Tunnustanko pettämisen vai pidänkö omana tietonani?

olisi merkki syvästä ongelmasta, joka ei häviä salaamalla.

Mulla pahasti särähtää aina nää vakuuttelut että joo pettäminen vain vahvisti meidän suhdetta ja nyt ollaan onnellisempia kuin ennen pettämistä. Vaihtaisin itse kyllä ihan heti suhteeseen, jossa ei ole tätä tuskaa tarvinnut kokea! Musta nämä onnensa vakuuttelijat yrittää vain hirveästi kiillottaa pahasti tahriintunutta ja pilaantunutta elämäänsä, ja lyö siinä rankasti yli.

Voi olla, että tämän asian voi ymmärtää vain pettämistarinan läpikäynyt ihminen. Olin ennen sitä mieltä, että jos suhteessamme ilmenee pettämistä, se on kerrasta poikki. Toisin kävi. Mies kävi vieraissa suunnittelemattomasti yhden kerran. Ketoi siitä minulle heti, kun oli mahdollista. Kävimme läpi kaikki mahdollisuudet avioerosta parisuhteen jatkamiseen. Puhuimme täysin rehellisesti kaikki asiat suhteemme alusta loppuun. Löysimme kipukohtia, joiden olemassaolosta emme olleet edes aikaisemmin tienneet. Näimme suhteemme uudessa valossa ja pettämiskuvion syyt selvisivät. Kumpikaan ei ollut tiedostanut miten pahassa jamassa olimme olleet, kuvittelimme olevamme onnellisia aikaisemmin. Kas, kriisin päätteeksi löysimme toisistamme sen saman ihmisen, johon alunperin rakastuimme. Se oli ollut kateissa haastavan arjen ja suurten elämänmuutosten alla. Ja kas, kun huomaa olevansa naimisissa ihmisen kanssa, jota aidosti rakastaa ja suhteessa on vielä yhteisiä lapsia niin miten ihmeessä voisi päätyä ratkaisuun, jossa jättäisi yhteisen perheen ja hakeutuisi uuteen suhteeseen?

Eri asia olisi ollut se, jos mies olisi salannut minulta pettämisen ja puuhaillut täysin tietoisesti selkäni takana päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia... Olen toki erittäin loukattu miehen teosta ja hänkin katuu sitä hirmuisesti. Mutta ainakin hän on rehellinen. En voisi elää epärehellisen ihmisen kanssa. Ja voisiko epärehellinenkään elää itsensä kanssa loppujen lopuksi onnellisena?

Tulkaa sitten kertomaan mielipiteenne, kun olette kokeneet saman kuin minä. Minua aina nykyään ihmetyttää lause "kerran pettäjä, aina pettäjä" ja että on parempi vaihtaa pettäjästä sellaiseen, joka ei ole pettänyt. Minunkin mieheni oli vuosikausia uskollinen. Ei se silti estänyt sitä, että yhtenä päivänä hän onkin uskoton. Ennemminkin se, että on kerran pettänyt, kertonut siitä rehellisesti ja käynyt läpi sen tuskan, mitä koko juttu on aiheuttanut itselle ja puolisolle, on parempi takuu uskollisuudesta kuin se, että ei ole ikinä vielä pettänyt. Takuuseen ei voi mennä itsestä eikä toisesta.

Voi olla, että tämän asian voi ymmärtää vain pettämistarinan läpikäynyt ihminen. Olin ennen sitä mieltä, että jos suhteessamme ilmenee pettämistä, se on kerrasta poikki. Toisin kävi. Mies kävi vieraissa suunnittelemattomasti yhden kerran. Ketoi siitä minulle heti, kun oli mahdollista. Kävimme läpi kaikki mahdollisuudet avioerosta parisuhteen jatkamiseen. Puhuimme täysin rehellisesti kaikki asiat suhteemme alusta loppuun. Löysimme kipukohtia, joiden olemassaolosta emme olleet edes aikaisemmin tienneet. Näimme suhteemme uudessa valossa ja pettämiskuvion syyt selvisivät. Kumpikaan ei ollut tiedostanut miten pahassa jamassa olimme olleet, kuvittelimme olevamme onnellisia aikaisemmin. Kas, kriisin päätteeksi löysimme toisistamme sen saman ihmisen, johon alunperin rakastuimme. Se oli ollut kateissa haastavan arjen ja suurten elämänmuutosten alla. Ja kas, kun huomaa olevansa naimisissa ihmisen kanssa, jota aidosti rakastaa ja suhteessa on vielä yhteisiä lapsia niin miten ihmeessä voisi päätyä ratkaisuun, jossa jättäisi yhteisen perheen ja hakeutuisi uuteen suhteeseen?

Eri asia olisi ollut se, jos mies olisi salannut minulta pettämisen ja puuhaillut täysin tietoisesti selkäni takana päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia... Olen toki erittäin loukattu miehen teosta ja hänkin katuu sitä hirmuisesti. Mutta ainakin hän on rehellinen. En voisi elää epärehellisen ihmisen kanssa. Ja voisiko epärehellinenkään elää itsensä kanssa loppujen lopuksi onnellisena?

Tulkaa sitten kertomaan mielipiteenne, kun olette kokeneet saman kuin minä. Minua aina nykyään ihmetyttää lause "kerran pettäjä, aina pettäjä" ja että on parempi vaihtaa pettäjästä sellaiseen, joka ei ole pettänyt. Minunkin mieheni oli vuosikausia uskollinen. Ei se silti estänyt sitä, että yhtenä päivänä hän onkin uskoton. Ennemminkin se, että on kerran pettänyt, kertonut siitä rehellisesti ja käynyt läpi sen tuskan, mitä koko juttu on aiheuttanut itselle ja puolisolle, on parempi takuu uskollisuudesta kuin se, että ei ole ikinä vielä pettänyt. Takuuseen ei voi mennä itsestä eikä toisesta.

mies petti? Miksei vain puhunut ongelmista?

mies petti? Miksei vain puhunut ongelmista?

Yritti puhua monet kerrat. Emme nähneet ongelmien perinpohjaisia syitä, vaan pelkät oireet. En tajunnut miten vakavasta asiasta lopulta oli kyse. Oli myös ruuhkavuodet meneillään: univajetta, työn ja arjen yhteensovittamisen hankaluuksia, aikapulaa, liian vähän parisuhdeaikaa. Jos olisimme kumpikin ymmärtäneet ajoissa miten huonossa jamassa olimme, olisimme älynneet hakeutua parisuhdeterapiaan. Ihminen on kuitenkin yleensä sellainen, että jatkaa arkeaan (varsinkin pienten lasten viedessä kaiken energian) eikä halua horjuttaa venettä, jos ei ole ihan pakko.

Nämä asiat eivät ole ysinkertaisia, vaikka niitä usein yksinkertaistetaankin: pettäjä paha ja kavala, petetty pelkkä uhri jne. Parisuhde on kuitenkin kahden kauppa. Ja siihen vaikuttaa myös kummankin suhteen osapuolen menneisyys, lapsuus, nuoruus, oma lapsuudenperhe, aikaisemmat parisuhteet... jne. Ihminen ei itsekään tiedä miksi toimii miten toimii ja reagoi miten reagoi.

Jos asia enemmän kiinnostaa, suosittelen lukemaan kirjan "Revitty sydän - Voiko uskottomuudesta toipua?"

Yritti puhua monet kerrat. Emme nähneet ongelmien perinpohjaisia syitä, vaan pelkät oireet. En tajunnut miten vakavasta asiasta lopulta oli kyse. Oli myös ruuhkavuodet meneillään: univajetta, työn ja arjen yhteensovittamisen hankaluuksia, aikapulaa, liian vähän parisuhdeaikaa. Jos olisimme kumpikin ymmärtäneet ajoissa miten huonossa jamassa olimme, olisimme älynneet hakeutua parisuhdeterapiaan. Ihminen on kuitenkin yleensä sellainen, että jatkaa arkeaan (varsinkin pienten lasten viedessä kaiken energian) eikä halua horjuttaa venettä, jos ei ole ihan pakko.

Nämä asiat eivät ole ysinkertaisia, vaikka niitä usein yksinkertaistetaankin: pettäjä paha ja kavala, petetty pelkkä uhri jne. Parisuhde on kuitenkin kahden kauppa. Ja siihen vaikuttaa myös kummankin suhteen osapuolen menneisyys, lapsuus, nuoruus, oma lapsuudenperhe, aikaisemmat parisuhteet... jne. Ihminen ei itsekään tiedä miksi toimii miten toimii ja reagoi miten reagoi.

Jos asia enemmän kiinnostaa, suosittelen lukemaan kirjan "Revitty sydän - Voiko uskottomuudesta toipua?"

miten mies ajatteli, että toisen naisen kanssa seksin harrastaminen auttaisi tilannetta?

Tämän lisäksi on lukemattomia miehiä, jotka ovat pettäneet vaimoa ja eivät ole kertoneet.

Mutta toisaalta niinhän moni toivoo, ettei heille kerrottaisi, ettei elämä mene sekaisin.

Elin sinkkuna aika pitkään ja aika vallatonta elämää. Nussin aika monen työkaverin kanssa, jotka oli naimisissa. Nussin myös aika monen kaverin miehen kanssa. Todella olin onnellinen, ettei heistä kukaan mennyt tunnustamaan kotona. Olisi ollut minulle ikävä paikka.

Mutta tästä opin sen, että on turha hurskastella, että meillä ei ole ollut pettämistä kun en tiedä siitä. Minä jäljiltä on 12 perhettä, joissa mies on pettänyt ja nainen ei tiedä.

Se oli sitä nuoruutta ja vastuuttomuutta.

Mutta kun luin tätä ketjua, toisaalta helpotti. Ei vaimot halua tietääkään ja hyvä niin. Eipä tarvi huonoa omaa tuntoa kärsiä kun vaimot ei halua tietää siitä hyvästä panosta, minkä sain heidän miestensä kanssa.

Mulla pahasti särähtää aina nää vakuuttelut että joo pettäminen vain vahvisti meidän suhdetta ja nyt ollaan onnellisempia kuin ennen pettämistä. Vaihtaisin itse kyllä ihan heti suhteeseen, jossa ei ole tätä tuskaa tarvinnut kokea! Musta nämä onnensa vakuuttelijat yrittää vain hirveästi kiillottaa pahasti tahriintunutta ja pilaantunutta elämäänsä, ja lyö siinä rankasti yli.

Voi olla, että tämän asian voi ymmärtää vain pettämistarinan läpikäynyt ihminen. Olin ennen sitä mieltä, että jos suhteessamme ilmenee pettämistä, se on kerrasta poikki. Toisin kävi. Mies kävi vieraissa suunnittelemattomasti yhden kerran. Ketoi siitä minulle heti, kun oli mahdollista. Kävimme läpi kaikki mahdollisuudet avioerosta parisuhteen jatkamiseen. Puhuimme täysin rehellisesti kaikki asiat suhteemme alusta loppuun. Löysimme kipukohtia, joiden olemassaolosta emme olleet edes aikaisemmin tienneet. Näimme suhteemme uudessa valossa ja pettämiskuvion syyt selvisivät. Kumpikaan ei ollut tiedostanut miten pahassa jamassa olimme olleet, kuvittelimme olevamme onnellisia aikaisemmin. Kas, kriisin päätteeksi löysimme toisistamme sen saman ihmisen, johon alunperin rakastuimme. Se oli ollut kateissa haastavan arjen ja suurten elämänmuutosten alla. Ja kas, kun huomaa olevansa naimisissa ihmisen kanssa, jota aidosti rakastaa ja suhteessa on vielä yhteisiä lapsia niin miten ihmeessä voisi päätyä ratkaisuun, jossa jättäisi yhteisen perheen ja hakeutuisi uuteen suhteeseen?

Eri asia olisi ollut se, jos mies olisi salannut minulta pettämisen ja puuhaillut täysin tietoisesti selkäni takana päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia... Olen toki erittäin loukattu miehen teosta ja hänkin katuu sitä hirmuisesti. Mutta ainakin hän on rehellinen. En voisi elää epärehellisen ihmisen kanssa. Ja voisiko epärehellinenkään elää itsensä kanssa loppujen lopuksi onnellisena?

Tulkaa sitten kertomaan mielipiteenne, kun olette kokeneet saman kuin minä. Minua aina nykyään ihmetyttää lause "kerran pettäjä, aina pettäjä" ja että on parempi vaihtaa pettäjästä sellaiseen, joka ei ole pettänyt. Minunkin mieheni oli vuosikausia uskollinen. Ei se silti estänyt sitä, että yhtenä päivänä hän onkin uskoton. Ennemminkin se, että on kerran pettänyt, kertonut siitä rehellisesti ja käynyt läpi sen tuskan, mitä koko juttu on aiheuttanut itselle ja puolisolle, on parempi takuu uskollisuudesta kuin se, että ei ole ikinä vielä pettänyt. Takuuseen ei voi mennä itsestä eikä toisesta.

Sitä tässä mietin. Mitä sinä tekisit?

Kun pettäminen on tapahtunut se on tapahtunut. Olet pettänyt kumppanisi luottamuksen ja normaali ihminen kokee tuon pahana olona sekä ymmärtää katua asiaa. Tällöin tietysti houkutus kertoa pettämisestään kumppanilleen on suuri, mutta siinä tilanteessa on turha valehdella itselleen, että motiivina olisi rehellisyys, ainoa syy kertoa asiasta on puhdistaa omatuntoaan ja saada itselleen jos suinkin mahdollista synninpäästöä asiasta.

Pettäjän kannalta sitten tunnustamisen jälkeen parhaimmillaan se kumppani antaa näennäisesti anteeksi ja alkaa omalta osaltaan kokea pahoin asian suhteen ja pettäjän oma olo helpottuu.

Hienoa?

Ei. Jos petät, olet pettänyt, tilanne ei parane, eikä pelastu sillä, että lähdet omatuntoasi helpottamaan iskemällä syyllisyytesi myös kumppanisi harteille. Kanna syyllisyytesi, pidä asia omana tietonasi, äläkä missään nimessä ala projisoimaan tilannetta kumppaniisi niin, että alat löytää hänestä ja toimistaa kaikkea mahdollista valitettavaa ihan vain, jotta jotenkin onnistuisit itsellesi selittelemään, että kyllähän siinä toisessakin on paljon vikaa. Ja tietysti, jos olit niin tyhmä, että harrastit suojaamatonta seksiä niin testeihin ja niiden tulosten selviämiseen saakka huolehdit ettei mitään voi kumppaniisi tarttua.

Jos taas et pettämisen jälkeen tunne pahaa oloa ja huonoa omaatuntoa niin olet joko psykopaatti tai suhteesi on joka tapauksessa kuollut, jolloin ei myöskään ole tarvetta pettämisestä kertoa kumppanille, vain siitä, että teidän on aika päättää suhteenne ja syihin sen tarkemmin menemättä vika on sinussa, ei hänessä.

-Martti-

miten mies ajatteli, että toisen naisen kanssa seksin harrastaminen auttaisi tilannetta?

Ei hän ajatellutkaan yhtään mitään. Teko ei ollut suunniteltu, vaan täysin spontaani.

Mulla pahasti särähtää aina nää vakuuttelut että joo pettäminen vain vahvisti meidän suhdetta ja nyt ollaan onnellisempia kuin ennen pettämistä. Vaihtaisin itse kyllä ihan heti suhteeseen, jossa ei ole tätä tuskaa tarvinnut kokea! Musta nämä onnensa vakuuttelijat yrittää vain hirveästi kiillottaa pahasti tahriintunutta ja pilaantunutta elämäänsä, ja lyö siinä rankasti yli.

Tulkaa sitten kertomaan mielipiteenne, kun olette kokeneet saman kuin minä. Minua aina nykyään ihmetyttää lause "kerran pettäjä, aina pettäjä" ja että on parempi vaihtaa pettäjästä sellaiseen, joka ei ole pettänyt. Minunkin mieheni oli vuosikausia uskollinen. Ei se silti estänyt sitä, että yhtenä päivänä hän onkin uskoton. Ennemminkin se, että on kerran pettänyt, kertonut siitä rehellisesti ja käynyt läpi sen tuskan, mitä koko juttu on aiheuttanut itselle ja puolisolle, on parempi takuu uskollisuudesta kuin se, että ei ole ikinä vielä pettänyt. Takuuseen ei voi mennä itsestä eikä toisesta.

Ensinnäkin, minähän olen tämän kokenut, ja heti voisin mieluusti vaihtaa suhteeseen jossa ei ole tarvinnut näin kärsiä. Näitäkin suhteita kun on.

Ja tämä kirjottajan esittämä on juuri se hörönlörö, joka minulla särähtää korvaan. Se, että joku on pettänyt ja "läpikäynyt" asian ei todellakaan ole tae siitä, ettei asia toistu. MIksi olisi? Monellako näin on? Toki uskollisimpia ovat ne, jotka eivät koskaan petä, eivätkä ne jotka pettävät "kerran". Oma ja tuttavapiirin elämänkokemus ei mitenkään tue tällaista liirumlaarumia, että pettämisen jälkeen suhde tulisi paremmaksi. Kyllä siinä on silloin menetetty jotain hyvin kallisarvoista, jota ei takaisin saa, vaikka osa porukasta saisikin rakennettua tilalle vähitellen jotain niukin naukin siedettävää. Tälläkin palstalla on kuitenkin runsain mitoin saanut lukea kuvauksia siitä, miten ihmiset ovat ns. antaneet anteeksi pettämisen, mutta katuvat päätöstään jatkaa.

Joillakin vain on niin suuri kasvojen menettämisen pelko, että on pakko yrittää esittää tyytyväisempää kuin on ja ennen kaikkea, että muilla on muka huonommin.

t. 166

Kaikki eivät elä samanlaisissa suhteissa kuin sinä. Eri pareilla on erilaisia rajoja tai ei rajoja lainkaan. On erilaisia sopimuksia ja elämää eletään erilaisten moraalisääntöjen mukaan.

Me olemme päälle 50v pari ja emme ole koskaan vaatineet toiselta uskollisuutta. Heti alussa parikymmentä vuotta sitten sanoin miehelleni, että en kiristä häneltä koskaan sellaista, että jos kerran petät niin se on sitten loppu tai suhde on pilalla.

Jos teillä on noin mustavalkoista niin se ei meinaa, että kaikilla muilla on. Elämässä on ihan oikeasti vakavampiakin asioita kuin satunnaiset vieraissa käynnit. Jos on naimisissa 60 vuotta niin siihen mahtuu aika paljon kaikenlaista.

En kestäisi elää sinunlaisen ehdottoman ihmisen kanssa. Mutta olet toivottavasti löytänyt yhtä ehdottoman ihmisen rinnallesi. Jos näin ei ole niin puolisosi varmaan valehtelee sinulle melko paljon.

Mulla pahasti särähtää aina nää vakuuttelut että joo pettäminen vain vahvisti meidän suhdetta ja nyt ollaan onnellisempia kuin ennen pettämistä. Vaihtaisin itse kyllä ihan heti suhteeseen, jossa ei ole tätä tuskaa tarvinnut kokea! Musta nämä onnensa vakuuttelijat yrittää vain hirveästi kiillottaa pahasti tahriintunutta ja pilaantunutta elämäänsä, ja lyö siinä rankasti yli.

Tulkaa sitten kertomaan mielipiteenne, kun olette kokeneet saman kuin minä. Minua aina nykyään ihmetyttää lause "kerran pettäjä, aina pettäjä" ja että on parempi vaihtaa pettäjästä sellaiseen, joka ei ole pettänyt. Minunkin mieheni oli vuosikausia uskollinen. Ei se silti estänyt sitä, että yhtenä päivänä hän onkin uskoton. Ennemminkin se, että on kerran pettänyt, kertonut siitä rehellisesti ja käynyt läpi sen tuskan, mitä koko juttu on aiheuttanut itselle ja puolisolle, on parempi takuu uskollisuudesta kuin se, että ei ole ikinä vielä pettänyt. Takuuseen ei voi mennä itsestä eikä toisesta.

Ensinnäkin, minähän olen tämän kokenut, ja heti voisin mieluusti vaihtaa suhteeseen jossa ei ole tarvinnut näin kärsiä. Näitäkin suhteita kun on.

Ja tämä kirjottajan esittämä on juuri se hörönlörö, joka minulla särähtää korvaan. Se, että joku on pettänyt ja "läpikäynyt" asian ei todellakaan ole tae siitä, ettei asia toistu. MIksi olisi? Monellako näin on? Toki uskollisimpia ovat ne, jotka eivät koskaan petä, eivätkä ne jotka pettävät "kerran". Oma ja tuttavapiirin elämänkokemus ei mitenkään tue tällaista liirumlaarumia, että pettämisen jälkeen suhde tulisi paremmaksi. Kyllä siinä on silloin menetetty jotain hyvin kallisarvoista, jota ei takaisin saa, vaikka osa porukasta saisikin rakennettua tilalle vähitellen jotain niukin naukin siedettävää. Tälläkin palstalla on kuitenkin runsain mitoin saanut lukea kuvauksia siitä, miten ihmiset ovat ns. antaneet anteeksi pettämisen, mutta katuvat päätöstään jatkaa.

Joillakin vain on niin suuri kasvojen menettämisen pelko, että on pakko yrittää esittää tyytyväisempää kuin on ja ennen kaikkea, että muilla on muka huonommin.

t. 166

Sitä tässä mietin. Mitä sinä tekisit?

Kun pettäminen on tapahtunut se on tapahtunut. Olet pettänyt kumppanisi luottamuksen ja normaali ihminen kokee tuon pahana olona sekä ymmärtää katua asiaa. Tällöin tietysti houkutus kertoa pettämisestään kumppanilleen on suuri, mutta siinä tilanteessa on turha valehdella itselleen, että motiivina olisi rehellisyys, ainoa syy kertoa asiasta on puhdistaa omatuntoaan ja saada itselleen jos suinkin mahdollista synninpäästöä asiasta. Pettäjän kannalta sitten tunnustamisen jälkeen parhaimmillaan se kumppani antaa näennäisesti anteeksi ja alkaa omalta osaltaan kokea pahoin asian suhteen ja pettäjän oma olo helpottuu. Hienoa? Ei. Jos petät, olet pettänyt, tilanne ei parane, eikä pelastu sillä, että lähdet omatuntoasi helpottamaan iskemällä syyllisyytesi myös kumppanisi harteille. Kanna syyllisyytesi, pidä asia omana tietonasi, äläkä missään nimessä ala projisoimaan tilannetta kumppaniisi niin, että alat löytää hänestä ja toimistaa kaikkea mahdollista valitettavaa ihan vain, jotta jotenkin onnistuisit itsellesi selittelemään, että kyllähän siinä toisessakin on paljon vikaa. Ja tietysti, jos olit niin tyhmä, että harrastit suojaamatonta seksiä niin testeihin ja niiden tulosten selviämiseen saakka huolehdit ettei mitään voi kumppaniisi tarttua. Jos taas et pettämisen jälkeen tunne pahaa oloa ja huonoa omaatuntoa niin olet joko psykopaatti tai suhteesi on joka tapauksessa kuollut, jolloin ei myöskään ole tarvetta pettämisestä kertoa kumppanille, vain siitä, että teidän on aika päättää suhteenne ja syihin sen tarkemmin menemättä vika on sinussa, ei hänessä. -Martti-

Ajattelen ihan samoin kuin sinä. En voi kertoa tapahtuneesta miehelleni. Olkoon suhteemme sitten sen pettämisen kokoisen murusen verran huonompi loppuelämän. Voin valita mahdollisen aviokriisin ja salaisuuden välillä. Valitsen salaisuuden ja unohdan sen sitten kohta.

Jos päättäisin olla rehellinen ja tunnustaa, pitäisi minun olla rehellinen loppuun asti. En voisi sanoa, että olen ollut yksinäinen, kaivannut huomiota, tuntenut itseni kaltoinkohdelluksi tai muuten yrittää oikeuttaa tekoni. En ole edes elänyt puutteessa. Minun pitäisi sanoa, että en tiedä, mitä tapahtui. Asia ikään kuin tapahtui minulle, katselin sitä ulkopuolelta ja se näytti hyvältä. Se oli jännittävää ja uutta ja samalla vanhaa, sitä, mitä en ole tuntenut ja kokenut vuosiin. Kun vieras mies, joka ei minua tunne, halusi minua, tuntui hyvältä tulla vietellyksi. Tuttu, turvallinen, ja tyydyttävä on hyvä, mutta uusi, avaamaton paketti oli kiihottava ja vei mukanaan, vaikka ei olisi saanut. Se oli osa elokuvaa, jonka toista pääosaa esitin minä, eikä miehelläni ollut osaa siinä käsikirjoituksessa, jos nyt runollisiksi heittäydytään. En voisi kertoa hänelle sitä ja siksi en kerro mitään.

Tottakai tunnen syyllisyyttä. En pettänyt tarkoituksella, en laskelmoinut, enkä suunnitellut. Jos voisin palata hetkeen, en tekisi sitä, koska ilmankin voisin hyvin olla. Vaikka arki on joskus niin arkista, ovat minun asiani kuitenkin hyvin. Parantelen omaatuntoani olemalla entistä parempi vaimo. AP

Tulevilla työmatkoilla? Ei pettäjäkaveri välttämättä ajattele, että se oli kertaluonteista.

Pidät nyt vaan suusi supussa. Sulla ei ole mitään oikeutta loukata tahaltes toista kertomalla asiasta helpottaakses omaatuntoas. Ja toisaalta, niin kauan kuin kukaan ei tiedä, ei sitä edes sattunut. Virheitä sattuu, mutta ei se oikeuta pahottamaan toisen mieltä. Niin kauan kuin ei tiedä, se ei satuta. Ja jos kerrot kaiken, menetät luottamuksen, suhtees ja jopa mahdollisesti mahdollisuuden uusintaan.

Pidät nyt vaan suusi supussa. Sulla ei ole mitään oikeutta loukata tahaltes toista kertomalla asiasta helpottaakses omaatuntoas. Ja toisaalta, niin kauan kuin kukaan ei tiedä, ei sitä edes sattunut. Virheitä sattuu, mutta ei se oikeuta pahottamaan toisen mieltä. Niin kauan kuin ei tiedä, se ei satuta. Ja jos kerrot kaiken, menetät luottamuksen, suhtees ja jopa mahdollisesti mahdollisuuden uusintaan.

Mäkin petän vaimoani aina työmatkoilla, enkä ole koskaan kertonut siitä sille. Olen kun mitään ei olisi tapahtunutkaan ja ensi viikolla lähdetään taas reissuun.

t. mies

Miksi pahoittaisin mieheni mielen. Mietin vain, mikä on oikein. AP

Jatoisaalta jos oot jo pettänyt, niin mitä hittoa sä enää mietit mikä on oikein ja mikä väärin!!??

miltäs tuntuisi kun teitä kusetettaisi??

hävetkää!!

kerrot,saa miehesi päättää,pitääkö horon,vai jättääkö.

samalla tavalla, mutta ei vain ole kertonut. AP

Jos oot tollasen mokan tehnyt, on se niin iso moka, että pitäisi kertoa. Tolla tempulla olet jo rikkonut avioliittonne kuitenkin. Vaikka kertomisesta seuraakin iso kriisi, se tulee ennemmin tai myöhemmin. Mutta valitse ajankohta niin, että olet valmis puimaan asiaa ja ettei ole lapsia kuulemassa ensi reaktiota. Varmasti järkytys miehellesi. Ellette sitten ole etääntyneet kumpikin toisistanne.

Paskamaista on laittaa toinen likasankoksi omille virheilleen. Ihan turhaa loukata toista kertomalla tapahtuneesta, joka ei mitään ole merkinnyt. Sama ku puukottais toista, ku sattui vaan tuntumaan siltä. Se kertominen on pahinta mitä voi enää tuossa vaiheessa tehdä!