Lue keskustelun säännöt.
Eromietteitä ja (onnettoman) parisuhteeni pohdiskelua
29.05.2012 |
Mieheni ei ole ollut muutamaan vuoteen palkkatöissä, sen jälkeen kun lopetti pitkäaikaisen firmansa. Ei myöskään ole nostanut työttömyyskorvauksia, koska ei halua olla työnhakijana. Hän saa vuokramme verran pääomatuloja, loput kulut maksan minä.
Hän täyttää päivänsä aika tehokkaasti tekemällä "töitä", eli asioita joista tykkää, pääosin fyysisiä juttuja, ja sinänsä kyllä ihan hyödyllisiä , mutta palkattomia. Hän tulee suurimmaksi osaksi arkisin kotiin vasta 19-20 maissa.
Minä hoidan vuokraa lukuunottamatta kaikki muut kulut, (ruoka, auton vakuutus ja bensat, vaatetus, harrastukset, päivähoitomaksu, vakuutukset ja kaikki muutkin laskut, joka ikinen sentti menee noihin joka kk) käyn töissä 8 h/pv, hoidan lapsen, ( 1 vilkas uhmaikäinen) teen ruuat, ja hoidan kotityöt 99%, mitä nyt mies ehkä kerran viikossa imuroi tai viikkaa pyykit pinoihin, josta minä nostan ne kaappeihin. Kerran viikossa käyn omassa harrastuksessani 2 h. Miehen mielestä hän on reilu kun "päästää" minut sinne, ja lisäksi tulee joskus aikaisemmin kotiin, että pääsen kylpyyn ajan kanssa. Usein joudun väittelemään hänen kanssaan vahtiiko hän lasta että pääsen johonkin, esim. kampaajalle, yksin ostoksille, nokosille tms.
Olenko ihan kohtuuton, kun olen tyytymätön, ja nostan ko. asiat pöydälle säännöllisin väliajoin? (eli suoraan sanottuna nostan metelin ja uhkailen joskus erollakin...) Minusta vaan mies pääsee liian helpolla, eikä kanna vastuutaan kuten perheellisen pitäisi. Ja miehen mielestä olen "hankala ihminen" ja "pirttihirmu". Olenko? Kun minusta mieheni on itsekäs tyhjäntoimittaja.
Aiemmin uskoin mieheni puheita siitä että hän etsii töitä sitten kun...milloin mitäkin. Mutta nyt luulen ettei sitä tule ikinä tapahtumaan. Miksi tulisikaan, kun hänen elämäntyylinsähän on mitä leppoisin.
Joku kaunis päivä hän huomaa tätä menoa olevansa jätetty mies. Tosin, en tiedä miten rahani riittäisivät yksinhuoltajan elämään, kun koko pieni palkkani menee tällä hetkellä muutenkin laskuihin, ei siitä jää yli edes yksiön vuokraa vastaavaa summaa. Hyvä isäkin mies lapselleen on, silloin kun on kotona..tai pääasiassa, joistakin kasvatusasioista ajattelemme eri tavalla.
Lisäksi pidän yhä vähemmän miehestäni ihmisenä. Hän ärsyttää minua monella tavalla, mm. olemalla usein ärtyisä ja huomauttelemalla minulle sarkastisesti, neuvomalla yhdentekevissä asioissa jne., ja osoittamalla ettei arvosta minua. Esim. äitienpäivä meni osaltani surullisissa merkeissä, olin itku silmässä koko päivän. Sain aamulla lapseltani hänen päiväkodissa tekemänsä kortin, ja siitä olin iki-onnellinen. Olimme menossa mieheni äidille, ja ehdotin että kävisimme matkalla puutarhamyymälässä ostamassa hänelle kukan. Siellä pyysin että ostaisiko mies minulle myös jonkun kukan jonka voisin laittaa parvekkeelle.Hän alkoi kiukkuisesti valittaa ettei meillä ole rahaa kaikenmaailman kukkasiin, kun jokainen penni pitäisi mennä säästöön. Itku silmässä kysyin että eikö edes 3 euron orvokkia. Sitten hän osti minulle 8 orvokkia pitkin hampain. Mutta vapaaehtoisesti ei. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka, en tunne olevani rakastettu, vain itsestäänselvyys, nainen joka hoitaa hänen lapsensa ja pesee hänen vaatteensa, ja maksaa 70 % hänen elämisestään.
En tiedä rakastanko häntä enää. Välillä tulee onnentunteita, ja suoraansanottuna yksinhuoltajuus hirvittää. Olisin rutiköyhä, ja miten pärjäisin yksin vilkkaan ja voimakastahtoisen lapseni kanssa, osaisinko edes kasvattaa vaativaa lasta yksin.
Vaikka tiedän että olisin halunnut jo ajat sitten erota, olen vaan pitkittänyt asiaa, ihan sen takia etten uskalla. Ja olen ajatellut että ydinperhe on paras lapselle. Minä koitan parhaani mukaan kätkeä lapselta sen että olen onneton, ja itken yksikseni iltaisin kun muut ovat nukkumassa.
Oli vain saatava avautua, en tosiaankaan odota että kukaan ratkaisee tilanteen.
Lisään vielä, että ennen lapsen syntymää monet asiat olivat paljon paremmin.
Kommentit (108)
[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 16:34"]Nostan tämän vanhan ketjun, sillä haluan kertoa miten tässä kävi.
Tuosta kirjoituksesta 6 viikon päästä olin taas kerran jättää miehen tosissani. Mutta tein sen virheen että en ollut hankkinut asuntoa ennen eroilmoitusta, ja pysyttelin saman katon alla. Mies taas ruikutti minua jäämään ja lupaili mennä töihin ja muuttaa tapojaan, kohdella minua kunnioittavammin yms. ja minä taas kerran uskoin ja annoin periksi. Muutama kk meni hyvin, oikeastaan yli puoli vuotta, kunnes taas samat ongelmat alkoivat painaa. Tuolloin välimme olivat jo hyvin riitaiset ja lapsikin kuuli ja näki noita riitoja. Töissä ei mies ollut edelleenkään ja tajusin ettei ole menossakaan.
Toissa päivänä juttelin siskoni kanssa puhelimessa, ja hän kertoi että hänen isosta asunnostaan vapautuu yksi 16 m2 huone seuraavana päivänä. Kysyin saanko muuttaa siihen, sanoi että vaikka heti. Se oli tilaisuuteni. Samana päivänä ilmoitin miehelle että tämä oli nyt tässä, mulle riitti, lopullisesti. Olen yöpynyt nämä pari yötä ystävieni luona. Huomenna ex ja lapsemme (nyt jo 4 v. 7 kk ja todella paljon rauhoittunut 3-vuotiaasta) lähtevät kahdestaan 2 viikon reissulle jonne minunkin piti lähteä. En lähde, vaan sillä aikaa pakkaan ja muutan siskoni luo.
Siskollani on 3 v. lapsi ja hän on yh, kotona vähän koska seurustelee vakavasti miehen kanssa jolla on omakotitalo. Siskoni muuttaa näillä näkymin opintojensa jälkeen syksyllä lapsensa kanssa miehen luo. Jos minä menen hänelle vuokralle ja vuokranantajalle sopii, (uskon kyllä, koska kyseessä työsuhdekämppä ja olemme samassa työpaikassa) niin jään ko. asuntoon. Asunto on todella edullinen ja loistavalla paikalla.
Exän kanssa meillä on ihan asialliset välit, exää tosin taitaa vähän harmittaa kun elättäjä ja kodinhoitaja sai tarpeekseen ja lähti. :-D
Alustavasti olemme sopineet huoltajuus-ja elatustukiasiat molempia tyydyttävällä tavalla, tammikuun alussa teemme lastenvalvojan luona paperit.
Minulla on ihan uskomattoman hyvä mieli vaikka tämä tapahtui tässä ihan joulun alla. Tämän joulun lapsi viettää isänsä kanssa lomareissussa, ensi vuonna minun kanssani, näin olemme sopineet. Itse olen isäni luona ja vietämme yhdessä joulua piiiiitkästä aikaa.
Elämä näyttää hyvältä.
[/quote]
Olipa hyvä käänne! Joskus jää miettimään täälläkin olevia aloituksia, että kuinka niissä kävi. Kiva, että tulit päivittämään tilanteen ja erityisen hienoa, että teit hyvän ratkaisun.
Hyvää joulua sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap,
älä ole kynnysmatto tai palvelija. Miehellesi olisi helpointa maksaa joku kiva nainen tekemään siivous ja oman lapsensa hoito. Mies tarvitsee kumppanin, ei ilmaista työntekijää. Eihän lapsi jää sulle erossa, mies saa joka toisen viikon omassa kodissaan lapsen kanssa ja osallistuu lapsenne kasvatukseen noin 50 % eron jälkeen.
Älä vingu kotitöistä, nehän ovat helppoja töitä!
Jos miehesi ei ryhdistäydy ja elelee "kuin yksin", vaikka elättekin perheessä, yritä sinä sentään ryhdistäytyä. Et voi syyttää miestäsi teidän tilanteestanne, olet myös (puoliksi) vastuussa teidän nykytilanteesta. Olethan sinä valinnut ja halunnut lapsen juuri hänen kanssaan. Ajattele minkä lahjan hän on sinulle antanut, teidän lapsenne.
Jos elämäsi kaipaa muutosta, sinun on tehtävä ne muutokset, eikä odottaa että toinen tekee ne valmiiksi sinulle. (Miehesi ei kirjoittamasi perustella kaipaa muutosta). Kyllä töissä käyvä pärjää, myös pääkaupunkiseudulla, rahat ovat tiukoilla meillä kaikilla lapsiperheillä. Suomessa niin moni asia maksetaan verorahoista: köyhän perheen lapsikin saa vaikka mitä mahdollisuuksia, jos lapsen aikuinen/aikuiset osaavat niin ajatella ja toimia.
[quote author="Vierailija" time="24.12.2013 klo 10:49"]
Ap,
älä ole kynnysmatto tai palvelija. Miehellesi olisi helpointa maksaa joku kiva nainen tekemään siivous ja oman lapsensa hoito. Mies tarvitsee kumppanin, ei ilmaista työntekijää. Eihän lapsi jää sulle erossa, mies saa joka toisen viikon omassa kodissaan lapsen kanssa ja osallistuu lapsenne kasvatukseen noin 50 % eron jälkeen.
Älä vingu kotitöistä, nehän ovat helppoja töitä!
Jos miehesi ei ryhdistäydy ja elelee "kuin yksin", vaikka elättekin perheessä, yritä sinä sentään ryhdistäytyä. Et voi syyttää miestäsi teidän tilanteestanne, olet myös (puoliksi) vastuussa teidän nykytilanteesta. Olethan sinä valinnut ja halunnut lapsen juuri hänen kanssaan. Ajattele minkä lahjan hän on sinulle antanut, teidän lapsenne.
Jos elämäsi kaipaa muutosta, sinun on tehtävä ne muutokset, eikä odottaa että toinen tekee ne valmiiksi sinulle. (Miehesi ei kirjoittamasi perustella kaipaa muutosta). Kyllä töissä käyvä pärjää, myös pääkaupunkiseudulla, rahat ovat tiukoilla meillä kaikilla lapsiperheillä. Suomessa niin moni asia maksetaan verorahoista: köyhän perheen lapsikin saa vaikka mitä mahdollisuuksia, jos lapsen aikuinen/aikuiset osaavat niin ajatella ja toimia.
[/quote] Joo en vingu enää, kun otin reppuni ja häivyin, ja ensi viikolla haen lapsen viikoksi itselleni. Ex saa kernaasti palkata jonkun taloudenhoitajakseen.
Hyvä kun tämä päättyi niin että jätit moisen luuserin!!!!! Hyvää joulua sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä ei siis näe kelan laskureista, eihän? Muista nostaa ne säästösi tililta ajoissa pois. Ja mahdolliset toimeentulotukirahat on käytettävä loppuun (eli nostettava tililtä) ennen kuin seuraava erä on tulossa.
Ja tarkista myös se, että jos lapsen isällä on niitä pääomatuloja, että mikä on se elatusmaksun mahdollinen suuruus. Tilanne voi olla eron jälkeen parempikin kuin sinulla nyt.
Muistin tämän ketjun, ja ajattelin tulla vielä päivittämään, sillä asiat ovat menneet entistä parempaan suuntaan!
Pian saatuania asunnon, terveyteni alkoi rakoilla. Sairastan erästä synnynnäistä sidekudossairautta, ja fyysisesti raskas työni pahensi oireitani. En enää jaksanut työn lisäksi mitään muuta. Jäin sairaslomalle, ja jonkin ajan päästä työterveyslääkäri totesi että minun pitää opiskella itselleni uusi ammatti.
Nyt opiskelen Kevan tukemana uutta ammattia. Avokkini kanssa menimme juuri kihloihin, ja teemme talokaupat parin viikon sisällä.
Eksän kanssa on asialliset välit, ja poika on sopeutunut hyvin. Hän on nyt reipas, sympaattinen eskarilainen, uhmaiästä tai ylivilkkaudesta ei ole enää jälkeäkään.
Eksä on edelleen elämäntapatyötön, ja on sanonut ettei mene koskaan töihin. Eli asiat eivät olisi muuttuneet.
Haluan sanoa kaikille, jotka ovat joskus olleet samassa tilanteessa, että lähtekää, älkääkä odottako edes niin kauan kuin minä tein. Kertaakaan en ole lähtöä katunut! Erosta on nyt 2 vuotta ja 1,5 kuukautta.
ap
[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 23:22"]
Nyt kannattaa ap olla sitten tarkkana millaiselle miehelle sen seuraavan "ihqun rakkauslapsen" vääntää ettet oo kohta jo kahden lapsen yh..
[/quote] Eipä tarrvitse enää vääntää minkäänlaisia lapsia. :-) Ikää 41 ja hoidoilla tuoki sai alkunsa kun mulle ei muuten onnaa. eli mun lapset on nyt tehty. lapsi ei kaduta, toki isäehdokkaan ois voinut valkata vähän tarkemmin...:-D