Lue keskustelun säännöt.
Eromietteitä ja (onnettoman) parisuhteeni pohdiskelua
29.05.2012 |
Mieheni ei ole ollut muutamaan vuoteen palkkatöissä, sen jälkeen kun lopetti pitkäaikaisen firmansa. Ei myöskään ole nostanut työttömyyskorvauksia, koska ei halua olla työnhakijana. Hän saa vuokramme verran pääomatuloja, loput kulut maksan minä.
Hän täyttää päivänsä aika tehokkaasti tekemällä "töitä", eli asioita joista tykkää, pääosin fyysisiä juttuja, ja sinänsä kyllä ihan hyödyllisiä , mutta palkattomia. Hän tulee suurimmaksi osaksi arkisin kotiin vasta 19-20 maissa.
Minä hoidan vuokraa lukuunottamatta kaikki muut kulut, (ruoka, auton vakuutus ja bensat, vaatetus, harrastukset, päivähoitomaksu, vakuutukset ja kaikki muutkin laskut, joka ikinen sentti menee noihin joka kk) käyn töissä 8 h/pv, hoidan lapsen, ( 1 vilkas uhmaikäinen) teen ruuat, ja hoidan kotityöt 99%, mitä nyt mies ehkä kerran viikossa imuroi tai viikkaa pyykit pinoihin, josta minä nostan ne kaappeihin. Kerran viikossa käyn omassa harrastuksessani 2 h. Miehen mielestä hän on reilu kun "päästää" minut sinne, ja lisäksi tulee joskus aikaisemmin kotiin, että pääsen kylpyyn ajan kanssa. Usein joudun väittelemään hänen kanssaan vahtiiko hän lasta että pääsen johonkin, esim. kampaajalle, yksin ostoksille, nokosille tms.
Olenko ihan kohtuuton, kun olen tyytymätön, ja nostan ko. asiat pöydälle säännöllisin väliajoin? (eli suoraan sanottuna nostan metelin ja uhkailen joskus erollakin...) Minusta vaan mies pääsee liian helpolla, eikä kanna vastuutaan kuten perheellisen pitäisi. Ja miehen mielestä olen "hankala ihminen" ja "pirttihirmu". Olenko? Kun minusta mieheni on itsekäs tyhjäntoimittaja.
Aiemmin uskoin mieheni puheita siitä että hän etsii töitä sitten kun...milloin mitäkin. Mutta nyt luulen ettei sitä tule ikinä tapahtumaan. Miksi tulisikaan, kun hänen elämäntyylinsähän on mitä leppoisin.
Joku kaunis päivä hän huomaa tätä menoa olevansa jätetty mies. Tosin, en tiedä miten rahani riittäisivät yksinhuoltajan elämään, kun koko pieni palkkani menee tällä hetkellä muutenkin laskuihin, ei siitä jää yli edes yksiön vuokraa vastaavaa summaa. Hyvä isäkin mies lapselleen on, silloin kun on kotona..tai pääasiassa, joistakin kasvatusasioista ajattelemme eri tavalla.
Lisäksi pidän yhä vähemmän miehestäni ihmisenä. Hän ärsyttää minua monella tavalla, mm. olemalla usein ärtyisä ja huomauttelemalla minulle sarkastisesti, neuvomalla yhdentekevissä asioissa jne., ja osoittamalla ettei arvosta minua. Esim. äitienpäivä meni osaltani surullisissa merkeissä, olin itku silmässä koko päivän. Sain aamulla lapseltani hänen päiväkodissa tekemänsä kortin, ja siitä olin iki-onnellinen. Olimme menossa mieheni äidille, ja ehdotin että kävisimme matkalla puutarhamyymälässä ostamassa hänelle kukan. Siellä pyysin että ostaisiko mies minulle myös jonkun kukan jonka voisin laittaa parvekkeelle.Hän alkoi kiukkuisesti valittaa ettei meillä ole rahaa kaikenmaailman kukkasiin, kun jokainen penni pitäisi mennä säästöön. Itku silmässä kysyin että eikö edes 3 euron orvokkia. Sitten hän osti minulle 8 orvokkia pitkin hampain. Mutta vapaaehtoisesti ei. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka, en tunne olevani rakastettu, vain itsestäänselvyys, nainen joka hoitaa hänen lapsensa ja pesee hänen vaatteensa, ja maksaa 70 % hänen elämisestään.
En tiedä rakastanko häntä enää. Välillä tulee onnentunteita, ja suoraansanottuna yksinhuoltajuus hirvittää. Olisin rutiköyhä, ja miten pärjäisin yksin vilkkaan ja voimakastahtoisen lapseni kanssa, osaisinko edes kasvattaa vaativaa lasta yksin.
Vaikka tiedän että olisin halunnut jo ajat sitten erota, olen vaan pitkittänyt asiaa, ihan sen takia etten uskalla. Ja olen ajatellut että ydinperhe on paras lapselle. Minä koitan parhaani mukaan kätkeä lapselta sen että olen onneton, ja itken yksikseni iltaisin kun muut ovat nukkumassa.
Oli vain saatava avautua, en tosiaankaan odota että kukaan ratkaisee tilanteen.
Lisään vielä, että ennen lapsen syntymää monet asiat olivat paljon paremmin.
Kommentit (108)
Sekin tuli mieleen, että synnyinkaupungissani minulla olisi 3 hyvää ystävää ja muutama sukulainen, ja siellä olisi paaaaljon halvemmat vuokrat. Ja jos saisin töitä, sieltä voisin jopa ostaa asunnon, koska sieltä saisi ison kaksion sillä rahalla, millä täältä ei saa edes 20 m2 yksiötä. :-) Mutta siellä ei sitten taas juurikaan ole töitä alallani. :-/
Ei välttämättä se ero, mutta jos jäät tuohon tilanteeseen kuvitellen, että et pärjäisi mitenkään muuten, niin tuskin mikään tulee muuttumaan. Pelkäät kuitenkin liikaa eroa.
Jos taas otat edes auttavasti selvää (etkä vain perusta käsitystäsi luuloon), että mitkä mahdollisuudet sinulla on pärjätä ilman miestä, pystynet paremmin vaatimaan mieheltä muutoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minusta tuossa kaihertaa paljon se, että mies ei tee mitään. Ja oletan, että se painaa miestäkin. Avauksessa ei kerrota mitään siitä, onko mies etsinyt jotain hommaa tai etsimässä. Minusta tuo asia on kaiken a ja o. Jos ei ole oikeasti mielekästä tekemistä, niin myös joutuu rooliin, jossa ei a)itse voi arvostaa itseään b)eivät muutkaan voi arvostaa. Ap:han on perustellut tuota kohtaa b monin sanankääntein. Ap:n miehestä taas kehkeytyy tuolla menolla elämäänsä negatiivisesti suhtautuva jurnuttaja.
Kysymys on vain siitä, haluaako mies tehdä päivisin jotain tärkeää ja haastavaa. Jos haluaa, silloin homma saa heti suunnan. Ap:lle voi tietysti olla haastavaa muuttua nalkuttavasta kannustavaksi, mutta se ehkä kannattaisi tässä tilanteessa. Jos taas mies ei halua päästä jaloilleen niin sitten peli on selvä.
Joshaluaisit pistäisit ekana auton pois. Sitä ei tarvitse yh pk-seudulla. Siinäpä säästyy bensa ja vakuutusrahat. Sitten etsimään asuntoa Vantaalta tai Espoosta.
Elämässä ei aina saa kaikkea.
Sitä ei siis näe kelan laskureista, eihän? Muista nostaa ne säästösi tililta ajoissa pois. Ja mahdolliset toimeentulotukirahat on käytettävä loppuun (eli nostettava tililtä) ennen kuin seuraava erä on tulossa.
Ja tarkista myös se, että jos lapsen isällä on niitä pääomatuloja, että mikä on se elatusmaksun mahdollinen suuruus. Tilanne voi olla eron jälkeen parempikin kuin sinulla nyt.
No, vaikka alle 2000 bruttona tienaavalla ei tietenkään saisi olla euroakaan velkaa, niin minulla sitä nyt sattuu kuitenkin olemaan, vielä pari vuotta, 350 e/ kk. Ja sitähän sossu ei ota huomioon, eli en saisi mitään.
Kelan asuntotukilaskurin mukaan saisin 50-60 e/kk asuntotukea, jos vuokraisin Satolta tai VVO:ta halvimman mahdollisen kämpän.
Tietty, niin, ne elarit, voisi niitä jonkin verran tulla miehen omaisuuden takia.
Jotenkin en nyt vaan jaksa miettiä näitä. Ehkä pärjäisin rahallisesti, ehkä en. se rahallinen puoli ei TODELLAKAAN tulisi olemaan se vaikein puoli, sillä eroaminen ei ole koskaan helppoa.
Onneksi tässä on vielä muutama kk aikaa niin ehtii miettiä ja kypsytellä asioita mielessään.
Sekin tuli mieleen, että synnyinkaupungissani minulla olisi 3 hyvää ystävää ja muutama sukulainen, ja siellä olisi paaaaljon halvemmat vuokrat. Ja jos saisin töitä, sieltä voisin jopa ostaa asunnon, koska sieltä saisi ison kaksion sillä rahalla, millä täältä ei saa edes 20 m2 yksiötä. :-) Mutta siellä ei sitten taas juurikaan ole töitä alallani. :-/
Joshaluaisit pistäisit ekana auton pois. Sitä ei tarvitse yh pk-seudulla. Siinäpä säästyy bensa ja vakuutusrahat. Sitten etsimään asuntoa Vantaalta tai Espoosta.
Elämässä ei aina saa kaikkea.
Olenko jossain kirjoittanut etten missään tapauksessa ole luopumassa autostani? :-O No kyllä se ilman muuta lähtisi ensimmäisenä, koska minulla ei olisi varaa sitä pitää. Ja juurikin Espoosta tai Vantaalta asuntoa etsisin. Työpaikkani työsuhdeasunnot ovat tosin määräaikaisia, mutta todella edullisia.
Ihmeellistä että täällä tehään kirjoituksistani päätelmiä mitä aion/haluan mahdollisesti erotessani tehdä ja mitä en. En ole tyrmannyt kuin ihan mahdottomia ehdotuksia, esim. kun joku ehdotti VVO:lta tai Satolta perheasunnon vuokraamista- kun ne maksavat täällä enemmän kuin nettopalkkani!! Mutta sinun ehdotuksesi olivat järkeviä. Ja itse asiassa, kun talvella suunnittelin tosissani eroa, otin jo selvää noista työsuhdeasunnoista, ja kyselin päivähoitopaikkojen tilannetta alustavasti jne.!! Silloin vaan mies sai vielä puhuttua ympäri, loistava ku on puhumaan, oikea helppoheikki.
Onneksi olen kirjoittanut ylös ajatuksiani aina, ja jo vuonna -10 minulla on ollut ihan samansuuntaisia ajatuksia kuin nytkin, ja mikään ei ole muuttunut. Ja juuri tänään luin, että jo silloin mies on harrastanut tuota sitten kun- lupailua, eli asettanut takarajoja, ja minä hölmöläinen olen niitä uskonut. :-/ Työn hakemisestakin hän on puhunut usein, aina kun olen ottanut asian puheeksi, ja asettanut takarajan, eli sitten kun..jne.
Mutta vaikka olen sinisilmäinen ollutkin, tajuan että minua vedetään höplästä ihan mennen tullen.
Tottakai taloudellinen toimeentuloni huolestuttaa, mutta tuskinpa se tästä pahenee, ainakaan jos luovun muutamista jutuista. Voinhan vaikka hankkia auton sitten taas, kun pääsen tolpilleni, ja varsinkin jos saan haaveilemani oppisopimuspaikan samasta talosta jossa nyt työskentelen, siinä olisi muutaman satkun parempi palkka kuin nyt.
Ehkä kuitenkin ennen tuota kaikkea vielä ainakin kerran asetan kovan kovaa vastaan, ja kerron että peli ei todellakaan vetele, enkä enää kuuntele mitään sitten kun tulee syksy/talvi/kevät/kesä niin alan katsella töitä ja viettämään aikaa enemmän teidän kanssanne/tekemään enemmän kotitöitä.
Ugh, olen puhunut. Siis tämä kaikki on minulle tärkeää ajatustyöskentelyä, olen aina päässyt kaikkein parhaiten selville todellisista ajatuksistani kirjoittamalla, helpommin kuin vain niitä ajattelemalla. Isoja päätöksiä muutenkin tapaan aina pohtia piiiiitkään. Uskon että moni muukin on toden teolla pohdiskellut eroamista enemmänkin kuin tämän noin 2,5 vuotta. On minulla vielä syyskuun loppuun aikaa pohdiskella, sitä ennen un en oikein voi tästä muuttaa, vuokrasopimuksen määrä-aikaisuuden takia. Enköhän syyskuun aikana laita asuntohakemuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja on ihan selvää että tulet pärjäämään paremmin ilman tuota riippakiveä.
Tsemppiä!
Miksi rikkoisit perheesi, kun teillä ei kuitenkaan tunnu olevan mitään "oikeaa" ongelmaa? Tai en ainakaan saanut sellaista kuvaa että teillä olisi kovin riitaista niin että lapsi tuntee olonsa turvattomaksi, ei varmaankaan myöskään ole kuvioissa alkoholia, pettämistä, väkivaltaa tms.?
Lapselle ydinperhe on aina parhaaksi, se on fakta. Minusta vanhempien tulisi ajatella ensisijaisesti heitä. Kyllähän se vaan on niin, ettei monilla muillakaan ole yhteistä aikaa pahemmin, ja monet muutkin naiset hoitavat kodin ja lapset suurimmaksi osaksi, niinhän se vain usein menee.Ja mitä väliä edes, kunhan asiat hoituvat! Nykyään vaan ihmiset tuppaavat ajattelemaan omaa onneaan, ja etsimään ikuista rakkautta ja intohimoa, kaikki pitäisi saada, ja tapapuolisuudesta pidetään oikein kirjaa. Eiköhän se ole kuitenkin pääasia että kokonaisuus pelaa, kukaan ei jää ilman ruokaa tai vaatetta, tai huolenpitoa!
Käsitin ettei teillä ole mysökään rahasta akuuttia pulaa, mitä väliä sillä on kenen rahoista kulut maksetaan. Maksaahan mies kuitenkin käsittääkseni vuokran ja kai jotain muutakin joskus. Miksi on kaikille ihan Ok että mies elättää perhettä ja maksaa suurimman osan, mutta toisinpäin ei? Kerroit myös miehesi terveysongelmista. Ne eivät ole leikin asia, hyvä kun perheessä on edes yksi joka voi käydä töissä. Kerroit myös että miehesi on puuhakas eikä vain makaa kotona. Mitä siis oikein haluat?
Minusta asianne ovat ihan hyvin, enkä käsitä miksi täällä suurin osa kehottaa sinua viemään lapseltasi lähi-isän.
Terveisin työssäkäyvä äiti, kotonaolevan isän vaimo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi rikkoisit perheesi, kun teillä ei kuitenkaan tunnu olevan mitään "oikeaa" ongelmaa? Tai en ainakaan saanut sellaista kuvaa että teillä olisi kovin riitaista niin että lapsi tuntee olonsa turvattomaksi, ei varmaankaan myöskään ole kuvioissa alkoholia, pettämistä, väkivaltaa tms.?
Lapselle ydinperhe on aina parhaaksi, se on fakta. Minusta vanhempien tulisi ajatella ensisijaisesti heitä. Kyllähän se vaan on niin, ettei monilla muillakaan ole yhteistä aikaa pahemmin, ja monet muutkin naiset hoitavat kodin ja lapset suurimmaksi osaksi, niinhän se vain usein menee.Ja mitä väliä edes, kunhan asiat hoituvat! Nykyään vaan ihmiset tuppaavat ajattelemaan omaa onneaan, ja etsimään ikuista rakkautta ja intohimoa, kaikki pitäisi saada, ja tapapuolisuudesta pidetään oikein kirjaa. Eiköhän se ole kuitenkin pääasia että kokonaisuus pelaa, kukaan ei jää ilman ruokaa tai vaatetta, tai huolenpitoa!
Käsitin ettei teillä ole mysökään rahasta akuuttia pulaa, mitä väliä sillä on kenen rahoista kulut maksetaan. Maksaahan mies kuitenkin käsittääkseni vuokran ja kai jotain muutakin joskus. Miksi on kaikille ihan Ok että mies elättää perhettä ja maksaa suurimman osan, mutta toisinpäin ei? Kerroit myös miehesi terveysongelmista. Ne eivät ole leikin asia, hyvä kun perheessä on edes yksi joka voi käydä töissä. Kerroit myös että miehesi on puuhakas eikä vain makaa kotona. Mitä siis oikein haluat?
Minusta asianne ovat ihan hyvin, enkä käsitä miksi täällä suurin osa kehottaa sinua viemään lapseltasi lähi-isän.
Terveisin työssäkäyvä äiti, kotonaolevan isän vaimo
Kaikesta paistaa läpi että tässä on toinen luuserimiehensä elättäjä. Surullista kerrassaan.
Kaverini on myös niin kyllästynyt siihen, että joutuu kantamaan kaiken vastuun. Vastuusta tässä on kyse.
Ette te tuosta selviä ilman ulkopuolista apua. Paitsi että miehen pitää nähdä oma vastuuttomuutensa, niin parisuhteen huonoista malleista ei niin vain pääse eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverini on myös niin kyllästynyt siihen, että joutuu kantamaan kaiken vastuun. Vastuusta tässä on kyse.
Ette te tuosta selviä ilman ulkopuolista apua. Paitsi että miehen pitää nähdä oma vastuuttomuutensa, niin parisuhteen huonoista malleista ei niin vain pääse eroon.
Nimenomaan vastuusta, sitä olen miehellekin sanonut!! Minä kannan nyt liikaa vastuuta! Perhe on yhteinen projekti, ja vastuun pitäisi olla balanssissa. Joo mies maksaa kyllä vuokran, joka on kuluistamme noin 40%, ja se on suht Ok. Mutta kyse ei ole pelkästään rahasta. Minä joudun kantamaan vastuun kokonaan kotitöistä, ja jos en "hattu kourassa" pyydä mieheltä että voisitko imuroida tai viikata pyykit, (jonka tekee ehkä sitten viikon päästä jos ehtii)niin saan hoitaa kaiken itse.
Minä en mielestäni vaadi liikoja. Tykkäisin ihan tavallisesta perhe-elämästä, jossa kummallakin olisi suunnilleen saman verran omaa aikaa, tai oikeastaan miehellä saisi olla vähän enemmän, minä en tarvitse pääsääntöisesti kuin kerran viikossa päästä 2 h kestävään harrastukseeni. mies voisi olla pari iltaa viikosta omissa jutuissaan, ja loput ajasta viettäisimme yhdessä, tehden ihan normaaleja juttuja- voisimme tehdä yhdessä kotitöitä, kokata, ulkoilla tms. Kaipaan sellaista, olen yksinäinen tässä suhteessa. kaipaan keskustelua, läheisyyttä, yhteyttä. En haaveile intohimosta tai romantiikasta niinkään, vain ihan normaali perhe-elämä kelpaisi. Mielestäni haaveeni eivät ole epärealistisia.
Asetin tänään miehelle takarajan. Jos ei meininki muutu, kun vuokrasopimuksen määräaikaisuus loppuu syyskuun lopussa, laitan asuntohakemuksen vetämään. Hän on lupaillut jo liian monta kertaa muutosta, enää ei mene läpi.
Jos asiat sovitaan jollakin tavalla, niin mikäpä siinä. Se mikä taas sitten ei ole ok, on se että luvataan muttei pidetä, sekä myös se, että itseen ja omiin mielitekoihin ollaan valmiita panemaan rahaa satoja euroja miettimättä sen enempää, mutta sitten raivotaan jostakin toisen lapselle ostamasta lelusta.
On mahdollista, että jos mies todella herää tunnustamaan tosiasiat, niin nuo asiat korjaantuvat. Vaikuttaa nimittäin siltä, että mies tietää että rahasta on tiukkaa ja tilanne on hankala, mutta ei saa tehtyä mitään asialle. Hän ostaa itselleen mitä haluaa lohduttaakseen itseään, ja kuvittelee sitten hetken, että rahaa on. Lyhytnäköisesti tietenkin. Hän puuhailee kaikkea harrastuksiaan, koska ne on tuttuja ja palkitsevia, näkee toisaalta itsensä kiireisenäm aktiivisena ja ahkerana, mutta ei halua myöntää että ehkä olisi aika luopua niistä menoista ja keskittää se energia ja aika palkkatöihin.
Kotona voi sitten sille puolisolle valittaa rahasta, eli elää tavallaan kaksoiselämää, toisaalta niin kuin huoleton ja rahoissaan oleva lomalainen, toisaalta näkee itsensä vastuullisena perheenpäänä, joka yrittää pitää menot kurissa kun vaimo törsää leluihin.
On mahdollista, että ap saa potkittua miestä eteenpäin sen verran, että tuo kierre katkeaa, mies pääsee töihin, alkaa saada asioita kuntoon ja tilanne lähtee kulkemaan oikeaan suuntaan itsestään. On myös mahdollista, että mies ei halua sitä tilannetta muuttaa, ja silloin minusta oikea vaihtoehto on erota, jos tuntee ettei kestä. Lapsikin alkaa varmasti kohta puoliin huomata, että miten ne nallekarkit perheessä jaetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä, että olen puhunut moneen otteeseen miehelleni pariterapiasta. Mies ei suostu, koska nissä kuulemma vain nainen ja terapeutti syyllistävät yhdessä miestä. Ja toisaalta, näinhän se meillä menisi varmaan valitettavasti aika pitkälti, sillä mistä minä voisin itseäni syyllistää? Ainoastaan ehkä siitä, että olen ollut ihan liian kärsivällinen ja pitkämielinen, uskonut mieheni palopuheita kerta tosensa jälkeen, ja hänen ruikutuksiaan ja rakkaudentunnustuksiaan niinä parina kertana kun olen todella ollut lähdössä. Veikkaanpa ettei moni muu olisi katsellut hänen meininkiään näin kauaa. Itse en tiedä edes miksi olen katsellut, onko se kiltteyttä, sääliä vai yksinäisyyden ja muutoksen pelkoa, ja syyllisyydentunnetta mahdollisesta perheen hajottamisesta oman onnen takia? Uskonpa että vähän on mukana niitä kaikkia.
Vielä, että olen puhunut moneen otteeseen miehelleni pariterapiasta. Mies ei suostu, koska nissä kuulemma vain nainen ja terapeutti syyllistävät yhdessä miestä. Ja toisaalta, näinhän se meillä menisi varmaan valitettavasti aika pitkälti, sillä mistä minä voisin itseäni syyllistää? Ainoastaan ehkä siitä, että olen ollut ihan liian kärsivällinen ja pitkämielinen, uskonut mieheni palopuheita kerta tosensa jälkeen, ja hänen ruikutuksiaan ja rakkaudentunnustuksiaan niinä parina kertana kun olen todella ollut lähdössä. Veikkaanpa ettei moni muu olisi katsellut hänen meininkiään näin kauaa. Itse en tiedä edes miksi olen katsellut, onko se kiltteyttä, sääliä vai yksinäisyyden ja muutoksen pelkoa, ja syyllisyydentunnetta mahdollisesta perheen hajottamisesta oman onnen takia? Uskonpa että vähän on mukana niitä kaikkia.
koska hän jo tuntee syyllisyyttä, ainakin tiedostamattomasti. Toisen ihmisen (=sinun) syyllistäminen lisää hänen syyllisyydentunnettaan.
Mutta eihän asiat parane, ellei kohtaa omaa syyllisyyttään. Myös sinun on kohdattava oma syyllisyytesi, en tiedä mikä se on, mutta ainakin se, että olet suostunut uhriutumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli vielä mieleen, että sinun syyllistämisesi ei paranna tilannetta yhtään. Lopeta se. Älä puhu enää siitä, mitä mies tekee väärin. Vaihda taktiikkaa. Ole murtunut, ole surullinen, itke ettet enää yksinkertaisesti jaksa. Mutta älä syytä. Ole vain itse aivan puhki ja loppu ja avuton. Osoita, että et sinä tätä muuten tekisi, mutta sinä hajoat itse, ellet lähde.
Jos asiat sovitaan jollakin tavalla, niin mikäpä siinä. Se mikä taas sitten ei ole ok, on se että luvataan muttei pidetä, sekä myös se, että itseen ja omiin mielitekoihin ollaan valmiita panemaan rahaa satoja euroja miettimättä sen enempää, mutta sitten raivotaan jostakin toisen lapselle ostamasta lelusta.
On mahdollista, että jos mies todella herää tunnustamaan tosiasiat, niin nuo asiat korjaantuvat. Vaikuttaa nimittäin siltä, että mies tietää että rahasta on tiukkaa ja tilanne on hankala, mutta ei saa tehtyä mitään asialle. Hän ostaa itselleen mitä haluaa lohduttaakseen itseään, ja kuvittelee sitten hetken, että rahaa on. Lyhytnäköisesti tietenkin. Hän puuhailee kaikkea harrastuksiaan, koska ne on tuttuja ja palkitsevia, näkee toisaalta itsensä kiireisenäm aktiivisena ja ahkerana, mutta ei halua myöntää että ehkä olisi aika luopua niistä menoista ja keskittää se energia ja aika palkkatöihin.
Kotona voi sitten sille puolisolle valittaa rahasta, eli elää tavallaan kaksoiselämää, toisaalta niin kuin huoleton ja rahoissaan oleva lomalainen, toisaalta näkee itsensä vastuullisena perheenpäänä, joka yrittää pitää menot kurissa kun vaimo törsää leluihin.
On mahdollista, että ap saa potkittua miestä eteenpäin sen verran, että tuo kierre katkeaa, mies pääsee töihin, alkaa saada asioita kuntoon ja tilanne lähtee kulkemaan oikeaan suuntaan itsestään. On myös mahdollista, että mies ei halua sitä tilannetta muuttaa, ja silloin minusta oikea vaihtoehto on erota, jos tuntee ettei kestä. Lapsikin alkaa varmasti kohta puoliin huomata, että miten ne nallekarkit perheessä jaetaan.
No ihan juurikin näin!! Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun mies on hermostunut siitä kun olen ostanut jonkun halvan lelun lapselle alehinnalla, tai jotain vaatetta. Mies ei ole lapseen liittyviin hankintoihin juurikaan osallistunut, minä olen hoitanut 99%, joskus olen saanut hänet antamaan parikymppiä johonkin isompaan ostokseen. Sitten hän on tosiaan ostanut itselleen muutaman laitettavan auton, ja kesämökille kaikenlaista, juuri osti mm. betonimyllyn, hyttyspaviljongin, aurinkovuoteen tms. Jos pyydän ruokarahaa, hän usen alkaa valittaa että aina pitää siihen laittaa niin paljon rahaa, miksei voi syödä pois niitä mitä kaapissa on. Muttei siellä ole mitään tuoretta, maitoa, hedelmiä, vihanneksia tms., ei kukaan voi aina purkkiruuilla elää.
Mielestäni tuo nuukuuskin littyy siis siihen vastuunkantoon, mielestäni hänellä on tärkeysjärjestys ihan vääristynyt.
Joskus jos hän tekee kotitöitä, hän nostaa sen jälkeen itsensä jalustalle pitkän aikaa, ja odottaa kehuja. Mielestäni ne kuitenkin olisivat itsestäänselvyys joista ei tarvitse pyytää mitään erityiskehuja.
Jotenkin siis mieheni päässä on moni asia vääristynyt, vaikkei hän missään nimessä olekaan ns. paha ihminen.
Haluaisin NIIIN jatkaa tässä suhteesa ja saada asiat kuntoon, ja olen kaikkeni yrittänyt. Mutta kun vain minä yksin yritän, se ei oikein riitä.
Tuli vielä mieleen, että sinun syyllistämisesi ei paranna tilannetta yhtään. Lopeta se. Älä puhu enää siitä, mitä mies tekee väärin. Vaihda taktiikkaa. Ole murtunut, ole surullinen, itke ettet enää yksinkertaisesti jaksa. Mutta älä syytä. Ole vain itse aivan puhki ja loppu ja avuton. Osoita, että et sinä tätä muuten tekisi, mutta sinä hajoat itse, ellet lähde.
Kiitos tästä, hyvä ja viisas näkökanta. Näin alan toimia. Marttyyriasenteeni ei ainakaan auta mitään, päinvastoin, se saa vain mieheni syyttämään minua hankalaksi, kuten hän on tehnytkin.
minä lähtisin, vätys mies ja pahemmaksi menee vanhetessaan. Saat elatusmaksut ja lapsilisään yksinhuoltajakorotuksen. Lisäksi varmaan asumistukea. Pärjäät kyllä lapsen kanssa.
t. 3 lapsen (yksi uhmaikäinen, yksi erityislapsi) yksinhuoltajaäiti, joka käy kokopäivätöissä