Lue keskustelun säännöt.
Eromietteitä ja (onnettoman) parisuhteeni pohdiskelua
29.05.2012 |
Mieheni ei ole ollut muutamaan vuoteen palkkatöissä, sen jälkeen kun lopetti pitkäaikaisen firmansa. Ei myöskään ole nostanut työttömyyskorvauksia, koska ei halua olla työnhakijana. Hän saa vuokramme verran pääomatuloja, loput kulut maksan minä.
Hän täyttää päivänsä aika tehokkaasti tekemällä "töitä", eli asioita joista tykkää, pääosin fyysisiä juttuja, ja sinänsä kyllä ihan hyödyllisiä , mutta palkattomia. Hän tulee suurimmaksi osaksi arkisin kotiin vasta 19-20 maissa.
Minä hoidan vuokraa lukuunottamatta kaikki muut kulut, (ruoka, auton vakuutus ja bensat, vaatetus, harrastukset, päivähoitomaksu, vakuutukset ja kaikki muutkin laskut, joka ikinen sentti menee noihin joka kk) käyn töissä 8 h/pv, hoidan lapsen, ( 1 vilkas uhmaikäinen) teen ruuat, ja hoidan kotityöt 99%, mitä nyt mies ehkä kerran viikossa imuroi tai viikkaa pyykit pinoihin, josta minä nostan ne kaappeihin. Kerran viikossa käyn omassa harrastuksessani 2 h. Miehen mielestä hän on reilu kun "päästää" minut sinne, ja lisäksi tulee joskus aikaisemmin kotiin, että pääsen kylpyyn ajan kanssa. Usein joudun väittelemään hänen kanssaan vahtiiko hän lasta että pääsen johonkin, esim. kampaajalle, yksin ostoksille, nokosille tms.
Olenko ihan kohtuuton, kun olen tyytymätön, ja nostan ko. asiat pöydälle säännöllisin väliajoin? (eli suoraan sanottuna nostan metelin ja uhkailen joskus erollakin...) Minusta vaan mies pääsee liian helpolla, eikä kanna vastuutaan kuten perheellisen pitäisi. Ja miehen mielestä olen "hankala ihminen" ja "pirttihirmu". Olenko? Kun minusta mieheni on itsekäs tyhjäntoimittaja.
Aiemmin uskoin mieheni puheita siitä että hän etsii töitä sitten kun...milloin mitäkin. Mutta nyt luulen ettei sitä tule ikinä tapahtumaan. Miksi tulisikaan, kun hänen elämäntyylinsähän on mitä leppoisin.
Joku kaunis päivä hän huomaa tätä menoa olevansa jätetty mies. Tosin, en tiedä miten rahani riittäisivät yksinhuoltajan elämään, kun koko pieni palkkani menee tällä hetkellä muutenkin laskuihin, ei siitä jää yli edes yksiön vuokraa vastaavaa summaa. Hyvä isäkin mies lapselleen on, silloin kun on kotona..tai pääasiassa, joistakin kasvatusasioista ajattelemme eri tavalla.
Lisäksi pidän yhä vähemmän miehestäni ihmisenä. Hän ärsyttää minua monella tavalla, mm. olemalla usein ärtyisä ja huomauttelemalla minulle sarkastisesti, neuvomalla yhdentekevissä asioissa jne., ja osoittamalla ettei arvosta minua. Esim. äitienpäivä meni osaltani surullisissa merkeissä, olin itku silmässä koko päivän. Sain aamulla lapseltani hänen päiväkodissa tekemänsä kortin, ja siitä olin iki-onnellinen. Olimme menossa mieheni äidille, ja ehdotin että kävisimme matkalla puutarhamyymälässä ostamassa hänelle kukan. Siellä pyysin että ostaisiko mies minulle myös jonkun kukan jonka voisin laittaa parvekkeelle.Hän alkoi kiukkuisesti valittaa ettei meillä ole rahaa kaikenmaailman kukkasiin, kun jokainen penni pitäisi mennä säästöön. Itku silmässä kysyin että eikö edes 3 euron orvokkia. Sitten hän osti minulle 8 orvokkia pitkin hampain. Mutta vapaaehtoisesti ei. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka, en tunne olevani rakastettu, vain itsestäänselvyys, nainen joka hoitaa hänen lapsensa ja pesee hänen vaatteensa, ja maksaa 70 % hänen elämisestään.
En tiedä rakastanko häntä enää. Välillä tulee onnentunteita, ja suoraansanottuna yksinhuoltajuus hirvittää. Olisin rutiköyhä, ja miten pärjäisin yksin vilkkaan ja voimakastahtoisen lapseni kanssa, osaisinko edes kasvattaa vaativaa lasta yksin.
Vaikka tiedän että olisin halunnut jo ajat sitten erota, olen vaan pitkittänyt asiaa, ihan sen takia etten uskalla. Ja olen ajatellut että ydinperhe on paras lapselle. Minä koitan parhaani mukaan kätkeä lapselta sen että olen onneton, ja itken yksikseni iltaisin kun muut ovat nukkumassa.
Oli vain saatava avautua, en tosiaankaan odota että kukaan ratkaisee tilanteen.
Lisään vielä, että ennen lapsen syntymää monet asiat olivat paljon paremmin.
Kommentit (108)
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 10:46"]
Aika kauan kyllä olet jaksanut moista kusiaivoa katsella. Huh.
[/quote] Samaa ihmettelen itsekin nyt. Minä vaan PÄÄTIN että tämä parisuhde jatkuu ja teen kaikkeni sen eteen-mutta se ei riittänyt ja luovutin. Vaikka ihmettelenkin nyt jälkikäteen kärsivällisyyttäni, olen silti tavallaan tyytyväinen etten ole sitä tyyppiä joka luovuttaa pienistä. Mitään vahinkoa ei loppujen lopuksi kuitenkaan tapahtunut, sain ihanan lapsen joka ehkä ilman häntä olisi jäänyt kokonaan saamatta, (oli jo ikää melkoisesti...) ja kehityin paljon ihmisenä- tiedän nyt rajani, osaan pitää puoleni ja itsetuntoni on paljon entistä parempi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan muistuttaa, että yksinhuoltajana saat alennusta pk-maksuista todella paljon ja lisäksi elatusapua joko mieheltäsi tai kelalta. Lisäksi vielä korotettu lapsilisä sekä asumistuki jos palkkasi on pieni. Yritä silti ensin pelastaa liittosi! Menkää parisuhdeterapiaan ja yrittäkää OIKEASTI kaikkenne, sillä ydinperhe on aina helpompi (siis toimiva ydinperhe) kuin uusperhe, jota kuitenkin jossain vaiheessa haluat.
Lisään vielä, että molempien eroyritysteni jälkeen olemme sopineet pelisäännöistä ja viimeisen jälkeen mies jopa pyysi kirjoittamaan ne paperille itselleen muistisäännöiksi.Aina hän on muutaman viikon jaksanut pitää säännöistä kiinni,ja sitten meininki on lipsunut entiseen.
No tuo kertoo, että olet kyllä tärkeä miehellesi ja hän sentään yrittää. Ihmisiä tässä vain ollaan. Mutta tiettenkin jatkuva toivominen ja pettyminen syö henkisiä voimavaroja, se on selvää. Jospa miehesi tajuaisi asemasi ja toiveesi niin syvällisesti, että hänessä pikkuhiljaa alkaisi tapahtua pysyvää muutosta. Mitään ei kyllä tapahdu yleensä hetkessä. Ja se on jo paljon, jos tiedostaa ja myöntää asiat.
maksaa kela hänen puolestaan minimielatusmaksun (noin 150€/kk) sen lisäksi saisit yksinhuoltajakorotuksen (onkohan vajaa 50€/kk?) Summat sinne päin, saat helposti tarkistettua kelan sivuilta, mutta luulisin tulojesi nousevan 200€ kuussa eron seurauksena. Jos mies joskus päätyy töihin ja kela lakkaa maksamasta elareita hänen puolestaan, voi lapsi saada suuremmankin elatusmaksun kuin tuon 150€.
Kelan sivuilta pystyt myös helposti katsomaan saisitko asumistukea. Siellä on laskuri johon voisit kokeilla syöttää tietosi vaikka parin harkittavan esimerkkiasunnon perusteella niin tiedät mitä voi realistisesti odottaa.
Yleisessä asumistuessa kannattaa huomioida, että tuki on sitä parempi, mitä uudempi asunto on (rakennus tai perusparannusvuosi) ja että neliöhinnalla on katto minkä yli ei makseta. (omassa pikkukaupungissani vuokra saa olla jotain 10€/neliö maksimissaan ja sen yli menevä osa neliövuokrasta tulee puhtaasti itselle. Mutta helsingissä käsittääkseni eri rajat). Ja olisikohan 2 hengellä huomioitu neliöt 50 tai 55 neliöön asti ja sen yli taas puhtaasti itse maksettava. Noita ei tarvii tietää itse, jos kokelee laskuriin syöttää tiedot. Mutta että tiedät vähän mitä voisi lähteä harkitsemaan eikä niin ihmetä jos on ristiriitaisen oloiset loppulaskelmat. Kokeile edes.
Lisään vielä, että molempien eroyritysteni jälkeen olemme sopineet pelisäännöistä ja viimeisen jälkeen mies jopa pyysi kirjoittamaan ne paperille itselleen muistisäännöiksi.Aina hän on muutaman viikon jaksanut pitää säännöistä kiinni,ja sitten meininki on lipsunut entiseen.
No tuo kertoo, että olet kyllä tärkeä miehellesi ja hän sentään yrittää. Ihmisiä tässä vain ollaan. Mutta tiettenkin jatkuva toivominen ja pettyminen syö henkisiä voimavaroja, se on selvää. Jospa miehesi tajuaisi asemasi ja toiveesi niin syvällisesti, että hänessä pikkuhiljaa alkaisi tapahtua pysyvää muutosta. Mitään ei kyllä tapahdu yleensä hetkessä. Ja se on jo paljon, jos tiedostaa ja myöntää asiat.
Ap, parisuhde kanssasi on välttämätöntä miehelle jotta voi jatkaa lusmuamistaan. Mies ei varmaan tule haluamaan eroa niin kauan kun taloudellisesti mahdollistat hänen huvittelunsa ja laiskottelunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
<a href="http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication" alt="http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication">http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication</a>
Ei taas uni tule kun kelailen vaan.
Ja ei tule tuon mukaan asuntotukea ollenkaan, mitä katselin mahdollisten esimerkkiasuntojen tietojen mukaan. Yksi ongelma on se, että täällä on tuo neliövuokraraja on 13 e/m2, mutta yksityisten vuokra-asunnot ovat aina tuon yli, ja muihin taas on vuosikausien jonot. Helsingistä on kyse.
Tuon vuokran mukaan kyllä rahani ihan juuri ja juuri riittäisivät, tosin auto pitäisi myydä pois, (siitä ei saisi juuri mitään, muutaman satkun) ja joutuisin asumaan lapsen kanssa yksiössä, koska isompaan ei ole kertakaikkiaan varaa.
Takuuvuokrat saisin kasaan, kun säästössä on vähän toista tuhatta.
Tuo tämänhetkisen asunnon vuokran määräaikaisuus rajoittaa niin etten voisi mitenkään lähteä kuin aikaisintaan syyskuun lopussa.
Olen uskonut, toivonut ja luottanut, ja ihan koko suhteemme ajan olen uskonut miehen selityksiä siitä miten hän silloin ja silloin menee töihin, ja alkaa maksaa puolet kuluista jne... siis vuosia. Naivi olen ollut.
Lisäksi vielä kerron senkin, että en tuntenut avokkiani tarpeeksi hyvin kun aloin odottaa lasta. Olimme tunteneet kaksi vuotta, mutta se oli vielä alkuhuumaa, jolloin miehen todellinen luonne ei ollut tullut esille, hän esitti parempaa kuin onkaan. Tuo työnvieroksuminen toki oli tullut esille jo silloin, eli siltä osin saan syyttää itseäni. Mutta vasta sitten vähän myöhemmin paljastui että mies omaa muutenkin sellaisia piirteitä joita olen ihmisissä aina inhonnut, mm. sarkastisuus ja piikikkyys, itsekkyys ja oman navan tuijotus, negatiivinen elämänasenne, se ettei toisen juttuja kiinnosta juurikaan kuunnella tai niistä keskustella,vain omista.
Ilman lasta toki siis olisin lähtenyt jo aikapäiviä sitten. Ja tuo lapsenteko jo 2 vuoden päästä ensitapaamisesta johtui siitä ettei meillä kummallakaan ollut lapsia, ja ikää alkoi olla jo aika reilusti, niin ettei kauempaa olisi voinut odottaa.
Mutta nuo mainitsemani piirteet eivät olleet tuolloin, ennen lasta tulleet esille. Ja vielä lukuisia muita.
En ole pitkiin aikoihin pystynyt seksiin mieheni kanssa koska en halua menä häntä lähellekään. Sitä taitaa olla tapahtunut noin 3 kertaa viimeisen vuoden aikana, ja silloinkin vain siksi koska hän sitä niin kovasti halusi. Olen puhunut suoraan tuonkin, etten halua häntä, mutta häntä ei tunnu se häiritsevän. Ja miksi häiritsisikään, kun kuitenkin laskut maksetaan ja lasta sekä kotia hoidetaan.
En tässä valita kohtaloani, tiedän että on ihan oman luonteeni heikkoutta pelkästään, etten ole saanut lähdettyä. Suurimmaksi osaksi juurikin olen pelännyt tuota yksinhuoltajuutta, ja sitä että pilaan lapsen, kun hänellä ei enää tulisi olemaan päivittäisessä elämässään isää. Lapsi on minulle tärkeintä maailmassa, ja hänen parhaansa, ja välillä ajattelen että minun pitäisi unohtaa itseni ja ajatella lapsen parasta. Ja ajattelen lapsen parhaaksi olevan ydinperheen ja isän läsnäolon.
Isä on aina ollut lapselle rakas ja tärkeä, ja on tosiaan hyvä isä. Hoitikin lasta kotona 6 kk, kun lapsi oli taaperoiässä. (ihan vain siksi että saisi kotihoidontukea) Lapsen kanssa hän pärjäsi hyvin, ja lähentyi entisestää tuona aikana. Mutta kun itse olin töissä, tuo aika oli minulle rankkaa, koska mies ei hoitanut useista pyynnöistä ja keskusteluista sekä riidoistakin huolimatta kotitöitä, kämppä oli kuin pommin jäljiltä joka päivä tai ilta kun tulin raskaasta vuorotyöstäni kotiin. Lisäksi mies on jälkikäteen useaan otteeseen valittanut, että hänen "omat hommansa" venyivät sen takia kun hän oli lapsen kanssa kotona. Tuo kertoo aika hyvin hänen pohjattomasta itsekkyydestään.
Viime lokakuussa meille tuli iso riita siitä, kun ostin lapselle alesta Brion junaradan. Ovh. oli 59 e, ja alehinta 39 e. Lapsi oli ikionnellinen, mutta helvetti syntyi, kun mies näki pöydällä kuitin ostosta, ja siis tuon lelun hinnan. Kun lelut ovat hänen mielestään turhuutta johon ei kannata laittaa rahaa. Itse hän on ostanut lapselle leluja vain kirppikseltä. Sitten saattaa tuosta vaan ostaa vaikka jonkun 500-700 e autonromun jota pääsee rassaamaan.
Pahoitan mieleni miehelle enemmän tai vähemmän joka päivä. Osin hänen sarkastisten huomautustensa takia, tai sitten nuukuutensa tai itsekkyytensä takia. Kun pyydän päästä johonkin viikolla ilman lasta, tulee hirveä valitus, kuinka hänellä menee projektit mönkään kun joutuu tulla normaalia aiemmin illalla kotiin.
Joku tuolla ehdotti että hoitaisin menoni turvautumatta miehen lapasenhoitoapuun. Minulla ei ole tässä lähistöllä tukiverkostoa, enkä ihan pikkujuttujen takia viitsi lähteä lasta ruuhkassa toiselle puolelle kaupunkia viemään.
Lisäksi tällä hetkellä vältän liikkumasta lapsen kanssa yksin esim. kaupassa, postissa, apteekissa tms., ja haluaisin mieluusti käydä noissa yksin, kunnes lapsen pahin uhma menee ohi. Lapsi on aina ollut vilkas ja voimakastahtoinen. Ei mikään ylivilkas häirikköriiviö, vaan temperamenttinen mutta kuitenkin iloinen ja valoisa vilkas elohopeamainen viipottaja. Asioiden hoitaminen hänen kanssaan on ihan yhtä tuskaa. Olen yrittänyt kaikkeni että hän oppisi kävelemään esim. kaupassa kärrien vierellä, ja apteekissa tms. pysymään suht paikallaan, mutta pyytäminen aiheuttaa vain vastustusta, ja painokas pyytäminen valtaisan raivarin. Lapsi on aina ollut haastava, vauvasta asti, pelkään etten pärjäisi hänen kanssa kahdestaan. Yhdellä ystävälläni on samanlainen lapsi, jonka yksinhuoltaja hän on, ja hän on aivan loppu henkisesti. Myönnän että osittain siksikin olen pitkittänyt eroa.
Lisäksi minun pitäisi lopettaa kerran viikossa oleva, rakas harrastukseni kokonaan jos eroaisin. Harrastukseni tapahtuu aina tietytyn kellonaikaan viikossa, tiettynä päivänä klo 18-20.30. Aikaisempi aika ei ole mahdollinen minusta riippumattomista syistä koskaan, ja tuohon aikaan en voi lasta viedä mihinkään hoitoon, koska hän menee nukkumaan jo ennen kuin olen kotona. Ja tuo harrastus on henkireikäni, sitiä en haluaisi millään luopua, se on ainut harrastukseni. (ja sanomattakin on selvää, että mies pitää itseään korkeassa kurssissa, koska hän aina "päästää" minut harrastukseeni)
Noidne kaikkien seikkojen vuoksi siis olen pitkittänyt eroa näin kauan, vaikka tiedän 99% varmasti että mieheni ei tule missään asiassa muuttumaan. Ja senkin tiedän että sellaisenaan en tule koskaan olemaan hänen kanssaan onnellinen, en sinne päinkään. Minun täytyy siis vain tässä nyt olla järkevä, odottaa että asuntomme määräaikaisuus kuluu loppuun, ja jospa sinä aikana tuo poikani uhmakin vähän edes helpottuisi, niin että häne kanssaan uskaltaisi mennä ruuhka-aikana hoitamaan asioita. (koska asumme isossa kaupunginosassa ja minulla on päivätyö, kaikissa paikoissa on tuolloin 16-18 välillä ihan valtava määrä ihmisiä, ei ollenkaan hyvä juttu voimakastahtoisen, ja voimakkaan uhman omaavan lapsen kanssa)
Olen luonteeltani kiltti, lempeä ja tunteellinen. Kaipaisin elämääni harmoniaa, olen kokenut kovia lapsuudessani. Ehkä osittain siksikin roikun tässä tuhoontuomitussa suhteessa, koska ajattelen että tämä tilanne on henkisesti kuitenkin helpompi kuin olla köyhänä yksinhuoltajana tuollaisen lapsen kanssa. Silti en enää haluaisi olla kynnysmatto. Vaikka pistänkin hanttiin usein miehelleni, pohjimmiltani tiedän olevani oikea kaikkien kynnysmattojen esiäiti, koska olen vuosia mahdollistanut hänen mukavan elämänsä.
Siinäpä syvimpiä ajatuksiani näin yösydännä, jospa tässä saisi vähän aikaa unta, ennen kuin kello soi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsele ihan rauhassa syyskuulle asti kunnes vuokrasopimuksenne raukeaa. Ja tee siten päätös. Kuullostat kaikinpuolin fiksulta ja tasapainoiselta ihmiseltä. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Tulet varmasti pärjäämään yh:na jos siihen ratkaisuun päädyt.
kirjoittaa tästä joskus aikaisemminkin, kyse n. 50-v miehestä? Miehesi ei todellakaan kunnioita sinua, mutta on saanut hyvän kodin- ja lapsenhoitajan. Miksipä hän muuttaisikaan tilannetta?
Täysin kohtuuton tilanne sinun kannaltasi. Oletko sellaisella alalla, että voit muuttaa ja saada töitä, jos muuttaisit lähemmäksi sukulaisia tms. jotka voivat olla paremmin lapsen elämässä mukana? Vuorotyöstä mainitsit, sos- ja terv.ala? Sieltä ainakin löytyy töitä hyvin muualtakin, lisäksi vuokrat helpottuu. Tietenkään katkaisematta tiiviitä yhteyksiä lapsen isään. Yksinhuoltajana Helsingissä on varmasti todella hankala yhdistelmä.
Yksi vaihtoehto on katsella tilannetta kaikessa rauhassa vaikkapa pari vuotta, jolloin poika on sen verran isompi että hoito helpottuu ennen eroamista. Sellainen 5-v ei yleensä ole mitenkään "raskas" hoitaa, vaan 3-vuotias todella osaa olla uhmansa kanssa. Jos kerran olet jo vuosia tätä tilannetta jo nyt katsellut, vai onko kamelin selkä nyt täydellisesti katkennut?
Pieni realiteettiterapia voisi myös miehesi herättää. Muutat pois, kunnes mies on kehitellyt järkevän ratkaisun tilanteeseenne.
Noh, olet varmasti näitä kaikkia vaihtoehtoja jo miettinytkin. Luulen, että olet jo oikeastaan eropäätöksen tehnyt, mutta se viimeinen sysäys liikkeelle vielä odottaa omaa aikaansa. Pärjäät kyllä varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
.....Siellä pyysin että ostaisiko mies minulle myös jonkun kukan....Itku silmässä kysyin että eikö edes 3 euron orvokkia....Minä koitan parhaani mukaan kätkeä lapselta sen että olen onneton, ja itken yksikseni iltaisin kun muut ovat nukkumassa....
ajattelisin missä meni vikaan kun noin huono itsetunto? Juuri sinunlaisia naisia käytetään huoltoasemina, jossa saa käydä lepäämässä harrastuksilta -huolto pelaa. Niin säälittävää! Ja tuo itkeminen, luuletko ettei lapsi aisti sun oloa ja kärsi siitä?
En viitsi sanoa enempää toiset ei millään opi!
<a href="<a href="http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication" alt="http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication">http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication</a>" alt="<a href="http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication" alt="http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication">http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication</a>"><a href="http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication</a>" alt="http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication</a>">http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication</a><…;
Ei taas uni tule kun kelailen vaan. Ja ei tule tuon mukaan asuntotukea ollenkaan, mitä katselin mahdollisten esimerkkiasuntojen tietojen mukaan. Yksi ongelma on se, että täällä on tuo neliövuokraraja on 13 e/m2, mutta yksityisten vuokra-asunnot ovat aina tuon yli, ja muihin taas on vuosikausien jonot. Helsingistä on kyse.
Voi kuule, kyllä Helsingissäkin VOI hyvin saada kaupungin asunnon esim. jostain lähiöstä hyvin edullisesti. Myös SATO, VVO, eläkeyhtiöt, säätiöt yms. kannattaa tarkistaa. Kyllä täällä muitakin mahdollisuuksia on kuin vain yksityinen, kokemuksesta tiedän. Jaksamista raskaaseen tilanteeseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli ihan sama tilanne mieheni kanssa. Erotuksena mies hoiti lapset ja kotityöt. Minä maksoin kaikki ja kyllä se syö sisältä. Koin että isoin ongelmamme oli rahan puute, mutta en eronnut koska ero olisi tehnyt ongelmasta vielä pahemman.
Kuulostaa että miehesi on masentunut, monesti tuollInen leppoisa elämä tekee sen että päämäärä ja suunta puuttuu. Siksi hän varmaan täyttää päivänsä kaikella puuhastelulla. Ja tollanen äreys on masiksen merkki.
Miten olis jos kokeilisitte jotain terapiaa tai jopa lääkitystä. Ei ole helppoa yrittäjän mennä muille töihin takas. Saisiko harrastuksesta bisneksen?
Älä eroa vielä - sitten vasta joudut hoitamaan kaikki ihan yksin ja rahallisesti olet tiukemmalla kaikin puolin. Pitkät tarhapäivät lapsella kun joudut julkisilla kulkeen töihin.
Miksi te naiset teette lapsia avoliittoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli mä ymmärrän niin, että ei sillä ole mitään halujakaan työllistyä. Miehesi on yksinkertaisesti huomannut että tällä lailla saa loisia rauhassa, vai mitä ihmeen projekteja sillä on menossa?
Mun mieheni jäi kuin salama kirkkaalta taivaalta työttömäksi muutama vuosi sitten. Juuri kerettiin ottaa asuntolaina ja ostaa oma talo. Tämä masensi miestäni suuresti ja alkuun se vaan möhnötti kotona tekemättä mitään. Sitten mua alkoi työssäkäyvänä vituttamaan se, että kun tulen töistä kotiin, jouduin vielä kaikki kotihommatkin hoitamaan. Äijä vaan makaa. Perustelut kotihommista laistamiseen oli se, kun hän ei ehdi! Töitä pitää hakea! Siis vittu siihen työnhakuun ei mene 8 tuntia päivässä. Muistan kyllä että asiasta meillä oli täysimittainen sota. Sille ei voi mitään, jos työttömäksi joutuu, mutta helvetti sentään sitä mä en sulata että päivät vaan maataan! Mä sain primitiivisen raivokohtauksen ja silloin oli ero todella lähellä. Sitten vasta mies uskoi,että mä olen tosissani. Työkkärissä sitten laittoivat sen karenssin uhalla jollekin työllistymiskurssille ja kas kummaa mies löysi työpaikan itselleen, jossa on vielä tänäkin päivänä, vakinaisena nykyään.
Mun neuvoni on vanha kunnon raivari. Lapsi hoitoon siksi aikaa, kun selvittelette asioita ja annat tulla tuutin täydeltä. Ei tuollainen vetele. Lopun elämääkö meinasit kitua tuolla tavoin? Lopeta nyt alkuun sen äijän hyysääminen, pesköön itse omat rytkynsä ja tehköön omat ruokansa.
olin siellä 3 vuotta tapasin elämäni miehen ja muutettiin takas minun kotikulmille
ei sun tarvi ajatella että olet siellä eläkkeelle saakka
pikkukaupungissa voi elämä olla tosi yksinkertasta kun on kaikki lähellä ja edullista
(Mutta oikeesti on alkanut tuntua että et haluakaan muutosta, vaan vain voivotella ja kitistä ? kun vaikka mitä ehdotetaan niin aina sulla on joku selitys miksi mikään ei käy. Jos niin on, niin sitte pidät hyvänäs, omapa on valintasi)
olin siellä 3 vuotta tapasin elämäni miehen ja muutettiin takas minun kotikulmille
ei sun tarvi ajatella että olet siellä eläkkeelle saakka
pikkukaupungissa voi elämä olla tosi yksinkertasta kun on kaikki lähellä ja edullista
(Mutta oikeesti on alkanut tuntua että et haluakaan muutosta, vaan vain voivotella ja kitistä ? kun vaikka mitä ehdotetaan niin aina sulla on joku selitys miksi mikään ei käy. Jos niin on, niin sitte pidät hyvänäs, omapa on valintasi)
Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi että mikään ei minulle käy? Olen vain vastannut, etten ainakaan ensisijaisesti ole muualle muuttamassa, ensin mietin muut vaihtoehdot. En myöskään innostunut Satolta tai VVo:lta perheasunnon hakemisesta, koska ne maksavat kuussa suunnilleen saman verran mitä minulle jää käteen vuokraa. Ja kun tuolla joku ihmetteli enkö tosiaan muka pärjäisi taloudellisesti, niin halvimpaan kaksioon saisin kelan laskurin mukaan 56.62 e/ kk asuntotukea. Laskujen ja vuokran jälkeen jäisi käyttörahaa noin 210 e/ kk, kyllähän se tekisi kahdelle aika tiukkaa, kun siitä pitäisi maksaa ruoka ka ihan kaikki muut kulut.
Eli en mitään ole kitissyt, faktoja vaan kertonut. Kaupungin asuntojonossa olen muuten ollut "varmuuden vuoksi" jo yli kaksi vuotta. On mulla tässä syyskuuhun aikaa miettiä miten saan rahat riittämään, sitä ennen tosiaan en voi muuttaa.
olin siellä 3 vuotta tapasin elämäni miehen ja muutettiin takas minun kotikulmille ei sun tarvi ajatella että olet siellä eläkkeelle saakka pikkukaupungissa voi elämä olla tosi yksinkertasta kun on kaikki lähellä ja edullista (Mutta oikeesti on alkanut tuntua että et haluakaan muutosta, vaan vain voivotella ja kitistä ? kun vaikka mitä ehdotetaan niin aina sulla on joku selitys miksi mikään ei käy. Jos niin on, niin sitte pidät hyvänäs, omapa on valintasi)
Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi että mikään ei minulle käy? Olen vain vastannut, etten ainakaan ensisijaisesti ole muualle muuttamassa, ensin mietin muut vaihtoehdot. En myöskään innostunut Satolta tai VVo:lta perheasunnon hakemisesta, koska ne maksavat kuussa suunnilleen saman verran mitä minulle jää käteen vuokraa. Ja kun tuolla joku ihmetteli enkö tosiaan muka pärjäisi taloudellisesti, niin halvimpaan kaksioon saisin kelan laskurin mukaan 56.62 e/ kk asuntotukea. Laskujen ja vuokran jälkeen jäisi käyttörahaa noin 210 e/ kk, kyllähän se tekisi kahdelle aika tiukkaa, kun siitä pitäisi maksaa ruoka ka ihan kaikki muut kulut. Eli en mitään ole kitissyt, faktoja vaan kertonut. Kaupungin asuntojonossa olen muuten ollut "varmuuden vuoksi" jo yli kaksi vuotta. On mulla tässä syyskuuhun aikaa miettiä miten saan rahat riittämään, sitä ennen tosiaan en voi muuttaa.
Tarkoitin siis että saman verran kuin minulle jää käteen PALKKAA.
Ja tosiaan, halvimmatkin vuokra-asunnot ovat minulle liian kalliita, ja nekin sijaitsisivat lähiöissä joissa asuu kymmeniätuhansia ihmisiä, ja on levotonta ja paljon ongelmia. Onko se lapsen parhaaksi sitten.
Noita kaikkia asioita täytyy miettiä ja tarkkaan, ja vaikken nyt heti olekaan JIHUU jeejee kun joku minulle jonkun ehdotuksen esittää, niin ilman muuta harkitsen ihan kaikkia. Viimeisenä sitten toiselle paikkakunnalle muuttoa.
Luin tämän ketjun kokonaan kuin jännityskertomuksen. Odotin jännittyneenä kuinka tarinassa käy. Ja hyvinhän siinä kävi! Kaikki aina järjestyy parhain päin, kun vain rohkeasti ryhtyy toimeen!
Itse elin vastaavan kaltaisessa tilanteessa pari vuotta sitten. Lapsia on kaksi, silloin todella pieniä. Olimme köyhiä, koska minä opiskelin ja mieheni makasi toimettomana kotona, ärjyen ja kiukutellen, eikä arvostanut minua millään tavalla ihmisenä, kumppanina tai naisena. Katselin kuusi vuotta, maanittelin hyvällä ja raivolla, kävimme parisuhdekurssilla, jne. Ei mitään muutosta, mies eli kuin huonostikäyttäytyvä murrosikäinen loinen yhteisessä kodissa. Lopulta otin hatkat. Sain kuin ihmeen kaupalla opiskelija-asunnon, johon muutin lasten kanssa. Tapaamiset saimme sovittua, ja elatusmaksut (mies tosin ei pysty työttömyytensä/laiskuutensa takia maksamaan mitään, joten Kela). Lisäksi saan asumistukea ja lapsilisiä sen verran, että pärjään taloudellisestikin huomattavasti paremmin kuin ennen eroa. Köyhää toki on silti, mutta vain materiaalisesti. En ole kertaakaan katunut mitään muuta kuin sitä, etten jättänyt luuseria aikaisemmin.
Olen todella onnellinen puolestasi, olet saanut vahvuutta itseesi ja aurinko alkaa taas paistaa!
P.S. Luota siihen, että parempaa on tulossa! Vaikka miesten kanssa seurustelu ei ehkä juuri nyt kiinnosta puupennin vertaa, voin kertoa että sekin päivä vielä koittaa. Itselleni kävi niin, että reilu vuosi masentavan eron jälkeen tapasin miehen, joka vei jalat altani! Hän on lasteni isän vastakohta aivan kaikessa, ihailee minua juuri tällaisena epätäydellisenä naisena kuin olen, ja antaa uskoa elämään. Rakkautta!
Nyt kannattaa ap olla sitten tarkkana millaiselle miehelle sen seuraavan "ihqun rakkauslapsen" vääntää ettet oo kohta jo kahden lapsen yh..
Kuulumisia taasen!! Sain asunnon! Muutto kahden viikon päästä, yksiö tosin kun ei ole velan takia varaa isompaan. Mutta oma koti kuitenkin! Ihanaa, tästä se elämä alkaa lutviutua!
Ex on välillä haukkunut minua meileissä, välillä anellut takaisin, en tietenkään enää mene.
Elämä alkaa vihdoin tuntua elämisen arvoiselta.
ap