Lue keskustelun säännöt.
Eromietteitä ja (onnettoman) parisuhteeni pohdiskelua
29.05.2012 |
Mieheni ei ole ollut muutamaan vuoteen palkkatöissä, sen jälkeen kun lopetti pitkäaikaisen firmansa. Ei myöskään ole nostanut työttömyyskorvauksia, koska ei halua olla työnhakijana. Hän saa vuokramme verran pääomatuloja, loput kulut maksan minä.
Hän täyttää päivänsä aika tehokkaasti tekemällä "töitä", eli asioita joista tykkää, pääosin fyysisiä juttuja, ja sinänsä kyllä ihan hyödyllisiä , mutta palkattomia. Hän tulee suurimmaksi osaksi arkisin kotiin vasta 19-20 maissa.
Minä hoidan vuokraa lukuunottamatta kaikki muut kulut, (ruoka, auton vakuutus ja bensat, vaatetus, harrastukset, päivähoitomaksu, vakuutukset ja kaikki muutkin laskut, joka ikinen sentti menee noihin joka kk) käyn töissä 8 h/pv, hoidan lapsen, ( 1 vilkas uhmaikäinen) teen ruuat, ja hoidan kotityöt 99%, mitä nyt mies ehkä kerran viikossa imuroi tai viikkaa pyykit pinoihin, josta minä nostan ne kaappeihin. Kerran viikossa käyn omassa harrastuksessani 2 h. Miehen mielestä hän on reilu kun "päästää" minut sinne, ja lisäksi tulee joskus aikaisemmin kotiin, että pääsen kylpyyn ajan kanssa. Usein joudun väittelemään hänen kanssaan vahtiiko hän lasta että pääsen johonkin, esim. kampaajalle, yksin ostoksille, nokosille tms.
Olenko ihan kohtuuton, kun olen tyytymätön, ja nostan ko. asiat pöydälle säännöllisin väliajoin? (eli suoraan sanottuna nostan metelin ja uhkailen joskus erollakin...) Minusta vaan mies pääsee liian helpolla, eikä kanna vastuutaan kuten perheellisen pitäisi. Ja miehen mielestä olen "hankala ihminen" ja "pirttihirmu". Olenko? Kun minusta mieheni on itsekäs tyhjäntoimittaja.
Aiemmin uskoin mieheni puheita siitä että hän etsii töitä sitten kun...milloin mitäkin. Mutta nyt luulen ettei sitä tule ikinä tapahtumaan. Miksi tulisikaan, kun hänen elämäntyylinsähän on mitä leppoisin.
Joku kaunis päivä hän huomaa tätä menoa olevansa jätetty mies. Tosin, en tiedä miten rahani riittäisivät yksinhuoltajan elämään, kun koko pieni palkkani menee tällä hetkellä muutenkin laskuihin, ei siitä jää yli edes yksiön vuokraa vastaavaa summaa. Hyvä isäkin mies lapselleen on, silloin kun on kotona..tai pääasiassa, joistakin kasvatusasioista ajattelemme eri tavalla.
Lisäksi pidän yhä vähemmän miehestäni ihmisenä. Hän ärsyttää minua monella tavalla, mm. olemalla usein ärtyisä ja huomauttelemalla minulle sarkastisesti, neuvomalla yhdentekevissä asioissa jne., ja osoittamalla ettei arvosta minua. Esim. äitienpäivä meni osaltani surullisissa merkeissä, olin itku silmässä koko päivän. Sain aamulla lapseltani hänen päiväkodissa tekemänsä kortin, ja siitä olin iki-onnellinen. Olimme menossa mieheni äidille, ja ehdotin että kävisimme matkalla puutarhamyymälässä ostamassa hänelle kukan. Siellä pyysin että ostaisiko mies minulle myös jonkun kukan jonka voisin laittaa parvekkeelle.Hän alkoi kiukkuisesti valittaa ettei meillä ole rahaa kaikenmaailman kukkasiin, kun jokainen penni pitäisi mennä säästöön. Itku silmässä kysyin että eikö edes 3 euron orvokkia. Sitten hän osti minulle 8 orvokkia pitkin hampain. Mutta vapaaehtoisesti ei. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka, en tunne olevani rakastettu, vain itsestäänselvyys, nainen joka hoitaa hänen lapsensa ja pesee hänen vaatteensa, ja maksaa 70 % hänen elämisestään.
En tiedä rakastanko häntä enää. Välillä tulee onnentunteita, ja suoraansanottuna yksinhuoltajuus hirvittää. Olisin rutiköyhä, ja miten pärjäisin yksin vilkkaan ja voimakastahtoisen lapseni kanssa, osaisinko edes kasvattaa vaativaa lasta yksin.
Vaikka tiedän että olisin halunnut jo ajat sitten erota, olen vaan pitkittänyt asiaa, ihan sen takia etten uskalla. Ja olen ajatellut että ydinperhe on paras lapselle. Minä koitan parhaani mukaan kätkeä lapselta sen että olen onneton, ja itken yksikseni iltaisin kun muut ovat nukkumassa.
Oli vain saatava avautua, en tosiaankaan odota että kukaan ratkaisee tilanteen.
Lisään vielä, että ennen lapsen syntymää monet asiat olivat paljon paremmin.
Kommentit (108)
Luepa tuo tekstisi itse aivan rauhassa. Jos tilanne on tosiaankin tuollainen niin eihan tuossa ole mitaan jarkea.
Keskustele miehesi kanssa pelisaannot (oma aika,kotityot, raha jne) selviksi. Jos se ei onnistu niin alkaisin miettimaan muita vaihtoehtoja.
Jos eroatte parjaat varmasti hienosti lasten kanssa ja muutenkin (vaikka tiukkaa rahallisesti olisikin). Saattaa olla niin etta sinulla on jopa helpompaakin yksin, kun ei ole miesta huollettavana.
Tsemppia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luepa tuo tekstisi itse aivan rauhassa. Jos tilanne on tosiaankin tuollainen niin eihan tuossa ole mitaan jarkea.
Keskustele miehesi kanssa pelisaannot (oma aika,kotityot, raha jne) selviksi. Jos se ei onnistu niin alkaisin miettimaan muita vaihtoehtoja.
Jos eroatte parjaat varmasti hienosti lasten kanssa ja muutenkin (vaikka tiukkaa rahallisesti olisikin). Saattaa olla niin etta sinulla on jopa helpompaakin yksin, kun ei ole miesta huollettavana.
Tsemppia!
Kiitos sinulle tsempistä!! Luin kirjoitukseni ajatuksella, ja ihan joka sana on totta.
Olen itseasiassa kaksi kertaa meinannut jättää mieheni, viimeksi helmikuussa, mutta hän on saanut itkemällä ja rakkauttaan vannomalla ja anelemalla minut jäämään. Eli olen ollut nössö ja heltynyt, vaikka tiedän että mies ei osaa ilmaista rakkauttaan, ainakaan minuun.
Kouluun en pysty menemään koska laskut täytyy maksaa, mutta suunnittelen juuri oppisopimuskoulutusta parempipalkkaiseen työhön. Jo oppisopimusaikana olisi muutaman satasen parempi palkka kuin nyt, niin voisin erota. Oppisopimuspaikan löytäminen vaan on vaikeaa, lähes mahdotonta. Ja en todellakaan uskalla erota ennen kuin olen turvannut talouteni jollain tavalla. Nimittäin tällä hetkellä en pärjäisi millään, vaikka luopuisin autosta, vuokrat täällä ovat niin korkeat. 20 m2 vuokrayksiöstäkin saa pulittaa yli 600. Ja kaupungin , VVO:n tms. asuntoihin on vuosien jonot.
On silti todella ristiriitaista, että vieläkin usein toivon että asiat jotenkin muuttuisivat parempaan. En haluaisi taas epäonnistua parisuhteessa.
Mutta tiedän että teen väärin itseäni kohtaan olemalla tässä suhteessa.
Valitat turhasta.
Menepä pois koneen äärestä ennen kuin äitisi huomaa, teini.
Luepa tuo tekstisi itse aivan rauhassa. Jos tilanne on tosiaankin tuollainen niin eihan tuossa ole mitaan jarkea.
Keskustele miehesi kanssa pelisaannot (oma aika,kotityot, raha jne) selviksi. Jos se ei onnistu niin alkaisin miettimaan muita vaihtoehtoja.
Jos eroatte parjaat varmasti hienosti lasten kanssa ja muutenkin (vaikka tiukkaa rahallisesti olisikin). Saattaa olla niin etta sinulla on jopa helpompaakin yksin, kun ei ole miesta huollettavana.
Tsemppia!
Lisään vielä, että molempien eroyritysteni jälkeen olemme sopineet pelisäännöistä ja viimeisen jälkeen mies jopa pyysi kirjoittamaan ne paperille itselleen muistisäännöiksi.
Aina hän on muutaman viikon jaksanut pitää säännöistä kiinni,ja sitten meininki on lipsunut entiseen.
"mikä naine se on mikä ei ukkojaas elätä" sanoo karjalainen sananlasku...
Oikeesti, kissat vaan pöydälle kunnes jotain tapahtuu koska eihän toi toimi.
En kyllä ymmärrä miten jäisit yksin taloudellisesti miinukselle jos maksat suurimman osan kuluista.
Vai onko niin että yrittäjäaikana on miehelle ehtinyt karttua omaisuutta, ja katsoo että on oman osuutensa sillä hoitanut.
Koita vanhanaikasta: pöytä koreaksi, mukava ilta vaikka kahdesti, ja toisena iltana kysyt, minkälaisia näköaloja miehellä on tulevaisuuden suhteen ja mistä ja milloin on aikonut hakea töitö.
Että sinun mielestä nyt on tuumimiset tuumittu ja pitää ryhtyä johonkin. Että nykyinen systeemi oli vain ylimenokausi mutta sinulle ei käy että sitä jatketaan.
sit pidät viikon suusi kiinni ja sit kysyt taas. Mtta et vaikene etkä hyväksy tilannetta.
Ehkä suuttuu, ei voi mitään. silti et saa vaieta, eihän toi käy päinsä ollenkaan tollanen siipeily. Kun ei edes kotihommat hoidu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"mikä naine se on mikä ei ukkojaas elätä" sanoo karjalainen sananlasku...
Oikeesti, kissat vaan pöydälle kunnes jotain tapahtuu koska eihän toi toimi.
En kyllä ymmärrä miten jäisit yksin taloudellisesti miinukselle jos maksat suurimman osan kuluista.
Vai onko niin että yrittäjäaikana on miehelle ehtinyt karttua omaisuutta, ja katsoo että on oman osuutensa sillä hoitanut.
Koita vanhanaikasta: pöytä koreaksi, mukava ilta vaikka kahdesti, ja toisena iltana kysyt, minkälaisia näköaloja miehellä on tulevaisuuden suhteen ja mistä ja milloin on aikonut hakea töitö.
Että sinun mielestä nyt on tuumimiset tuumittu ja pitää ryhtyä johonkin. Että nykyinen systeemi oli vain ylimenokausi mutta sinulle ei käy että sitä jatketaan.
sit pidät viikon suusi kiinni ja sit kysyt taas. Mtta et vaikene etkä hyväksy tilannetta.
Ehkä suuttuu, ei voi mitään. silti et saa vaieta, eihän toi käy päinsä ollenkaan tollanen siipeily. Kun ei edes kotihommat hoidu.
No jäisin tietty taloudellisesti miinukselle, koska mies maksaa vuokran, ja itselleni ei jäisi laskujen jälkeen todellakaan vuokran verran rahaa. Ei vaikka olisi yksi henkilö vähemmän perheessä ja luopuisin autosta.
Ja tuontyylisiä keskusteluja on käyty noin 50 kertaa suhteemme aikana. Mies on hyvä selittelemään, oikea mestari. Aina hän on keksinyt jonkun päivämäärän tai etapin jonka jälkeen alkaa hakea töitä, muttei ole tehnyt niin.
Ja tosiaan, hänellä on kiinteää omaisuutta josta noita pääomatulojakin tulee. Minulla ei mitään.
Jos on tuneälykäs, empaattinen ja ymmärtäväinen ihminen kuten sinä, ymmärrän ettei ole helppoa erota. Haluat ymmärtää miestäsi ja olla kärsiväinen, vaikka oletkin samalla onneton ja tyytymätn, ja näytät sen myös miehellesi, tottakai.
Et tee ketään kohtaan oikein pysymällä suhteessa. Kun saat itsellesi riittävän toimeentulon, lähde ja aloita uusi, tasapainoinen elämä ilman moista siipiveikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joistain miehistä ei ole kuin kotona makamaan ja elämään toisen palkalla ja toisten kustannuksella. Onhan noista mies sukulaisista nähty että äidin helmasta on vaivatonta lähteä toisten naisten perään ja jättää lapset mummolle hoidettavaksi. Pistä ukkos tekemään töitä ja laskut pitää maksaa tasan puoliksi. Tai laita kävelemään kilometritehtaalle....
Ja onhan sekin paljon, jos kaikkea kuluttaa yksi aikuinen vähemmän. Oletko tarkistanut saisitteko toimeentulotukea (nyt tai erotilanteessa)?
Minusta sinun ei auta muu kuin joko jaksaa ja koittaa kiltisti muistutella, että mites nämä asiat hoidettaisiin, tai sitten panna kova kovaa vastaan, nostaa se äläkkä taas ja katsoa tällä kertaa että ne muutokset joita mies lupaa, jäävät myös voimaan. Et maksa niitä laskuja tai pese niitä pyykkejä, joita miehen piti hoitaa. Eli jos ei mikään muutu tai edelleen joudut anelemaan aikaa/vaivannäköä perheen suuntaan, niin pakkaat kamasi ja lähdet. Jos mies jää kotiin ilman rahaa ja pyykit pesemättä ja jääkaappi tyhjänä, niin uskoisin että tulee aika äkkiä ikävä.
Mietitte sitten erossa yhdessä ja tahoillanne, onko mikään eri tavalla ja että onko järkeä enää yrittää.
Sanotaan että ihmiset kohtelevat meitä niin kuin annamme heidän kohdella, eli miehesi elää nyt aika mukavaa elämää, joten miksi hän muuttaisi mitään?
Sikäli minulla on vähän samanlainen tilanne kuin sinulla, että meillä mies opiskelee pariakin tutkintoa, mikä vie melkein kaiken hänen aikansa, ja hänen tulonsa menevät oikeastaan asumiseen. Minä myös olen matalapalkkaisessa työssä ja hoidan käytännössä itse kodin ja lapsen ja maksan enimmäkseen muut jutut. En juuri harrasta mitään, miehellä taas menee osittain lomittain opiskelut ja harrastus (erit. urheilu), joten vaikea vetää rajaa mikä on opintoja ja mikä sitä "omaa aikaa".
Usein myös mieheltä löytyy aikaa ja rahaakin kavereiden ex tempore grillijuhliin tms. (joihin toki koko perhe osallistumme), vaikka jos minä pyytäisin etukäteen että jättäisin lapsen kotiin miehelle ja lähtisin auton kanssa viikonlopuksi tuhlaamaan rahaa, niin se ei tietenkään onnistuisi, kun on niin tiukkaa ajasta ja rahasta ja niin paljon paperitöitä tehtävänä.
Sinänsä tämä on aika kuluttava tilanne, mutta meillä on teidän tilanteeseenne nähden erona se, että tämä loppuu tähän kevääseen, jonka jälkeen mies palaa töihin ja minä opintoihin. Tiedän että hän haluaa töitä. Kaikkein suurin ero lienee siinä, että mies ei ole pihi, kiukkuinen ja komenteleva, vaan stressistä huolimatta leppoisa ja ystävällinen, ja hoitaa ne asiat mitä lupaa. Ja vaikka tiedän että miehen opinnoissa on paljon sellaista ns. turhaa, jota hän suorittaa omaa harrastuneisuuttaan, enimmäkseen tiedän että tämä opiskelu koituu vielä meidän kaikkien hyödyksi. Ihan joka päivä en voi ilmoittaa vain jättäväni lapsen miehelle pariksi tunniksi, koska toiset päivät on kriittisempiä opintojen vuoksi kuin toiset, mutta saan kuitenkin ne muutaman tuntia viikossa päiväunille tai lenkkiä varten. Olen toistaiseksi jaksanut ihan hyvin, joten tilanne on aivan eri kuin teillä (kun kerroit että itkeskelet iltaisin jne.). Saa nähdä miten sitten tosiasiassa kun mies saa töitä, en odota ihmeitä esim. kotitöiden osalta... Mutta ainakin rahaa ja perheen kanssa vietettävää aikaa pitäisi olla enemmän käytössä.
Eli vaikka kannatan sitä, että ns. tiukkoina aikoina parisuhteessa se joustaa joka pystyy ja näin pois päin, niin silti ei pidä heittäytyä ihan kynnysmatoksi. Vaikuttaa siltä, että teidän tilanteessa mies ei vapaaehtoisesti luovu elämäntyylistään. Se, että annat osan laskuista miehelle hoidettavaksi, voi auttaa motivoimaan sitä työnhakua... Vaikka sen verran annat laskuja miehelle, että saat itse sen ainakin yhden kuun yksiön vuokran verran rahaa talteen parin kuukauden aikana, ja pääset omillesi jos alkaa näyttää siltä ettei mikään muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mieltä kun ei enää kunnioita toista niin parisuhtdetta on hankala korjata. Jos jätät miehesi niin hänen kuuluu maksaa elatusapua ja ruokaan ei mene rahaa niin paljon kun häntä ei tarvi enää ruokkia. Toisekseen jos olette naimisissa niin silloin omaisuutenne menee fifty-fifty avioerossa.
mieltä kun ei enää kunnioita toista niin parisuhtdetta on hankala korjata. Jos jätät miehesi niin hänen kuuluu maksaa elatusapua ja ruokaan ei mene rahaa niin paljon kun häntä ei tarvi enää ruokkia. Toisekseen jos olette naimisissa niin silloin omaisuutenne menee fifty-fifty avioerossa.
Emme ole naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja onhan sekin paljon, jos kaikkea kuluttaa yksi aikuinen vähemmän. Oletko tarkistanut saisitteko toimeentulotukea (nyt tai erotilanteessa)?
Minusta sinun ei auta muu kuin joko jaksaa ja koittaa kiltisti muistutella, että mites nämä asiat hoidettaisiin, tai sitten panna kova kovaa vastaan, nostaa se äläkkä taas ja katsoa tällä kertaa että ne muutokset joita mies lupaa, jäävät myös voimaan. Et maksa niitä laskuja tai pese niitä pyykkejä, joita miehen piti hoitaa. Eli jos ei mikään muutu tai edelleen joudut anelemaan aikaa/vaivannäköä perheen suuntaan, niin pakkaat kamasi ja lähdet. Jos mies jää kotiin ilman rahaa ja pyykit pesemättä ja jääkaappi tyhjänä, niin uskoisin että tulee aika äkkiä ikävä.
Mietitte sitten erossa yhdessä ja tahoillanne, onko mikään eri tavalla ja että onko järkeä enää yrittää.Sanotaan että ihmiset kohtelevat meitä niin kuin annamme heidän kohdella, eli miehesi elää nyt aika mukavaa elämää, joten miksi hän muuttaisi mitään?
Sikäli minulla on vähän samanlainen tilanne kuin sinulla, että meillä mies opiskelee pariakin tutkintoa, mikä vie melkein kaiken hänen aikansa, ja hänen tulonsa menevät oikeastaan asumiseen. Minä myös olen matalapalkkaisessa työssä ja hoidan käytännössä itse kodin ja lapsen ja maksan enimmäkseen muut jutut. En juuri harrasta mitään, miehellä taas menee osittain lomittain opiskelut ja harrastus (erit. urheilu), joten vaikea vetää rajaa mikä on opintoja ja mikä sitä "omaa aikaa".
Usein myös mieheltä löytyy aikaa ja rahaakin kavereiden ex tempore grillijuhliin tms. (joihin toki koko perhe osallistumme), vaikka jos minä pyytäisin etukäteen että jättäisin lapsen kotiin miehelle ja lähtisin auton kanssa viikonlopuksi tuhlaamaan rahaa, niin se ei tietenkään onnistuisi, kun on niin tiukkaa ajasta ja rahasta ja niin paljon paperitöitä tehtävänä.
Sinänsä tämä on aika kuluttava tilanne, mutta meillä on teidän tilanteeseenne nähden erona se, että tämä loppuu tähän kevääseen, jonka jälkeen mies palaa töihin ja minä opintoihin. Tiedän että hän haluaa töitä. Kaikkein suurin ero lienee siinä, että mies ei ole pihi, kiukkuinen ja komenteleva, vaan stressistä huolimatta leppoisa ja ystävällinen, ja hoitaa ne asiat mitä lupaa. Ja vaikka tiedän että miehen opinnoissa on paljon sellaista ns. turhaa, jota hän suorittaa omaa harrastuneisuuttaan, enimmäkseen tiedän että tämä opiskelu koituu vielä meidän kaikkien hyödyksi. Ihan joka päivä en voi ilmoittaa vain jättäväni lapsen miehelle pariksi tunniksi, koska toiset päivät on kriittisempiä opintojen vuoksi kuin toiset, mutta saan kuitenkin ne muutaman tuntia viikossa päiväunille tai lenkkiä varten. Olen toistaiseksi jaksanut ihan hyvin, joten tilanne on aivan eri kuin teillä (kun kerroit että itkeskelet iltaisin jne.). Saa nähdä miten sitten tosiasiassa kun mies saa töitä, en odota ihmeitä esim. kotitöiden osalta... Mutta ainakin rahaa ja perheen kanssa vietettävää aikaa pitäisi olla enemmän käytössä.
Eli vaikka kannatan sitä, että ns. tiukkoina aikoina parisuhteessa se joustaa joka pystyy ja näin pois päin, niin silti ei pidä heittäytyä ihan kynnysmatoksi. Vaikuttaa siltä, että teidän tilanteessa mies ei vapaaehtoisesti luovu elämäntyylistään. Se, että annat osan laskuista miehelle hoidettavaksi, voi auttaa motivoimaan sitä työnhakua... Vaikka sen verran annat laskuja miehelle, että saat itse sen ainakin yhden kuun yksiön vuokran verran rahaa talteen parin kuukauden aikana, ja pääset omillesi jos alkaa näyttää siltä ettei mikään muutu.
Kiitos sinulle vastauksestasi!!
En usko että saisimme toimeentulotukea, tai ainakaan ennen kuin säästöt olisi kulutettu. (no ei niitä paljon ole, vähän toista tuhatta, mutta en sossun varaan uskaltaisi mitään laskea. )
Unohdin mainita että tässä asunnossamme on määräaikainen vuokrasopimus, määräaikaisuus päättyy syyskuun lopussa, eli sitä ennen tästä ei voi lähteä. Kummankin nimi on vuokrasopimuksessa, eli kumpikaan ei ole ns. päävuokralainen)
Ja missään vaiheessa en ole alistunut kynnysmatoksi, vaan nostellut asioita pöydälle ja vaatinut ratkaisua säännöllisin väliajoin, ja kaksi kertaa tosiaan pistänyt kovan kovaa vastaan. Sitten uskonut miehen lupailuja paremmatsa ja arvostavammasta kohtelusta sekä töihin menosta...huomatakseni että lupaukset ovat perättömiä. Olen siis menettänyt jo uskoni paremmatsa, ja alkanut ajatella ettei mies ole luopumassakaan elämäntyylistään.
Ihan pari pv sitten mies alkoi puhua että pitäisköhän haka eläkettä kun on selkä niin kipeänä että ei varmaan pysty töitä tekemään. Eläke hänellä olisi muutaman satkun kuussa, koska hän on ollut kauan yrittäjänä, eikä ole maksanut eläkemaksuja tms. , näin olen käsittänyt. Selkä hänellä on leikattu kerran ja siinä on kyllä vikaa, kerran hän on eläkettä hakenutkin muttei saanut. Silti selkä ei estä joka päivä häntä tekemästä noita ilmaisia töitään, jotka ovat fyysisiä...
Ja mies ei ole pihi itseensä tai omiin projekteihinsa liittyvissä asioissa. Jonkun muutaman satkun puutarhakoneen tms. voi ostaa tuosta vaan. Mutta minuun tai lapseen liittyvissä jutuissa pihistelee.Ruokarahaakin antaa häthätää parikymppisen ehkä kerran viikossa, joskus ei sitäkään. Lapselle ei ole ikinä ostanut mitään, ainoastaan jotain halpoja leluja tai dvd:tä tms. kirppikseltä. Minä olen hankkinut kaiken muun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoidan yksin puoli tusinaa lasta - melkein kuin yksinhuoltaja - mutta mies sentään tulee yleensä iltaisin kotiin, joskus on töiden takia öitäkin poissa. Siis pitkät työmatkat. Rahaa kyllä tulee, mutta ne käytetään yrityksen investointeihin. Ja muun perheen kuluista nuukailee, mutta olen päättänyt käyttää nykyään sen mitä tarvitsen, kyselemättä. Koska olen kotiäitinä, minä en taloudellisesti perheen elantoon juuri vaikuta. Minua ei haittaisi, vaikkei rahaa ja elintasoa niin paljon olisikaan, kunhan olisi perheen yhteistä aikaa. Mutta olen ystäviltäni saanut neuvoja iloita siitä mitä on, ja että ylipäätään on mies ja isä, joka tulee kotiin. Kyllä oikeasti täysin yksinhuoltajana olisi vielä paljon rankempaa. Ja lapselle ero olisi kauhea paikka. Ja itsellekin kuormittava. Kannustan sinua kuitenkin jatkamaan avioliitossasi! Ja jos tiedät jonkun, jota miehesi kuuntelee (tämän vanhemmat, joku ystävä?), voisit kokeilla kauniisti puhua ja pyytää keskustelemaan miehesi kanssa, jos teillä menee keskustelut pattiin. Vai oletko koittanut rakentavaa (ei moittivaa tai syyllistävää) keskustelua?
elämä miehen kanssa ei täytä tarpeitasi ja mies elää itselleen, ei kuin perheellinen mies.
Kannattaako uhkailla jos ei aio toteuttaa mitä uhkaa.
Miten vanha lapsi on? Onko sinun mahdollista järjestää omat menosi niin etteivät ne riipu miehestä? Miehen kyvyttömyys jakaa arkea ei ärsytä niin pahasti jos et laske hänen varaansa jos on vastahakoinen vahtimaan lasta.
Kannattaa myös muistaa, että itkemällä et saa miestä mieleiseksi. Elä omaa elämääsi äläkä odota miehen tekevän sinua onnelliseksi, se on jokaisen oma elämä.
Itse ainakin kopiselisin miestä pohtimaan miksi halusi naimisiin ja lapsen jos ei kiinnosta pätkääkään muiden perheenjäsenten hyvinvointi. Voisi hiukan ravistaa itsekeskeisyyden kuplaa jossa hän elelee.
eikö sulla ole ketään ystävää jolle olisit sanonut...ja joka olisi sanonut sulle suorat sanat...
selkäranka ohoi älä uhkaile vaan muuta elämäsi, toista et voi muuttaa
lakkaa passaamasta ja ala elää omaa elämääsi
joku määräaikaisen kämpän vuokra on aika pieni hinta siitä...
mietis nyt ihan rauhassa vielä uudestaan tai jos on joku ystävä niin näytä sille toi teksti
...tässä mistään empatiasta ole kyse
Totta kai pärjäisit rahallisesti, miehen elättäminen jäisi pois. Ihan uskomaton tilanne, sinulla on oikeus parempaan elämään.
Hyviä pointteja teillä kaikilla.
Pakko vaan ottaa itseään niskasta kiinni, kun vuosia olen jo koittanut muuttaa asioita paremmiksi, turhaan.
Ja emme ole naimisissa, ja lapsi on 3v. juuri täyttänyt.
Eläkkeelle ei pääse helposti. Tuollaisella vaivalla ei varmasti.
hop