Miksi ujoutta ja hiljaisuutta pidetään hunoina asioina?

että aikuiset ihmiset hajoilee toisten ujouteen? Itse olen saanut monetkin alkuun ujot lämpenemään, toisia on joutunut lämmittelemään useamman tapaamiskerran ajan ja toisia taas ihan ne ekat 10 minuuttia jonka aikana vastapuoli huomaa millainen ihminen häntä jututtaa.



Ihan normaalilla diplomatialla, ja pienellä ekstra-ymmärtäväisyydellä voi saada ujonkin olon sen verran helpottumaan että ei tarvitse ainakaan jännittää. Vai onko toisen ymmärtäminen minulle helpompaa koska olen itse introvertti vaikken ujo olekaan? Olen varmaan sitten kärsivällisempi vähemmän puhuvien kanssa kuin sellainen joka ei kestä jatkuvan vuorovaikutuksen puutetta.



Olen myös sosiaalinen ja puhelias mutta enemmän joudun venyttämään pinnaani sellaisten vuorovaikutusriippuvaisten kanssa. Mutta venyyhän se...



Ihmiset ei jotenkin tässä maassa ollenkaan kärsi toisia ihmisiä. Kaikesta tehdään helvetinmoinen haloo ja ongelma.

että ujous ei ole sama asia kuin epäsosiaalisuus. Ujo ihminen suhtautuu toisiin ihmisiin ehkä tietyllä varauksella ja ei mene suin päin tutustumaan ja ole äänessä koko ajan, mutta voi olla sosiaalisesti erittäin lahjakas. Usein ujous liittyy myös hyvään empatiakykyyn eli ujo ihminen pystyy hyvin ymmärtämään, miltä muista ihmisistä tuntuu.



Itse olen todella ujo, mutta olen oppinut toimimaan sosiaalisissa tilanteissa niin, ettei sitä välttämättä huomata. Minulla on monta ystävää ja olen hyvä kuuntelija, enkä todellakaan mikään epäsosiaalinen introvertti.

Ihan normaalilla diplomatialla, ja pienellä ekstra-ymmärtäväisyydellä voi saada ujonkin olon sen verran helpottumaan että ei tarvitse ainakaan jännittää. Vai onko toisen ymmärtäminen minulle helpompaa koska olen itse introvertti vaikken ujo olekaan? Olen varmaan sitten kärsivällisempi vähemmän puhuvien kanssa kuin sellainen joka ei kestä jatkuvan vuorovaikutuksen puutetta.

Olen myös sosiaalinen ja puhelias mutta enemmän joudun venyttämään pinnaani sellaisten vuorovaikutusriippuvaisten kanssa. Mutta venyyhän se...

Tuollaisella kohtelulla voi kenestä tahansa saada ihmisvihaajan.

että tässä maassa jotkut jopa tuntuu uskovan että on hyväkin lääke sosiaalisiin ongelmiin että ujot ja introvertit jo pienestä asti syyllistetään persoonallisuudestaan ja heitä yritetään henkisesti väkivaltaisesti pakottaa olemaa toisenlaisia kuin ovat.

Sinne vaan yksinviihtyvä lapsi väkisin lapsijoukkoon, koululaisen vanhemma kanssa voidaa ottaa huolestuneea puheeksi jos lapsi viihtyy välitunnit yksikseen. Ja sitten lapselle mäkätetään koulussa "täytyy olla SOSIAALINEN", eli käytännössä kerrotaan että olet huono, vääränlainen. Ei se aito sosiaalisuus noin kasva. Ja on kyseenalaista täytyykö kasvaa ollenkaan.

Itse olen todella ujo, mutta olen oppinut toimimaan sosiaalisissa tilanteissa niin, ettei sitä välttämättä huomata. Minulla on monta ystävää ja olen hyvä kuuntelija, enkä todellakaan mikään epäsosiaalinen introvertti.

introvertti olisi kirosana.

Minä olen introvertti vaan en ujo. Pystyn aivan normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen, en ole tuppisuu, ja olen todella uskollinen ja lojaali ystävä ystävilleni. Introvertti temperamentti ei todellakaan tarkoita, että ihminen olisi empatiakyvytön!! :D Introvertti ei vaan tarvitse jatkuvaa sosiaalista ärsykettä ympärilleen, vaan viihtyy myös yksin, ja jopa tarvitsee ajoittaista yksinäisyystankkausta jaksaakseen taas.

pelkkä hyväksyminen riittää.



Meidän lapsen saa kaikkein pahiten nämä "lämmittelijät", jotka kuvittelevat olevansa jotain sosiaalisia guruja, joiden tehtävänä on "saada ujotkin avautumaan".



Ujolle ihmiselle riittää se, että hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on.



Ei tarvita mitään sen kummempia temppuja tai ihmepsykologiaa.



Siinä se.

Suomessa tapaa ihmisiä, joita ei ujostuttaisi tai jotka ei aluksi vierastaisia uusia ihmisiä... toiset lämpenee seurassa vaan nopeammin ja ihmisten oma epävarmuus eristää nämä hiljasimmat. Puheliaat ja "sosiaaliset" eivät halua joutua noloon tilanteeseen kun eivät keksikkään mitään sanottavaa..hui kamalaa...

Minä olen introvertti vaan en ujo. Pystyn aivan normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen, en ole tuppisuu, ja olen todella uskollinen ja lojaali ystävä ystävilleni. Introvertti temperamentti ei todellakaan tarkoita, että ihminen olisi empatiakyvytön!! :D Introvertti ei vaan tarvitse jatkuvaa sosiaalista ärsykettä ympärilleen, vaan viihtyy myös yksin, ja jopa tarvitsee ajoittaista yksinäisyystankkausta jaksaakseen taas.

Sama juttu, olen hyvin kaukana ujosta, olen päinvastoin hyvinkin itsevarma ja räväkkä kontaktin ottaja sosiaalisissa tilanteissa. En jännitä millään tavalla sosiaalisia tilanteita. En vaan kaipaa niitä kovin usein, en seuran itsensä vuoksi. Viihdyn yksin oikein hyvin ja hiljaisuudessa.

Tällainen yhdistelmä eli räväkkä, impulsiivinen persoona yhdistettynä introverttiuteen tulkitaan usein ylimielisyydeksi, kun ujosti käyttäytyvästä useimmat tajuavat homman nimen ja hyväksyvät sen. Mutta kun ei ole kerran ujokaan niin eiköhän se vaan ylpeyttään ja vittumaisuuttaan ole osallistumatta joka kahvipöytäkeskusteluun ;) Ei sillä, introverttiuteen kuuluu myös kätevänä piirteenä riippumattomuus toisten mielipiteistä, eli eipä mua niin haittaa mitä muut minusta ajattelevat.

pelkkä hyväksyminen riittää.

Meidän lapsen saa kaikkein pahiten nämä "lämmittelijät", jotka kuvittelevat olevansa jotain sosiaalisia guruja, joiden tehtävänä on "saada ujotkin avautumaan".

Ujolle ihmiselle riittää se, että hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on.

Ei tarvita mitään sen kummempia temppuja tai ihmepsykologiaa.

Siinä se.

että mitenkään aktiivisesti ketään 'lämmittelen', enkä varsinkaan ole mikään sosiaalinen guru. Ihan tarkoitin kärsivällisyyttä muiden ihmisten puhumattomuuden suhteen. Ymmärtäväisyyttä siitä että toinen ei anna jatkuvaa vuorovaikutusta.

Eikä se ole minulle mikään tehtävä, se tulee ihan luonnostaan.

pelkkä hyväksyminen riittää.

Meidän lapsen saa kaikkein pahiten nämä "lämmittelijät", jotka kuvittelevat olevansa jotain sosiaalisia guruja, joiden tehtävänä on "saada ujotkin avautumaan".

Ujolle ihmiselle riittää se, että hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on.

Ei tarvita mitään sen kummempia temppuja tai ihmepsykologiaa.

Siinä se.

Allekirjoitan täysin. Lapsesta asti oon avautunut helpoimmin niille, jotka kohtelevat kuin NORMAALIA ihmistä. Juttelevat ja puhuvat asiansa alusta lähtien näyttämättä, että pitäisivät minua jotenkin kummallisena.

Oikein vierastan sellaisia myötätuntoisiksi tarkoitettuja katseita ja hymähdyksiä, joita joiltakin ihmisiltä saan kun näytän ehkä aluksi jännittyneeltä enkä osaa vastata kuin lyhyesti. Hyväähän ne ihmiset varmasti tarkoittavat, mutta tulee sellainen olo, että he pitävät minua vähän heikkolahjaisena tai tyhmänä.

Vierastan myös sitä, jos sanotaan: "Ei tarvitse ujostella yhtään!"

Näin on mulle aikuisiälläkin sanottu ja se harmittaa tosi paljon. Pitäisikö siis esittää jotain muuta kuin olen? Miksi minä en saisi olla oma itseni? Kuitenkin yritän vastata ja olla jäämättä tuppisuuksi kuten lapsena monesti tein, yritän olla kohtelias. Miksi sosiaalisten tilanteiden jännittäminen ja arkuus muka ei saisi näkyä, jos sellaiset tunteet minulla päällimmäisenä ovat. Kyllä ne tuntemukset siitä lieventyvät, kun opin tuntemaan toisen ihmisen paremmin.

Ja kun join sitä liikaa, häpesin itseäni suunnattomasti jälkikäteen. Olin ihan solmussa itseni kanssa.



Nyt olen 40-v ja tyytyväinen elämääni. En tarvitse enää alkoa voidakseni olla ihmisten kanssa. Nämä kännimokailut itse asiassa kasvattivat minua niin, että nyt en paljoa enää välitä pienistä mokista mitään. En myöskään siitä, mitä minusta ajatellaan.



Ujot ihmiset ovat minun tsemppaamisen kohteitani nykyisin. Tunnistan aina ujon ihmisen. Alan juttelemaan heidän kanssaan ja saan helposti vastakaikua. Moni töissä sanoo, miten xxx ei puhu ikinä mitään. Puhuu, ainakin minulle, kun osaan antaa hänelle sitä tilaa mitä hän tarvitsee. Meillä oli töissä kerran tosi ujo mies työllistettynä. Hän oli niin ujo, ettei sanonut edes moi oma-aloittesesti, kun tuli käytävällä vastaan. Otin oiken tehtäväkseni moikkailla hänelle. Kerran tein testin, en sanonut hänelle mitään, niin hän katsoi minua ihmeissään, kun en sanonutkaan ensin moi. Tämän jälkeen päätin, että en testaa häntä enää. Nykään moikkaa jo reippaasti. Huvinsa kullakin.



Ujot on ihan parhaita ihmisiä. Sen parempia ihmistuntijoita ei ole. Olkaa ylpeitä itsestänne. Toivottavasti pääsette joskus samaan olotilaa kuin minä, elämä tuntuu tosi kepeälle nykyisin kun liika ujous karsitui :D

Ja kun join sitä liikaa, häpesin itseäni suunnattomasti jälkikäteen. Olin ihan solmussa itseni kanssa.

Nyt olen 40-v ja tyytyväinen elämääni. En tarvitse enää alkoa voidakseni olla ihmisten kanssa. Nämä kännimokailut itse asiassa kasvattivat minua niin, että nyt en paljoa enää välitä pienistä mokista mitään. En myöskään siitä, mitä minusta ajatellaan.

Ujot ihmiset ovat minun tsemppaamisen kohteitani nykyisin. Tunnistan aina ujon ihmisen. Alan juttelemaan heidän kanssaan ja saan helposti vastakaikua. Moni töissä sanoo, miten xxx ei puhu ikinä mitään. Puhuu, ainakin minulle, kun osaan antaa hänelle sitä tilaa mitä hän tarvitsee. Meillä oli töissä kerran tosi ujo mies työllistettynä. Hän oli niin ujo, ettei sanonut edes moi oma-aloittesesti, kun tuli käytävällä vastaan. Otin oiken tehtäväkseni moikkailla hänelle. Kerran tein testin, en sanonut hänelle mitään, niin hän katsoi minua ihmeissään, kun en sanonutkaan ensin moi. Tämän jälkeen päätin, että en testaa häntä enää. Nykään moikkaa jo reippaasti. Huvinsa kullakin.

Ujot on ihan parhaita ihmisiä. Sen parempia ihmistuntijoita ei ole. Olkaa ylpeitä itsestänne. Toivottavasti pääsette joskus samaan olotilaa kuin minä, elämä tuntuu tosi kepeälle nykyisin kun liika ujous karsitui :D

Viestistäsi välittyi, että olet lämpimän ja ihanan oloinen ihminen. :)

3

Ekstroverttien propagandaa. Ne ahdistuu, kun eivät pääse yhtä helposti introvertin pään sisälle, kuin päinvastoin.