Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Seksi
Vieteri napsahti...
21.05.2012 |
Nainen kuulemma kykenee seksiin vain silloin, kun muut asiat ovat kunnossa, eikä mikään vaivaa mieltä. Oikeaan mielentilaan virittyminen vaatii hellyyttä, oikeanlaisia vihjauksia ja odotusta. Ok.
Mies purkaa stressiä, agressiota ja muitakin negatiivisia tunteita seksin kautta. Mikäli näitä tunteita ei ole purettu, taitaa olla turhaa odottaa hellyyttä, kukkia ja romantiikkaa.
Lopputuloksena on kaiketi se, että mies ei saa tarpeeksi seksiä, mököttää sitä, eikä saa senkään vertaa kuin aiemmin.
Näin ovat ainakin meillä asiat. Viimeiset kymmenen vuotta seksielämä on ollut riittämätöntä. Olen tehnyt kaikkeni niin hyvässä kuin pahassakin, mutta mikään ei vain muutu. Olen stressannut asiasta enemmän kuin mistään muusta, olen ajatellut seksiä niin kuin miehet ainakin kymmeniä kertoja päivässä, eivätkä ne ajatukset ole iloisia. Näin pitkän ajan kuluessa olen ehtinyt kokea kymmeniä tuhansia ahdistavia hetkiä asian takia. Olen seksuaalisesti invalidisoitunut, en enää halua seksiä, enkä usko pystyväni siihen kenenkään kanssa. Olen polttanut itseni pohjaan, koska en ole osannut pettää tai jättää ajoissa. Ilman lapsia olisin varmasti sen tehnytkin, mutta lasten takia olen vielä tässä. Olen liian kiltti, tuhosin mieluummin itseni kuin tein väärin, siitäkin huolimatta että minuakin väärin kohdeltiin.
Asia nousi keskustelussa esille eilen. Vaimoni mielipide oli, ettei seksiä voi harrastaa pelkästä velvollisuudesta. En tiedä mitä sanoa; minä olen roikkunut löysässä hirressä vuosikymmenen, kieltänyt ja menettänyt osan itsestäni sen vuoksi, etteivät asiat ole vielä ikinä olleet niin hyvin, että minunkin seksuaaliset tarpeeni olisi huomioitu. Vielä kymmenen vuoden jälkeen rouva ei ole jumalauta oppinut ajattelemaan seksiä tuon laajemmin.
Ovatko arvon neidit ja rouvat todellakin samaa mieltä? Parisuhteessa naisen seksuaalisuus ja itsemääräämisoikeus ovat jopa kumppanin mielenterveyttä, ja sitä myöten työtä ja perhe-elämääkin tärkeämpi asia? Ihan sama vaikka kumppani menee narun jatkoksi, kunhan vain saa istua jalat ristissä?
Älkääkä sanoko, että tee enemmän kotitöitä, vie kukkia ja ole kiva poika, kuten sanottua sekin on jo kokeiltu. Älkääkä sanoko, että menkää parisuhdeterapiaan, sitäkin on kokeiltu. Älkääkä vain puhuko seksuaaliterapiasta, puhuin siitä itse kuusi vuotta sitten, mutta tänä päivänä en enää sinne menisi, sillä en usko siitä olevan mitään apua.
Kommentit (101)
Voi olla, että edes minä en haluaisi sinun kanssasi. Mutta omalle miehelleni en sano koskaan ei.
Eli jos sinä annatkin aina miehellesi niin onko miehesi niin taitava, että kaikki naiset antaisivat hänelle aina riemumielin ja eivät ikinä sanioisi ei. Ihanaa järjenjuoksua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kerron tässä nyt yhden naisnäkökulman.
...
Vanhempien tasapainoinen seksielämä on se jalusta, jonka päälle koko perheen talo rakennetaan. Ja siellä ei ole lasten hyvä asia, jos lattian alla onkin hometta.
Tässä kirjoituksessa oli paljon muutakin asiaa, mutta toivoisin todellakin, että vaimoni ymmärtäisi tuon viimeisen kohdan. Käytännössä meilläkin on tilanne ajautunut jo siihen pisteeseen hometta pukkaa vähän joka nurkasta ja vaimon mielestä ainoa syyllinen olen ilmeisesti minä, koska katson seksin kuuluvan parisuhteeseen.
Lisätään vielä, että kotitöistä teen varmaankin nykyisellään n. 70-80 prosentta ja huolehdin vielä lasten harrastukset. Vaimo hoitaa omat harrastukset ja shoppailun. Seksin suhteenkaan en ole mikään tumpelo vaan pidän huolta monipulisesti naisen nautinnosta, mutta itselle ei siinäkään juuri vastinetta tule.
Seuraavaksi täällä joku kommentoi että naiset haluavat kunnon könsikäs alfauroksen, mutta sitten valitetaan siitä, että äijä odottaa vaan saavansa seksiä eikä kotona tee mitään. "Kuka sellaiselle viitsii antaa". Enkä minä muuten ole edes mikää tossukka ja vientiä olisi vuosien saatossa ollut kuitenkin ihan kiitettävästi.
Menee vähän aiheen vierestä, mutta harvinainen viesti tuo nr. 21 naisen kirjoittamaksi. Siis tuollaista asian pohdintaa ja ongelmanratkaisua, joka ei ollut yhtään tunnevetoista. Yleensä miehet kirjoittavat tuollaisia viestejä, mutta hyvä näin!
En ole ihan samaa mieltä tuosta matriarkka->patriarkka -teoriasta naisen haluttomuuden selittämisessä. Olihan se loogisesti ajateltu, mutta mielestäni pohjautui liian paljon oletuksiin.
Minusta merkittävin ero sukupuolten välillä haluissa syntyy siitä, että naisen kyky lisääntyä ei ole samalla tavalla sidoksissa seksin harrastamisen määrään kuin miehellä. Naisten lisääntymistä estää miehiin verrattuna monenlaiset rasitteet; raskaana oleminen, synnytys, sekä lasten imettäminen ja hoivaaminen. Miehelle jälkikasvun määrä on ollut karkeasti yksinkertaistaen yhtä kuin mahdollisimman paljon seksiä mahdollisimman "lisääntymiskykyisten" naisten kanssa. Tämän vuoksi voisi olettaakin, että miestä luonnostaan haluttaa naista useammin.
Mutta olit aika kivasti ratkaissut ongelman ja pohtinut asioita. Kelpaisi tuollainen vaimo ;)
Naiset ovat voineet harrastaa seksiä ilman pelkoa raskaudesta vain muutaman vuosikymmenen. Homo Sapiens on niitä harvoja lajeja jotka harrastavat seksiä ihan vain mielihyvän takia. Sen takia en ihan suoralta kädeltä usko näitä naisia, jotka "voisivat ihan hyvin elää ilman seksiä". He eivät varmaankaan ole saaneet ikinä hyvää seksiä tai ainakaan orgasmia. Tai sitten heidän orgasminsa eivät aiheuta koukuttavaa hyvänolontunnetta. Olisi jotenkin käsittämätöntä, että nainen joka nauttii suunnattomasti orgasmeista suhtautuisi niihin täysin välinpitämättömästi.
Minusta merkittävin ero sukupuolten välillä haluissa syntyy siitä, että naisen kyky lisääntyä ei ole samalla tavalla sidoksissa seksin harrastamisen määrään kuin miehellä. Naisten lisääntymistä estää miehiin verrattuna monenlaiset rasitteet; raskaana oleminen, synnytys, sekä lasten imettäminen ja hoivaaminen. Miehelle jälkikasvun määrä on ollut karkeasti yksinkertaistaen yhtä kuin mahdollisimman paljon seksiä mahdollisimman "lisääntymiskykyisten" naisten kanssa. Tämän vuoksi voisi olettaakin, että miestä luonnostaan haluttaa naista useammin.Mutta olit aika kivasti ratkaissut ongelman ja pohtinut asioita. Kelpaisi tuollainen vaimo ;)
Naiset ovat voineet harrastaa seksiä ilman pelkoa raskaudesta vain muutaman vuosikymmenen. Homo Sapiens on niitä harvoja lajeja jotka harrastavat seksiä ihan vain mielihyvän takia. Sen takia en ihan suoralta kädeltä usko näitä naisia, jotka "voisivat ihan hyvin elää ilman seksiä". He eivät varmaankaan ole saaneet ikinä hyvää seksiä tai ainakaan orgasmia. Tai sitten heidän orgasminsa eivät aiheuta koukuttavaa hyvänolontunnetta. Olisi jotenkin käsittämätöntä, että nainen joka nauttii suunnattomasti orgasmeista suhtautuisi niihin täysin välinpitämättömästi.
Minusta merkittävin ero sukupuolten välillä haluissa syntyy siitä, että naisen kyky lisääntyä ei ole samalla tavalla sidoksissa seksin harrastamisen määrään kuin miehellä. Naisten lisääntymistä estää miehiin verrattuna monenlaiset rasitteet; raskaana oleminen, synnytys, sekä lasten imettäminen ja hoivaaminen. Miehelle jälkikasvun määrä on ollut karkeasti yksinkertaistaen yhtä kuin mahdollisimman paljon seksiä mahdollisimman "lisääntymiskykyisten" naisten kanssa. Tämän vuoksi voisi olettaakin, että miestä luonnostaan haluttaa naista useammin.Mutta olit aika kivasti ratkaissut ongelman ja pohtinut asioita. Kelpaisi tuollainen vaimo ;)
vaimo ei ole ikinä ollut niin halukas kuin ennen raskautta ja etenkin raskaana ollessaan, joten eiköhän kyseessä ole hormonaalinen vaikutus, vaikka hormonikierukassa vaikutukset varsin vähäsiä pitäisikin olla. Sinällään nautintoa seksissä ei minusta ole mitenkään vähentänyt ja se taas on myös korvien välistä kiinni. Enemmän vaikutus taitaa olla sitä että ei vain huvitä, mikä on erittäin ärsyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaunis hyvät ihmiset erilaisista kommenteista, vaikka niissä ei toisaalta mitään uutta ja ennennäkemätöntä ollutkaan. Kovin olen synkeitä kirjoitellut, mutta tämä johtunee siitä etten pystynyt nukkumaan ollenkaan tuona yönä. Melko pian viestin kirjoittamisen jälkeen lähdin työmatkalle, ja olo on jo paljon valoisampi muutaman paremmin nukutun yön jälkeen.
Vaan niin kai se on, että naiset ovat Venuksesta ja miehet anuksesta, vai miten se menikään... Suuria eroja on joka tapauksessa. Naiselle toimivan seksielämän vaaliminen vaatii toimivaa arkea sekä rakkautta ja romantiikkaa tapauskohtaisesti sopivassa määrin. Miehelle mikään noista asioista ei ole mahdollista ilman edes jollakin tavalla toimivaa seksielämää.
Tilanne on todellakin umpilukossa, mikään ei riitä ja mikään ei auta. Eroa on harkittu monta kertaa, ja kertaalleen eroprosessi on pysähtynyt 1. vaiheeseen. Jostakin syystä se ei edennyt loppuun saakka, en vain tiedä miksi näin jälkikäteen ajatellen. Siinäkin yhteydessä puhuttiin, että seksin suhteen TÄYTYY tehdä jotakin, vaan eipä se mitään auttanut.
Suurin ja ainoa este lähtemiselle ovat lapseni. Ilman heitä olisin mennyt jo aikaa sitten. Ero vaikuttaisi lapsiin, ja se vaikuttaisi minuun, jos joutuisin elämään ilman heitä. Tai en tokikaan kokonaan ilman lapsia, mutta todennäköisesti ilman päivittäistä kontaktia muuten kuin puhelimen välityksellä. Nuorimmainen on vasta 1,5 v ja varsinkin hänen kasvunsa ja kehityksensä ovat asioista suurimpia, samoin toki kuin vanhempienkin lasteni.
Vain ja ainoastaan lasten vuoksi käyn omaa taisteluani. Jokainen päivä on jaakobinpainia eri tarpeiden ja odotusten kanssa; onko minun seksuaalinen tarpeeni suurempi asia kuin tarpeeni elää lasteni kanssa? Ovatko minun tarpeeni tärkeämpi asia kuin se, miten avioero lapsiin vaikuttaisi? Kumpi heihin vaikuttaisi haitallisemmin, avioero vai toimimattoman parisuhteen varjossa kasvaminen? Kuinka ero vaikuttaisi vaimon mukana tulleisiin lapsiimme, jotka oma isä on jo kertaalleen hylännyt? Kuinka tähänastiset ongelmat ovat heihin jo vaikuttaneet?
Noihin kysymyksiin en tiedä vastausta. Mutta yhden kysymyksen enemmänkin tiedän: Jos asialle ei haluta mitään tehdä, asiasta puhuminen ja myös tekeminen voidaan lopettaa tähän. Tällöin minun kaiketi pitäisi etsiä joku toinen, jonka kanssa tämä vaimolle niin kiusallinen asia voidaan hoitaa. Mutta hoidettaisiinko sillä kuitenkaan loppujen lopuksi mitään muuta kuin oireita itse taudin jäädessä elämään?
mutta olen hyvin samanlaisessa asemassa kuin vaimosi.
Meillä tilanne on se että minusta tuntuu että me kummatkin olemme lakanneet haluamasta toisiamme.
JOskus harvoin kun "yritämme harrastaa seksiä" (lue: ei rakastella) tuntuu kuin sisartaan pussailisi.
Meillä ei ole jäljelllä mitään muuta kuin katkeruutta ja syyllistämistä molemmin puolin.
Olemme kumpikin toisillemme ensimmäiset parisuhteet, kummallakin ollut vain ihastuksia ennen parisuhdettamme. Ikää meillä on vajaa 30v ja yhdessä olemme olleet 6v. Meillä on myös 2,5v lapsi.
Mietin ihan samoja asioita kun sinäkin. Missä menee raja lapsen oikeudella ydinperheeseen ja missä vanhemman oikeus tyydyttävään ja onnelliseen parisuhteeseen?
EN osaa kyllä sinua asiassa siis mitenkään auttaa, mutta halusin vain kirjoittaa että todenäköisesti vaimosikin on onneton tilanteeseen.
Toivottavasti löydätte sopivan ratkaisun, täälläkin sitä yritetään. Välitilassa kun ei ole mukava elää.
Menee vähän aiheen vierestä, mutta harvinainen viesti tuo nr. 21 naisen kirjoittamaksi. Siis tuollaista asian pohdintaa ja ongelmanratkaisua, joka ei ollut yhtään tunnevetoista. Yleensä miehet kirjoittavat tuollaisia viestejä, mutta hyvä näin!
En ole ihan samaa mieltä tuosta matriarkka->patriarkka -teoriasta naisen haluttomuuden selittämisessä. Olihan se loogisesti ajateltu, mutta mielestäni pohjautui liian paljon oletuksiin.
Minusta merkittävin ero sukupuolten välillä haluissa syntyy siitä, että naisen kyky lisääntyä ei ole samalla tavalla sidoksissa seksin harrastamisen määrään kuin miehellä. Naisten lisääntymistä estää miehiin verrattuna monenlaiset rasitteet; raskaana oleminen, synnytys, sekä lasten imettäminen ja hoivaaminen. Miehelle jälkikasvun määrä on ollut karkeasti yksinkertaistaen yhtä kuin mahdollisimman paljon seksiä mahdollisimman "lisääntymiskykyisten" naisten kanssa. Tämän vuoksi voisi olettaakin, että miestä luonnostaan haluttaa naista useammin.
Mutta olit aika kivasti ratkaissut ongelman ja pohtinut asioita. Kelpaisi tuollainen vaimo ;)
sen vuoksi keskimäärin naisten on vaikea erottaa näitä kahta asiaa toisistaan. Haluttomuus ei ole mikään järkeilyllä ohitettavissa oleva ongelma. En allekirjoita tuota miehiä haluttaa enemmän -väitettä. Varsinkin kun on olemassa yhtä aikaa teoria, jonka mukaan mies kyllästyy parisuhteessa seksiin nopeammin ja haluaa uuden kumppanin. Miehen haluttomuus parisuhteessa lienee siis yleisempää, mutta siitä ei puhuta. On vain myytti, että naiset ovat haluttomia pihtareita. Yhteiskunnalliset paineet näyttäytyä kunnollisena hillitsevät ja kahlitsevat tehokkaasti naisten halua. Lisäksi näin elämänkokemuksen pohjalta tiedän, että hormonaalista ehkäisyä käyttävät naiset ovat haluttomampia. Lääkärithän tätä eivät allekirjoita, koska aiheesta ei ole riittävästi näyttöä. E-pillerit kuitenkin luovat keinoteikoisen alkuraskauden tilan mikä ei ole otollinen paritteluhalukkuutta lisäävä tekijä. Nainen ei voi tulla raskaaksi ja keho ei halua paritella, koska on jo "tiine". Keskiraskauden panetus luultavasti selittyy sillä, että naisen kannattaa pitää mies luonaan tulevasta jälkeläisestään huolehtimassa tarjoamalla runsaasti himokasta seksiä. Biologinen selitys tällä on verimäärän lisääntyminen kehossa ja paikkojen turpoaminen -> paikat herkemmät, verevämmät ja orgasmeja on helpompi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen takia en ihan suoralta kädeltä usko näitä naisia, jotka "voisivat ihan hyvin elää ilman seksiä". He eivät varmaankaan ole saaneet ikinä hyvää seksiä tai ainakaan orgasmia. Tai sitten heidän orgasminsa eivät aiheuta koukuttavaa hyvänolontunnetta.
Minä saan orgasmin (tai useita) joka kerta, kun harrastamme seksin riemuja mieheni kanssa. Saan sen myös masturboimalla. Olen ottanut itse vastuun omasta nautinnostani ja osaan käyttää kättäni klitoriksella. ;) Välillä saan sellaisia orgasmeja, että itken, ejakuloin, tärisen, tuntuu että taju lähtee ja pystyn hädintuskin kävelemään sen jälkeen vessaan pesulle. JA voin kertoa myös, että aina ei ollut näin. Opin saamaan orgasmin vasta vähää ennen kolmeakymmentä ikävuottani.
Meillä on yhteistä seksiä lähes joka ilta. Mutta ei se silti ole minulle niin välttämätöntä. Ihan oikeasti voisin elää ilmankin. Me olemme erilaisia me naiset ja te miehet (toki joukkoon aina poikkeuksiakin mahtuu). Ja kun todella tajuaa sen eroavaisuuden, se helpottaa toisen ihmisen näkökulman ymmärtämistä ja sitäkautta yhteisymmärryksen ja kompromissin syntymistä.
Eikös olisi peräti erikoista, jos asia oikeasti on niin, että Suomikin on pullollaan (palstan keskusteluista päätellen) naisia, jotka "pihtaavat" aviomiehiltään ja tekisivät sen vain siksi, etteivät olisi koskaan saaneet orgasmia tai nauttineet seksistä? Eikö nyt ole huomattavasti loogisempi selitys, että me naiset olemme yksinkertaisesti erilaisia. Toimimme ja ajattelemme eri lailla ja tarpeemme ovat erilaisia. Me kun olemme se toinen sukupuoli, emme ainoastaan naisenmuotoisia miehiä miesten aivoilla, johon on lisätty kurvikas kroppa, tissit ja pillu.
Ja samalla tavoin naistenkin pitäisi tajuta miesten erilaisuus suhteessa naisiin.
Ei kyse ollut siitä. Vaan siitä, että onko naisia, jotka saavat ihania, täydellisiä ja rentouttavia orgasmeja, mutta silti voivat olla ilmankin. Ihan naurettavaa. Onneksi oma vaimoni ei voi olla ilman seksiä. On huonotuulinen jos ei saa viikkoon orgasmia.
Eikös olisi peräti erikoista, jos asia oikeasti on niin, että Suomikin on pullollaan (palstan keskusteluista päätellen) naisia, jotka "pihtaavat" aviomiehiltään ja tekisivät sen vain siksi, etteivät olisi koskaan saaneet orgasmia tai nauttineet seksistä? Eikö nyt ole huomattavasti loogisempi selitys, että me naiset olemme yksinkertaisesti erilaisia. Toimimme ja ajattelemme eri lailla ja tarpeemme ovat erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyse ollut siitä. Vaan siitä, että onko naisia, jotka saavat ihania, täydellisiä ja rentouttavia orgasmeja, mutta silti voivat olla ilmankin. Ihan naurettavaa.
Minä ainakin saan ja voin omma ilmankin. Eikä siinä mielestäni ole mitään naurettavaa tai halveksittavaa. Minä vain OLEN sellainen kuin olen. Osaan rentoutua ja nautiskella elämästä myös monenlaisilla muillakin tavoilla.
Moi taas! Keskustelu on ollut vilkasta, ja syitä on pohdittu ja kommentoitu monista kulmista laajempaakaan yhteyttä ja taustaa unohtamatta. Mielenkiintoista luettavaa kaikkiaan, ja huumoriakin on matkassa. :)
Ajattelin raapustaa muutaman rivin tuntemuksistani ja tällä viikolla tehdyistä asioista. Niitä ei tosin ole montaa, lähdin kotoa maanantaina aamuyöstä ja samalla retkellä olen vieläkin.
Merkillistä kyllä, olo on paljon valoisampi, ehkäpä vajaan neljänsadan kilometrin välimatka kodin tuomista ahdistuksista auttaa. Tiedä sitten, voineeko tästä päätellä jotakin... Vaan sehän nähdään huomenna illalla, kunhan pääsen takaisin kotiin. Lapsia on ikävä, se tehnee paluusta mukavan. Lauantaita odotan mielenkiinnolla, mikä on fiilis sitten kun paras jälleennäkemisen ilo on mennyt ohi, ja ankeaan arkeen palattu.
Aikaa vastausten miettimiseen ei ole oikeastaan ollut työn takia, mutta sentään omaa rauhaa ajatusten kokoamiseen. Yksi ajatus, joka on hyvin vahva, on se, ettei jatkaminen nykyisellä tavalla ole todellakaan enää vaihtoehto. Enää ei odotella ja mietitä, josko tämä vielä joku päivä tästä alkaisi sujua. Tätä tahtia päivä jolloin aika minut jättää tulee ensin, ja vieläpä etuajassa. Tässä kohdin ollaan risteyksessä; tie jota on kuljettu, ei jatku enää, suunnan pitää muuttua, eikä se välttämättä jatku molempien osalta enää samaan suuntaan.
Samaan aikaan mietin, miten ja mistä tähän on tultu. Mietin, mikä on mennyt pieleen. Onnistuin joten kuten palauttamaan mieleen suhteen alkuajat, jolloin olin todella rakastunut tuohon naiseen, josta sittemmin tuli vaimoni. Viihdyin hänen kanssaan, olin onnellinen, olin aivan varma, että tämä on minun elämäni. Muistin, kuinka onnellinen olin hääpäivänä, kuinka se oli yksi tähänastisen elämäni onnellisimmista päivistä.
Muistin, kuinka onnellisia olimme ensimmäistä yhteistä lastamme odottaessa. Kuinka halusimme elää yhdessä. Niiltä ajoilta muistin myös sen, kuinka seksielämäkin toimi, ja olin tyytyväinen siihen. Elin sitä elämää, jota halusinkin elää.
Sitten asiat menivät hankaliksi. Turhauduin ja lakkasin yrittämästä jo vuosia sitten. Kirjoittelin joskus aikoinaan samasta ongelmasta tälle palstalle, muistaakseni nimimerkillä "Mies lopun edellä" tai jotakin siihen suuntaan. Nyt jälkeen päin tuntuu naurettavalta, kuinka ongelma oli sama jo tuolloin. Siitä täytynee olla jo seitsemän vuotta, tai jotakin siihen suuntaan. Montaa ratkaisua on kokeiltu sen jälkeen, mutta niistä ei ole ollut mitään apua.
Mietin myös sitä, miltä minusta tuntuu nyt, kymmenen vuotta hääpäivämme jälkeen. Rakastanko häntä? En. Haluanko elää hänen kanssaan? Vain koska lapsenikin elävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikaa vastausten miettimiseen ei ole oikeastaan ollut työn takia, mutta sentään omaa rauhaa ajatusten kokoamiseen. Yksi ajatus, joka on hyvin vahva, on se, ettei jatkaminen nykyisellä tavalla ole todellakaan enää vaihtoehto. Enää ei odotella ja mietitä, josko tämä vielä joku päivä tästä alkaisi sujua. Tätä tahtia päivä jolloin aika minut jättää tulee ensin, ja vieläpä etuajassa. Tässä kohdin ollaan risteyksessä; tie jota on kuljettu, ei jatku enää, suunnan pitää muuttua, eikä se välttämättä jatku molempien osalta enää samaan suuntaan.Samaan aikaan mietin, miten ja mistä tähän on tultu. Mietin, mikä on mennyt pieleen. Onnistuin joten kuten palauttamaan mieleen suhteen alkuajat, jolloin olin todella rakastunut tuohon naiseen, josta sittemmin tuli vaimoni. Viihdyin hänen kanssaan, olin onnellinen, olin aivan varma, että tämä on minun elämäni. Muistin, kuinka onnellinen olin hääpäivänä, kuinka se oli yksi tähänastisen elämäni onnellisimmista päivistä.
Muistin, kuinka onnellisia olimme ensimmäistä yhteistä lastamme odottaessa. Kuinka halusimme elää yhdessä. Niiltä ajoilta muistin myös sen, kuinka seksielämäkin toimi, ja olin tyytyväinen siihen. Elin sitä elämää, jota halusinkin elää.
Sitten asiat menivät hankaliksi. Turhauduin ja lakkasin yrittämästä jo vuosia sitten. Kirjoittelin joskus aikoinaan samasta ongelmasta tälle palstalle, muistaakseni nimimerkillä "Mies lopun edellä" tai jotakin siihen suuntaan. Nyt jälkeen päin tuntuu naurettavalta, kuinka ongelma oli sama jo tuolloin. Siitä täytynee olla jo seitsemän vuotta, tai jotakin siihen suuntaan. Montaa ratkaisua on kokeiltu sen jälkeen, mutta niistä ei ole ollut mitään apua.
Mietin myös sitä, miltä minusta tuntuu nyt, kymmenen vuotta hääpäivämme jälkeen. Rakastanko häntä? En. Haluanko elää hänen kanssaan? Vain koska lapsenikin elävät.
Tuota, jos se muija alkais nyt antaa niin palaisko rakkaus? Miksi vonkaat edes jos rakkaus on kerta kuollut? Haluat siis eron ja uutta hohdokkaampaa pillua, älä sitä täällä kysele ja pydä lupaa vaan toimi! Kaikki voittaa. Pettää ei kannata, koska sitten tulee vaan ero isompien itkujen kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus naisen ja miehen välillä perustuu pitkälti seksuaalisuuteen, muutenhan heterot eivät hakeutuisi suhteeseen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Joskus tuntuu siltä, että naiselle suhteen täytyy toimia ennen kuin halut heräävät. Miehellä halut eivät liity niin paljon suhteen toimivuuteen, mutta seksin puute vähitellen näivettää miehen rakkauden naista kohtaan.
Yhdessä voi silti olla vähän kuin ystävinä/kämppiksinä tms, mutta se ei ole tietysti sama asia. Monet pitkään liitossa olleet ovat tässä tilanteessa, jossa varsinainen rakkaus on mennyttä, mutta arki toimii muuten yhdessä ja lastenkin vuoksi ollaan edelleen kimpassa.
Mies purkaa stressiä, agressiota ja muitakin negatiivisia tunteita seksin kautta. Mikäli näitä tunteita ei ole purettu, taitaa olla turhaa odottaa hellyyttä, kukkia ja romantiikkaa.
En jaksanut lukea koko viestiketjua läpi ja voipi olla että tuohon lauseeseen on jo kiinnitetty huomiota. Mutta oma mielipiteeni silti:
Ex-mieheni halusi myös purkaa stressiä, aggressioita ja milloin mitökin murhettaan ja tunnetilaansa seksin kautta.
Minulle siitä tuli käytetty olo. Mies ei tuntunut aktin aikana läheiseltä tai rakkaalta vaan siltä, että haluaisi vetää pomoaan turpiin.
Kehoittaisin ap:tä hankkimaan nyrkkeilysäkin purkaakseen aggressionsa. Sen jälkeen vasta naista lämmittelemään.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä. Muutamia vuosia omat luonnostaan kovat seksihaluni kestivät tätä touhua, mutta sitten ne loppuivat (tätä miestä kohtaan). Asiasta yritettiin toki myös puhua, miestä tosin puhuminen asiasta ei kiinnostanut.
Tulos: avioero ja avioerolapsia. Erosta viisi vuotta. Mies ei vieläkään ole erosta yli.
Niin että hanki se nyrkkeilysäkki.
Vaimoa rakastellaan (eikä hoideta omaa päänuppia ja aggressioita seksin kautta).
Luin kuitenkin koko viestiketjun, kiinnostava aihe.
Ap kertoi, että vaimonsa ei ole koskaan oikein halunnut seksiä, 90 % yritykistä seksiin nainen ei ole halunnut, jotenkin näin. Ja alusta saakka.
Eli sitten ongelmana on naisen haluttomuus.
Itse olen eronnut ja pitkälti sen takia että oma mies ei enää seksuaalisesti kiinnostanut. Koska rakastelu oli nimenomaan työapineiden purkua.
Päivääkään ei mene ilamn huonoa omaatuntoa.
Mutta kadu en. Olen todella onnellinen ja koen olevan nykyään elossa, mitä silloin ei ollut. Silloin olin masentunut ja epätoivoinenkin.
Seksin suhteen on edelleen ongelmia, koska miehet eivät halua niin paljon kun itse haluan. Eli ap:n ongelma on tosi tuttu. Haluan vaan sitä johon olen rakastunut mutta niitä haluja onkin sitten ihan kauheesti. Nykyinen kumppani miettii mieskuntoaan ja ottaa paineita.
Että eipä taida olla helppoa ikinä, oli mies tai nainen, halukas tai haluton....
Pari kommenttia:
En tarkoittanut agressiivisuuden ja huonon olon purkamisella seksin kautta ihan samaa asiaa kuin nyrkkeilysäkin hakkaaminen. Tarkoitin enemmänkin sitä, että mies purkaa negatiivisia tunnetiloja seksin kautta. Jännitys laukeaa, stressihormonit poistuvat. Mitään muuta yhteistä seksillä ja agressiolla ei ainakaan minulle ole. En harrasta(isi) seksiä unohtaakseni ja jonkin asian vuoksi, vaan pään sisäpuolen putsaamiseksi. Mutta puoliksi tottakin sikäli, että samankaltaisen vaikutuksen saa myös liikunnalla.
"No tuota, eroa sitten". Olisin eronnut ja karannut jo aikaa sitten ilman lapsia. Vaan kun lapsia on, ja kuten me aikuiset ihmiset tiedämme, erotessa lapset tuppaavat matkaamaan äidin kainalossa muualle. Kysymys onkin, voinko elää ilman lapsiani, vai voinko elää ilman seksiä. Kommentti ei yksioikoisuudessaan oikein vastaa tuohon kysymykseen.
Numero 39 tiivisti asian aika osuvasti parin muun kommentin mennessä ohi.
Pari kommenttia:
En tarkoittanut agressiivisuuden ja huonon olon purkamisella seksin kautta ihan samaa asiaa kuin nyrkkeilysäkin hakkaaminen. Tarkoitin enemmänkin sitä, että mies purkaa negatiivisia tunnetiloja seksin kautta. Jännitys laukeaa, stressihormonit poistuvat. Mitään muuta yhteistä seksillä ja agressiolla ei ainakaan minulle ole. En harrasta(isi) seksiä unohtaakseni ja jonkin asian vuoksi, vaan pään sisäpuolen putsaamiseksi. Mutta puoliksi tottakin sikäli, että samankaltaisen vaikutuksen saa myös liikunnalla.
"No tuota, eroa sitten". Olisin eronnut ja karannut jo aikaa sitten ilman lapsia. Vaan kun lapsia on, ja kuten me aikuiset ihmiset tiedämme, erotessa lapset tuppaavat matkaamaan äidin kainalossa muualle. Kysymys onkin, voinko elää ilman lapsiani, vai voinko elää ilman seksiä. Kommentti ei yksioikoisuudessaan oikein vastaa tuohon kysymykseen.
Numero 39 tiivisti asian aika osuvasti parin muun kommentin mennessä ohi.
läpi alahuulinne eli nielkää päänne!!!
Vai onko sekin liian turhauttavaa?
Alue: Seksi
Opit kuule ihan väärän jutun.. Todellinen oppitunti olisi parisuhteen avoimuudessa ja rehellisyydessä.
Mitä jos kertoisit tuon vaimollesi: "Tässä vaiheessa olin jo itte kokenut kaiken mahdollisen mitä sängyssä voi tehdä, joten puuhat oman muijan kanssa peiton alla ei niin kauheesti kiinnostanut ja muutenkin nesteet sai lentämään helpommin itte.
Arvakkaa onko muija nykyisin kärttynen kun seksi sen kanssa ei kiinnosta, vaikka muuten tykkään kyllä siitä. Se haukuu mua tuhkamunaks ja vaikka mikskä vaikka todellisuudessa vedän varvit yksekseni pari kolme kertaa viikossa ja välillä jonkun "vanhan tutun" kanssa. Vaimo on vaan torjunut mut liian monta kerta, joten sen kanssa hommat sängyssä ei vaan toimi." Asianomaiselle ihan suoraan vaan, niinkuin aikuiset tekee.
Varmaan vetää pultit joo, mutta sitten olisi edes JOTAIN mahdollisuuksia elää teenpäin elämää rehelliseltä pohjalta. Varsinkaan kun ei enää mitään lapsia ole ja eroa tarttis siksi pelätä. Eihän se vaimokaan joudu oikeasti kohtaamaan omaa itseään ja oman toimintansa seurauksia, jos et sille suoraan kerro mitä on vuosien aikana tapahtunut ja miksi. Luulet nyt olevasi tässä ikäänkuin "voitolla", mutta voi olla että muutaman vuoden sisään vaimosi hankkii rakastajan. Mitäs sitten? Olette yhdessä ja kumpikin panee muita ja valehtelee toisilleen jatkuvasti. Äly hoi, mikä järki semmoisessa tilanteessa on asua enää saman katon alla vuosiakausia?? Parempi olla rehellisiä ja joko lähteä täysin avoimesti uudelta pohjalta tai erota ja olla vaikka parhaansa mukaan ystäviä eron jälkeen.