Vieteri napsahti...

että tämän ketjun aloitus oli jotenkin liian itseilmaisullinen eli vähän liian pitkä ja sitten oli sellaista korkeakirjallista tyyliä ikään kuin yritettäisiin samalla kun puhutaan sitä varsinaista asiaa, niin tehdä myös vastaanottajaan vaikutusta sillä itseilmaisulla.



Mua tökki, koska tunnen muista yhteyksistä tismalleen samanlaista tyyliä käyttäviä tyyppejä, jotka ovat myös persoonina keskenään yllättävän samanlaisia. Tota tyyliä käyttävät sellaiset itseään aika tärkeinä pitävät pyrkyrit ja vähän rasittavat, pikkaisen maaniseen vivahtavat tyypit, jotka hääräävät joka suuntaan, ovat aina oikeassa ja kauheeta visioo versoo vähä asiasta kuin asiasta.



Tuli mieleen, että jospa ongelmasi on, että sä olet samanlainen persoona. Sellainen ei välttämättä kiihota vastapuolta. Olet varmasti fiksu ja yrität parhaasi, mutta voi olla että olet vastapuolen mielestä kaikentietävyydessäsi mitätöivä, uuvuttava ja touhukkuudessasi vähän lapsellinen.



Mutta en sano tätä pahalla, vaan vinkkinä siitä mistä voisi aloittaa eli itsestä. Ja voi olla, ettet ole lainkaan kuvaillun kaltainen, puhunkin nyt tosta sun tyylistä kirjoittaa, en susta ihmisenä.

Meillä oli toisin päin, miestä ei kiinnostanut seksi juuri lainkaan. Joskus kerran viikossa, mutta usein sitä seksiä oli se pari kertaa kuussa. Ehkä. Mulle se ei vaan riittänyt. Eikä sitten itseänikään enää haluttanut ja seksi oli suorittamista.



Sanoisinko, että n. 6 vuotta jaksoin tätä arkea vain ja ainoastaan lasten takia. Nyt alkuvuodesta tunsin olevani jo niin rikki (parisuhteessa jonkin verran henkistä väkivaltaa miehen toimesta), joten päätin ottaa eron.



Nyt uuden miehen kanssa varovaisesti aloittelen suhdetta, mutta tuntuu ihanalta olla haluttava. Ja kuulla se! Luulin etten ikinä koe mitään seksuaalista, etten kykene enää tuntemaan mitään niin järisyttävää. Tälläiset tunteet kun entisessä liitossa olivat kuolleet aikaa sitten.



Mielestäni tasa-arvoinen parisuhde on yksi tärkeä tekijä seksissä. Kun toinen arvostaa ja kunnioittaa, kertoo sen puolisolleen, on elämää myös makuuhuoneessa. Kyllä mua ainakin naisena kiihottaa se, kuinka mies kehuu mua kauniiksi, ihanaksi, täydelliseksi... Siitä minä sytyn. Sytyin silloin kun ex-mieheni sitä teki vuosia sitten. Nyt sen tekee toinen mies ja olen onnellinen.



Lapset huomaavat jos vanhempien parisuhde on huonolla tolalla. Jopa pienetkin. Parempi olisi erota tuossa tilanteessa eikä kulissiliittoa jatkaa. Hajoitat vain itseäsi liikaa ja sieltä pohjalta on vaikea nousta ylös. Usko pois. Itse olen seksuaallisesti parantumassa ihanan miehen avulla, joka tekee sen mielellään ja auttaa mua ymmärtämään myös itseäni paremmin. Kun seksi luistaa, luistaa myös se arki. Yhdessä tehdään kaikenlaista "tylsää" ja "järkevää" arkista puuhaa ja joka ilta nautitaan toisistamme, jos ei rakastella, niin muutoin hemmotellaan/kosketellaan toisiamme.



Tsemppiä, kuuntele sydäntäsi ja tee oikea ratkaisu.

Rakkaus naisen ja miehen välillä perustuu pitkälti seksuaalisuuteen, muutenhan heterot eivät hakeutuisi suhteeseen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Joskus tuntuu siltä, että naiselle suhteen täytyy toimia ennen kuin halut heräävät. Miehellä halut eivät liity niin paljon suhteen toimivuuteen, mutta seksin puute vähitellen näivettää miehen rakkauden naista kohtaan.

Yhdessä voi silti olla vähän kuin ystävinä/kämppiksinä tms, mutta se ei ole tietysti sama asia. Monet pitkään liitossa olleet ovat tässä tilanteessa, jossa varsinainen rakkaus on mennyttä, mutta arki toimii muuten yhdessä ja lastenkin vuoksi ollaan edelleen kimpassa.

Asiaan on saatu vaikka minkälaista kommenttia, kirjallisen tyylin analyysistä pään nielemiseen ja vaikka mihin. No, jokainen suhtautukoon asiaan miten haluaa. Vaan eihän näitä vuodatuksia ole pakko lukea jos pipo on tiukalla ja itselläkin ahdistaa. Lukekaa mieluummin jotakin rentouttavampaa.

Ehkä olen sortunut liialliseen tekstin viljelyyn, enkä ole ilmaissut itseäni tarpeeksi selkeästi. Pahoittelen, mikäli lukijat eivät ole pysyneet mukana. Vaan mielestäni ajatuksen ilmaisu laajemmin on tarpeen, pelkkä "vaimo ei anna pillua, minua vituttaa!" ei taitaisi toimia yhtä hyvin. Mutta ehkäpä voisin keskittyä hieman kirjoittamiseen, enkä vain laittaa jotakin julki, ja huomata itsekin jälkikäteen että asia on ymmärretty ihan väärin.

Siksipä lainaan nro 39 tekstiä. Asia on juurikin näin, en voi muuta kuin kompata näkemystä. Uskoisin kirjoittajan olevan toinen mies. Juuri näin se on mennyt, ja juuri näin se on.

Peräänkuulutan naisten parista mielipiteitä seuraavalle näkemykselle:

Parisuhteen ongelmia ei voi ulkoistaa omalta kohdaltaan, vaikka mieli ei tekisikään ongelmaan tarttua. Pelkkä "se on sinun ongelmasi" on väärin. Se tappaa kaiken yrityksen, mitä ongelmasta enemmän kärsivä voi ikinä keksiä. Se on suora julistus: Sinä ET ole tärkeä, millään mitä sanot tai teet, EI ole mitään merkitystä minulle. Tämä koskee kaikkia mahdollisia ongelmia, niin seksiä kuin muutakin.

Onko tuo rakkautta, joka pitäisi vastarakkaudella palkita? Mitä teidän miehillenne tapahtuisi, jos tekisitte noin? Olettaisitteko heidän pysyvän uskollisina ja rakastavina aviomiehinä kaikesta huolimatta?

Minun vaimoni on tuon tehnyt, ja tekee vieläkin. Minun vaimoni olettaa. Minun itseni päässä ritisee.

et muuten vastannut kysymykseen, että voisiko se rakkaus palata? Minusta on epäreilua, että sinnittelet huonossa liitossa ettet menettäisi lapsiasi. Uskon vakaasti siihen, että lasten takia teidän kannattaisi nimenomaan erota. He näkevät kylmän ja rakkaudettoman liiton missä vanhemmilla ei ole kipinää. Lapset helposti vaistoavat jos kaikki ei ole kunnossa tai jos vanhemmat ovat ahdistuneita. Olet oikeassa siinä, että jokainen huolehtii itsestään ja toista ei voi muuttaa vasten tahtoaan. Minusta sinulla on kaksi reilua vaihtoehtoa, erota tai kitua. Pelkästään lasten takia en itse jäisi huonoon liittoon, missä ei tunteita tai muutakaan kanssakäymistä enää olisi jäljellä.



Mieti asiaa niin, että kun lapset jäävät äidilleen saat kuitenkin pitää heihin yhteyttä, nähdä säännöllisesti, ex-vaimosi hoitaa heidät kuitenkin päällisin puolin ja itse voit elää kuin sinkkuna!

Nainen kuulemma kykenee seksiin vain silloin, kun muut asiat ovat kunnossa, eikä mikään vaivaa mieltä. Oikeaan mielentilaan virittyminen vaatii hellyyttä, oikeanlaisia vihjauksia ja odotusta. Ok.

Mies purkaa stressiä, agressiota ja muitakin negatiivisia tunteita seksin kautta. Mikäli näitä tunteita ei ole purettu, taitaa olla turhaa odottaa hellyyttä, kukkia ja romantiikkaa.

tämän voisi sanoa niinkin, että naisen täytyy tuntea itsensä rakastetuksi ennen kuin alkaa se seksi kiinnostaa, miehelle taas seksi on sitä tärkeintä rakkauden osoitusta, joka helpottaa jokapäiväistä elämää. Eli että naiselle seksi tulee sitten kun muut palaset elämässä tai siinä päivässä, hetkessä, suhteessa on kohdallaan, mies jaksaa jatkaa jos vain on seksiä.

Mutta kyllä varmaan nainenkin haluttoman miehen kanssa alkaa epäillä itseään ja miehen muita mahdollisia rakkauden osoituksia. Ja moniko mies kovin kauan jaksaisi huolehtia naisestaan sängyssä, jos nainen on kiukkuinen eikä tee mitään muuta yhteisen elämän eteen kuin tarjoa/vaadi seksiä.

**********************

Meillä oli tilanne lapsen syntymän jälkeen, jossa mies oli halukkaampi ja minun halut oli lähellä nollaa. Miehen joustovara seksin suhteen laskettiin päivissä, ja seksin puutteessa mies oli kiukkuinen, ei saanut nukuttua jne. Ns. pihtaaminen ei ollut vaihtoehto kuin ihan ensimmäiset viikot, vaan tilanteen jatkuessa olisi varmaankin pitänyt erota tai kestää sotatilaa kotona. Päädyin joustamaan ja huolehtimaan siitä että mies saa sitä seksiä mieluummin pari kertaa viikossa eikä hänen tarvitse myöskään tietää ainakaan joka kerta saavansa ns. sääliseksiä tai velvollisuusseksiä tai varsinkaan että minua välillä sattuu. Aina en siinä onnistunut mutta aika hyvin kai kuitenkin.

Todellakaan en halunnut esileikkejä, suuseksiä enkä orgasmeja, seksi oli yksi alta hoidettava asia lisää ja aika ikäviä tunteita siitä heräsi, herää edelleen kun ajattelen tuota silloista kuviota. Jokainen vastentahtoinen tai kivulias kerta tietenkin söi minun uskoa siihen, että tästä (suhteesta, seksuaalisuudesta, jne.) enää ikinä kunnollista tulee. Ja miestä en enää siinä vaiheessa oikein voinut syyttää, koska olin pitänyt hänet ulkopuolisena.

Tarkoitukseni oli säästää häntä ja kestää itse mielestäni vahvempana se seksuaalisen epäsuhdan aiheuttama tuska, mutta samalla tulin valehdelleeksi miehelle ja rakentaneeksi kulissit esittämään sitä mitä hän luuli meidän seksielämäksemme. Välillä koitin puhua asiasta, mutta huomasin ettei oikein ole sellaisia sanoja, joista mies ymmärtäisi minun kokemukseni enää siinä vaiheessa. Alussa varmaan olisi ollut, mutta silloin se tilapäinen peiteratkaisu tuntui ainoalta mihin oli voimia ja sen jälkeen tilanne alkoi olla liian monimutkainen.

Tiesin että kovin pitkään en enää jaksa, ja tuntui siltä että se stoppi mikä olisi minun kannaltani pitänyt olla silloin vauvavuotena, saattaa tulla viiveellä ja silloin sen selittäminen miehelle olisi vielä vaikeampaa. Onneksi seksiin liittyvät kivut alkoivat hävitä noin vuoden kitkuttelemisen jälkeen ja yhä useammin huomasin että välillä jopa nautin loppua kohden yhdynnästä. Aina kun havaitsin pienintäkään värinää, takerruin siihen ja lietsoin sitä. Pakotin itseni ajattelemaan seksiä usein, ajattelemaan miestä ja liittämään häneen niitä ajatuksia että oppisin ajattelemaan hänestä eri tavalla, pakotin itseni tekemään ne aloitteet vaikkei olisi kiinnostanut. Sain sovittua miehen kanssa, että hän ei tee aloitteita. Siitäkin piti tosin neuvotella. Opettelin katsomaan miestä silmiin ja puhumaan seksistä.

Miehestä on tullut hellempi ja hän ymmärtää antaa olla, jos sanon ei. Nautin enemmän seksistä kuin ennen, ja suurin asia siinä on kyllä varmaankin se, että tiedän voivani myös kieltäytyä ja jos en kieltäydy, sekin on oma valintani. Mutta se että pakotin itseni tekemään aloitteita vaikkei huvittanut ja tarttumaan jokaiseen tilanteeseen kun vähänkin seksi kiinnosti, ja se että pakotin itseni myös hyväksymään sen, että mies ei pakota minua vaan minä olen päättänyt valita tämän tien ihan itse, on auttaneet. Tiedän että moni olisi varmaan neuvonnut JSS, mutta ajattelin niin, että molemmat joustaa parisuhteessa. Minä valitsin tämän tien, mies jousti toisilla tavoilla. Varmaankaan ei tule ikinä selville kaikkia tilanteita, joita toinen on kokenut epäreiluiksi ja kokenut joustavansa itse enemmän. Ei ole mahdollista mitata tai verrata sitä onko jousto tasavertaista minään hetkenä saati sitten pitkällä aikavälillä, mutta ajattelen että sitä joustaa tärkeäksi katsomissaan asioissa niin kauan kunnes ei voi joustaa enää, ja sitten katsotaan onko kumppanilla vielä venymisvaraa tai -haluja jäljellä. Ja että oliko se asia niin tärkeä, että ilman sitä suhde kaatuu. Tietenkään ei pidä venyä niin pitkälle, että ei siitä enää toivu.

Edelleenkin suostun seksiin usein vaikkei huvittaisi tai varsinkaan haluttaisi. Seksin haluamista tapahtuu suhteellisen harvoin, liittyen selvästi hormonikiertoon. Seksiä on jokusen kerran viikossa. Vaikkei lähtiessä huvittaisi, kyllä se yleensä ihan mukavaa on sitten kuitenkin. En ihan koko tehtyä vahinkoa ole saanut korjattua, mutta aika hyvin kuitenkin. Edelleen tämä on vähän sellaista manipuloimista minun puoleltani, en ole vielä päättänyt kannattaako minun kertoa miehelle koko totuutta, joitain palasia olen kertonut. Hän vaikuttaa ymmärtävän ja on pahoillaan, mutta huomaan ettei sitten kuitenkaan kovin kauaa muista asiaa.

**********************

Tuo tilanne tai siis ratkaisu on erilainen kuin ap:n tapauksessa, ja onnekseni meillä tuo vaihe oli väliaikainen. Haluaisin sanoa että minun olisi tehnyt mieli sanoa miehelle, että tämä on sinun ongelmasi, että on ihan tavallista että vauvaperheessä sitä seksiä ei enää ole viittä kertaa viikossa ja heti synnytyksen jälkeen ei ollenkaan, ja että tekisit niitä kotitöitä ja hoitaisit vauvaa ja antaisit minun nukkua etkä kiukuttelisi. Olisin halunnut lomaa seksistä ennaltamääräämättömän pitkäksi aikaa, että alkaisin itse haluta. Mies ei siihen suostunut, eikä myöskään muihin lievempiin kompromisseihin, enkä voi muuta kuin arvailla oliko se siksi ettei hän todella voinut vai olisiko se ollut vain lievästi ikävää hänelle. Itseni vuoksi on helpompaa ajatella että hän teki sen mihin pystyi, eikä enempää voi vaatia. En voi muuttaa miestä, joten asian kanssa on vain elettävä. Minulla oli vapaus valita mitä omalta osaltani teen sen asian kanssa, ja valitsin tuon edellä kuvaamani tien. Ja edelleen en voi syyttää miestä siitä, mitä olen itse päättänyt tehdä. Päätin jäädä ja joustaa.

Niin ilmeisesti sinäkin olet tehnyt, päättänyt jäädä ja joustaa. Eli vaikka tuntuu siltä, ettei ole muuta vaihtoehtoa (esim. aloittaja tuskin näkee vaihtoehdoksi vaimonsa raiskaamisen), niin oikeasti niitä muita vaihtoehtoja on. Jälkikäteen olen ajatellut, että huonoimpina hetkinä tavallaan annoin miehen raiskata minut. Hän tietenkin teki sen tietämättään. No ehkä liioiteltua puhua raiskauksesta, oikeita raiskauksia ajatellen, mutta jotain sen suuntaista tapahtui. Kuitenkin en katsonut oikeudekseni aiheuttaa sitä tuskaa miehelle, kuten aloittajakaan ei ole valinnut vaimonsa väkisinottamista. Se olisi tuhonnut suhteen lopullisesti. Itselleen sen tuskan kyllä voi langettaa ja vaikka se nakertaa koko parisuhdetta, mielestäni siitä oman uhrautumisen vuoksi voi selvitä, mutta siitä omasta valinnastaan ei saisi katkeroitua. Vaikka tuntuisi, ettei ole ollut muuta vaihtoehtoa, niin aina on se lähtemisen vaihtoehto. Ja tietenkin sitten vaikka ne sivusuhteet. Mutta mikään ei ole väkivallatonta, uhrautumisesta kärsii lähinnä itse, erosta kärsii koko porukka, sivusuhde taas on uhkapeliä jossa voi käydä hyvin tai vielä huonommin kuin erossa.

Jos tuntuu, että mikään ei enää voisi korjata tilannetta, niin ehkä se ero on ainoa vaihtoehto. Siinä joka tapauksessa katsotaan löytyykö toiselta osapuolelta pienintäkään ymmärrystä tai joustovaraa enää. Vähäkin vastaantuleminen voi loppuunvenynyttä osapuolta yllättävästi elvyttää. Jos voit, niin näytä vaikka tämä ketju vaimollesi, ja kerro että et pysty enää jatkamaan. Onko sen eron hyväksymisen jälkeen enää mitään menetettävää?

Tietenkin jos päätät, ettet halua erota nyt kun lapset ovat tietyn ikäisiä, niin sitten elät sen päätöksesi kanssa. Voit yrittää puhua asiasta mutta et voi väkisin muuttaa vaimoasi. Anteeksi pitkä viesti.

Edellinenkin kirjoitti että mies "tavallaan" raiskasi, vaikka itse on suostunut! Ei se voi silloin olla lähelläkään raiskaamista.



Seksi nyt on yksi osa elämää, pitääkö siitä tehdä niin iso ongelma. Joskus saa, joskus ei, joskus panettaa, joskus ei, joskus halut kohtaa, yleensä ei, aina joku voi haluta enempi ja joku vähempi ja joku joutuu silloin joustaan. Tai sitten voi olla että tiheystoiveet sinänsä kohtaa, mutta tyyli ei sitten ole se toivottu. Tai koko on aivan väärä. Tai puhetyyli on liikaa tai liian vähän sitä ja tätä. Tai käytetyt lelut tai asusteet on vääränlaisia tai niitä ei saisi olla tai pitäisi olla enemmän... Mitäpä siinä sitten muuta voi kuin vetää herneitä nenään ja musertua vastoinkäymisten edessä, niinkö? Vai voisiko olla että elämässä ei oikeastaan kovin suuria murheita ole, jos tällaista joutaa märehtiin vuosikausia ja harkitsee itsemurhaa jopa asian tiimoilta. Tulipahan vaan mieleen.

Edellinenkin kirjoitti että mies "tavallaan" raiskasi, vaikka itse on suostunut! Ei se voi silloin olla lähelläkään raiskaamista.

Seksi nyt on yksi osa elämää, pitääkö siitä tehdä niin iso ongelma. Joskus saa, joskus ei, joskus panettaa, joskus ei, joskus halut kohtaa, yleensä ei, aina joku voi haluta enempi ja joku vähempi ja joku joutuu silloin joustaan. Tai sitten voi olla että tiheystoiveet sinänsä kohtaa, mutta tyyli ei sitten ole se toivottu. Tai koko on aivan väärä. Tai puhetyyli on liikaa tai liian vähän sitä ja tätä. Tai käytetyt lelut tai asusteet on vääränlaisia tai niitä ei saisi olla tai pitäisi olla enemmän... Mitäpä siinä sitten muuta voi kuin vetää herneitä nenään ja musertua vastoinkäymisten edessä, niinkö? Vai voisiko olla että elämässä ei oikeastaan kovin suuria murheita ole, jos tällaista joutaa märehtiin vuosikausia ja harkitsee itsemurhaa jopa asian tiimoilta. Tulipahan vaan mieleen.

tän melodraamaketjun tervejärkisin kommentti

Edellinenkin kirjoitti että mies "tavallaan" raiskasi, vaikka itse on suostunut! Ei se voi silloin olla lähelläkään raiskaamista.

Seksi nyt on yksi osa elämää, pitääkö siitä tehdä niin iso ongelma. Joskus saa, joskus ei, joskus panettaa, joskus ei, joskus halut kohtaa, yleensä ei, aina joku voi haluta enempi ja joku vähempi ja joku joutuu silloin joustaan. Tai sitten voi olla että tiheystoiveet sinänsä kohtaa, mutta tyyli ei sitten ole se toivottu. Tai koko on aivan väärä. Tai puhetyyli on liikaa tai liian vähän sitä ja tätä. Tai käytetyt lelut tai asusteet on vääränlaisia tai niitä ei saisi olla tai pitäisi olla enemmän... Mitäpä siinä sitten muuta voi kuin vetää herneitä nenään ja musertua vastoinkäymisten edessä, niinkö? Vai voisiko olla että elämässä ei oikeastaan kovin suuria murheita ole, jos tällaista joutaa märehtiin vuosikausia ja harkitsee itsemurhaa jopa asian tiimoilta. Tulipahan vaan mieleen.

tän melodraamaketjun tervejärkisin kommentti

kommentoi varmaankin joku hyvin vähän seksiä kaipaava nainen. Koittakaa nyt ymmärtää, että toisille seksi on aika merkittävä asia parisuhteessa.

Uskon vakaasti siihen, että lasten takia teidän kannattaisi nimenomaan erota. He näkevät kylmän ja rakkaudettoman liiton missä vanhemmilla ei ole kipinää. Lapset helposti vaistoavat jos kaikki ei ole kunnossa tai jos vanhemmat ovat ahdistuneita.

Pahin juttu ei itseasiassa ole edes se lasten ahdistus vaan se, että he ottavat parisuhteen mallin mieleensä katsellessan teitä. Heille teidän mallistanne kohdella toisianne tulee "normaali". Ja tiedostaen tai tiedostamatta he etsivät omissa tulevissa parisuhteissaan samanlaista (koska se tuntuu jotenkin turvallisen tutulta). Tästä samasta syystä myös alkoholistiperheiden lapset usein kasvettuaan valitsevat puolisokseen alkoholistin tai henkilön, jolla on joku muu addikti. Minusta olisi aika kamala ajatus, että omat lapset joutuisivat joskus kokemaan samat tuskat läpi.. Siksipä erosin aikanani ja menin uudelleen naimisiin ja elän nyt rakkaudentäyteisessä avioliitossa. Vaikka lapset tapaavat edelleen exää, he saavat nyt myös mallin siitä millainen on onnellinen parisuhde.

nro 21

- Seksuaalisuus on ihmisen perustarve ja se on jokaisella erilainen. Yhdelle se tarkoittaa melkein samaa kuin pizzan syöminen silloin tällöin, toiselle se tarkoittaa samaa kuin hiiva pullataikinalle.

- Parisuhteessa on kaksi ihmistä. Edellä mainitunkin nojalla tarpeet voivat olla erilaiset. Mutta jos ovat, molempien osapuolten tarpeet pitää huomioida. Lapsellinen itsevaltius tyyliin "Se on sun ongelmasi" taitaa olla varmin keino saada sukset ristiin ja lusikat jakoon.

- Paras keino tehdä seksistä molemmin puolin haluttavaa on kertoa mitä haluaa, miten haluaa ja miksi haluaa.



Asia ei ole ollenkaan monimutkainen. Siksi ihmettelen kun AP: tä pelkästään taputellaan päähän myötätunnosta, toivotellaan voimia ja jaksamista, kehotetaan eroamaan, nielaisemaan päänsä, olemaan liioittelematta asiaa jne.

AP tuntuu kärsivän tilanteesta ihan pirusti. Miksi kukaan ei sano että kumppanissa on ihan **tusti vikaa? Tullaanko tässä taas siihen, että nainen saa olla haluton, oikeutetusti?



- Saman aiemmin kokenut -

AP ei taida sille vaimonsa vialle kuitenkaan itse mitään voida, vai voiko? Jos ei sitten sille väkisinmakaamisen linjalle lähde. Vaimo ei näytä näkevän, ymmärtävän tai myöntävän ongelmaa niillä keinoilla joita ap on keksinyt kokeilla. Jos ap ei ole vielä keksinyt sanoa, että totaalihaluttomuus ei ole normaali yleisolotila ja siihen voi löytyä apua, niin sen tietenkin voinee vielä vaimolle mainita.



Mutta olettaen että "kaikki on kokeiltu". Mitä väliä sillä loppupeleissä on, onko vaimossa vikaa ja minkälaista? Tilanne on mikä on ja näkökulmiakin ongelmaan varmasti löytyy vähintäänkin kaksi erilaista, ap:n ja vaimonsa meinaan. Jos ap aikoo avioliittoonsa jäädä, niin vaimon käytöksen vertaaminen jonkin muun suhteen tilanteeseen on aika turhaa.



Minun mielestä nainen ja mies saa molemmat olla haluttomia ja halukkaita, oikeutetusti. Saako parisuhteessa toisen toiveet, halut ja tarpeet ignoorata omiin oikeuksiin, haluihin, toiveisiin tai tarpeisiin vedoten, no ehkä ei oikein saisi ainakaan hirveän räikeästi joka asiassa ja pitkällä aikavälillä, mutta jos joku kuitenkin tekee niin eikä suostu mihinkään keskusteluun tai kompromissiin, niin löytyykö jostain parisuhdepoliisi antamaan sakkoja? Ei löydy, joten sitä jää sille toiselle osapuolelle vain pari vaihtoehtoa, voi erota, tai sitten voi jäädä ja yrittää pakottaa toista muuttamaan mieltään tai voi antaa periksi ja yrittää mukautua toisen haluihin (molemmissa jäämisvaihtoehdoissa on yhä optio kompromissille).



Ja jos päättää jäädä, eikä kuitenkaan aio lähteä pakottamisen tielle, niin onko silloin hyvä keskittyä siihen, että toisessa osapuolessa on kuitenkin se vika ja sitä toista pitäisi saada muutettua? Minusta ei, vaan jos on tietoisesti päättänyt jäädä ratkaisemattomasta ongelmasta huolimatta, silloin pitää unohtaa vertaaminen ulkomaailmaan ja keskittyä vain siihen oman suhteen todellisuuteen ja lähinnä omaan rooliinsa tilanteessa. (Sen verran tietenkin pitää olla kartalla maailman menosta, että havahtuu jos tilanne suhteen sisällä alkaa valua aivan sairaaksi.) Kompromissikin voi lopulta löytyä muttei välttämättä juuri siitä nollakohdasta joka galluppien mukaan on tasapuolisin ideaali.

Ongelma oli tiivistetty aika kivasti tuossa aiemmin rautalankakommentissa. Juurikin näinhän sen pitäisi mennä, vaan ei ole mennyt.



Joku kyseli, voiko rakkaus palata. En tiedä. Mistä sen edes voisi tietää? Parempi jättää sanomatta ei koskaan, kun ei tiedä, mutta aika vaikealta se tuntuu. Niin paljon kuin häntä aikoinaan olenkin rakastanut, hän on minut kyseenalaisella vastalahjalla palkinnut. Jepjepjep, anteeksiantoa ja unohdusta juu, mutta kymmentä helvetillistä vuotta on aika vaikea unohtaa ihan sormia napsauttamalla.



Vaimo nukkuu jo, tottakai, eikä keskusteluja tai mitään muutakaan käyty tälle päivää. Minun nukkumiseni on ollut viime aikoina heikkoa, joten otan pari lasillista ja kirjoittelen.



Jossakin viestissä oli ainakin viitattu siihen, että tällä palstalla ongelmista kirjoitellessa kerjätään lupaa pettämiseen. Ihmettelenpä, keneltä sitä kysellään? Kenen lupaa tarvitaan? Haetaanko vain vahvistusta uskolle, jonka katsotaan olevan oikeutettu?



En ole ryhtymässä pettämiseen. En voi, juuri nyt olen niin rikki oman seksuaalisuuteni kanssa, ettei siitä kertakaikkiaan voi tulla mitään. Minulla ei ole itseluottamusta joka asiaan vaadittaisiin. Tai no, parempi taas jättää sanomatta ei koskaan. Mutta itsessään käsitettä olen miettinyt; mitä tarkoittaa pettäminen? Onko se sitä klassista papille annetun avioliittolupauksen rikkomista? Vai voiko se olla jotakin muutakin?



Ottaen huomioon viitekehyksen, kumpi on tekona pahempi, tyydyttää seksuaaliset perustarpeensa jonkun muun kuin vihityn kumppanin kanssa, vai jättää vihityn kumppanin tarpeet ja toiveet tietoisesti kokonaan huomioimatta? Kummasta aiheutuu enemmän kärsimystä, tarpeiden tietoisesta murskaamisesta, vai tarpeiden tyydyttämisestä jossakin muualla pelkästään sen vuoksi, ettei niitä voi kotona tyydyttää? Uskonto, politiikka ja kaikki muutkin arvolataukset voidaan jättää tässä kohdin pohdinnan ulkopuolelle, ajatellaan vain ihmisiä 1 ja 2.



Mikä seksissä on niin pyhää, että klassisina ja kyseeseen tulevina vaihtoehtoina eivät ole kuin tyytyväisyys tai kärsimys? Mikäli ongelma aiheutuisi esim. fyysisestä kyvyttömyydestä, tilanne olisi varmasti toinen. Mutta kun ei aiheudu, vain ehdoton uskollisuus tulee kyseeseen. Miksi?



Eikös tästä päästä siihen, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus on asiana suurempi kuin uskollisuus? Mutta miksi seksuuaalisesti vähemmän aktiivisen osapuolen oikeuden pitäisi olla suurempi kuin halukkaan?

koska ajatellaan että haluttomalle se suostuminen on suurempi kärsimys kuin halukkaalle pidättäytyminen. Jos olet kaverin kanssa juoksulenkillä, eikä kaverin kunto meinaa riittää vaikka sinusta tuntuisi hyvältä mennä vähän pidempää ja kovempaa lenkkiä, onko oikein mennä sen hitaamman kunnon mukaan vai painostaa se huonokuntoisempi kaveri liian kovalle lenkille? Ja jos painostaakin, niin lähteekö se kaveri enää toista kertaa kanssasi lenkille.



No, yksittäisillä kerroilla ei ole oikein painostaa. Mutta pidemmällä aikavälillä parisuhteessa pitäisi osata yhdessä kehittää tapoja, joilla voidaan ainakin tyydyttävästi harrastaa sitä "lenkkeilyä" yhdessä.

"Ottaen huomioon viitekehyksen, kumpi on tekona pahempi, tyydyttää seksuaaliset perustarpeensa jonkun muun kuin vihityn kumppanin kanssa, vai jättää vihityn kumppanin tarpeet ja toiveet tietoisesti kokonaan huomioimatta? Kummasta aiheutuu enemmän kärsimystä, tarpeiden tietoisesta murskaamisesta, vai tarpeiden tyydyttämisestä jossakin muualla pelkästään sen vuoksi, ettei niitä voi kotona tyydyttää?"



Mistä tietää, että kumppaninsa tarpeet ja toiveet huomiotta jättänyt on tehnyt niin tietoisesti, julmana tarkoituksenaan murskata toisen seksuaalisuus. Jospa se on hänen rajallisuuttaan muutoin, ei pysty sen parempaan. Tai hän joka sanoo, että en pettäisi jos suinkin pystyisin kotona tyydyttämään tarpeeni, mistä tiedetään ettei siinä tapauksessa ole vain menossa sieltä mistä aita on matalin. Mutta noin muutoin, on se kumppaninsa hädän huomiotta jättäminenkin pettämistä minun mielestä. Pettämisellä tarkoitetaan luottamuksen ja lupauksien pettämistä minun mielestäni.



Kummasta aiheutuu enemmän kärsimystä, sitäkään ei voi mitata. Kärsimystä ei voi verrata eikä laskea kuka kärsii enemmän kuin toinen.

Meilläkin käytiin läpi tämä draama. Asiaa yritettiin hoitaa nätisti puhumalla, riitelemällä ja tappelemalla, käytiin pariterapiassa ja tehtiin ylipäätään kaikki, mitä tälläkin palstalla osataan ehdottaa. Petin useita kertoja muutaman naisen kanssa. Ja minulla oli tietty pirullinen tuuri: löysin ne naiset netistä, ja he olivat hyvin kauniita. Opin kuitenkin, että kauniskin nainen näyttää jokseenkin ihmiseltä läheltä katsottuna. En siis enää erityisemmin lotkauta korvaani rakastajattaren pitämiselle.



Koko show sai jonkinlaisen päätöksen puolisentoista vuotta sitten. Sanoin vaimolleni, että voimani ja keinoni tässä asiassa ovat loppu. Jos hän pitää pyhänä oikeutenaan pitää minua kotieläimenään ja lemmikkinään, joka siinä sivussa rahoittaa hänen elämänsä opiskelun ajan, niin kertokoon nyt pian, mitä teen joutilailla seksihaluillani. (Nyt on muuten osat vaihtuneet. Itse olen töissä, hän maksaa enimmät yhteisistä elinkunstannuksista.) Hän hiljeni, ei osannut kertoa. Sen tapahtuman jälkeen seksiä on ollut noin kymmenen kertaa. Minä olen tehnyt kaksi aloitetta, naiseni ne noin kahdeksa. Useimmilla kerroilla koko puuha on kilpistynyt siihen, että en usko hänen aidosti haluavan. Ja tarkemmin sanottuna: en usko kenenkään naisen haluavan seksiä ilman edes jonkinlaista taka-ajatusta.



Olen aika monesti esittänyt ajatuksen, että nainen haluaa seksiä vain kun hänen kokee jonkinlaista epävarmuutta. Kyse on siis hyvinkin päinvastaisesta ajatuksesta kuin ap:llä, joka lähti liikkeelle siitä, että naisella pitää olla kaikki hyvin, ennen kuin hän haluaa. Ajatuksissa on kuitenkin tietynlainen vivahde-ero. Lähtökohtani on se, että nainen, joka on kaukana kotoa ja hiukan epävarma asemastaan on hyvinkin halukas seksiin. Mutta tällöin ei ehkä puhuta niinkään parisuhteen seksielämästä vaan vaikka lomatoilailuista tai opiskelijatytöistä yksin uudella paikkakunnalla. Omassa parisuhteessani vaimo on aina innostunut, kun olen selvästi ollut tekemässä lähtöä. Kun huomasin tuon kuvion, päätin yrittää käyttäytyä niin ettei moista tarvitsisi pelätä. Arvelen, että sillä keinoin yhä saisi muutaman kerran seksiä, mutta tuskin se kovin kauan jatkuisi. Olen keskustellut asiasta myös naisten kanssa, ja jotkut heistä ovat sanoneet, että ajatuksessani on jotakin perää. Vaan eipä yleistetä.



Näyttää siis siltä, että parisuhde on pitkällistä pettymyksen sietämisen opettelua. Mies tai nainen ei olekaan sellainen, kuin odotti. Eri ihmiset purkavat tästä koituneita turhautumiaan eri tavoin - ja minä näemmä aika karullakin tavalla. Tällä hetkellä tilanteeni on sellainen, että juuri tuo pettymykseni ja suoranainen epäluottamukseni naisiin on vienyt enimmät seksihaluni. Ei juuri houkuta, ja voin purkaa osan paineistani omin käsin - tosin vain osan. Olen nimittäin jollakin tasolla tietoinen myös siitä, että joku nainen voi vielä sekoittaa pääni ja saada minut kuvittelemaan, että hän haluaa seksiä ja haluaa sitä vielä juuri minun kanssani. Nyt, vähän yli 40 vuoden iässä en kuitenkaan mene siihen halpaan ihan vähällä. Mutta eiköhän minulla kuitenkin jossakin syvällä ole tallessa halut, ja jos en varo, ne kyllä toteuttavat itseään tilaisuuden tullen. Saa sitten nähdä, mitä siitä seuraa. Toistaiseksi kuitenkin vallitsee luovuttamiseen perustuva tyyneys.

Olen aika monesti esittänyt ajatuksen, että nainen haluaa seksiä vain kun hänen kokee jonkinlaista epävarmuutta. Kyse on siis hyvinkin päinvastaisesta ajatuksesta kuin ap:llä, joka lähti liikkeelle siitä, että naisella pitää olla kaikki hyvin, ennen kuin hän haluaa. Ajatuksissa on kuitenkin tietynlainen vivahde-ero. Lähtökohtani on se, että nainen, joka on kaukana kotoa ja hiukan epävarma asemastaan on hyvinkin halukas seksiin. Mutta tällöin ei ehkä puhuta niinkään parisuhteen seksielämästä vaan vaikka lomatoilailuista tai opiskelijatytöistä yksin uudella paikkakunnalla. Omassa parisuhteessani vaimo on aina innostunut, kun olen selvästi ollut tekemässä lähtöä.

...havahtuvat asioihin vasta kun ne itsestään selvyyksinä pidetyt asiat ihan konkreettisesti ovat katoamassa?

Sen tapahtuman jälkeen seksiä on ollut noin kymmenen kertaa. Minä olen tehnyt kaksi aloitetta, naiseni ne noin kahdeksa. Useimmilla kerroilla koko puuha on kilpistynyt siihen, että en usko hänen aidosti haluavan. Ja tarkemmin sanottuna: en usko kenenkään naisen haluavan seksiä ilman edes jonkinlaista taka-ajatusta.

Tästä olisi mielenkiintoista kuulla lisää, jos naisilla on aina seksissä joku taka-ajatus, niin toimivatko miehet toisin? Tässäkin ketjussa on esitetty miesten toimesta, että seksi on miehelle tapa purkaa negatiivisia tunteitaan, eikö seksiä silloinkin voi ajatella välineenä? Eli harrastaako joku ihminen seksiä vain seksinä, ilman mitään yhteyttä sosiaaliseen elämään tms.

Mutta yleensäkin, minusta on aika turhaa haluttomuustilanteessa olla niin tarkka siitä, että onko kaikki seksi niin halukasta vai ei. Mitä se haittaa vaikka jonkin aikaa seksiä harrastettaisiin vain rutiinin ylläpitämisen vuoksi? Pääasia että sitä seksiä harrastetaan. Jos seksi jätetään väliin niin pitkäksi aikaa, että haluttoman taas heräävät, ei sitä heräämistä tapahdu ikinä, koska haluttomuus ei toimi niin. Haluttomalle ei tule fyysistä tai henkistä painetta harrastaa seksiä. Haluttomuus ei mielestäni vähene sillä, ettei harrasta seksiä, päinvastoin kynnys vain kasvaa.

Vähän niin kuin masentuneen jättäisi kotiinsa niin pitkäksi aikaa, että ulkomaailma alkaa taas kiinnostaa, niin ei sitä päivää tule että masennuksesta kärsivä omaehtoisesti lähtisi liikkeelle mikäli ei edellisenä ja sitä edellisenä ja sitä edellisenäkään päivänä lähtenyt.

Halujen heräämiselle kuitenkin pitää antaa aikaa, ei ne tunteet ja tuntemukset pulpahda hetkessä pintaan eli seksi ei välittömästi tunnu välttämättä niin loistavalta, mutta mielestäni se on kuitenkin hyvä alku, että se haluttomampi haluaa tehdä aloitteita.

Itsellä on kokemusta myös naisen "haluista" kun hänen asemansa oli uhattuna. Pari vuotta sitten, kun exälle valkeni, että olen miettinyt eroa, oli koko kesä sellaistakin jatkuvaa panemista että aivan pahaa teki. Yritti runsaalla seksillä lunastaa vielä paikkansa. Ensimmäisiä kertoja ikinä mulla tuli jopa erektio-ongelmia, kun haluja häntä kohtaan ei enää ollut. Yritin, josko se suhde olisi vielä herännyt henkiin, mutta turha vaiva.

totaalinen komppi tälle

Edellinenkin kirjoitti että mies "tavallaan" raiskasi, vaikka itse on suostunut! Ei se voi silloin olla lähelläkään raiskaamista.

Seksi nyt on yksi osa elämää, pitääkö siitä tehdä niin iso ongelma. Joskus saa, joskus ei, joskus panettaa, joskus ei, joskus halut kohtaa, yleensä ei, aina joku voi haluta enempi ja joku vähempi ja joku joutuu silloin joustaan. Tai sitten voi olla että tiheystoiveet sinänsä kohtaa, mutta tyyli ei sitten ole se toivottu. Tai koko on aivan väärä. Tai puhetyyli on liikaa tai liian vähän sitä ja tätä. Tai käytetyt lelut tai asusteet on vääränlaisia tai niitä ei saisi olla tai pitäisi olla enemmän... Mitäpä siinä sitten muuta voi kuin vetää herneitä nenään ja musertua vastoinkäymisten edessä, niinkö? Vai voisiko olla että elämässä ei oikeastaan kovin suuria murheita ole, jos tällaista joutaa märehtiin vuosikausia ja harkitsee itsemurhaa jopa asian tiimoilta. Tulipahan vaan mieleen.

tän melodraamaketjun tervejärkisin kommentti

Tuossapa se on hyvin täsmennetty se ongelma tahallaan tai vahingossa.

Ei tajuta tai ei haluta tajuta sitä, että kyse on miehisen itsetunnon perusteista ja psyykkisen hyvinvoinnin perusasioista.

Se vähemmän halukas ei taida ollut koskaan olla tilanteessa, jossa hänet olisi oikeasti torjuttu. Häntä on aina haluttu ja himoittu ja häntä yritetään vietellä, hänellä on ollut valta päättää, että suostuuko hän.

Aikansa sitä kestää kaikkea, kun luulee olevansa onnellinen tai tuntee, että pettymykset kuuluvat asiaan. Aikajänne on tässä se juttu. Ap:llä on tuo henkisen itsensä polttamisen aika ollut 10 vuotta. Jos ja kun kaikki av-palstan pirkkaniksit ja hokkuspokkuskeinot on käytetty/yritetty käyttää niin tankki alkaa olla tyhjä. Jäljelle jää vain ap:n vaimon muuttuminen samaksi "vanhaksi" naiseksi, jonka kanssa ap meni naimisiin.

Niin, omasta elämästä kukin taitaa täällä kirjoittaa. Itse olen 2003 kertonut vaimolle, että parisuhdetta pitää hoitaa, koska olen huolestunut sen tilasta. Totesi, että ilman muuta pitää huolehtia ja hyvä kun puhuit. Mutta kuinka raskasta olikaan järjestää "parisuhdeaikaa" ja olla erossa lapsista. Teot ja sanat eivät sitten vain vuosikausiin kohdanneet. Se syö kuulkaa miestä rakkaat siskot.

Ei suuria murheita.

mies on ihan "rikki" ja kaikki on tehty ja tekee mieli panna 20-v pimusia, kun vaimokin on rupsahtanut ja seksiäkin vaan 3 krt viikossa eikä aina himokkaasti kuin pornotähti. Miehen psyykkinen hyvinvointi, voi vittu mitä paskaa.

Se vähemmän halukas ei taida ollut koskaan olla tilanteessa, jossa hänet olisi oikeasti torjuttu.

Korjaus: ei ole tainnut olla tilanteessa

No tää nyt on taas tätä samaa paskaa

mies on ihan "rikki" ja kaikki on tehty ja tekee mieli panna 20-v pimusia, kun vaimokin on rupsahtanut ja seksiäkin vaan 3 krt viikossa eikä aina himokkaasti kuin pornotähti. Miehen psyykkinen hyvinvointi, voi vittu mitä paskaa.

Se vähemmän halukas ei taida ollut koskaan olla tilanteessa, jossa hänet olisi oikeasti torjuttu.

Korjaus: ei ole tainnut olla tilanteessa

Tahallaanko tuo aikaisempi viesti ymmärretään väärin vai mikä tämän vuodatuksen motiivi on?

Mutta turha tästä jankata. Jos vastaus on provo niin on provo, jos tosissaan, niin huhhuijaa ja säälin miestä ja paljon.