Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelette hiljaisista ihmisistä?
12.05.2012 |
En tykkää puhua itsestäni. En lähde väittelemään mielipiteistä. En osaa small talkia.
Usein kohtaan sitä, että minua pidetään tyhmänä tuppisuuna. Älyni on normaali tai ehkä jopa keskitason yläpuolella. Tämän ovat sanoneet ihmiset, jotka tuntevat minut pidemmältä ajalta tai jotka ovat lukeneet kirjoituksiani. Kirjoittaminen on luontevaa. Samoin käsitteellinen pohdiskelu.
Mutta se ei tule ulos sosiaalisissa tilanteissa. Sanomani ymmärretään helposti väärin. Mieluummin vaikenen.
Koen, että minulla ei ole samanlaista tarvetta puhua ja olla sosiaalinen kuin muilla. Luin juuri tutkimuksesta, jonka mukaan itsestä puhuminen tuottaa mielihyvää ( http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkimus+Itsest%C3%A4%C3%A4n+puhuminen+on+pal… ) Minulla on varmaan erilaiset aivot, koska en tiedä mitään epämiellyttävämpää.
Olen myös huono rupattelemaan. Monet aiheet ovat mielestäni turhanpäiväisiä ja niistä puhuminen lieneekin vain yhteyden luomista ja sosiaalista "sukimista", mitä en osaa. Esimerkiksi saatan yksin katsella mukavan näköisiä kenkiä kaupasta ja miettiä niitä, mutta kun kuulen muiden naisten jauhavan kengistä, nousee niskakarvat pystyyn.
Kokemukseni on, että hijaisia ihmisiä pidetään tyhminä tai vaihtoehtoisesti minua on pidetty ylpeänä. Minusta tuntuu, ettei kyse ole kummastakaan, vaan saan iloni eri tavalla kuin muut, esim. yksin katselemalla luontoa ja kokemalla sen suoraan, ilman tarvetta jakaa ja jauhaa kokemuksesta sen pidemmälle.
Kommentit (73)
On epäkohtelaista olla kiinnostumatta muiden ihmisten asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä siirtämään sivuun nämä hakijat, koska meillä ei työyhteisössä pärjää liian hiljainen. (Työskentelemme siis pareittain ja haastavissa tilanteissa; keskinäinen vuorovaikutus on erittäin tärkeää)
En oikein jaksa enää lähteä sen kanssa enää mihinkään kahdestaan, esim. syömään tai kahville, kun se ei kerro mitään juttua sillai sujuvasti, vaan tipottain ja kaiken saa lypsämällä lypsää. Puhelut on yhtä tuskaa, kun toinen hymistelee langan päässä "kylläkyllä", "joopajoo", siis sanoo noin, kun odotan, että hän aloittaisi jonkun jutun. Korostan, että hän itse soittaa.
2, ehkä en pidä muiden ajatuksia esim. kengistä typerinä, mutta en osaa itse tehdä ajatuksistani samalla tavalla niin tärkeitä että ne pitäisi sanoa.
3, olen kysellytkin ja ajaudun aina suhteissa kuuntelijan rooliin. Joillekin sopii se, että saavat pulputtaa monologia vaikka tuntikausia. Ainoa missä sitten saan sanottua takaisin on vaikka chatissa tai tekstiviesteissä.
4, joo, töissäkin minuun on kohdistettu ennakkoluuloja, esim, että en olisi yhtä sitoutunut työhön tai että olisin masentunut. Itse koen tekeväni enemmän töitä ja tulosta, kai olen asiakeskeinen mutta en osaa olla yhteisössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On epäkohtelaista olla kiinnostumatta muiden ihmisten asioista.
Tarkoitat varmaan että on epäkohteliasta olla kysymättä toisten kuulumisia. Aito kiinnostus ei ole mikään valinta, joten se on irrallaan käytöstavoista. Joillekin meistä on vain vastenmielisen tylsää jutella arkisista jutuista.
Jos toisen hiljaisuuden tulkitsee arvosteluna, on syytä katsoa peiliin ja miettiä kuka siinä tilanteessa arvostelee ja ketä.
Koita ottaa tavoitteeksi olla sanomatta samaa asiaa elämässä kahdesti.
On epäkohtelaista olla kiinnostumatta muiden ihmisten asioista.
Tarkoitat varmaan että on epäkohteliasta olla kysymättä toisten kuulumisia. Aito kiinnostus ei ole mikään valinta, joten se on irrallaan käytöstavoista. Joillekin meistä on vain vastenmielisen tylsää jutella arkisista jutuista.Jos toisen hiljaisuuden tulkitsee arvosteluna, on syytä katsoa peiliin ja miettiä kuka siinä tilanteessa arvostelee ja ketä.
Koita ottaa tavoitteeksi olla sanomatta samaa asiaa elämässä kahdesti.
Voin mä kuunnella arkisista jutuosta :)
Juurikin tuo, että hiljaista tulkitaan täysin eikä tulkitsija tajua sen tulevan omasta päästään. Ja joskus tulkinta on niin voimakasta ettei sitä edes voi korjata, vaikka sanoisi asian olevan toisin. Esim. tuo työhön sitoutuminen, sain sen selitettyä mutta silti "syyttäjä" pitää kiinni mielikuvastaan.
Samaa asiaa kahdesti :D Olen tainnut erehtyä sanomaan. Niin tajusin, että lähisukulaisten kanssa höpöttelen kyllä, mutta se on taas sen tasoista juttua että sillä ei pärjäsi missään muissa piireissä. En kehtaisi työpaikan kahvipöydässä tai edes kavereiden, jotka eivät ole sukua, puhua samaan tyyliin. Tai voisin yrittää, mutta kukaan ei ymmärtäisi, siinä on oma kulttuurinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ap:n hengenheimolainen, 29-vuotias mies.
Aluksi saattavat pitää tyhmänäkin, mutta sitä mukavampaa on yllättää.
tylsää seuraa. Minulla on sukulainen, joka puhuu ihan hirveän vähän. Joskus kun on perheensä kanssa meillä kylässä (tai me heillä), ei sano juuri sanaakaan. Kaikki ovat tottuneet tähän, mutta onhan se outoa. Kuuntele tarkkana, mitä muut puhuvat. Pidän tätä eräänlaisena sosiaalisen vapaamatkustuksen muotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muakaan ei oikeasti kiinnosta monetkaan puheenaiheet, ei kengät, kampaajat, juorut jostain puolitutuista jne... mutta kyllä mä voin näistä silti höpöttää, höpöttäminen ja kaveruuksien ylläpito on semmosta "täytettä" ja ihan kivaa täytettä. Olen itse aika raskaluonteinen, pohdin syvällisiä asioita liikaa, ja siksi pinnalliset keskustelut itseasiassa piristävät mieltä, huomaa ettei elämän tarvitse aina olla vakavaa. ja sitä paitsi, monet tosiaan tykkäävät puhua itsestään ja asioistaan, niin itselle usein riittää että vaan kuuntelee ;)
10, jes :D Mullekin on sanottu, että näytin ulkonäöltä ja olemukselta paljon nuoremmalta, "kunnes avasit suusi", eli yllättyi kommentistani :D
11, joo myönnän. Siksi varmaan monet suhteet ovat kuihtuneet. Mutta mitenpä alkaa esittämään supliikkinaista? Ei sekään olisi kannattavaa. Mäkin kuuntelen, tarkkailen ja aistin varmaan eri tasoja kuin ne joilla on kiire sanoa oma sanottavansa ja sulkea vastaanottokanavat.
Myönnän vapaamatkustuksenkin, oikein toivon usein että muut puhuisivat ja alkaisivat väittelemään, että saisi itse olla huomaamattomana. Näkymätön siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12, ehkä siihen voisi suhtautua "täytteenä", hmmm..
Jos minä en osallistuisi keskusteluun, keskittymiseni herpaantuisi, ajatukset harhailisivat omille teilleen - ja pitkästyisin varmaan kuoliaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
15, kuuntelen keskittyneesti ja lisäksi tarkkailen ihmisiä muuten. Monesti kyllä uuvuttaa tuo kuunteleminen, fyysinen väsymys saattaa iskeä kyläilyn jälkeen.
Antaisin kaikkeni, jos olisin toisenlainen. Avoimempi, puheliaampi ja hauskempaa seuraa.
Olen aika kivan näköinen, ja olen huomannut, että jos alan esittämään hauskaa tyyppiä ja puheliasta, saan heti seuraa. MIESSEURAA :( ei siinä mitään. Mutta kun olen niin totaalisen uskoutunut omalle niehelleni. En halua, että miehet erehtyvät luulemaan, että haluan heidän kanssaan jotain enemmänkin.
Suomessa kun sosiaalisuus tahtoo olla miehille yleensä jotankin seksuaalisviritteinen ominaisuus. Jos olet ystävällinen jollekin, hymyilet tms. Haluat jo suurin piirtein mukamas sänkyyn.
Olenkin päättänyt valita hiljaisen linjan, Etten vain anna itsestäni munahaukan kuvaa, enkä saa kimppuuni toisia naisia, miesten tyttöystäviä.
Tämä on tietty ikävää, koska annan itsestäni sitten ylpeän kuvan mitä en todellakaan ole.
Jossain ruokalakeskusteluissa usein esim. vaan kuuntelen muita, ja jos yritänkin sanoa jotakin niin en saa suunvuoroa ja mun päälle puhutaan ikään kuin kukaan ei olisi edes huomannut mun sanovan jotakin (ja mulla ei ole mitenkään hiljainen ääni jos joku sitä miettii). Sitä jotenkin oppii "näkymättömäksi tarkkailijaksi". Ja jos tuota näkymättömyyttä filosofoi pidemmälle niin mä en ole saanut oikein näkyvyyttä täysin omana itsenäni kaikkine tunteineni lapsena, olen ollut sellainen äärimmäisen kiltti ja helppo lapsi, joka pelkää auktoriteetteja kuollakseen ja yrittää vaan koko ajan olla suututtamatta ketään. Selviytymisstrategia on ollut muiden miellyttäminen, niidenkin joille pitäisi lyödä luu kurkkuun. Pointtina siis on, että olen oppinut olemaan hajuton, mauton, harmiton. Se näkyy edelleen ryhmätilanteissa, vaikka en mikään patologinen tuppisuu kahdenkesken olekaan. Mutta jotenkin vähänkin isomman porukan huomion keskipisteenä oleminen on ahdistavaa, en ole tottunut olemaan "näkyvä".
Kahdenkesken tai hyvin pienessä porukassa saatan olla tosi puheliaskin kun sille päälle satun. Tylsäksi tai tyhmäksi en tunnustaudu. Enkä ole edes mikään harmaavarpunen noin muuten.
Suomessa kun sosiaalisuus tahtoo olla miehille yleensä jotankin seksuaalisviritteinen ominaisuus. Jos olet ystävällinen jollekin, hymyilet tms. Haluat jo suurin piirtein mukamas sänkyyn.
t. tuo sinua aiempi kirjoittaja joka on hiljainen ryhmissä muttei yleensä kaksistaan
Itse olen saanut sellaisen kasvatuksen, että jutella pitää ja olla avoin ja ystävällinen. Nyt ymmärrän, että hiljaiset eivät ole töykeyttään hiljaisia, mutta alkuun se aina vähän hämmentää. Tulee sellainen olo, että miksi toi ei puhu.
Olen itse hiljainen, mutta en tule toimeen toisten hiljaisten
Kanssa. Aina kun olen yrittänyt tutustua johon kuhun kiinnostavan oloiseen hiljaiseen tyyppiin, siitä ei vain tule mitään. Keskustelu ei etene mihinkään, ja vastapuoli ei anna itsestään mitään.. Siinä kohtaa muakin alkaa ujostuttaa enkä viitsi enää olla se joka puhuu ja tuppautuu väkisin. Pidän enemmän ulospäin suuntautuneista tyypeistä, jotka saavat temmattua minut mukaansa. Tuttujen kanssa en ole enää hiljainen ollenkaan.
Mutta kaltaisiasi, joiden "niskakarvat nousevat pystyyn", kun muut puhuvat vaikka kengistä, pidän toden totta ylpeinä ja mielestäni aiheesta. Miksi koet, että ne jotka pukevat ajatuksensa sanoiksi, ovat jotenkin typeriä ja halveksittavia? Miksi samanlaiset ajatukset vaikkapa niistä kengistä ovat ok vain sinun päässäsi, mutta ei muiden?
Usein minulla on hiljaisten seurassa olo, että he arvostelevat minua mielessään ja pitävät minua rasittavana ja typeränä, kun vaivaudun millään tavoin pitämään itsestäni meteliä. Vaikka puhuisin ihan tavallisia asioita tai osallistuisin johonkin vähän syvällisempäänkin keskusteluun. Itse luen viestisi niin, että olen oikeassa ainakin joidenkin hiljaisten osalta, sillä juuri niin sinä ap tunnut ajattelevan.
En jaksa koko ajan sensuroida itseäni, joten siksi välttelen näitä nenänvartta pitkin katselevia hiljaisia. Piinaavaa, piinaavaa.