Mitä ajattelette hiljaisista ihmisistä?

Ihmisestä, joka ei puhu juuri juuri koskaan tulee sellainen tunne, että kyseinen ihminen ei kerro esim. ajatuksiaan muille koska hänellä ei yksinkertaisesti ole juuri lainkaan ajattelua tai muutakaan aivotoimintaa.

nuorena oli vaivaannuttavaa olla hiljaisten kanssa, koska en tiennyt yhtään mitä he ajattelivat, vaikka olisin mieleläni halunnut tietää. Nyt mua ei enää toisten ihmisten ajatukset niin hirveästi kiinnosta, että kokisin menettäväni mitään jos joku ei itsestään mitään annakaan. Joskus on suorastaan helpottavaa, jos juttuseura on hiljaista, koska silloin itselleenkin voi antaa vaan luvan olla ja möllöttää, ja sekin on ihan ok-tapa viettää aikaa.



Minäkin olen aina kokenut ihan turhana itsestäni puhumisen, taustalla on ihan vaan perinteisesti huono itsetunto. En usko, että ketään kiinnostaa mun tekemät kotityöt ja jumpassa käymiset, vaikka mua kyllä kiinnostaakin kuulla muiden vastaavista touhuista.

Ihmisestä, joka ei puhu juuri juuri koskaan tulee sellainen tunne, että kyseinen ihminen ei kerro esim. ajatuksiaan muille koska hänellä ei yksinkertaisesti ole juuri lainkaan ajattelua tai muutakaan aivotoimintaa.

Toivon että et joudu yhdenkään hiljaisen ihmisen seuraan ikinä enää.

Toinen ongelma on mielestäni se suomalaisuuteenkin liittyvä ajattelu, että jos joku avaa suunsa ja sanoo jotain, sen pitää olla asiaa. Muuten ei voi edes puhua. Itse huomaan, että yliopistossa ajatellaan juuri näin. Se on todella kurjaa, se merkitsee sitä, että ihmiset eivät voi ottaa kontaktia toisiinsa ja tuntevat sitten olonsa yksinäisiksi ja masentuneiksi. Myös silloin kun joku sitten jotain sanoo, hänen sanomisensa saavat hirveästi painoarvoa. Pitää siis myös kovasti pelätä, mitä sanoo, koska jos sanoo jotain väärin, niin voi mokata. Suunsa avaamisesta tulee näin harvoilla puheenvuoroilla kovin totista ja tosikkomaista.

---

Olen pahoillani, mutta pidän joitakin aloittajan käsityksiä kovin pinnallisina.

Saako täällä palstalla rupatella ja puhua muuta kuin asiaa?

Ihmisestä, joka ei puhu juuri juuri koskaan tulee sellainen tunne, että kyseinen ihminen ei kerro esim. ajatuksiaan muille koska hänellä ei yksinkertaisesti ole juuri lainkaan ajattelua tai muutakaan aivotoimintaa.

Itse olen hiljainen, mutta pohdiskelen asioita paljon hiljaa ollessani. Toisia kuunnellessa mielestäni oppii enemmän kuin puhuessa. Kaikilla ei ole tapana kuuluttaa omaa ajatusprosessiaan ääneen.

Vaikutat introvertilta.

Koen hyvin voimakkaasti varsinkin työpaikalla noin miten kirjoitat. Kahvi- ja lounastauot ovat välillä tuskaa, semmoista "pakko sosiaalistamista", jos ei osallistu niin aletaan puhumaan eristäytymisestä. No, ymmärrän toki senkin, mutta suvaitsevuutta kaipaisin enemmän työelämään :)

Tosin en kyllä itsekään rupea kannattelemaan sosiaalisia tilanteita, jos vastapelurilta ei tule vastakaikua. Osaan minäkin olla hiljaa ja nauttia omista ajatuksistani. Kumma vaan, että monet "hiljaiset" vaikuttavat vaivaantuneilta, jos heidän seurassaan käyttäytyy samoin kuin he itse.

Olen itse introvertti, joka kaipaa paljon omaa tilaa ja rauhaa. Silloin kun olen seurassa, nautin kyllä sekä pinnallisista että syvällisistä keskusteluista.



Hiljaiset ihmiset ovat tylsää seuraa. Pohdiskelen mieluummin asioita itsekseni tai luen vaikka kirjaa. Miksi hakeutua muiden seuraan, jos vain aikoo istua tuppisuuna? Pahimmassa tapauksessa tuppisuu tosiaan vielä vaikuttaa kärsivältä kun joku puhuu kengistä tai muusta turhanpäiväisestä. Minä koen antropologista tai sosiologista mielenkiintoa muihin, viettäisin kahvitauot netissä roikkuen, jos en olisi juttutuulella.

itsekin. Ihmettelen joskus, miksi hiljaisia ihmisiä pidetään kummajaisina. Minusta hiljaiset kohtalotoverini ovat kiehtovia, meissä on niin paljon jännää ja yllättävää pinnan alla.

sen riistakommentin oikeasti vain sille, joka sanoi tarkkailevansa muita ihmisiä, koska se oli hänen mielestään älykkäämpää tai jotain vastaavaa. Siis että muut ihmiset oli jotenkin tyhmempiä kuin hän, joka aistii syvempiä tasoja.



Ihan oikeasti, KUKAAN paitsi joku narsisti ei ajattele porukassa, että jonkun on parasta olla hiljaa, koska sen kommentit on niin tyhmiä. Useimmissa porukoissa on ainakin yksi, jonka mielestä juuri teidän ajatuksenne ovat mielenkiintoisia, ja jos ei ole, niin olette sitten vain väärässä seurassa. Ainakin mulla sosiaalisten tilanteiden hankaluuden takana oli masennusta ja ahdistusta ynnä muuta ja kun ne sai hoitoon, niin ihmisten seurassa oleminenkin helpottui huomattavasti.

mutta se ärsyttää, jos on hiljainen (aikuinen), eikä tee mitään sen eteen, että normaalit sosiaaliset tilanteet sujuisivat. Siis koko ajan ei todellakaan tarvitse olla äänessä, mutta että jokin pieni, edes väkinäinenkin, jutustelu luonnistuisi.



Minua ei haittaa se, että pidän itse keskustelua yllä tai olen siinä aktiivisempi, mutta jos kaikenlaisiin kysymyksiin saa vastaukseksi vain yhtä sanaa ja muminaa, niin on hirveän vaikea tehdä esim. töitä.



Ja olen itsekin hiljainen, ja se ärsyttää minua ja varmaan monia muitakin, mutta yritän sentään tehdä töitä sen eteen, että pieni small talk onnistuisi.

ja tarvitsen paljon aikaa yksinoloon. Toki toisinaan kun olen viettänyt esim. viikon yksin, kaipaan jo kuollakseni seuraa minäkin. Viikon yksiolon jälkeen puhun sujuvasti melkein mistä tahansa aiheesta, kunnes saan kiintiön täyteen :)



Kärsisin, jos joutuisin pakosta esittämään sosiaalista ja avointa joka ikinen päivä, ensin töissä, sitten päiväkodissa ja lopulta vielä miehen kanssa. Puhelimessa puhumista inhoan yli kaiken, kympin lataus kestää minulla jopa kolme kk.



Parhaat ystäväni ovat suhteellisen puheliaita ja seurallisia, hyvä niin sillä minusta on kiva, että hoitavat suurimman osan puhumisesta ja vieläpä mielellään. Oudompi puhelias henkilö on minusta kovin kiusallinen. Ja mitään kysymystulvaa en kertakaikkiaan siedä...

Sehän siinä on, että jos yrittäisi olla sosiaalisempi ja osallistua, se olisi teennäistä ja vaatisi hirveästi yrittämistä.



Nuorempana yritin, nyt on alkanut tuntua että valitsen vaivattomimman ja luonnollisimman olotilan.

Myös puhemyllyllä voi olla huono itsetunto ja siksi pitää itseään jatkuvasti esillä ja huomion siirtyessä hänestä pois menee paniikkiin.



Kaksi hiljaista harvoin sopii yhteen, kuin kaksi miinusmerkkistä magneettia... ja samoin puheliaat ja hallisevat tyypit tarvitsevat perävaunun itselleen.

- en tykkää olla huomion keskipisteenä

- en tykkää puhua (edes yrittää puhua) asioista, joista en tiedä tai ole niin kiinnostunut. Muistan kuitenkin jotain yksityiskohtia väärin ja pelkään, että joku joka tietää asiasta enemmän, nolaa minut.

Olen se, joka porukassa tykkää kuunnella hyviä juttuja muiden kertomana mutta itse en niitä juurikaan aloita. Saatan kyllä "maustaa" jonkun hyvää heittoa tmv.

Minusta hiljaiset kohtalotoverini ovat kiehtovia, meissä on niin paljon jännää ja yllättävää pinnan alla.

Suomalaiset haluavat ajatella, että hiljainen tyyppi on tosi fiksu. No ei todellakaan välttämättä ole. Olin tekemisissä henkilön kanssa, joka oli hiljainen. Ajattelin ensin, että hän on fiksu ja harkitsevainen. Kun hän sitten oli saanut vähän enemmän suutaan auki, jouduin vain toteamaan, että hän todellakaan ei ole fiksu tyyppi vaan paremminkin hänen oli todella vaikea muotoilla ajatuksiaan muille ymmärrettäväksi.

Minusta siis tuossa on osa vain myyttiä, koska suomalaiset ovat sellaisia hiljaisia ja hitailla käyviä mutta haluavat ajatella sen olevan jotenkin erityistä.

Ei tarvi olla pölpöttäjä, mutta tietty sosiaalisuus on must. Esimerkiksi tyttöni on aika hiljainen, mutta tosi innokas liittymään seuraan ja on juttussa mukana, vaikka ei tuo itseään jatkuvasti esille.



Mikään ei ole tylsempää ja kamalampaa seuraa kuin sellainen hiljainen, joka ei osaa jutella. Kysyt jotain ihan small talk -tasoista, niin saat vastauksen just tasan minimin ja sitten taas hiljaista. Tulee sellainen olo, että tuputtaa tietoa tai tankkaa kysymyksiä sarjassa, jos toinen ei osaa sosiaalisesti jatkaa juttua. Ei tarvi olla höpöttäjä, mutta tuollaisten tönkköjen seurassa on kamalaa. Mielummin välttelee.

Usein minulla on hiljaisten seurassa olo, että he arvostelevat minua mielessään ja pitävät minua rasittavana ja typeränä, kun vaivaudun millään tavoin pitämään itsestäni meteliä

Hiljainen arvostelee vain mielessään eikä vie eteenpäin, kun taas muut juoruavat ja puivat asiaa. Onko se kivempoi sit?

Monet hiljaiset on itseasiassa aika tyhmiä ja tietämättömiä. Verbaalinen ilmaisu heikkoa, eivät pysy kärryillä jutuissa ja eivät tiedä mistään mitään. Siksi ovat hiljaa. Toki joukossa on fiksujakin, mutta pääsääntöisesti epäsosiaaliset tyypit on vähän simppeleitä paitsi ne harvat supernerot.

Minusta hiljaiset kohtalotoverini ovat kiehtovia, meissä on niin paljon jännää ja yllättävää pinnan alla.

Suomalaiset haluavat ajatella, että hiljainen tyyppi on tosi fiksu. No ei todellakaan välttämättä ole. Olin tekemisissä henkilön kanssa, joka oli hiljainen. Ajattelin ensin, että hän on fiksu ja harkitsevainen. Kun hän sitten oli saanut vähän enemmän suutaan auki, jouduin vain toteamaan, että hän todellakaan ei ole fiksu tyyppi vaan paremminkin hänen oli todella vaikea muotoilla ajatuksiaan muille ymmärrettäväksi.

Minusta siis tuossa on osa vain myyttiä, koska suomalaiset ovat sellaisia hiljaisia ja hitailla käyviä mutta haluavat ajatella sen olevan jotenkin erityistä.