Miksi nainen ei halua lapsia?

[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 22:09"]Mielestäni vapaaehtoiseen lapsettomuuteen pitäisi suhtautua samalla tavalla kuten lapsien hankintaankin. Toiset kokevat sen olevan normaali, itsestään selvä asia, toiset taas eivät. Äitini ei voi hyväksyä päätöstäni olla lapseton. Olen alaikäinen vielä muutaman vuoden, mutta tiedän että lapsia en koskaan halua. En vihaa niitä, mutta en vain koe itsestäni löytyvän tiettyä "äitiainesta". Olen kuulemma itsekäs. Äitini koitti vedota siihen, että haluaa tulla mummuksi. Seuraavaksi hän luuli että olen lesbo, koska en lapsia halua. Sitä en todellakaan ole.Ainaisen riitamme lapsettomuudesta hän päättää lauseeseen:"kyllä sun mieli vielä ehtii muuttua". Se on viimeinen asia jonka haluan kuulla. Miksei lapsettomuutta hyväksytä? Miksei se ole normaali asia? Tulevaisuus pelottaa, sillä poikaystäväni haluaa lapsia. Toivon että ainoa ihminen jota koskaan olen rakastanut enemmän kuin mitään muuta ei hylkäisi minua vain sen takia, koska lapsettomuus on päätökseni.
[/quote] olet jäätävä huora ja sinut pitäiso tappaa. Onneksi et halua jälkeläisiä sillä nekin pitäisi tappaa.

[quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 14:50"]

Kovin on pinnallista materialistista ed. kirjoittajan kokemus menemisestä "aidan toiselle puolell". Olen pahoillani, mutta sinne aidan toiselle puolelle et pääse millään keinoin hankkimatta omia lapsia.

Minä ajattelen niin, että ihminen on eläin ja terve yksilö haluaa automaattisesti lisääntyä. Jos on kovin tunnekylmä tai muuta vikaa, niin silloin on parempi olla lisääntymättä. Kyllä luonto kertoo. Jos yksilö ei halua lisääntyä, niin silloin sen kuuluu olla niin. Ei siis painosteta veloja lisääntymään. Pidetään huolta geeniperimästämme. Ihan kaikkia geenejä ei kannata jatkaa. Parhaat yksilöt lisääntyvät joka tapauksessa, se on luonnonlaki.

[/quote]

Ei ole automaattista... Toiv. et  ole lisääntynyt !

Miksi en halua? No koska en halua! Miksi tekisin jotain vastoin tahtoani?

Typerä kysymys.

Nuorena olin ihan varma, etten koskaan hankkisi lapsia. En vain halunnut. Raskaus olisi ollut katastrofi. Sitten yhtäkkiä jokin napsahti päässä ja tuli vauvakuume. Tulin raskaaksi ja sain lapsen, olen onnellinen. Vieläkin ihmettelen, miksi mieli muuttui, miksen aikaisemmin yhtään halunnut lasta ja sitten yhtäkkiä tuli polttava kuume. Oliko se itsestäni riippumatonta, mieli ja keho olivat vain valmiita lapseen ja tuli biologinen, eläimellinen tarve hankkia lapsi? Miksi joillekin ei koskaan tule tuota tarvetta? Jokin syy siihen varmaan on.

[quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 15:11"]

Nuorena olin ihan varma, etten koskaan hankkisi lapsia. En vain halunnut. Raskaus olisi ollut katastrofi. Sitten yhtäkkiä jokin napsahti päässä ja tuli vauvakuume. Tulin raskaaksi ja sain lapsen, olen onnellinen. Vieläkin ihmettelen, miksi mieli muuttui, miksen aikaisemmin yhtään halunnut lasta ja sitten yhtäkkiä tuli polttava kuume. Oliko se itsestäni riippumatonta, mieli ja keho olivat vain valmiita lapseen ja tuli biologinen, eläimellinen tarve hankkia lapsi? Miksi joillekin ei koskaan tule tuota tarvetta? Jokin syy siihen varmaan on.

[/quote]

Hyi. Ihan kuin olisit tullut mielisairaaksi!

Koska maapallo on nyt jo ylikansoitettu, eivätkä luonnonvarat riitä. Ihmisiä on maailmassa aivan liikaa. Tulevaisuus ei tämän vuoksi näytä erityisen valoisalta, huonompaa kohti mennään koko ajan. En halua tehdä maailmaan enää yhtäkään ihmistä lisää, enkä haluaisi että lapseni joutuisi kärsimään tulevaisuuden katastrofeista. Jos minulle iskee joskus kauhea tarve saada lapsi, adoptoin mieluummin jonkun joka on jo valmiiksi syntynyt kuin teen maailmaan yhden luonnonvarojen riistäjän lisää.

En ole koskaan ymmärtänyt missä kohtaa vauvoissa ja lapsissa on se ihanuus. Näen niissä vain valtavasti työtä ja velvollisuuksia.

Minä en halua lapsia koska haluan olla vapaa enkä halua kärsiä raskaudesta ja synnytyksestä. Minullakaan ei ole koskaan ollut vauvakuumetta tai tarvetta kokea äitiys. En myöskään usko että laittaisin lapsen tarpeet kaiken edelle (en halua sellaista). En halua että joku toinen on minusta riippuvainen ja roikkuu jaloissa 24/7. Jos mieleni joskus muuttuu niin adoptio on minulle ainoa vaihtoehto. Niin ja kyllä minulla on silti perhe vaikkei lapsia olekaan. Minä, mieheni ja kissamme muodostamme perheen ja se on yhtä arvokas kuin perhe jossa on lapsia.

En halua lapsia, koska lapsiperhe-elämässä ei ole mitään mitä itselleni haluaisin.

Enkä ole mikään lastenvihaaja, päinvastoin. Olen lastentarhanopettaja ja työskentelen päivittäin ihanien lasten kanssa :)

Niin enkä halua luopua tietyistä asioista lapsen takia. Mielestäni lapsi ei parantaisi suhdettamme vaan päin vastoin. Minä en halua uhrata elämääni lapsen takia joka on ensin rääkyvä ja paskova vauva ja sitten kiittämätön teini. Minulle olisi painajaista joutua menemään vauvan/pikkulapsen kanssa bussiin ja yrittää käydä kaupassa.

Tämä ei ole ainoa syy, mutta en halua koskaan kenenkään tuntevan sellaista tuskaa, jota minä nyt tunnen todella rakkaan äitini sairastuttua parantumattomasti ja vakavasti.

En halua antaa kurjia geenejäni kenellekään, olen itse kärsinyt tarpeeksi.

1. En pidä lapsista enkä ole koskaan halunnut.

2. Olisin maailman huonoin äiti.

3. Tiedän miten hirveää elämä pahimmillaan on, miksi haluaisin ottaa riskin ja synnyttää lapsen joka saattaisi joutua käymään läpi saman mitä olen itse joutunut kokemaan?

Nämä nyt päälimmäisinä syinä.

Voi olla niin monia syitä vapaaehtoisen lapsettomuuden taustalla, ettei varmaan selviä kuin kysymällä (tai kattavassa psykoanalyysissä) naiselta itseltään, syyllistämättä ja todellista ymmärtämisen intoa uhkuen. Ettei vaan iskis defenssit päälle. :) 

Itsellä onnellinen lapsuus. Hyvä suhde edelleen molempiin vanhempiin, jotka ovat vieläkin yhdessä ja itseasiassa menossa naimisiin nyt tulevana kuuna. En halua koskaan lapsia.

Äitini on kertonut, ettei halunnut lapsia silloinkaan vielä, kun minua alkoi odottamaan. Mutta, että mieli muuttui heti kun testi näytti plussaa. Hän ymmärtää minun kantaani naisena siis hyvin. Isäni taas ei ymmärrä yhtään, vaan suorastaan odottaa minun hankkivan lapsia ennen kun 30 rapsahtaa mittariin. 

Nyt ikää tosiaan liki 23. Parhaassa lapsenteko iässä siis ilmeisesti. Lähes tein sen virheen, että entisen kihlattuni kanssa olisin lapsen hankkinut. Oltiin onnellisia, näennäisesti valmiita, menossa naimisiin. Ehkäisy jätettiin pois aatteella: "tulee jos tulee". (Mulla on rakkulaiset munasarjat ja ovuloin tosi harvoin.) Onneksi ei tullut. Lähes kahta vuotta myöhemmin otettiin hieman etäisyyttä suhteesta ja toisistamme, tehtiin töitä ja ehkäisyäki jatkettiin sitten. Ennen eksääni en olisi koskaan edes harkinnut lapsien hankkimista, mutta painostus melkein ajoi siihen lopulta. Ajan myötä ymmärsin, etten voi tehdä asiassa kompromissia ja erohan siinä tuli. Ystäviä ollaan vieläkin ja nykyään molemmat jo omilla tahoillaan uusissa parisuhteissa.

Nykyään kolmas erityislupa sterilisaatioon hakusessa (geneettiset perusteet), toivottavasti tällä kertaa menee läpi. Sterilisaatio tulee luultavasti koitumaan nykyisenkin parisuhteeni kohtaloksi (mies on kertonut haluavansa lapsia joskus), mutta en voi tehdä lapsia painostuksen vuoksi, tai siksi, että olen rakastunut.

Nyt jo viisi vuotta suurta painostusta asian tiimoilta kokeneena voin sanoa, että mieli ei tule muuttumaan ainakaan ihan lähivuosina, tuskin koskaan. En ole lapsivastainen, mutta en vain voi kuvitella itselleni sitä tulevaisuutta. Enkä näe mitään rationaalista syytä lisääntyä.

Joitakin meistä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Omaa intuitiotaan on syytä kuunnella tässäkin asiassa.

Töissä tapaa paljon kolmi-nelikymppisiä uraohjuksia, jotka jossain sivulauseessa kertovat vihaavansa lapsia. Silti monissa tapauksissa sen katkeruuden voi melkein haistaa kun jäi lapset syystä tai toisesta tekemättä ja biologisesta kellosta loppuu patterit. Sääliksi käy, eikä sitä toivois kenellekään. Ihmisen on tarkoitus lisääntyä.

[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 23:11"]

Töissä tapaa paljon kolmi-nelikymppisiä uraohjuksia, jotka jossain sivulauseessa kertovat vihaavansa lapsia. Silti monissa tapauksissa sen katkeruuden voi melkein haistaa kun jäi lapset syystä tai toisesta tekemättä ja biologisesta kellosta loppuu patterit. Sääliksi käy, eikä sitä toivois kenellekään. Ihmisen on tarkoitus lisääntyä.

[/quote]

Miksi ihmisen on tarkoitus lisääntyä?

Kyllä se vain niin on, että maailma tuhoutuu ihmisten paljoudesta. Mitä useampi ei tee lapsia, sitä parempi. Tämä on aivan selvä juttu. 

Minulla ei ole lapsia vaikka inhimillisesti katsoen minun kait olisi kannattanut niitä tehdä, koska olen aika älykäs, terve, aika kaunis ja kaikin puolin kunnollinen. Mutta minun tarkoitukseni ei ollut lisääntyä. 

2

Eihän sitä väkisinkään voi alkaa vääntämään ihan vain tavan vuoksi ja sosiaalisten paineiden takia ja kun sukulaiset tivaa.

Semmoinen ei olisi varmaan paras mahdollinen äiti, joten on lapsen etu, että häntä ei tule , jos häntä ei kerran haluta. Sille ei vaan mahda mitään, sitä halua ja "vauvakuumetta" ei voi vääntää napista päälle. JA AINA SITÄ JOUTUU SELITTELEMÄÄN !!!

Miksei kukaan joudu perustelemaan koko ikäänsä, miksi oikein teki lapsia? Miksei häneltä tivata loputtomasti syytä siihen ja anneta ohjeita päinvastaiseen toimintaan ?!

Onko lapsuudessa kokenut jotain ikävää, vai miksi nainen ei halua lapsia?

Minkä helvetin takia tää "ikävä lapsuus" pitää tähän AINA vetää mukaan?

Ei ole ollut ikävä lapsuus mulla, jostain syystä ei vaan ole ikinä käynyt mielessä että haluaisin/pitäisi lisääntyä. Se on mulle ihan yhtä utopistinen ajatus kuin sulle ilmeisesti lapsettomuus vapaaehtoisena valintana.

Ja ei kaduta, ikää on sen verran ettei mieli tästä enää muutu. Mikäs sen ihanampaa kuin nyt melkein vastavihityn miehen kanssa tehdä kaikkea mitä mieleen juolahtaa, talous on kunnossa eikä tarvitse kenestäkään huolehtia muista kuin itsestään ja toisistaan.

Minulla on monta ystävää, jotka ovat päättäneet jäädä lapsettomiksi. Sattumaa tai ei, niin useimmilla heillä on lapsuudestakin asioita, jotka vaikuttavat päätökseen. Ei ole kovinkaan lujia, lämpimiä äiti-tytär-suhteita, että olisi kokenut miten ihana se side voi olla. Kodin ilmapiiri on ollut jotenkin kylmä, elämää on suoritettu, äiti ei ole kyennyt tarjoamaan kovin hyvää kasvuympäristöä lapsuudessa jne. En silti usko, että kaikilla tällaisia on taustalla. Lisäksi syinä on yksinkertaisuudessaan se, että ei ole miestä ja ikä tulee vastaan tai jos on mies, se ei ole oikein isäainesta ja nainen joutuisi kantamaan vastuun käytännössä yksin mikä olisi työn ym. lisäksi kovin raskasta. Sitten on sitäkin, että aika vain ajaa ohi kun jahkailee eikä ikinä tullut mitään vauvakuumetta - elämä on hyvää sellaisena kuin se on. Oli taustalla jotain syitä tai ei, niin ei todellakaan kaikkien tarvitse lapsia tehdä! Hienoa, että nykymaailmassa saa valita! Jokaisen lapsen pitäisi olla haluttu. Voi olla onnellinen lapsettomanakin kun se on sitä mitä elämältä haluaa :)