Lue keskustelun säännöt.
Miksi kotiäidin työtä ja lasten kotihoitoa väheksytään ja haukutaan velttoiluksi?
11.05.2012 |
Ja näin vielä näin äitien päivän alla!!
Juhana Vartiainen ja Tuulikki Ukkola haukkuvat meidät kotiäidit velttoilijoiksi. Näin koen, koska suurin osa kotiin jäävistä on kotona lastaan hoitavia naisia.
Minulla on neljä lasta (9-1-vuotiaita) ja olen hoitanut heidät itse ajatellen, että tekemäni työ on arvokasta. Olen ajatellut, että työni kotona on yhtä arvokasta kuin jokin muu työ mitä tekisin kodin ulkopuolella. Olen ajatellut, että kerkiän tekemään kodin ulkopuolella muita töitä sitten, kun lapset ovat vähän isompia. En vie vaippaikäistä hoitoon. Mielestäni minä äitinä voin antaa hänelle parhaan lähdön elämälle.
Minulla on ollut mahdollisuus hoitaa lapseni kotona pääasiallisesti mieheni ansiosta. Olen myös kiitollinen yhteiskunnalle siitä pienestä tuesta minkä saan.
Kiitokset tässä työssä on harvassa. Olen kuitenkin saanut kiitosta positiivisen palautteen muodossa niin neuvolasta kuin koulustakin. Lapset pärjäävät koulussa ja tykkäävät koulunkäynnistä. He ovat rauhallisia ja hyvin keskittyviä. Heidän reppuvihkonsa ovat puhtaat opettajien "moitteista". Näiden nuorempien lasten kanssa käyn neuvolassa ja myös sieltä olen saanut positiivista palautetta työstäni.
Kysynkin siis onko työni kotiäitinä ollut turhaa ja velttoilua?
Itse en koe sitä niin. Päiväni ei ole istumista ja velttoilua, vaan täyttä työtä! Kotiäidin työssäni minulla ei ole vapaapäiviä. Kaikki päiväni ovat samanlaisia. Päiväni muodostuu rytmistä ja rutiineista. Minulla ei ole töihin lähtöaikaa tai työpäivän päättymisaikaa. Vapaa-aikani on sinä hetkenä, kun hoksaan, että on hiljaista ja kaikki työt tehty. Vapaahetkeni saattaa myös loppua yhtä yllättäin, kun on alkanut. Onneksi rakastan kotiäidin työtä. Ei tätä varmaan muuten jaksaisikaan, kun mietitään mihin tätä arvostetaan - velttoiluksi.
Nyt mietinkin, miksi kotiäidin työtä SAA haukkua ja väheksyä. Voisiko esim. maanviljelijöitä haukkua tukiensa vuoksi yleisesti joksikin vastaavaksi?
Jostain syystä minulle tulee paha mieli, kun luen näitä Juhana Vartiaisen ja Tuulikki Ukkolan kommentoimisia. Hoidan kotona töitä yhtä tehokkaasti kuin joku muu hoitaa työtään kotinsa ulkopuolella. En saa tästä palkkaa, mutta se korvaus tuleekin muunlaisessa muodossa kuin maallisen mammonan muodossa. Olen onnellinen. Meidän perhe on onnellinen ja tyytyväinen.
Juhanat ja Tuulikit saa haukkua aivan vapaasti työtäni, mutta seuraavalla kerralla kommentoidessaan voisivat miettiä miltä heistä tuntuisi, jos heidän työtään väheksyttäisiin samalla tavalla.
Onneksi olen lapsilleni opettanut, ettei ketään saa arvostella tai haukkua. On arvokasta ja reilua esittää asiat asiallisesti ja diplomaattisesti - ketään loukkaamatta.
Me kotiäidit emme saa miljoonia työstämme - päinvastoin. Kotiäitejä ei arvosteta tässä yhteiskunnassa niin korkealle kuin pitäisi. Me uurastamme kodeissamme lastemme eteen ilmaiseksi ja selkään taputtelijoita on harvassa.
Tsemppiä kotiäidit! Te teette arvokasta työtä! Sano muut mitä tahansa!
Kommentit (148)
että kiintymyssuhdeteoria on vain yksi teoria muiden joukossa. Lisäksi siinä ei ole riittävästi verrattu lapsia, joilla on yksi kiintymyssuhde tapauksiin, joissa kiintymyssuhteita on vaikkapa 2 - 3. Eli kehityspsykologia ei ole mutua, mutta ei sen puitteista ole löydettävissä myöskään vain yhtä totuutta. Jokaisessa teoriassa on vahvuutensa ja heikkoutensa ja täten kiistatonta yksimielisyyttä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paras vaihtoehto on aina oman vanhemman (ja mielellään primäärivanhemman) hoito. Se on Rusasen ydinsanoma tuossa kirjassa, jonka itsekin omistan.
Päivähoito päiväkodeissa on täysin riittämätöntä tällä hetkellä vastaamaan pienten, alle kolmivuotiaiden kiintymystarpeita. Tätä Rusanen kritisoi myös, ja ehdottaa kirjassaan merkittäviä uudistuksia päiväkoteihin. Ja syystä.
t. lto hoitovapaalla
hiukan helpompaa kun lapset ovat hoidossa kodin ulkopuolella niin ei sitä ruokaakaan niin hirveitä määriä mene kun aterioivat hoidossa ja koulussa ja vanhemmat työpaikoilla :)
Oletko ihan tosissasi? Ai että ruoan kulutus vähenee kun lapset kasvavat...Urheileva pikkukoululainen syö varmaan kaksi kertaa enemmän kuin joku 2-vuotias vaikka saakin arkisin sen lounaan koulussa. Ja todellakin se lounas on ainoa ruoka koululaiselle kodin ulkopuolella. Meillä ainakin siihen jää 4 muuta ateriaa.
on yksinkertainen yksilö, eikä lausunnolle kannata korvaansa letkauttaa.
Hyvää äitienpäivää vaan naiset! Teette arvokasta työtä, työtä jolla todella on arvoa.
"vain yksi teoria muiden joukossa", kuten se oli vielä 1990-luvun alussa, jolloin ensimmäisen kerran opiskelin aihepiiriä. Lapsella voi olla sitä paitsi vain yksi ns. primäärinen kiintymyssuhde, ja se on lapsen tunne-elämän kehitykselle välttämätöntä aivan varhaislapsuudessa.
Kiintymyssuhteita toki kaikilla lapsilla on muitakin, mutta primäärisuhteen tärkeyttä tämä tekijä ei poista aivan pienten lasten kohdalla.
Vai ovatko yliopistomme opettajat kenties selvästi asiaa tuntemattomampia kuin sinä, kun näin on usempi heistä todennut?
Se, mistä ei ole kiistatonta yksimielisyyttä, on tietenkin se missä määrin päiväkotihoito vaikuttaa haitallisesti pieneen lapseen. Jokainen varmasti ymmärtää, että asiaa on vaikeaa tutkia, koska muiden tekijöiden eliminointi on vaikeaa ja syy-seuraussuhteiden osoittamien hankalaa, vaikutukset kun voivat näkyä vasta vuosien päästä.
Aivan varmasti asiasta saadaan kuitenkin vielä lisäinfoa tulevina vuosina.
että kiintymyssuhdeteoria on vain yksi teoria muiden joukossa. Lisäksi siinä ei ole riittävästi verrattu lapsia, joilla on yksi kiintymyssuhde tapauksiin, joissa kiintymyssuhteita on vaikkapa 2 - 3. Eli kehityspsykologia ei ole mutua, mutta ei sen puitteista ole löydettävissä myöskään vain yhtä totuutta. Jokaisessa teoriassa on vahvuutensa ja heikkoutensa ja täten kiistatonta yksimielisyyttä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"vain yksi teoria muiden joukossa", kuten se oli vielä 1990-luvun alussa, jolloin ensimmäisen kerran opiskelin aihepiiriä. Lapsella voi olla sitä paitsi vain yksi ns. primäärinen kiintymyssuhde, ja se on lapsen tunne-elämän kehitykselle välttämätöntä aivan varhaislapsuudessa.
Kiintymyssuhteita toki kaikilla lapsilla on muitakin, mutta primäärisuhteen tärkeyttä tämä tekijä ei poista aivan pienten lasten kohdalla.
Vai ovatko yliopistomme opettajat kenties selvästi asiaa tuntemattomampia kuin sinä, kun näin on usempi heistä todennut?
Se, mistä ei ole kiistatonta yksimielisyyttä, on tietenkin se missä määrin päiväkotihoito vaikuttaa haitallisesti pieneen lapseen. Jokainen varmasti ymmärtää, että asiaa on vaikeaa tutkia, koska muiden tekijöiden eliminointi on vaikeaa ja syy-seuraussuhteiden osoittamien hankalaa, vaikutukset kun voivat näkyä vasta vuosien päästä.
Aivan varmasti asiasta saadaan kuitenkin vielä lisäinfoa tulevina vuosina.
että kiintymyssuhdeteoria on vain yksi teoria muiden joukossa. Lisäksi siinä ei ole riittävästi verrattu lapsia, joilla on yksi kiintymyssuhde tapauksiin, joissa kiintymyssuhteita on vaikkapa 2 - 3. Eli kehityspsykologia ei ole mutua, mutta ei sen puitteista ole löydettävissä myöskään vain yhtä totuutta. Jokaisessa teoriassa on vahvuutensa ja heikkoutensa ja täten kiistatonta yksimielisyyttä ei ole.
Tarkat lähdeviitteet löytyvät ko. artikkelin lopusta.
<a href="http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_ar…" alt="http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_ar…">http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_ar…;
"Lapsuuden merkitys
Lapsuuden kehityksen merkitys on ollut psykoanalyysissä aina keskeistä. Psykoanalyyttinen kliininen tulkintatyö pyrkii selvittämään, miten tämän päivän käyttäytymisestä tai kokemisesta voidaan löytää jäänteitä lapsuuden ympäristön vaikutuksista, jotka näyttävät olevan mielenterveyden häiriöissä erityisesti voimissaan ja haittaavan aikuismaista suhtautumista elämän koviin tosiasioihin. Tähän periaatteeseen sopivia havaintoja aivotutkimus on tuottanut viime vuosina runsaasti. Paljon huomiota ovat herättäneet Liun ym. (1997) tutkimukset rottaemon antaman hoivan vaikutuksista poikasten aivojen toimintaan ja erityisesti hippokampuksen reseptoritiheyksiin. Yhteys vaikuttaa olevan suora ja määrällinen. Tämä piirre näyttää kaiken lisäksi periytyvän sosiaalisesti. Francis ym. (1999) ovat osoittaneet, että hyvin hoidetut poikaset hoitavat vuorostaan omia poikasiaan hyvin ja taas laiminlyödyt eivät pidä huolta omista jälkeläisistään.
Nämä havainnot antavat viitteitä kiintymyssuhteen neurobiologiasta, jonka alueella perinteinen psykoanalyyttinen ajattelu ja käyttäytymisen lainalaisuuksia selvittävä neurobiologia voivat nykyään kohdata toisensa. Yksilön kiinnittyminen toisiin yksilöihin riippuu aivojen tasolla osapuolia edustavien neuronaalisten representaatioiden välille syntyvistä yhteyksistä aivoissa. Hermokasvutekijällä voi olla vaikutusta tähän, koska synapsin käyttö lisää sen erittymistä (Castrén 2005). Tiettyjen aivorakenteiden kuten amygdalan, cingulumin ja septumtumakkeiden terveen kehityksen katsotaan riippuvan »experience expectant» -periaatteesta, eli niiden optimaalinen kehitys edellyttää sopivaa ja oikea-aikaista stimulaatiota, jota ilman näihin rakenteisiin voi jäädä puutteita ja sen mukana syntyy alttiutta poikkeavalle käyttäytymiselle (Joseph 1999). Vastaavanlainen yhteys voi vallita jopa imemismotoriikassa, jonka oikea-aikaisen käytön puutteella on havaittu olevan yhteys kehityksen laaja-alaiseen hidastumiseen (Dowling 1977). Mainittujen havaintojen kanssa yhdenmukaisia ovat viitteet lapsuuden traumakokemusten jättämistä pysyvistä eli aikuisuuteen ulottuvista jäljistä aivoissa (Vythilingham ym. 2002)."
Perehdyn ajan kanssa, kunhan pyllyn pesemiseltä ehdin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mm. Saksassa ja Ranskassa kun on yhteisverotus, niin tuo "velttoilun" tukeminen on selvästi voimakkaampaa (minulla n. 700 euroa kuukaudessa) ja jatkuu vaikka lapset olisivat täysi-ikäisiä (tai niitä ei olisi alunperin ollutkaan)
Ja Suomessa jaksetaan inistää muutaman satasen perään, maksetaanko sitä vuosi pidempään vai ei. Huvittavaa on, että kodinhoidontukea pidetään tosiaankin noissa piireissä "tukena" vaikka kyseessä on vain kunnan keino toteuttaa subjektiivinen päivähoito-oikeus, halvemmalla.
työssäkäyvän ja kotona olevan äidin kotitöiden määriä. Etenkin kun hoitaa pieniä lapsia kotona niin ainakin meillä suurin ja kuormittavin ongelma on se, että miten saisi rauhassa tehtyä ne kotihommat. Esimerkiksi tiskikonetta täyttäessä tai tyhjentäessä on aina joku kiinnostunut työntämään sinne kätensä ja pyykkejä kaappiin viikatessa joku repii niitä sieltä samaa tahtia alas. Tämä toki helpottuu kunhan lapset kasvavat, mutta kyllä pienten lasten kotona hoitaminen ihan työstä käy ja on joskus todella raskastakin vaikka nautinkin siitä.
Ja jos joku tarjoaa tähän ratkaisuksi että tee ne hommat silloin kun lapset nukkuu päiväunia, niin meillä nukutaan vielä eri aikoihin ja kerran päivässä on kiva myös äidin syödä ja juoda kahvia rauhassa ja toimittaa vessa-asiat ilman pikkuapulaisia :)
Työpaikalla saa hoitaa työtehtävänsä rauhassa ilman että työkaverit huutavat ja meluavat ja vaativat milloin mitäkin, ainakin meidän työpaikalla näin onnekkaasti on :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt ampui yli?? Alkuperäinen viestini koskee vain ainoastaan omaa elämääni. Miksi otat itseesi? Teksti ei ole tarkoitettu moitteeksi kenellekään!
Kerron ainoastaan elämästäni ja yritän saada äidit heräämään siihen ajatukseen, ettei äidin "työtä" voi näin väheksyä kuin tämä Vartiainen väheksyy. Jokainen lastaan hoitava tekee hyvää "työtä". Myös "uraäidit".
Pitäisi keksiä näköjään näille uudet sanat, kun näihin sanoihin takerrutaan liiaksi, ja unohdetaan kokonaan alkuperäisen tekstin punainen lanka eli se miksi lapsen hoitaminen on velttoilua???
ap
ap
Kenenkään työssäkäyvän äidin lapsihan ei ole tuollainen? Melkoista yleistystä ja mutkien oikomista jos noin kuvittelet tosissasi.
Kiitokset tässä työssä on harvassa. Olen kuitenkin saanut kiitosta positiivisen palautteen muodossa niin neuvolasta kuin koulustakin. Lapset pärjäävät koulussa ja tykkäävät koulunkäynnistä. He ovat rauhallisia ja hyvin keskittyviä. Heidän reppuvihkonsa ovat puhtaat opettajien "moitteista". Näiden nuorempien lasten kanssa käyn neuvolassa ja myös sieltä olen saanut positiivista palautetta työstäni.
onko noilla työssä käyvillä mammoilla niin huono-omatunto kun vievät pikkuisiaan vieraille hoitoon, että täytyy keksiä ´´ahkeruussyy´´?
No, jos se helpottaa niin ....mutta on se vaan kaameeta ja piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voidaan puhua lapsen parhaasta, jos mietitään vaihtoehtoina kotihoita tai päiväkotiryhmää. Kotihoito on yksiselitteisesti pienelle lapselle parempi jos vanhempi on kykenevä vanhemmuuteen. Hyvänä kakkosena tulee sitten perhepäivähoito jossa pieni ryhmä ja mahdollisuus muodostaa pysyvä suhde hoitajaan.
Jatkuva inttäminen tästä tutkimustuloksista ei kuitenkaan koskaan lopu vaikka esim. Keltikangas-Järvinen juuri nostanut esille näitä varsin luotettavia kansainvälisiä tukimuksia ryhmähoidon riskeista alle kolmevuotiaiden kohdalla.
millaista on pikkulapsiarki. Tai sitten heillä on vain sattunut olemaan harvinaisen helppohoitoisia vauvoja ja lapsia. Joka tapauksessa jotkut vastaukset vaikuttavat sellaisilta muistojen kultaamilta, joilla ei ole mitään tekemistä useimpien todellisuuden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä meillä ainakin on paljon vähemmän kotitöitä kun lapset on päiväkodissa ja itse töissä. Tiskiä ei tule läheskään niin paljon eikä ruokaakaan tarvitse olla koko ajan tekemässä.
ja paljon siistimpää vaikka siivotaan selvästi harvemmin ja paljon vähemmän kuin kotiäitivuosien aikana :) Nytkin on ollut koko viikon ihan siistiä vaikka ei olla siivottu ollenkaan. Eipä ole tyhjässä kodissa kukaan ollut sotkemassakaan. Ainoa lisääntynyt kotityö on pyykkihuollon määrä.
Kyse ei olekaan käytännön työstä, pyykinpesusta, siivouksesta ja ruuanlaitosta. Monella tavalla rasittavampaa on jatkuva kuulolla olo lapsen tarpeille, jatkuva lapsen auttaminen niin monen asian kanssa joka auttaa lasta askelaskeleelta saavuttamaan omia taitoja ja pärjäämään.Tämä äidin työ on se joka eniten rasittaa, koska sitä on vaan silloin toista varten ja omat tarpeet saavat jatkuvasti olla toisella sijalla.Onhan se niin että syy on juuri tämä miksi niin moni äiti haluaa heti äitiysloman jälkeen palata täyspainoisesti työelämään.Lapsen saavuttaessa kehityksessään taaperovaiheen eivät äidit enää jaksa lapsensa kanssa olla päivät pitkät koska taaperovaihe lapsen kehityksessä on monella tavalla voimia koetteleva. Samalla kuitenkin monella tavalla vaihe jonka onnistuminen on niin ratkaiseva lapsen tulevaisuuden kannalta. Äidit jotka jaksavat taaperonsa kanssa käydä läpi tämän ikävaiheen haasteet ovat sekä lapselle että yhteiskunnalle että myös itselleen tehneet varsin merkittävän työpanoksen!
JOkainen äiti on kuulolla lastensa suhteen, tukee askel askeleelta - toiset iltaisin ja viikonloppuisin toiset myös päivisin. Sädekehä pääsi ympärillä taitaa olla tosi kireä ja kiiltävä:) Mutta ei siinä tarvitse marttyyriksi heittäytyä 24/7...
Vielä vähemmän omaa aikaa "omille tarpeille" on työssäkäyvällä äidillä joka joutuu iltaisin ja viikonloppuisin lastenhoidon ohessa tekemään kaikki viikolla rästiin jääneet työt (miehen avustuksella, toki). Mä olen nyt 52v ja nyt mulla on 2h viikossa "omaa" aikaa + tietty tunti arkipäivisin työmatkoja (aivan ihanaa, ajan lujaa ja laulan kovaa:D) Edes lukemaan en kotona ehdi koska silloin mies yleensä tulee rupattelemaan mukavia ja joudun / saan huomioida myös häntä:)
Siinäpä se ongelma juuri onkin. "uraäiti" joka pyrkii tekemään työtä täyspainoisesti eli ainakin 8 tuntia päivässä asuu usein myös etäällä työpaikasta eikä ole epätavallista että hoitopäivä venyy kymmentuntiseksi jopa taaperoikäisten kohdalla. Taaperoikäisen hyvinvointi on siis juuri paljon kiinni siitä miten kuulolla lapsen tarpeille vanhempi pystyy olemaan.Taaperoikäinen ei pysty asioista äidille kertomaan ei edes saamaan tolkkua päivään sisältyvistä tapahtumista jne.Eli miten te "uraäidit" uskotte pystyvänne olemaan näissä olosuhteissa riittävästi kuulolla lapsenne suhteen. Mahdoton yhtelö ja jos tähän pyrkii niin kyllä loppuun palaa. Kaikkea ei vaan voi saada eikä kaikkeen voi pystyä.Jos pienelle haluaa riittävästi aikaa antaa täytyy sitä aikaa myös olla käytettävissä.Turha on kenellekään uskotella että kuulollaolo onnistuu päivittäisistä kymmentuntisista eroista huolimatta.
"Mun mies ainakin sanoi, että ei ikinä jäisi kotiin, vaikka ihan hyvä isä on ja rakastaa lapsiaan. Hän sanoi, että ei jaksaisi sitä puuduttavaa rytmiä: aamupala, ulos, lounas, päiväunet, välipala, päivällinen. Eikä jaksaisi olla aina kotona ja pelkästään lapset seuranaan."
Juu samasta syystä en itsekkään jaksa olla kotona.
Haluaisinpa nähdä Juhanan ja Tuulikin paimentamassa kokopäiväisesti lapsilaumaa ja pyörittämässä lapsiperheen arkea. Ei muuten tasan tarkkaan onnistuisi, ovat sen verran ulkona kaikesta. Mokomat velttoilijat.
niin lueppa:
Pienen lapsen sosiaalisuus
Keltikangas-Järvinen, Liisa
siellä mainitaan useita aiheeseen liittyviä
kustantaa kotona olon.Itse tein työtä kotona kun lapset olivat 0-3 vuotiaita ettei tarvinnut viedä hoitoon. Sitten meninkin töihin.
että nykyään kun olen taas työelämässä niin pääsen paljon helpommalla kuin kotona kokopäiväisesti ollessani :D
Tarkat lähdeviitteet löytyvät ko. artikkelin lopusta.
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_ar…
"Lapsuuden merkitys
Lapsuuden kehityksen merkitys on ollut psykoanalyysissä aina keskeistä. Psykoanalyyttinen kliininen tulkintatyö pyrkii selvittämään, miten tämän päivän käyttäytymisestä tai kokemisesta voidaan löytää jäänteitä lapsuuden ympäristön vaikutuksista, jotka näyttävät olevan mielenterveyden häiriöissä erityisesti voimissaan ja haittaavan aikuismaista suhtautumista elämän koviin tosiasioihin. Tähän periaatteeseen sopivia havaintoja aivotutkimus on tuottanut viime vuosina runsaasti. Paljon huomiota ovat herättäneet Liun ym. (1997) tutkimukset rottaemon antaman hoivan vaikutuksista poikasten aivojen toimintaan ja erityisesti hippokampuksen reseptoritiheyksiin. Yhteys vaikuttaa olevan suora ja määrällinen. Tämä piirre näyttää kaiken lisäksi periytyvän sosiaalisesti. Francis ym. (1999) ovat osoittaneet, että hyvin hoidetut poikaset hoitavat vuorostaan omia poikasiaan hyvin ja taas laiminlyödyt eivät pidä huolta omista jälkeläisistään.
Nämä havainnot antavat viitteitä kiintymyssuhteen neurobiologiasta, jonka alueella perinteinen psykoanalyyttinen ajattelu ja käyttäytymisen lainalaisuuksia selvittävä neurobiologia voivat nykyään kohdata toisensa. Yksilön kiinnittyminen toisiin yksilöihin riippuu aivojen tasolla osapuolia edustavien neuronaalisten representaatioiden välille syntyvistä yhteyksistä aivoissa. Hermokasvutekijällä voi olla vaikutusta tähän, koska synapsin käyttö lisää sen erittymistä (Castrén 2005). Tiettyjen aivorakenteiden kuten amygdalan, cingulumin ja septumtumakkeiden terveen kehityksen katsotaan riippuvan »experience expectant» -periaatteesta, eli niiden optimaalinen kehitys edellyttää sopivaa ja oikea-aikaista stimulaatiota, jota ilman näihin rakenteisiin voi jäädä puutteita ja sen mukana syntyy alttiutta poikkeavalle käyttäytymiselle (Joseph 1999). Vastaavanlainen yhteys voi vallita jopa imemismotoriikassa, jonka oikea-aikaisen käytön puutteella on havaittu olevan yhteys kehityksen laaja-alaiseen hidastumiseen (Dowling 1977). Mainittujen havaintojen kanssa yhdenmukaisia ovat viitteet lapsuuden traumakokemusten jättämistä pysyvistä eli aikuisuuteen ulottuvista jäljistä aivoissa (Vythilingham ym. 2002)."