Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi kotiäidin työtä ja lasten kotihoitoa väheksytään ja haukutaan velttoiluksi?

Vierailija
11.05.2012 |

Ja näin vielä näin äitien päivän alla!!

Juhana Vartiainen ja Tuulikki Ukkola haukkuvat meidät kotiäidit velttoilijoiksi. Näin koen, koska suurin osa kotiin jäävistä on kotona lastaan hoitavia naisia.

Minulla on neljä lasta (9-1-vuotiaita) ja olen hoitanut heidät itse ajatellen, että tekemäni työ on arvokasta. Olen ajatellut, että työni kotona on yhtä arvokasta kuin jokin muu työ mitä tekisin kodin ulkopuolella. Olen ajatellut, että kerkiän tekemään kodin ulkopuolella muita töitä sitten, kun lapset ovat vähän isompia. En vie vaippaikäistä hoitoon. Mielestäni minä äitinä voin antaa hänelle parhaan lähdön elämälle.

Minulla on ollut mahdollisuus hoitaa lapseni kotona pääasiallisesti mieheni ansiosta. Olen myös kiitollinen yhteiskunnalle siitä pienestä tuesta minkä saan.

Kiitokset tässä työssä on harvassa. Olen kuitenkin saanut kiitosta positiivisen palautteen muodossa niin neuvolasta kuin koulustakin. Lapset pärjäävät koulussa ja tykkäävät koulunkäynnistä. He ovat rauhallisia ja hyvin keskittyviä. Heidän reppuvihkonsa ovat puhtaat opettajien "moitteista". Näiden nuorempien lasten kanssa käyn neuvolassa ja myös sieltä olen saanut positiivista palautetta työstäni.

Kysynkin siis onko työni kotiäitinä ollut turhaa ja velttoilua?

Itse en koe sitä niin. Päiväni ei ole istumista ja velttoilua, vaan täyttä työtä! Kotiäidin työssäni minulla ei ole vapaapäiviä. Kaikki päiväni ovat samanlaisia. Päiväni muodostuu rytmistä ja rutiineista. Minulla ei ole töihin lähtöaikaa tai työpäivän päättymisaikaa. Vapaa-aikani on sinä hetkenä, kun hoksaan, että on hiljaista ja kaikki työt tehty. Vapaahetkeni saattaa myös loppua yhtä yllättäin, kun on alkanut. Onneksi rakastan kotiäidin työtä. Ei tätä varmaan muuten jaksaisikaan, kun mietitään mihin tätä arvostetaan - velttoiluksi.

Nyt mietinkin, miksi kotiäidin työtä SAA haukkua ja väheksyä. Voisiko esim. maanviljelijöitä haukkua tukiensa vuoksi yleisesti joksikin vastaavaksi?

Jostain syystä minulle tulee paha mieli, kun luen näitä Juhana Vartiaisen ja Tuulikki Ukkolan kommentoimisia. Hoidan kotona töitä yhtä tehokkaasti kuin joku muu hoitaa työtään kotinsa ulkopuolella. En saa tästä palkkaa, mutta se korvaus tuleekin muunlaisessa muodossa kuin maallisen mammonan muodossa. Olen onnellinen. Meidän perhe on onnellinen ja tyytyväinen.

Juhanat ja Tuulikit saa haukkua aivan vapaasti työtäni, mutta seuraavalla kerralla kommentoidessaan voisivat miettiä miltä heistä tuntuisi, jos heidän työtään väheksyttäisiin samalla tavalla.

Onneksi olen lapsilleni opettanut, ettei ketään saa arvostella tai haukkua. On arvokasta ja reilua esittää asiat asiallisesti ja diplomaattisesti - ketään loukkaamatta.

Me kotiäidit emme saa miljoonia työstämme - päinvastoin. Kotiäitejä ei arvosteta tässä yhteiskunnassa niin korkealle kuin pitäisi. Me uurastamme kodeissamme lastemme eteen ilmaiseksi ja selkään taputtelijoita on harvassa.

Tsemppiä kotiäidit! Te teette arvokasta työtä! Sano muut mitä tahansa!

Kommentit (148)

Vierailija
21/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta eipä se sinusta vielä mitään raatajaäitiä tee, eikä elämästä niiiiiin vaikeaa, etteikö kahden lapsen kanssa kotonaolo olisi silti lähinnä velttoilua.

Vierailija
22/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta eipä se sinusta vielä mitään raatajaäitiä tee, eikä elämästä niiiiiin vaikeaa, etteikö kahden lapsen kanssa kotonaolo olisi silti lähinnä velttoilua.

enhän mä ole missään niin sanonutkaan. Tarkoitin vaan että kaikilla ei ole saman verran tekemistä kotona.(kotitöitä siis) Tiskaaminen oli vaan esimerkki kuten jo mainitsin. Yhtä hyvin mä voisin sitten sanoa että eihän sullakaan sitten ollut niin paljon siellä kotona kun toinen lapsista oli sairaalassakin "hoidossa". En ole missään vaiheessa kirjoittanut että olisin joku raatajaäiti jolla on tosi rankkaa vaan ainoastaan sen että ihmiset tekee eri asioita kotona jollain on paljon tekemistä ja jollain taas ei. Jokainen varmaan itse tietää parhaiten mitä ja mistä pitää huolehtia päivisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kyllä meillä ainakin on paljon vähemmän kotitöitä kun lapset on päiväkodissa ja itse töissä. Tiskiä ei tule läheskään niin paljon eikä ruokaakaan tarvitse olla koko ajan tekemässä.

ja paljon siistimpää vaikka siivotaan selvästi harvemmin ja paljon vähemmän kuin kotiäitivuosien aikana :) Nytkin on ollut koko viikon ihan siistiä vaikka ei olla siivottu ollenkaan. Eipä ole tyhjässä kodissa kukaan ollut sotkemassakaan. Ainoa lisääntynyt kotityö on pyykkihuollon määrä.

Kyse ei olekaan käytännön työstä, pyykinpesusta, siivouksesta ja ruuanlaitosta. Monella tavalla rasittavampaa on jatkuva kuulolla olo lapsen tarpeille, jatkuva lapsen auttaminen niin monen asian kanssa joka auttaa lasta askelaskeleelta saavuttamaan omia taitoja ja pärjäämään.Tämä äidin työ on se joka eniten rasittaa, koska sitä on vaan silloin toista varten ja omat tarpeet saavat jatkuvasti olla toisella sijalla.Onhan se niin että syy on juuri tämä miksi niin moni äiti haluaa heti äitiysloman jälkeen palata täyspainoisesti työelämään.Lapsen saavuttaessa kehityksessään taaperovaiheen eivät äidit enää jaksa lapsensa kanssa olla päivät pitkät koska taaperovaihe lapsen kehityksessä on monella tavalla voimia koetteleva. Samalla kuitenkin monella tavalla vaihe jonka onnistuminen on niin ratkaiseva lapsen tulevaisuuden kannalta. Äidit jotka jaksavat taaperonsa kanssa käydä läpi tämän ikävaiheen haasteet ovat sekä lapselle että yhteiskunnalle että myös itselleen tehneet varsin merkittävän työpanoksen!

olikin lähinnä niille, jotka suu vaahdossa selittävät kuinka uraäiti tekee ihan samat kotityöt illan aikana kuin kotiäiti koko päivän aikana.

Tärkein tehtävä kotiäidille on tietenkin lasten hoitaminen, mutta sen ohessa tulee paljon muutakin tekemistä, esim. jatkuvaa siivoamista.

Vierailija
24/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tässä keskustelussa se, kun joku perustelee lasten kotihoidon rankkuutta (verrattuna päiväkotityöskentelyyn) sillä. että omia lapsia pitää pitää enemmän sylissä kuin päiväkodin lapsia :D Siis wtf?

Muuten en ota aiheeseen kantaa. Paitsi sen verran, etten ihan nyt tajua tätä marttyyrimeininkiä, se on kuitenkin jokaisen oma valinta olla kotihoidontuella kotona. Lapsen parhaallakaan sitä ei oikein voi perustella, koska yksikään tutkimus ei osoita, että päiväkotilapset olisivat sen enempää pilalla kuin kotihoidetutkaan :)

Vierailija
25/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

voidaan puhua lapsen parhaasta, jos mietitään vaihtoehtoina kotihoita tai päiväkotiryhmää. Kotihoito on yksiselitteisesti pienelle lapselle parempi jos vanhempi on kykenevä vanhemmuuteen. Hyvänä kakkosena tulee sitten perhepäivähoito jossa pieni ryhmä ja mahdollisuus muodostaa pysyvä suhde hoitajaan.

Vierailija
26/148 |

27/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kyllä meillä ainakin on paljon vähemmän kotitöitä kun lapset on päiväkodissa ja itse töissä. Tiskiä ei tule läheskään niin paljon eikä ruokaakaan tarvitse olla koko ajan tekemässä.

ja paljon siistimpää vaikka siivotaan selvästi harvemmin ja paljon vähemmän kuin kotiäitivuosien aikana :) Nytkin on ollut koko viikon ihan siistiä vaikka ei olla siivottu ollenkaan. Eipä ole tyhjässä kodissa kukaan ollut sotkemassakaan. Ainoa lisääntynyt kotityö on pyykkihuollon määrä.

Kyse ei olekaan käytännön työstä, pyykinpesusta, siivouksesta ja ruuanlaitosta. Monella tavalla rasittavampaa on jatkuva kuulolla olo lapsen tarpeille, jatkuva lapsen auttaminen niin monen asian kanssa joka auttaa lasta askelaskeleelta saavuttamaan omia taitoja ja pärjäämään.Tämä äidin työ on se joka eniten rasittaa, koska sitä on vaan silloin toista varten ja omat tarpeet saavat jatkuvasti olla toisella sijalla.Onhan se niin että syy on juuri tämä miksi niin moni äiti haluaa heti äitiysloman jälkeen palata täyspainoisesti työelämään.Lapsen saavuttaessa kehityksessään taaperovaiheen eivät äidit enää jaksa lapsensa kanssa olla päivät pitkät koska taaperovaihe lapsen kehityksessä on monella tavalla voimia koetteleva. Samalla kuitenkin monella tavalla vaihe jonka onnistuminen on niin ratkaiseva lapsen tulevaisuuden kannalta. Äidit jotka jaksavat taaperonsa kanssa käydä läpi tämän ikävaiheen haasteet ovat sekä lapselle että yhteiskunnalle että myös itselleen tehneet varsin merkittävän työpanoksen!

olikin lähinnä niille, jotka suu vaahdossa selittävät kuinka uraäiti tekee ihan samat kotityöt illan aikana kuin kotiäiti koko päivän aikana.

Tärkein tehtävä kotiäidille on tietenkin lasten hoitaminen, mutta sen ohessa tulee paljon muutakin tekemistä, esim. jatkuvaa siivoamista.

On totta että sen päivän aikana on muutamia sellaisia askareita jotka ihan faktana lisääntyvät kotona ollessa, isoimpana lounaan valmistaminen, syöttäminen ja jälkien siivoaminen sekä jossain tapauksissa välipalan kanssa sama homma. Jossain määrin voi joutua myös siistimään paikkoja lasten jäljiltä enemmän, jopa hiukan siivoamaan. Mutta siinä ohessa kotona ollessa jää tälla kaikelle aivan valtavan paljon enemmän aikaa. Otetaan nyt vaikka nyt niin ajankohtainen ikkunoiden peseminen: Ollessani kotona pesin ikkunoita arkena isompien ollaessa kerhossa ja pienimmän nukkuessa päiväunia. Nyt kun olen töissä, odottaa ikkunanpesu minua viikonloppuna "urakkana".

Ollessani töissä joudun ihan samalla tavalla valmistamaan aamiaisen ja korjaamaan jäljet - kiireessä toki. Samoin joudun valmistamaan päivällisen ja iltapalan ja korjaamaan jäljet. Joudun käytännössä imuroimaan päivittäin eteisen ja siitä aukeavan olohuoneen ja keittiön noin päällisin puolin ja vessat joudun siivoamaan ihan yhtä usein kuin kotona ollessanikin.

Kun tulemme kotiin päiväkodista kuraisten lasten kanssa, ihan samalla tavalla joudun huuhtomaan hiekkoja ja ripustamaan haalareita ja tumppuja kuivumaan ja siivoilemaan kuraa lattialta.

Kotona ollessa pystyi ottamaan sellaisia urakoita kuin vaikka saunan pesu keskellä päivää, nyt menee viikonloppuhommiksi sekin. Kyllä meillä lähtökohtaisesti oli paljon siistimpää ja viimeistellympää ollessani kotona kuin nyt ja koin että hommat tulivat tehdyksi siinä sivussa ihan itsestään.

Ja ei, en ole uraäiti, olen ihan tavallinen äiti joka käy töissä ja kokee sen kokonaisuutena paljon raskaammaksi kuin kotiäitivuodet. Kotona oleminen oli sama asia kuin nyt 4 viikon vuosiloma.

Vierailija
28/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmettelen miksi tämä keskustelu aina kääntyy kotitöiden tekemiseen, kuinka on raskasta jne. Eiköhän se kotihoidon keskeisin asia kuitenkin ole se läsnäolo ja lapsen paras - ajatus siitä, että ensimmäiset ikävuodet lapsen kanssa ovat ensiarvoisen tärkeitä, ja siksi jompi kumpi/molemmat vanhemmat vuorotellen haluavat olla ne kotona. Kotityöt ovat sitten asia erikseen, ne vaan hoidetaan siinä sivussa. Ja kukin tyylillään.

En myöskään ymmärrä "kilpailua" siitä, kenellä on rankinta. Ihan vain yhdenkin lapsen kanssa on tärkeää ja perusteltua olla kotona. Ei siinäkään ole kyse velttoilusta, vaikka neljän lapsen kanssa arki olisikin jollain mittarilla raskaampaa. Lasten kanssa kotona oleminen on vain mielestäni sinällään tärkeää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun minä olen kotona lasteni (4 kpl) kanssa, se on velttoilua josta yhteiskunnan ei tulisi maksaa mitään, mutta kun lähden töihin täältä velttoilemasta ja hommaan kotiin hoitajan niin se onkin ihan oikeaa työtä josta kuuluu maksaa kunnon palkka. Vaikkei tämän hoitajan hommiin kuulu puoletkaan siitä mitä kotiäidin hommiin.

Vierailija
30/148 |

En ymmärrä.

Kotihoidontuki on tuki lastenhoitoon, ei kodinhoidontuki.

Ja mun mielestä tuossa on selkeä ero: Hoitajalla on velvollisuus ilmestyä teille joka ikinen päivä sovittuna aikana ja tehdä teillä työsopimuksen edellyttämät asiat ja viipyä teillä sovittuun ajankohtaan. Hän ei voi päättää käydä vaikka ruokakaupassa tai aamulla olla sellaisella fiiliksellä että tänään ollaa koko päivä pyjamassa ja löhötään. Kotiäidin hommat ei ole työtä sanan varsinaisessa merkityksessä mutta ei se ole velttoiluakaan tietenkään!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla ainakin kotiäitinä oleminen on aika paljon muutakin kuin kotitaloustöitä. Toki nekin kuuluvat asiaan, jotta lapset saavat terveellistä ruokaa.

Mutta koska lapseni eivät ole päivähoidossa, niin minä koen tehtäväkseni pitää huolta lasten monipuolisesta kehityksestä, taitojen oppimisesta, ryhmätilanteiden hankkimisesta, jne. Ei nuo hoidu ihan vain sillä, että hengaillaan yöpuvussa iltapäivään ja lapset katsoo telkkaria.

Kotiäiti on vastuussa itse monesta sellaisesta asiasta, joita päivähoidossa seuraa ammattilaiset, erityislastentarhanopettaja tai jopa puheterapeutti. Kotiäidin lasta ei seurata samalla tavalla ammattilaisten voimin, vaan yksi neuvolakäynti vuodessa ajaa saman asian. Siispä äidin vastuulle jää paljon. Jos ei välitä lapsen kehitysviiveistä, niin eihän se vastuu silloin toki paljon paina.

Kotiäitiyttä on monenlaista. Jollekin se ehkä sitten on lähinnä kotitöiden tekemistä ja lapset hoituvat pelkällä ruuan tarjoamisella. Minä näen kotiäitiyden paljon monimuotoisempana asiana.

Vierailija
32/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ollessani kotona pesin ikkunoita arkena isompien ollaessa kerhossa ja pienimmän nukkuessa päiväunia.

Et voi silti puhua kaikkien kotiäitien puolesta. Mulla ei ikinä ollut isommat lapset samaan aikaan kerhossa. Toisen kerho oli aamupäivällä ja toisen eri päivän iltapäivällä. Ja vauva nukkui päiväunet katkonaisesti. Sitä piti puolen tunnin välein hyssytellä tai vaunuttaa takaisin uneen. Ei se oikeasti ollut mitään sellaista, että "pesenpä tossa samalla vähän ikkunoita, kun lapsia ei muka tarvi hoitaa".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kyllä meillä ainakin on paljon vähemmän kotitöitä kun lapset on päiväkodissa ja itse töissä. Tiskiä ei tule läheskään niin paljon eikä ruokaakaan tarvitse olla koko ajan tekemässä.

ja paljon siistimpää vaikka siivotaan selvästi harvemmin ja paljon vähemmän kuin kotiäitivuosien aikana :) Nytkin on ollut koko viikon ihan siistiä vaikka ei olla siivottu ollenkaan. Eipä ole tyhjässä kodissa kukaan ollut sotkemassakaan. Ainoa lisääntynyt kotityö on pyykkihuollon määrä.

Kyse ei olekaan käytännön työstä, pyykinpesusta, siivouksesta ja ruuanlaitosta. Monella tavalla rasittavampaa on jatkuva kuulolla olo lapsen tarpeille, jatkuva lapsen auttaminen niin monen asian kanssa joka auttaa lasta askelaskeleelta saavuttamaan omia taitoja ja pärjäämään.Tämä äidin työ on se joka eniten rasittaa, koska sitä on vaan silloin toista varten ja omat tarpeet saavat jatkuvasti olla toisella sijalla.Onhan se niin että syy on juuri tämä miksi niin moni äiti haluaa heti äitiysloman jälkeen palata täyspainoisesti työelämään.Lapsen saavuttaessa kehityksessään taaperovaiheen eivät äidit enää jaksa lapsensa kanssa olla päivät pitkät koska taaperovaihe lapsen kehityksessä on monella tavalla voimia koetteleva. Samalla kuitenkin monella tavalla vaihe jonka onnistuminen on niin ratkaiseva lapsen tulevaisuuden kannalta. Äidit jotka jaksavat taaperonsa kanssa käydä läpi tämän ikävaiheen haasteet ovat sekä lapselle että yhteiskunnalle että myös itselleen tehneet varsin merkittävän työpanoksen!

olikin lähinnä niille, jotka suu vaahdossa selittävät kuinka uraäiti tekee ihan samat kotityöt illan aikana kuin kotiäiti koko päivän aikana.

Tärkein tehtävä kotiäidille on tietenkin lasten hoitaminen, mutta sen ohessa tulee paljon muutakin tekemistä, esim. jatkuvaa siivoamista.

Ensin ollaan töissä koko viikko ja illalla tietenkin hoidetaan muksut. Vapaapäivätkin ovat rankkoja, nehän ovat samanlaisia kuin kotiäidin päivät.

Vai johtuisiko siitä, että toiset ottavat relammin? Uraäidit eivät pingota vapaapäivinään vaan nauttivat lasten seurasta. Ja siitä huolimatta koti pysyy jotenkuten kunnossa ja ruokahuolto pelaa.

On ok jäädä kotiin lasten kanssa ja lapsille hyväksi. Ja lasten kanssa oleminen on henkisesti raskasta, olla saatavilla koko ajan. Tuntuu vain, että jotkut kotiäidit sekoavat kotona ja alkavat hinkata ja puunata ihan tarpeettomasti. Uraäiti haluaa vain rentoutua lastensa kanssa työpäivän päätteeksi eikä jatkuvasti kulje rätti kädessä. Ihan tuttavia seuraamalla olen johtopäätelmäni tehnyt. Kyllä sitä ouunaamista ja hinkkaamista ja tiskaamista on vaikka maailman tappiin, jos haluaa päivänsä niin käyttää.

Vierailija
34/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Että pienen lapsen olisi parempi olla kotona hoidossa kuin päiväkodissa isossa lapsiryhmässä päivittäin se 8-10 tuntia? Kehotan tutustumaan kehityspsykologiaan ja voit googlata myös mitä alan asiantuntijat pääsääntöisesti suosittelevat.

Olen päiväkodissa töissä ja suurin osa lapsista syö hoidossa aamupalan, lounaan sekä välipalan ja hoitopäivän pituus on useimmilla ainakin se 8 tuntia ja pienten ryhmästä kyse, jos joku hoitajista on poissa niin päiväkodin johtaja on merkitty sille päivälle hoitajavahvuuteen vaikka ei fyysisesti ryhmässä olisikaan, joskus on siivojakin ollut auttamassa. Ei varmasti ole lapsen parhaaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ei, en ole uraäiti, olen ihan tavallinen äiti joka käy töissä ja kokee sen kokonaisuutena paljon raskaammaksi kuin kotiäitivuodet. Kotona oleminen oli sama asia kuin nyt 4 viikon vuosiloma.

Kotiäidin työ on arvostettavaa, lapset tarvitsevat joka tapauksessa hoitoa, oli se sitten kotona tai päiväkodissa. Mutta voi sitä velttoiluksikin kutsua (nyt pois sairaat, erityislapset jne.). Kun tosiaan vertaa, että kotiäidin työ vastaa samaa kuin meille työsskäyville meidän lomamme ja vapaapäivämme. Ne ovat nimensä mukaisesti lomaa, ei työtä.

Vierailija
36/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

työelämän pahimpia velttoilijoita, hoitavat lapsia omassa kodissaan.

Vierailija
37/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt mietinkin, miksi kotiäidin työtä SAA haukkua ja väheksyä. Voisiko esim. maanviljelijöitä haukkua tukiensa vuoksi yleisesti joksikin vastaavaksi?

Maanviljelijöitähän haukutaan vähän väliä velttoilijoiksi, jotka tekevät vain kesällä töitä ja nostavat suuren suuria tukia ja saastuttavat ympäristönsä ja rääkkäävät eläimiä.

Joten jos tuohon vertaat, niin kotiäitejä saa ihan yhtä lailla haukkuja velttoilijoiksi.

Vierailija
38/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensinnäkin täytyy sanoa, etten ota koskaan liian vakavasti kenekään random-mielipiteitä.

Mutta täytyy sanoa, että tavallaan ymmärrän sanojiensa kommentit. En sillä tavalla, että kotiäitiys olisi väheksyttävää vaan siten, että kommentit tulevat työelämän oravanpyörässä juoksijoilta.

Olen jäänyt noin kuukausi sitten äitiyslomalle. Takana on vuosien hillitöntä puurtamista uran ja rahan eteen, ympäripyöreitä päiviä jne.

Nyt huomaan, että äitiyslomalla minulla on se minkä eteen työelämässä työskenneltiin. Töissähän käydään vain siksi, että saataisiin panostettua kotiin ja perheeseen.

Nyt äitiyslomailevna kotiäitinä voin nauttia aamiaista aamulla pitkään ilman, että minnekään olisi kiire. Minulla on aikaa siivota. Järjestellä kaappeja. Laittaa ruokaa. Jutella ja harrastaa lasten kanssa vaikka pidemmänkin kaavan mukaan. Ja voin jopa lähteä vaikka kauppaan keskellä päivää.

Nautin tästä kotiäiteilystä nyt aivan hirveästi, tässä on vielä uutuudenviehätys tallella.

Aikansa tätä kestää, ja aika lyhyen aikaa loppujenlopuksi. Nyt on aika kotiäiteilyn, vuoden päästä puhaltavat taas uudet tuulet.

Vierailija
39/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen juuri nyt kotirouvana ja nautin suunnattomasti.

Vierailija
40/148 |
11.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin ilmeisesti vauva ei ole vielä syntynytkään ja muut lapset taitavat olla aika isoja jos voit nauttia omaa aamiaista aamulla pitkään ilman että minnekään on kiire ja juosta kaupoissa pitkin päivää?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kaksi kahdeksan