Sijoitetusta lapsesta maksettavat korvaukset, mitä korvataan?

nykyisellä systeemillähän sijaisperhetoiminnasta nimenomaan on tulossa köyhien perheidenrahanhankintaa. Vain sellaisen perheen kannattaa ottaa sijoitettu lapsi, jossa omillakaan lapsilla ei ole harrastuksia ja jossa kuljetaan kirpparivaatteissa ikä koskaan käydä missään matkalla tms. Vain tällaisessa köyhässä perheessä lapsesta maksetut kulukorvaukset riittävät kattamaan lapsen kulut ja vain tällaiselle perheelle maksetusta hoitorahasta on sellaista taloudellista hyötyä, että lapsi halutaan ottaa.

Vähänkään paremmin toimeentulevassa perheessä sijoitetun lapsen ottaminen tarkoittaa tulojen putoamista ja omien rahojen laittamista vieraaseen lapseen. Mitä paremmin toimeentuleva perhe, sitä enemmän lapseen joutuu sijoittamaan.

Kysyn nyt vain, onko tämä järkevää politiikkaa? Halutaanko vain hoitaa lapset mahdollisimman halvalla, vai olisiko järkevä miettiä myös tulevaisuutta? Kuten joku aiemminkin esitti, niin herää epäily, mitä näistä sijoitetuista lapsista tulee aikuisina missäkin perheessä kasvatettuina?

Ja varsinkin jos näitä köyhiä perheitä ei edes ole tarpeeksi tarjolla, että joka lapselle riittäisi koti. Loput laitetaan lastenkotiin paljon suuremmilla kustannuksilla. Lienee tilastollisesti täysin selvää, että lastenkodissa kasvaneilla lapsilla menee aikuisena huonommin kuin varakkaissa perheissä kasvaneilla lapsilla?

Tuntuu oudolta, että ap tuomitaan ahneena. Hänhän ei tarvitse maitorahaa. Vähätuloisessa perheessä sijaisperhekorvauksella on oikeasti merkitystä, eikä heitä kukaan ahneeksi sano.

sijoitetulle lapselle:



voit olla kiitollinen siitä, että hoitivat sinua hyvin pientä korvausta vastaan. Siinä oli pakko olla rakkautta mukana.



Jos sait huoneen eri kerroksesta, niin ei se kerro muuta kuin sen, että niillä ei ollut muualla vapaita huoneita. Saman ne olisi tehneet, jos heille olisi syntynyt yksi oma lapsi lisää.

maksamaan osan kuluista omista rahoistaan. Kulukorvauksen kuuluu olla KAIKKIA kuluja varten ja sitten se pieni hoitopalkkio päälle.



Ongelmaksi tulee se, että jos perhe syö paljon ulkona, käy runsaasti huvipuistoissa ja ulkomailla, niin mitä tehdä sijaislapsen kanssa tällöin. Ei ole oikein, että perhe joutuu rajoittamaan omaa kulutustaan siksi, että sijaislapsen rahat eivät riitä. Eli: mihin viedä sijaislapsi ulkomaanmatkojen ajaksi, syökö sijaislapsi kotona eineksiä, kun muu perhe menee ravintolaan jne.



Ei voi ajatella, että perhe on sijaislapsen vähien käyttövarojen vankina. Perhe tekee jo arvokasta työtä kasvattaessaan kovia kokenutta lasta. Lapsi on ehkä peloissaan ja häiriintynyt. Kuluu aikaa terapioissa ja lapsi heräilee öisin turvaa kaivaten. Läksyissä tarvitsee ehkä enemmän apua (kun ei ole autettu ehkä aiemmin). Tätä tehdään toki empaattisesti ja sydämellisesti. Tämä kasvatusvastuu on siis se perheen työ, josta se palkka tulee.

on tarkoitus riittää se kunnan antama rahamäärä. Niinhän se menee. Turha haukkua sijaisperheitä. Minkäs he sille voivat, jos rahamäärä on liian pieni. Ei sen sijaisperheen kuulu lapsen kuluja maksaa ja se on ihan oikein. Lapsihan on vain sijoituksessa ja tapaa omia oikeita vanhempiaan. Perii oikeat vanhempansa. Saa oikeilta isovanhemmiltaan lahjat, voi palautua biokotiinsa ja sitä oikein yritetäänkin.

Yläkerrassa olisi ollut tilaa minullekin, mutta en ns. kuulunut joukkoon, en ollut oma lapsi. Outo kategorisointi tuo oli, jollakin tavalla ihmisarvoa halveeravakin, mutta joo, ihmiset pääsevät traumoistaan yli, kunhan käsittelevät niitä. Edelleenkin olen sitä mieltä, että jos raha on suurin vaikutin ottaa sijaislapsi, ollaan todella syvällä metsässä, moraalisessa mittakaavassa ajateltuna. Toinen ongelmallinen ryhmä ovat mielestäni erinäiset uskonnolliset tahot, jotka ikään kuin Raamatun velvoitteesta ottavat köyhän huostaansa ja aloittavat aivopesun siihen (heidän mielestään) ainoaan oikeaan suuntaan.

Niin, kiitollinen olen katosta pääni päällä ja vähimmäisvaatimusten täyttämästä hoidostani, mutta en edes aikuisena sulata sitä, että huonoista oloista otettu lapsi pistetään perheeseen, joka käytännöillään osoittaa, että todellakin, huonompi olet kuin me.

Tiedän, että tuollaista on tapahtunut ennenkuin sijaisperheitä on valmennettu tai seurattu siten kuin nykyään. Tosin voi vieläkin sattua ikäviä juttuja. Aina joku osaa hämätä sosiaalityöntekijöitä. Olen itse sijaisvanhempi ja lapsi on kyllä meille niin rakas ja täysin perheenjäsen. Enimmäkseen maksamme hänen kulunsa ja harrastuksensa itse. Matkustelemme kotimaassa eikä ole tullut edes mieleen vaatia näihin matkoihin sossun korvausta. Lapsihan on meidän oma raksa lapsemme. Lapsi syntyy sylissä.

Että saisivat elää normaalia elämää. Minä ainakin haluaisin ap:n perheeseen asumaan. Jos on köyhissä ja kurjissa oloissa kasvanut lapsi, mikä olisi parempi sijoituspaikka kuin paljon aikaa yhdessä (ulkomaillakin) viettävä perhe, jonka lapset saavat harrastaa?



Täysin erilaisessa perheessä pienikin lapsi voi oppia ymmärtämään koulunkäynnin tärkeyden ja elämän tarjoamat vaihtoehdot, jolloin voidaan myös ehkäistä köyhyyden periytymistä! Olemme itse harkinneet tukiperheeksi ryhtymistä, sillä puumaamme, retkeilemme ja matkustelemme perheenä paljon. Nyt tyydymme ottamaan aina huvipuistoon, rinteeseen tai uimaan usein molemmille lapsille kaverit mukaan ja kohtelemme kavereita kuin omia lapsia. Jos ostamme jätskit omille, ostamme myös vieraille. Jos tekee 2-3 puuharetkeä (leffat, huvi-ja vesipuistot, rinteet yms) kuukaudessa ylimääräisiin lapsiin menee helposti jokunen satanen, joten ymmärrän täysin ap:ta. Meilläkin on suht hyvät tulot, mutta vakituinen uusi perheenjäsen vaikuttaisin kyllä myös toimintatapoihimme. Ei välttämättä olisi vara reissata 2-5 kertaa vuodessa ulkomaille eikä maksaa kaikkia harrastuksia lapsille varsinkaan, jos lyhentäisimme työaikojamme tukeaksemme uutta perheenjäsentä.

ketjua ja en vieläkään ymmärrä, mistä ap:ta syytetään tässä ketjussa...? Siis ap kysyi, saisiko LAPSEN kuluihin sossusta rahaa, koska heillä on tapana tehdä esimerkiksi paljon matkoja. Ei ap ole ahneena vaatimassa itselleen mitään vaan miettii, miten käytännössä toteuttaisivat taloudellisesti lapsen sijoituskuvion.

Sijaisperheeksi ei ole pakko ryhtyä. Jos perhe elää poikkeuksellisen varakasta elämää eikä ole valmis siitä tinkimään, silloin ei ehkä tosiaan ole sen sijoitettavan lapsen paikka tässä perheessä. Kannattaisi lukea ajatuksella sen lapsena sijoitetun kirjoitukset. Tuntuu pahalta niiden lasten puolesta, jotka sijaisperheessä joutuvat eriarvoiseen asemaan.

Pienenä sijoitetulle se sijaisperhe on arjessa ainoa oma perhe. Miettikääpä lapsen näkökulmasta, miltä tuntuu jatkuvasti tulla muistutetuksi siitä, ettei ole oma? Jos harrastukset, vaatteet ja matkat laskelmoidaan siten, että "omat" saavat parhaat. Ja sitten pitäisi vielä muistaa olla kiitollinen perheen paistatellessa "hyväntekijän" roolissaan. Ahdistavaa ajatellakin.

Asia on harvinaisen yksinkertainen: ryhtykää sijaisperheeksi vain, jos olette tosissaan valmiita siihen. Jos omasta elintasosta tinkiminen on kynnyskysymys, ettekä ole valmiita ottamaan lasta tasavertaiseksi perheenjäseneksi, miettikää muita vaihtoehtoja. Vaikka sitä koiraa. Tai jos tuntuu, että haluaa tehdä hyvää, mutta oma elämä ei siitä saa liikaa muuttua, miettikää, voisitteko olla tukiperhe: tukilapset vierailisivat perheessänne välillä viikonloppuisin ja silloin tällöin pidempään, mutta eivät olisi vastuullanne 24/7. Ei tulisi samanlaisia kuluongelmia tai vertailuja oman jälkikasvun kesken.

ei rahassa mitattuna, vaan siinä että saamme uuden perheenjäsenen. Vaikka se olisikin vain rajalliseksi ajaksi, niin yhteys lapsiin on meillä aina säilynyt. Meillä on on ollut yhteensä 4 sijaislasta, hieman eri aikoihin. Ensimmäinen oli kolme vuotta, sen jälkeen kaksi sisarusta täysi-ikäiseksi saakka ja nyt viimeisin on ollut kohta kaksi vuotta.

On todella palkitsevaa huomata, miten lapsi pikkuhiljaa kotiutuu ja alkaa luottaa meihin enemmän. Ja muodostaa yhtävyysisteitä ympäristön ja omiin lapsiimme. Lapset on otettu mukaan perheen aktiviteetteja, matkustuksia jne. Kaikkiin jo pois muuttaneisiin on yhteys säilynyt, enkä ajattele että heihin laitettu raha tai aika olisi mennyt mitenkään hukkaan. Ollaan saatu sijaisvanhemmuudesta paljon ja nämä lapset ovat kasvatteneet myös meitä. Omat lapsemme ovat oppineet solidaarisuutta ja ymmärtämään eri tilanteita. Esim. näiden sisarusten kanssa alku oli hankalaa. Tulivat meille ns. esiteini iässä, takana rankka ja rikkinäinen lapsuus ja luottamus aikuisiin puuttui täysin. Omat lapsemme olivat silloin lähellä samaa ikää. Alku oli rankkaa, mutta kun siitä selvittiin, niin myös todella antoisaa. Eli saamapuolelle jäätiin :)



Toivoisin että kaikki sijaisperheeksi ryhtyvät osaisivat laskea tätä plus- ja miinuspuolelle jäämistä muutenkin kuin euroissa - vaatii korkeamman asteen matematiikkaa, joten kaikista ei siihen varmasti ole.

ainakin kahden nimikkeen alla.Yksi on nimenomaan tämä sijoituskoti jossa tehdään vähän niinkuin hyvästä sydämestä työtä. Lapsista saa kulukorvauksen joka kattaa jotakin mutta ei aivan kaikkea. Varsinkin kaiken luksuksen saa maksaa itse.Myös lapsen vanhemmat voivat osallistua tällaisen lapsen kustannuksiin.Nämä lapset eivät saisi lain mukaan olla erityislapsia (häiriintyneitä,saiiraita tms. erikoista hoitoa vaativia).

Sitten on niitä perhekoteja joissa on koulutettu henkilökunta.Tämä ei enää ole hyväntekeväisyyttä vaan noudattaa sosiaalialan palkkausta.Kunnan sosiaalitoimen kanssa käydään budjetti läpi ja kirjanpitoa on pidettävä kuten minkä tahansa yrityksen.Lapset voivat olla vaikeasti häiriintyneitäkin.

Kummassakaan näistä ei ole mahdollista nämä ulkomaanmatkat juuri kustannussyistä ja myös siksi että lapset eivät ole omia ja vanhemmilla on oikeus päättää lapsen asioista. Vastuu on suuri hoidettavana olevista alaikäisistä.Toki matkoja voi tehdä jos ottaa tämän kaiken huomioon ja maksaa itse kulut.

Nämä olen kuullut ystävältäni joka oli ensin vuosia sijaisvanhempana ja sitten hankki koulutuksen. Nyt heillä on maalla perhekoti ja tulojakin on alkanut tulla.Sijaisvanhempana oleminen ei kata edes kaikkia normaaleja kuluja.

Jos lapsi sijoitetaan perheeseen se ei merkitse läheskään aina että lapsella ei olisi muuta kotia.lapsi voi olla sijoitettuna vain puoli vuotta ja mennä sitten takaisin omaan kotiin. Siksi etsitään normaaleja koteja että ristiriita ei olisi liian suuri.

mihin kaikkeen lapsella on subjektiivinen oikeus.

En tiedä paljonko lapsen kuluihin tällä hetkellä annetaan ja miten se riittää jiten niihin en voi ottaa kantaa.



Mutta se, että matkustelu ja ylenpalttiset harrastukset olisivat jokaisen perusoikeus, ei mene jakeluun. Olisiko tällainen oikeys vain niillä lapsilla, jotka on sijoitettuna varakkaisiin perheisiin? Mitä jos perhe on ökyrikas ja lapselle saman elintason tarjoaminen maksaisikon vaikka 100 000€ vuodessa? Pitäisikö yhteiskunnan maksaa?

Entä miten ne lapse jotka asuvat biovanhempien luona köyhyysrajalla? Ei ole varaa matkustaa koskaan eikä harrastaa mitään. Ei yhteiskunta heillekään tarjoa 14 000€/ lapsi/ vuosi, että tehkääpä nyt jotain kivaa.



Kulukorvaus pitää toki olla järkevällä tasolla, mutta tällainen ajattelumalli mikä ap: lla on, asettaa lapset hyvin eriarvoiseen asemaan. Eriarvoisuus on arkea, mutta yhteiskunta voi noin toimia.

Myös tänne kirjoitelleen, lapsena sijoitetun, kokemukset ovat ajatuksia herättäviä.



Näen kuitenkin, että täällä (taas) syytellään paremmin toimeentulevia ahneiksi täysin syyttä. Kysyisin itse pikemminkin, että MINKÄLAISESSA PERHEESSÄ todennäköisyys sille, että sijoitettu lapsi tulee huonommin kohdelluksi, on suurempi? Köyhässä perheessä, jolle lapsesta saatu hoitoraha ja kulukorvaus ovat merkityksellisiä vai varakkaammassa perheessä, joka toivoisi kuluja korvattavaksi, mutta jolle hoidosta saatavalla palkkiolla ei ole taloudellista merkitystä?



Itse en ymmärrä alkuunkaan niitä, jotka ajattelevat, että varakkaampi perhe ottaisi lapsen rahasta. Miksi ihmeessä ottaisi? Varakkaammalle perheellehän sijoitetun lapsen ottaminen merkitsee joka tapauksessa ylimääräistä rahanmenoa! Eikö tällainen perhe TODENNÄKÖISIMMIN ota lapsen siksi, että haluaa lapsen eikä siksi, että haluaa hyötyä taloudellisesti? Todennäköisesti perhe halutessaan keksisi kyllä parempiakin tapoja ansaita lisää rahaa kuin sijoitetun lapsen ottaminen.



Köyhemmässä perheessä lapseen ei kulu niin paljoa rahaa ja hoidosta maksettava palkkio saattaa olla perheelle merkittäväkin lisätulo. Eikö ole TODENNÄKÖISEMPÄÄ, että pienituloinen perhe ottaa lapsen rahan takia sekä jättää kulukorvaukset käyttämättä lapsen hyväksi ja käyttääkin ne omiin menoihinsa? Minä pitäisin todennäköisempänä, että pienituloisessa perheessä lapsi laitettaisiin kellariin asumaan ja puettaisiin vanhoihin retkuihin. Pienituloisella perheellä ei ehkä ole mielessä kovin montaa muuta tapaa ansaita ylimääräistä.



Minusta aiemmin esitetty ajatus todellisten kulujen korvaamisesta kokonaan ja hoidosta maksettavan palkkion pitäminen pienenä olisi juuri sellainen asia, joka ajaisi ihmisiä ottamaan lapsia oikeista syistä, olivat he sitten suuri- tai pienituloisia.



Haluaisin myöskin kuulla tuon lapsena sijoitetun mielipiteen tästä asiasta. Ymmärrän kyllä, että tuollaisen lapsuuden jälkeen voi olla allerginen kaikelle puheelle, joka koskee rahaa. Haluaisin kuitenkin tietää, kumman perheen lapsena sijoitettu itse valitsisi nyt joko itselleen tai lapselleen - yvin toimeentulevan, vai köyhän. Olettaen siis, että perheen todellisista motiiveista ei olisi parempaa tietoa, ainoastaan taloudellisesta tilanteesta. Olisi myös kiva tietää ratkaisun perusteet.

Eivät rikkaita eivätkä köyhiä. Jos yhdelle perheelle maksettaisiin tuhansia kulukorvauksina, pitäisi maksaa sama kaikille perheille. Ja sellaiseen ei todellakaan kunnilla ole varaa. Jos perhe on hyvintoimeentuleva, jopa varakas, niin miksi niitä senttejä ja euroja täytyy niin tarkkaan laskea? Vähävaraisemmat sijaisperheet maksavat vaatimattomammat matkat sijoitetulle lapselle itse. Eli suhteessa tuloihinsa maksavat sen, mitä ap ei ole valmis maksamaan. Onko tosiaan niin, että mitä enemmän rahaa, sitä ahneemmaksi tulee? Miksi tällaiset perheet yleensä sitä lasta perheeseen haluavat?

Meillä kolmas lapsi on adoptioitu ja adoptioneuvonnassa sosiaalityöntekijä yritti kaupata meille sijaisvanhemmuutta ihan tosissaan. Pari kertaa siitä puhuttiinkin ja mekin olimme tosissamme. Käytännössä asia tyssäsi juuri niihin, vaikeuksiin, mitä sijaisvanhemmuudessa voi olla verrattuna adoptiovanhemmuuteen (=et ole lapsen huoltaja etkä saa päättää asioista) sekä TALOUDELLISIIN TEKIJÖIHIN.



Minulla oli neuvonnan aikaan hyvä vakituinen työpaikka. Adoptiolapsen kohdalla minulla oli subjektiivinen oikeus vanhempainvapaaseen ja hoitovapaaseen sekä tulosidonnainen vanhempainpäiväraha, joka minun kohdallani oli noin 4500 euroa kuukaudessa. Hoitovapaalta saa kunnassamme Kelan hoitorahan lisäksi ihan reilunkokoista kuntalisää ja lisäksi omasta lapsesta saa lapsilisää.



Jos olisimme ottaneet sijoitetun lapsen (josta sossu muuten lupasi, että hän voi kyllä järjestää pienen vauvan, jonka sijoitus mitä todennäköisimmin on pitkäaikainen / lopullinen), olisi sosiaalitoimiston maksama maksimi hoitokorvaus siltä ajalta kuin olisin ollut kotona ollut noin 800 euroa kuussa. Tämä siis sossun lupaama ehdoton maksimi huomioiden tuloni, joista joutuisin luopumaan. Lisäksi minun olisi pitänyt IRTISANOUTUA vakituisesta hyvästä työpaikasta, koska sijoitetun lapsen kohdalla ei ole subjektiivista oikeutta vapaaseen.



Myöhemmin hoitokorvaus olisi pudonnut noin 300-400 euroon kuussa. Yhdessä kulukorvaus ja hoitokorvaus olisivat olleet noin 700-800 euroa kuussa - siis vähemmän kuin kotihoidontuki, kuntalisä ja lapsilisä yhteensä! Käytännössä sijoitetusta lapsesta olisi siis maksettu HUOMATTAVASTI VÄHEMMÄN, kuin mitä olisimme saaneet biologisesta tai adoptiolapsesta. Lisäksi olisin joutunut luopumaan työpaikasta.



Käytännössä meillä ei olisi ollut varaa sijoitettuun lapseen, koska asuntolainaa oli vielä jäljellä jne. Ensimmäisten vuosien aikana tappiomme verrattuna biologiseen tai adoptiolapseen olisivat olleet 30 000 - 40 000 euroa. Toki tilanne olisi vuosien mittaan tasoittunut hivenen, täysi-ikäisyyteen mennessä ehkä kokonaankin, koska isommasta lapsesta maksettava korvaus ylittää lapsilisien määrän. Se ei kuitenkaan hirveästi lohduta akuutissa tilanteessa, kun tulot putoavat ja työpaikka menee.



Toinen asia, mitä sosiaalityöntekijät eivät juurikaan viitsi mainostaa on lapsen asioista päättäminen. Käytännössä päätösvalta huostaanotetun lapsen asioista on sosiaalityöntekijöillä ja osin jopa vanhemmilla. Se tarkoittaa, että esim. niihin matkoihin pitää aina pyytää lupa aikä sen saaminen välttämättä ole itsestäänselvää. Passi voi olla sossun hallussa. Myös esim. lapsen uskonnollinen kasvatus on huoltajan päätettävissä, lasta ei niin vain ilmoitetakaan riparille tai päästetä koulun uskonnolliseen juhlaan. Jopa harrastuksia päätettäessä saatetaan tarvita lupaa. Ja kaikenlaisiin huoltajan allekirjoitettaviin papereihin ja lupalappuihin pitää aina käydä hakemassa nimi sossusta. Ex tempore ei sijoitetun lapsen kanssa tehdä oikein yhtään mitään. Jos biologiset vanhemmat heittäytyvät oikein hankaliksi, voi elämä hankaloitua aika tavalla.



Henkilökohtaisesti olen myös asiaa vuosia mietittyäni sitä mieltä, että lapsen kulut kuuluu maksaa huoltajan (siis yhteiskunnan huostaanottotapauksessa). Kyllä minä hoidan paljonkin esim. tuttavien ja sukulaisten lapsia, joskus pitkiäkin aikoja ja meillä ollessaan pidän heitä ihan kuten omiani - ja niin pitäisin sijoitettuja lapsiakin. Pidän kuitenkin itsestäänselvänä, että lapsen huoltaja maksaa matkat, harrastukset, harrastusvälineet, vaatteet jne., vaikka minä kuljettaisinkin ja ottaisin lapsen joka paikkaan mukaan. En ymmärrä, miksi sijoitetun lapsen kohdalla pitäisi ajatella toisin ja miksi sijaisvanhempien pitäisi kustantaa sijoitetun lapsen elämä omasta pussistaan. Sillä hetkellä kun saisin adoptioida sijoitetun lapsen, alkaisin tietenkin maksaa myös hänen kulunsa, koska päättäisin myös hänen asioistaan.



t. adoptioäiti, josta ei tullut sijaisvanhempaa

Minkä verran rahaa saa mistäkin lapsesta! Kyllä minä vähätuloinen ihminen pystyin yhden sijoitetun hoitamaan ja pystyn vieläkin. Töistä ei tarvitse irtisanoutua, on myös mahdollisuus palkattomaan poissaoloon. Itse kyllä allekirjoitan kaikki lapsen papaerit, eikä siihen ole tullut mitään sanomista mistään. Ei ole lapsen syy, jos hänet sijoitetaan. Lapsi ei saa tuntea olevansa eriasemassa perheen muiden lasten kanssa. Lapsilisän muuten yleensä saa perhehoitaja myös sijoitetusta lapsesta.

Minusta ap:n perhe kuulostaa erittäin hyvältä perheeltä sijaisperheeksi. Jos oma lapseni jostain syystä joutuisi sijaisperheeseen, niin olisin erittäin tyytyväinen, jos hän pääsisi perheeseen, jossa saisi matkustella ja harrastaa.

Ja sitäpaitsi veronmaksajana olisin myös tyytyväinen, vaikka kulut korvattaisiinkin, kun hoito kuitenkin maksaa vähemmän kuin laitoshoito. Käsittääkseni Suomessa on kuitenkin huutava pula sijaisperheistä.

Väitänkin, että nämä kommentoijat täällä ovat yksinomaan kateellisia. Kateellisia sekä ap:lle heidän elintasostaan, että erityisesti kateellisia sille sijoitukseen joutuvalle lapselle, joka saisikin hyvän perheen ja paremmat lähtökohdat kuin monen omat kersat. Moni maksaa mieluummin enemmän laitoshoidosta, kuin näkee halvemmassa hoidossa elävän lapsen saavan enemmän kuin omat lapsensa.

Vaan kyse on realiteeteistä. Ei tarvitse kateuskorttia edes vilauttaa tässä, koska kunta ei maksa kalliita matkoja eikä harrastuksia, eli itse on maksettava.

ryhtyisimme sijaisperheeksi, niin ostaisin lapselle kaikkea niissä rajoissa, mitä kunta hänelle maksaa. Sen sijaan aikaani ja työtäni hän saisi niin paljon kuin tarvitsisi.



Sijoitettu lapsi tässä ketjussa kertoi, että joutui eri kerrokseen, vaikka ylhäällä olisi ollut tilaa ja sai käytettyjä vaatteita vääryydellä. Tuo on minusta väärin. Olisin ottanut lapsen tietenkin yläkertaan ja käyttänyt lapsen rahat uusiin vaatteisiin. En kumminkaan käytä rahaa yhtään ylimääräistä.

Korkeamman asteen matematiikka = raja-arvon käsite on tuttu. Miten se tähän liittyy.



Mielestäni lapsen kulut eivät saa ylittää kunnan antamaa kulukorvausta. Simppli yhteen ja vähennyslasku.

tasan niin suuri, kuin siihen lapseen menee kuluja. Kuitit toimitettaisiin tietenkin. Toinen vaihtoehto olisi se, että ulkomaanmatkat maksaisi se biovanhempi omista rahoistaan.



Palkkio hoidosta saisi olla suurempi. Ehkä noin 1000 euroa kuussa yhdestä lapsesta. Tämä kannustaisi väkeä lisää alalle. Samalla tulisi paineita nostaa omaishoidon tukea ja se on hyvä asia vain. (ottakaa huomioon, että laitoshoito olisi silti kalliimpi.)

Tuntui aika karseelle, kun sijaisvanhemmat olivat sijoitettuja hellästi hoitaneet, mutta nämä vaan kauheesti kaipasi niitä biovanhempia koko ajan, vaikka olivat olleet jo vuosia sijoitettuna. Mulle olisi tullut kyllä tuossa tilanteessa turhautunut olo. Ei lainkaan sellainen olo, että antaisin omista rahoistani tälle sijaislapselle. Yhdestä perheestä sitten sisarukset palautettiin biolle. Mitä jäi sijaisvanhemmille käteen: ikävä ja luu. Ei muuta.



Sijaisvanhemmuus on ymmärrettävä työsuhteen omaisena. Vähän samaan tapaan, kuin olisit lastenkodissa työssä. Lapsen kannalta ero on siinä, että hoitaja on yötäpäivää sama.