Veljeni pyysi apuani

joten ajanee tuota asiaa kyllä eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Mutta eri asia on sitten se, keksitäänkö homoparit sulkea vielä erikseen menettelyn ulkopuolelle lakitekstissä. Väärinhän se olisi, mutta on meillä tälläkin hetkellä eri laki heteroille ja homoille, joten enpä pidättelisi hengitystäni.

Olen hämilläni. Veljeni pyysi apuani, jotta hän ja miehensä voisivat saada lapsen.

Lapsi siis saisi alkunsa minun ja veljeni miehen soluista, minä kantaisin ja synnyttäisin hänet. Veljeni mies tunnustaisi isyyden ja tahtoisi täyden huoltajuuden, jonka hälle antaisin. Tämän jälkeen veljeni adoptoisi lapsen perheensisäisellä adoptiolla.

Tälläinen järjestely on tietenkin ainoa tapa, jolla veljestäni ja hänen miehestään voi tulla vanhemmat. Suomessa kun samaa sukupuolta olevat eivät voi adoptoida perheen ulkopuolelta. Mikään pakko tietenkään synnyttäjän ei tarvitse olla minä, mutta toisaalta näin toimien lapsella olisi samaa geeniperimää myös veljeni kanssa.

Tiedän, että he olisivat upeat vanhemmat. Ja toki toivoisin omille lapsillenikin serkkua, muualta niitä ei ole tulossa sillä mieheni on perheensä ainoa lapsi ja minullakin on vain tämä pikkuveljeni.

Meillä on lapsettomuustausta, miehestäni johtuva, minun hedelmällisyydessäni ei oletettavasti ole vikaa. Tiedämme molemmat millaista on toivoa lasta, jota ei saa. Meidän lapsemme ovat lahjasoluilla tehtyjä, tiedämme siis senkin, ettei lapsi ole sen enempää tai vähempää oma, olivatpa geenit kenen vain. Minä tahtoisin tehdä tämän, mutta asia on niin iso ja kysymyksiä on niin paljon, etten varmaan edes osaa miettiä niistä jokaista.

Mitä minun pitäisi miettiä?

Mies on luvannut tukea, päätinpä mitä tahansa. Muiden mielipiteellä ei ehkä ole niin väliäkään.

Et voi vaan sanoa, että " meidän lapsilukumme on täysi, lapsi olisi täysin veljeni ja miehensä", kun kerran lapsi olisi biologisesti sinun, ja se sille lapsellekin kannattaisi mahdollisimman pian kertoa.

Entä jos lapsi alkaisi haikailla teidän perheenne jäseneksi? Kokisi alemmuutta, kun hänet on annettu pois? Kaipaisi sisaruksiaan, sillä niitähän teidän lapsenne hänelle on? ENtä jos veljesi ja puolisonsa eroavat, tai veljesi kuolee? Mihin lapsi päätyy?Mitä jos Jonkun elämänhallinta pettää, luulisi että oman biologisen lapsen kärsimyksiä olisi vierestä paljon vaikeampi seurata, kuin "vain" veljenlapsen?

Siis tuo on ihan valtavan iso asia, ja sitä pitää pohtia todella monelta kantilta. itse en usko, että voisin asiaan suostua.

poissa neuvolasta? Ja varmaan ap:n työnantaja olisi iloinen kun ap ottaa lomaa hävitäkseen ulkomaille? Ja ap:n pitäisi mennä synnyttämään sairalaan jossa ei välttämättä ymmärrä kieltä ja hygieniataso mahdollisesti heikompi? Ja sitten palaa töihin jälkivuotoa vuotaen paikat kipeänä? Ja kaikki tämä vain sen takia että erilainen veli saisi lapsen. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Jos ap:n veljellä miehineen on rahaa, niin olisiko sellainen vaihtoehto mahdollinen, että ap tulisi raskaaksi mutta ei yksinkertaisesti ilmoittaisi siitä mihinkään, ja kävisi sitten synnyttämässä lapsen ulkomailla? Jossain sellaisessa maassa, jossa lapsi voitaisiin luovuttaa heti kasvatusvanhemmilleen. Voisiko ulkomailla jopa paperitkin hoitaa kuntoon, ja sitten vasta muuttaa lapsen kanssa Suomeen, jolloin lapsi on jo valmiiksi juridisesti vanhempiensa lapsi?

ei veljesi, etteui tule mätämunia

Tavanomainen kuvio tällaisissa perhemalleissa on, että sijaissynnyttäjä pysyy lapsen elämässä. Häntä ei pyritä häivyttämään pois, vaan perhemalli jäsentyy näin:



Lapsi asuu isiensä luona. Lapselle kerrotaan, kuka on hänen biologinen äitinsä ja että on yhteisesti sovittu, että lapsi asuu isien luona. Lapsi tapaa alusta pitäen synnyttänyttä äitiä / sijaisäitiä. Mikäli lapsi jossain vaiheessa haluaa ajatella, että hänellä on 'oikea äiti' näiden hoivaavien isien lisäksi, niin perheet ovat olleet sensitiivisiä ja lapsi on voinut tavata ja olla yhteydessä bioäitiinsä.



Bioäidin ja tädin roolit voivat sopia hyvin yhteen. On kuitenkin sijaissynnyttäjän perheessä sitten varauduttava laajentamaan perhekäsitystä, että ollaan samaa sukua / porukkaa / perhettä ja tekemisissä keskenään.



Asiaa on mietittävä myös sijaissynnyttäjän lasten kannalta: miten he voivat ymmärtää, että se ei olekaan sisarus, jos asiaa ei niin haluta jäsentää...

sukusolun luovutus ja sen perusteella en itse siihen lähtisi. Mutta en lähtisi siihen muutenkaan, koska en voisi luovuttaa kantamaani lasta toiselle, tunnesiteeni on niin vahva. Mutta tässä kyseinen tarina.



Pariskunta A (mies+nainen) eivät voineet saada lasta (naisella ei kunnon munasoluja eli naisen "vika"). Pariskunnan miehellä on tummanruskeat silmät ja tummanruskea tukka. Ja pariskunnan naisella räikeän/tulen punainen tukka luonnostaan, paljon pisamia ja kirkkanvihreät silmät.



Naisen sisko luovutti munasolun. Siskolla on vaaleansiniset silmät ja ihan vaalea tukka. Ei ole kasvoiltaan siskonsa näköinen.



Pariskunnalle A syntyi lapsi; pariskunnan A miehen siittiöllä ja siskon munasolulla. Lapsi on aivan bio-äitinsä näköinen; vaalensiniset silmät, vaalea tukka ja kasvoiltaan aivan bio-äidin näköinen. Yhdennäköisyys on niin selkeä, että tuntematonkin voi sanoa, kuka bio-äiti on jos näkee heidät samassa huoneessa.



Varmaankin kiusallinen tilanne lapselle, joka tietää taustansa. Eli hän ei muistuta ulkonäöltään pisaraakaan laillisia vanhempiaan vaan bio-äitiään.



Näinkin voi käydä.

lahjoitusmunasolu? toimisit sitten vain kohtuna, eikä kyse olisi sinun lihastasi ja verestäsi josta luovut?

lahjoitusmunasolu? toimisit sitten vain kohtuna, eikä kyse olisi sinun lihastasi ja verestäsi josta luovut?

Joten yksikään suomalainen hedelmöitysklinikka ei suostu hedelmöityshoitoihin ap:n kaltaisessa tilanteessa. Sen lisäksi perheen sisäinen adoptio ei ole mikään ilmoitusasia, joten asiaa varmasti tultaisiin tutkimaan syvemmin, eikä tällaista kuviota todennäköisesti hyväksyttäisi. Vaikka bioisä saisi huoltajuuden, niin mikään ei takaa, että ap:n veli saisi adoptoida.

Raskausaika on kuin odotaisi vierasta, hartaasti toivottua, kylään.

Jos vielä odotusaikana tietöisin, että lapsi on lähdössä toiseen kotiin, luulen, että kestöisin sen hyvin.

Minulle onglema olisi loputon vastuunkanto. Olisin osana lapsen syntymää, ja haluaisin olla varma, että lapsella on kaikki hyvin.

Esikoisen odotusaika oli vaikea. Lääkäri minulle tokaisi, että vaikka miten koskisi, nyt lapsen takia seisot vaikka päälläsi seuraavat kaksi viikkoa.

Olin 100% samaa mieltä.



Kun lapsi oli syntynyt, ja mennyt muutama päivä, puhuin taas oman äitini kanssa puhelimessa. Hän sanoi, että kuulen, että olet jo alkanut rakastaa lasta. Järkytyin, ehkä siksi, että se oli totta.

Ja nyt kertauksena: En ole niitä äitejä, jotka kiintyvät vauvaansa jo masussa. Vaikka jokainen on lääketieteen avulla tehty, niin raskaudet eivät ole olleet mitään rakastumisen aikaa. Olemme vain odottaneet, että kuukaudet kuluu, lapsi syntyy ja saamme alkaa tutustua häneen sitten, rakastaminen alkaa vasta yhteisen elämän myötä. Tiedän, että monilla tämä on toisinkin, mutta minulla ja meillä näin.

Ihan sama kuinka kylmästi ja tunteettomasti sinä pystyt vastasyntyneeseen suhtautumaan, silti se lapsi on täysin sinusta riippuvainen! Hänelle äiti on koko maailma, hän kuvittelee äidin olevan osa häntä ja hänen osa äitiä. Äidistä erottaminen on erittäin julmaa vauvaa kohtaan, kun vauva joutuu eroon äidistään, hän luulee koko maailmansa hajoavan!

Oli tämä provo tai ei, minusta tuntuu äärimmäisen pahalta huomata, miten monille ihmisille lapset ovat kuin jotain kulutushyödykkeitä, joihin kaikilla pitää olla oikeus ja joita pitäisi tehtailla aikuisten toiveiden mukaisesti, lapsen parasta ajattelematta.

Minusta tämän voi hyvin kiteyttää yhdellä kysymyksellä; onko lapselle hyvä vai huono, jos hänet erotetaan syntymän jälkeen äidistään? Jos se on vauvalle hyväksi, niin sitten tämä pitäisi sallia. Kaikissa muissa tapauksissa sen pitäisi olla ehdottomasti ja 100% kiellettyä.

Varsinkin jos myös puolisoni tukisi minua päätöksessäni.



Ja jos lakia ollaan muuttamassa, niin totta kai pitäisi ottaa myös homot ja lesbot huomioon. Muutenhan se olisi ihmisoikeusrikkomus! Se, että ap:lla ja lapsella olisi samoja piirteitä voisi utelijoille (jos totuutta ei haluta kertoa kaikille tallaajille) sillä, että ovathan ap veljensä kanssa kaksosia. Eli heilläkin on väkisin samoja piirteitä. Ja suvun sisällä voi samoja piirteitä olla vaikka pikkuserkuilla mutta ei lähiserkuilla, geenit kun tuppaavat olemaan joltain osin arvaamattomia.

Ihan sama kuinka kylmästi ja tunteettomasti sinä pystyt vastasyntyneeseen suhtautumaan, silti se lapsi on täysin sinusta riippuvainen! Hänelle äiti on koko maailma, hän kuvittelee äidin olevan osa häntä ja hänen osa äitiä. Äidistä erottaminen on erittäin julmaa vauvaa kohtaan, kun vauva joutuu eroon äidistään, hän luulee koko maailmansa hajoavan!

Oli tämä provo tai ei, minusta tuntuu äärimmäisen pahalta huomata, miten monille ihmisille lapset ovat kuin jotain kulutushyödykkeitä, joihin kaikilla pitää olla oikeus ja joita pitäisi tehtailla aikuisten toiveiden mukaisesti, lapsen parasta ajattelematta.

Minusta tämän voi hyvin kiteyttää yhdellä kysymyksellä; onko lapselle hyvä vai huono, jos hänet erotetaan syntymän jälkeen äidistään? Jos se on vauvalle hyväksi, niin sitten tämä pitäisi sallia. Kaikissa muissa tapauksissa sen pitäisi olla ehdottomasti ja 100% kiellettyä.

ja väärin kasvaneita, kun eivät saaneet kokea bioäitinsä läheisyyttä. :D Totta kai lasta ajatellaan, sen takia hänellä olisi kaksi rakastavaa ja hyvää vanhempaa!

Ihan sama kuinka kylmästi ja tunteettomasti sinä pystyt vastasyntyneeseen suhtautumaan, silti se lapsi on täysin sinusta riippuvainen! Hänelle äiti on koko maailma, hän kuvittelee äidin olevan osa häntä ja hänen osa äitiä. Äidistä erottaminen on erittäin julmaa vauvaa kohtaan, kun vauva joutuu eroon äidistään, hän luulee koko maailmansa hajoavan!

Oli tämä provo tai ei, minusta tuntuu äärimmäisen pahalta huomata, miten monille ihmisille lapset ovat kuin jotain kulutushyödykkeitä, joihin kaikilla pitää olla oikeus ja joita pitäisi tehtailla aikuisten toiveiden mukaisesti, lapsen parasta ajattelematta.

Minusta tämän voi hyvin kiteyttää yhdellä kysymyksellä; onko lapselle hyvä vai huono, jos hänet erotetaan syntymän jälkeen äidistään? Jos se on vauvalle hyväksi, niin sitten tämä pitäisi sallia. Kaikissa muissa tapauksissa sen pitäisi olla ehdottomasti ja 100% kiellettyä.

ja väärin kasvaneita, kun eivät saaneet kokea bioäitinsä läheisyyttä. :D Totta kai lasta ajatellaan, sen takia hänellä olisi kaksi rakastavaa ja hyvää vanhempaa!

Adoptiossa lapsi saa yleensä uuden ÄIDIN eikö niin? Kun lapsi kasvaa hän alkaa etsiä NAISTA joka on hänet synnyttänyt. Jotain tasoa tähänkin keskusteluun kiitos.

Niin, kaikki adoptiolapset ovatkin päästään sekaisin ja väärin kasvaneita, kun eivät saaneet kokea bioäitinsä läheisyyttä. :D Totta kai lasta ajatellaan, sen takia hänellä olisi kaksi rakastavaa ja hyvää vanhempaa!

Ei pitäisi olla enää mikään salaisuus tai yllätys kenellekään, että adoptiolapsilla on huomattavasti enemmän lapsuuteen liittyviä traumoja ja niistä johtuvia ongelmia.

Ja nimenomaan lasta tässä ei mietitä. Toki lapsi jää henkiin ja tuskin hänestä mitään psykopaattia tulee, ei kukaan niin väittänytkään! Mutta edellisessä viestissäni kirjoittamani asiat ovat ihan täyttä faktaa, sen voi tarkistaa keneltä tahansa ihmisen (lapsen) mielen toimintaan perehtyneeltä. Äidistä erottaminen on aina suuri trauma lapselle, sitä ei mikään hyvä tarkoitus tai tulevaisuuden hyvät vanhemmat korvaa!

Jos asia olisi oikeasti niin yksinkertainen kuin jotkut antavat ymmärtää, ei sijaissynnytystä olisi ikinä kielletty eikä sitä tarvitsisi harkita ja käydä pitkiä moraalipohdintoja, vaan se olisi yleisesti käytössä kaikkialla maailmassa. Näin ei ole, ja juuri siitä syystä, että se on erittäin epäilyttävää toimintaa johon sisältyy suuria riskejä ja surullisia ihmiskohtaloita.

enkä näe mitään estettä suunnitelmillenne. Lain mukaan toki aviomiehesi on lapsen isä, mutta geenitesteillä sen saa hyvin helposti kumottua ja lapselle merkitään oikea, siis biologinen isä papereihin (kokemusta on). Sen jälkeen hänelle voi luovuttaa huoltajuuden kokonaan ja sitten taas jatkaa perheensisäisellä adoptiolla. Ei siis ongelmia sen suhteen.



Onnea tiellenne! Olen upea ihminen ja lapsi kasvaa varmasti haluttuna ja rakastettuna!

Ap:n tapauksessa lapsi todennäköisesti saisi hyvät ja rakastavat vanhemmat, enkä usko, että jokin mystinen "äidinkaipuu" lasta alkaisi myöhemmin vaivata. Ja tietäähän hän aina miten on alkunsa saanut. Tuskin tuntisi itseään äidin hylkäämäksi, vaan ymmärtäisi olleensa toivottu omille isilleen ja tätinsä tehneen veljelleen ison palveluksen.

Varmasti kaksi ihanaa isää ovat muuten riittäviä, mutta eikö lasta hämmentäisi, että jostain syystä ei saa asua (myös?) äitinsä kanssa:

Lapsella olisi jatkuvasti silmien alla konkreettinen todistus siitä, että lähitienoolla asuu äiti jota ei saa kutsua äidiksi vaan tädiksi ja sisarpuolet joita pitää kutsua serkuiksi.

On eri asia, kun biologinen (lapsen adoptioon antanut)vanhempi on etäinen tai tuntematon - ja kun voi halutessaan itse päättää ottaako yhteyttä ja jos niin koska - kuin että jatkuvasti joutuu pohtimaan omaa rooliaan ja asemaansa perhekuvioissa. Onko isä sitten myös eno?

Sanoit saaneesi rukousvastauksen ja päätyneesi kantamaan veljesi lapsen. Minua kiinnostaisi tietää mitä jumalaa rukoilit kun veljesi ja hänen puolisonsa saavat tehdä päätöksen siitä, keskeytetäänkö raskaus vai ei.

se sun blogi alkaa? Vai tuleex ihan 24/7 ?

Sori, en löytäny linkkii. Laita sähköpostiosotekki nii voidaan kysellä kuulumisia. Se sun veliki varmaan tykkäis nii laita vielä vaikka niitten puhelinnumeroki.Joo kiitti moi.

Sanoit saaneesi rukousvastauksen ja päätyneesi kantamaan veljesi lapsen. Minua kiinnostaisi tietää mitä jumalaa rukoilit kun veljesi ja hänen puolisonsa saavat tehdä päätöksen siitä, keskeytetäänkö raskaus vai ei.

Olen kristitty, aktiivi omassa seurakunnassani.

En aio perustaa blogia, en keksi mihin semmoista tarvitsisin.