Lue keskustelun säännöt.
Veljeni pyysi apuani
08.04.2012 |
Olen hämilläni. Veljeni pyysi apuani, jotta hän ja miehensä voisivat saada lapsen.
Lapsi siis saisi alkunsa minun ja veljeni miehen soluista, minä kantaisin ja synnyttäisin hänet. Veljeni mies tunnustaisi isyyden ja tahtoisi täyden huoltajuuden, jonka hälle antaisin. Tämän jälkeen veljeni adoptoisi lapsen perheensisäisellä adoptiolla.
Tälläinen järjestely on tietenkin ainoa tapa, jolla veljestäni ja hänen miehestään voi tulla vanhemmat. Suomessa kun samaa sukupuolta olevat eivät voi adoptoida perheen ulkopuolelta. Mikään pakko tietenkään synnyttäjän ei tarvitse olla minä, mutta toisaalta näin toimien lapsella olisi samaa geeniperimää myös veljeni kanssa.
Tiedän, että he olisivat upeat vanhemmat. Ja toki toivoisin omille lapsillenikin serkkua, muualta niitä ei ole tulossa sillä mieheni on perheensä ainoa lapsi ja minullakin on vain tämä pikkuveljeni.
Meillä on lapsettomuustausta, miehestäni johtuva, minun hedelmällisyydessäni ei oletettavasti ole vikaa. Tiedämme molemmat millaista on toivoa lasta, jota ei saa. Meidän lapsemme ovat lahjasoluilla tehtyjä, tiedämme siis senkin, ettei lapsi ole sen enempää tai vähempää oma, olivatpa geenit kenen vain. Minä tahtoisin tehdä tämän, mutta asia on niin iso ja kysymyksiä on niin paljon, etten varmaan edes osaa miettiä niistä jokaista.
Mitä minun pitäisi miettiä?
Mies on luvannut tukea, päätinpä mitä tahansa. Muiden mielipiteellä ei ehkä ole niin väliäkään.
Kommentit (141)
niin minä antaisin munasoluja. Synnyttäjä saisi olla joku muu, koska mulle se olisi liian iso nakki... Eikä tulisi sitten mitään ylikiintymisongelmia, mutta veli saisi miehensä kanssa mahdollisimman biologisen lapsen :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin sinä, auttaisin veljeä. Miksi ei? Tätinä jäät lapselle läheiseksi.
mutta ihmisten elämässä sattuu kaikenlaista. Mitä jos veljesi ja hänen miehensä tiet joskus eroavat ja lapsi jää veljesi kumppanille ja et ehkä voikaan olla hänen kanssaan tekemisissä. Tai vielä pahempana pitäisin, että jostain syystä lapsi joutuisi veljesi ja kumppaninsa kanssa kärsimään ja sinä voisit vain katsoa vierestä...
Lapsen biologinen äitihän minä tietysti olisin. Mutta käytännössä ja juridisesti vain ja ainoastaan täti.
Kertoisimme lapselle toki biologiset faktat sitten kun hän niitä kysyy. Niin mummo ja pappa kertoivat äidillemmekin, joka on bioäitinsä tavannutkin ja luonut häneen aikuisena niin hyvät välit, että meillä on mummo, mumma ja biomummi.
Lapsen biologinen äitihän minä tietysti olisin. Mutta käytännössä ja juridisesti vain ja ainoastaan täti.
Kertoisimme lapselle toki biologiset faktat sitten kun hän niitä kysyy. Niin mummo ja pappa kertoivat äidillemmekin, joka on bioäitinsä tavannutkin ja luonut häneen aikuisena niin hyvät välit, että meillä on mummo, mumma ja biomummi.
Lapsen biologinen äitihän minä tietysti olisin. Mutta käytännössä ja juridisesti vain ja ainoastaan täti.
Kertoisimme lapselle toki biologiset faktat sitten kun hän niitä kysyy. Niin mummo ja pappa kertoivat äidillemmekin, joka on bioäitinsä tavannutkin ja luonut häneen aikuisena niin hyvät välit, että meillä on mummo, mumma ja biomummi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljeni ja miehensä tuntevat lesboparin, joilla on kaksi lasta samanlaisella systeemillä. Eli näiden naisten veljet ovat lahjoittaneet sukusoluja siskojensa puolisolle. (meinaa nyrjähtää aivot näissä) Lupasivat saattaa meidät yhteen tämän perheen kanssa kysymyksiä varten. Toki tilanne on sinällään erillainen, etteivät nämä äidit ole tarvinneet sijaissynnyttäjää, mutta ainakin teoriassa juridiset seikat ovat vastaavat.
En osaa ajatella, että asia olisi sama kuin antaa pois joku nykyisistä lapsistamme. Nämä neljä ovat meidän lapsiamme, joita on yhdessä haluttu ja odotettu. Yhdessä synnytetty ja hoivattu, katsottu kasvua ja opittu rakastamaan. Jos raskaus alusta alkaen olisi ajatuksella, että lapsi ei ole meidän eikä jää meidän perheeseen asumaan, niin luopuminen kuulusi asiaan. Olisi vaikeaa varmasti ja tunteita herättävää, mutta kuuluisi silti asiaan. Vähän kuin esikoisen kouluun lähtö oli syksyllä. :D
Ja nyt kertauksena: En ole niitä äitejä, jotka kiintyvät vauvaansa jo masussa. Vaikka jokainen on lääketieteen avulla tehty, niin raskaudet eivät ole olleet mitään rakastumisen aikaa. Olemme vain odottaneet, että kuukaudet kuluu, lapsi syntyy ja saamme alkaa tutustua häneen sitten, rakastaminen alkaa vasta yhteisen elämän myötä. Tiedän, että monilla tämä on toisinkin, mutta minulla ja meillä näin.
Käytännön seikat mietityttää. Että onnistuisihan huoltajuudesta luopuminen ja adoptio varmasti. Voisiko siihen tulla jokin este? Entä jos lapsi tosiaan ei olisi terve, syntyisi keskosena, tai saisin kaksoset? (mikä ei näillä geeneillä olisi ihme)
Äitiyslomahan miun olisi pakko pitää, mutta vanhempainvapaakauden ottaisi tietysti veljen mies kokonaan. Jaksaisinko pumpata ja kuinka pitkään, jotta lapsi saisi äidinmaitoa? Imettää en kyllä uskaltaisi, siinä kehittyy kuitenkin tunneside vauvaan vähän väkisinkin vahvaksi. Kenet ottaisin synnytykseen mukaan? En omaa miestä ainakaan, kun ei lapsi olisi meidän. Enkä ehkä veljeäkään, ei nyt sentään niin läheisiä olla. Tai veljen miestäkään. Vaan olisiko heillä oikeus tulla mukaan lapsensa syntymään, ultriin, neuvolakäynneille?
En tiedä. Setaan otan yhteyttä heti kun arki alkaa, Kysymys on hurjan iso, tärkeäkin. Varmasti veljeni elämän tärkein. Minä tahdon miettiä tätä kunnolla, sen verran hyvä sisko aion kyllä olla.
Niin ja rautalangasta vielä kerran: Siittiöt tulisivat tietenkin veljen mieheltä. Lapsella olisi siis minun kauttani geenejä veljeltäni ja miehensä geenejä häneltä = yhteinen oma biologinen lapsi molemmille isilleen.
Niin ja mitä itsetuntojuttuhin tulee, niin se, että synnyttäjä on eri tyyppi kuin omat vanhemmat ei tunnu kovin hirveän oleelliselta. Meidän äitikin on vallan täyspäinen, vaikka tapasi synnyttäjänsä vasta aikuisena. Hänellä on ihanat vanhemmat, meidän ihanat isovanhemmat. Myös veljeni ja miehensä olisivat upeat kasvattajat.
Olin vähällä tarjota tuota ratkaisua parhaalle ystävälleni. Päätyivät kuitenkin adoptioon. Painiskelin itse lähinnä sen asian kanssa, että pystyisinkö 9kk lasta kannettuani ja hänet rinnalle otettuani vielä luopumaan hänestä. Mietin asiaa vakavasti 6kk ja olin helpottunut siitä kun ystäväni sitten sanoi että olivat adoptiojonossa.
Minua ei olisi vaivannut itse raskaus, eikä raskausarvet, eikä mikään muu kuin se että en ollut varma pystynkö luopumaan lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä on mennyt välit täysin omaan veljeen, hänen sairastuttuaan henkisesti. En olisi voinut kuvitella tällaista kymmenen vuotta sitten. Mieti todella tarkkaan miltä tuntuu seurata voimattomana vierestä jos heidän perhe-elämänsä ei olekaan sellaista kuin ajattelit. Tai mitä jos veljesi ja sinun välit menevät poikki, eikä hän anna sinun olla tekemisissä lapsen kanssa.
Toivottavasti tilanne ei ole se että suostut mihin tahansa veljesi pyyntöön todistaaksesi miten paljon välität hänestä. Mielestäni veljesi ei olisi edes saanut pyytää tätä, jos tietää että sinun on vaikea sanoa hänelle ei yleensäkkin.
Minulla on sisko ja veli ja jos jommalla kummalla olisi lapsettomuutta ja tuntisivat siitä suurta tuskaa, niin varmasti suostuisin sijaissynnyttäjäksi.
Olisinhan lapsen tätinä hänen elämässään mukana kuitenkin. Lisäksi jos lapselle on kuitenkin tarkoitus kertoa totuus syntymästään, niin se riittäisi minulle.
Joku otti mielestäni esille hyvän pointin, eli ennen pyyntöön suostumista selvittäisin kyllä, miten mahdollisen eron varalta toimitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin miten veljesi mies (lapsen biologinen isä) saa lapsen huoltajuuden silloin? Eikö avioliitossa syntyvien lasten isä ole äidin mies, riippumatta siitä kuka se oikeasti on?
kyllä mulla ainakin tuli heti syntymän jälkeen rakastumisen tunne kaikkiin kolmeen lapseeni. En pystyisi luopumaan lapsestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos veljeni kuolisi, minua varmaan lohduttaisi ajatus, että häneltä jäi kuitenkin lapsi, jossa isänsä näkyy. Kylläpä meidänkin nassikoissa näkyy isänsä vaikka noilla ei ole yhtään samoja geenejä. On ilmeitä, eleitä, tapa puhua, nähdä maailmaa jne.
Uskon vakaasti, että veljen mies pitäisi yhteyttä meihin edelleen. Olisihan luonamme hänen lapsensa ainoat serkut. Lisäksi on hyvä ystävä oman mieheni kanssa.
Veljestäni on tarkoitus tulla lapsen täysimääräinen huoltaja. Avioeron kohdalla siis hänelläkin olisi yhtälailla sanavaltaa lapsen asioihin. Tilastollisestihan samaa sukupuolta olevat parit eroavat huomattavasti harvemmin kuin heteroparit. Ja nämä kaksi ovat kyllä ihan täydelliset yhdessä, enemmän melkein heidän liittonsa uskon kuin omaani. :)
Jos veljeni perhe-elämässä olisi jotakin huolestuttavaa tai näkisin lapsen kärsivän jollakin tavalla, niin tarjoaisin apua/ tekisin vaikka lastensuojeluilmoituksen. Näinhän tietysti toimisin vaikka veljeni olisi pariutunut jonkun Pirkon kanssa ja pyöräyttäneet mukulansa ihan keskenäänkin.
Mutta hyviä kysymyksiä, tosi hyviä. Tärkeitä nämä on kaikki. Mitään aikarajaa ei pohdinnoille ole, ei minua ole painostettu mitenkään, eikä veljeni ole mikään pomottaja. Päinvastoin, isosiskona (jeps, se 7 minuuttia on iso ero) minä olen yleensä ollut se juoka saa tahtonsa läpi. Kehoitus oli "mieti kunnolla ja sitten sen jälkeen mieti vielä hetki lisää."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin miten veljesi mies (lapsen biologinen isä) saa lapsen huoltajuuden silloin? Eikö avioliitossa syntyvien lasten isä ole äidin mies, riippumatta siitä kuka se oikeasti on?
On, ellei sitä erikseen muuksi ilmoita. Mutta isyyden voi kyllä kiistää ja testeillä todeta muuksi. En tiedä miten se tuossa kuviossa vaikuttaa, mutta syrjähyppyjen seurauksia ei saa sälytettyä aviomiehelle jos tuo yhtään osaa epäillä.
En ole siis ap, mutta siskoni suunnitelmat meni vähän uusiksi.
Mietippä sitä että tuolla lapsella ei olisi ollenkaan äitiä. Ajattele miten omat lapsesi selviäisivät jos sinua ei olisi vaan kasvattajana olisi miehesi ja joku toinen mies?
Lapsi tarvitsee äidin. Jos äiti kuolee niin elämän on pakko jatkua. Mutta ehdoin tahdoin äiditön lapsi?
Hölmöä minusta tulla sanomaan, että kyllä minä ainakin koin niin ja näin, enkä siksi voisi, kun ap on sanonut moneen kertaan, että hänellä sellaista tunnetta ei ole ollut omienkaan lasten kanssa.
Eiköhän senkin itse tiedä, ap:llakin kuitenkin jo useampi lapsi. Minä voisin kuvitella tuollaisessa poikkeustapauksessa toimivani sijaissynnyttäjänä oikein hyvin. Minäkään en ainakaan esikoisen kohdalla mitään ihmeellisen rakastavaa tunnetta kokenut, olin tyytyväinen että tuli terve vauva ja toki hän oli välillä aika nätti minusta verrattuna moniin muihin vauvoihin ja tuoksui hyvältä. Mutta en minä olisi kokenut että sydän olisi revitty rinnasta, jos vauva olisi pitänyt luovuttaa pois.
Ainoa mistä huolehtisin, ja huolehdin myös oman lapseni kohdalla, olisi se että saako tällainen sijaissynnytetty vauva kolostrumia, entä miten vaikuttaa vauvaan se että äiti ei olekaan enää sitten läsnä. Kun kyllähän vauva reagoi "tuttuun" äitiin eri tavalla kuin muihin ihmisiin. Toki taaskin voi ajatella, että näinhän käy syystä tai toisesta niin monille lapsille, ettei se nyt ole suurin juttu. Ja että vaikeampaa se äidistä vieroittaminen olisi kaikille osallisille sitten vähän vanhempana.
Sieltä saat ajantasaisia neuvoja ja tukea pohdintoihisi.
Ongelma: Järjestelynne on tällä hetkellä lainvastainen. Siis ei vain vailla lainsuojaa, vaan nykyisessä lainsäädännössä kielletty: sijaissynnytys.
Mitä tästä seuraa?
1. Joudutte salaamaan järjestelyn viranomaisilta.
2. Mikään ei ole varmaa. Lapsi syntyy lainsuojattomaan tilaan. Mahdollisia ongelmia:
- sinun raskauskomplikaatiosi ja lapsen bioisän suhde lapseen: nythän isyys tulee automaattisesti aviomiehellesi.
- mitä jos lapsi on sairas, erityislapsi ja miespari hannaa? Tai tulee ero? Mitä jos se bioisä lähtee kävelemään ja veljesi jää vaille vauvaa? Mitä itse teet?
- Joudutte viranomaisten syyniin adoptioprosessissa. Eli sinä kertoisit, että haluat luopua oikeuksistasi ja myöhemmin miespari hakee perheensisäistä adoptiota: en tiedä, onko kukaan uskaltanut tehdä tätä sijaissynnytyksen tultua laissa kielletyksi.
Järjestely sinällään voi toimia. Mikäli olette tasapainoisia, kypsiä ja avoimia toisillenne. Teidän on syytä hakea sitä asiantuntija-apua, jotta ei käy köpelösti. Myös juristi saattaisi olla paikallaan, esim. Asianaiset Helsingissä on hoitanut sateenkaariperheiden asioita.
Useimmat miesparit hankkivat lapsia naisparin tai itsellisen naisen kanssa. Miksi ap veljesi ja hänen miehensä eivät tätä ole haluamassa?
ps. Hyvällä kirjoitan, itsekin sateenkaariperheellinen.
Sieltä saat ajantasaisia neuvoja ja tukea pohdintoihisi.
Ongelma: Järjestelynne on tällä hetkellä lainvastainen. Siis ei vain vailla lainsuojaa, vaan nykyisessä lainsäädännössä kielletty: sijaissynnytys.
Mitä tästä seuraa?
1. Joudutte salaamaan järjestelyn viranomaisilta.
2. Mikään ei ole varmaa. Lapsi syntyy lainsuojattomaan tilaan. Mahdollisia ongelmia:
- sinun raskauskomplikaatiosi ja lapsen bioisän suhde lapseen: nythän isyys tulee automaattisesti aviomiehellesi.
- mitä jos lapsi on sairas, erityislapsi ja miespari hannaa? Tai tulee ero? Mitä jos se bioisä lähtee kävelemään ja veljesi jää vaille vauvaa? Mitä itse teet?
- Joudutte viranomaisten syyniin adoptioprosessissa. Eli sinä kertoisit, että haluat luopua oikeuksistasi ja myöhemmin miespari hakee perheensisäistä adoptiota: en tiedä, onko kukaan uskaltanut tehdä tätä sijaissynnytyksen tultua laissa kielletyksi.
Järjestely sinällään voi toimia. Mikäli olette tasapainoisia, kypsiä ja avoimia toisillenne. Teidän on syytä hakea sitä asiantuntija-apua, jotta ei käy köpelösti. Myös juristi saattaisi olla paikallaan, esim. Asianaiset Helsingissä on hoitanut sateenkaariperheiden asioita.
Useimmat miesparit hankkivat lapsia naisparin tai itsellisen naisen kanssa. Miksi ap veljesi ja hänen miehensä eivät tätä ole haluamassa?
ps. Hyvällä kirjoitan, itsekin sateenkaariperheellinen.
niin miten veljesi mies (lapsen biologinen isä) saa lapsen huoltajuuden silloin? Eikö avioliitossa syntyvien lasten isä ole äidin mies, riippumatta siitä kuka se oikeasti on?
Käytännössä siis joutuisitte miehesi kanssa ottamaan eron, jotta isyys tulisi toiselle tunnustettua. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Jos olisin sinä, auttaisin veljeä. Miksi ei? Tätinä jäät lapselle läheiseksi.