Jessus mikä kermaperse mun tyttäreni on
Pääsis ehkä työpaikkaan jossa työt alkaa klo 7, lähinnä puutarhatöitä ja muuta ulkohommaa. Ilmoitti ettei sinne ainakaan men koska joutuisi heräämään puol 6???? ja pääsis töistä puol 4 ja olis ihan väsynyt koko ajan.
Mä olen ehkä julma mutta ajattelin että lopetan kuukausirahan ellei saa muuta työtä eikä ota tuota hommaa vastaan. Ehkäpä seuraavana kesänä paskempikin työ kelpaa ja koulunkäynti maistuu kun ymmärtää että ilman hyvää koulutusta joutuu ainaiseksi paskatöihin.
Kommentit (136)
töissähän käydään rahan takia. Jos rahaa ei halaja tai mitään muutakaan niin voihan sen kesän vaan olla. Minä olin aina kesät olemalla enkä halunut mitään enkä tarvinut mitään. Olin tavallaan tylsistynyt kaikkeen.
En oikein vieläkään halua mitään tai tarvitse mitään, joten en käy töissä.
Fiksu teini vetää matemaattisen kaavan päässään ja päättelee että rahattomana kesä on parempi kesä, kuin paskahommissa pienellä palkalla uupuneena ja vittuuntuneena kesäänsä.
silti sain ammatin+ elätän perheeni nykyään. en myöskään vaadi lapsiltani työtekoa, miksi pitäisi?ehtiihän sitä myöhemminkin!kyllä nuoruudessa tärkeintä on hauskanpito, kaverit, sekä harrastukset.
t.äitivm-76

Omat lapset eivät ole vielä likikään teini-ikää mutta kuitenkin.
Heidän "työnsä" on käydä koulua ja pitää kesälomaa (ette kait te muutkaan lomianne työntekoon kuluta...??)
Töitä ehtii tehdä ihan kyllästymiseen asti. Nuoruuden kuuluu olla hauskaa.

Paitsi ettei aikuisellakaan yleensä ole 2,5 kuukauden kesälomaa.
Aina ei voi olla hauskaa. Kuka väittää, ettei töissä voisi olla hauskaa?
Tuota en purematta niele, koska itse kun opiskelijana olin alalla, sain much more. Tuli myös jotain raskaan/likaisen/vaarallisen työn lisiä päälle. Srk oli työnantajani, tienasin huomattavasti enemmän kuin olisin tehnyt kaupan kassalla, kioskilla tai vaikkapa puhelinmyyjänä.
naurettava summa. Sen lisäksi ei riitä ikää alkoon tai edes kaljaostoksiin.
Mitä sillä rahalla tekee, jos sitä ei voi juoda?
Vaatteisiin ne ei riitä.
Tein peruskoulun jälkeen koko kesän töitä, aloitin jo toukokuussa. oli tosi raskasta. koska aamulehti jaettiin aikaisin ja lehdet painoivat. herätys oli paljon aikaisemmin kuin puoli 6. Heräsin muistaakseni neljältä tai puoli neljältä. Olin kyllä lukiossa väsynyt kun se syksyllä alkoi.
puutarhatyöt ovat olleet mielestäni antoisia ja helppoja tuohon lehdenjakoon verrattuna.
En ole päättänyt, saavatko lapseni mennä töihin kun ovat 15v. Ehkä patistan jos näytttää että vaativat kaikkea ja mitään eivät arvosta. Jos taas tyytyvät kohtuuteen eikä töitäkään hyvällä löydy, niin sitten varmaan lomailevat.
Sinähän se hyvä vanhempi olet kun luokittelet työt paskahommiin ja parempiin hommiin.
Kannattaiskohan sun hankkia sille kermaperseellesi joku johtajaportaan työ kesätöiksi..
Tuo vero ei ole edes astunut voimaan vielä, vaan on vasta suunnitteilla : D Taitaa juttusi olla pelkkä provo :D
Minä aloitin kesätyöt 15-vuotiaana ja olin 4-6 vkoa kesästä töissä. Loppuajan lomailin.
Mielestäni 16-vuotias tarvitsee kesäänsä muutakin kuin naama nyrpällä haahuilua ja nukkumista. Yksi hyvä ja hyödyllinen opetus on työskentely muiden kuin vanhempiensa silmien alla. Oppii paljon työelämästä, saa uusia kavereita ja saa palkan, jota voi tuhlata niihin omiin juttuihin.
Koen, että vanhemmat,jotka maksavat lapsensa kulut ja antavat hänen vain lököillä (puhun siis 16-18-vuotiaasta lapsesta) tekevät lapselleen karhunpalveluksen ja opettavat lapsen käymään muiden kukkarolla. Yksi osa aikusuuteen opettelusta on työnteko.
Surkuhupaisinta oli, kun tuttavani 18-vuotias meni ekaa kertaa äitinsä työpaikalle töihin. Teki töitä kaksi viikkoa, kun ei mitenkään voi jaksaa enempää. Tuli töihin vasta klo 9, kun ei voi herätä aiemmin. Työpäivä päättyi klo 14, kun ei vain voi olla pidempään. Niin, täysi-ikäinen nainen ei kyennyt elämään normaalin ihmisen elämää päivääkään! Sellaisiako tahdotte kasvattaa?
En itsekään kyllä tarvinnut rahaa mihinkään. Kesällä. tilille se meni. Mutta lukiokirjoja ostin omilla rahoilla. Loput jäivät opiskelua varten. Tosin en tarvinnut opiskellessakaan niitä, koska en osannut tai tarvinnut koskaan mitään.
No lopulta meidän asunto maksetiin osaksi minun säästöillä. Jossa mukana sitten ihan oman alankin töistä kertyneitä.
Tuo vero ei ole edes astunut voimaan vielä, vaan on vasta suunnitteilla : D Taitaa juttusi olla pelkkä provo :D
eikä se vero ole suunnitteilla, hallitus on esittänyt sitä eli kyllä se on vahvasti tulossa.
Minä aloitin kesätyöt 15-vuotiaana ja olin 4-6 vkoa kesästä töissä. Loppuajan lomailin.
Mielestäni 16-vuotias tarvitsee kesäänsä muutakin kuin naama nyrpällä haahuilua ja nukkumista. Yksi hyvä ja hyödyllinen opetus on työskentely muiden kuin vanhempiensa silmien alla. Oppii paljon työelämästä, saa uusia kavereita ja saa palkan, jota voi tuhlata niihin omiin juttuihin.
Koen, että vanhemmat,jotka maksavat lapsensa kulut ja antavat hänen vain lököillä (puhun siis 16-18-vuotiaasta lapsesta) tekevät lapselleen karhunpalveluksen ja opettavat lapsen käymään muiden kukkarolla. Yksi osa aikusuuteen opettelusta on työnteko.
Surkuhupaisinta oli, kun tuttavani 18-vuotias meni ekaa kertaa äitinsä työpaikalle töihin. Teki töitä kaksi viikkoa, kun ei mitenkään voi jaksaa enempää. Tuli töihin vasta klo 9, kun ei voi herätä aiemmin. Työpäivä päättyi klo 14, kun ei vain voi olla pidempään. Niin, täysi-ikäinen nainen ei kyennyt elämään normaalin ihmisen elämää päivääkään! Sellaisiako tahdotte kasvattaa?
Kyllä minustakin on ollut kiva käydä töissä kesällä aina, mutta se kesä, jolloin lomaa ei ollut yhtään, ja jolloin olin vielä tosi nuori, eli vasta 15 v, oli liian raskas niin nuorelle ja vielä pituuskasvukin oli kesken. Sitä en omilleni suosittele että koko kesä raskasta työtä (lehdenjako).
Tuota en purematta niele, koska itse kun opiskelijana olin alalla, sain much more. Tuli myös jotain raskaan/likaisen/vaarallisen työn lisiä päälle. Srk oli työnantajani, tienasin huomattavasti enemmän kuin olisin tehnyt kaupan kassalla, kioskilla tai vaikkapa puhelinmyyjänä.
harjoittelijalle, jolla ei ole alan koulutusta tai työkokemusta. Kaikki eivät saa lisiä raskaista/vaarallisista jne. töistä.
No ei mikään tuukkaa ilmaseks, mut kyl säästämälläki saa rahaa enemmä kokoo.Ei tuhlaaa koko aikaa!
Eipä töissäkäynti tarkoita, ettei voisi tehdä mitään muuta. Lain mukaan työntekijälle kuuluu myös lepoaikaa.
Kannattaa myös miettiä omaa asennetta. Positiivisuudella pääsee pitkälle.