Jessus mikä kermaperse mun tyttäreni on
Pääsis ehkä työpaikkaan jossa työt alkaa klo 7, lähinnä puutarhatöitä ja muuta ulkohommaa. Ilmoitti ettei sinne ainakaan men koska joutuisi heräämään puol 6???? ja pääsis töistä puol 4 ja olis ihan väsynyt koko ajan.
Mä olen ehkä julma mutta ajattelin että lopetan kuukausirahan ellei saa muuta työtä eikä ota tuota hommaa vastaan. Ehkäpä seuraavana kesänä paskempikin työ kelpaa ja koulunkäynti maistuu kun ymmärtää että ilman hyvää koulutusta joutuu ainaiseksi paskatöihin.
Kommentit (136)
noissa lapsuuteni kesäduuneissa on niistä tulleet hauskatvystävät. Mulla on pari ystävää niiltä ajoilta, kun olin 13 vuotta ja mansikkamaalla kesätöissä. Nyt ikää on 37 ja ihan kivoissa töissä olen.
16-vuotias kermaperse saattaa olla hiukan nuori moiseen työhön. Siellä kun tosiaan pitäisi olla sitä pitkäjänteisyyttä. Jos kyse on hänen ensimmäisestä työpaikastaan, eikä hän tarvitse sitä palkkaa elantoonsa, ehdottaisin jotakin muuta ensin. Jotakin, mitä tehdään vaikka viisi tai kuusi tuntia päivässä, ja johon tosiaan ei mennä seitsemäksi. 16-vuotiaan on ihan hyvä jo päästä perehtymään työelämään, mutta hän on myös ansainnut kesälomansa siinä kuin aikuisetkin. Etenkin jos hän hoitaa koulunsa tunnollisesti, hän tekee enemmän ja vaativampaa työtä kuin moni aikuinen ansiotyössään.
Olen itse ollut erinäisinä kesinä tuon ikäisten esimiehenä, ja kyllä minun kokemukseni ja näkemykseni on, että kahdeksan tunnin päivät ovat monille hiukan liikaa. Osa työajasta pakkaa menemään kaikenlaiseen turhaan pelleilyyn. Poikkeuksiakin on, mutta minusta tuon ikäisille sopii lyhyemmät ja kevyemmät työt. Poikkeuksiakin tietenkin on, etenkin jos nuori viihtyy työssään.
Haluaisin siis sanoa, että jos te vanhemmat järjestätte teini-ikäisille lapsillenne kesätyömahdollisuuksia, yrittäkää otta huomioon heidän valmiutensa ja esittäkää asia "myötäkarvaan". Tuon ikäisellä lähtökohtana voisi olla sellainen työelämään perehtyminen. Töitä voisi tehdä vaikka kuukauden, mutta se aika sitten tehdään ihan tosissaan. Lisäksi pitää muistaa, että lain mukaan 16-vuotias solmii itse työsopimuksen, ja vanhempien elatusvelvollisuus jatkuu yhä. Suomeksi: lasta ei voi eikä saa pakottaa työhön. Ja kun esimiehenä olen edustanut työnantajaa, sanon myös, että kyllä sen näkee, kuka on ajettu haukkumalla sinne työpaikalle. Eivät he yleensä tee pienenkään palkkansa edestä töitä.
Töihin pitää siis kannustaa, ei pakottaa. Tuon ikäiselle riittää hyvin kuukausi niitä kesätöitä, etenkin jos työpäivät ovat täysimittaisia ja alkavat aikaisin aamulla.
Pääsis ehkä työpaikkaan jossa työt alkaa klo 7, lähinnä puutarhatöitä ja muuta ulkohommaa. Ilmoitti ettei sinne ainakaan men koska joutuisi heräämään puol 6???? ja pääsis töistä puol 4 ja olis ihan väsynyt koko ajan.
Mä olen ehkä julma mutta ajattelin että lopetan kuukausirahan ellei saa muuta työtä eikä ota tuota hommaa vastaan. Ehkäpä seuraavana kesänä paskempikin työ kelpaa ja koulunkäynti maistuu kun ymmärtää että ilman hyvää koulutusta joutuu ainaiseksi paskatöihin.
muuta kuukausiraha pois jos ei ota työtä vastaan ja tee sitä kunnolla.
Jos on aikainen herätys, silloin mennään tarpeeksi ajoissa nukkumaan -kas kummaa! Silloin ei väsytä!
Ehkäpä seuraavana kesänä paskempikin työ kelpaa ja koulunkäynti maistuu kun ymmärtää että ilman hyvää koulutusta joutuu ainaiseksi paskatöihin.
Joo ymmärrän pointtis ja meijänkin 16v luulee itsestään liikoja, mut palatakseni hieman kirjoitukseesi, niin mä en ole jaksanut kouluja käydä ja keskiarvokin oli alle seiskan peruskoulusta lähdettyäni. Tienaan silti mielestäni ihan ok (3400e käteen/kk) ja pidän työstäni ja työkavereistani tosi paljon.
Joten ei se koulu aina sitä autuutta tuo, mut ei sun tarvi sitä lapsellesi tietenkään kertoa :)
Minun keskiluokkainen perheeni lopetti ylläpitoni, kun täytin 15 vuotta. Ohje oli, että kesätöitä pitää hankkia ja että kuukausi riittää, kunhan sitä työtä tulee tehtyä pitkäjänteisesti. Ruoan ja katon sain sekä välttämättömimmät (ja halvimmat) vaatteet. Kaikki extra piti kustantaa itse.
Siitä vain puutarhatöihin kolmeksi kesäksi. Eka kesä kuukausi, toka ja kolmas kesä kuusi viikkoa. Itse se työ hankittiin, vanhemmat eivät edes tienneet, mitä töitä hain. Itse allekirjoitin sopimuksen ja sovin palkasta. Vanhemmat sitten vain kuuntelivat ja kehuivat. Ja korjaan sen verran jonkun ylemmän "tietoa", että 15-vuotias saa solmia työsopimuksen itse ja hallinnoida itse omia palkkatulojaan. Kesälomilla voi työskennellä normaalin työpäivän, kouluaikoina ei voi koulun ja työn yhteismäärä ylittää tuota kahdeksaa tuntia.
Aamulla mentiin töihin klo 7 ja päästiin klo 15.30. Tunnin ruokatunnilla pyöräiltiin kotiin ja levättiin hetki. En käsitä, minkälaisessa pumpulimössössä te noita lapsia kasvatatte, kun on niin rankkaa herätä aikaisin ja tehdä työtä, vaikka peruskoulu päättyy 16-vuotiaana ja sen jälkeen pitäisi olla valmis työelämään. Kun vanhemmat paapovat ja hankkivat ne työpaikat, varmistavat helpon työn ja ison palkan, saadaan näitä kermaperseitä, jotka kuvittelevat saavansa kuunkin taivaalta tekemättä yhtään mitään.
Mitä jos kannustatte mutta ette petaa työtä lapsen eteen? Esim. hyvä kannustin on se, että jos saat kesätyön, voin maksaa puolet siitä ihanasta nahkatakista, josta olet haaveillut. Ei peruselatusta voi evätä tietenkään, mutta sen lapsen ei tarvitse saada kaikkea kultalautselta tarjoiltuna.
Tulee mieleen eräs ysiluokkalainen poika, jonka vanhemmat ostivat lapselleen jopa tupakatkin. Kaikkeen sai rahaa, kalliit merkkivaatteet aina päällä. Ja mikä jätkästä tuli? Itserakas ääliö, joka ei saanut opiskelupaikkaa. Pääsi sitten isin firmaan töihin. On varmaan isi ollut ylpeä vetelästä ja laiskasta pojustaan, jonka työaika oli klo 10-14, kun ei päässyt aiemmin ylös eikä jaksanut tehdä täyttä työpäivää...
Ne 15-vuotiaat ovat jo rikosoikeudellisesti vastuussa, ja monet ovat sitä mieltä, että saavat harrastaa seksiä ja hankkia lapsiakin. Miten ihmeessä eivät sitten kykene tekemään täyttä työpäivää? Miksi niillä 15-vuotiailla on vain oikeuksia mutta ei koskaan velvollisuuksia?
Veteliä lapsia kasvatetaan, kun ei normaaleja asioita mielletä nuoren elämään kuuluvaksi ja kaikki pitää pedata valmiiksi isukin ja äitylin toimesta.
Tyttäreni on 16 v.
Tottakai puutarhatyö on rankkaa mutta kun aina ei voi olla kivaa. Aina ei ole kevyttä työtä 10-12 sikahyvällä liksalla tarjolla. Työ ei sentään ole urakkatahtista eikä kasvihuoneella. Eikä hänen tarvitsisi herätä puol 6 kuin omasta tahdostaan, ehkäpä töihin ei ole pakko laittaa täyttä tällinkiä.
Tiedän että hän pääsisi tuohon työhön jos tahtoo, suhteillahan kaikki tapahtuu nykyään.
En ole saaanut lastani teininä eikä hän ole pilannut elämääni.
Kermaperse ei ole haukkumista, se on ihan fakta hänen kohdallaan.
Ja mitä tulee koulutukseen, aika onnekas on jos olemattomalla tai kokonaan ilman koulutusta saa hyvän ja pysyvän työpaikan.
AP
Kivaa siellä on, saa olla ulkona kivojen kavereiden kanssa, ei tule aika pitkäksi, saa vähinkäänkin kohtuullista palkkaa, kunto nousee ja tilipussi sekä työkokemus karttuu, rusketuksenkin saa ihan ilmaiseksi. Ja olen ollut nuorena niin hautausmaalla kuin kasvihuoneellakin töissä. Rankkaakin se fyysisesti on toisinaan, mutta lepotaukoja esim. helteillä on jo lakisääteisesti. Töihin vaan!
Kivaa siellä on, saa olla ulkona kivojen kavereiden kanssa, ei tule aika pitkäksi, saa vähinkäänkin kohtuullista palkkaa, kunto nousee ja tilipussi sekä työkokemus karttuu, rusketuksenkin saa ihan ilmaiseksi. Ja olen ollut nuorena niin hautausmaalla kuin kasvihuoneellakin töissä. Rankkaakin se fyysisesti on toisinaan, mutta lepotaukoja esim. helteillä on jo lakisääteisesti. Töihin vaan!
huhtikuussa kontattiin räntäsateessa kuravaatteissa, aina oli kylmä ja työ kamalaa. Olin ikionnellinen kun toukokuussa sainkin kesätyöpaikan pankista, siistiä sisätyötä ja palkkakin ihan kohtuullinen.
Opiskeluaikana olin kahtena kesänä opiskelupaikkakunnallani pesulassa, voin sanoa että se oli vielä rankempaa kuin tuo taimitarhatyö mutta kyllä sitäkin teki kun piti vuokra maksaa ja ruokaaa saada.
Kannattais kertoa lapselle etukäteen omat aikomukset hänen kasvatuksen ja elättämisen suhteen ettei tule pommina tuolla tavalla riidan syntyessä. Kun lapsi on 17v, hänelle voi sanoa esim.
"Saat asua tämän talon katon alla 20v. asti, viimeistään silloin sinulla on vuokra-asunto ja työpaikka ja me voidaan auttaa molempien valinnassa. Kuukausiraha tippuu asteittain, alkaen ensi vuodesta, ja nollan se saavuttaa 20-vuotispäivänä, paitsi jos työn saat. Silloin kuukausiraha katkeaa kerralla. Toivottavasti ymmärrät."
koska tuli tämä kateusvero, maksetaan osan isän liksasta lapselle eli kuukausipalkka nousee ihan kohtalaiseksi eli yli 4000 e/. Sivukulut on pienemmät kuin mitä isästä maksettaisiin. Ja töitä lapsella on 3-4 tuntia päivässä.
Meillä kasvatetaan kermapersettä ihan verottajan suosiollisella tuella.
tuollaisen työn. Olen hakenut yli 20 paikkaan, mutta ei vaan tärppää. Ei auennut paikka kaupan kassalla, ei Hesburgerissa, ei Mäkkärissä, ei siivoojana, ei lipunmyyjänä... Millähän sitä kesän vuokrat maksetaan...
terv. 20v opiskelija
Kannattais kertoa lapselle etukäteen omat aikomukset hänen kasvatuksen ja elättämisen suhteen ettei tule pommina tuolla tavalla riidan syntyessä. Kun lapsi on 17v, hänelle voi sanoa esim. "Saat asua tämän talon katon alla 20v. asti, viimeistään silloin sinulla on vuokra-asunto ja työpaikka ja me voidaan auttaa molempien valinnassa. Kuukausiraha tippuu asteittain, alkaen ensi vuodesta, ja nollan se saavuttaa 20-vuotispäivänä, paitsi jos työn saat. Silloin kuukausiraha katkeaa kerralla. Toivottavasti ymmärrät."
Mietittiin yhdessä mitä muita vaihtoehtoja täällä voisi olla ja kerroin että minun mielestäni hänen kannattaa ottaa tuo homma vastaan ellei muuta saa. Samalla kerroin tämän kuukausirahapäätökseni.
Se että täällä tituleeraan häntä kermaperseeksi ei tarkoita sitä että sanon sen myös hänelle.
nykyään koulutuksella on oikeasti merkitystä työelämässä. Ei ehkä ekoissa työpaikoissa, mutta jos haluaa päästä työelämässä aloituspaikasta eteenpäin niin koulutusta yleensä tiedustellaan alallla kuin alalla. Sun nuoruudessa vielä pääsikin ilman koulutusta "kunnon duuneihin" ja nyt sitten kun työkokemusta on niin sillä pääsee samoihin duuneihin kuin koulutetut, mutta nykyään ei pääse juurikaan mihinkään ilman koulutusta.
Ehkäpä seuraavana kesänä paskempikin työ kelpaa ja koulunkäynti maistuu kun ymmärtää että ilman hyvää koulutusta joutuu ainaiseksi paskatöihin.
Joo ymmärrän pointtis ja meijänkin 16v luulee itsestään liikoja, mut palatakseni hieman kirjoitukseesi, niin mä en ole jaksanut kouluja käydä ja keskiarvokin oli alle seiskan peruskoulusta lähdettyäni. Tienaan silti mielestäni ihan ok (3400e käteen/kk) ja pidän työstäni ja työkavereistani tosi paljon.
Joten ei se koulu aina sitä autuutta tuo, mut ei sun tarvi sitä lapsellesi tietenkään kertoa :)
Opetan murrosikäisiä ja minusta on ihan käsittämätöntä, että jo siinä iässä ollaan niin valikoivia töiden suhteen, ei olla edes valmiita kokeilemaan mitään, mikä ei etukäteen ole kivaa ja hauskaa ja josta ei tienaa montaa tonnia kuussa. Ihanaa, että sinä vanhempana olet lähtenyt tuolle linjalle, ettet anna periksi tyttären oikuille. Helpottaa myös meidän opettajien työtä koulussa ;)
Ja mistäpä tuon tietää, miten kiva kesäduuni onkaan ja miten paljon uusia kavereita sieltä voi saada, korosta sitäkin tyttärellesi. Itse olin joskus opiskeluaikana, vanhempana kylläkin, puutarhalla töissä ja alkutotuttelujen jälkeen olin tyytyväinen: kunto nousi, paino tippui ja sain vielä rahaakin maksaakseni kesän vuokrat.
Niin, ja monet (yliopisto-)opiskelijakollegani nyrpistelivät uskomattoman paljon työlleni. Moni ei tehnyt kesällä mitään työtä, koska ei halunnut mennä hanttihommiin.
Sitten niitä kiukutti, kun minulla oli rahaa tehdä kaikkea. Ylläri, kun olin ollut töissä...
töissähän käydään rahan takia. Jos rahaa ei halaja tai mitään muutakaan niin voihan sen kesän vaan olla. Minä olin aina kesät olemalla enkä halunut mitään enkä tarvinut mitään. Olin tavallaan tylsistynyt kaikkeen.
En oikein vieläkään halua mitään tai tarvitse mitään, joten en käy töissä.
Työn haittapuolena on se että se uuvuttaa loppuun ja lopun päivää makoilee vain kotona sohvallaan ja yrittää zempata itseään aamun herätystä varten.
Ystävien kanssa oleilu ja alkoholin nauttimiinen on pois kuviosta sillä ei jaksaisi lähteä töihin.
Eli ei se työ auta mihinkään. Vie vain elämän tärkeimmät tunnit päivältä ja puhdin pois. Ei jaksa edes lenkille enää lähteä tai harrastamaan mitään.
Ihmisellä on rajallinen määrä energiaa ja puhtia käytettäväksi ja 24h suurimman osan käyttää uneen ja lepoon.
Nykymaailman ihanteena on joka sekunnin käyttävä ihminen ja se ei yksinkertaisesti toimi. Aika ei riitä, kuin siihen työssä käyntiin.
Eli tyttösi tuskin seurakunnan hautausmaahoitajan apulaiseksi pääsisi, hakijoita on paljon!