Kuulin juuri että tuttavapiirissäni kolmella neljästä miehestä on sivusuhde

Perusarki aviopuolison kanssa toimii, mutta intohimoa ja läheisyyttä ei ole, ainakaan tarpeeksi. Siksi monelle on suuri kynnys hajottaa lasten ydinperhe, vaikka olisikin tavannut tosirakkauden.

rakkautta. Silloin on kyllä parempi erota niin lapsetkaan eivät kärsi vanhempien välisestä tunnekylmyydestä jne. Suurin virhe on juuri tuo, että ei erota lasten tähden (erolapsena tiedän tämän hyvin). Ero on monta kertaa parempi vaihtoehto lapselle kuin olla "ihmeellisessä" avioliitossa, jossa vanhemmat ovat toisilleen kuin sisko ja veli.

sinulle "15v." on lapsi, jonka laitoit nukkumaan, eli aika pieni? Onko se lapsi tämän varatun miehen vai jonkun toisen?

voit toki pikkupäässäsi ajatella niin, jos se jotenkin helpottaa oloasi.



vaimon vastaanotolla olen kahdesti käynyt, mutta en ajatellut asiaa sen kummemmin, kuin että olin normiasiakkaana. vai enkö olisi saanut mennä hänen hoidettavaksi? en valikoinut häntä listasta mitenkään, vaan ne ajat annettiin juuri hänelle.



nyt menen nukkumaan, voin taas huomenna töiden jälkeen tulla lukemaan haukkuja:)



-15v

-vaimoa petetään

-lapset elävät perheessä jossa isä valehtelee

-lapset vaistovat KAIKEN, ja saavat ristiriitaisia viestejä; heidän mahdollisuutensa ymmärtää ihmissuhteita vaikeutuu huomattavasti

-kun juttu aikanaan paljastuu, äidille oi käydä tosi huonosti; elää nyt 15 vuotta luottaen johonkin mikä ei ole totta.

-lapset saavat aikamoiset traumat siitä mitä isä on tehnyt paitsi heille, myös heidän äidilleen.

-Mies on valehtelija ja petturi.

Kun totuus paljastuu sekä vaimon että lasten elämä ROMAHTAA. Surauksena voi olla mitä vain, ainakin usean vuoden terapia; missä elämän vaiheessa se sitten tapahtuukaan, tuhoaako se lasten murrosiän vai opiskelun vai mitä, sen näkee sitten. Näissä tilanteissa tehdään myös itsemurhia.

Sinä et selvästikään osaa ajatella kuin itseäsi, se kuinka valintasi vaikuttaa muihin, mikä sen seuraus on lapsille, ja todellakin, te käytätte VALTAA ja VALHETTA, vaikka kaikilla on oikeus totuuteen. ja kun se totuus koittaa, koittaa myös paljon pahaa. 15v on pitkä aika- siitä toipumiseen saattaa mennä koko elämä. ja lasten elämä. Että voi olla tyhmä ja itsekeskeinen ihminen.

Kun on niin sinut ja kaikkee niin voisi varmaan valaista mitä ajattelee näistä asioista?

... ja me muut "moralisteja" niin vastaisitko nyt viimein, mikä on näkökantasi noihin ylläoleviin kysymyksiin?

Mulla tulee tuosta asennoitumisestasi mieleen keskenkasvuinen teini, jonka mielestä rehellisyyteen ja muiden kunnoittamiseen pyrkivät ihmiset ovat jotain nössöjä ruusunpunaisine laseineen, hirveitä moralistipingottajia... Ihan kuin olisi aikuiseksi kasvaminen unohtunut...

isä?

voit toki pikkupäässäsi ajatella niin, jos se jotenkin helpottaa oloasi. vaimon vastaanotolla olen kahdesti käynyt, mutta en ajatellut asiaa sen kummemmin, kuin että olin normiasiakkaana. vai enkö olisi saanut mennä hänen hoidettavaksi? en valikoinut häntä listasta mitenkään, vaan ne ajat annettiin juuri hänelle. nyt menen nukkumaan, voin taas huomenna töiden jälkeen tulla lukemaan haukkuja:) -15v

sinulle "15v." on lapsi, jonka laitoit nukkumaan, eli aika pieni? Onko se lapsi tämän varatun miehen vai jonkun toisen?

ei ole lapsi sen varatun miehen.

onhan minulla nyt toki muitakin suhteita 15vuoden aikana ollut. lapsen isän kanssa oltiin yhdessä, ja kun ei onnistunut, niin erottiin, ei sen kummempaa.

tuo naimisissa oleva mies vain on kulkenut nämä vuodet mukana aina vaan, taustalla.

en tiedä, mikä vetää, viihdymme toistemme seurassa. siis muutenkin kuin pelkkä panoseura.kai teilläkin on ihmisiä, joiden seurassa viihdytte, ja harrastatte seksiä, esim. aviomiehenne:) tai jonkun muun.

öitä.

-15v

isä on siis tämä perheellinen mies, koska kakkosnainen ei vastaa kysymyksiin. SIKSI mies yhä roikkuu kakkosnaisenkin kanssa, koska hänen lapsensakin on siellä. Tajuatko kakkosnainen, että lapsesikin on nyt kakkoslapsi :(

Perusarki aviopuolison kanssa toimii, mutta intohimoa ja läheisyyttä ei ole, ainakaan tarpeeksi. Siksi monelle on suuri kynnys hajottaa lasten ydinperhe, vaikka olisikin tavannut tosirakkauden.

rakkautta. Silloin on kyllä parempi erota niin lapsetkaan eivät kärsi vanhempien välisestä tunnekylmyydestä jne. Suurin virhe on juuri tuo, että ei erota lasten tähden (erolapsena tiedän tämän hyvin). Ero on monta kertaa parempi vaihtoehto lapselle kuin olla "ihmeellisessä" avioliitossa, jossa vanhemmat ovat toisilleen kuin sisko ja veli.

eikö täälläkin ole moneen kertaan todettu, kuinka ikävää on lapsille se ero, uuden isä/äitipuolen omaksuminen, mahdollisesti vielä muutto kotoa jnejne?!?! Onko osa täällä tosiaan noin yltiöromanttisia, että kuvittelee elämän menevän samalla tavalla aina?

En myöskään koe huijaavani miestäni, koska olen yrittänyt monenlaista avioliittoni pelastamiseksi. Miehen mielestä asioissa ei ole mitään vikaa, vaikka asiat olen suoraan sanonut. Toisesta miehestä en ole puhunut, tietenkään, koska en ole niin typerä että kuvittelisin myös tämän miehen haluavan erota ja niin myös pakottaa jättämään perheensä. Olen 100% varma, että nyt kun voin sentään olla onnellinen tästä toisesta miehestä, jaksan tämän arjen näin. Ymmärrän, ettei tilanne tulee näin pitkään menevän hyvin, mutta haluan ainakin lapsilleni mahdollisimman onnellisen lapsuuden ja että ovat hieman vanhempia kun asiat ehkä räjähtää käsiin. Kuten sanoin, elämä ei ole mustavalkoista. Moni täällä moralisoivista kuulostaa juuri sellaiselta, ettei suvaitse juuri mitään poikkeavaa ja jotenkin melkein säälittää. Ikään kuin parisuhteeseen ei pitäisi panostaa ollenkaan. Aivan kuin mieheni.. kun on joku saatu "haaviin" niin kaikki pitää kestää kun on tullut luvattua. Jostain syystä se vaan saattaa toiselle osapuolelle käydä huomattavan paljon raskaammaksi kuin toiselle, jos taakkaa ei jaeta tasan.

t. ei se 15 vuotta vaan se "mustavalkoinen"

olkaa tarkkoina.

Perusarki aviopuolison kanssa toimii, mutta intohimoa ja läheisyyttä ei ole, ainakaan tarpeeksi. Siksi monelle on suuri kynnys hajottaa lasten ydinperhe, vaikka olisikin tavannut tosirakkauden.

rakkautta. Silloin on kyllä parempi erota niin lapsetkaan eivät kärsi vanhempien välisestä tunnekylmyydestä jne. Suurin virhe on juuri tuo, että ei erota lasten tähden (erolapsena tiedän tämän hyvin). Ero on monta kertaa parempi vaihtoehto lapselle kuin olla "ihmeellisessä" avioliitossa, jossa vanhemmat ovat toisilleen kuin sisko ja veli.

eikö täälläkin ole moneen kertaan todettu, kuinka ikävää on lapsille se ero, uuden isä/äitipuolen omaksuminen, mahdollisesti vielä muutto kotoa jnejne?!?! Onko osa täällä tosiaan noin yltiöromanttisia, että kuvittelee elämän menevän samalla tavalla aina?

En myöskään koe huijaavani miestäni, koska olen yrittänyt monenlaista avioliittoni pelastamiseksi. Miehen mielestä asioissa ei ole mitään vikaa, vaikka asiat olen suoraan sanonut. Toisesta miehestä en ole puhunut, tietenkään, koska en ole niin typerä että kuvittelisin myös tämän miehen haluavan erota ja niin myös pakottaa jättämään perheensä. Olen 100% varma, että nyt kun voin sentään olla onnellinen tästä toisesta miehestä, jaksan tämän arjen näin. Ymmärrän, ettei tilanne tulee näin pitkään menevän hyvin, mutta haluan ainakin lapsilleni mahdollisimman onnellisen lapsuuden ja että ovat hieman vanhempia kun asiat ehkä räjähtää käsiin. Kuten sanoin, elämä ei ole mustavalkoista. Moni täällä moralisoivista kuulostaa juuri sellaiselta, ettei suvaitse juuri mitään poikkeavaa ja jotenkin melkein säälittää. Ikään kuin parisuhteeseen ei pitäisi panostaa ollenkaan. Aivan kuin mieheni.. kun on joku saatu "haaviin" niin kaikki pitää kestää kun on tullut luvattua. Jostain syystä se vaan saattaa toiselle osapuolelle käydä huomattavan paljon raskaammaksi kuin toiselle, jos taakkaa ei jaeta tasan.

t. ei se 15 vuotta vaan se "mustavalkoinen"

selviytyä tavalla tai toisella. Mun vanhemmat ratkaisivat ongelmansa "siisteillä" sivusuhteilla tahoillaan, jotta kestäisivät toisiaan ja arvaas mitä; se vanhempien välinen suhde eli lasten koti oli hieno ja kiva kulissa, mutta tyhjää täynnä. me lapset käymme terapiassa selvittämässä tunnevammaista lapsuuttamme ja sitä millaista on rakkaus, normaali kanssakäyminen ihmisten välillä yms. Että hyvin lyhytnäköistä on pelastaa itsensä ja oma jaksamisensa ja jättää lastensa ratkaistavaksi perheen parisuhdeongelmat. Toinen vaihtoehto olisi olla rehellinen; jos ei ole rakkautta eikä tyydyttävää parisuhdetta, sitten ongelma ratkaistaan, siitä otetaan vastuu; lapset näkevät miten tällaisia asioita käsitellään ja myös sen että vanhemmat kantavat vastuun tunteistaan ja ongelmistaan. Nyt tekemilläsi valinnoilla näin ei käy; sä pakenet ja pelastat itsesi, lapset saavat ristiriitaisia viestejä, ymmärtävät väärin ja siirtävät tuon ongelmat omaan parisuhteeseensa- riski on aika suuri. Ja niin sukupolvet jatkavat kulissiliitoissa, joissa pakenevat onnetonta elämäänsä syrjähyppyihin.

Perusarki aviopuolison kanssa toimii, mutta intohimoa ja läheisyyttä ei ole, ainakaan tarpeeksi. Siksi monelle on suuri kynnys hajottaa lasten ydinperhe, vaikka olisikin tavannut tosirakkauden.

rakkautta. Silloin on kyllä parempi erota niin lapsetkaan eivät kärsi vanhempien välisestä tunnekylmyydestä jne. Suurin virhe on juuri tuo, että ei erota lasten tähden (erolapsena tiedän tämän hyvin). Ero on monta kertaa parempi vaihtoehto lapselle kuin olla "ihmeellisessä" avioliitossa, jossa vanhemmat ovat toisilleen kuin sisko ja veli.

eikö täälläkin ole moneen kertaan todettu, kuinka ikävää on lapsille se ero, uuden isä/äitipuolen omaksuminen, mahdollisesti vielä muutto kotoa jnejne?!?! Onko osa täällä tosiaan noin yltiöromanttisia, että kuvittelee elämän menevän samalla tavalla aina?

En myöskään koe huijaavani miestäni, koska olen yrittänyt monenlaista avioliittoni pelastamiseksi. Miehen mielestä asioissa ei ole mitään vikaa, vaikka asiat olen suoraan sanonut. Toisesta miehestä en ole puhunut, tietenkään, koska en ole niin typerä että kuvittelisin myös tämän miehen haluavan erota ja niin myös pakottaa jättämään perheensä. Olen 100% varma, että nyt kun voin sentään olla onnellinen tästä toisesta miehestä, jaksan tämän arjen näin. Ymmärrän, ettei tilanne tulee näin pitkään menevän hyvin, mutta haluan ainakin lapsilleni mahdollisimman onnellisen lapsuuden ja että ovat hieman vanhempia kun asiat ehkä räjähtää käsiin. Kuten sanoin, elämä ei ole mustavalkoista. Moni täällä moralisoivista kuulostaa juuri sellaiselta, ettei suvaitse juuri mitään poikkeavaa ja jotenkin melkein säälittää. Ikään kuin parisuhteeseen ei pitäisi panostaa ollenkaan. Aivan kuin mieheni.. kun on joku saatu "haaviin" niin kaikki pitää kestää kun on tullut luvattua. Jostain syystä se vaan saattaa toiselle osapuolelle käydä huomattavan paljon raskaammaksi kuin toiselle, jos taakkaa ei jaeta tasan.

t. ei se 15 vuotta vaan se "mustavalkoinen"

Eikä siltikään kukaan suostu reagoimaan tuohon viestiin, jossa esitettiin lukuisia päteviä pointteja tällaisten kusetuskäytäntöjen huonoista puolista... Miten "minkään poikkeavan" hyväksyminen tähän liittyy? Jos ihmisille ei valehdella eikä heiltä pimitetä olellisia asioita omasta elämästään, niin ei siinä sitten mitään. Tajuatteko te ollenkaan millainen romahdus se on tälle petetylle ja valheessa eläneelle vaimolle, jos asia selviää? Ei teitä kiinnosta ajatella asiaa niin pitkälle? Tai on jokin narsistinen uskomus siitä ettei vaan jää kiinni ja itselle on oikeutettua kaikki, toinen ei ole edes rehellisyyden ja kunnioituksen arvoinen...

Juu että oikein säälittää, kun me ei ymmärretä miten hienoa ja erilaista ja rohkeaa on ihmisille valehteleminen mitä oleellisimmissa asioissa...

Perusarki aviopuolison kanssa toimii, mutta intohimoa ja läheisyyttä ei ole, ainakaan tarpeeksi. Siksi monelle on suuri kynnys hajottaa lasten ydinperhe, vaikka olisikin tavannut tosirakkauden.

rakkautta. Silloin on kyllä parempi erota niin lapsetkaan eivät kärsi vanhempien välisestä tunnekylmyydestä jne. Suurin virhe on juuri tuo, että ei erota lasten tähden (erolapsena tiedän tämän hyvin). Ero on monta kertaa parempi vaihtoehto lapselle kuin olla "ihmeellisessä" avioliitossa, jossa vanhemmat ovat toisilleen kuin sisko ja veli.

eikö täälläkin ole moneen kertaan todettu, kuinka ikävää on lapsille se ero, uuden isä/äitipuolen omaksuminen, mahdollisesti vielä muutto kotoa jnejne?!?! Onko osa täällä tosiaan noin yltiöromanttisia, että kuvittelee elämän menevän samalla tavalla aina? En myöskään koe huijaavani miestäni, koska olen yrittänyt monenlaista avioliittoni pelastamiseksi. Miehen mielestä asioissa ei ole mitään vikaa, vaikka asiat olen suoraan sanonut. Toisesta miehestä en ole puhunut, tietenkään, koska en ole niin typerä että kuvittelisin myös tämän miehen haluavan erota ja niin myös pakottaa jättämään perheensä. Olen 100% varma, että nyt kun voin sentään olla onnellinen tästä toisesta miehestä, jaksan tämän arjen näin. Ymmärrän, ettei tilanne tulee näin pitkään menevän hyvin, mutta haluan ainakin lapsilleni mahdollisimman onnellisen lapsuuden ja että ovat hieman vanhempia kun asiat ehkä räjähtää käsiin. Kuten sanoin, elämä ei ole mustavalkoista. Moni täällä moralisoivista kuulostaa juuri sellaiselta, ettei suvaitse juuri mitään poikkeavaa ja jotenkin melkein säälittää. Ikään kuin parisuhteeseen ei pitäisi panostaa ollenkaan. Aivan kuin mieheni.. kun on joku saatu "haaviin" niin kaikki pitää kestää kun on tullut luvattua. Jostain syystä se vaan saattaa toiselle osapuolelle käydä huomattavan paljon raskaammaksi kuin toiselle, jos taakkaa ei jaeta tasan. t. ei se 15 vuotta vaan se "mustavalkoinen"

kun väitettiin, ettei naiset tiedä suhteista ja sitten kauhistellaan, että voi voi.



Aikoinaan minä tiesin miehen suhteesta, mutta elämäntilanne oli sellainen, että emme eronneet. Meidän suhde oli jo väljähtänyt, mutta asuntotilanne oli sellainen, että emme kiirehtineet eroa. Saimme asua halvalla isossa asunnossa, koska toinen opiskeli ja toinen oli pienipalkkaisessa työssä. Samaan aikaan säästimme sitten kumpikin omaan asuntoon.



No, tämä nainen sitten kait hermostui ja ilmoitti minulle maireasti, kuinka olen tyhmä ja pidättelen miestä väkisin kun en päästä sitä lähtemään.



Yritin selittää kyllä, että tiedän, mutta mitä sitten. Joskus harrastimme seksiä vielä mieheni kanssa, vaikka ero oli suunnitteilla. Tämä toinen nainen oli niin hassu. Kerran kapakassa uhkasi jopa käydä päälle kun en anna miehelle eroa :)



Hassu nainen. Eivät alkaneet seurustella kun vihdoin erosimme kun sain opinnot päätökseen ja muutin toiselle paikkakunnalle.

Moni täällä moralisoivista kuulostaa juuri sellaiselta, ettei suvaitse juuri mitään poikkeavaa ja jotenkin melkein säälittää. Ikään kuin parisuhteeseen ei pitäisi panostaa ollenkaan. Aivan kuin mieheni.. kun on joku saatu "haaviin" niin kaikki pitää kestää kun on tullut luvattua.

Kuka täällä on väittänyt, ettei parisuhteeseen pitäisi panostaa? Valehtelua ja salailua tässä lähinnä on kritisoitu.

Eikä siltikään kukaan suostu reagoimaan tuohon viestiin, jossa esitettiin lukuisia päteviä pointteja tällaisten kusetuskäytäntöjen huonoista puolista... Miten "minkään poikkeavan" hyväksyminen tähän liittyy? Jos ihmisille ei valehdella eikä heiltä pimitetä olellisia asioita omasta elämästään, niin ei siinä sitten mitään. Tajuatteko te ollenkaan millainen romahdus se on tälle petetylle ja valheessa eläneelle vaimolle, jos asia selviää? Ei teitä kiinnosta ajatella asiaa niin pitkälle? Tai on jokin narsistinen uskomus siitä ettei vaan jää kiinni ja itselle on oikeutettua kaikki, toinen ei ole edes rehellisyyden ja kunnioituksen arvoinen...

Juu että oikein säälittää, kun me ei ymmärretä miten hienoa ja erilaista ja rohkeaa on ihmisille valehteleminen mitä oleellisimmissa asioissa...

Sen vielä lisäisin, että miten ihmeessä tätä kritisoivat muka olisivat sitä mieltä, että parisuhteesta ei tulisi pitää huolta...? Te valehtelemisen puolustajat ette tartu ollenkaan siihen oleelliseen vaan kiertelette ihan muissa aiheissa.