Kuulin juuri että tuttavapiirissäni kolmella neljästä miehestä on sivusuhde

menossa tai ollut vähän aikaa sitten :(

ei siinä mitään ihmeellistä ole. minä olen ollut yhdessä avioliitossa mukana kohta 15 vuotta, toisena naisena. meillä on miehen kanssa oikein kivaa. minä olen sinkku, ja mies on sidottu vaimoonsa. vietämme yhteisä hetkiä n. 2-4krt. kuussa. joskus, esim. kesälomat ovat pidemmällä välillä. ei se mies siitä mihinkään kulu, jos useampi käyttää:)

Minkälaista kärsivällisyyttä ja toisaalta ehkä heikkoa itsetuntoa vaatii se, että elää koko ajan toisen ihmisen aikatauluilla, sysää pois omat haaveet ja tyytyy jämiin, joita mies ehtii heittää ruokatunneilla tai ns.. "työmatkoilla"? Ymmärrän sen, jos mies kusettaa molempia naisia eli pitää kahta perhettä ja muka on reissutyössä. Mutta sitä en ymmärrä, että joku jaksaa 15 vuotta roikkua miehessä, joka ei tule koskaan olemaan hänen, jonka kanssa ei voi saada virallista perhettä, jota ei voi esitellä miesystävänään, ei viettää päiviä tai viikkoja putkeen ja jolla on kokonaan virallinen elämä muualla? Miltä tuntuu jakaa hänet toisen naisen kanssa? Tietää, että pomolle, ystäville, työkavereille ja miehen elämän tärkeille ihmisille esitellään aina se toinen nainen? Että ikinä ei saa mitään asemaa miehen rinnalla, että on vain puskapano, pikainen miehen viihdytys? Olla palveltavana ja alistettuna toisen tahdolle, aikataululle ja elämälle? Ja tietää, että yksinään sitä viettää eläkepäivät, syntymäpäivät ja sairaalareissut, kun miehen vaimolla tai lapsilla on juuri silloin jotain tai mies ei ehdi/pääse, kun se oma elämä vie ja tarvitsee miestä enemmän... En jaksa käsittää. Onko itsetuntosi täysin lytätty? Uskotko, että et voi saada parempaa, vapaata miestä, joka haluaisi jakaa kanssasi arjen? Vai oletko ollut nuoruudessasi väkivaltaisessa suhteessa ja pelkäät elää miehen kanssa? Tiedän kyllä toisten naisten selitykset: olen vapaa ja voin bilettää ja viettää öitäni kenen kanssa vaan. Niin joo. Ehkä tuo on jonkun 20+-vuotiaan unelmaa, mutta kyllähän jokainen nainen tosiasiassa haaveilee perheestä tai ainakin miehestä, jonka kanssa matkustaa, vanheta yhdessä ja jakaa surut ja ilot. Ei kukaan oikeasti voi tyytyä ja nauttia siitä, että tyydyttää vain toisen tarpeita ja itse jää kaikesta paitsi. Surullista. Toivoisin, että menisit terapiaan ja selvittäisit itsellesi, miksi epätoivoisesti estätä itseltäsi tasapainoisen ja antoisan parisuhteen ja alistut todennäköisesti aika narsistisen miehen seksileluksi. Jos mies pitää sivusuhdetta 15 vuotta yrittämättäkään virallistaa sitä, on selvää, että hän saa sivusuhteestaan jännitystä ja ehkä enemmän seksiä mutta kaiken muun tarjoaa vaimo. Oppisitpa rakastamaan itseäsi ja jättämään tuollaiset hyväksikäyttäjät. Se oikea onni voi odottaa kulman takana!

en todellakaan. mminä puolestani ihmettelen sitä, että mistä teille ykkösnaisille? tulee se mielikuva, että kakkosnaiset joutuvat elämään miehen aikataulun mukaan? meilläkin, kun on näinkin pitkä suhde, niin me kyllä suunnitellaan ja neuvotellaan asioista, että molemmille ok, ja ajat käy, ei vain miehen mukaan. en koe itseäni myöskään ressukaksi, kuten yleinen luulo on. tämä elämä sopii minulle, ja pidän siitä. meillä on eri piirit miehen vaimon kanssa, eli olemme ihan "yleisesti" esim. työpaikkani juhlissa, kaverieni kanssa ym. ei tarvitse peitellä, piilotella eikä hävetä. vaikka asumme vaimon kanssa samassa kaupungissa, on tämä kuitenkin niin iso, ja eri piirit, ettemme koskaan tapaa toistemme porukoita. tosin, tuo vaimo on hoitoalalla työssä, olen SATTUMALTA pariin otteeseen ollut hänen vastaanotollaan :D mutta eipä hän minua tunnista, eikä pidäkkään. uskokaa jo, että ei se teidän elämä ole se ainut ja oikea. on olemassa erilaisia elämiä, joissa ihmiset ovat onnellisia ja voivat hyvin. en minäkään arvostele teidän elämiänne. tiedän paljon niistä, mutta ei kuulu minulle. jokainen eläkööt rauhassa omissa oloissaan. tai jaetuissa oloissa:) -se 15v. avioliitossa mukana ollut kakkonen

voisitko perustella, miksi olen säälittävä ja halveksittava ihminen?

menossa tai ollut vähän aikaa sitten :(

ei siinä mitään ihmeellistä ole.

minä olen ollut yhdessä avioliitossa mukana kohta 15 vuotta, toisena naisena.

meillä on miehen kanssa oikein kivaa. minä olen sinkku, ja mies on sidottu vaimoonsa. vietämme yhteisä hetkiä n. 2-4krt. kuussa. joskus, esim. kesälomat ovat pidemmällä välillä.

ei se mies siitä mihinkään kulu, jos useampi käyttää:)

Minkälaista kärsivällisyyttä ja toisaalta ehkä heikkoa itsetuntoa vaatii se, että elää koko ajan toisen ihmisen aikatauluilla, sysää pois omat haaveet ja tyytyy jämiin, joita mies ehtii heittää ruokatunneilla tai ns.. "työmatkoilla"?

Ymmärrän sen, jos mies kusettaa molempia naisia eli pitää kahta perhettä ja muka on reissutyössä. Mutta sitä en ymmärrä, että joku jaksaa 15 vuotta roikkua miehessä, joka ei tule koskaan olemaan hänen, jonka kanssa ei voi saada virallista perhettä, jota ei voi esitellä miesystävänään, ei viettää päiviä tai viikkoja putkeen ja jolla on kokonaan virallinen elämä muualla? Miltä tuntuu jakaa hänet toisen naisen kanssa? Tietää, että pomolle, ystäville, työkavereille ja miehen elämän tärkeille ihmisille esitellään aina se toinen nainen? Että ikinä ei saa mitään asemaa miehen rinnalla, että on vain puskapano, pikainen miehen viihdytys? Olla palveltavana ja alistettuna toisen tahdolle, aikataululle ja elämälle? Ja tietää, että yksinään sitä viettää eläkepäivät, syntymäpäivät ja sairaalareissut, kun miehen vaimolla tai lapsilla on juuri silloin jotain tai mies ei ehdi/pääse, kun se oma elämä vie ja tarvitsee miestä enemmän...

En jaksa käsittää. Onko itsetuntosi täysin lytätty? Uskotko, että et voi saada parempaa, vapaata miestä, joka haluaisi jakaa kanssasi arjen? Vai oletko ollut nuoruudessasi väkivaltaisessa suhteessa ja pelkäät elää miehen kanssa?

Tiedän kyllä toisten naisten selitykset: olen vapaa ja voin bilettää ja viettää öitäni kenen kanssa vaan. Niin joo. Ehkä tuo on jonkun 20+-vuotiaan unelmaa, mutta kyllähän jokainen nainen tosiasiassa haaveilee perheestä tai ainakin miehestä, jonka kanssa matkustaa, vanheta yhdessä ja jakaa surut ja ilot. Ei kukaan oikeasti voi tyytyä ja nauttia siitä, että tyydyttää vain toisen tarpeita ja itse jää kaikesta paitsi.

Surullista. Toivoisin, että menisit terapiaan ja selvittäisit itsellesi, miksi epätoivoisesti estätä itseltäsi tasapainoisen ja antoisan parisuhteen ja alistut todennäköisesti aika narsistisen miehen seksileluksi. Jos mies pitää sivusuhdetta 15 vuotta yrittämättäkään virallistaa sitä, on selvää, että hän saa sivusuhteestaan jännitystä ja ehkä enemmän seksiä mutta kaiken muun tarjoaa vaimo.

Oppisitpa rakastamaan itseäsi ja jättämään tuollaiset hyväksikäyttäjät. Se oikea onni voi odottaa kulman takana!

en todellakaan.

mminä puolestani ihmettelen sitä, että mistä teille ykkösnaisille? tulee se mielikuva, että kakkosnaiset joutuvat elämään miehen aikataulun mukaan?

meilläkin, kun on näinkin pitkä suhde, niin me kyllä suunnitellaan ja neuvotellaan asioista, että molemmille ok, ja ajat käy, ei vain miehen mukaan.

en koe itseäni myöskään ressukaksi, kuten yleinen luulo on.

tämä elämä sopii minulle, ja pidän siitä.

meillä on eri piirit miehen vaimon kanssa, eli olemme ihan "yleisesti" esim. työpaikkani juhlissa, kaverieni kanssa ym. ei tarvitse peitellä, piilotella eikä hävetä.

vaikka asumme vaimon kanssa samassa kaupungissa, on tämä kuitenkin niin iso, ja eri piirit, ettemme koskaan tapaa toistemme porukoita.

tosin, tuo vaimo on hoitoalalla työssä, olen SATTUMALTA pariin otteeseen ollut hänen vastaanotollaan :D mutta eipä hän minua tunnista, eikä pidäkkään.

uskokaa jo, että ei se teidän elämä ole se ainut ja oikea. on olemassa erilaisia elämiä, joissa ihmiset ovat onnellisia ja voivat hyvin.

en minäkään arvostele teidän elämiänne. tiedän paljon niistä, mutta ei kuulu minulle. jokainen eläkööt rauhassa omissa oloissaan. tai jaetuissa oloissa:)

-se 15v. avioliitossa mukana ollut kakkonen

Ja panette salaa?

Kai sä otat edes kunnon maksun?

ihan liian mustavalkoisesti tuomitaan erilaisia valintoja.

Jos on ollut naimisissa 10 vuotta, pari lasta, omaisuutta, työt , lasten elämät, koulut, ystävät jne. Sitten avioliitto ei mene ihan loistokkaasti, ja vastaan tuleekin se tosirakkaus ilman, että sitä mitenkään ehtii suunnitella yms.

Toisella osapuolella omat sitoumuksensa. Ei siitä niin vain lähetä ja jätetä lapsia, myydä kotia ja ja laiteta lusikoita jakoon. Tai viedä lapsia uuteen pienempään kotiin, vaihdeta koulua ja aiheuteta mullistuksia monien muiden elänmään vain oman uuden rakkauden vuoksi.

Ihannetapaushan olisi, ettei sitä toista tulisi kuvioihin ikinä, mutta jos se oma liitto tuntuu jo siltä ettei mitenkään pysty enää ihastumaan omaan kumppaniin, eikä vetoa ole, niin ei siinä ihmeitä pysty tekemään. Yrittää vaan aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa muille.

Perheen ja lapset sekä tämän ihanan tosirakkauden.

Eniten vahinkoa aiheutetaan nimenomaan pettämällä, salaamalla ja valehtelemalla. Jos rehellisesti kertoo, että nyt tämä meidän liitto on tullut tiensä päähän, kun toisen ihanan olen löytänyt, on kaikilla sama tieto ja mahdollisuus päättää, miten kuvio etenee. Mutta kun asian salaa puolisolta, kuvittelee se puoliso kaiken olevan hyvin. Vuosikausien salaamiset ja valehtelut eivät ole pikkujuttuja edes niille lapsille. Kun totuus paljastuu, on se puoliso rikkinäisempi kuin jos olisi saanut tietää ennen kuin mitään vielä on varsinaisesti tapahtunutkaan. Myös lapset kärsivät enemmän, kun isompina ymmärtävät, että heidän perhe-elämänsä on ollut vuosikausia silkkaa valhetta.

Vahinkoa aiheutetaan aina, kun toisen luottamus petetään, asioita salataan ja valehdellaan. Vähiten kärsii tietysti sankari itse, kun saa sekä kotona että rakastajattaren luona.

Kyllä luottamuksen ja parisuhteen kyseessä ollessa pitää ajatella asioista mustavalkoisesti. Muutenhan kaikilla olisi lupa mennä ja tehdä mielitekojensa mukaan, kun eivät nämä asiat ole niin tarkan päälle. Ei edes alunperin olisi mitään luottamusta tai parisuhdetta.

Todella halveksittava on se, joka tämän luottamuksen pettää ja valehtelee vuosikausia oman mukavuuden vuoksi. Toivon tällaisille ihmisille pelkkää pahaa. Läheltä olen seurannut ystävän ja kolmen teinin kamppailua isän "pommin" jälkeen: jätti vaimolleen ja lapsilleen kirjeen, tyhjensi tilit ja muutti rakastajattaren kanssa etelään. Kirje ei ollut kiltti. Vaimo oli liian ruma, ilkeä ja tyhmä ja sai syyttää itseään, että mies oli pettänyt jokaisen lapsen raskausaikana ja tämän nykyisen rakastajattarenkin kanssa jo vuosia. Lapset olivat tulleet äitiinsä ja olivat isälle pettymyksiä. Ansaitsisivat kuulemma hänen puolestaan vaikka kuolla nälkään.

Vaikka kirjettä ei olisi ollut, kertoohan tuollainen teko täsmälleen samaa asiaa: isä ei rakasta lapsiaan ja vaimoaan tarpeeksi tai lainkaan kunnioittaakseen heitä ihmisinä ja heidän oikeuttaan luottaa isäänsä. Isä rakastaa vaan omaa munaansa. Ja ehkä sitä rakastajatarta, joka tähän salailuun ja valehteluun on halukkaasti osallistunut ja omalta osaltaan osallistunut perheen tuhoamiseen.

Kaikkea pahaa toivon teille rakastajattarille ja teidän munattomille miehillenne. Selityksiä teillä on, mutta totuus on, että teistä on hauska pilata lähes tuntemattomien elämä. Saa teidät tuntemaan olonne paremmiksi. Ratsastatte toisten kurjuudella. Toivon samaa kohtaloa teille.

Jos tää joka kokee olleensa 15 vuotta mukana avioliitossa (mikä ilmaus?!) ei ole provo, mitä mun on vähän vaikea uskoa, niin kyllä on ihme jos ei jossain vaiheessa käry käy. Ainakaan Suomessa mikään kaupunki ei ole niin iso, etteikö kiinni jäämisen riski olisi aika suuri.



Tuli vaan tämä provoasia mieleen kun muistan jonkun joskus epäilleen mua provoksi, tai siis eri henkilöksi, ja kun kielsin asian niin tämä henkilö reagoi tyyliin "älä yritä, kyllä mäkin oon täällä esiintynyt milloin toisena naisena ja milloin minäkin".

Ettekö te muuten ymmärrä asioita? Maanantai on maanantai, tiistai on tiistai. Vai pitääkö tämäkin perutella.

ihan liian mustavalkoisesti tuomitaan erilaisia valintoja.

pettäjä harvoin pystyy olemaan sinut omien valintojensa kanssa silloin, kun pettäminen paljastuu puolisolle. Siinä sitten ollaan ihan paskat housussa, kun kaikki uhkaa hajota käsiin.

menossa tai ollut vähän aikaa sitten :(

ei siinä mitään ihmeellistä ole.

minä olen ollut yhdessä avioliitossa mukana kohta 15 vuotta, toisena naisena.

meillä on miehen kanssa oikein kivaa. minä olen sinkku, ja mies on sidottu vaimoonsa. vietämme yhteisä hetkiä n. 2-4krt. kuussa. joskus, esim. kesälomat ovat pidemmällä välillä.

ei se mies siitä mihinkään kulu, jos useampi käyttää:)

Minkälaista kärsivällisyyttä ja toisaalta ehkä heikkoa itsetuntoa vaatii se, että elää koko ajan toisen ihmisen aikatauluilla, sysää pois omat haaveet ja tyytyy jämiin, joita mies ehtii heittää ruokatunneilla tai ns.. "työmatkoilla"?

Ymmärrän sen, jos mies kusettaa molempia naisia eli pitää kahta perhettä ja muka on reissutyössä. Mutta sitä en ymmärrä, että joku jaksaa 15 vuotta roikkua miehessä, joka ei tule koskaan olemaan hänen, jonka kanssa ei voi saada virallista perhettä, jota ei voi esitellä miesystävänään, ei viettää päiviä tai viikkoja putkeen ja jolla on kokonaan virallinen elämä muualla? Miltä tuntuu jakaa hänet toisen naisen kanssa? Tietää, että pomolle, ystäville, työkavereille ja miehen elämän tärkeille ihmisille esitellään aina se toinen nainen? Että ikinä ei saa mitään asemaa miehen rinnalla, että on vain puskapano, pikainen miehen viihdytys? Olla palveltavana ja alistettuna toisen tahdolle, aikataululle ja elämälle? Ja tietää, että yksinään sitä viettää eläkepäivät, syntymäpäivät ja sairaalareissut, kun miehen vaimolla tai lapsilla on juuri silloin jotain tai mies ei ehdi/pääse, kun se oma elämä vie ja tarvitsee miestä enemmän...

En jaksa käsittää. Onko itsetuntosi täysin lytätty? Uskotko, että et voi saada parempaa, vapaata miestä, joka haluaisi jakaa kanssasi arjen? Vai oletko ollut nuoruudessasi väkivaltaisessa suhteessa ja pelkäät elää miehen kanssa?

Tiedän kyllä toisten naisten selitykset: olen vapaa ja voin bilettää ja viettää öitäni kenen kanssa vaan. Niin joo. Ehkä tuo on jonkun 20+-vuotiaan unelmaa, mutta kyllähän jokainen nainen tosiasiassa haaveilee perheestä tai ainakin miehestä, jonka kanssa matkustaa, vanheta yhdessä ja jakaa surut ja ilot. Ei kukaan oikeasti voi tyytyä ja nauttia siitä, että tyydyttää vain toisen tarpeita ja itse jää kaikesta paitsi.

Surullista. Toivoisin, että menisit terapiaan ja selvittäisit itsellesi, miksi epätoivoisesti estätä itseltäsi tasapainoisen ja antoisan parisuhteen ja alistut todennäköisesti aika narsistisen miehen seksileluksi. Jos mies pitää sivusuhdetta 15 vuotta yrittämättäkään virallistaa sitä, on selvää, että hän saa sivusuhteestaan jännitystä ja ehkä enemmän seksiä mutta kaiken muun tarjoaa vaimo.

Oppisitpa rakastamaan itseäsi ja jättämään tuollaiset hyväksikäyttäjät. Se oikea onni voi odottaa kulman takana!

en todellakaan.

mminä puolestani ihmettelen sitä, että mistä teille ykkösnaisille? tulee se mielikuva, että kakkosnaiset joutuvat elämään miehen aikataulun mukaan?

meilläkin, kun on näinkin pitkä suhde, niin me kyllä suunnitellaan ja neuvotellaan asioista, että molemmille ok, ja ajat käy, ei vain miehen mukaan.

en koe itseäni myöskään ressukaksi, kuten yleinen luulo on.

tämä elämä sopii minulle, ja pidän siitä.

meillä on eri piirit miehen vaimon kanssa, eli olemme ihan "yleisesti" esim. työpaikkani juhlissa, kaverieni kanssa ym. ei tarvitse peitellä, piilotella eikä hävetä.

vaikka asumme vaimon kanssa samassa kaupungissa, on tämä kuitenkin niin iso, ja eri piirit, ettemme koskaan tapaa toistemme porukoita.

tosin, tuo vaimo on hoitoalalla työssä, olen SATTUMALTA pariin otteeseen ollut hänen vastaanotollaan :D mutta eipä hän minua tunnista, eikä pidäkkään.

uskokaa jo, että ei se teidän elämä ole se ainut ja oikea. on olemassa erilaisia elämiä, joissa ihmiset ovat onnellisia ja voivat hyvin.

en minäkään arvostele teidän elämiänne. tiedän paljon niistä, mutta ei kuulu minulle. jokainen eläkööt rauhassa omissa oloissaan. tai jaetuissa oloissa:)

-se 15v. avioliitossa mukana ollut kakkonen

mutta et koskaan ole ollut miehen kanssa HÄNEN kavereideen kanssa, HÄNEN työpaikan juhlissa, HÄNEN sukulaisissa....eikö se harmita muka yhtään. 15 vuotta ja olet ollut "näkymätön" miehen elämässä, sinua ei periaatteessa edes ole.

ihan liian mustavalkoisesti tuomitaan erilaisia valintoja.

Jos on ollut naimisissa 10 vuotta, pari lasta, omaisuutta, työt , lasten elämät, koulut, ystävät jne. Sitten avioliitto ei mene ihan loistokkaasti, ja vastaan tuleekin se tosirakkaus ilman, että sitä mitenkään ehtii suunnitella yms.

Toisella osapuolella omat sitoumuksensa. Ei siitä niin vain lähetä ja jätetä lapsia, myydä kotia ja ja laiteta lusikoita jakoon. Tai viedä lapsia uuteen pienempään kotiin, vaihdeta koulua ja aiheuteta mullistuksia monien muiden elänmään vain oman uuden rakkauden vuoksi.

Ihannetapaushan olisi, ettei sitä toista tulisi kuvioihin ikinä, mutta jos se oma liitto tuntuu jo siltä ettei mitenkään pysty enää ihastumaan omaan kumppaniin, eikä vetoa ole, niin ei siinä ihmeitä pysty tekemään. Yrittää vaan aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa muille.

Perheen ja lapset sekä tämän ihanan tosirakkauden.

Eniten vahinkoa aiheutetaan nimenomaan pettämällä, salaamalla ja valehtelemalla. Jos rehellisesti kertoo, että nyt tämä meidän liitto on tullut tiensä päähän, kun toisen ihanan olen löytänyt, on kaikilla sama tieto ja mahdollisuus päättää, miten kuvio etenee. Mutta kun asian salaa puolisolta, kuvittelee se puoliso kaiken olevan hyvin. Vuosikausien salaamiset ja valehtelut eivät ole pikkujuttuja edes niille lapsille. Kun totuus paljastuu, on se puoliso rikkinäisempi kuin jos olisi saanut tietää ennen kuin mitään vielä on varsinaisesti tapahtunutkaan. Myös lapset kärsivät enemmän, kun isompina ymmärtävät, että heidän perhe-elämänsä on ollut vuosikausia silkkaa valhetta.

Vahinkoa aiheutetaan aina, kun toisen luottamus petetään, asioita salataan ja valehdellaan. Vähiten kärsii tietysti sankari itse, kun saa sekä kotona että rakastajattaren luona.

Kyllä luottamuksen ja parisuhteen kyseessä ollessa pitää ajatella asioista mustavalkoisesti. Muutenhan kaikilla olisi lupa mennä ja tehdä mielitekojensa mukaan, kun eivät nämä asiat ole niin tarkan päälle. Ei edes alunperin olisi mitään luottamusta tai parisuhdetta.

Todella halveksittava on se, joka tämän luottamuksen pettää ja valehtelee vuosikausia oman mukavuuden vuoksi. Toivon tällaisille ihmisille pelkkää pahaa. Läheltä olen seurannut ystävän ja kolmen teinin kamppailua isän "pommin" jälkeen: jätti vaimolleen ja lapsilleen kirjeen, tyhjensi tilit ja muutti rakastajattaren kanssa etelään. Kirje ei ollut kiltti. Vaimo oli liian ruma, ilkeä ja tyhmä ja sai syyttää itseään, että mies oli pettänyt jokaisen lapsen raskausaikana ja tämän nykyisen rakastajattarenkin kanssa jo vuosia. Lapset olivat tulleet äitiinsä ja olivat isälle pettymyksiä. Ansaitsisivat kuulemma hänen puolestaan vaikka kuolla nälkään.

Vaikka kirjettä ei olisi ollut, kertoohan tuollainen teko täsmälleen samaa asiaa: isä ei rakasta lapsiaan ja vaimoaan tarpeeksi tai lainkaan kunnioittaakseen heitä ihmisinä ja heidän oikeuttaan luottaa isäänsä. Isä rakastaa vaan omaa munaansa. Ja ehkä sitä rakastajatarta, joka tähän salailuun ja valehteluun on halukkaasti osallistunut ja omalta osaltaan osallistunut perheen tuhoamiseen.

Kaikkea pahaa toivon teille rakastajattarille ja teidän munattomille miehillenne. Selityksiä teillä on, mutta totuus on, että teistä on hauska pilata lähes tuntemattomien elämä. Saa teidät tuntemaan olonne paremmiksi. Ratsastatte toisten kurjuudella. Toivon samaa kohtaloa teille.

ihan kauhea tarina :( toivottavasti nuo lapset vielä käyvät isona vetämässä isäänsä lättyyn! Oikein kunnolla!

menossa tai ollut vähän aikaa sitten :(

ei siinä mitään ihmeellistä ole.

minä olen ollut yhdessä avioliitossa mukana kohta 15 vuotta, toisena naisena.

meillä on miehen kanssa oikein kivaa. minä olen sinkku, ja mies on sidottu vaimoonsa. vietämme yhteisä hetkiä n. 2-4krt. kuussa. joskus, esim. kesälomat ovat pidemmällä välillä.

ei se mies siitä mihinkään kulu, jos useampi käyttää:)

Minkälaista kärsivällisyyttä ja toisaalta ehkä heikkoa itsetuntoa vaatii se, että elää koko ajan toisen ihmisen aikatauluilla, sysää pois omat haaveet ja tyytyy jämiin, joita mies ehtii heittää ruokatunneilla tai ns.. "työmatkoilla"?

Ymmärrän sen, jos mies kusettaa molempia naisia eli pitää kahta perhettä ja muka on reissutyössä. Mutta sitä en ymmärrä, että joku jaksaa 15 vuotta roikkua miehessä, joka ei tule koskaan olemaan hänen, jonka kanssa ei voi saada virallista perhettä, jota ei voi esitellä miesystävänään, ei viettää päiviä tai viikkoja putkeen ja jolla on kokonaan virallinen elämä muualla? Miltä tuntuu jakaa hänet toisen naisen kanssa? Tietää, että pomolle, ystäville, työkavereille ja miehen elämän tärkeille ihmisille esitellään aina se toinen nainen? Että ikinä ei saa mitään asemaa miehen rinnalla, että on vain puskapano, pikainen miehen viihdytys? Olla palveltavana ja alistettuna toisen tahdolle, aikataululle ja elämälle? Ja tietää, että yksinään sitä viettää eläkepäivät, syntymäpäivät ja sairaalareissut, kun miehen vaimolla tai lapsilla on juuri silloin jotain tai mies ei ehdi/pääse, kun se oma elämä vie ja tarvitsee miestä enemmän...

En jaksa käsittää. Onko itsetuntosi täysin lytätty? Uskotko, että et voi saada parempaa, vapaata miestä, joka haluaisi jakaa kanssasi arjen? Vai oletko ollut nuoruudessasi väkivaltaisessa suhteessa ja pelkäät elää miehen kanssa?

Tiedän kyllä toisten naisten selitykset: olen vapaa ja voin bilettää ja viettää öitäni kenen kanssa vaan. Niin joo. Ehkä tuo on jonkun 20+-vuotiaan unelmaa, mutta kyllähän jokainen nainen tosiasiassa haaveilee perheestä tai ainakin miehestä, jonka kanssa matkustaa, vanheta yhdessä ja jakaa surut ja ilot. Ei kukaan oikeasti voi tyytyä ja nauttia siitä, että tyydyttää vain toisen tarpeita ja itse jää kaikesta paitsi.

Surullista. Toivoisin, että menisit terapiaan ja selvittäisit itsellesi, miksi epätoivoisesti estätä itseltäsi tasapainoisen ja antoisan parisuhteen ja alistut todennäköisesti aika narsistisen miehen seksileluksi. Jos mies pitää sivusuhdetta 15 vuotta yrittämättäkään virallistaa sitä, on selvää, että hän saa sivusuhteestaan jännitystä ja ehkä enemmän seksiä mutta kaiken muun tarjoaa vaimo.

Oppisitpa rakastamaan itseäsi ja jättämään tuollaiset hyväksikäyttäjät. Se oikea onni voi odottaa kulman takana!

en todellakaan.

mminä puolestani ihmettelen sitä, että mistä teille ykkösnaisille? tulee se mielikuva, että kakkosnaiset joutuvat elämään miehen aikataulun mukaan?

meilläkin, kun on näinkin pitkä suhde, niin me kyllä suunnitellaan ja neuvotellaan asioista, että molemmille ok, ja ajat käy, ei vain miehen mukaan.

en koe itseäni myöskään ressukaksi, kuten yleinen luulo on.

tämä elämä sopii minulle, ja pidän siitä.

meillä on eri piirit miehen vaimon kanssa, eli olemme ihan "yleisesti" esim. työpaikkani juhlissa, kaverieni kanssa ym. ei tarvitse peitellä, piilotella eikä hävetä.

vaikka asumme vaimon kanssa samassa kaupungissa, on tämä kuitenkin niin iso, ja eri piirit, ettemme koskaan tapaa toistemme porukoita.

tosin, tuo vaimo on hoitoalalla työssä, olen SATTUMALTA pariin otteeseen ollut hänen vastaanotollaan :D mutta eipä hän minua tunnista, eikä pidäkkään.

uskokaa jo, että ei se teidän elämä ole se ainut ja oikea. on olemassa erilaisia elämiä, joissa ihmiset ovat onnellisia ja voivat hyvin.

en minäkään arvostele teidän elämiänne. tiedän paljon niistä, mutta ei kuulu minulle. jokainen eläkööt rauhassa omissa oloissaan. tai jaetuissa oloissa:)

-se 15v. avioliitossa mukana ollut kakkonen

perustuu osittain valheelle. Etkö sitä huomaa? Mulle on ihan sama kenen kanssa olet, mutta on aivan eri asia rakastaa ihmistä, joka haluaa jakaa elämänsä sun kanssa, jolle olet se läheisin, tärkein- että ollaan elämänkumppaneita. Mutta rakastaa toisen omaa- toisen kanssa sidottua, jotakuta, jolla on perhe toisen kanssa- ethän voi hänestä koskaan saada elämänkumppania, ainoastaan lohduketta tai jotain hetkellistä tyydytystä. rakkaus on sitoutumista, halua yhteiseen hyvään, se ei voi toteutua toisena naisena. Mieshän elää perheensä kanssa. Ei itseään arvostava nainen voi omistautua suhteeseen, jossa vilpitön, salailematon rakkaus ei ole mahdollista, eikä kumppanuus. Rakkaus ja parisuhde ovat jotain ihan muuta kuin sulla..

Kyllä, ilman muuta ottaisin tämän varatun miehen itselleni kokonaan jos saisin.

Minun on pakko olla tässä tilanteessa koska en halua olla kokonaan ilman miestä. Mitään ryyppäävää autonrassaajaa tai kirjanpitäjähissukkamiestä en tähän halua. (paitsi tietysti jos muuten synkkaisi todella hyvin jostain syystä, tietty)

Totta kai, jos tielleni osuu vapaa mies jonka kanssa vetovoima on molemminpuolista, otan hänet ilomielin ja tämä varattu mies jää. Olen täysin vapaa tapailemaan muitakin miehiä koko ajan luonnollisesti, tämä varattu mieheni joutuu puolestaan tyytymään siihen.

En pidä tätä erityisen moraalisena, mutta elämä on joskus monimutkaista ja ihmiset joutuvat tyytymään erilaisiin järjestelyihin. Kunhan vanhemmaksi elätte niin ehkä tekin törmäätte näihin ratkaisuihin. Niistä ei yleensä puhuta ääneen!

ihan liian mustavalkoisesti tuomitaan erilaisia valintoja.

Jos on ollut naimisissa 10 vuotta, pari lasta, omaisuutta, työt , lasten elämät, koulut, ystävät jne. Sitten avioliitto ei mene ihan loistokkaasti, ja vastaan tuleekin se tosirakkaus ilman, että sitä mitenkään ehtii suunnitella yms.

Toisella osapuolella omat sitoumuksensa. Ei siitä niin vain lähetä ja jätetä lapsia, myydä kotia ja ja laiteta lusikoita jakoon. Tai viedä lapsia uuteen pienempään kotiin, vaihdeta koulua ja aiheuteta mullistuksia monien muiden elänmään vain oman uuden rakkauden vuoksi.

Ihannetapaushan olisi, ettei sitä toista tulisi kuvioihin ikinä, mutta jos se oma liitto tuntuu jo siltä ettei mitenkään pysty enää ihastumaan omaan kumppaniin, eikä vetoa ole, niin ei siinä ihmeitä pysty tekemään. Yrittää vaan aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa muille.

jos löytää elämänsä rakkauden suhteen ulkopuoloelta, niin eikö sitten pitäisi yksinkertaisesti erota? Mitä helvettiä on järkeä notkua avioliitossa "väärän" naisen kanssa, vaan koska on niin hankalaa erota. Lapsien takia ei ainkaan kannata kun lapset vaistoo vanhempien ongelmat ja aika sääli niidenkin elää koko elämänsä rakkaudettomassa perheessä.

Erään kirjoittajan mielestä JOKAINEN kaipaa perhettä ja perhe-elämää, joka jatkuu hautaan asti. Se nyt vain ei ole ollenkaan niin. Itselläni on kyllä ollut perhe, kaksikin perhettä, mutta ei perhe (ja mies) ole koskaan ollut minulle se kaikkein tärkein ja ainoa autuaaksi tekevä asia.



Ei minua pantu tänne maapallolle sen takia, että hankkisin perheen ja olisin uskollinen yhdelle miehelle. Minulla on toisenlainen elämäntehtävä.



Voi olla, että joillekin naisille on elämäntehtävä tukea yhden miehen uraa tai saattaa maailmaan ne lapset, jotka ratkaisevat tulevaisuuden polttavat ongelmat. Olkoon niin.



Ei kuitenkaan pidä luulla, että lisääntyminen olisi kaikkien muiden olemassaolon tärkein juttu. Ja sehän nyt ei mitenkän voi olla maailmankaikkeuden kannalta järin tärkeää, onko rinnalla vanhana ensimmäinen, toinen, kolmas vai neljäs vakituinen petikumppani.

Ettekö te muuten ymmärrä asioita? Maanantai on maanantai, tiistai on tiistai. Vai pitääkö tämäkin perutella.

Ja toinen nainen on aina se toinen

jos löytää elämänsä rakkauden suhteen ulkopuoloelta, niin eikö sitten pitäisi yksinkertaisesti erota? Mitä helvettiä on järkeä notkua avioliitossa "väärän" naisen kanssa, vaan koska on niin hankalaa erota. Lapsien takia ei ainkaan kannata kun lapset vaistoo vanhempien ongelmat ja aika sääli niidenkin elää koko elämänsä rakkaudettomassa perheessä

Pelkkää valhepaskaa molempiin suuntiin. Mies saa kaiken mitä haluaa, vaimo ei ehkä valheesta tiedä, ja sä kakkonen ressukka annat halvalla kaiken. Mies pettää teitä ja sä petät itseäsi. Miei, 15v sulla on ollut mahdollisuus rakkauteen, mieheen joka rakastaa sua ja haluaa elää sun kanssa ja haluaa sulle hyvää. Nyt sä vastaan jonkun idiootin vaihteluntarpeesta- siinä on aika ero. No, jos ajattelet ettet ole rakkauden arvoinen niin ei sille mitään voi, mutta 15 v kakkosnaisena eli vaihteluna ja virkistyksenä on oikeesti hyvin surullista. Ja valheessa. Sä suostut ylläpitämään jonkun miehen eduksi hänen valhettaan- se ei tapahdu ilman että se syöisi sua itseäsi sisältäpäin- ehkä olet jo niin kieroutunut ettet sitä huomaa. Mutta se tapahtuu.

menossa tai ollut vähän aikaa sitten :(

ei siinä mitään ihmeellistä ole.

minä olen ollut yhdessä avioliitossa mukana kohta 15 vuotta, toisena naisena.

meillä on miehen kanssa oikein kivaa. minä olen sinkku, ja mies on sidottu vaimoonsa. vietämme yhteisä hetkiä n. 2-4krt. kuussa. joskus, esim. kesälomat ovat pidemmällä välillä.

ei se mies siitä mihinkään kulu, jos useampi käyttää:)

Minkälaista kärsivällisyyttä ja toisaalta ehkä heikkoa itsetuntoa vaatii se, että elää koko ajan toisen ihmisen aikatauluilla, sysää pois omat haaveet ja tyytyy jämiin, joita mies ehtii heittää ruokatunneilla tai ns.. "työmatkoilla"?

Ymmärrän sen, jos mies kusettaa molempia naisia eli pitää kahta perhettä ja muka on reissutyössä. Mutta sitä en ymmärrä, että joku jaksaa 15 vuotta roikkua miehessä, joka ei tule koskaan olemaan hänen, jonka kanssa ei voi saada virallista perhettä, jota ei voi esitellä miesystävänään, ei viettää päiviä tai viikkoja putkeen ja jolla on kokonaan virallinen elämä muualla? Miltä tuntuu jakaa hänet toisen naisen kanssa? Tietää, että pomolle, ystäville, työkavereille ja miehen elämän tärkeille ihmisille esitellään aina se toinen nainen? Että ikinä ei saa mitään asemaa miehen rinnalla, että on vain puskapano, pikainen miehen viihdytys? Olla palveltavana ja alistettuna toisen tahdolle, aikataululle ja elämälle? Ja tietää, että yksinään sitä viettää eläkepäivät, syntymäpäivät ja sairaalareissut, kun miehen vaimolla tai lapsilla on juuri silloin jotain tai mies ei ehdi/pääse, kun se oma elämä vie ja tarvitsee miestä enemmän...

En jaksa käsittää. Onko itsetuntosi täysin lytätty? Uskotko, että et voi saada parempaa, vapaata miestä, joka haluaisi jakaa kanssasi arjen? Vai oletko ollut nuoruudessasi väkivaltaisessa suhteessa ja pelkäät elää miehen kanssa?

Tiedän kyllä toisten naisten selitykset: olen vapaa ja voin bilettää ja viettää öitäni kenen kanssa vaan. Niin joo. Ehkä tuo on jonkun 20+-vuotiaan unelmaa, mutta kyllähän jokainen nainen tosiasiassa haaveilee perheestä tai ainakin miehestä, jonka kanssa matkustaa, vanheta yhdessä ja jakaa surut ja ilot. Ei kukaan oikeasti voi tyytyä ja nauttia siitä, että tyydyttää vain toisen tarpeita ja itse jää kaikesta paitsi.

Surullista. Toivoisin, että menisit terapiaan ja selvittäisit itsellesi, miksi epätoivoisesti estätä itseltäsi tasapainoisen ja antoisan parisuhteen ja alistut todennäköisesti aika narsistisen miehen seksileluksi. Jos mies pitää sivusuhdetta 15 vuotta yrittämättäkään virallistaa sitä, on selvää, että hän saa sivusuhteestaan jännitystä ja ehkä enemmän seksiä mutta kaiken muun tarjoaa vaimo.

Oppisitpa rakastamaan itseäsi ja jättämään tuollaiset hyväksikäyttäjät. Se oikea onni voi odottaa kulman takana!

en todellakaan.

mminä puolestani ihmettelen sitä, että mistä teille ykkösnaisille? tulee se mielikuva, että kakkosnaiset joutuvat elämään miehen aikataulun mukaan?

meilläkin, kun on näinkin pitkä suhde, niin me kyllä suunnitellaan ja neuvotellaan asioista, että molemmille ok, ja ajat käy, ei vain miehen mukaan.

en koe itseäni myöskään ressukaksi, kuten yleinen luulo on.

tämä elämä sopii minulle, ja pidän siitä.

meillä on eri piirit miehen vaimon kanssa, eli olemme ihan "yleisesti" esim. työpaikkani juhlissa, kaverieni kanssa ym. ei tarvitse peitellä, piilotella eikä hävetä.

vaikka asumme vaimon kanssa samassa kaupungissa, on tämä kuitenkin niin iso, ja eri piirit, ettemme koskaan tapaa toistemme porukoita.

tosin, tuo vaimo on hoitoalalla työssä, olen SATTUMALTA pariin otteeseen ollut hänen vastaanotollaan :D mutta eipä hän minua tunnista, eikä pidäkkään.

uskokaa jo, että ei se teidän elämä ole se ainut ja oikea. on olemassa erilaisia elämiä, joissa ihmiset ovat onnellisia ja voivat hyvin.

en minäkään arvostele teidän elämiänne. tiedän paljon niistä, mutta ei kuulu minulle. jokainen eläkööt rauhassa omissa oloissaan. tai jaetuissa oloissa:)

-se 15v. avioliitossa mukana ollut kakkonen

mutta et koskaan ole ollut miehen kanssa HÄNEN kavereideen kanssa, HÄNEN työpaikan juhlissa, HÄNEN sukulaisissa....eikö se harmita muka yhtään. 15 vuotta ja olet ollut "näkymätön" miehen elämässä, sinua ei periaatteessa edes ole.

on kaveripiirissä tiedossa, että on tällainen tilanne.

lähinnä siis ollaan oltu ulkona HÄNENkin kaveriporukan kera.

tämä suhde ei ole mikään puskapano,vaikka se on joillekkin todella vaikea käsittää.

ja joku sanoi, että viis vaimosta, kunhan minä ja se sikamies ollaan onnellisia?? kyllä se vaimokin on onnellinen, autuaan onnellinen. ja näin on tarkoitus pysyäkkin.

t.se 15v

olen siis ollut 15vuotta toisena naisena siinä avioliitossa, naimisissa he ovat olleet 20vuotta, lapsia on 2, ja he ovat alaikäisiä.



kaikki siis hyvin:



-vaimolla on mies,

-miehellä on vaimo,

-lapsilla on isä sekä äiti,

-miehellä on minut,

-minulla on mies.



kaikilla on kaikkia, ja mitään ei puutu, KOSKA kaikki ovat tässä kuviossa tyytyväisiä. MYÖS MINÄ.



t. se 15v

[quote author="Vierailija" time="18.03.2012 klo 19:23"]

olen siis ollut 15vuotta toisena naisena siinä avioliitossa, naimisissa he ovat olleet 20vuotta, lapsia on 2, ja he ovat alaikäisiä.

kaikki siis hyvin:

-vaimolla on mies,
-miehellä on vaimo,
-lapsilla on isä sekä äiti,
-miehellä on minut,
-minulla on mies.

kaikilla on kaikkia, ja mitään ei puutu, KOSKA kaikki ovat tässä kuviossa tyytyväisiä. MYÖS MINÄ.

t. se 15v

-vaimoa petetään
-lapset elävät perheessä jossa isä valehtelee
-lapset vaistovat KAIKEN, ja saavat ristiriitaisia viestejä; heidän mahdollisuutensa ymmärtää ihmissuhteita vaikeutuu huomattavasti
-kun juttu aikanaan paljastuu, äidille oi käydä tosi huonosti; elää nyt 15 vuotta luottaen johonkin mikä ei ole totta.
-lapset saavat aikamoiset traumat siitä mitä isä on tehnyt paitsi heille, myös heidän äidilleen.
-Mies on valehtelija ja petturi.
Kun totuus paljastuu sekä vaimon että lasten elämä ROMAHTAA. Surauksena voi olla mitä vain, ainakin usean vuoden terapia; missä elämän vaiheessa se sitten tapahtuukaan, tuhoaako se lasten murrosiän vai opiskelun vai mitä, sen näkee sitten. Näissä tilanteissa tehdään myös itsemurhia.
Sinä et selvästikään osaa ajatella kuin itseäsi, se kuinka valintasi vaikuttaa muihin, mikä sen seuraus on lapsille, ja todellakin, te käytätte VALTAA ja VALHETTA, vaikka kaikilla on oikeus totuuteen. ja kun se totuus koittaa, koittaa myös paljon pahaa. 15v on pitkä aika- siitä toipumiseen saattaa mennä koko elämä. ja lasten elämä. Että voi olla tyhmä ja itsekeskeinen ihminen.

Ei stana...näin sivustaseuraajana...kyllä on drammmmaaattista...et oikein elämä romahtaa, LOL. No romahtaahan se, jos osapuolet ovat dramaqueeneja ja nämä firstworldprobleemat otetaan niin hvtin vakavasti. Lapset traumatisoituvat, koska isi petti äiskää? Elkää höpäjäkö. Vaimon ego siinä vaan romahtaa ja sen seurauksena ehkä myös talouskin romahtaa - joillakin hetkellisesti, joillakin iäisesti.

Minusta turhaa ja asiatonta arvostella naista joka on varatun miehen kanssa. Se on sen miehen valinta, miten haluaa omaa vaimoaan kunnioittaa. Pitkissä sivusuhteissa voi aidosti olla välittämistä, yhteistä suunnitteua, tekemistä niin että suurin osa yhteisestä tekemisestä menee sen naisen ehdoilla. Muita on vaikea arvostella, mutta itse voi omista valinnoista päättää. On myös olemassa mustasukkaisia puolisoita, jotka epäilevät ilman syytä. Toki on uskottomia Kekkos-tyyppejä, joilla vaan on sivusihteita. Jos naisena ei halua olla sivusuhteessa, miehen avioliiton ja suunnitelmat olla eroamatta saa aika nopeasti parissa kuukaudessa kyllä selville. Minä vaistosin asian siitä, että mies kertoi puolitotuuksia, ei kertonut suoraan, onko eronnut, kierteli, soitteli aina kun huomasin että hän puhelun aikana oli kaupassa tms iltaisin, mutta jos minä soitin, ei ennättänyt vastaamaan mutta taas soitti takaisin, kun oli kaupassa. Eihän sitä kotona vaimon aikana voi jutella. Tai hän soitteli autosta, ja kertoi että just tuli kaupasta, ja istuu nyt autossa. no, en edes kysynyt, mutta tajusin että normaali mies ei jää aina autoon puhumaan... Ja hänen vaimo ts ex-vaimo oli aina arka puheenaihe, epäili, olenko mustasukkainen hänestä tms että sai olla juttelematta hänelle arasta asiasta... Miljoonia asioita siis. Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka. Ja sillä miehellä oli uskomattoman pieni, joten suhde lopahti sitten luonnollisesti siihen. Hän ei millään halunnut ymmärtää, etä en jaksa tapailla häntä. Hän olis vienyt mut asuntoesittelyihin ym vaikka mitä, mutta en jo sen takia että ei ollut alusta alkaen reilu ja avoin, en sellaista miestä halua. Ja hänestä tuli esiin aika pian mustasukkaisia piirteitä vaikka minusta syytä ei löydy. Se ahdisti. Ja kolmanneksi, hänellä oli aidosti pieni.  Epätavallaisen kokoinen, joten en mennyt enää tänä kesänä matkoille mukaan vaikka hän olisi halunnut maksaa minut ja lapset minne vain kuulemma. Tämä oli mun valinta, mutta joku olisi voinut valita toisin. Meillä oli aina muuten kivaa ja juttu luisti ja huumori meni yksiin ym.

olen siis ollut 15vuotta toisena naisena siinä avioliitossa, naimisissa he ovat olleet 20vuotta, lapsia on 2, ja he ovat alaikäisiä.

kaikki siis hyvin:

-vaimolla on mies,

-miehellä on vaimo,

-lapsilla on isä sekä äiti,

-miehellä on minut,

-minulla on mies.

kaikilla on kaikkia, ja mitään ei puutu, KOSKA kaikki ovat tässä kuviossa tyytyväisiä. MYÖS MINÄ.

t. se 15v

Johonkin se hyvä fiilis kuitenkin haihtuu, kun kaikki selviää sille petetylle.

olen siis ollut 15vuotta toisena naisena siinä avioliitossa, naimisissa he ovat olleet 20vuotta, lapsia on 2, ja he ovat alaikäisiä.

kaikki siis hyvin:

-vaimolla on mies,

-miehellä on vaimo,

-lapsilla on isä sekä äiti,

-miehellä on minut,

-minulla on mies.

kaikilla on kaikkia, ja mitään ei puutu, KOSKA kaikki ovat tässä kuviossa tyytyväisiä. MYÖS MINÄ.

t. se 15v

Ette voi olla varmoja siitä, että ette jäisi kiinni. IHAN eri asia on siis jos vaimo tietää, mutta käsittääkseni hän ei tiedä (?). On lapsellista ja lyhytnäköistä tuollainen ihmisen pitäminen valheessa. Eikö vaimolla ole oikeutta päättää elämästään?! Eikö hänellä ole vapaus valita, haluaako elää pettäjän kanssa

Ihan hirveän tekopyhää paskaa puhua vaimon onnellisuudesta. Se on hiuskarvan varassa se valheellinen onnellisuus. Julmaa ja itsekästä pimittää tuollaista keneltäkään.

Vai provoko olet? Se jolle on viihdettä esiintyä kakkosnaisena täällä?

olen siis ollut 15vuotta toisena naisena siinä avioliitossa, naimisissa he ovat olleet 20vuotta, lapsia on 2, ja he ovat alaikäisiä.

kaikki siis hyvin:

-vaimolla on mies,

-miehellä on vaimo,

-lapsilla on isä sekä äiti,

-miehellä on minut,

-minulla on mies.

kaikilla on kaikkia, ja mitään ei puutu, KOSKA kaikki ovat tässä kuviossa tyytyväisiä. MYÖS MINÄ.

t. se 15v

-vaimoa petetään

-lapset elävät perheessä jossa isä valehtelee

-lapset vaistovat KAIKEN, ja saavat ristiriitaisia viestejä; heidän mahdollisuutensa ymmärtää ihmissuhteita vaikeutuu huomattavasti

-kun juttu aikanaan paljastuu, äidille oi käydä tosi huonosti; elää nyt 15 vuotta luottaen johonkin mikä ei ole totta.

-lapset saavat aikamoiset traumat siitä mitä isä on tehnyt paitsi heille, myös heidän äidilleen.

-Mies on valehtelija ja petturi.

Kun totuus paljastuu sekä vaimon että lasten elämä ROMAHTAA. Surauksena voi olla mitä vain, ainakin usean vuoden terapia; missä elämän vaiheessa se sitten tapahtuukaan, tuhoaako se lasten murrosiän vai opiskelun vai mitä, sen näkee sitten. Näissä tilanteissa tehdään myös itsemurhia.

Sinä et selvästikään osaa ajatella kuin itseäsi, se kuinka valintasi vaikuttaa muihin, mikä sen seuraus on lapsille, ja todellakin, te käytätte VALTAA ja VALHETTA, vaikka kaikilla on oikeus totuuteen. ja kun se totuus koittaa, koittaa myös paljon pahaa. 15v on pitkä aika- siitä toipumiseen saattaa mennä koko elämä. ja lasten elämä. Että voi olla tyhmä ja itsekeskeinen ihminen.