Lue keskustelun säännöt.
Kuulin juuri että tuttavapiirissäni kolmella neljästä miehestä on sivusuhde
Kommentit (96)
Oma tuttavapiiri koostuu noin 30-kymppisistä ja tiedän, että ns.kännipettämisiä on ollut, mutta sivusuhteita ei kenelläkään. Siksi olen miettinyt, että missä ikäluokassa/piireissä sivusuhteet ovat yleisiä. Tosin koskaan ei voi olla varma muiden parisuhteista, mutta uskoisin etteivät sivusuhteet ole kovin yleisiä ystäväpiirissämme. Näinköhän päästään siihen vaiheeseen, kun 4 kymppiä lähestyy.
Parisuhteet ovat pääsääntöisesti kestäneet aika pitkään ystäväpiirissäni..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
menossa tai ollut vähän aikaa sitten :(
ei siinä mitään ihmeellistä ole.
minä olen ollut yhdessä avioliitossa mukana kohta 15 vuotta, toisena naisena.
meillä on miehen kanssa oikein kivaa. minä olen sinkku, ja mies on sidottu vaimoonsa. vietämme yhteisä hetkiä n. 2-4krt. kuussa. joskus, esim. kesälomat ovat pidemmällä välillä.ei se mies siitä mihinkään kulu, jos useampi käyttää:)
Minkälaista kärsivällisyyttä ja toisaalta ehkä heikkoa itsetuntoa vaatii se, että elää koko ajan toisen ihmisen aikatauluilla, sysää pois omat haaveet ja tyytyy jämiin, joita mies ehtii heittää ruokatunneilla tai ns.. "työmatkoilla"?
Ymmärrän sen, jos mies kusettaa molempia naisia eli pitää kahta perhettä ja muka on reissutyössä. Mutta sitä en ymmärrä, että joku jaksaa 15 vuotta roikkua miehessä, joka ei tule koskaan olemaan hänen, jonka kanssa ei voi saada virallista perhettä, jota ei voi esitellä miesystävänään, ei viettää päiviä tai viikkoja putkeen ja jolla on kokonaan virallinen elämä muualla? Miltä tuntuu jakaa hänet toisen naisen kanssa? Tietää, että pomolle, ystäville, työkavereille ja miehen elämän tärkeille ihmisille esitellään aina se toinen nainen? Että ikinä ei saa mitään asemaa miehen rinnalla, että on vain puskapano, pikainen miehen viihdytys? Olla palveltavana ja alistettuna toisen tahdolle, aikataululle ja elämälle? Ja tietää, että yksinään sitä viettää eläkepäivät, syntymäpäivät ja sairaalareissut, kun miehen vaimolla tai lapsilla on juuri silloin jotain tai mies ei ehdi/pääse, kun se oma elämä vie ja tarvitsee miestä enemmän...
En jaksa käsittää. Onko itsetuntosi täysin lytätty? Uskotko, että et voi saada parempaa, vapaata miestä, joka haluaisi jakaa kanssasi arjen? Vai oletko ollut nuoruudessasi väkivaltaisessa suhteessa ja pelkäät elää miehen kanssa?
Tiedän kyllä toisten naisten selitykset: olen vapaa ja voin bilettää ja viettää öitäni kenen kanssa vaan. Niin joo. Ehkä tuo on jonkun 20+-vuotiaan unelmaa, mutta kyllähän jokainen nainen tosiasiassa haaveilee perheestä tai ainakin miehestä, jonka kanssa matkustaa, vanheta yhdessä ja jakaa surut ja ilot. Ei kukaan oikeasti voi tyytyä ja nauttia siitä, että tyydyttää vain toisen tarpeita ja itse jää kaikesta paitsi.
Surullista. Toivoisin, että menisit terapiaan ja selvittäisit itsellesi, miksi epätoivoisesti estätä itseltäsi tasapainoisen ja antoisan parisuhteen ja alistut todennäköisesti aika narsistisen miehen seksileluksi. Jos mies pitää sivusuhdetta 15 vuotta yrittämättäkään virallistaa sitä, on selvää, että hän saa sivusuhteestaan jännitystä ja ehkä enemmän seksiä mutta kaiken muun tarjoaa vaimo.
Oppisitpa rakastamaan itseäsi ja jättämään tuollaiset hyväksikäyttäjät. Se oikea onni voi odottaa kulman takana!
en todellakaan.
mminä puolestani ihmettelen sitä, että mistä teille ykkösnaisille? tulee se mielikuva, että kakkosnaiset joutuvat elämään miehen aikataulun mukaan?
meilläkin, kun on näinkin pitkä suhde, niin me kyllä suunnitellaan ja neuvotellaan asioista, että molemmille ok, ja ajat käy, ei vain miehen mukaan.
en koe itseäni myöskään ressukaksi, kuten yleinen luulo on.
tämä elämä sopii minulle, ja pidän siitä.
meillä on eri piirit miehen vaimon kanssa, eli olemme ihan "yleisesti" esim. työpaikkani juhlissa, kaverieni kanssa ym. ei tarvitse peitellä, piilotella eikä hävetä.
vaikka asumme vaimon kanssa samassa kaupungissa, on tämä kuitenkin niin iso, ja eri piirit, ettemme koskaan tapaa toistemme porukoita.
tosin, tuo vaimo on hoitoalalla työssä, olen SATTUMALTA pariin otteeseen ollut hänen vastaanotollaan :D mutta eipä hän minua tunnista, eikä pidäkkään.
uskokaa jo, että ei se teidän elämä ole se ainut ja oikea. on olemassa erilaisia elämiä, joissa ihmiset ovat onnellisia ja voivat hyvin.
en minäkään arvostele teidän elämiänne. tiedän paljon niistä, mutta ei kuulu minulle. jokainen eläkööt rauhassa omissa oloissaan. tai jaetuissa oloissa:)
-se 15v. avioliitossa mukana ollut kakkonen
tuttavapiiri oli sitten ilmeisesti sinulle vaikea käsite. Tarkoitin sillä "lähituttavapiiriä" eli ihmisiä joiden kanssa olemme paljon. osa porukasta on ystäviä, mutta kaikkien miehet eivät esim. minulle ole niin ystäviä, joten nimitin heitä tuttaviksi. Mutta ymmärrät mitä tarkoitan, jos haluat.
Ja kyllä minunkin tuttavapiirissäni suhteet kestävät, ehkä salaisuus onkin sitten nämä sivusuhteet?!!!! Sitä vasta nyt olen alkanut miettiä.
Etkö tajua, että jonain päivänä suhteenne paljastuu, ja monen ihmisen maailma romahtaa totaalisesti. Et anna koskaan itsellesi anteeksi, jos olet vähänkin normaali tunne-elämältäsi.
minäkin luulin että kännipettämisiä pelkästään, ehkä on ollut.
Samoin tiedän että naiset eivät näistä suhteista tiedä mitään. oli minullekin uutisena aivan pommi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei näitä kolmekymppisenä ole vielä. Odotas, kun alkaa ikää tulla 40, niin se alkaa. Toki, osa on sen verran sosiaalisesti jäykkiä tai ulkoisesti turn off, ettei vientiä ole. Muuten tuntuu olevan enemmän poikkeus kuin sääntö nämä sivusuhteet siinä neljänkympin korvilla.
Oma tuttavapiiri koostuu noin 30-kymppisistä ja tiedän, että ns.kännipettämisiä on ollut, mutta sivusuhteita ei kenelläkään. Siksi olen miettinyt, että missä ikäluokassa/piireissä sivusuhteet ovat yleisiä. Tosin koskaan ei voi olla varma muiden parisuhteista, mutta uskoisin etteivät sivusuhteet ole kovin yleisiä ystäväpiirissämme. Näinköhän päästään siihen vaiheeseen, kun 4 kymppiä lähestyy.
Parisuhteet ovat pääsääntöisesti kestäneet aika pitkään ystäväpiirissäni..
menossa tai ollut vähän aikaa sitten :(
ei siinä mitään ihmeellistä ole.
minä olen ollut yhdessä avioliitossa mukana kohta 15 vuotta, toisena naisena.
meillä on miehen kanssa oikein kivaa. minä olen sinkku, ja mies on sidottu vaimoonsa. vietämme yhteisä hetkiä n. 2-4krt. kuussa. joskus, esim. kesälomat ovat pidemmällä välillä.ei se mies siitä mihinkään kulu, jos useampi käyttää:)
Minkälaista kärsivällisyyttä ja toisaalta ehkä heikkoa itsetuntoa vaatii se, että elää koko ajan toisen ihmisen aikatauluilla, sysää pois omat haaveet ja tyytyy jämiin, joita mies ehtii heittää ruokatunneilla tai ns.. "työmatkoilla"?
Ymmärrän sen, jos mies kusettaa molempia naisia eli pitää kahta perhettä ja muka on reissutyössä. Mutta sitä en ymmärrä, että joku jaksaa 15 vuotta roikkua miehessä, joka ei tule koskaan olemaan hänen, jonka kanssa ei voi saada virallista perhettä, jota ei voi esitellä miesystävänään, ei viettää päiviä tai viikkoja putkeen ja jolla on kokonaan virallinen elämä muualla? Miltä tuntuu jakaa hänet toisen naisen kanssa? Tietää, että pomolle, ystäville, työkavereille ja miehen elämän tärkeille ihmisille esitellään aina se toinen nainen? Että ikinä ei saa mitään asemaa miehen rinnalla, että on vain puskapano, pikainen miehen viihdytys? Olla palveltavana ja alistettuna toisen tahdolle, aikataululle ja elämälle? Ja tietää, että yksinään sitä viettää eläkepäivät, syntymäpäivät ja sairaalareissut, kun miehen vaimolla tai lapsilla on juuri silloin jotain tai mies ei ehdi/pääse, kun se oma elämä vie ja tarvitsee miestä enemmän...
En jaksa käsittää. Onko itsetuntosi täysin lytätty? Uskotko, että et voi saada parempaa, vapaata miestä, joka haluaisi jakaa kanssasi arjen? Vai oletko ollut nuoruudessasi väkivaltaisessa suhteessa ja pelkäät elää miehen kanssa?
Tiedän kyllä toisten naisten selitykset: olen vapaa ja voin bilettää ja viettää öitäni kenen kanssa vaan. Niin joo. Ehkä tuo on jonkun 20+-vuotiaan unelmaa, mutta kyllähän jokainen nainen tosiasiassa haaveilee perheestä tai ainakin miehestä, jonka kanssa matkustaa, vanheta yhdessä ja jakaa surut ja ilot. Ei kukaan oikeasti voi tyytyä ja nauttia siitä, että tyydyttää vain toisen tarpeita ja itse jää kaikesta paitsi.
Surullista. Toivoisin, että menisit terapiaan ja selvittäisit itsellesi, miksi epätoivoisesti estätä itseltäsi tasapainoisen ja antoisan parisuhteen ja alistut todennäköisesti aika narsistisen miehen seksileluksi. Jos mies pitää sivusuhdetta 15 vuotta yrittämättäkään virallistaa sitä, on selvää, että hän saa sivusuhteestaan jännitystä ja ehkä enemmän seksiä mutta kaiken muun tarjoaa vaimo.
Oppisitpa rakastamaan itseäsi ja jättämään tuollaiset hyväksikäyttäjät. Se oikea onni voi odottaa kulman takana!
en todellakaan.
mminä puolestani ihmettelen sitä, että mistä teille ykkösnaisille? tulee se mielikuva, että kakkosnaiset joutuvat elämään miehen aikataulun mukaan?
meilläkin, kun on näinkin pitkä suhde, niin me kyllä suunnitellaan ja neuvotellaan asioista, että molemmille ok, ja ajat käy, ei vain miehen mukaan.en koe itseäni myöskään ressukaksi, kuten yleinen luulo on.
tämä elämä sopii minulle, ja pidän siitä.meillä on eri piirit miehen vaimon kanssa, eli olemme ihan "yleisesti" esim. työpaikkani juhlissa, kaverieni kanssa ym. ei tarvitse peitellä, piilotella eikä hävetä.
vaikka asumme vaimon kanssa samassa kaupungissa, on tämä kuitenkin niin iso, ja eri piirit, ettemme koskaan tapaa toistemme porukoita.tosin, tuo vaimo on hoitoalalla työssä, olen SATTUMALTA pariin otteeseen ollut hänen vastaanotollaan :D mutta eipä hän minua tunnista, eikä pidäkkään.
uskokaa jo, että ei se teidän elämä ole se ainut ja oikea. on olemassa erilaisia elämiä, joissa ihmiset ovat onnellisia ja voivat hyvin.
en minäkään arvostele teidän elämiänne. tiedän paljon niistä, mutta ei kuulu minulle. jokainen eläkööt rauhassa omissa oloissaan. tai jaetuissa oloissa:)-se 15v. avioliitossa mukana ollut kakkonen
Vaikka teksti tuleekin arvostelun muodossa, en tosiasiassa tarkoita arvostella vaan yritän ymmärtää. Minulle tuo ei nimittäin riittäisi. Ei millään tasolla.
Ensinnäkin olen aina halunnut perheen. Viiden vuoden ajan luulin, että en sitä saisi, ja rakensimme mieheni kanssa tietoisesti yhteistä vankkaa elämää, johon voisimme kummatkin tyytyä, jos niitä lapsia ei tulisi. Halusimme luoda toisistamme ne turvaverkot, joihin voisimme vanhoilla päivillämme turvautua. Matkustimme, hankimme kodin, loimme tiiviin ystäväpiirin jne.
Tuntuisi kauhealta, jos mies olisi riistänyt minulta mahdollisuuden tähän kaikkeen olemalla niin itsekäs, että haluaa itse kaiken, mutta ei tarjoa samaa rakastamilleen (?) ihmisille. En voisi kunnioittaa tuollaista miestä.
Miksi et halua miestä omaksesi mutta esittelet silti työpaikallasi miehenäsi? Eikö tuo ole aika häikäilemätöntä toimintaa? Joku työpaikan ihmisistäsi saattaa olla esim. naimisissa vaimon ystävän kanssa tai lasten opettajan kanssa. Mitä selittäisit heille? Hyväksyykö sukusi miehen kaksoiselämän? Vai ettekö kerro? Eikö salailu taas kerro siitä, että toimitte väärin?
En vain ymmärrä. Minusta mies on luuseri, valehtelija ja pettäjä, joka ei kunnioita naisia eikä edes lapsiaan vaan jonka oma nautinto on kaikessa pääasia. Miksi haluat pönkittää tällaisen miehen egoa?
Ja edelleen en ymmärrä, että vaikka sinäkin voit totea tapaamisten suhteen, käykö vai eikö, mies ei todellakaan voi tarjota kuin niitä jämäaikoja, tuntia tai paria viikossa. Hän ei ole turvanasi, jos joudut sairaalaan. Häneen ei oteta yhteyttä, jos jotain tapahtuu ja tarvitset apua. Hän ei ole turvanasi eläkepäivinä. 15 vuodesta huolimatta hän on vain pano. Miten tuo voi riittää kenellekään?
Olen siis edelleen sitä mieltä, että yrität vakuuttaa itseäsi siitä, että tyydyt tähän ja saat tästä tilanteesta jotain, koska et kykene kohtaamaan sitä tosiasiaa, että et uskalla elää todellisessa parisuhteessa ja että olet tosiasiassa niin alistettu kuin nainen vaan voi olla, koska et ole edes parisuhteessa mutta silti täysin miehen pompoteltavissa.
Anteeksi siis arvosteluni mutta en kykene käsittämään, miten voit tyytyä tuohon. 15 vuotta! Tajuan vielä, että tuohon tyydytään pari vuotta ja odotetaan, että mies saa erottua vaimosta (mitä yleensä ikinä ei tapahdu), mutta että 15 vuotta elämää puskissa, piilossa, valehdellen, huijaten ja näytellen. Huh! Ja mitä jää käteen hommasta? Loppuelämän yksinäisyys ja hautajaisissa takarivissä piilottelu. Riittääkö todella? Tyydyt vähään, kun et paremmasta tiedä tai et usko parempaa ansaitsevasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tuo toinen nainen ilmaisee olevansa "se 15v. avioliitossa mukana ollut kakkonen". Ethän sinä missään avioliitossa ole, etkä edes siinä mukana. Et sinä kuulu avioliittoon mitenkään. Olet vain kakkonen, toinen nainen.
Kiinnitti vain huomion tuo pikkujuttu, joka minusta kuitenkin kertoo paljon. Sinänsä en halua arvostella ketään, en häntäkään. Ihmettelen vain miksi 2 ihmistä saa tietää asiasta, mutta kolmannelle se ei kuulu mitenkään. Sille vaimolle, joka oikeasti "on siinä avioliitossa mukana".
Minusta tuo järjestelynne on täysin hyväksyttävää, jos vaimolle muistetaan mainita, että miehellä on tuo toinen nainen... Vaikka ilman nimeä ja muuta informaatiota. Mutta jos toista naista pidetään salassa, mies on kyllä niin täysi paska, ettei kelpaisi minulle missään olosuhteissa. Tämän kakkosen roolin ymmärrän, hän ei osaa jostain syystä kaivata mitään enempää (itsetunto-ongelmat, kotikasvatus, puuttuva elämänrohkeus), joten tyytyy tuohon ja on ajan mittaan alkanut kuvitella pitävänsä siitä.
Toivon että vaimo saa tietää. Sitten saavat mies ja tää kakkonen tehdä vapaasti omat ratkaisunsa jatkon suhteen. Riittääkö eväät avoimeen parisuhteeseen, vai jatketaanko eri teitä.
minä voin kertoa yhden naisen vastauksen siihen miksi nainen suostuu olemaan naimisissa olevan miehen kanssa.
Olen aikuisiällä sairastunut sen verran vakavasti, että elämäni on aika vaivalloista. En siis voi passata ketään vaan pikemminkin minä tarvitsen kohta avustajan kotiin.
Kyllähän tänne sinänsä jonkun miespuolisen avokin saisi, tai vaikka seurustelusuhteeseen, ei miehistä sillä lailla pulaa kuitenkaan ole, olen kuitenkin aika kivannäköinen ja panostanut ulkonäkööni sairaudesta huolimatta. Mutta itse haluan mieheltä laatua: tarvitsen miestä, joka on älyllisesti samantasoinen, minun täytyy pystyä kunnioittamaan miestä ihmisenä ja niin edelleen, minun pitää voida nähdä hänet seksikkäänä. Muuten mikään ei toimi.
Tällaiset miehet vain tuppaavat tässä iässä (40+) olemaan varattuja. Monet lasten(kin) takia haluavat pitää perheensä koossa ja ymmärrän sen hyvin. Niin minäkin haluaisin.
Olen yhden miehen kanssa hyvä ystävä ja rakastajatar ja olen ollut jo vuosia. Totta kai minua harmittaa se että tilanne on tällainen emmekä voi vapaasti liikkua missään. Mutta se nyt vaan on näin eikä sille voi mitään. Nautin tämän miehen seurasta suunnattomasti. En aio kertoa vaimolle, en halua loukata häntä enkä miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että sivusuhteet ovat ok, mikäli niistä puhutaan avoimesti ja kaikki osapuolet hyväksyvät järjestelyn. se taas on huijausta, että joku osapuoli pidetään siinä luulossa, että elää yksiavioisessa parisuhteessa, vaikka kumppani sekoileekin seläntakana. kyllä kaikilla osapuolilla pitää olla samankaltainen vapaus.
Mutta itse haluan mieheltä laatua: tarvitsen miestä, joka on älyllisesti samantasoinen, minun täytyy pystyä kunnioittamaan miestä ihmisenä ja niin edelleen, minun pitää voida nähdä hänet seksikkäänä. Muuten mikään ei toimi.
Jolla ei oikeasti ole munaa valita elämänsä naista ja joka ajattelee siis vain itseään.
Joka kykenee valehtelemaan, pettämään ja huijaamaan.
Mutta sinä kunnioitat tällaista ihmisenä...
Vähään tyydyt, sanonpa vaan. Ja sanon edelleenkin, että et tyytyisi noin vähään, jos kokisit saavasti paremman. Selittelyjä toisilta naisilta löytyy aina ja yksi tyypillisimmistä on se, että on itse valinnut tämän elämän. Niin, olet sen valinnut mutta kaikin keinoin teeskentelet, että myös sitä haluat. Tosiasiassa et. Jos mies jättäisi vaimonsa, etsisitkö kiireesti toisen varatun miehen? Et. Eli tätä elämää et halua, tyydyt siihen, koska koet, ettet saa parempaa.
Laatua et miehestä selvästi halua. Laadukas mies osaa kyllä valita ja toimia rehellisesti ja reilusti kaikkia osapuolia kohtaan. Vieläkö mies tuntuu laadukkaalta, kun jääkin kiinni, vaimo on katkera ja heittää pihalle, mies itkee haluaan päästä takaisin, lapset eivät suostu tapaamisiin ja äijä on kuin kusi sukassa, kun miten tässä näin kävi... Ei tunnu enää laadukkaalta, kun katkera ex raivoaa ja lapset oirehtivat ja ramppaavat kalliissa terapioissa, haukkuvat sinua huoraksi ja ilkeilevät. Ei tunnu kivalta, kun mielenterveysongelmista kärsivä ex rynnii työpaikkajuhliisi huorittelemaan ja nolaamaan toki itsensä mutta suurin osa tuntee kuitenkin sitä sääliä ja ajattelee sinusta vähemmän kauniisti.
Kyllä omilla toimillaan voi pilata todella monen ihmisen elämän, jopa tuntemattomienkin. Tietoisesti, itsekkäästi ja kylmäverisesti. KOska tiedät, olet osasyyllinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2012 klo 09:49"]
Ei näitä kolmekymppisenä ole vielä. Odotas, kun alkaa ikää tulla 40, niin se alkaa. Toki, osa on sen verran sosiaalisesti jäykkiä tai ulkoisesti turn off, ettei vientiä ole. Muuten tuntuu olevan enemmän poikkeus kuin sääntö nämä sivusuhteet siinä neljänkympin korvilla.
Tämä on ihan totta. Pettämisten määrä kasvaa mitä lähemmäksi 40 vuotta mennään. Toki niitä jo aikaisemminkin on, mutta varsinkin naisilla alkaa hormonit hyrrätä tosissaan nelikymppisenä ja miehilläkin tulee tunne, että tässäkö tämä elämä nyt oli. Halutaan siis vielä nauttia elämästä täysillä, kun siihen vielä on tilaisuus ja mahdollisuus.
Minulla on ollut nyt yli puoli vuotta suhde perheelliseen 38 vuotiaaseen mieheen. Itse olen yli nelikymppinen vaimo ja äiti.
Ei näitä kolmekymppisenä ole vielä. Odotas, kun alkaa ikää tulla 40, niin se alkaa. Toki, osa on sen verran sosiaalisesti jäykkiä tai ulkoisesti turn off, ettei vientiä ole. Muuten tuntuu olevan enemmän poikkeus kuin sääntö nämä sivusuhteet siinä neljänkympin korvilla.
Oma tuttavapiiri koostuu noin 30-kymppisistä ja tiedän, että ns.kännipettämisiä on ollut, mutta sivusuhteita ei kenelläkään. Siksi olen miettinyt, että missä ikäluokassa/piireissä sivusuhteet ovat yleisiä. Tosin koskaan ei voi olla varma muiden parisuhteista, mutta uskoisin etteivät sivusuhteet ole kovin yleisiä ystäväpiirissämme. Näinköhän päästään siihen vaiheeseen, kun 4 kymppiä lähestyy.
Parisuhteet ovat pääsääntöisesti kestäneet aika pitkään ystäväpiirissäni..
että kymmenen vuoden sisällä alkaa totuus paljastua, jos alkaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, ilman muuta ottaisin tämän varatun miehen itselleni kokonaan jos saisin.
Minun on pakko olla tässä tilanteessa koska en halua olla kokonaan ilman miestä. Mitään ryyppäävää autonrassaajaa tai kirjanpitäjähissukkamiestä en tähän halua. (paitsi tietysti jos muuten synkkaisi todella hyvin jostain syystä, tietty)
Totta kai, jos tielleni osuu vapaa mies jonka kanssa vetovoima on molemminpuolista, otan hänet ilomielin ja tämä varattu mies jää. Olen täysin vapaa tapailemaan muitakin miehiä koko ajan luonnollisesti, tämä varattu mieheni joutuu puolestaan tyytymään siihen.
En pidä tätä erityisen moraalisena, mutta elämä on joskus monimutkaista ja ihmiset joutuvat tyytymään erilaisiin järjestelyihin. Kunhan vanhemmaksi elätte niin ehkä tekin törmäätte näihin ratkaisuihin. Niistä ei yleensä puhuta ääneen!
menossa tai ollut vähän aikaa sitten :(
ei siinä mitään ihmeellistä ole.
minä olen ollut yhdessä avioliitossa mukana kohta 15 vuotta, toisena naisena.
meillä on miehen kanssa oikein kivaa. minä olen sinkku, ja mies on sidottu vaimoonsa. vietämme yhteisä hetkiä n. 2-4krt. kuussa. joskus, esim. kesälomat ovat pidemmällä välillä.ei se mies siitä mihinkään kulu, jos useampi käyttää:)
Minkälaista kärsivällisyyttä ja toisaalta ehkä heikkoa itsetuntoa vaatii se, että elää koko ajan toisen ihmisen aikatauluilla, sysää pois omat haaveet ja tyytyy jämiin, joita mies ehtii heittää ruokatunneilla tai ns.. "työmatkoilla"?
Ymmärrän sen, jos mies kusettaa molempia naisia eli pitää kahta perhettä ja muka on reissutyössä. Mutta sitä en ymmärrä, että joku jaksaa 15 vuotta roikkua miehessä, joka ei tule koskaan olemaan hänen, jonka kanssa ei voi saada virallista perhettä, jota ei voi esitellä miesystävänään, ei viettää päiviä tai viikkoja putkeen ja jolla on kokonaan virallinen elämä muualla? Miltä tuntuu jakaa hänet toisen naisen kanssa? Tietää, että pomolle, ystäville, työkavereille ja miehen elämän tärkeille ihmisille esitellään aina se toinen nainen? Että ikinä ei saa mitään asemaa miehen rinnalla, että on vain puskapano, pikainen miehen viihdytys? Olla palveltavana ja alistettuna toisen tahdolle, aikataululle ja elämälle? Ja tietää, että yksinään sitä viettää eläkepäivät, syntymäpäivät ja sairaalareissut, kun miehen vaimolla tai lapsilla on juuri silloin jotain tai mies ei ehdi/pääse, kun se oma elämä vie ja tarvitsee miestä enemmän...
En jaksa käsittää. Onko itsetuntosi täysin lytätty? Uskotko, että et voi saada parempaa, vapaata miestä, joka haluaisi jakaa kanssasi arjen? Vai oletko ollut nuoruudessasi väkivaltaisessa suhteessa ja pelkäät elää miehen kanssa?
Tiedän kyllä toisten naisten selitykset: olen vapaa ja voin bilettää ja viettää öitäni kenen kanssa vaan. Niin joo. Ehkä tuo on jonkun 20+-vuotiaan unelmaa, mutta kyllähän jokainen nainen tosiasiassa haaveilee perheestä tai ainakin miehestä, jonka kanssa matkustaa, vanheta yhdessä ja jakaa surut ja ilot. Ei kukaan oikeasti voi tyytyä ja nauttia siitä, että tyydyttää vain toisen tarpeita ja itse jää kaikesta paitsi.
Surullista. Toivoisin, että menisit terapiaan ja selvittäisit itsellesi, miksi epätoivoisesti estätä itseltäsi tasapainoisen ja antoisan parisuhteen ja alistut todennäköisesti aika narsistisen miehen seksileluksi. Jos mies pitää sivusuhdetta 15 vuotta yrittämättäkään virallistaa sitä, on selvää, että hän saa sivusuhteestaan jännitystä ja ehkä enemmän seksiä mutta kaiken muun tarjoaa vaimo.
Oppisitpa rakastamaan itseäsi ja jättämään tuollaiset hyväksikäyttäjät. Se oikea onni voi odottaa kulman takana!
en todellakaan.
mminä puolestani ihmettelen sitä, että mistä teille ykkösnaisille? tulee se mielikuva, että kakkosnaiset joutuvat elämään miehen aikataulun mukaan?
meilläkin, kun on näinkin pitkä suhde, niin me kyllä suunnitellaan ja neuvotellaan asioista, että molemmille ok, ja ajat käy, ei vain miehen mukaan.en koe itseäni myöskään ressukaksi, kuten yleinen luulo on.
tämä elämä sopii minulle, ja pidän siitä.meillä on eri piirit miehen vaimon kanssa, eli olemme ihan "yleisesti" esim. työpaikkani juhlissa, kaverieni kanssa ym. ei tarvitse peitellä, piilotella eikä hävetä.
vaikka asumme vaimon kanssa samassa kaupungissa, on tämä kuitenkin niin iso, ja eri piirit, ettemme koskaan tapaa toistemme porukoita.tosin, tuo vaimo on hoitoalalla työssä, olen SATTUMALTA pariin otteeseen ollut hänen vastaanotollaan :D mutta eipä hän minua tunnista, eikä pidäkkään.
uskokaa jo, että ei se teidän elämä ole se ainut ja oikea. on olemassa erilaisia elämiä, joissa ihmiset ovat onnellisia ja voivat hyvin.
en minäkään arvostele teidän elämiänne. tiedän paljon niistä, mutta ei kuulu minulle. jokainen eläkööt rauhassa omissa oloissaan. tai jaetuissa oloissa:)-se 15v. avioliitossa mukana ollut kakkonen
Kyllä, ilman muuta ottaisin tämän varatun miehen itselleni kokonaan jos saisin.
Minun on pakko olla tässä tilanteessa koska en halua olla kokonaan ilman miestä. Mitään ryyppäävää autonrassaajaa tai kirjanpitäjähissukkamiestä en tähän halua. (paitsi tietysti jos muuten synkkaisi todella hyvin jostain syystä, tietty)
Totta kai, jos tielleni osuu vapaa mies jonka kanssa vetovoima on molemminpuolista, otan hänet ilomielin ja tämä varattu mies jää. Olen täysin vapaa tapailemaan muitakin miehiä koko ajan luonnollisesti, tämä varattu mieheni joutuu puolestaan tyytymään siihen.
En pidä tätä erityisen moraalisena, mutta elämä on joskus monimutkaista ja ihmiset joutuvat tyytymään erilaisiin järjestelyihin. Kunhan vanhemmaksi elätte niin ehkä tekin törmäätte näihin ratkaisuihin. Niistä ei yleensä puhuta ääneen!
ihan liian mustavalkoisesti tuomitaan erilaisia valintoja.
Jos on ollut naimisissa 10 vuotta, pari lasta, omaisuutta, työt , lasten elämät, koulut, ystävät jne. Sitten avioliitto ei mene ihan loistokkaasti, ja vastaan tuleekin se tosirakkaus ilman, että sitä mitenkään ehtii suunnitella yms.
Toisella osapuolella omat sitoumuksensa. Ei siitä niin vain lähetä ja jätetä lapsia, myydä kotia ja ja laiteta lusikoita jakoon. Tai viedä lapsia uuteen pienempään kotiin, vaihdeta koulua ja aiheuteta mullistuksia monien muiden elänmään vain oman uuden rakkauden vuoksi.
Ihannetapaushan olisi, ettei sitä toista tulisi kuvioihin ikinä, mutta jos se oma liitto tuntuu jo siltä ettei mitenkään pysty enää ihastumaan omaan kumppaniin, eikä vetoa ole, niin ei siinä ihmeitä pysty tekemään. Yrittää vaan aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa muille.
46 % miehistä pettää. Ei mitenkään omituista...
menossa tai ollut vähän aikaa sitten :(
ei siinä mitään ihmeellistä ole.
minä olen ollut yhdessä avioliitossa mukana kohta 15 vuotta, toisena naisena.
meillä on miehen kanssa oikein kivaa. minä olen sinkku, ja mies on sidottu vaimoonsa. vietämme yhteisä hetkiä n. 2-4krt. kuussa. joskus, esim. kesälomat ovat pidemmällä välillä.ei se mies siitä mihinkään kulu, jos useampi käyttää:)
Minkälaista kärsivällisyyttä ja toisaalta ehkä heikkoa itsetuntoa vaatii se, että elää koko ajan toisen ihmisen aikatauluilla, sysää pois omat haaveet ja tyytyy jämiin, joita mies ehtii heittää ruokatunneilla tai ns.. "työmatkoilla"?
Ymmärrän sen, jos mies kusettaa molempia naisia eli pitää kahta perhettä ja muka on reissutyössä. Mutta sitä en ymmärrä, että joku jaksaa 15 vuotta roikkua miehessä, joka ei tule koskaan olemaan hänen, jonka kanssa ei voi saada virallista perhettä, jota ei voi esitellä miesystävänään, ei viettää päiviä tai viikkoja putkeen ja jolla on kokonaan virallinen elämä muualla? Miltä tuntuu jakaa hänet toisen naisen kanssa? Tietää, että pomolle, ystäville, työkavereille ja miehen elämän tärkeille ihmisille esitellään aina se toinen nainen? Että ikinä ei saa mitään asemaa miehen rinnalla, että on vain puskapano, pikainen miehen viihdytys? Olla palveltavana ja alistettuna toisen tahdolle, aikataululle ja elämälle? Ja tietää, että yksinään sitä viettää eläkepäivät, syntymäpäivät ja sairaalareissut, kun miehen vaimolla tai lapsilla on juuri silloin jotain tai mies ei ehdi/pääse, kun se oma elämä vie ja tarvitsee miestä enemmän...
En jaksa käsittää. Onko itsetuntosi täysin lytätty? Uskotko, että et voi saada parempaa, vapaata miestä, joka haluaisi jakaa kanssasi arjen? Vai oletko ollut nuoruudessasi väkivaltaisessa suhteessa ja pelkäät elää miehen kanssa?
Tiedän kyllä toisten naisten selitykset: olen vapaa ja voin bilettää ja viettää öitäni kenen kanssa vaan. Niin joo. Ehkä tuo on jonkun 20+-vuotiaan unelmaa, mutta kyllähän jokainen nainen tosiasiassa haaveilee perheestä tai ainakin miehestä, jonka kanssa matkustaa, vanheta yhdessä ja jakaa surut ja ilot. Ei kukaan oikeasti voi tyytyä ja nauttia siitä, että tyydyttää vain toisen tarpeita ja itse jää kaikesta paitsi.
Surullista. Toivoisin, että menisit terapiaan ja selvittäisit itsellesi, miksi epätoivoisesti estätä itseltäsi tasapainoisen ja antoisan parisuhteen ja alistut todennäköisesti aika narsistisen miehen seksileluksi. Jos mies pitää sivusuhdetta 15 vuotta yrittämättäkään virallistaa sitä, on selvää, että hän saa sivusuhteestaan jännitystä ja ehkä enemmän seksiä mutta kaiken muun tarjoaa vaimo.
Oppisitpa rakastamaan itseäsi ja jättämään tuollaiset hyväksikäyttäjät. Se oikea onni voi odottaa kulman takana!
en todellakaan.
mminä puolestani ihmettelen sitä, että mistä teille ykkösnaisille? tulee se mielikuva, että kakkosnaiset joutuvat elämään miehen aikataulun mukaan?
meilläkin, kun on näinkin pitkä suhde, niin me kyllä suunnitellaan ja neuvotellaan asioista, että molemmille ok, ja ajat käy, ei vain miehen mukaan.en koe itseäni myöskään ressukaksi, kuten yleinen luulo on.
tämä elämä sopii minulle, ja pidän siitä.meillä on eri piirit miehen vaimon kanssa, eli olemme ihan "yleisesti" esim. työpaikkani juhlissa, kaverieni kanssa ym. ei tarvitse peitellä, piilotella eikä hävetä.
vaikka asumme vaimon kanssa samassa kaupungissa, on tämä kuitenkin niin iso, ja eri piirit, ettemme koskaan tapaa toistemme porukoita.tosin, tuo vaimo on hoitoalalla työssä, olen SATTUMALTA pariin otteeseen ollut hänen vastaanotollaan :D mutta eipä hän minua tunnista, eikä pidäkkään.
uskokaa jo, että ei se teidän elämä ole se ainut ja oikea. on olemassa erilaisia elämiä, joissa ihmiset ovat onnellisia ja voivat hyvin.
en minäkään arvostele teidän elämiänne. tiedän paljon niistä, mutta ei kuulu minulle. jokainen eläkööt rauhassa omissa oloissaan. tai jaetuissa oloissa:)-se 15v. avioliitossa mukana ollut kakkonen
voisitko perustella, miksi olen säälittävä ja halveksittava ihminen?
Ettekö te muuten ymmärrä asioita? Maanantai on maanantai, tiistai on tiistai. Vai pitääkö tämäkin perutella.
Minkälaista kärsivällisyyttä ja toisaalta ehkä heikkoa itsetuntoa vaatii se, että elää koko ajan toisen ihmisen aikatauluilla, sysää pois omat haaveet ja tyytyy jämiin, joita mies ehtii heittää ruokatunneilla tai ns.. "työmatkoilla"?
Ymmärrän sen, jos mies kusettaa molempia naisia eli pitää kahta perhettä ja muka on reissutyössä. Mutta sitä en ymmärrä, että joku jaksaa 15 vuotta roikkua miehessä, joka ei tule koskaan olemaan hänen, jonka kanssa ei voi saada virallista perhettä, jota ei voi esitellä miesystävänään, ei viettää päiviä tai viikkoja putkeen ja jolla on kokonaan virallinen elämä muualla? Miltä tuntuu jakaa hänet toisen naisen kanssa? Tietää, että pomolle, ystäville, työkavereille ja miehen elämän tärkeille ihmisille esitellään aina se toinen nainen? Että ikinä ei saa mitään asemaa miehen rinnalla, että on vain puskapano, pikainen miehen viihdytys? Olla palveltavana ja alistettuna toisen tahdolle, aikataululle ja elämälle? Ja tietää, että yksinään sitä viettää eläkepäivät, syntymäpäivät ja sairaalareissut, kun miehen vaimolla tai lapsilla on juuri silloin jotain tai mies ei ehdi/pääse, kun se oma elämä vie ja tarvitsee miestä enemmän...
En jaksa käsittää. Onko itsetuntosi täysin lytätty? Uskotko, että et voi saada parempaa, vapaata miestä, joka haluaisi jakaa kanssasi arjen? Vai oletko ollut nuoruudessasi väkivaltaisessa suhteessa ja pelkäät elää miehen kanssa?
Tiedän kyllä toisten naisten selitykset: olen vapaa ja voin bilettää ja viettää öitäni kenen kanssa vaan. Niin joo. Ehkä tuo on jonkun 20+-vuotiaan unelmaa, mutta kyllähän jokainen nainen tosiasiassa haaveilee perheestä tai ainakin miehestä, jonka kanssa matkustaa, vanheta yhdessä ja jakaa surut ja ilot. Ei kukaan oikeasti voi tyytyä ja nauttia siitä, että tyydyttää vain toisen tarpeita ja itse jää kaikesta paitsi.
Surullista. Toivoisin, että menisit terapiaan ja selvittäisit itsellesi, miksi epätoivoisesti estätä itseltäsi tasapainoisen ja antoisan parisuhteen ja alistut todennäköisesti aika narsistisen miehen seksileluksi. Jos mies pitää sivusuhdetta 15 vuotta yrittämättäkään virallistaa sitä, on selvää, että hän saa sivusuhteestaan jännitystä ja ehkä enemmän seksiä mutta kaiken muun tarjoaa vaimo.
Oppisitpa rakastamaan itseäsi ja jättämään tuollaiset hyväksikäyttäjät. Se oikea onni voi odottaa kulman takana!