Hankkisitko lapset mieluummin 20-, 30- vai 40-vuotiaana?

Oli joskus päätös ja ehdoton takaportti, silloiselle poikaystävälle, nykyiselle miehelle ilmoitin että sen jälkeen katkeaa johdot, että minä en suostu 30v synnyttämään, jos herra ei suvaitse kasvaa aikuiseksi nopeammin, jää ilman lapsia :D Nyt 22v, eka onnellisesti tulossa, eli päätös piti :)

Ja niin myös teinkin.

Ja lapset tehty.

Tällä järjellä 30-vuoden kieppeillä olisi se paras ikä. Mutta kukin tyylillään.

ja olen nyt 20... vauvakuumetta pukkaa :)

Ja sainkin päättää ja päätinkin, olin 21v kun sain ensimmäisen lapsen. Kuka ei saa päättää? Nyt esikoinen 10v. Kun hän on viiden vuoden kuluttua 15v teini, minä olen edelleen nuori äiti, 36v. :)

30-35



(hankin 29 ja 42-vuotiaana)

ja niin myös tein.



En vaihtaisi mahtavia opiskeluvuosiani lapsiperhearkeen. Siinä tärkein syy, miksen halunnut enkä edelleenkään olisi halunnut lapsia parikymppisenä.

nuorena jaksaa ja on aikaa tehdä ne miten haluaa!! ja ammatti oli jo ja töissäkin ehdin olla... =D

vauvakuumetta pukkaa kolmes haaveissa nyt 30-vuotias =)

Mieluummin 30 kuin 20. Itse tein 27v ja olisin voinut tehdä pari vuotta aiemminkin. Minusta aiemmin olisi ollut liian aikaisin, sillä opiskeluajatkin ovat tärkeitä, samoin matkustelu nuorena on ihan eri asia kuin nyt 35-vuotiaana. Nuorena jaksaa ei ole vain sanonta. Taloudellinen vakaus on myös koko perheen hyvinvointia ajatellen tosi tärkeää. On mukava, kun on ollut vakityö, johon palata.

Nuorena, eli parikymppisenä.

Ei olisi tullut mieleenkään hankkia lapsia kaksikymppisenä, halusin elää siinä iässä vapaammin juuri kotoa pois muutettuani enkä tuntenut olevani vielä valmis vanhemman rooliin. En ollut vielä itsekään kasvanut henkisesti aikuiseksi.

Kuka muuten teillä päättää?



Ehdottomasti 20- vuotiaana, ehkä vielä 30 vuotiaanakin.



Jos Jumala suo niin tulen touhuamaan vielä lastenlapsienikin kanssa. Ja haluaisin nähdä vielä lapsenlapsienkin lapset! Minusta olisi myös ihanaa että voisi 40 -50 vuotiaana saada omat lapset sen verran isoiksi että voisin taas elää mieheni kanssa sellaista huoletonta nuoruutta :) (todellisuudessa meillä menee tuossa iässä varmaan pihamme portaalta polku terveyskeskukseen)

ja meillä on kolme lasta, jotka olen saanut 30-33 ikävuosinani. Niin tekisin uudelleenkin. Oli jo nuoruus takana, opiskelut myös ja vakituinen työpaikka. Eikä silti vielä liian vanha. 35 vuotiaana tunnetusti hedelmällisyys alkaa laskea.

Sain esikoiseni 21-vuotiaana. Silloin toki koin olevani valmis äidiksi ja muutenkin kyvykäs kasvattaja, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna... auts. Suurin osa esikoiseni (nyt 15v) ongelmista johtuu varhaislapsuudessa sattuneista asioista jotka voi pistää täysin minun nuoruuteni (=huolettomuuteni, vastuuttomuuteni, ajattelemattomuuteni, kokemattomuuteni ym. ym. ) piikkiin :(



Kaksi seuraavaa lasta syntyi kun olin 28v/30v. Tasapainoisempia, onnellisempia lapsia ei varmaan olekaan :)



Nyt, kun alan lähestyä neljääkymppiä, en enää missään tapauksessa haluaisi lapsia. Ei vaan jaksa.. en jaksaisi olla epämukavasti raskaana, en jaksaisi valvoa, en jaksaisi koko ajan juosta jonkun perässä ja touhottaa. Kunnosta se ei ole kiinni, sillä juoksen kyllä esimerkiksi maratoneja :D



En väitä ettei kukaan voisi onnistua äitinä 2-kymppisenä - minusta vaan ei ollut siihen vaikka silloin luulin niin.

olisi ihanteeni, jos saisi valita, (eli lapset todella tulisivat silloin kun toivoo).

ja minulla oli vielä sellainen tuuri, että sain lapsia juuri silloin, kun halusin. Siis 24-vuotiaana, 29-vuotiaana, 34-vuotiaana ja 39-vuotiaana.

Jotenkin surettaa nuo 20-vuotiaana lapsensa saaneet, railakkaat opiskeluvuodet jää elämättä ja äiti (saati sitten isä!) on vauvan varhaislapsuuden melko epäkypsässä iässä.

Jotenkin surettaa nuo 20-vuotiaana lapsensa saaneet, railakkaat opiskeluvuodet jää elämättä ja äiti (saati sitten isä!) on vauvan varhaislapsuuden melko epäkypsässä iässä.

Eikä kaduta.Mikä railakas elämä? En ole ikinä ollut railakas enkä tule olemaan..

Nyt 47 ja kaksi nuorinta asuu enää kotona.Toinen tosin lähtee syksyllä opiskelemaan ja muuttaa pois kotoa.

Olen vielä hyvissä voimissa,lapsenlapsia,käyn töissä,nautin elämästä...



Toiset nauttivat pienistä asioista..Eipäs tule masennuskaan..kun ei tarvitse mitään järisyttävää nauttiakseen elämästä..

just niin kuin hankin eli 30vuotiaana ja neljäs vielä yli 40v. Se on niin siitä kiinni, mitä elämä on. Aiemmin ei ollut sopivaa miestä. No, yks puolentoista vuoden seurustelu vakavin vähän päälle 20v., mutta eipä silloin edes ajatellut opiskelijana vielä lapsia. Ei siis iälle ole merkitystä vaan elämällä. JOs lapsuuteni olisi ollut toisenlainen ja olisin jo nuorena tavannut elämänkumppanin ja näin, elämä olisi toisenlaista. Tai jos en olisi tavannut nykyistä miestäni, olisiko lapsia ollenkaan.