Namedropping-ketju. Päde parhaiten!
Kommentit (115)
olin Urho Kekkosen kanssa samassa kyläkaupassa. Pidin koko 6v:n sisullani kiinni omasta ostosvuorostani.
Tarja Halosen kanssa olen ollut samoissa ylioppilasjuhlissa ja häissä.
joskus vuonna erkki, taisipa olla sodankylän filmifestareilla tämä tapaus. kahtena iltana peräkkäin. paremmin mä kuitenkin muistan ne pirun hyttyset siitä terassilta.
samaa olen harrastanut simo silmun kanssa, myös vuonna erkki.
sekä matti nykänen että frederik ovat yrittäneet iskeä mua jossain baarissa ja kun olen kieltäytynyt jälkimmäinen huusi perääni, että etsätieräkukamäoon ja edellä mainitty yritti esitellä setelikääröään, josko sillä olisi irronnut paremmin. kieltäydyin edelleen kohteliaasti kunniasta.
Boutros Boutros-Ghalin, Kofi Annannin ja Ban Ki-moonin kanssa. Ja Roger Mooren kanssa ja...
Juu, olen toimittaja ;-)
sekä nykyisen presidenttimme että nykyisen pääministerimme kanssa. Pientä small-talkiakin vääntänyt, erityisesti jälkimmäisen kanssa. Eri aikoina kyllä. :)
ostin sen siltä vuosia sitten huuto.netistä.
Samuli Edelmanilta kortin Espanjasta!
Tai mitään yhtä vau-tapausta. Ihan tyhmää.
Mutta mä oon nuorempana hoitanut useammankin kuuluisan muusikon lapsia. Nykyään asun yhden Von Hertzenin naapurissa, dokaan joskus Samuli Putron kanssa, seisoskelen puistossa Maija Vilkkumaan kanssa, lähden aina jatkoille rytmimuusikoiden mukaan... Nää on vaan vähän tylsiä, kun on tätä tavallista arkea. Olis kiva, jos olis joku iso juttu/nimi, millä vois leijua. Joku superidoli jonka olis tavannu.
Missä oli Tarja Halonen, Paavo Lipponen, Ilkka Kuusisto, Anneli Jäätteenmäki, Pirkka-Pekka Petelius, Harri Holkeri yms.
Olen myös neuvonut eräässä ravintolassa Sauli Niinistölle tien vessaan:-)
Äidin paras ystävä on kuuluisa suomalainen naisnäyttelijä, joka on ollut kuuluisan suomalaisen miesnäyttelijän kanssa naimisissa ;) Matti Nykänen on isän lapsuuden kaveri. Olen ollut the Rasmuksen yhden jäsenen kotona ja nähnyt ne kaikki emma-patsaat ;) Ja onhan noita suomessa tunnettuja bändejäkin, joissa kaverit soittaa.
Mutta tää on kyllä paras; Arto Länsman on yrittänyt iskeä mua :D:D
- Jussi Lammesta ja minusta tuli dokauskaverit kun pyörittiin samassa baarissa kymmenisen vuotta sitten. Ei muuta kun aina baarissa törmättiin ja vedettiin plexit. Kerran päädyttiin sänkyyn mut molemmat oli niin koomassa että siitä ei tullut mitää.
[/quote]
Jotain 11v sitten, ei tosin sänkyyn asti tms. mutta keikoilla :)
- Roman Schatzin kotona olen istunut iltaa.
- Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa heiluin Moskan kuvauksissa vuosi sitten.
onhan noita..
Noh hyvä ystäväni jonka oon lapsesta asti tuntenu on taiteilija Tapio Wirkkalan lapsenlapsi... eli noh tunnen hyvin sen vuoksi tän ystävän vanhemmat taiteilija Maaria Wirkkalan ja näyttelijä T. Torikan.
muuta ei tuu noin vain mieleen.
Olen siis aika vanha :) Minulla on Akin käsin kirjoittamia kirjelappusia, jotka silloin korvasivat pikaviestin ja FB:n.
mut oon ollu risto aution kanssa saunassa.
oon järjestänyt yhden konferenssin, missä pääministeri paavo lipponen oli "muka järjestäjänä". mulla oli sen avustajan numero pitkään puhelimessa.
oon tullu kerran samalla koneella presidentti halosen kanssa jostain k-euroopasta suomeen.
Jussi 69:n luona jatkoilla. Tarjos viskiä.
Nähnyt livenä George Bush Seniorin ja Bill Clintonin, jälkimmäinen otti kontaktiakin.
Nämä ulkomaalaiset hyvin tunnetut tulivat mieleen, kun mietin, keitä olen nähnyt muualla kuin jossain tilaisuuksissa, konserteissa tms. Enkä ole toimittaja.
Kotimaisia nimiä on tullut nähtyä ja tavattua pilvin pimein. Ei voi olla välttymättä heiltä, jos asuu Helsingissä. Heitetään nyt joku: Mauno Koivisto oli konfirmaatiotilaisuudessani. Sale ja Tarja on tullut vastaan usein. Eivät kylläkään yhdessä!
Silloin 80-luvulla kun olivat kovia: Dingo, Eput, Juice, Popeda, Yö
Silloin 80-luvulla kun olivat kovia: Dingo, Eput, Juice, Popeda, Yö
Poliitikkoja tunnen, etenkin kokoomuslaisia. Niinistön knassa olen jutellut.
olen jutellut Paula Koivuniemen kanssa, Ismo Alangon kanssa, Jari Kurrin kanssa, Markus Pöyhösen kanssa, Katariina Sourin kanssa. Nyt vain muutamia mainitakseni ;)