Te, ketkä olette eläneet 1970-luvulla, niin minkälaista aikaa se oli?

Olen syntynyt -75 Suomen toiseksi suurimassa kaupungissa, enkä juuri liikkunut kodin ulkopuolella ennen vuotta -80, jolloin muutimme lähiöön. Olimme hyvin köyhiä - ilmeisesti silloin eri elintason perheissä myös aika kulki eri tahtia ;)



Muistan, miten ihmisiä oli paljon vähemmän ja oman kaupungin ihmisiä saattoi tuntea ulkonäöltä, toisin kuin nykyisin. Silloin oltiin aineellisesti köyhiä, mutta sosiaalisesti rikkaampia; nyt on kamaa vaikka kuinka, mutta ihmiset ovat sisältä rikki ja hukassa. Jokaisessa ajassa on omat vaikeutensa, mutta nykyiseen aikaan ihmisen psyyke on jotenkin huonosti sopeutunut.

Ekat liftarimurhat tapahtui 70-luvun alussa, joskus se tuli mieleen, mutta ei meille koskaan onneksi mitään vakavampaa sattunut.

Kaikilla piti olla väriäpäästävät indigofarkut, mutta niitä ei kuitenkaan voinut käyttää, ennen kuin ne oli juuriharjalla pesty, kun eivät saaneet näyttää uusilta. Ne piti myös kaventaa reisistä ihon myötäisiksi, senttikin löysää aiheutti nimittelyn lökäreiksi.



Oppikoulun ekalla luokalla 1974 luokkakuvassa näkyy vielä jos jonkinlaisia housuja teryleeniä, froteeta, jameksia ym, mutta vuotta myöhemmin 12-vuotiaana piti sitten jo olla aidot merkkifarkut. Beaversit sai 88 markalla, micmacit ja levikset olivat satasen pintaan ja Wrangelrit maksoivat yli satasen. Helsingin Vuorikadulla oli erikoisliike, josta käytiin ostamassa.



Pesun jälkeen nämä housut saattoivat olla niin tiukat, että tarvittiin apua niiden päälle saamisessa. Ainakin kerran autoin 14-vuotista isoasiskoani.

Pesun jälkeen nämä housut saattoivat olla niin tiukat, että tarvittiin apua niiden päälle saamisessa. Ainakin kerran autoin 14-vuotista isoasiskoani.

Muistaakseni joskus jotain vaseniiliakin täytyi käyttää, että sai housut jalkaan!

Vuorikadulla oli nimenomaan MicMacin liike jossa oli joskus myymässä itse omistajan tytär Nita Salovaara, sittemmin tunnettu malli.

Albert Järvinen avasi Beavers-farkkuja myyvän liikkeen Liisankadulle ja oltiin siellä kaverin kanssa kurkkimassa avajaisissa :D

Teinitalosta ostettiin yleensä vaatteet, siitä Pukevaa vastapäätä. Seppälästä sai jotain intialais-tyylisiä rättejä.

Farkkujen kanssa oli tiukkaakin tiukempi villasekoite poolopusero, joka just ja just peitti navan.

Kaikilla oli minivoguet tukassa, sekä tytöillä että pojilla :D

Hippiä

vanhemmat eivät yleensä omistautuneet lapsilleen samalla tavalla kuin nykyään vaan lapset joutuivat pärjäämään paljon nuorempina yksin, viettämään illat yksin ja esim. koulukiusaamisesta oli turha puhua kommenttina oli se rakkauttaan se hevonenkin potkii :/

Oli oikeasti köyhiä, joilla oli huonot vaatteet ja ruuasta pulaa, vähän huonekaluja ja ulkovessa. Ilmeisesti sossun toimet eivät olleet silloin niin laajoja.

Omassa perheessäni (kuten monilla muillakin) se oli hyvin poliittisesti värittynyttä aikaa ja se vaikutti myös lasten kasvatukseen. Kaikki oli "porvarien hapatusta". En saanut juuri katsoa telkkaria, juoda kokista, pitää muuta kuin unisex-vaatteita tai kasvattaa pitkää tukkaa yms.

alakerrassa pieni ja jatkui yläkerrassa. Itse kävin siellä vasta 80-luvulla ja myyjinä oli mallin näköisiä tympeitä tyyppejä ja djnäkin toiminut Bello Romano sekä 80-luvun lopussa Jyrki69!

Mic Macin vaatteita sai myös muista vaatekaupoista, ei tarvinnut mennä Hesaan saakka.

kunnes -78 muutetiin ja jotenkin kaikki muutui. oltiin koyhia joo. aiti laski ostoskorissa kuinka paljon mikakin maksoi etta oli rahaa sitten kassalla tarpeeksi.

mietitään, mitä juttuja on jäänyt mieleen, niin



- tarhassa oli laulutuokioita, joita rakastin ja missä laulettin mm. Hippa-Heikin laivaa, Pienen pientä veturia, Laatikkoukkoa, Pientä tytön tylleröistä, Kapteeni katsoi horisonttihin ja Intiaanilaulua



- joulukalenterit oli kuvakalentereita; ekan suklaakalenterini muistan vasta vuodelta 1980 (jolloin olin ekalla luokalla)



- talvella laskettiin mäkeä pulkalla, ja 70-luvun lopussa tuli jättihitti stiga! Serkullani oli ensin stiga, jota ihailin, ja voi sitä riemua, kun itsekin sain sellaisen (joulu?)lahjaksi ja voitiin laskea serkun kanssa kilpaa mummolassa :)



- lastenohjelmista muistan Nalle Luppakorvan, Piilomaan pikku aasin, Hello hello hellon, Taikuri Savisen, Heikko-Peikon ja Läskilinssin, Lasse Pöystin iltasadut, Mauri Kunnaksen Tontut sekä jonkun saksalaisen lastenohjelman, jonka alkua pelkäsin aina, kun siinä kukko Konstantin (?) menetti höyhenensä :D Aikuisten ohjelmista muistan ainakin Parempi myöhään ja jonkun ranskan opetusohjelman, johon olin jostain syystä aivan intona (vaikka en koko kieltä edes ymmärtänyt) ja jossa ajettiin taivaalla rättisitikalla XD



- elokuvista kovia olivat ainakin Bernard ja Bianca sekä Tom ja Jerry



- nameja olivat Paz-pastillit, Asterix-jädet, Mikki Hiiren pään muotoiset jädet, Pluto-hedelmäpastillit (mahdollisesti pakkauksissa oli muitakin Ankkalinnan hahmoja), 70-luvun lopulla ilmaantunut Jättis-tuutti sekä levymäiset purukumit, joissa oli keräilykuvia (mm. just Bernard ja Bianca)



- suosikkiruokiani muistan aika vähän, mutta yksi tosi hyvä oli pakasteena myytävä kanavihanneskeitto (!), toinen kaupan palvelutiskiltä ostettu paistettu broileri ja kolmas uuden hampurilaispaikan hampparit! Vähiten tykkäsin kalapuikoista (muistan vieläkin sen tummansinisen pakkauksen, yök) sekä kyljyksistä, jotka olivat muka juhlaruokaa mutta joita äitini ei osannut valmistaa (ei ollut nettiä tukena?) ja jotka siksi olivat aina sellaisia vaaleita mauttomia köntsiä

eineksiä ollut, meillä syötiin niitä ainakin enemmän kuin nykyään. Siis eineslaatikoita, marjapuuroa, lihapiirakoita, makkaraa, Knorrin pussikeittoja, nestlen sitruunateetä jne. Sen sijaan vihanneksia ja hedelmiä syötiin tosi vähän, perunaa lukuunottamatta.

Karkeissa yms. tuotteissa ei ollut päivämääriä (ei 80-luvullakaan) ja elannosta ostetut karkit olivat usein kivikovia.

Asuttiin rivarissa pikkukaupungissa, ja molemmat vanhemmat olivat töissä. Ei silti oltu niitä köyhiä.



Lomilla kierrettiin asuntovaunulla ristiin rastiin Suomea ja käväistiin Norjan ja Ruotsinkin puolella. Vanhemmat kävivät häämatkalla vuonna 72 Kööpenhaminassa ja siitä kuultiin, kun oli niin hienoa. Ei tosiaan edes tunnettu ketään, joka olisi käynyt Mallorcalla tai kauempana kuin Ruotsi.



Meillä oli kaksi autoa, äidillä ensin pienenpieni kuplavolkkari (vaaleansininen) ja sitten pienenpieni Fiat, joka oli vaalea. Isällä oli Vauxhall ja myöhemmin Ford.



Kotona oli keltaiset sohvat, joissa oli ohuet vihreät raidat. Keittiönpöytä ja tuolit olivat myös keltaiset. Verhot ruskeat. Minulla oli 3-vuotiaana vihreä "samettipuku" eli sellainen kokohaalari sisäkäytössä. Se oli ihana!



Omistin kaksi nukkea ja mollamaijan. Isommalla nukella oli punaiset nukenrattaat, joissa istuin joskus itsekin. Lastenhuoneessa oli värikkäät verhot, jotka kuvasivat punamekkoista tyttöä. RAkastin punaista Jopo-pyörääni, jossa oli liikennemerkkejä rungossa ja vasemmalla punainen kädensija ja oikealla vihreä. Siihen kuului aluksi apupyörät mutta sain ne pian pois. Talvella minulla oli sininen potkukelkka. Hattuni oli ruskeaa nahkaa, jossa oli korvaläpät ja turkistupsu.



Meille tuli astianpesukone 70-luvun lopulla. Meillä taisi olla myös väritelevisio, koska katsoin aina Pelle Hermannia ja sillähän oli punaiset housut. RAdiosta kuunneltiin lasten toivekonserttia ?) tai vastaavaa, muistan, että sieltä tuli Do-re-mi suomeksi ja Mikki Hiiri merihädässä ja sinne sai jotkut lapset soittaa ja puhuakin!



Vaatteet ostettiin kyllä kaupoista mutta äiti teki 6-vuotissynttärilahjaksi minulle mekon. Äiti ompeli pikkuveljelleni villatakkeja yms. ja teki nukelle vaatteita mutta en muista, että olisi tehnyt minulle mitään. Mummi neuloi myssyn ja teki lapasia ja sukkia ja teki itselleen kietaisumekonkin.



Äiti rullasi hiuksensa jokaikinen lauantai-ilta saunan jälkeen papiljoteille. Itselläni oli sellainen patakampaus.



Saatiin aika paljon leikkiä yksinkin pihalla hiekkalaatikolla. Myös leirintäalueilla saatiin aika vapaasti liikkua. Minulla oli kaksi ihanaa ponchoa,joita käytin. Aika usein päällä oli jokin huppari.



Vanhempani ostivat vuonna 1972 joulukuuseen sähkökynttiläsarjan, jota käyttivät nyt vuoden 2012 joulunakin. Hyvää itäsaksalaista laatua. Tädilläni oli joulukuusessaan eläviä kynttilöitä 70-luvun loppupuolella. Piti olla tosi varovainen.



Joulun tienoilla sain mummin luona mandariineja. RAkastin niitä ja söin kerralla vaikka kuinka monta. yhdistän mandariinit nykyäänkin jotenkin jouluun.



Sadekeleillä pukeuduttiin keltaiseen sadetakkiin ja kurahousuihin ja keltaiseen sadehattuun.



Vuonna 1980 meille hankittiin videot, ja siirryttiin todellakin ihan uudenlaiseen aikaan. Sinä vuonna katsottiin tv:stä Muppet showta ja Shirley Templen elokuvia. Sohvatkin vaihdettiin vaaleanruskeisiin (melkein beige).

Kaikilla piti olla väriäpäästävät indigofarkut, mutta niitä ei kuitenkaan voinut käyttää, ennen kuin ne oli juuriharjalla pesty, kun eivät saaneet näyttää uusilta. Ne piti myös kaventaa reisistä ihon myötäisiksi, senttikin löysää aiheutti nimittelyn lökäreiksi.

Oppikoulun ekalla luokalla 1974 luokkakuvassa näkyy vielä jos jonkinlaisia housuja teryleeniä, froteeta, jameksia ym, mutta vuotta myöhemmin 12-vuotiaana piti sitten jo olla aidot merkkifarkut. Beaversit sai 88 markalla, micmacit ja levikset olivat satasen pintaan ja Wrangelrit maksoivat yli satasen. Helsingin Vuorikadulla oli erikoisliike, josta käytiin ostamassa.

Pesun jälkeen nämä housut saattoivat olla niin tiukat, että tarvittiin apua niiden päälle saamisessa. Ainakin kerran autoin 14-vuotista isoasiskoani.

Sain sellaiset pitkän marinan jälkeen alkuvuodesta -76. Marinan syynä oli tietenkin järkyttävän kallis hinta 98 mk. Olin saanut aikaisemmin Lee Cooperit, jotka sitten oli ihan juntit kun Beaversit oli ne ainoat oikeat. Luokassa laitettiin pennut arvojärjestykseen sen mukaan kenellä oli Beaversit ja kenellä ei.

Rinnakkaisluokalla oli yksi kimma jolla ei ollut Beaverseja, mutta hän vuokrasi sellasia siskoltaan 5 mk /päivä.

Sitten tuli vielä Wranglerit, jotka vasta olikin kalliit, 124 mk. Sellaisetkin sain.

Farkut oli niin tiukat että pesun jälkeen sain ne päälleni kun makasin selälläni lattialla ja mutsi kiskoi vetoketjua. En saanut lupaa kaventaa niitä lisää, mutta kävin kaverin luona salaa ompelemassa.

Sitten muoti muutui täysin, tuli MicMacin viinipunaiset duunarit, ja muutenkin muoti alkoi kääntyä 50-luvun suuntaan. Musta tuli kova fiftari-kimma. Vaatteita teetin ompelijalla, koska niitä tosiaankaan kaupoista saanut, ei J:kylässä. Olin kavereitteni kanssa kaupungin ensimmäisiä teddy-tyttöjä.

Mun kavereitten parissa tuli myös turkit muotiin, niitä koluttiin sukulaisten vinteiltä ja kirppareilta. Kukaan ei ajatellut että ne ois jotenkin epäeettisiä. Siksi pidän turkeista vieläkin, ja mua ei pätkääkään kiinnosta onko ne epäeettisiä. Sitäpaitsi joku 50-luvun turkki on mitä eettisin kierrätysvaate.

niin taloudellisesti kuin arvollisestikin. äidit olivat enemmän kotona lastensa kanssa ja kaikki lapset leikkivät pihalla keskenään. vaatteita kierrätettiin ja mitään merkkivaatteita ei edes oltu. oltiin ihmisiä kaikki. ravintoloissa käytiin vain juhlana ja ulkoiltiin paljon. oli ideologiaa ja idealismia. uskoa tulevaisuuteen ja parempaan maailmaan. nuoriin satsattiiin ja 80 luvulla oli nuorten kulta-aikaa: oli diskoja ja nuorisotaloja ja aktiviteetteja, teatteria. ei ollut nousukkaita ei pissiksiä. oli työläisiä jotka pystyivät elämään kivaa elämää palkallaan. harva matkusti ulkomaille, satsattiin suomeen ja ihannoitiin kotimaata ja sen luontoa. harrastuksetkin olivat perinteisiä. kirjastoja ja pankkeja ym palveluita oli joka kulmassa ja niisä ei ollut kiire. ihmisillä oli töitä ja kotona pelattiin ja oltiin läsnä lasten kanssa.

makso 94 markkaa. Ne oli mageet! Myös Mic Macin viininpunaisia duunareita tuli käytettyä :)



Jotku ompeli lahkeisiin pidennykset jostain muusta kankaasta kuin farkuista, muistatteko tätä?

80-luvun lopulla syntyneille lapsilleni, joskus kertoilin kultasesta 70-luvusta ja he huutavat jo kuorossa se oli sitä aikaa kun Suomella oli rahaa vaikka turhanpäiväisen Näsineulan rakentamiseen.



Vaikka perheiden elämä oli köyhempää, turhaa krääsää ei ollut nurkat väärällään, esim joka vuosi saatiin uudet koulukirjat, joka pikkukuntaa rakennettiin uimahalleja. Elämässä oli toivoa, vaikka tänään ei olisi leivän päälle kuin sipaisu margariinia, ensi vuonna on paremmin ja niin olikin. Jos kävit koulusi sait hyvän työpaikan, vieläpä vakituisen.

Kyllä minun elämäni kolmea ensimmäistä vuosikymmentä 60-, 70-, ja 80- lukua voi pitää toivoa täynnä olevina vuosikymmeninä, sen jälkeen on ollut alamäkeä, hirvittää nykyisten nuorten elämän toivottomuus.

Kuistin ikkunoista poistettiin kesäksi tuplapokat ja ikkunalaudat oli täynnä kauniita kukkia, lähinnä pelargonioita. Syksyn tullen pokat laitettiin taas takaisin ja väliin tungettiin eristysnauhaa.



Moni on tässä ketjussa kertonut, miten heillä ei ollut vihanneksia. Meillä oli toisin. Oli todella iso kasvimaa, jossa kasvatettiin kaikki vihannekset ja juurekset itse. Omat perunat riitti talven yli, vaikka niitä syötiin lähes joka päivä. Pienessä lasimökissä kasvatettiin omat tomaatit ja jopa punaiset paprikat vähän myöhemmin. Avomaankurkut säilöttiin talveksi maustekurkkuina. Tuntui erittäin oudolta ostaa ensimmäisen kerran perunoita kaupasta joskus 90-luvulla.



Muistan, kuinka ensimmäinen poikaystäväni vuonna -80 oli syömässä meillä ensimmäistä kertaa eikä hän koskenut lainkaan salaattiin. Tämä maalaistalon poika kertoi, ettei koskaan syönyt kurkkua eikä tomaattia. Ei heillä ollut ollut.

käytiin pari ekaa vuotta lauantaisinkin. Oli aivan ihmeellistä, kun kolmannella luokalla saikin jäädä kotiin lauantaina! Kaupatkin oli lauantaina auki vain yhteen tai kahteen.



Kioskilla käytiin ostamassa viiden pennin tikkareita. Niitä oli punaisia, vihreitä ja kahta eri ruskeaa. Myös Hobo-irtotoffeekarkit oli hyviä.



Kesäisin oltiin korttelin lapset keskenään, kun vanhemmat oli töissä. Ajettiin pyörillä kolmen kilsan päähän uimarannalle. Usein eväinä oli lähikaupasta ostettu piispanmunkki ja sitruunasooda. Siis koko päiväksi tuo terveellinen ateria :). Sitten kipin kapin viideksi kotiin syömään perunaa ja kastiketta.



Pihalla viihdyttiin iltakaudet pelaamassa poliisia ja rosvoa. Tehtiin pientä jäynää talonmiehelle, käytiin omenavarkaissa ja juostiin korttelin kiukkuisinta miestä karkuun niin että sydän oli pompata rinnasta.



Yhteisöllisyys oli kova sana. Isommat lapset katsoivat pienempien perään. Isoveljestä oli rutkasti hyötyä tuolloin. Eipä liiemmin joutunut kiusatuksi, kun veli piti puoliani.



Oi niitä aikoja... Kunpa voisi ne omille lapsilleen lahjoittaa edes hetkeksi!

Kotona poltettiin aina tupakkaa, sankka savu ainakin valokuvien perusteella. Äiti ei polttanut, mutta isä ja perhetutut sitäkin enemän. Kaikki vieraat olivat "perhetuttuja" ja yleensä tarjolla oli Janssonin kiusausta, se oli aikuisten herkkuruokaa.



Menin päiväkotiin hoitoon, kun olin 7 kk ikäinen ja sitä varten äidin piti olla palkattomalla lomalla aika kauan. Menin ns. seimeen, mikä oli tarkoitettu pk:n pienimmille. Tätejä oli neljä ja lapsia ryhmässä valokuvissa 6, oikeasti ehkä enemmän. Minut potkaistiin pois kunnallisesta pk:sta, kun täytin 3v, koska isän tulot olivat muka liian suuret. Siitä tuli ongelmia, ja piti hommata yksityinen hoitopaikka.



Vaatteina oli paljon velouria ja raitaa, itse asiassa vaatteet näyttävät ihan söpöiltä taas. Kärpässieniä ja sellaista.



Lapsuus oli mulla aika yksinäistä, kun olin ainoa lapsi eikä ainakaan meidän perheellä ollut tapana käydä missään puistoissa tms. Mahtoiko sellaisia ollakaan. Pihassa ei ollut muita lapsia, vasta myöhemmin lähiössä avautuivat mahtavat leikkimahdollisuudet, kun lapset saivat liehua vapaasti pihoilla kaiken päivää.

Suomalaiset pelasivat muinoin vain 1x2-vakioveikkausta, palautuspäivä oli keskiviikko.

Sitten tuli bingo ja lotto, vuosia en enää muista vaikka taisin ensimmäisen lottoarvonnan katsoa silloisesta mustavalkotv:sta.



Tuli vapaa ehkäisy, kun ensin oli tehty uuden aborttilain perusteella kyllästymiseen asti abortteja. Sitäkään vuotta en muista tarkkaan, lapsi kun olin.



Ja kyllä minä suurella kiitollisuudella joukko-opin muistan, siinä viimeisten keskikoulu- ja ensimmäisten peruskouluikäluokkien välissä. Oli se niin lapsellisen helppoa, että minäkin sain ensimmäiset kympit, matikasta todistukseen ja rahaa kun opetin sitä muille, joille ei ollut ihan niin helppoa.

Taidan olla ensimmäistä ikäluokkaa, joka opiskeli jo kansakoulussa englantia. Se oli tosin jo 1960-luvulla.

Meille ostettiin vuonna 1973 kuusi vuotta vanha mersu. Ei käyty ulkomailla, eikä muualla kuin mummolassa. Ja marjassa.



Maataloan töitä tehtiin. En saanut farkkuja.