Mä pelkään että meille tulee poika

Turhan kärkkäästi kirjoitin ja siitä pyydän anteeksi.



Mielessäni on vain liian hyvin keskustelu (jonka tänne aiemmin linkitin) jossa äidit kirjoittivat hyvinkin ikävään sävyyn tytöistä ja kuinka he mieluummin haluavat poikia. Vaikka kuinka jotkut vakuuttivat oikeasti haluavansa tyttöjä siihen suhtauduttiin provosoiden tai vähätellen.



Tässä ketjussa tuleva äiti joka ei tiedä miten suhtautuisi siihen jos poika tulee niin heti ollaan ottamassa lasta pois äidiltä.



Pienistä tytöistä kasvaa naisia ja äitejä vastaavasti pienistä pojista kasvaa miehiä ja isiä. Jospa me voisimme yrittää suhtautua lapsiimme lapsina eikä sukupuolistereotypioina.

Mielenkiinnosta etsin tämän ketjun tänä iltana, ja yllätyin siitä miten paljon vastauksia oli tullut.



Edelleenkään kaikki eivät ilmeisesti ole ymmärtäneet mitä tarkoitin. Luulen, että rakastan kyllä poikaani, jos sellainen tulee. Ei se ole mikään koko maailman kaatava katastrofi, tyyliin meille ei poika kelpaa ollenkaan, vain tytöt.



Kirjoitin vain niin kuin itsestäni tuntuu. Poikien maailma on minulle täysin vieras. Katson kauhulla hämähäkkimiehillä ja monstereilla leikkiviä ja riehuvia pikkupoikia. Tietysti luonteessa on eroja, sekä tytöillä että pojilla. Mutta YLEENSÄ poikien leikit ovat fyysisempiä ja rajumpia kuin tyttöjen.



Pelkään että meille tulee poika, koska hirvittää se tilanne, että lapseni olisivat eriarvoisia äidin silmien edessä. En tahdo sitä, mutta väkisinkin mieleen tulee, että tytön täytyy olla rakkaampi, kun en yleensä ottaen ole pojista tykännyt.



Ilmeisesti olen sitten jotenkin vinksahtanut tai sekaisin, kun toivon tyttöä ja pelkään etten osaa olla äiti pojalle enkä osaa rakastaa poikaa yhtä paljon kuin tyttöä. Omasta mielestäni pelkoni ja ajatukseni ovat ihan normaaleja pelkoja tulevasta, josta ei vielä ole mitään tietoa eikä käsitystä.



Mukavaa että täällä edes muutama ihminen ymmärsi, mitä tarkoitin. Ehkä on parempi hakea ammattiapua näiden ajatusten kanssa, että sitten ihan oikeasti osaan olla äiti pojalle, jos poika tulee. Kuten jo sanoin, poikaakin varmasti rakastaisin, mutta rakastaisinko samalla tavalla kuin tyttöä???



En varmasti ole ensimmäinen äiti (tai vanhempi ylipäätään), jolle joku lapsista olisi joko sukupuolen tai muun asian vuoksi tärkeämpi kuin muut lapset. Kyllä tätä " yhden lapsen suosimista" on monessa perheessä, siitä ei vain puhuta. Itse en missään nimessä siihen tilanteeseen haluaisi ajautua, ja jo senkin vuoksi pohdin tätä asiaa.



ap

Tiedän hyvin ajatuksesi. Esikoista odottaessani toivoin kovasti poikaa, kun itse taas tunnen ettei minusta olisi tytön äidiksi. Pojan sitten sainkin ja hyvä niin :) Toki tyttöä olisin rakastanut ihan samalla tavalla, mutta jotenkin ajatuskin tytöstä tuntui kovin vieraalta. En edes tiedä miksi. Meidän poika on hyvin rauhallinen ja kiltti, enemmän olen kyllä nähnyt villejä tyttöjä lähipiirissäni kuin poikia.. Että ei se pojan saaminen ihan niin kamalaa ole, voi sieltä herrasmies-tapauskin tulla ;) Mutta halusin vain kirjoittaa sulle, että tiedän tunteesi, koska itselläni on samanlaisia ollut.



PS. Olen myös ihan varma että jos meille joskus toinen lapsi tulee, että hän on myös poika. Kuten sanoin, tytön äidiksi minusta ei olisi..ja eiköhän se luonto sen tiedä ;)

Odotin mielestäni tyttöä, kun mahassa oli niin rauhallista. Mutta poika tuli, ja maailman rauhallisin ja kiltein poika onkin! (Kuten isänsä).



Mäkin pelkäsin poikien maailmaa, kun tuntui liian vieraalta ja riehakkaalta. Toivoin todella tyttöä, kaltaistani. Nyt en pystyis ajattelemaankaan, että tuo meidän lapsi olisi muu kuin poika. Synnärilläkin vielä olin aika ihmeissäni, kun tulokas olikin poika... Välillä ajattelen kätilöitä, pitivätkö mua ihan edesvastuuttomana, kun en heti hihkunut " jes, poika tuli!" vaan enemmänkin ihmettelin " poikako se on, tä????"



Oletko ajatellut, että omalla kasvatuksellasi ja valinnoillasi (lelut, leikit, vaatteet, esikuvana olo) voit ohjata poikaasi sellaiseen suuntaan, mitä toivot? Siis ei pelkkiä batman-pyssyleikkejä ja sotasankari-asuja, vaan rakentavia puuhia ja raikkaan näköisiä vaatteita? Niin minä ajattelin kasvattaa omaa poikaani.



Uskon ettet poikaa voisi muuksi toivoa, jos vauva poikana syntyy!

Voisko sen kommentoinnin jättää siihen hetkeen, kun on koko ketjun lukenut läpi??



T. ap, joka on viimeisillään raskaana, ja kertonut sen jo pariin kertaan tässä ketjussa.

Poikien maailma on tuntunut vieraalta. Olen itse ollut mitä tyttömäisin tyttö.



Meille kuitenkin tuli poika ja hienosti on mennyt! Äitiyteen kasvaa sitä myötä, kun asioita tulee eteen. Meidän poika on melko rauhallista mallia: ei riehumisia tai tuhoamisia. Pojatkin ovat siis persoonia :)



Nyt odotan toista ja tavallaan toivon tyttöä, mutta myös mietin, miten sitä osaa olla äiti tytölle, kun on tottunut poikaan.

aikuinen ihminen käsittelee asiansa ennen kun vetää niihin mukaan viattomia lapsia!!!



MIKSI ET KÄYNYT AMMATTILAISELLA JUTTELEMASSA NOISTA POIKA-TRAUMOISTASI ENNEN LASTENTEKOA??? nyt lapsesi joutuvat kärsimään typeristä ennakkoluuloistasi..





olet juuri sellainen ihminen, kelle ei ikinä ole tapahtunut mitään. vain sellainen ihminen miettisi ja valittaisi noinkin tyhjänpäiväisestä jutusta.

Mutta voin rohkaista, että se tunne kyllä muuttuu, jos ja kun oman pojanpalleron saat syliisi! Tunnen erään, jolla oli sama asenne, jopa sanoi monet kerrat että jos pojan saa niin antaa pois ;) mutta toisinpa kävi. Ei tyttöään rakasta yhtään vähempää, mutta on kertonut ettei osannut kuvitellakaan että äidin ja pojan välillä on vielä erilainen side, kuin äidin ja tyttären. (kuten tässäkin ketjussa jo tullut esille)



Omakohtaisesti voin sanoa tyttölasten isosiskona ja hoitotätinä, että ensimmäinen poika-hoitolapsi tuntui vieraalta ajatukselta. Mutta äkkiä sitä siihenkin pojan maailmaan pääsi. Ja sinähän saat kasvaa siihen pojan maailmaan, ei tarvitse joutua kertarysäyksellä batmanien ja kaivurien räiskeeseen... En osannut ajatella itsellenikään muita kuin tyttölapsia, mutta nyt tiedän että minusta tulee myös hyvä pojan äiti, jos on tullakseen!



Ja niin tulee sinustakin.

ja haluan lisää lapsia, mutta tosiaankin toivon että saan vaan tyttöjä! Mulla sama homma ap, pojat yöks.

Esikoinen on siis tyttö.

Kävin jopa 3d ultrassa vain jotta saan varmuuden sukupuolesta ja sopeutumisaikaa(jos poika) ennen vauvan syntymää.



Poikahan tuli ja aivan ihana ja valloittava ja rauhallinen isäntä tulikin(nyt 1,5v).



Ja nyt ajattelen että jos enää teen lapsia niin mieluummin poika kuin tyttö!

Uskon, että näin lapsenomaisia ajatuksia julkituovat ovat itsekin lähempänä lasta kuin aikuista. Onko näille äideille vieras ajatuksena, että elämä sinänsä on lahja sekä lapsen, että omasi. Tämä on tuloksena tästä heti mulle kaikki tänne nyt... Älkää hankkiko lapsia, jos ette ole siihen kypsiä. on pahempiakin asioita elämässä kuin saada vääränmerkkinen lapsi.

Olen myös aina ajatellut että ilman muuta saan vain tyttölapsia.

Esikoisen raskausaikana salaa toivoin tyttöä ja sainkin tytön. Kun esikoinen oli vauva ajattelin että en ikinä haluaisi toista lasta (edes tyttöä) koska en voisi koskaan rakastaa toista lasta yhtä paljon kuin tätä esikoista.

Kuitenkin kun esikoistyttömme oli vajaa vuodenikäinen päädyimme yrittämään toista lasta ja aika pian onnistuimmekin. Taas hiukan salaa toivoin että tulisi toinen tyttö. En osannut ajatella itseäni pojan äitinä. En osaa poikien leikkejä, kaksi tyttöä tulisi paremmin toimeen keskenään yms.

Mutta meilleppä syntyi poika. Johon rakastuin aivan mielettömästi samantien kun näin hänet ensimmäisen kerran! Ja se rakkaus vain kasvaa.

Meidän poika on nyt yli vuosi ja kolme kuukautta ja tyttö 3 vuotta ja voin kyllä rehellisesti sanoa että meidän poika on paljon rauhallisempi kuin tyttö oli tuon ikäisenä. Jo vauvana poika oli paljon helpompi, nukkui hyvin ja oli muutenkin tyytyväisempi :)

Minun pikkuinen poika on vähintäänkin yhtä rakas minulle kuin esikoistyttöni! Ja olen ikuisesti kiitollinen että sain hänet enkä toista tyttöä! Isosiskokin on ikionnellinen pikkuveljestään!

Oikeasti uskon myös sinä rakastut silmittömästi lapseesi oli se sitten poika tai tyttö. Mitäpä jos kysyisit ultrassa kumpi on tulossa niin tietäisit sitten..

Kaikkea hyvää :)

Olen siis tuo 84:nen ja minä myös ajattelen että jos kolmannen lapsen joskus tekisin niin silloin varmaan toivoisin poikaa :)

ja sitä paitsi, mulla on 2 tyttöä ja esikoinen 1v7kk+ on TOSI villi vaikka tyttö onkin ja uhma kova.. eli ei ole sukupuoliriippuvainen seikka



Ihan varmasti molempia lapsia rakastaa yhtä paljon:) Olivatpa samaa sukupuolta tai ei.

Varmasti 90 prosenttia esikoisen äideistä pohtii, mahtaako kyetä rakastamaan toista lastaan yhtä paljon, kuin esikoista. Sinä olet tehnyt asiasta sukupuolikysymyksen, mutta samaa asiaa tässä pohditaan silti.



Voin vastatakin. Kyllä sinä pystyt rakastamaan ja rakastat. Rakkaus lasta kohtaan on niin täynnä suojelun ja hoivaamisen tarvetta, että se tuntuu suuremmalta, kuin mikään muu tunne koko maailmassa. Esikoisen äidit yleensä kuvittelevat, ettei sellaista tunnetta voi kokea muuta kuin yhtä ihmistä kohtaan. Usko kuitenkin kun kerron, että kyllä voi. Jokainen lapsi, jonka saat aikaansaa saman suojelunhalun ja jokaista rakastat yhtä paljon. Ja hämmästyttävää kyllä, et edes räjähdä sen rakkauden määrästä, vaikka sinulle syntyisi kymmenen lasta =)

Mulla oli vähän samansuutaisia pelkoja, kun ultrassa näkyi poika ja esikoinen on tyttö. Ajattelin, että en osaa olla äiti ja esikoisemme on niin ihana tyttö plaaplaa...Kun poika syntyi, heräsi heti aivan erityinen suojeluhalu ja hellyys tätä pientä kohtaan. Eikoinen on " suosittu" lapsi, jonka kanssa suurin osa haluaa leikkiä, on tempperamenttinen ja tomera. Tuntuu, että hän tulee pärjäämään. On samanlainen hulivili kuin minä lapsena. Tämä pieni poika on elämänsä alussa. Hymyilee jatkuvasti ja tarkkailee tummansinisillä silmillään. Tämä poikia vierastava äiti on täysin myyty:) Molemmat lapseni ovat niin rakkaita!!!

niin yllättäen hän onkin maailman ihanin pikkupoika, ei ollenkaan sellainen ärsyttävä riehuja kuin naapurin Paavo ;)



t. hurmaavan pienen pojan äiti

Tuskin

Vaikka rakastaisi toista lastaan enemmän kuin toista niin välttäkää näyttämästä ja osoittamasta sitä lapsillenne. Kohdelkaa mahdollisimman saman arvoisesti kumpaakin. Ja tämä koskee niin vaatteita, harrastuksia kuin lahjojakin. Älkää ainakaan asettako lapsianne vastakkain. Älkää verratko heitä keskenään ja älkää todellakaan kehottako olemaan tai käyttäytymään kuin toinen. Myös isovanhempien pitäisi kohdella lapsen lapsiaan tasavertaisesti riippumatta siitä jos rakastaa jotain lapsista eniten. Lapset kyllä huomaa erilaisen kohtelun ja tulevat herkästi kateellisiksi vaikkei se olisi ollut tarkoitus.

Pelkäsin joskus itsekin poikalapsen äidiksi joutumista. Kai sitä ajattelee, että tietää paremmin tyttöjen elämästä ja siitä kaikesta mitä he käyvät monesti läpi. Ihan haaveilin itseni mini versiosta. Mutta. Olen kasvanut ulos tästä ajatusmallista. Poika ei todellakaan olisi ehdoton ei enää. Nykyään melkein mietin kaikkia konsteja ja taikauskoja saadakseni sittenkin pojan. Minulla ei ole lapsia, mutta haluaisin kovasti sekä tytön että pojan. Molempi parempi. Pikkusiskoaan auttava ja suojeleva isoveli on ihana ajatus. Eli sukupuolella ei ole mitään väliä eikä niillä pitäisi ollakaan. Sitä tulee mitä on tullakseen. Kohtalo määrää.

Niin ja ajatelkaa myös lapsen isää. Aika monen isän haave on edelleen oma poika ja tietenkin isä-poika juttujen tekeminen. Oppien siirtäminen. Eivät hekään aina automaattisesti rakasta tyttölasta tai ajattele haluavansa tytön. Kun tyttö syntyy, he aluksi saattavat pettyä. Monet isät ovatkin vastoin omia ennakkoajatuksiaan ihastuneet tyttölapseensa ja jopa niin paljon että pitävätkin tytöstä poikaa enemmän. Eli tavallaan isällekin sukupuolen pitäisi olla yhden tekevä. Ajatukset muuttuu kun lapsi on kuitenkin omaa lihaa ja verta.

Lapset ovat myös yksilöitä. Tyttö saattaa olla poikamainen. Poika saattaa olla tyttömäinen. He voivat olla ihan erilaisia kuin ajettelitte.