Lue keskustelun säännöt.
Että v*tuttaa kommentit "Me ollaan reissattu/harrastettu/juhlittu ennen lasta, enää ei tarvi"
26.02.2012 |
Siis miten te reissaatte varastoon? Tai vietätte iloisia kesäviikonloppuja purjehduksen ja rapujuhlien parissa niin, että voitte ammentaa niistä vielä kymmenenkin vuoden päästä? Kuinka viisi vuotta sitten juostu maratoni voi vieläkin lämmittää mieltä?
Sanokaa, miten te jotka "olette ehtineet jo tehdä kaikkea" ennen lasta jaksatte tyytyä elämään ilman näitä ihania harrastuksia ja vapautta? Musta tuntuu, että vaikka olis kuinka kiertänyt maailmaa nuorena tai seikkaillut extremeharrastusten parissa, niin se ei riitä loppuelämäksi.
Kommentit (122)
Mä olen kanssa varmaan tuollainen äiti. Mulla on kolme lasta neljään vuoteen ja olen jo 39. Mä en hinkua kyllä myöskään reissuille. Ennen lapsia on kierretty reppu selässä kaikki mantereet ja mulla oli tosi paljon työmatkojakin. Nyt kyllä kelpaa perusarki ja kerran vuodessa Ruotsin laivalle.
Meillä on vielä sukukin pitkin poikin Eurooppaa, joten sukulaistapaamisissakin on ihan riittävästi reissua. Lomamatkoilla ei tosiaan käydä risteilyjä kummemmin.
Kun muksut on isompia, niin sitten taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yritä ymmärtää muitakin. Minulle on ainakin ollut täysin oikea ratkaisu, että kaikki extremet ym. on tullut koettua ennen lapsen saantia. En haluaisi olla äiti, jolla on vaarallinen harrastus, tai joka bilettää viikonloppuisin, tai harmittelee ettei enää voi muuttaa ulkomaille tuosta vaan. Me tällaiset, joita arvostelet, kun katsos ajattelemme ennen kaikkea lapsiamme.
on poissa siltä lapselta tai äidin baarissa käyminen pari kertaa vuodessa, jos lapsella on hoitaja? Mä en missään tapauksessa lopettanut mitään noista, vaikka olen lapsia saanutkin, en ymmärrä miksi edes pitäisi ja miten minun lapseni näistä ovat kärsineet?
Viikonloppuisin = pari kertaa vuodessa? Ulkomaille muuttaminen tuosta vaan = matkustelu? En oikein ymmärtänyt, mutta selvyyden vuoksi: olen harrastanut sukeltamista, laskuvarjohyppelyä, moottoripyöräilyä, interreilaamista, kovaa bilettämistä. Nauttinut niistä hirveästi. En ikimaailmassa haluaisi olla äiti, joka harrastaa em. juttuja. En halua olla edes äiti, joka käy kerran kuussa ravintolassa ja makaa aamulla krapulassa. SIKSI olen iloinen, että tein lapset vasta siinä vaiheessa, kun alkoi kiinnostaa eniten se äitiys. Matkustelen toki nykyäänkin, mutta lapsen kanssa kohteet ja meininki on täysin erilaisia kuin ennen. Ulkomailla on tullut asuttua - sinne ei ole enää hinkua, ja hyvä niin, koska lapsi ei varmasti tykkäisi jättää kavereitaan. Miksi on niin vaikea ymmärtää, että joillekin ne lapset eivät ole vaan "siinä sivussa meneviä", vaan niille on täysin oma aikansa ja paikkansa elämässä? En minäkään arvostele niitä, jotka valitsevat toisin.
että ei se elämä kotivuosinakaan pysähtynyt vaan silloin harrastettiin myös kaikenlaista- vaikkakin erilaista kuin ennen lapsia. Enemmän vaeltamista esim. kansallispuistoissa, eväsretkiä, konsertteja, näyttelyitä, ulkoilua, leipomista, kotimaanmatkailua...
että sen jälkeen voi sitten taas reissata, että osaa lykätä sen välittömän tarpeentyydytyksen vähän myöhemmäksi, auttaa vähän?
toisekseen voin itsestäni sanoa, että ei tiettyjä elämänvaiheita kaipaa: aikoinaan tuli juhlittua ja biletettyä ihan tarpeeksi, ei kiinnosta enää.
Samoin ehkä hieman erikoisemmat matkat tulil tehtyä aikana ennen lapsia eikä ole tarvetta kokea niitä toistamiseen.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että minulle sopi nimenomaan lapsenteko 30v siksi, että sitä ennen olin saanut mennä tulla miten haluaa eikä tarvinnut ottaa lapsia huomioon. Kierrettiin maapalloa ristiin rastiin, asuttiin ja opiskeltiin myös ulkomailla jne.
Nuorempana jaksoi istua aamuun asti ja parantaa maailmaa, nykyisin ei vain jaksa eikä huvita.
Tottakai reissataan myös lasten kanssa, mutta ne matkat ovat erilaisia - enkä ihan kaikkiin kohteisiin veisi lapsia.
En ole reissannut tai elänyt varastoon vaan elänyt tietyt elämänvaiheet ja kokemukset - ja ne oli helpompi tehdä ilman lapsia.
Ja koskaan ei ole tullut sellainen olo, että joku juttu jäi tekemättä tai näkemättä, elämä on tässä ja nyt :)
Ainakin mitä tuttavapiiriä on seurannut niin monilla lapset nuorempana saaneilla on sellainen "olisi pitänyt" asenne ja sitä yritetään paikkailla myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yritä ymmärtää muitakin. Minulle on ainakin ollut täysin oikea ratkaisu, että kaikki extremet ym. on tullut koettua ennen lapsen saantia. En haluaisi olla äiti, jolla on vaarallinen harrastus, tai joka bilettää viikonloppuisin, tai harmittelee ettei enää voi muuttaa ulkomaille tuosta vaan. Me tällaiset, joita arvostelet, kun katsos ajattelemme ennen kaikkea lapsiamme.
on poissa siltä lapselta tai äidin baarissa käyminen pari kertaa vuodessa, jos lapsella on hoitaja? Mä en missään tapauksessa lopettanut mitään noista, vaikka olen lapsia saanutkin, en ymmärrä miksi edes pitäisi ja miten minun lapseni näistä ovat kärsineet?
Viikonloppuisin = pari kertaa vuodessa? Ulkomaille muuttaminen tuosta vaan = matkustelu? En oikein ymmärtänyt, mutta selvyyden vuoksi: olen harrastanut sukeltamista, laskuvarjohyppelyä, moottoripyöräilyä, interreilaamista, kovaa bilettämistä. Nauttinut niistä hirveästi. En ikimaailmassa haluaisi olla äiti, joka harrastaa em. juttuja. En halua olla edes äiti, joka käy kerran kuussa ravintolassa ja makaa aamulla krapulassa. SIKSI olen iloinen, että tein lapset vasta siinä vaiheessa, kun alkoi kiinnostaa eniten se äitiys. Matkustelen toki nykyäänkin, mutta lapsen kanssa kohteet ja meininki on täysin erilaisia kuin ennen. Ulkomailla on tullut asuttua - sinne ei ole enää hinkua, ja hyvä niin, koska lapsi ei varmasti tykkäisi jättää kavereitaan. Miksi on niin vaikea ymmärtää, että joillekin ne lapset eivät ole vaan "siinä sivussa meneviä", vaan niille on täysin oma aikansa ja paikkansa elämässä? En minäkään arvostele niitä, jotka valitsevat toisin.
Moottoipyöräilyä en ole kokenut tarpeelliseksi jättää pois lapsen syntymän myötä, eipä ole käynyt mielessäkään. Jos joku haluaa lopettaa elämisen lapsen saamiseen, niin saahan niin tehtä. Minulle se ei ole vaihtoehto.
Sitäpaitsi hoitajan saa rahalla halutessaan ihan kuka tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun on pieniä lapsia niin voisi lähteä vaikka Kanarialle tai Thaimaahan tms, mutta miksi mennä kun ne on jo nähty. Jonnekin kaupunkilomallekin voisi lähteä, mutta kun on Lontoo, Rooma, Pariisi, Barcelona, Wien, Berliini nähty, niin voihan tässä kotonakin olla.
Tietysti lasten kanssa tulisi käytyä eri paikoissa, mutta en mä oikein jaksa nähdä vaivaa, että tämän karavaanin saisi liikkeelle.
Ja eihän vanhat lomat loppuelämäksi riitä, mutta kyllä noilla vanhoilla jutuilla useamman vuoden kuittaa.
Ja nyt elämässä ilot tulee siitä kun lapset hymyilee, halailee, pussailee, oppivat uutta. Extreä tuo synnytykset :D Jännitystä ultrat. Tämmöistä tää on, erilaista elämää. Ja aina jos oikein käy ahdistaa, niin lapset hoitoon ja menoksi. Vielä ei ole tarvinnut.
yritä ymmärtää muitakin. Minulle on ainakin ollut täysin oikea ratkaisu, että kaikki extremet ym. on tullut koettua ennen lapsen saantia. En haluaisi olla äiti, jolla on vaarallinen harrastus, tai joka bilettää viikonloppuisin, tai harmittelee ettei enää voi muuttaa ulkomaille tuosta vaan. Me tällaiset, joita arvostelet, kun katsos ajattelemme ennen kaikkea lapsiamme.
on poissa siltä lapselta tai äidin baarissa käyminen pari kertaa vuodessa, jos lapsella on hoitaja? Mä en missään tapauksessa lopettanut mitään noista, vaikka olen lapsia saanutkin, en ymmärrä miksi edes pitäisi ja miten minun lapseni näistä ovat kärsineet?
Viikonloppuisin = pari kertaa vuodessa? Ulkomaille muuttaminen tuosta vaan = matkustelu? En oikein ymmärtänyt, mutta selvyyden vuoksi: olen harrastanut sukeltamista, laskuvarjohyppelyä, moottoripyöräilyä, interreilaamista, kovaa bilettämistä. Nauttinut niistä hirveästi. En ikimaailmassa haluaisi olla äiti, joka harrastaa em. juttuja. En halua olla edes äiti, joka käy kerran kuussa ravintolassa ja makaa aamulla krapulassa. SIKSI olen iloinen, että tein lapset vasta siinä vaiheessa, kun alkoi kiinnostaa eniten se äitiys. Matkustelen toki nykyäänkin, mutta lapsen kanssa kohteet ja meininki on täysin erilaisia kuin ennen. Ulkomailla on tullut asuttua - sinne ei ole enää hinkua, ja hyvä niin, koska lapsi ei varmasti tykkäisi jättää kavereitaan. Miksi on niin vaikea ymmärtää, että joillekin ne lapset eivät ole vaan "siinä sivussa meneviä", vaan niille on täysin oma aikansa ja paikkansa elämässä? En minäkään arvostele niitä, jotka valitsevat toisin.
Moottoipyöräilyä en ole kokenut tarpeelliseksi jättää pois lapsen syntymän myötä, eipä ole käynyt mielessäkään. Jos joku haluaa lopettaa elämisen lapsen saamiseen, niin saahan niin tehtä. Minulle se ei ole vaihtoehto.
Minusta on ihan eri muuttaa ulkomaille kouluikäisten lasten kanssa kuin ilman niitä - en enää lähtisi tuosta vaan. Ajattelen katsos lapsianikin. Esim. kaukoidässä heidän elämänsä voisi olla monin tavoin huonompaa kuin täällä - asiat vaativat suunnittelua. Ja moottoripyöräretkille esim. Eurooppaan olisi todella hankala ottaa lapsia mukaan. Loppui kyllä minun av-palstailuni tähän, näkemiin. Yritin saada ap:tä ymmärtämään muidenkin näkökulmia, mutta näköjään täällä saa vaan ilkeilyä osakseen. ps. En todellakaan ole lopettanut elämistä - nautin lapsista täysillä nyt, kun on sen aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun on pieniä lapsia niin voisi lähteä vaikka Kanarialle tai Thaimaahan tms, mutta miksi mennä kun ne on jo nähty. Jonnekin kaupunkilomallekin voisi lähteä, mutta kun on Lontoo, Rooma, Pariisi, Barcelona, Wien, Berliini nähty, niin voihan tässä kotonakin olla.
Olen "nähnyt" New Yorkin neljästi, Lontoon ainakin kymmenen kertaa. Mutta silti haluaisin näihin kaupunkeihin joka vuosi! Mulle ei tosiaan riitä, että olen jonkun paikan nähnyt, vaan haluan kokea ne uudestaan ja uudestaan. Tai okei, Milano on nähnyt. Oli niin tylsä kaupunki etten varmaan koskaan enää sinne mene.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20 mikä ihme estää matkustamasta sinne, vaikka onkin lapsia???
Mutta ei niistä kaupungeista nauti ollenkaan samalla tavalla lasten kanssa kuin aikuisten kesken. Tai ainakin pitäisi olla hoitaja mukana viemässä muksua päiväunille ja illallisen aikaan tietenkin nukuttamassa. Vai miten aattelin ratkaista yhtälön kaksivuotias lapsi ja New Yorkin jazz-klubit? AP
ekan kerran lasten kanssa, kun olivat 3 ja 1. Siellä nähtiin sitten sillä reissulla vähän eri asioita, mutta erittäin kivaa oli silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miten te reissaatte varastoon? Tai vietätte iloisia kesäviikonloppuja purjehduksen ja rapujuhlien parissa niin, että voitte ammentaa niistä vielä kymmenenkin vuoden päästä? Kuinka viisi vuotta sitten juostu maratoni voi vieläkin lämmittää mieltä? Sanokaa, miten te jotka "olette ehtineet jo tehdä kaikkea" ennen lasta jaksatte tyytyä elämään ilman näitä ihania harrastuksia ja vapautta? Musta tuntuu, että vaikka olis kuinka kiertänyt maailmaa nuorena tai seikkaillut extremeharrastusten parissa, niin se ei riitä loppuelämäksi.
on kyllä outoa, jos ihminen haluaa koko elämänsä tehdä yhtä samaa, mitä se nyt kelläkin sitten on. On luonnollista, että ihminen muuttuu, tarpeet ja toiveet muuttuvat.
Miks ihmeessä mulla pitäisi olla ikävä ja edelleen kova hinku rampata baarissa, reissata maailmalla tai kokeilla uusia hurjia harrastuksia? Elämä on todellakin parasta tässä.
22, no minä olen käynyt siellä Nykissä ekan kerran lasten kanssa, kun olivat 3 ja 1. Siellä nähtiin sitten sillä reissulla vähän eri asioita, mutta erittäin kivaa oli silti.
Ei kiitos, mä kaipaan aikuisten juttuja. AP
puistopiknikkejä, kirjakauppoja, lelukauppoja, konsertteja, ystävävierailuja, pitkiä kävelyjä, lautta-ajeluja, hevosajelu, tv-studiovierailu...
yritä ymmärtää muitakin. Minulle on ainakin ollut täysin oikea ratkaisu, että kaikki extremet ym. on tullut koettua ennen lapsen saantia. En haluaisi olla äiti, jolla on vaarallinen harrastus, tai joka bilettää viikonloppuisin, tai harmittelee ettei enää voi muuttaa ulkomaille tuosta vaan. Me tällaiset, joita arvostelet, kun katsos ajattelemme ennen kaikkea lapsiamme.
on poissa siltä lapselta tai äidin baarissa käyminen pari kertaa vuodessa, jos lapsella on hoitaja? Mä en missään tapauksessa lopettanut mitään noista, vaikka olen lapsia saanutkin, en ymmärrä miksi edes pitäisi ja miten minun lapseni näistä ovat kärsineet?
Viikonloppuisin = pari kertaa vuodessa? Ulkomaille muuttaminen tuosta vaan = matkustelu? En oikein ymmärtänyt, mutta selvyyden vuoksi: olen harrastanut sukeltamista, laskuvarjohyppelyä, moottoripyöräilyä, interreilaamista, kovaa bilettämistä. Nauttinut niistä hirveästi. En ikimaailmassa haluaisi olla äiti, joka harrastaa em. juttuja. En halua olla edes äiti, joka käy kerran kuussa ravintolassa ja makaa aamulla krapulassa. SIKSI olen iloinen, että tein lapset vasta siinä vaiheessa, kun alkoi kiinnostaa eniten se äitiys. Matkustelen toki nykyäänkin, mutta lapsen kanssa kohteet ja meininki on täysin erilaisia kuin ennen. Ulkomailla on tullut asuttua - sinne ei ole enää hinkua, ja hyvä niin, koska lapsi ei varmasti tykkäisi jättää kavereitaan. Miksi on niin vaikea ymmärtää, että joillekin ne lapset eivät ole vaan "siinä sivussa meneviä", vaan niille on täysin oma aikansa ja paikkansa elämässä? En minäkään arvostele niitä, jotka valitsevat toisin.
Moottoipyöräilyä en ole kokenut tarpeelliseksi jättää pois lapsen syntymän myötä, eipä ole käynyt mielessäkään. Jos joku haluaa lopettaa elämisen lapsen saamiseen, niin saahan niin tehtä. Minulle se ei ole vaihtoehto.
Minusta on ihan eri muuttaa ulkomaille kouluikäisten lasten kanssa kuin ilman niitä - en enää lähtisi tuosta vaan. Ajattelen katsos lapsianikin. Esim. kaukoidässä heidän elämänsä voisi olla monin tavoin huonompaa kuin täällä - asiat vaativat suunnittelua. Ja moottoripyöräretkille esim. Eurooppaan olisi todella hankala ottaa lapsia mukaan. Loppui kyllä minun av-palstailuni tähän, näkemiin. Yritin saada ap:tä ymmärtämään muidenkin näkökulmia, mutta näköjään täällä saa vaan ilkeilyä osakseen. ps. En todellakaan ole lopettanut elämistä - nautin lapsista täysillä nyt, kun on sen aika.
kun on sen aika. Miten ulkomaille muutto/moottoripyöräily tms. ja lapset poissulkevay toisensa? Miksi ei voi lähteä äkkilomalle, vaikka on lapsia?
Mulle ei tosiaan riitä, että olen jonkun paikan nähnyt, vaan haluan kokea ne uudestaan ja uudestaan. Tai okei, Milano on nähnyt. Oli niin tylsä kaupunki etten varmaan koskaan enää sinne mene.
AP
Eikö ap osaa nauttia elämässä muusta kuin matkustamisesta? Kannattaisiko vähän avartaa näköaloja muutenkin kuin matkustelemalla? Hetimulletännenyt-mentaliteetti aikuisella on aika noloa...
riittää muutamaksi vuodeksi, siksi ajaksi, kun lapset ovat pieniä.
Itse ehdin todellakin reissata, juhlia, tehdä uraa ennen lapsia. Sain lapset lähempänä neljääkymppiä. Olisin toivonut jo aiemmin mutta silloin tulivat. Koska olin ehtinyt nähdä paljon maailmaa ja juhlia paljon ENNEN lapsia, ei ollut vaikea valinta jättäytyä pois työelämästä kuudeksi vuodeksi, kun lapset olivat pieniä. Ei ollut varaa silloin matkustella tms mutta eipä ollut pakottavaa tarvettakaan, koska aikaa itselle oli ollut jo ennen sitä tarpeeksi. Kun palasin töihin, alkoi taas matkustelu ym. Lasten kanssa. Elämä on valintoja ja minun paras valintani oli se, että lapset saivat olla kotona ensimmäiset vuodet rennon äidin kanssa.