vauva ei kävele =(
nyt siis 11kk. Kaikki mun tuttujen lapset on lähteneet kävelemään jo 10kk iässä. Ja nettipalstallakin, minne kirjotan, niin meidän vauva on viimeisin, joka ei osaa kävellä. Mäkin olen itse kävellyt kengillä 1veenä. Milloin lapsi oppii kävelemään?!?!? seisoo kyllä, mutta ottaa tukea sohvasta ja ei yhtään tykkkää kävelykärryistä tai muista. Ottaa kyllä askelia, mutta ei tee sitä mielellään. Mitä mä voin tehdä? Tuntuu pahalta, kun mun lapse on jotenkin hitaampi kun muut :(
Kommentit (78)
oppi 1v4kk iässä kunnolla käveleen. Pitkään harjotteli. Puhetta alkoi tulemaan ja muita taitoja ennen sitä.
että keskimäärin lapset oppivat kävelemään 1v 3kk ikäisinä eli ei todellakaan mitään huolta tai murhetta vielä.
Meillä saatiin odottaa ensimmäisiä itsenäisiä askelia 1v 9kk iäiseksi. Tätä ennen oli jo pitkään kävellyt ns. yhden sormen varassa. Minun vinkkini on, että nauti niistä "pienemmistäkin" editysaskelista, kyllä ne suuret jututkin sieltä sitten tulee.
kiitos ihan äärettömän paljon kannustavista viesteistä. Näitä on tullut kauppareissun aikana paljon! Ihana huomata, että meiän lapsessa ei ole mitään vikaa ja kehittyy omaan tahtiin. Sain roimasti itseluottamusta, jotta en heti ajattelisi pahinta ja osaisin olla vertaamatta muihin. Tämä on se syy, miksi kirjottelen nettipalstoille, jotta saa vertaistukea, kun sitä ei muualta ystäviltä (lapsettomia) saa. Pelastitte mun päivän, KIITOS!!!
t. aloittaja
olen iloinen, että tämä ketju auttoi. Ymmärrän kyllä, että esikoisen kanssa sitä on vähän herkempi ja helposti ajattelee kaavamisesti ja ottaa muiden puheet hyvin vakavasti jne. Äitiys on herkkä juttu. Mutta tässä oletkin saanut hyviä esimerkkejä siitä, ettei toiset lapset kävele edes 1v2kk tai 1v3kk iässä, mutta on kyse kuitenkin pienistä eroista, muutamista viikoista. Toiset kävelee 10 kk iässä, toiset muutamia viikkoja tai kuukausia sen jälkeen. Usein se on myös temperamenttikysymys. Nyt vain se kävely tuntuu elämääkin suuremmalta jutulta. Monesti olen miettinyt, että jos jotain lasteni kohdalla saisin tehdä toisin (he ovat nyt jo isoja), tekisin sen toisin, etten lähtisi stressaamaan joka asiasta niin hirveästi. Helppo sanoa, tiedän, mutta silti yritän rohkaista sinua rentoutumaan ja nauttimaan elämästäsi ja vauvastasi ilman 'suorituspaineita'.
mutta onpa ap:lla odotukset lapsensa suhteen... Meilla esikoinen kaveli 12 kk, kakkonen 11 kk ja kolmonen vasta 15 kk iassa, kaikki ihan normaaleja lapsia...
Kyllä se sieltä kävelemään lähtee kun on siihen valmis, 11kk ei ole kuitenkaan vielä ikä eikä mikään siihen hommaan.
Lohdutukseksi voin kertoa että meidän 1v 5kk on vasta viime viikolla ottanut ensiaskeleensa. Nousi jaloilleenkin vasta 13kk iässä ja nyt pitkään kävellyt kävelyttäen mutta ei vaan ole rohkeutta ollut päästää irti. Nytkin taas ollut hiljaisempia päiviä kävelyn suhteen mutta täytyy antaa toisen ottaa omaan tahtiinsa koska hoputtamalla ja stressaamalla ei nää jutut etene.
Kun oltiin 1 v neuvolassa olin huolissani kun ei vielä seissyt mutta viikko siitä niin nousi jaloilleen. Mutta hienomotoriikka on hallussa, pitää kyniä ja lusikoita kädessä kuin ei mitään ja on syönyt jo pitkään itsekseen. Puhettakin tulee jonkinverran, joten ilmeisesti muut jutut olleet kävelyä kiinnostavampia.
Onkos nyt mammalla kaikki intiaanit kanotissa?
Ei kai kukaan tosissaan kuvittele, että tuonikäinen lapsi on jotenkin epänormaali, jos ei kävele?
ei ole todellakaan mitään tarvetta huolestua. Meillä alkoi tukea vasten kävelemään n. 10kk vanhana mutta ilman tukea 1v 2kk.
On kovin yksilöllisiä nämä uusien taitojen oppimiset, eikä aikaisin oppiminen sinällään tuo lapselle mitään erityistä etua. Eli ei voi yksioikoisesti sanoa, että mitä nuorempana sen parempi. Vanmhempien kesken vaan helposti syntyy tästä jonkinlaista kilpailuasetelmaa. Mutta anna lapsesi kehittyä ja kasvaa rauhassa =). Muuten saat käydä samat hermoilut läpi myös puhumisen, lukemaan oppimisen, pyörällä ajamisen jne jne jne suhteen - ja varsin todennäköisesti ihan suotta.
äläkä myöskään välitä muiden puheista(tääläkin muutama todella ääliömäinen kommentti)mun 1v ei kävele,ei edes nouse itse tukea vasten seisomaan.seisoo kyllä jos nostaa.Esikoinen käveli jo 11kk:den ikäisenä.Meidän "vauva"on peppukiitäjä,eli ei sillä tunnu olevan kiirekkään nousta seisomaan kun pyllylläkin pääsee lujaa :) Huoli pois!!!
nyt siis 11kk. Kaikki mun tuttujen lapset on lähteneet kävelemään jo 10kk iässä. Ja nettipalstallakin, minne kirjotan, niin meidän vauva on viimeisin, joka ei osaa kävellä. Mäkin olen itse kävellyt kengillä 1veenä. Milloin lapsi oppii kävelemään?!?!? seisoo kyllä, mutta ottaa tukea sohvasta ja ei yhtään tykkkää kävelykärryistä tai muista. Ottaa kyllä askelia, mutta ei tee sitä mielellään. Mitä mä voin tehdä? Tuntuu pahalta, kun mun lapse on jotenkin hitaampi kun muut :(
Lapsesi on ihan normaali.
vauvasi on ihan normaali, mutta neuvolantädille voisit vähän purkaa tuntojasi ja huoliasi. Olisi hyvä saada tuohon vertailumeininkiin vähän tolumpi ote; muuten sun seuraavat 15 vuotta on ihan yhtä helvettiä, kun vertaat jokaista kehitysaskelta muihin lapsiin.
tai kilpailla muitten kanssa ollenkaan :( Mutta kun joka paikasta kuulee, että mitä?! eikö se vielä kävele :( Ja jopa mun oma äiti kyselee koko ajan, että noooh, joko se on lähtenyt liikkeelle. Tulee pakostakin sellanen olo, että jotain on vialla :( Miksei täällä ole neuvolaa 10kk iässä!!!! viimeksi oli 8kk ja seuraava 1veenä. Jätetään nyt nuoret äidit pulaan näin pitkäksi aikaa :(!!! Ja yksin miettiessään näistä asioista tulee vielä varmaankin isompia kuin ne onkaan.
mutta kiitos kuitenkin rohakisevista kommenteista.t. aloittaja
Lähti kävelemään 1 vuoden ja 7kk iässä. Hänellä on harvinainen oireyhtymä ja on hypotoninen lapsi. Fyssarilla ollaan käyty syntymästä asti, eikä kuulemma 1,5-vuotiaaksi ole vielä mitään hätää jos ei kävele. Vasta sen jälkeen aletaan epäilemään, joitain ongelmia. Ja jos lapsesi kävelee tukia pitkin jne.. eikä tuohon mennessä ole mitään erityistä huomattu, niin voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että ota rauhallisesti. Lapsesi on täysin normaali. Ihme juttu, ettei osata ottaa asioista selvää, kun ihmetellään, jos 11kuinen ei kävele vielä :D Haha.
Meidän vuodenikäinen tyttö ei kävele eikä tykkää nousta edes tukeavasten vaikka sen osaa...puhettakaan vielä ei ole. Mutta ei kannata olla huolissaan jos lapsi muutoin terve...Meillä ainakin iloinen pikkuneiti.Toki sen ymmärtää et pieni pelko takaraivossa aina omastalapsestaan mut kukin kehittyy omallapainollaan.Niin ja mun veljen poika 2kk nuorempi kävelly jo kuukauden=)
Aika iso osa lapsista ei kävele vielä tuon ikäisenä, eikä tarvitsekaan. Sano ihmettelijöille että olet tyytyväinen kun ei vielä tarvitse juosta lapsen perässä, sitä ehtii tehdä kyllä ihan riittävästi.
mutta onpa ap:lla odotukset lapsensa suhteen... Meilla esikoinen kaveli 12 kk, kakkonen 11 kk ja kolmonen vasta 15 kk iassa, kaikki ihan normaaleja lapsia...
ketju, niin huomaat, miksi ap:llä on huolia! Tylsä kommentti sulla. Tämä on ollut oikein hyväntuulen ketju ja tässä on tsempattu ap:tä. Meilläkin muksu lähti kävelemään vasta nyt 1v3kk, joten ei vielä hätää :) Itselläkin on esikoinen ja ymmärrän vertailun ja paineen. Yritä olla huolehtimatta, saat enemmän iloa lapsestasi, jos et keskity suorittamiseen!!
ihmiset vaan ystävällisesti haluavat kysyä sulta jotain, koska on kohteliasta kysyä vauvan äidiltä vauvan kuulumisia. Ei ne varmasti päivittele, että eikö se tosiaan vielä kävele. Sä vaan otat asian noin.
Jos kyseessä olisi 1.5-v joka ei kävele, niin kaikki vastaantulijat eivät varmaan enää kehtaisi kysyä, että eikö se jo kävele.
Mutta kun kyseessä on vauva, jonka ei vielä edes voi olettaa kävelevän, niin on varmaan ihan ystävällismielistä kehumista olettaa sun lasta niin erikoisen kehittyneeksi yksilöksi että kävelisi jo ennen 1-v päivää.