Äiti ei auta koskaan :(

että ap.lla ja hänen miehellään on yksi lapsi. Heidän äitinsä ei hoida lasta ja anna ap.lle rahaa.

ja hänen selityksensä.

Olen nähnyt niin monta mummia, jotka on kupattu tyhjilleen, että enää en ole niin sinisilmäinen. Naapurin mummi on hyvä esimerkki. Tyttönsä hoidatti lapset hänellä niin, että mummi meinasi uupua. Nyt kun tytöt on murkkuja, ei kukaan enää käy mummia katsomassa. Ei tyttö, eikä lapsenlapset. Arvatkaapa, kuka kolaa naapurin mummin pihat ja hoitaa muutkin raskaat asiat? Ei mummin tyttö vaan me, hänen naapurinsa.

Joten uskon, että ap.n äidillä on syy, miksi ei anna rahaa ja hoitoapua. Ehkä hän toivoo, että ap vihdoin itsenäistyisi tai menisi töihin ja yrittäisi itse elattaa miehensä kanssa perheensä.

ja nyt jopa kuppaamassa tämän kuoliaaksi, koska sinun naapurissasi asuu mummo, jonka pihan joudut kolaamaan?

minä kun sain sen käsityksen, että ap:n äiti ei ole auttanut kertaakaan. kuinka se olisi kuoliaaksi kupattu siinä tapauksessa?

Mutta ap just aikaisemmin tässä ketjussa kertoi, että ovat veljensä kanssa hoitaneet äitinsä muutot, pesseet ikkunat ja tehneet mökin risusavotat ja pesseet kaivot - vaikka mökki on pelkästään äidin käytössä. Että ei nyt ihan vastikkeetonta ole ap:n kaipaama tuki. Ja haussa oli kai ensisijaisesti edes tietynlainen henkinen tuki ja empatia tai seura - vasta toissijaisena satunnainen hoitoapu ja vain sivulauseessa mainittuna taloudellinen tuki, enemmänkin mainintana ettei taloudellista tukea ole annettu - missään ei edes mainittu että sellaista olisi pyydetty. Äiti ei siis vastavuoroisesti ole auttanut yhtään eikä osoittanut oikein minkäänlaista empatiakaan, joka nyt olisi normaalilla tunneälyllä varustetulle ihmiselle itsestäänselvyys vaikkei fyysisesti auttamaan kykenisikään.

Saa kyllä olla melkoinen satutäti että saa tästä väännettyä tilanteen, että nyt ollaan kuppaamassa äidin rahat ja apu hamaan hautaan saakka osallistumatta mitenkään itse äidin auttamiseen.

Paljon tullut vastauksia, kiva juttu.



En ymmärrä sitä, että täällä haukutaan kun ihmettelee, ettei omaa äitiä kiinnosta lapset tai lapsenlapset. Kyllä tässä mielestäni on jotain mätää. Meillä kaikilla on elämässä tilanteita, jolloin on kovilla. Kyllä siinä on jotain hienoa, jos voi kääntyä läheisten puoleen ja pyytää apua. Ja myös antaa sitä vuorostaan tarvitseville. Se on sitä ihmisyyttä.



En tosin tajua, miksi olen äitini välinpitämättömyydestä niin yllättynyt. Jotenkin tämä kaikki on vain iskenyt nyt vahvasti itse tultuani äidiksi. Ehkä tosiaan pitäisi tehdä se surutyö, ettei koskaan saa sitä äitiä, joka olisi aidosti ollut läsnä, tukenut ja rakastanut. Jo nuoresta asti olemme saaneet kantaa vastuuta itsestämme. Äidillä riitti silloinkin rahaa vain omiin menoihin ja harrastuksiin, kun me kuljimme lumpuissa emmekä saaneet mennä kuin koulun ilmaiseen askartelukerhoon. Ikinä ei ollut kotona lämmintä ruokaa. Kaverit meillä ollessaan ihmettelivät miksei jääkaapissa ole mitään. Äidin ja isän erottua äiti muutti käytännössä uudelle miehelleen ja olimme veljen kanssa suurimmaksi osaksi kahden kotona. Taaperoiästä asti isovanhemmat hoitivat meitä kaikki kesät. MIKSI edes kuvittelin, että äitiä kiinnostaisi auttaa minua nyt tai että hän olisi lapsenlapsestaan (ainoasta) kiinnostunut?



Näin tämä on mennyt ja pitää vaan olla odottamatta sieltä suunnasta yhtään mitään. Itse aion kyllä tyttärelleni olla apuna,ja toivon, että hädän tullen minä olen se, jonka puoleen hän kääntyy ja uskaltaa pyytää apua.



Ne jotka haukkuvat minua laiskaksi ja omassa paskassaan makaavaksi märehtijäksi ja kehuvat itse hoitaneensa isot perheet sairaine lapsineen ilman apua: olette selvinneet valtavasta urakasta, mutten ole sitä mieltä että siinä on mitään hienoa. Mielestäni meidän pitäisi ihan oikeasti auttaa toisiamme enemmän eikä kenenkään pitäisi joutua kuukausitolkulla elämään sietokykynsä äärirajoilla.



Isääni minulla ei ole avioeron jälkeen enää ollut läheistä suhdetta. Hänellä on uusi perhe, eikä pidä paljoa yhteyttä - en ole odottanut häneltä enää mitään vuosiin. Olen ollut sen vuoksi äitiini pettynyt, koska olen vielä toivonut jotain muutosta, mutta nyt aion hyväksyä tosiasiat ja alan luoda uutta turvaverkkoa kun saan voimia ja tyttö nukkuu paremmin. Uutta lasta meille ei tule ainakaan ihan pienellä ikäerolla



ap

että a)miksi sinä roikut siinä äidissäsi ja miksi autat häntä ja b) haluatko todella tuollaisen äidin hoitavan lastasi tai olevan läheinen perheessäsi?

suurperheeni kanssa ihan omin voimin mieheni kanssa. Isäni oli viikonloppujuoppo, joka viikonloppuisin pieksi meidät ja äidin yritti välillä tappaa, kuten minutkin. Joten minulla voisi olla oikeaakin murehdittavaa.

Mutta...en tuhlaa elämääni raahaamalla turhia katkeruuksia kivirekenä perässäni. En ole koskaan ymmärtänyt tätä aaveen asennetta, että varmuuden vuoksi kannattaa loukkaantua joka asiasta ja rypeä itsesäälissä ja murehtia ja katkeroitua.

Olen katkaisuut köyden menneistä ja elän tässä päivässä ja tulevaisuudessa. On ihan omaa pöljyyttä pilata oma ainutlaatuinen elämä märehtimällä asioita, mitä ei saa.

Valinta on sinun. Jos koet, että haluat elämästäsi tehdä surkean niin tee. Mutta voit ottaa vastuun omasta elämästä ja tehdä siitä hyvän. Elämä on nimittäin juuri sellaista kuin ITSE siitä tee.

Ja kyllä, minusta on hienoa, että olen saanut ihanan suurperheen ja miehen, joka on ihana. Ja kyllä, minusta on hienoa, että en kanna elämässäni taakkaa lapsuudestani, jota varjosti jatkuva pelkääminen ja puukkojen piilottaminen ja selän piilottaminen liikkatunnilla, ettei jumppaope näe soljen jälkiä selässä.

Ja kyllä, autan äitini, vaikka äiti ei ole hoitanut lapsiamme.

Ne jotka haukkuvat minua laiskaksi ja omassa paskassaan makaavaksi märehtijäksi ja kehuvat itse hoitaneensa isot perheet sairaine lapsineen ilman apua: olette selvinneet valtavasta urakasta, mutten ole sitä mieltä että siinä on mitään hienoa. Mielestäni meidän pitäisi ihan oikeasti auttaa toisiamme enemmän eikä kenenkään pitäisi joutua kuukausitolkulla elämään sietokykynsä äärirajoilla.

Isääni minulla ei ole avioeron jälkeen enää ollut läheistä suhdetta. Hänellä on uusi perhe, eikä pidä paljoa yhteyttä - en ole odottanut häneltä enää mitään vuosiin. Olen ollut sen vuoksi äitiini pettynyt, koska olen vielä toivonut jotain muutosta, mutta nyt aion hyväksyä tosiasiat ja alan luoda uutta turvaverkkoa kun saan voimia ja tyttö nukkuu paremmin. Uutta lasta meille ei tule ainakaan ihan pienellä ikäerolla

ap

Mistä sinä tiedät. Meillä on tiedossa vain yksipuolinen marina että ap.lla ja hänen miehellään on yksi lapsi. Heidän äitinsä ei hoida lasta ja anna ap.lle rahaa.

Koskapa meillä on vain toisen osapuolen kertomus asiasta, meidän täytyy keksiä toinen, kolmas ja kenties neljäskin kertomus ihan itse ja keskustella niistä eikä aloittajan kirjoittamasta aiheesta.

Sympatiat sinulle ap. Toivon että löydät tukiverkkoa muualta. Minua sukulaisista auttaa yksi ja hänkin on sairas ja pystyy auttamaan vain vähän.



En ole löytänyt tukiverkkoa oikeastaan, mutta tykkään lapsistani ja hoidan heidät mielellään itse. Sairastilanteissa nousee joskus katkeruus sitä sukulaista kohtaan joka auttaa kyllä muita, mutta on ilmoittanut minulle että soita MLL:ään.

kun lapsi on sairas ja pitäisi löytää hoitaja huomiseksi. Mies hoiti tänään, itse olen ollut sairaslomalla viime viikon oman sairauteni (ja lapsenkin sairauden) takia, joten toivoin, että hoitaja olisi löytynyt.



Meillä on osallistuvat isovanhemmat. Äitini hoitaa pyydettäessä aina(ei tosin itse tarjoudu, joten pyydänkin harvoin), isäni on sen verran sairas, että isompaa on joskus hoitanut tunnin tai kaksi, mutta pitkäaikaisempaan hoitamiseen ei uskalla antaa lapsia. Anoppi hoitaa myös mielellään. Nyt on vain niin, että äitini on huomenna töissä, isäni tutkimuksissa sairaalassa (eikä hän jaksaisikaan hoitaa noin pitkää rupeamaa ja vieläpä pienempää) ja anoppi hoitaa huomenna tyttärensä lasta niin kuin aina tiistaisin. Kummit ovat kaikki (7 kpl) työelämässä, muuten kyllä hoitaisivat. Ystävät ja naapurit töissä.



Jokaiselle meistä nousee eteen se hetki, kun ei vain niitä hoitajia löydy. Silloin kyllä osaa arvostaa apua, jota muut ovat antaneet. Mutta se ei auta tässä ja nyt. Soitin siis töihin ja ilmoitin olevani taas poissa. Viime kädessä vastaamme itse lapsistamme, mutta hienointa on se, kun voi luottaa suvun ja ystäväpiirin apuun. Vaikka juuri nyt ei sitä apua löytynyt, tiedän, että seuraavalla kerralla tilanne on eri. Toivoisin, että useammat yksin- tai kaksinsinnittelijät ymmärtäisivät, että se apu ei ole taakka vaan rikkaus,jonka avulla lapsetkin saavat mallin siitä, miten toista ei jätetä yksin.



Ap:lle tsemppiä.

Äitini on kuollut, mutta hänestä ei olisi ollut mitään apua, koska oli juoppo. Jos äitisi ei tule avuksi kun itket puhelimessa väsymystäsi niin anna olla. Myönnä itsellesi, että kyseessä on tunnevammainen henkilö ja mene eteenpäin. Olisiko ketään muuta, kummia, kaveria, tms? Rohkeasti vaan pyytämään apua, itse ainakin olen liian arka ottamaan apua vastaan.

Kun saa oman lapsen jota rakastaa enemman kuin mitaan muuta maailmassa sita alkaa peilata myos suhdetta omiin vanhempiin. Tuntuu todella pahalta etta se lapsi omassa itsessa ei ole saanut sellaista rakkautta ja huolenpitoa kuin kukin meista lapsena ansaitsisi. Yhtaan vahattelematta unenpuutetta ym. joka sekin on kamalaa, luulen etta tama on se miksi erityisesti oman aidin auttamattomuus tuntuu niin pahalta, pahemmalta kuin se jos miehen isan kummin kaima ei auta. Me kaikki haluamme rakkautta ja jokaisella on siihen oikeus. Aidinrakkautta pidetaan ehka kaikkein pyyteettomimpana rakkauden muotona. Auttaminen liitetaan rakkauteen. Rakkaus on tekoja. Ei siis ihme etta apua eli rakkautta odotetaan juuri omalta aidilta.





Vaikutat fiksulta ap, jokaisella on oikeus vasya ja pyytaa apua ja saada sita. Toivottavasti loydat sita muualta, aitiasi kun ei valitettavasti voi muuttaa.

Tiedän tunteesi. Minullakin äiti kyllä hoitaa joskus, mutta vain 1 lasta kerrallaan ja minun on oltava itse paikalla (olen 3 lapsen yh). Ei ole koskaan hoitanut lapsia esim. 1 yötä.



Sitten ihmettelee, että kun lapset eivät tule syliin tai välitä mummosta.



Minä ja siskoni olimme molemmat paljon hoidossa mummoloissa ja isäni ja äitini koko ajan töissä. Ovat edelleen koko ajan töissä (65-vuotiaita yrittäjiä) ja haluavat ajatella olevansa yhteiskunnan napa. Köyhä lapsuus ja äitini alkoholistiperhetausta on ilmeisesti vaikuttanut tuohon.



Olen hakeutunut terapiaan, sillä minulla on paljon tunnelukkoja, en uskalla ilmaista tarpeitani ja pyrin aina pärjäämään. Apua voi saada myös AA:n ryhmistä, siellä on alkoholistiperheiden lapsille omia ryhmiä, joista voit saada apua.

sinä et ole sitä tajunnut tehdä, vaan syytät edelleen äitiä kaikesta siitä, mikä omassa elämässäsi on pielessä. Äitisi on aikaa sitten jatkanut matkaansa pois lapsuudenkodistasi (henkisessä mielessä), mutta sinä roikut edelleen äidin helmoissa kasvamatta aikuiseksi.



Sinä, lapsi ja miehesi olette nyt perhe, jossa ensisijaisesti sinä ja miehesi vastaatte kaikesta. Kamalaa, mutta sitä se aikuisuus on, itsestään ja elämästään vastaamista silloinkin, kun ei ole kovin kivaa.

sinä et ole sitä tajunnut tehdä, vaan syytät edelleen äitiä kaikesta siitä, mikä omassa elämässäsi on pielessä. Äitisi on aikaa sitten jatkanut matkaansa pois lapsuudenkodistasi (henkisessä mielessä), mutta sinä roikut edelleen äidin helmoissa kasvamatta aikuiseksi.

Sinä, lapsi ja miehesi olette nyt perhe, jossa ensisijaisesti sinä ja miehesi vastaatte kaikesta. Kamalaa, mutta sitä se aikuisuus on, itsestään ja elämästään vastaamista silloinkin, kun ei ole kovin kivaa.

Koskaan mikään äiti ollutkaan. Otan osaa ap, äitisi kuulostaa kauhealta.

Ja mieskin. Eli teitä on kaksi hoitamassa yhtä lasta.

Mikä olet väheksymään toisen avuntarvetta??? Kaikillako pitäisi olla vähintään yhtä raskasta kuin sulla ja tarvita vain sitä mitä sinä tarvitset??

Kyllä mun mielestä on tosi surullista jos vanhemmat eivät koe saavansa yhtään henkistä/konkreettista tukea saati rakkautta ja kiintymystä OMILTA VANHEMMILTAAN siihen omaan perheenperustukseensa. Johan se on henkisesti suuri puute sekä lapsen että äitin j aisän elämässä. Lopulta ihmisillä on vain toisensa ja se rakkaus ja yhteys mitä toisten kanssa koetaan, sitä ei pitäisi hyväksyä. Itse lienet jäänyt paitsi aika paljosta? Ja joo, en lukenut vielä ketjua pidemmälle, mut voin veikata että kaltaisiasi vaille jääneitä on tämä ketju pullollaan. On vain ja ainoastaan surullista etteivät lähi-ihmiset ole toisilleen läheisiä ja auta toisiaan silloin kun joku apua kaipaa. Että voimia ap...

Ja mieskin. Eli teitä on kaksi hoitamassa yhtä lasta.

Mikä olet väheksymään toisen avuntarvetta??? Kaikillako pitäisi olla vähintään yhtä raskasta kuin sulla ja tarvita vain sitä mitä sinä tarvitset?? Kyllä mun mielestä on tosi surullista jos vanhemmat eivät koe saavansa yhtään henkistä/konkreettista tukea saati rakkautta ja kiintymystä OMILTA VANHEMMILTAAN siihen omaan perheenperustukseensa. Johan se on henkisesti suuri puute sekä lapsen että äitin j aisän elämässä. Lopulta ihmisillä on vain toisensa ja se rakkaus ja yhteys mitä toisten kanssa koetaan, sitä ei pitäisi hyväksyä. Itse lienet jäänyt paitsi aika paljosta? Ja joo, en lukenut vielä ketjua pidemmälle, mut voin veikata että kaltaisiasi vaille jääneitä on tämä ketju pullollaan. On vain ja ainoastaan surullista etteivät lähi-ihmiset ole toisilleen läheisiä ja auta toisiaan silloin kun joku apua kaipaa. Että voimia ap...

...kannatan tuota irrottautumista. Minäkin pyrin siihen. Aiemmin kun pyysin äitiä avuksi, hän koko ajan arvosteli ja haukkui lapsia ja lapsille tuli tosi paha mieli. Eli kaikesta avustakin tulee paha mieli. Ja äitini ei ole sellainen ihminen, jota kiinnostaisi henkinen kasvu tai kehittyminen missään asiassa (riittävästi rahaa, niin hyvin menee). Eli koen, että asiasta on turha keskustella. Niinpä pyrin ottamaan etäisyyttä.

Nyt etsin varamummoa, kokeile sinäkin sellaista. Sitä toimintaa on vapaaehtoistoimintana joillakin paikkakunnilla. Toiset eläkeläiset haluavat toimia varamummona, jos heillä ei ole omia lastenlapsia. Ihana ajatus!

Oma mummini auttoi äitiäni aikoinaan (olin koliikkivauva) ja äitini on auttanut oman lapseni hoidossa, joka on ollut niin helppo lapsi, että ihan hävettää. Ja jos oma lapseni lapsia saa, niin autan mielelläni.

ja silti nämä mammat ei jää paikalleen märehtimään ja kadehtimaan kavereitaan ja katkeroitumaan omassa paskassaan. On paljon perheitä, jotka maksavat itse kulunsa ja hoitavat omat lapsensa. Ihan hyvä ap.n kuulla, että tällaisiakin on, jotka pärjää itse. Toki voi jäädä itkemään ja kadehtimaan kavereita.

Minulla on kolma lasta eikä tukiverkkoa lainkaan. Mies tekee jatkuvaa 3-vuototyötä joten on epäsäännöllisen säännöllisesti kotona. ja ihan hyvin olen pärjännyt vaikka kaksi lapsista olleetkin allergisia ja nukkuneet huonosti. Niin ja kahdella nuorimalla ikäeroa 1v.

Olen ehkä tyhmä mutta en ymmärtänyt miten tuo viesti liittyy ap:n kysymyksiin ? Tai miten tuo auttaisi ap:ta ? Tai tsemppaisi ? Ainut syy minkä keksin tuon viestin kirjoittamiseen lienee viestin kirjoittajan oman sädekehän kiillotus. t. Kolmen allergisen lapsen äiti joka on ollut välillä tosi loppu vaikka sai apua äidiltäänkin

tarkoita etteikö pärjäisi myös itse. uskomatonta paskaa täällä kirjoitetaankin. On tervettä tarvita apua ja pyytää apua. Ei ole mitään hienoa ja kunnioitettavaa siinä että väheksyy toisen avuntarvetta ja korostaa sitä että itseä selviää ilman muita. tai että koska joku jossain joutuu selviämään kuitenkin ilman apua niin muutkaan ei saa apua tarvita saati saada. Olette kyllä niiin pimeitä. Sääliksi käy teidän lapsia.

ja ajattelee vaan, että pitää pärjätä, kertoo tunne-elämän ongelmista ja niitä pitäisi alkaa työstää, ettei siirrä samoja ongelmia lapsilleen.

t. se tunnelukkoinen

Miksi ihmeessä aina äidin pitää olla ilmainen piika?

Mun mielestä vanhempien vastuu lapsistaan loppuu, kun lapsi lähtee omilleen. En voisi kuvitellakaan etenkään rahallista apua. Lastenhoitoavuntarpeen ymmärrän väsymyksesi kannalta, mutta vanhemmilla ei ole mitään velvoitetta siihen. Sen sijaan kuunteleminen ja sanallinen ymmärrys ei "maksa" vanhemmille mitään ja siinä olen kanssasi samaa mieltä.

Itsekin soittelen äitini kanssa miltei päivittäin, välimatkaa on 500km. Olen hyväksynyt sen, etten saanut apua lastenhoidollisesti silloin, kun olin aivan uupunut, äitini oli jo silloin eläkkeellä ja hyväkuntoinen. Mutta kuten sanoin, minusta pitää mennä vanhempien ehdoilla. Heitä ei voi syyllistää siitä, ettei heiltä saa lastenhoitoapua tai rahallista tukea. He ovat oman osuutensa velvollisuuksistaan vanhempina jo hoitaneet.