Äiti ei auta koskaan :(

mutku ei vaan kiinnosta ni ei...

Hän on lapsensa kuulemma jo hoitanut. Rahallista apua ei tipu, mutta onhan paljon muistettaviakin, joten ei ihme. Sen sijaan käsitöitä tekee ja näitä jakaa kaikille tasapuolisesti. Lapsenlapset eivät saa edes kutsua häntä mummoksi. Pitää puhutella nimellä. Audienssia pyydettävä, ei saa vaan tupsahtaa kylään kun voi olla epäsopiva aika. Että tällainen rouva.

Sinun pitää pitää huoli omasta jaksamisestasi joten yritä hannkia joku avuksi. Hanki vaikka varamummo tai muuta vastaavaa. Äitisi asenne ei siitä muutu joten anna olla.



Oma anoppini oli juuri samanmoinen kuin joku yllä mainosti - hoiti superihmisenä kaikki ja eikä apua mistään saatu. Itse on pärjättävä jne... joten ei tullut apuja meillekään. Onneksi omat vanhempani ymmärsivät missä mennään. Nyt anoppi on katkera kun pojallaan on läheisempi suhde äitiini kuin omaan äitiinsä ikinä.

Minulla on äiti joka kyttää kaikkien suhteet: omaa vertaa lapsenlapsiinsa toisien mummojen kautta.



Hän on joutunut pärjäämään omillaan, joka ei kuitenkaan pidä paikkaansa koska hän laittoi lapsensa tekemään pienempien hoitamisen, käytiin kaupassa, siivottiin jne.



Nyt hänellä on ollut vaikeaa. Kaikilla on ollut vaikeaa. Silti HÄN ilmoitti ettei jaksa kuunnella kenenkään valituksia.

Mistä HÄN itse puhuu kun tapaa muita? Olettaa että ME kuunnellaan hänen valitusta.



Niin se metsä vastaa kuin sinne huutaa.



Äitini hoitaa lapsiani jos pyydän. Parin tunnin jälkeen tunnen jo oppineena että pitää jo mennä takaisin. Se on aivan erilaista oli hoitajana joku muu sukulainen tahansa.

Äitini arvostelee, sanoo ääneen mielipiteitään.

Meillä on ollut pari viimestä vuotta sellaista että äiti sanoo miten kasvattaa lapsia.

Minulla on lapset jotka kyllä tottelee mutta annas kun äiti tulee meille niin ovat riiviöitä.. Se oikeasti on kurjaa kuultavaa. Mikä hän on arvostelemaan?

Ja vastaavasti hän kai häpeää omaa kurikasvatustaan ja valittaa jos passitan lapsen huoneeseensa.



En voisi koskaan kuvitella olevani tuollainen äiti kuten hän on.

Kyllä äitikin voi olla itsekäs, minusta vanhemmuuteen kuuluu isolta osalta nöyrtyminen ajatukseen että lapset tulee ensin.



Hän ei ottanut huomioon omia lapsiaan eikä ole pyytteetön nyt mummonakaan. En tiedä mikä äidilleni on tärkeää, se että pääsee meille lapsenvahdiksi (lässyttämään mitä meidän kotona pitää tehdä) vai se että tapaa lapsenlapsiaan ja saa heidän kanssa hyvän suhteen.



Minulle äitinä on tärkeää hyvät suhteet lapsiini ja sallin heidän elää tavallaan kun kasvaa ja toivon että mahdolliset lapsenlapset joskus saisivat kanssani hyvän suhteen. Ei sitä että avautuisin miten rasittavia he ovat.

Ei sinunkaan tarvitse auttaa vanhusta kaupassakäynneissä ym eikä pitää seuraa vaikka kuinka olisi yksinäinen.

Voisiko olla niin, että vanhus ei ole saanut aikoinaan apua ja siirtää nyt samaa eteenpäin. Olisikohan nyt aika katkaista kierre. Kyllä jo pienten lasten olisi hyvä huomata, että isovanhempia autetaan, että aikanaan auttaisivat myös omia vanhempiaan.

Olen myös sitä mieltä, että jos yhdessäolo on luontevaa ja vanhemmat kutsutaan muulloinkin kuin merkkipäivinä, hoitopyyntöihinkin yleensä suhtauduttaisiin suopeasti. Kaikissa tapauksissa ei tietenkään valitettavasti näin tapahdu.

Miksi sinun pitää soitella sinne monta kertaa viikossa ja paapoa jne.?



Palkkaa kotiin hoitoapua ja verkostoidu muiden äitien kanssa!



Menkää koko perhe matkalle ja levätkää vuorotellen.



Mene hotelliin viikonlopuksi ja jätä lapsi isälle.



2, jolla nuorimmainen astmalapsi valvotti kuusi vuotta putkeen

Minulla on kolma lasta eikä tukiverkkoa lainkaan.

Mies tekee jatkuvaa 3-vuototyötä joten on epäsäännöllisen säännöllisesti kotona.

ja ihan hyvin olen pärjännyt vaikka kaksi lapsista olleetkin allergisia ja nukkuneet huonosti.

Niin ja kahdella nuorimalla ikäeroa 1v.

Tuntuu varmasti kurjalta! Ehkä pahinta minulle oli se että apua ei saanut vaikka sitä pyytäisi. En pyydä useinkaan vaan olen enemmän semmoinen pärjääväinen tyyppi. Oma äitini asui vielä ihan vieressä. Minäkin soitin välillä ja itkin puhelimessa kun olin niin väsynyt, mutta ei. Olen myös sitä mieltä että läheisiä autetaan silloin kun he apua tarvitsevat. JA aion olla läsnäoleva mummo jos joskus saan lapsenlapsia!



En osaa oikein neuvoa, mutta haluan vaan sanoa että on meitä muitakin. Unenpuute on vakava terveysriski ja vaikuttaa arkeen, jaksamiseen ja ihan kaikkeen. Voisitko luoda suhteita naapureihin, muihin kotiäiteihin tms. ja sitä kautta luoda oman verkoston. Jaksamista!

Ei sinunkaan tarvitse auttaa vanhusta kaupassakäynneissä ym eikä pitää seuraa vaikka kuinka olisi yksinäinen.

Voisiko olla niin, että vanhus ei ole saanut aikoinaan apua ja siirtää nyt samaa eteenpäin. Olisikohan nyt aika katkaista kierre. Kyllä jo pienten lasten olisi hyvä huomata, että isovanhempia autetaan, että aikanaan auttaisivat myös omia vanhempiaan.

Miksi aikanaan auttaa vanhempiaan,jos heitäkään ei kiinnosta oman lapsen jaksaminen äitinä??

Olen myös sitä mieltä, että jos yhdessäolo on luontevaa ja vanhemmat kutsutaan muulloinkin kuin merkkipäivinä, hoitopyyntöihinkin yleensä suhtauduttaisiin suopeasti. Kaikissa tapauksissa ei tietenkään valitettavasti näin tapahdu.

Mä en olis oikeasti selvinnyt ilman mun vanhempien apua. Toinen lapseni oli juuri tuollainen heräilijä yli vuoden ikään. Pahimpina päivinä kuulin harhoja. Mies alkoi yrittäjäksi toisen lapsen vauvavuotena ja teki ympäripyöreitä päiviä. Kyllä mun mielestä isovanhempien tehtävä on auttaa, hyvänen aika, kyse on omasta lapsesta!!!



Autetaanhan sitä muutenkin toisia ihmisiä, vieraampiakin. Jos joku sukulainen on huonossa kunnossa, usein muut käyvät katsomassa, tekevät kotitöitä, kauppareissuja jne. Miksi aina kun kyse on äidin uupumuksesta lapsen kanssa, vedotaan siihen että itepä lapset teit, mäkin hoidin omani jne? Jos kyse olisi vaikka jostain sairaudesta, silloinko olisi parempi syy auttaa?



Kuulostaa ikävä kyllä että ap:n äiti on jonkinsortin tunnevamman omaava ihminen. Kyllä normaali isovanhempi HALUAA auttaa omaa lastaan ja varsinkin hoitaa ja tutustua lapsenlapseensa.



Mä lopettaisin myös kaiken äidin avustamisen. Ei ole oikein kun mitään vastavuoroisuutta ei ole.

Koskaan ei olla saatu apua äidiltäni, tai keneltäkään muultakaan. Rahaa vanhempani antavat ja kai kuvittelevat sillä korjaavan kaiken.

Meillä on kolme lasta ja neljännenkin haluaisin, mutta en vain jaksa enää, kun mistään ei tule henkistä tukea eikä muutakaan tukea. Onhan minulla mies, mutta hänkin on jo todella väsynyt arkeen, hänkin kaipaa samalla tavalla edes pientä hengähdystaukoa, joten tuki sieltäkinpäin on aika heikkoa.



Joku tuolla kirjoitti yhdestä lapsesta ja kahdesta hoitajasta. Mä kyllä ymmärrän täysin, että myös yhden lapsen vanhemmat voivat väsyä ja kaivata apua. Kun on vain yksi lapsi, niin vanhemmt joutuu aika pitkälti viihdyttämään sitä lasta koko ajan. Kun on sisaruksia, niin lapset leikkii yhdessä ja siinä mielessä vanhemmilla on helpompaa.

Minulla on sama tilanne. Äiti ja isä eivät auta lainkaan - meillä oli myös samanlaiset vauvavuodet molempien lasten kanssa.



Appi on kuollut, ja anoppi äitinsä omaishoitaja (+ käy töissä).



Jotenkin saattaisin ymmärtää, jos vanhempani olisivat myös aikanaan pärjänneet yksin, vaan kun ei. Minä ja veljeni olimme aina jommassa kummassa mummolassa iltapäivisin ja viikonloppuisina. Silti apua ei heru ja se tuntuu tosi pahalta, sillä vanhemmat ovat hyväkuntoisia.



Kumpikaan heistä ei ole kertaakaan hoitanut lapsiamme edes puolta tuntia (kerrankin pyysin, kun piti heillä kyläillessä kipaista kauppaan, niin ei, lapset mukaan vaan kauppaankin).



Yritän ylläpitää hyviä suhteita lasten takia, mutta kieltämättä pienoinen katkeruus tulee. Että kenen puoleen aiotte kääntyä, kun vanhuus tulee ja yksinäisyys. Kuka silloin auttaa?

Hoitoapua on aina saatavissa, samoin keskusteluseuraa.



Tosin samalla menetimme oman kodin, koska tämä on nyt anopinkin asuinsija. Mutta toisaalta - kaikkea ei voi saada eli jos haluaa vanhempansa osaksi jokapäiväistä elämää, pitää hyväksyä, että he ovat sitä täysillä.

satunnaistutut eivät tarjonneet apuaan, vaikka näkivät, miten 5 lapsen kanssa olimme miehen kanssa nääntymäisillämme. Kyllä minusta kaikkien tulee auttaa kaikkia, ja jos me halusimme monta lasta, pitää muiden ymmärtää tulla apuun hoitamaan lapset, laittamaan ruokaa, siivoamaan ja tarjoamaan meille vanhemmille hengähdystauko. Ihan kuin töissä ei tajuttaisi, että he eivä ole oikeita kavereita, jos eivät tule avuksi. Sama koskee siskojani ja veljen siskoa, jotka kaikki vetoavat siihen, että itsepä teitte lapsenne. Minusta sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa vaan ainoastaan sillä, että meitä kuuluu auttaa!

Mun mielestä vanhempien vastuu lapsistaan loppuu, kun lapsi lähtee omilleen. En voisi kuvitellakaan etenkään rahallista apua. Lastenhoitoavuntarpeen ymmärrän väsymyksesi kannalta, mutta vanhemmilla ei ole mitään velvoitetta siihen. Sen sijaan kuunteleminen ja sanallinen ymmärrys ei "maksa" vanhemmille mitään ja siinä olen kanssasi samaa mieltä.



Itsekin soittelen äitini kanssa miltei päivittäin, välimatkaa on 500km. Olen hyväksynyt sen, etten saanut apua lastenhoidollisesti silloin, kun olin aivan uupunut, äitini oli jo silloin eläkkeellä ja hyväkuntoinen. Mutta kuten sanoin, minusta pitää mennä vanhempien ehdoilla. Heitä ei voi syyllistää siitä, ettei heiltä saa lastenhoitoapua tai rahallista tukea. He ovat oman osuutensa velvollisuuksistaan vanhempina jo hoitaneet.

kieroutunut ajatus, että mikäli ei ole itse aikanaan saanut apua, voi kostaa tämän omille lapsilleen toimimalla samoin! Vai näinkö tosiaan itsekin meinasitte omia lapsianne aikanaan kohdella?



Meillä molemmat mummot ovat lasten elämässä ja auttavat tarvittaessa. Siitä huolimatta, etteivät itse ole saaneet omilta vanhemmiltaan apua ja ovat huonoissa väleissä. Mutta anoppi sanoikin, että koska hän ei ole saanut apua ja tietää kuinka vaikeaa se on, haluaa hän auttaa meitä.



Arvostan paljon heidän apuaan, enkä pidä sitä itsestään selvänä. Autan itsekin tarvittaessa muita ja tulen auttamaan omia lapsiani aikanaan.



Tulen surulliseksi näiden ihmisten puolesta, jotka tässäkin ketjussa ivallisesti kirjoittavat, kuinka jokaisen tulisi pärjätä omillaan. Surullista.

jos on esimerkiksi itse sairastunut tms. niin ettei sitä ole mitenkään voinut ennakoida.



Minä esimerkiksi mursin selkäni ja kyllä vähän hätkähdin, kun sukulainen kieltäytyi auttamasta miestäni hetkellisesti, siis tyyliin kahta minuuttia, eräässä yllättävässä tilanteessa. Siis sanoi tylysti, että ei käy, hoida itse kersasi.



Eipä ole sen jälkeen paljon tarvinnut meiltä odottaa joustoa...



2

satunnaistutut eivät tarjonneet apuaan, vaikka näkivät, miten 5 lapsen kanssa olimme miehen kanssa nääntymäisillämme. Kyllä minusta kaikkien tulee auttaa kaikkia, ja jos me halusimme monta lasta, pitää muiden ymmärtää tulla apuun hoitamaan lapset, laittamaan ruokaa, siivoamaan ja tarjoamaan meille vanhemmille hengähdystauko. Ihan kuin töissä ei tajuttaisi, että he eivä ole oikeita kavereita, jos eivät tule avuksi. Sama koskee siskojani ja veljen siskoa, jotka kaikki vetoavat siihen, että itsepä teitte lapsenne. Minusta sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa vaan ainoastaan sillä, että meitä kuuluu auttaa!

Mun mielestä vanhempien vastuu lapsistaan loppuu, kun lapsi lähtee omilleen. En voisi kuvitellakaan etenkään rahallista apua. Lastenhoitoavuntarpeen ymmärrän väsymyksesi kannalta, mutta vanhemmilla ei ole mitään velvoitetta siihen. Sen sijaan kuunteleminen ja sanallinen ymmärrys ei "maksa" vanhemmille mitään ja siinä olen kanssasi samaa mieltä.

Itsekin soittelen äitini kanssa miltei päivittäin, välimatkaa on 500km. Olen hyväksynyt sen, etten saanut apua lastenhoidollisesti silloin, kun olin aivan uupunut, äitini oli jo silloin eläkkeellä ja hyväkuntoinen. Mutta kuten sanoin, minusta pitää mennä vanhempien ehdoilla. Heitä ei voi syyllistää siitä, ettei heiltä saa lastenhoitoapua tai rahallista tukea. He ovat oman osuutensa velvollisuuksistaan vanhempina jo hoitaneet.

Anteeksi vain, mutta mulle tulee aina tällaisista viesteistä mieleen että asia (hoitamattomuus) on pakko selittää itselle näin että pystyy olemaan tekemisissä omien vanhempiensa kanssa katkeroitumatta.

Oikeesti mikään ei oikeuta sitä ettei AUTETA hädässä olevaa, jos itsellä aikaa/jaksamista on!!! En tarkoita tällä sitä että isovanhemmat olisi joku lastenhoitoautomaatti vaan sitä että kun on raskain vaihe, isovanhemmat HALUAVAT itse auttaa koska kyse on heidän omasta lapsesta, jolla on vielä pieni lapsi/lapsia itselläänkin! Vaikka lapsi on aikuinen, kyllä normaalit vanhemmat haluavat olla oman lapsensa tukena aikuisiälläkin, vai miten itse ajattelet? Sama asiahan se vaikka on jos oma lapsi sairastuisi syöpään aikuisiällä, eikä jokainen normaali mummu/pappa tulisi silloin hätiin jos kykenee? Auttamaan lasten kanssa, tekemään ruokaa jne, jos perheen äiti on "poissa pelistä?" Voishan tuossakin tilanteessa vaan kommentoida, että vastuu loppui siihen 18 v. ikään. Kyse on lähimmäisenrakkaudesta ja vielä suuremmalla syyllä kun kyse on oman lapsen jaksamisesta!

On aivan käsittämätöntä lukea tälläistä. Mun mielestä se kertoo tunne vammasta jollain tasolla! Minä auttaisin sinua jos olisin ystäväsi ja lähellä. Me teemme myäs ystävien kanssa niin. Mikä ihmisiä vaivaa nykyään.. Itsellä kaksi lasta ja minun ja mieheni vanhemmat molemmat auttavat tarvitteassa ja monesti auttavat ilman, että tarvitsee pyydellä. Nauttivat lastenlapsistaan ja ovathan he minun vanhempani! En pidä isovanhempiani"lastenhoitajana" tyyliin joka päivä tai viikko tai kuukausi, mutta tiedän että he ovat olemassa ja apuna tarvittaessa. Ja tämä myös puolin ja toisin...