Avioehto, mitä se kertoo suhteesta?

Kummallekin tulossa aikanaan isot perinnöt ja sukutilat. Jos tulee ero niin nuo ovat määritelty toisen ulottumattomiin.



Ihan normi käytäntö mun mielestä:)

olemme kakskymppinen pari, yhdessä jo 5 vuotta. emme ole kihloissa, mutta yhdessä asumme ja pikkuhiljaa yhdessä hankimme omaisuutta. jos menemme tulevaisuudessa naimisiin, niin kannattaako avioehto? kaikki on hankittu yhdessä alusta asti

olemme kakskymppinen pari, yhdessä jo 5 vuotta. emme ole kihloissa, mutta yhdessä asumme ja pikkuhiljaa yhdessä hankimme omaisuutta. jos menemme tulevaisuudessa naimisiin, niin kannattaako avioehto? kaikki on hankittu yhdessä alusta asti

Jos haluatte, että mahdollisessa erossa kaikki jaetaan tasan, ei avioehtoa kannata tehdä ja maksaa siitä jollekin juristille.

Jos haluatte tehdä jotain rajoituksia tähän toisen avio-oikeuteen koskien kumppanin omaisuutta, silloin on tehtävä avioehto, mikäli menette naimisiin.

Kumpi tahansa vaihtoehto on tietenkin ihan ok.



t. edellinen

että fiksuja aikuisija liitossa kaksi. tällaiset asiat aina hyvä sopia. liitto kestää paremmin selkeillä pelisäännöillä, olipa avioehto sitten millainen tahansa (se on parin oma asia) ja en usko että ketään voi avioehdolla hyväksikäyttää, kiristää tai alistaa. kaksi aikuista ihmistä sen tekee. jos ei tee niin sekin parin oma asia

Mitä teillä on siinä ehdossa, miten olette jakaneet asuntonne? Ja miten erilaiset elämäntilanteet vaikuttaa vuosien varrella maallisen mammonan jakoon?

että haluan perintötilani päätyvän meidän yhteisille lapsilleme eikä miehen aikaisemman avioliiton rakkauden hedelmille.

Talousasiat on hoidettu niin, että on yksi yhteinen tili jolta maksetaan laskut, asunto on kummankin nimissä ja asuntolainaa lyhennämme yhtä paljon.



Suhteen laatu on meillä ainakin hyvä - paljon halauksia ja hellyttä, melkein joka päivä sanomme rakastavamme, kumpikin ottaa toisen huomioon ja arki muutenkin mukavaa. Yhdessä oltu viisi vuotta.

Ajatteleppa nyt:



sulla on omaisuutta, puolisollasi ei ja menette naimisiin. Puolisostasi tulee juoppo narkkari ja eroatte. Puolisosi vie puolet omaisuudestasi.



Onko kivaa? Onko reilua?



Samoin se on erittäin järkevä tapaa pitää omaisuus omassa suvussa ja omilla lapsilla. Pahimmassa tapauksessa rakas talosi tai kesämökkisi on jonain päivänä exäsi lapsilla. Siis ei edes teidän yhteisillä vaan exäsi edellisen liiton lapsilla.



Onko kivaa? Onko reilua?





Avioehto on järkevää omaisuudenhoitoa - sillä ei ole parisuhteen kanssa mitään tekemistä.

Eikö se kerro jotain, sen että ei luota sittenkään yhteiseen tulevaisuuteen. Ei luota puolisoonsa taikka itseensä?

Ei kerro tuosta mitään. Avioehto on vähän kuin vakuutus. Vai mitä mieltä olet:

olisko nastaa jos sun hiellä ja vaivalla keräämästä omaisuudesta puolet lähtisi miehes matkaan kun eroatte? Siis sillä edellytyksellä, että sinä olit varakas ja mies tyhjätasku kun menitte naimisiin.

?

En ymmärrä miksi avioehdosta pitää tehdä joku luottamuskysymys. Ihan nykyaikaa ja helpottaa tosiaan asioita jos se ero nyt tulee. Elämästä kun ei koskaan tiedä.



Minä ajattelen avioehtoa ikään kuin jonkin sortin vakuutuksena; jos kaikki on hyvin liitossa ei paperilla ole mitään merkitystä. Eikä sen tekeminen tosiaan ole mikään ennuste että ero tulee. Järkevää asioiden hoitoa etenkin jos varallisuutta on.

eli siitä, että haluaa tasapuolisen ja oikeudenmukaisen kohtelun puolisolleen siinäkin tapauksessa, että jotain ikävää tapahtuisi. Otetaanhan henkivakuutuksiakin, vaikka ei toivota kuolemaa - miksi ei siis tehtäisi avioehtoa? Ei sitä tehdä eroa varten vaan siksi, että elämässä voi tulla eteen tilanteita, joita ei siinä avioliiton solmimisvaiheessa osata ennakoida. Kun se mietitään valmiiksi jo alussa, ei liiton aikana tarvitse hätäillä turhia. Ja jostain syystä avioshdolliset liitot kestävät pitkään ehkä juuri siksi, että on paperilla sovittu talousasiat kuntoon. Kumpikaan ei voi uhkailla, että ottaa talon ja toinen jää puille paljaille.

En halua, että perintömökkimme päätyy pahimmassa tapauksessa mieheni serkulle. Tai kuka ties nyt sitten onkaan perintökaaressa lapsettomalla ja sisaruksettomalla miehellä ensimmäisenä...

Tyttären mielestä ehtoa ei tarvittu. Liitto kesti reilut 8v ja sitten pantiin ero vireille. Siinä meni puolet perintökesämökistä sekä tytär joutui maksamaan puolet miehen opintolainasta. Joutui ottamaan lainaa pankista. Siinäpä vastavalmistunut yh-lähihuoltaja makselee. Olis kannattanut tehdä se ehto.

Vain sen vuoksi että "pelkää" mahdollista eroa, siis jo valmiiksi miettii tämmöisiä? Siis, hyvähän sitä on miettiä mutta jotenkin vaan tuntuu kylmältä tai ikävältä. En tiedä. Aikoinaan omassa kodissani vanhempani jakoivat kaiken eikä mitään ehtoja ollut. Kaikki rahat, talot, mökit, tilit olivat yhteisiä. Siksi kait tämä avioehto tuntuu kummalliselta?

Ja jostain syystä avioshdolliset liitot kestävät pitkään ehkä juuri siksi, että on paperilla sovittu talousasiat kuntoon. Kumpikaan ei voi uhkailla, että ottaa talon ja toinen jää puille paljaille.

No nimenomaan avioehtotapauksessahan se toinen voi uhkailla että ottaa talon ja vippaa toisen pihalle, jos se talo on vain toisen omaisuutta. Sen sijaan liitossa jossa avioehtoa ei ole, ei toista voi jättää puille paljaille.

Vain sen vuoksi että "pelkää" mahdollista eroa, siis jo valmiiksi miettii tämmöisiä? Siis, hyvähän sitä on miettiä mutta jotenkin vaan tuntuu kylmältä tai ikävältä. En tiedä. Aikoinaan omassa kodissani vanhempani jakoivat kaiken eikä mitään ehtoja ollut. Kaikki rahat, talot, mökit, tilit olivat yhteisiä. Siksi kait tämä avioehto tuntuu kummalliselta?

Vaikka liiton aikana kaikki on yhteistä, niin kyllä avioero saa aika monesta ne raadollisimmat piirteet esille. Kun ei enää muuta ole jäljellä niin rahasta kyllä saa aika paljon taistelua aikaan. Jos on avioehto, jää ehkä pahimmat sodat käymättä ja ainakin säästää hermojaan.

ei ollut mitään isompia omaisuuksia/perintöjä monella tulossa. Nykyään eri asia, siinä missä ennen mentiin teineinä naimisiin ja rakennettiin se elämä YHDESSÄ, nykyään mennään naimisiin myöhemmin ja 30-v ihmisillä yleensä on elettyä elämää takana (omaisuutta, lapsia aiemmista suhteista jne)

tällä hetkellä, mutta jos menisimme naimisiin, haluaisin ehdottomasti avioehdon.

Mies on tällä hetkellä varakkaampi, haluaisin tuoda esiin sen, että en ole kiinnostunut hänen omaisuudestaan.



Avioliitto on muuten aina myös taloudellinen instituutio. On tyhmää sotkea siihen höpötystä romanttisesta rakkaudesta. Jos ei kykene argumentoimaan muuta, kuin että "ei rakasta tai uskoo, että erotaan", on mielestäni naiivi. Avioehto ei ole mikään tunneasia.



Minä tulen itsekin perimään jonkinlaisen omaisuuden sitten kun sukulaisistani aika jättää, joten en avioehdon myötä jäisi puille paljaille. Minusta kuitenkin avioehto pitäisi hyvällä tavalla erillään omaisuudet. Ajattelen jopa välejä mahdollisiin appivanhempiini.



Toinen syy on se, että ystäväni, jolla oli avioehto, erosi. Avioehto teki heidän erostaan helpon, ei ollut mitään riitelemistä omaisuudesta.

Vain sen vuoksi että "pelkää" mahdollista eroa, siis jo valmiiksi miettii tämmöisiä? Siis, hyvähän sitä on miettiä mutta jotenkin vaan tuntuu kylmältä tai ikävältä. En tiedä. Aikoinaan omassa kodissani vanhempani jakoivat kaiken eikä mitään ehtoja ollut. Kaikki rahat, talot, mökit, tilit olivat yhteisiä. Siksi kait tämä avioehto tuntuu kummalliselta?

että voisin tietää, että mahdollisessa erotilanteessa kaikki menee sopuisasti, on paljon järkevämpää ottaa avioehto.