Avioehto, mitä se kertoo suhteesta?

avioehto kertoo RAKKAUDESTA! Siitä, että haluaa olla toisen kanssa pelkästään rakkauden takia! Ei sen takia, että kyttää sen rahoja!

entä sitten sen toisen osapuolen kannalta? Kertooko se hänenkin osaltaan rakkaudesta, kun hän haluaa rajata rahansa puolison ulottumattomiin?

Ja onko tämä nyt ymmärrettävä niin, että avoliitto on todennäköisimmin rakkausliitto, koska siitä ei edes voi saada taloudellista hyötyä? Eikä varsinkaan niitä toisen rahoja?

avioehto kertoo RAKKAUDESTA! Siitä, että haluaa olla toisen kanssa pelkästään rakkauden takia! Ei sen takia, että kyttää sen rahoja!

Mitenkäs sitten tällainen tilanne: Köyhä pariskunta elää avoliitossa, mutta toinen saa jostakin isohkon omaisuuden. Tällä rikastuneella on välit poikki sukunsa kanssa. Hän haluaa varmistaa, etteivät kusipäiset sukulaiset saa hänen rahojaan, joten hän menee kumppaninsa kanssa naimisiin. Eli periaatteessa avioidutaan rahojen takia - koska muuten pariskunta olisi mielellään elänyt avoliitossa, avioliitolla ei ole mitään henkilökohtaista merkitystä heille.

Tämä oli kuvitteellinen tilanne, mutta voisi olla totta omassa tapauksessani. Paitsi toki nyt, kun meillä on lapsia - lapsethan perivät joka tapauksessa. Mutta kertooko tämä esimerkki sinusta siitä, että kyse ei voi olla oikeasta rakkaudesta, jos mennään naimisiin rahan takia?

kertoo järjestä - aina. Näin sanoi minulle juristi.

niin varmasti sanoo. Juristien kannalta olisi fantsua, että kaikki parit tekisivät avioehdon - juristin kanssa. Sehän tuo juristille lisää tuloja.

Ei sillä, etteikö avioehto monen kohdalla voi ollakin ihan järkevä. Mutta jos tekee kovin tiukat rajaukset, jolloin omaisuudet jäävät täysin erilleen - niin miksi sitten ei yhtä hyvin jäisi elämään avoliitossa?

Minusta avioliiton suurin hyöty voisi olla nimenomaan se, että voi siirtää omaisuutta VEROTTOMASTI toiselle - jos haluaa.

Juristi otti ihan 50 euroa avioehdon laatimesta, etttä ei se nyt ihan hirveesti rikasu.

Menivät naimisiin, kun kumpikin oli jo melkein 30v eli ei ihan nuoria. Heillä oli avioehto, jonka mukaan kummallakaan ei ollut avio-oikeutta toisen omaisuuteen. (oli siellä pari muutakin ehtoa, mutta pääperiaate oli tuo).



Liitto on käsittääkseni varsin onnellinen, mutta erityisen selkeästi mieheni muistaa lapsuudestaan sen, että heillä ei ikinä riidelty rahasta.



Kun appivanhemmat kuolivat, ei tarvinnut miettiä sitä, mikä on lesken asumisoikeus tms. vaan lapset saattoivat jakaa omaisuuden samantien. Ei tullut hankalia "äiti lupasi minulle tämän, kun isä kuolee" -juttuja, koska ei tarvinnut miettiä, onko joku yhteistä omaisuutta vai ei.

Juristi otti ihan 50 euroa avioehdon laatimesta, etttä ei se nyt ihan hirveesti rikasu.

Että ihan pyyteettömästi juristi, suuressa lähimmäisenrakkaudessaan, halusi neuvoa ja opastaa muita?!

Tietenkään hän ei rikastunut yhdestä avioehdosta. Siksi hän toivoisikin saavansa useita muitakin asiakkaita. Ei toki kaikkien avioehtoa haluavien maksamista palkkioista sinänsä rikastu, mutta bisnestä se silti hänelle on.

Juristien kannalta kaikki avoliitot ja avioliitot ilman avioehtoja tai testamentteja ovat tietenkin ihan järjettömiä - vaikka ihmiset itse olisivat tyytyväisiä. Ne kun eivät TUOTA rahaa.

Jos kyseessä ei olisi bisnes, nämä saisi laatia ilmaiseksi vaikka maistraatissa.

Menivät naimisiin, kun kumpikin oli jo melkein 30v eli ei ihan nuoria. Heillä oli avioehto, jonka mukaan kummallakaan ei ollut avio-oikeutta toisen omaisuuteen. (oli siellä pari muutakin ehtoa, mutta pääperiaate oli tuo).

Liitto on käsittääkseni varsin onnellinen, mutta erityisen selkeästi mieheni muistaa lapsuudestaan sen, että heillä ei ikinä riidelty rahasta.

Kun appivanhemmat kuolivat, ei tarvinnut miettiä sitä, mikä on lesken asumisoikeus tms. vaan lapset saattoivat jakaa omaisuuden samantien. Ei tullut hankalia "äiti lupasi minulle tämän, kun isä kuolee" -juttuja, koska ei tarvinnut miettiä, onko joku yhteistä omaisuutta vai ei.

Tosin kyllähän arjessa voi silti tulla riitaa käyttörahasta. Vai elivätkö appi ja anoppi niin, että kummallakin oli omat rahat, joilla ostettiin tarkkaan vain omat ruuat eivätkä rahat käytössäkään koskaan sekoittuneet? Sellainen olisi monen mielestä varmaan aika epäkäytännöllistä.

Sinänsä hyvä, jos rahasta ei tule riitaa. Mutta tuskinpa se avioehdosta johtui - ehkä he muuten vain olivat sen verran fiksuja ihmisiä, että eivät tehneet rahasta ongelmaa arjessakaan?

Mitä rakkautta on siinä, ettei halua antaa toiselle mitään, kun ero tulee.

Köyhempi osapuoli on voinut uhrata paljonkin itsestään hoitamalla kotia ja lapsia.

Jos todellakin toista rakastaa, niin on valmis antamaan omastaakin jotain.

Varmaan kertoo itsekkäästä järjestä.

Mies tua enemmän rahaa kotiin, mutta minä saan perintöä.

Olen todellakin valmis antamaan tuosta perinnöstä hänelle, jos eroamme joskus.

jos on omaisuutta ja/tai perintöä. Mulla oli exän kanssa avioehto. Nykyisen miehen kanssa ei ole, koska oltiin yhteen menessämme yhtä persaukisia ja kaikki on hankittu yhdessä. Perintöjäkään ei ole eikä isommin tulekaan.

tämä nyt on vain 15 vuoden kokemuksesta muodostunut käsitys, teen siis töitä näiden asioiden parissa.

Avioehto on nimenomaan merkki luottamuksesta ja rakkaudesta, koska avioehdon kautta tilanne on ja pysyy samana - tuli ero tai ei.

Ei tuo kyllä selventänyt ollenkaan. Aika rohkeasti olet lähtenyt yleistämään ottamatta huomioon varsmasti useita eri syitä tehdä avioehto tai jättää se tekemättä. Tuollaiset yleistykset eivät yleensä koskaan ole kovin uskottavia.

Tarkoitat ilmeisesti tuolla, että tilanne pysyy samana, että missään vaiheessa omaisuutta ei jaeta - ja se on merkki suuresta rakkaudesta, toisin kuin vaikka se, että jonkun toisen pariskunnan kohdalla toinen vaikkapa perii puolisonsa tämän kuoltua. Ja tämä sitten on merkki siitä, että rakkaus ei ollut todellista? Tai vaikka omaisuus menisi jakoon erotilanteessakin - kaikillehan nuo asiat eivät ole kovin merkityksellisiä. Kaikki eivät edes tule ajatelleeksi asioita. Ja varsinkaan, jos kummallakaan ei ole mitään erikoista omaisuutta, ei varmasti tunnu kovin relevantilta edes miettiä mitään avioehtoja.

Mutta etkö sinä todellakaan pysty kuvittelemaan tilannetta, että avioehtoa ei tehtäisikään suuresta luottamuksesta ja maailmaa suuremmasta rakkaudesta? Tällaisiakin tapauksia varmasti on. Moni voi tehdä avioehdon ihan vain senkin vuoksi, että ei täysin luota kumppaniinsa. Vai etkö pysty kuvittelemaan tällaista? Varmaankaan ne avioehtoa tekevät ihmiset eivät muotoile asiaa näin - jos nyt edes oikeasti olet ollut työsi kanssa näiden asioiden kanssa tekemisissä. "Ammattilaisella" luulisi olevan vähän laajempi näkökulma asiaan.

Mutta esimerkiksi juristin kannalta tietenkin on kannattavaa markkinoida avioehtoa ainoana oikean rakkauden muotona - saahan sitä kautta asiakkaita ;)

se mitä aiemmin kirjoitin on vain yhteenveto niistä kokemuksista, mitä olen näiden 15 vuoden aikana ko. asiasta saanut.

Avioehto herättää aina voimakkaita tunteita, oli oma subjektiivinen näkemys asiasta mikä tahansa :)

Sen huomaa hyvin myös kirjoituksestasi.

Me menimme naimisiin 12 vuoden seurustelun jälkeen. Avioehto oli molempien mielestä hyvä juttu vaikka meillä ei ole kuin yhteistä omaisuutta. Avioehdossa on rajattu lahjat ja perinnöt pois.

se mitä aiemmin kirjoitin on vain yhteenveto niistä kokemuksista, mitä olen näiden 15 vuoden aikana ko. asiasta saanut.

Avioehto herättää aina voimakkaita tunteita, oli oma subjektiivinen näkemys asiasta mikä tahansa :)

Sen huomaa hyvin myös kirjoituksestasi.

Itselleni avioehto olisikin aika vieras, en voisi kuvitella tekeväni sellaista. Tosin ei ole millään lailla ajankohtainenkaan, eikä siitä olisi meidän tapauksessamme mitään hyötyä. Meillä lapset perivät joka tapauksessa, ja niin on hyvä. Tosin ei ole kyllä paljon mitään perittävää :D

Ei minulla henkilökohtaisesti olisi mitään syytä olla yhtään mitään mieltä koko avioehdosta, kun ei kerran itseä kosketa suuntaan eikä toiseen. Mutta kaikenlainen yleistäminen menee yleensä metsään - tässäkin asiassa.

Ja jostain syystä avioshdolliset liitot kestävät pitkään ehkä juuri siksi, että on paperilla sovittu talousasiat kuntoon. Kumpikaan ei voi uhkailla, että ottaa talon ja toinen jää puille paljaille.

Kyllä on suhteessa jotain lähtökohtaisesti pahasti pielessä, jos AVIOEHTO tai sen puuttumattomuus jotenkin olennaisesti vaikuttaa suhteen kestoon!

Vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat kovin epävarmoja, kun pitää tässäkin asiassa pyrkiä perustelemaan, miten se oma tapa - joko avioehto tai sen tekemättä jättäminen - on merkki aidosta rakkaudesta. Kenelle se oikein pitää todistaa? Ihan kuin ihmiset olisivat aivan epävarmoja omasta suhteestaan, kun pitää yrittää kovasti todistella, miten muut eivät voi olla tosissaan kun sitä ja tätä.



Joo, no onneksi en ole tämän kiistan osapuoli. Olen itse avoliitossa eikä meillä ole mitään omaisuutta, joten onneksi ei tarvitse ottaa kantaa avioehtoon omassa elämässäni.

Avioehto on tapa varmistaa, ettei mieheni ex pääse hallitsemaan omaisuuttani siinä tapauksessa, että molemmat kuolemme, kun mieheni lapsi (joka on testamentin nojalla perilliseni) on alaikäinen.



Mieheni menetti avioerossa exälleen itse alusta loppuun (ja omilla rahoillaan) rakentamansa talon, koska halusi säästää edes pienen yrityksensä. Jos heilläkin olisi ollut avioehto, molemmat olisivat säilyneet sillä, joka niihin on rahansa laittanutkin. Vahingosta viisastuu.

Mitä rakkautta on siinä, ettei halua antaa toiselle mitään, kun ero tulee.

Köyhempi osapuoli on voinut uhrata paljonkin itsestään hoitamalla kotia ja lapsia.

Jos todellakin toista rakastaa, niin on valmis antamaan omastaakin jotain.

Varmaan kertoo itsekkäästä järjestä.

Siinä erotilanteessa harva kuule enää niin kovasti rakastaa että antaisi toiselle yhtään mitään. :)))

Siinä erotilanteessa harva kuule enää niin kovasti rakastaa että antaisi toiselle yhtään mitään. :)))

Miten rakastunut ihminen pystyy sitten kuvittelemaan sen tilanteen, kun on riitaisa ero vireillä ja vihaa toista - sitä, jota nyt rakastaa?

En tiedä muista, mutta itsestäni tuntuisi todella kolkolta ruveta rakastamani ihmisen kanssa miettimään, "mitä tehdään sitten jos tää meidän juttu ei kestä ja tulee ero". Uh, onneksi ei tarvikaan. Varsinkin tuntuisi vaikealta ehdottaa toiselle avioehtoa - se tuntuisi samalta kun ehdottaisi, että suunnitellaan nyt "varmuuden vuoksi" meidän erokin :(

Parempi olisi, että avioehto olisi avioliitossa automaatio, ja pitäisi erikseen tehdä sopimus siitä, jos HALUAA jakaa omaisuutensa toisen kanssa. Sitenhän tehdään avoliitossa, jos haluaa tehdä keskinäisen testamentin. Olisi paljon mukavampi tehdä kumppanin kannalta positiivinen sopimus kuin negatiivinen.

asti yhdessä eli kaikki on hankittu yhdessä. Naimisiin menimme vasta nelikymppisinä. Avioehto avioeron varalta tehtiin ihan minun tahdostani. Mies tulee perimään aikoinaan maata, minä en tod.näk. mitään. Jos mies jossain vaiheessa ihastuu toiseen ja lähtee, niin itseni tuntien olisin siinä tapauksessa hirveän pikkumainen ja kostonhimoinen. Mikään sopuero ei kyllä onnistuisi.



Nyt lähestymme viittäkymmentä, olemme ihan onnellisia, mutta uskon edelleen, että elämässä tulee joskus tilanteita joihin ei voi etukäteen uskoa.

Ja todellakin olemme alusta asti oltu todella rakastuneita, kumpikin on täysillä mukana. Meillä tilanne on se, että itse olin täysin varaton, miehellä taas aika iso omaisuus ja hyvä palkka. Luonnollisesti meille tulee avioehto.



Me olemme sopineet, että teemme sellaisen avioehdon, että eron tullen minulle jää sen verran, että voin ostaa itselleni asunnon ja jonkun pienen sijoitusasunnon (tuli aikoinaan opiskeltua väärällä alalla, enkä työelämään enää halua palata).



Minusta avioehto on ihan reilu. En todellakaan halua millään lailla hyötyä miehen rahoista sitten, kun erotaan, enkä halua riidellä omaisuudesta, kuten eksän kanssa. Mieskin suostui tähän diiliin, joten nyt meillä on kuviot selvät.



Suosittelen avioehtoa muillekin. Kyllä se selkeyttää asioita ja on itselläkin turvattu olo kun tietää, mitä tulee saamaan, eikä tarvitse käräjöidä rahoista.

että kyseessä on nykyaikainen parisuhde: ei 1930 -luvulta peräisin olevan avioliitolain mukainen (jolloin vaimo siis yleinsä oli kotona ja omaisuus kertyi vain miehelle).



Meillä on avio-oikeuden täysin poissulkeva avioehtosopimus. Osallistumme tulojen mukaisesti perheen elämiseen ja kaikki isoimmat hankinnat ostetaan yhteisiksi (50/50) siitä huolimatta, että minä enemmän ansaitsevana rahoitan ne ehkä 80 %:sesti. Avioehdolla olemme halunneet suojata lähinnä perinnöt ja lahjat, mutta teimme sen täysinpoissulkevaksi, ettei tulisi "ongelmaa" siitä, että toisen työllä ja vaivalla ansaitsemat säästöt jaetaan, mutta toinen saa pitää perintönsä.



Kannattaa huomata, että kaikki avioliitot päättyvät: toiset eroon ja toiset puolison kuolemaan ja molemmissa tilanteissa tehdään ositus.