Te joiden lapset pelkää koiria

Oma esikoiseni (nyt 7v) alkoi pelkäämään koiria kolmevuotiaana, kun matkalla päiväkodille oli talo, jonka aidanraosta isokokoinen koira räksytti aina ohikävellessä. Itsekkin aluksi pelästyin koiraa: On luonnollista pelästyä kovaa ja vihaista ääntä.



Tämän jälkeen esikoiseni on aina kiertänyt koirat kaukaa.



AP: Kerro koiranomistajana miten voisi tämän syvälle juurtuneen pelon väistymään?

Pelkää niitä vimmatusti, vaikka miten yritämme tutuilla koirilla opettaa, että koirat ovat ok.

Niin että meidän lapsemme pelko on ihan syntynyt hihnan siltäpuolen ja me korjailemme jälkiä. Emme pyydä menemään kadun toiselle puolelle, mutta jos lapsemme pelko ja huuto ottaa sinua pattiin, niin pura kiukkusi johonkin muuhun kuin lapseeni.

Menee aivan hysteeriseksi jos koira tulee esim. samaan tilaan. Jossain vaiheessa oli jopa hieman rennompi, mutta nyt viimeksi taas sai hepulin kun koira tuli olkkarista eteiseen, me olimme keittiössä.



Kaverillani ei ole koiraa eikä lapsi ole paljoa ollut koirien kanssa tekemisissä. Mutta tämä äiti ei varmaan ole millään tavalla asiaa lietsonut, koska tosi rauhallinen on meilläkin. Milloinkaan ei ole käskenyt koiraa viemään pois, joskus olen itse lapsen takia laittanut koiran pihalle.



Mistä ikinä se kammo sitten johtuukin on vain arvoitus. Mutta en kyllä tahdo tieten tahtoen alkaa toista pientä hysterioimaan koska näen että lapsi on aivan kauhuissaan. Meillä koira on rauhallinen ja pysyy poissa samasta tilasta pienellä käskyllä.



Mutta eiköhän tuokin joskus helpota.

kenellekään mitään huutelemaan, mutta jos lapsi on jostain syystä alkanut pelätä koiria, niin meidän perheessä sen pelon kitkeminen esittelemällä kilttejä koiria on aika alhaalla tehtävälistalla. En ole neuvolaesitteissäkään huomannut, että vanhemman velvollisuuksiin kuuluu opettaa lapsesta eläinrakas.



Itse pelkäsin lapsena koiria ja kesti tosi kauan oppia olemaan normaalisti koirien lähettyvillä. Silloin ahdisti se, että tuntemattomat päästivät koiran kysymättä tosi lähelle, vaikka itse yritti kiertää sen mahdollisimman kaukaa... Enkä tämän vuoksi tuputa eläimiä lapsenkaan lähelle, ellei hän itse halua.

Itse en kyllä pelkää, päinvastoin mulla on ollutkin useita koiria aikaisemmin. En kyllä huutele kenellekään mitään.

Meidän lapsi vaan suhtautuu epäluuloisesti kaikkiin uusiin asioihin, ja varmaan on joskus jokunen koira tullut liian nopeasti ja innokkaasti liian lähelle. Lapsi on kolmevuotias, ja ollaan kyllä juteltu koirapelosta, mutta tuon ikäisen kanssa nyt on vain niin, että ei järkipuheet paljon pelkoihin auta. Itse käyttäydyn aina koirien läsnäollessa rauhallisesti ja siten, että koirien läsnäolo on luonnollista, mukavaa ja normaalia, enkä kiinnitä lapsen koirapelkoon ylimääräistä huomiota. Mutta kun pelkää, niin pelkää

Mun lapsuudenkodissani oli koiria (ja vanhemmillani on vieläkin koira, joka on ainoa koira, jota lapseni ei pelkää - kaiketi siksi, että lapsi on "joutunut" olemaan koiran kanssa tekemisissä vähintään kerran viikossa), monilla sukulaisilla ja tutuilla on koiria, ympäristössä on paljon koiria ja lapsen vanhemmat molemmat pitävät koirista ja osoittavat sen lapsen läsnäollessa. Vaan jokin tässä nyt varmasti menee ap:n mielestä väärin.

En todellakaan allekirjoita jonkun ketjussa esittämää väitettä, että lapset pitäisivät koirista luonnostaan sen enempää kuin vaikkapa käärmeistä, karhuista tai marsuista tai muistakaan eläimistä.

Mutta kyllä tuo nyt vähän huolestuttavalta kuulostaa, jos koiranomistajat pitää käännyttää ettei lapsi vain niitä eläimiä näkisi. Tehdäänkö lapselle lopulta karhunpalvelus, sillä fakta nyt on että koiriin tulee tavallisessa elämässä törmäämään?



Eläimiä ei tarvitse rakastaa, mutta joka päivä nähtäviä eläimiä tulee sietää. Sen verran pitää vanhemmankin nähdä kasvatusvastuukseen, ettei lapsi huuda täyttä kurkkua kun koiran näkee.



Traumat jne. ovat tietenkin eri asia, mutta niiden poistamisen eteen yleensä nähdäänkin paljon työtä. Viesti oli lähinnä osoitettu nro 11:lle, joka ei näe koirapelossa suurta ongelmaa.



Itselläni on kaksi koiraa ja lähinnä ärsyttää mammat, jotka päästävät kysymättä pienet lapsensa koiriemme luo. Onneksi koiramme ovat lapsiin tottuneita, mutta näin ei välttämättä kaikkien koirien kohdalla ole. Kysymättä ei saisi vieraan koiran luokse lapsia päästää, vaikka miten lapsi olisi ystävällinen tms. Sama juttu tietenkin toiseenkin suuntaan, eikä koiraa saisi päästää lapsen luo.



Koiranomistajien vastuulla on, ettei koira pääse lapsien luokse. Mutta korostan myös, että vanhempien vastuulla on, ettei lapsi pääse koirien luokse.

Monotan jokaista koiraa, joka hyökkää päin tai käy lasteni päälle. Iniskää vain koiraämmät, ettei rekku pure. Jos se tulee päälle, se ansaitsee kuolla. Meidän lasten ei tarvitse pelätä, sillä he oppivat, että koiria vastaan voi ja saa puolustautua.

sillä fakta nyt on että koiriin tulee tavallisessa elämässä törmäämään?

Eläimiä ei tarvitse rakastaa, mutta joka päivä nähtäviä eläimiä tulee sietää. Sen verran pitää vanhemmankin nähdä kasvatusvastuukseen, ettei lapsi huuda täyttä kurkkua kun koiran näkee.

Koiranomistajien vastuulla on, ettei koira pääse lapsien luokse. Mutta korostan myös, että vanhempien vastuulla on, ettei lapsi pääse koirien luokse.

siitä, että koiriin tulee törmäämään jokapäiväisessä elämässä. Siis jos ei lasketa niitä kadulla vastaantulevia koiria... Mulla ainakaan ei ole elämässäni muita koiria, kun ne joskus lenkillä nähdyt.

Ja lapsen "kasvattaminen" siihen, ettei huuda pelosta koiran nähdessään ei sekään ehkä ole ihan yksinkertaista. Mutta olen kyllä joo samaa mieltä, että sen verran pitäisi yrittää lasta totuttaa koiriinkin, että pystyy sellaisen kadulla helposti ohittamaan. Mutta helpommin sanottu kuin tehty, monissa tapauksissa.

Ja jos itse päästää lapsensa toisten koiria härkkimään, niin mielestäni on ihan ansainnut sen, että koira "sanoo pahasti". Puolin ja toisin pitäisi tosiaan osata rajoja kunnioittaa, mutta taitaa ihan yhtä usein löytyä vikaa molemmista päistä. "Kun meidän Rekku on niin kiltti, että kyllä se voi mennä teidän lasten luo hyppypomppunuolemaan" ja "Meidän Nico-Petteri on niin reipas, että kyllä se voi käydä vähän käsiään tunkemassa teidän Rekun suuhun ja käydä käsiksi korvakarvoihin."

kun mentiin ekaa kertaa kylään erääseen paikkaan. Kukaan ei tajunnut varoa lapsen ja koiran ensikohtaamista. Koiran pää oli ylempänä kuin lapsen. Siitä lapsi säikähti, vaikkei koira mitään tehnytkään. Sitten vielä perheen isäntä päästi jatkuvasti koiran varoittamatta lapsen kanssa samaan tilaan, vaikka rouva laittoi koiran monta kertaa toiseen huoneeseen, kun muksu oli ihan hysteerinen. Siinä siis lapsen eka kokemus koiraan.



Sen jälkeen on pelännyt koiria ja kissojakin tosi paljon, mutta siedätettiin hiukan naapurin chichuachualla, jota ei nykään enää pelkääkään. Ei myöskään pelkää saman perheen kääpiömäyräkoiraa. Isompia koiria pelkää edelleen.



Mutta kyse ei tosiaankaan ole siitä, että me oltaisiin opetettu lapsi pelkäämään koiria. Ei meillä isommatkaan lapset pelkää, tosin eivät ole kyllä mitenkään eläinrakkaitakaan, mutte en ole mäkään.

vanhemmat sen opettaa. Kaveri (nainen) pelkää koiria kuollakseen ja sen on onnistunut opettamaan lapsilleen. No kun heidän sukulaiset tulee kylään koiransa kanssa (siis oikeasti harmiton koira) lapset juoksee karkuun, nostaa kädet ylös ja koira luulee, että sen kanssa leikitään. Ja lapset pelkää entistä enemmän.

miksi pelkää. Mulla on koko lapsuuteni ollut koira, miehellä kissoja, eikä kumpikaan pelätä eläimiä.



Meidän 2-vuotias kuitenkin pelkää. Ei se pelkää, jos eläin on 100 metrin päässä, enkä huutele kelleen, että älkää tulko. Asutaan keskustassa, eikä tässä ees paljon ole eläimiä.



Ollaan koitettu käydä maalla sun muuta, mutta lapsi pelkää silti lähietäisyydeltä eläimiä, varsinkin pieniä. Meillä ei ole kuin kaloja kotona. Lapsi on tosi kiinnostunut eläimistä ja katselee kauempaa mielellään. Samoin kirjoista tunnistaa paljon eläimiä. Lähietäisyydellä kuitenkin pelkää niitä, vaikkei oikein muuta pelkääkään.



Olen ajatellut, että se johtuu vain iästä, tuntematon pelottaa, kun meillä ei kotona ole koiraa, tms. Kalat on kuitenkin vähän eri asia. Meillä on ollut kuitenkin vierailulla hyvin pieni koira, mutta pelkää kuitenkin. Ei mielestämme lietsota mitenkään pelkoa, vaan koitamme ennemminkin totuttaa ja opettaa voittamaan pelkonsa.

Ja pällit koiranomistajat eivät usko sitä vaan antavat koirien hyppiä päälle.

Toinen syy on naapurin koira, joka oli pihalla irti ja hyökkäsi tytön päälle kun tyttö 5 vuotiaana harjoittelu pihatiellä pyöräilyä ilman appareita. Sairaalakeikka tuli siitäkin.

Koirapelko on pällien koiranomistajien syytä. Kiitti vitusti vain siitä teille.

Miksi lapsenne pelkäävät koiria? mikään ei ole niin rasittavampaa ku kuljen patalaiskan yliystävällisen koirani kanssa kadulla ja sit tulee mamma joka huutaa et mee toisee suntaa ku laps pelkää. Toinen vaihtoehto on se et laps alkaa huutaa täyttä kurkku ku näkee 100m päässä koiran. Miksi? Mitä te olette tehneet niille lapsille et niistä on tuollaisia tullu? Ja kyllä vain itselläni on laps joka ei elukoita pelkää. Ihan sama tuleeko vastaan koira, lehmä, hevonen tai vaikka kilpikonna. Niin mitään esitystä asiasta ei tule.

Ja pällit koiranomistajat eivät usko sitä vaan antavat koirien hyppiä päälle.

Toinen syy on naapurin koira, joka oli pihalla irti ja hyökkäsi tytön päälle kun tyttö 5 vuotiaana harjoittelu pihatiellä pyöräilyä ilman appareita. Sairaalakeikka tuli siitäkin.

Koirapelko on pällien koiranomistajien syytä. Kiitti vitusti vain siitä teille.

Miksi lapsenne pelkäävät koiria? mikään ei ole niin rasittavampaa ku kuljen patalaiskan yliystävällisen koirani kanssa kadulla ja sit tulee mamma joka huutaa et mee toisee suntaa ku laps pelkää. Toinen vaihtoehto on se et laps alkaa huutaa täyttä kurkku ku näkee 100m päässä koiran. Miksi? Mitä te olette tehneet niille lapsille et niistä on tuollaisia tullu? Ja kyllä vain itselläni on laps joka ei elukoita pelkää. Ihan sama tuleeko vastaan koira, lehmä, hevonen tai vaikka kilpikonna. Niin mitään esitystä asiasta ei tule.

Johtunee tempperamenttieroista.

Esikoinen pelkää hysteerisesti, kakkonen vähän, kolmas ei ollenkaan...

Vaihda puolta, sielläkin on tilaa.

Ymmärrän kyllä tavallaan että ärsyttää mutta itse totesin jo ensimmäisen koirani kanssa että kun "moisen elikon":) otat olet väärässä teit sitten mitä hyvänsä. Aina joku jostakin naputtaa vaikka kuinka priimasti kaiken hoitaisit...

Joten toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos:)

Minäkään en tiedä, en muista edes sitä miksi itse pelkään, mutta se pelko on syvällä. Pelkään räkyttäviä pikkukoiria ja "leikkisiä" isoja koiria. Vaikka kuinka tietäisin, että koiralla ei ole hyökkäysaikomuksia, se ei auta asiaa.



Pikkulapsistamme toinen tykkää kaikista koirista, halailisi kaikki vastaantulevat satakiloiset mörököllit, kun omistaja antaa luvan. Toinen taas pelkää yhtä paljon kuin minä ja vetäytyy mykkänä mahdollisimman kauas, ei silittele lelukoiriakaan. Mainittakoon, että lasten isä pitää koirista suunnattomasti. Arka lapsi ja minä pidämme kissoista ja niin on ollut aina.



En halua koiria taloon sisälle ollenkaan.

siinä että pidän koirani ulkona ollessamme sivulla jottei pelkäävät lapset tai aikuisetkaan joudu miettimään tien toiselle puolen vaihtoa. Vaikka olen koiraihminen, en pidä vastaan tulevista koirista jotka viipottavat 100m pitkässä hihnassa sinne tänne. Tämä siksi että kaikkien koirien omistajiin ei voi luottaa. Edellisenä kesänä vastaan tuli naapurustossa liikkuva terrieri omistajansa edessä koko hihnan pituudella. En arvannut tarkkailla koiran aikeita sillä keskityin kännykkääni, ja se pahus puraisi minua säärestä ohi mennessään. Hieman hämmentyneenä katsoin revenneitä farkkujani ja pilkottavaa verivanaa. Kaiken lisäksi muija paineli koirineen eteenpäin tyynen rauhallisena. Huusin vielä perään jolloin nainen pyrähti juoksuun. En ole enää sitä kaksikkoa bongannut, hämärä kyllä.

Omistajat päästävät aggressiiviset kullanmurunsa myös muiden koirien kimppuun. Omaani purtiin pentuna jatkuvasti, joten se vieläkin väistää pikkukoiria.



Eli ihan ymmärrän epäluottamuksen koiranomistajia kohtaan ja pidän omani mahdollisimman kaukana muista tiellä liikkujista. En siltikään vaihtaisi suuntaa jos joku huutelisi, sen verran pitää kaikkien tulla vastaan että samalle julkiselle kadulle mahdutaan. En myöskään aio vastaisuudessakaan ottaa vastuuta irrallaan huitelevista lapsista.

Miksi lapsenne pelkäävät koiria? mikään ei ole niin rasittavampaa ku kuljen patalaiskan yliystävällisen koirani kanssa kadulla ja sit tulee mamma joka huutaa et mee toisee suntaa ku laps pelkää. Toinen vaihtoehto on se et laps alkaa huutaa täyttä kurkku ku näkee 100m päässä koiran. Miksi? Mitä te olette tehneet niille lapsille et niistä on tuollaisia tullu? Ja kyllä vain itselläni on laps joka ei elukoita pelkää. Ihan sama tuleeko vastaan koira, lehmä, hevonen tai vaikka kilpikonna. Niin mitään esitystä asiasta ei tule.

Ja ihan vaan siksi, että kun olemme olleet lenkillä oman koiramme kanssa meinaa vastaantulleita räksyjä käydä väkisinkin päälle kauheasti rähisten. Jos pitäisit sinäkin ap sen räkyttäjäsi hallinnassa, ehkä noita pieniä lapsia ei niiin kauheasti pelottaisi. Se rasittaa minua!

Miksi? Mitä te olette tehneet niille lapsille et niistä on tuollaisia tullu? .

Hah, hah. Kerran kun lapsi oli noin kolmevuotias, oltiin just tuollaisen patalaiskan yliystävällisen koiran vieressä, kun meidän toiselta puolelta kulki toinen patalaiska yliystävällinen koira. Kas vain kun se ensimmäinen koira "hyökkäsi" sen toisen koiran perään vetäen remmin suoraksi. Valitettavasti poika sattui olemaan tulilinjalla, ja kaatui maahan.

Sellaista.

Koulutettu koirakin voi olla arvaamaton. Huonosti koulutetuista en edes aloita. Koirapelko on luonnollista, toki elämää vaikeuttavaa oloissa, joissa joka jampalla on mahdollisuus pitää millaista koiraa tahansa ja liikkua sen kanssa julkisilla paikoilla. Luonnollista on pelätä myös käärmeitä tai vaikka esillä olevia teräaseita arvaamattomien tuntemattomien käsissä.