Te joiden lapset pelkää koiria

alkoi naurattaa kun luin enokammostasi. :D Itse pelkäsin tätini miestä joka on ainakin 2-metrinen, laiha ja kolhon näköinen. Hän ei myöskään juuri puhunut mitään sillä on ruotsinkielinen. Oikeasti tyyppi on ihan supermukava ja huumorintajuinen mutta pienestä lapsesta suuri hiljainen setä oli jotain epätavallista.



Palaisin vielä koira-astialle: Tunnistan kirjoittajissa ihmisiä jotka ovat huolissaan ihan aiheesta. Koiranomistajana huomaan usein ettei monilla ole se oma lemmikki hansikkaassa. Koirapuistot ovat täpötäynnä omistajia joiden luottamus päävikaisiin koiriinsa on suorastaan rajaton. Yksi sakemanni-sekoitus oli aikeissa tappaa oman koirani, joka on itsekin suuri mutta alistuva. Kun se saatiin pois koirani kimpusta odotin että omistaja vie rakkinsa helvettiin mutta ei, se piti koiraa hetken sivullaan ja päästi sen taas uudestaan irti jolloin se lähti juosten kohti. Koirani piiloutui hädissään jalkojeni taakse, jolloin se neliöpäinen peto runnoi jalkani. Lonkka meni ns. kakaksi enkä tehnyt töitä kahteen viikkoon, kotiin nilkuttaminen oli tuskaa ja kesti ikuisuuden.



Tämä on vain yksi esimerkki. Ja omistaja oli suurisuinen mies jolle peto oli selvä penisjatke, ei mikään hento naishenkilö. Suututtaa kun kirjoitan tätä. Mutta näitä ihmisiä riittää, koiran omistamiseen kun ei tarvita minkään laista ajokorttia tai edes puolitäyttä päätä. Että ihan aiheesta varotte lapsinenne.



Mutta joistain kirjoituksista paistaa pelkkä koiraviha. Useimmat kuitenkin ymmärtävät että tässäkin maassa on koiranomistajia joille eläin ei ole vauva ja sitä on saatettu jopa opettaa tavoille. Ei kukaan vähänkään järjissään oleva päästä "rakkia hyppimään ventovieraiden päälle odottaen kehuja ja rapsutuksia". En ole moisesta itseasiassa edes kuullut. Maistui hieman, en halua sanoa valheelle, mutta puhutaan puolitotuudesta. Henkilö joka vihaa koiria on ihan yhtä subjektiivinen kuin henkilö joka ei yhtään ymmärrä rakkaan rekkunsa vaarallisuutta. Kaikkien koiranomistajien mustamaalaaminen on yhtä rakentavaa kuin, no, kaikkien äitien mustamaalaaminen. Minusta tuollaiset puheet olisi hyvä lopettaa tässäkin keskustelussa.

Omien kokemusteni perusteella uskaltaisin sanoa, että koirapelko on useimmiten vanhempien lietsomaa, omien pelkotilojen sosiaalisesti periytyvää jatkumoa. Lapset ovat tyhjiä tauluja, joihin vanhempien suhtautumismallit siirtyvät.

Ei sellainen lapsi, jonka perheessä on suhtauduttu eläimiin avoimesti ja ystävällisesti huuda suoraa itkuhuutoa jo pelkästä koiran/eläimen näkemisestä.

Kyllä hyvinkin voi lapsi huutaa itkuhuutoa koiran nähdessään, vaikka vanhemmilla ei olisi mitään ongelmia eläinten kanssa. Eikä sitä pelkoa tarvitse lietsoa, kun se kerran on juurtunut.

Itse olin tällainen koirapelkoinen lapsi. Syynä tuttavaperheen koira, joka kaatoi minut kaikessa ystävyydessä tuttavuutta tehdessään, kun olin reilun vuoden ikäinen. Itse tapahtumasta ei minulla tietenkään ollut mitään muistikuvaa, mutta hysteerinen pelko muutenkin ujolle ja aralle lapselle siitä jäi ja sitä vain pahensivat tämänkin ketjun vastaajista löytyvät "meidän koira on niin kiltti, että kyllä se voi teidän lasta tervehtiä" ja "ei meidän koiraa tarvitse ottaa hihnaan, ei se ketään pure" -tyypit. Kun vain näinkin irrallaan olevan koiran, lähdin juoksemaan itkien karkuun. Ei parivuotiaalle kannata edes yrittää selittää, että siitähän koira vain innostuu, vaikkei muuten edes huomaisi lasta, kuten naapurin rouva aina vanhempiani kehotti tekemään. Vierailut koiraperheissä olivat yhtä tuskaa.

Itse selvisin pelostani serkkuni koiran avulla ollessani noin seitsemänvuotias. Sittemmin minusta kasvoi koira- ja hevosihminen, joka käänsi entisen pelon ja epävarmuuden eläimiä kohtaan vahvuudekseen: en edelleenkään lähesty eläimiä "hyökkäävästi" vaan annan niiden ottaa kontaktia itseeni, joten pärjään hyvin myös "vaikeiksi" ja hyvin aroiksi luokiteltujen eläinten kanssa.

Ja koskaan, koskaan en väheksy lapsen (tai aikuisenkaan) pelkoa tai ylenpalttista kunnioitusta eläintä kohtaan. Pakotetut kontaktit koiriin vain pahentavat koirakammoisen tilannetta!

Siis sellainen ujostus ja arkailu, ei mikään suuri suoranainen pelko. Ei mitään traumoja tms ja me yritämme kyllä rohkaista. Ujostelee tosin myös vieraita ihmisiä.

Lapset ovat tyhjiä tauluja, joihin vanhempien suhtautumismallit siirtyvät.

Varmasti sun lapset on olleetkin tyhjiä tauluja - eihän kaikilla voi olla niin hyvä tuuri, että saisivat lapsia, joiden päässä onkin jotain!

Ja vaikka se sulle katkeruutta aiheuttaakin, niin kerron nyt kuitenkin, että meidän useimpien muiden lapset ei ole syntyessä mitään tyhjiä tauluja, vaan lapsissa on paljon kaikenlaista luonnetta jo ihan syntymälahjana :-)

Monotan jokaista koiraa, joka hyökkää päin tai käy lasteni päälle. Iniskää vain koiraämmät, ettei rekku pure. Jos se tulee päälle, se ansaitsee kuolla. Meidän lasten ei tarvitse pelätä, sillä he oppivat, että koiria vastaan voi ja saa puolustautua.

Koirat saavat oppia, että lapsia vastaan saa puolustautua. Monotan jokaista lasta, jotka juoksevat kiljuen koirieni luokse. Iniskää vain av-mammat, että lapsi osaisi käyttäytyä. Meidän koirien ei tarvitse teidän kakaroita pelätä.

Mutta yksi koiranomistaja päästi lapsen näkökulmasta hevosen kokoisen koiranta nuolemaan yllätäen lapsen kasvoja tämän ollessa parivuotias. Sen jälkeen lapsi on pelännyt hysteerisesti koiria vaikka on jo ekaluokkalainen,

Aina kun saamme lasta "koulutettua" käyttäytymään rauhallisesti koiran tullessa vastaan, tulee se yksi sadasta huonosti käyttäytyvästä koiranomistajasta vastaan, joka pelästyttää lapsen uudestaan. Ja korostan, että suurin osa koirista ja heidän omistajistaan osaa käyttäytyä, mutta ne pari siellä joukossa pilaavat koko jutun. Ja meidn asuinalueella on todella paljon koiria.

Miksi lapsenne pelkäävät koiria? mikään ei ole niin rasittavampaa ku kuljen patalaiskan yliystävällisen koirani kanssa kadulla ja sit tulee mamma joka huutaa et mee toisee suntaa ku laps pelkää. Toinen vaihtoehto on se et laps alkaa huutaa täyttä kurkku ku näkee 100m päässä koiran. Miksi? Mitä te olette tehneet niille lapsille et niistä on tuollaisia tullu? Ja kyllä vain itselläni on laps joka ei elukoita pelkää. Ihan sama tuleeko vastaan koira, lehmä, hevonen tai vaikka kilpikonna. Niin mitään esitystä asiasta ei tule.

Monotan jokaista koiraa, joka hyökkää päin tai käy lasteni päälle. Iniskää vain koiraämmät, ettei rekku pure. Jos se tulee päälle, se ansaitsee kuolla. Meidän lasten ei tarvitse pelätä, sillä he oppivat, että koiria vastaan voi ja saa puolustautua.

Koirat saavat oppia, että lapsia vastaan saa puolustautua. Monotan jokaista lasta, jotka juoksevat kiljuen koirieni luokse. Iniskää vain av-mammat, että lapsi osaisi käyttäytyä. Meidän koirien ei tarvitse teidän kakaroita pelätä.

Niinkö sä kasvatat koirasikin ajattelemaan, että tasavertaisia tässä ollaan?

Nykytutkimuksen mukaan yksikään lapsi ei ole syntyessään tabula rasa, vaan hänellä on esimerkiksi temperamentti. Edes empirismin ja Locken mukaan vanhemmat eivät voi kontrolloida kaikkea, vaan kaikki perustuu henkilökohtaiseen havaintomaailmaan. Eli jos Locken tabula rasa-teoriaan uskoo, ei siltikään pelkoja voi välttää. Havaintomaailma ei ole muiden muokattavissa täydellisesti, vaan myös yllättävät tilanteet ja mielikuvat vaikuttavat siihen. Se, että lasta sanotaan "tabula rasaksi", se ei tarkoita että lapsi olisi vanhempien muokattavissa, vaan että ympäristö muokkaa yksilön. Eli kaikki ympäristön osat, eivät vain vanhemmat.



Koirapelko ei välttämättä ole vanhemmista kiinni, yksittäistapauksista ei saisi vetää johtopäätöksiä, kuten monet palstalaiset tekee.

Oletko kuullut sarkasmista?

Ja ehkä siksi et heillä ei ole paljon muuta kosketusta koiriin ollut kun veljeni ryntäilevä, säntäilevä, räksyttävä koiruus joka juokseen kohti, hyppii vasten ja kaikkea muuta yhtä epämiellyttävää.



Itse pidän koirista paljon. Mun lapsuudessa meillä oli aina kotona koira. Haaveilen että vielä joskus meilläkin olisi. Tämän takia ennenminkin haluaisin totuttaa lapsiani koiriin. Ja olisi aivan mielettömän ihanaa jos joku haluaisi vaikka kyläillä meillä jonkun maailman kilteimmän karvaturrin kanssa jotta lapseni voisivat päästä pelostaan.



Enkä huutele vastaan tulijoille että pidä se koirasi kaukana meistä!!

Itselläkin on ollut koira siihen luotin, tässä joku aika sitten, kun menin töihin oikopolkua pitkin. Vastaan tuli ihan huumehörhön näköinen kalju mies, jolla oli kaksi lehmän kokoista hurttaa mukana. Toinen koira ärähti, oli hyökkäämässä minua kohti onneksi oli kiinni. Siis pelkään !

Itselläkin on ollut koira siihen luotin, tässä joku aika sitten, kun menin töihin oikopolkua pitkin. Vastaan tuli ihan huumehörhön näköinen kalju mies, jolla oli kaksi lehmän kokoista hurttaa mukana. Toinen koira ärähti, oli hyökkäämässä minua kohti onneksi oli kiinni. Siis pelkään !

koiranomistaja ei tajua, että edes sen oikeasti kiltin koiran hyppiminen, puskeminen, nuoleminen ja muu kontaktin otto ei ole kaikkien mielestä mitenkään miellyttävää. Monen mielestä sellainen on todella ällöttävää, pelottavaa ja ahdistavaa. Minulla on mennyt tällaisissa koirien "tervehtimissessioissa" jopa vaatteita rikki, ja usein omistaja on vaan todennut, että "voooi, menitkö sä nyt rikkomaan toisen hameen/sukkahousut".



Tuskinpa koiranomistajatkaan tykkäisivät, jos joku ihminen tulisi lähentelemään. Joten voisitte ymmärtää, ettei myöskään koiran tungetteleva ja ei-toivottu lähestyminen ole miellyttävää.



Eri asia sitten, jos koiranomistaja haluaa tarkoituksellisesti päteä ja käyttää koiran välityksellä valtaa muita ihmisiä kohtaan. Niin, onhan se ihan kauhean hassua ja huvittavaa, että toinen joutuu pelkäämään, kun se mamin mussukka hyppii innoissaan ja nuolee naamaa. Joskus tuntuu, että joillekin koiranomistajille se lemmikki on vain oman olemattoman itsetunnon pönkittäjä.

Omien kokemusteni perusteella uskaltaisin sanoa, että koirapelko on useimmiten vanhempien lietsomaa, omien pelkotilojen sosiaalisesti periytyvää jatkumoa. Lapset ovat tyhjiä tauluja, joihin vanhempien suhtautumismallit siirtyvät. Ei sellainen lapsi, jonka perheessä on suhtauduttu eläimiin avoimesti ja ystävällisesti huuda suoraa itkuhuutoa jo pelkästä koiran/eläimen näkemisestä. Monesti näissä koiria pelkäävien lasten perheissä ei ole eläimiä ollenkaan. Useimmiten vanhemmat ovat myös ylihygieenisia, ns. allergiafriikkejä, jotka tahtovat suojata sen oman pikku Nico- Petterin kaikilta maailman "vaaroilta" ja "pahuuksilta". Eihän se ole ihmekään, ettei lapsi osaa suhtautua tai lähestyä eläintä oikein!

Meillä hevosia, kanoja, kissoja joita lapsemme eivät pelkää. Mutta pelkäävät koiria kuitenkin.

Ei niitä lapsia tarvitse "opettaa" pelkäämään. Ihan luonnollista on pelätä vierasta otusta, joka halutessaan voi saada pahaa jälkeä aikaan. Onko se nyt niin kamalaa ottaa hihna lyhemmälle ja koira jalanviereen ohitustilanteessa niin ei tarvitsisi isojen ja pienien pelätä?



Meillä on omassa perheessä isohkoja koiria, mutta silti lapsi pelkää vieraita koiria. Ei ole koirat purreet yms. Uskon, että toiset lapset ovat vain luonnostaan varovaisia ja pelkäävät vieraita asioita. Temperamentti eroja uskoisin.

Joidenkin lasten kohdalla koirapelkoon on oikea looginen syy (koira hyökännyt), mutta olen itse nähnyt sellaisen tilanteen jossa lasta suorastaan kasvatetaan koirakammoiseksi. Odotin puolisoani vähän yli luovutusikäisen koiranpentumme kanssa kaupanpihassa, ja ohi meni pikkulapsi ja tympeän näköinen keski-ikäinen nainen (en tiedä oliko lapsen äiti). Lapsi kiinnostui koirasta, ja hihkaisi naiselle: "oh, look, a puppy!" Nainen tiuskaisi lapselle "don't go there, it's angry". 

Koira oli istunut koko ajan jalkani juuressa hajamielisen näköisenä eikä ollut liikahtanut, päästänyt ääntä eikä elehtinyt mitenkään. Katsoessani koiraa lapsen ja naisen mennessä kauppaan sisään en voinut kuin purskahtaa nauruun, koira näytti niin kovin avuttomalta ollakseen vihainen. 

Noudatan kyllä varovaisuutta vieraiden pienten lasten suhteen koirani kanssa, en päästä heitä rapsuttamaan koiraa, koska koira suhtautuu vieraisiin vähän epäluuloisesti jo rotuominaisuuksiensa vuoksi, eikä ole kovin tottunut pikkulapsiin jotka liikehtivät koiran näkökulmasta arvaamattomasti. En silti menisi automaationa opettamaan pikkulapselle että kaikki koirat ovat lähtökohtaisesti vihaisia. Etenkään kun lapsi ei edes ollut tulossa minun ja koiran luo, vaan osoitti koiraa naiselle.

Enemmän näihin kaikkiin "koiran" aiheuttamiin pelkoihin on vaikuttanut vanhempien reaktio tapahtuneeseen. Vai väitättekö ettei lapsenne ole koskaan kaatunut leikkipuistossa tai pelästynyt lentävää palloa tms. Mutta niistä ei ole syntynyt sellaista kaahotusta kuin koirasta. Tyhmä vanhempi "periyttää" sen koirapelkonsa tyhmällä raegoinnilla.

No mun tuttavan poikaa vastan hyppäsi meidän terrieri. Poika juoksi terrieriä kohti ja terrieri luuli, että poika leikkii hänen kanssa. Poika oli 1,5 vuotias, joten ei vielä ymmärtänyt, että koira saattaisi hypätä, ja meidän terrieri sen verran leikkisä, joten luuli, että poika on mukana. Hyppäsi vain kohti ja siitä poika säikähti. Pelännyt koiria siitä asti. Harmillista. Mitään vahinkoa ei kyllä sattunut, terrieri ei purassut, ei raapinut tai muuta vastaavaa, hypähti vain leikkisästi. 

[quote author="Vierailija" time="04.02.2012 klo 12:24"]

Ja ehkä siksi et heillä ei ole paljon muuta kosketusta koiriin ollut kun veljeni ryntäilevä, säntäilevä, räksyttävä koiruus joka juokseen kohti, hyppii vasten ja kaikkea muuta yhtä epämiellyttävää.

Itse pidän koirista paljon. Mun lapsuudessa meillä oli aina kotona koira. Haaveilen että vielä joskus meilläkin olisi. Tämän takia ennenminkin haluaisin totuttaa lapsiani koiriin. Ja olisi aivan mielettömän ihanaa jos joku haluaisi vaikka kyläillä meillä jonkun maailman kilteimmän karvaturrin kanssa jotta lapseni voisivat päästä pelostaan.

Enkä huutele vastaan tulijoille että pidä se koirasi kaukana meistä!!

[/quote]

meillä on mailman rauhallisin ja kiltein koira tervetuloa. Ai niin ja kaverikoira-piiristä löydät näitä useammankin.

Kuules ap

en ole tehnyt lapselleni yhtään mitään. Minä rakastan koiria ja olen osallistunut toko- ja näyttelytoimintaan aikanaan. Olin koiraton, kun toinen lapsemme syntyi, koira kuoli vanhuuteen. Esikoislapseni ei pelkää koiria, toinen pelkää. Kun hän oli pieni ja istui rattaissa, tuntematon ohittava pikkukoira hyppäsi ja  yritti purra häntä käteen. Siitä jäi pelko. Hän pelkää myös mehiläisiä ja ampiaisia ja kaikkia lentäviä ötököitä ja kirkuu, kun niitä tulee lähelle. Kerran löysimme karanneen koiran, ja toimme sen kotiin yöksi odottelemaan löytöeläintalon aukeamista, tyttärellä oli todella vaikeaa, vaikka koira oli aivan rauhallinen kaveri. Molemmista peloista on yritelty harjoitella pois, mutta tietty varauksellisuus on silti olemassa.

Kaikki ei ole niin yksioikoista! Voit kohteliaisuudesta väistää, niin minäkin tekisin. Ymmärrän harmisi, mutta ymmärrän myös pelkääviä. He eivät voi pelolleen mitään.