Lue keskustelun säännöt.
Kauhistelkaa! Mut kyllä mulle urakin tärkeä lasten lisäksi.
27.01.2012 |
Olen vaativassa työssä ja mennyt aina heti äitiysloman päätyttyä takaisin töihin. Meillä kolme lasta. Myös mies vaativassa johtotason työssä. Ollaan siis molemmat uravanhempia. Meillä on ollut tosin aina hoitaja kotona.
Vanhin lapsi on nyt ekalla, keskimmäinen vajaa 4-vuotias ja nuorin reilun vuoden. Lastenhoitaja hoitaa koululaisen kuljetukset ja käyttää pienempiä kerhoissa yms. aktiviteeteissa sekä kaikkia lapsia harrastuksissa yms.
Nyt mulla edessä reilun kuukauden päästä puolen vuoden ulkomaan komennus, jonne en lapsia voi mukaan ottaa. Teemme niin, että lastenhoitaja muuttaa meille asumaan täksi ajaksi ja itse tulen kotiin 1-2 kertaa kuussa noin 3-5 päiväksi kerrallaan. Noin puolessa välissä komennusta mies pitää parin viikon loman ja tulee lasten kanssa tuolloin luokseni.
Voi siis olla erilaisia perheitä ja silti homma toimii. Meillä lapset ovat onnellisia ja tasapainoisia ja kaiken vapaa-ajan vietämme yhdessä perheenä tehden kaikkea kivaa yhdessä.
Kommentit (85)
Toki hyvä, jos hoitaja on lasten mielestä oikeasti ihana ja hoitaa lapsiasi kuin omiansa.
En koe olevani superäiti, töissäkin olen, mutta en voisi ajatellakaan jättäväni 1-vuotiasta puoleksi vuodeksi minkään mahdollisen duunin tai rahan takia. Tuntisiko se edes enää äitiänsä, kun lopulta äiti palaisi takaisin kehiin? Entä ne toistuvat erot, kun lähdet taas takaisin komennuskohteeseesi?
En tosin jättäisi työn takia lapsiani minkään ikäisenä puoleksi vuodeksi.
Valintahan on omasi mutta ymmärtänet että ei kovin monen äiti-ihmisen ymmärrettävissä. Naisillahan ne tunteen tapaavat määrätä elämän suunnan enemmän kuin miehillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näkivät kolmen viikon välein, kun matkustimme isää tapaamaan tai kun hän tuli suomeen. lapselle ei ollut outoa olla näkemättä isää, kuitenkin isä oli ollut jo poissa pitkinä työpäivinä ensimmäisen elinvuoden aikana, eikä jaksanut kotona ollessaan keskittyä lapseen.
lapsi on psyykkisesti hyvinvoiva, se on kartoitettu. ikää on nyt 8 vuotta.
isä on muuttanut työn perässä toiselle puolelle suomea, eikä tästä aiheutunut lapselle mitään ongelmaan.
KOSKA: hänellä oli äiti ja isovanhemmat, joihin kiintyä.
mutta en olisi halunnut olla mieheni asemassa, mikään ei olisi voinut korvata lapseni kiintymystä ja iloa elämästämme. olen itsekäs, haluan olla lapselle tärkeä vanhempi= uhrasin urani ollakseni läsnä aina, ja olen siitä iloinen.
en siis hauku ap:tä, valinnat on jokaisen omia.
siinä vaiheessa, kun lapset olivat noin pieniä.
Kuka pitäisi erikoisena isän puolen vuoden työmatkaa?
komennukselle lähtijä olisikin isä. Kaikki muu olisi kuten apn tapauksessa. Mitä mieltä siitä olisitte?
Voin käytännössä jo sanoa että 1 x 2 viikon työmatka ulkomaille sekoittaa pakkaa aika hyvin. Olen koulutettu uraihminen johtaja-tittelillä, siis nainen kaikille selvennyksenä. En lähtisi tuohon ja en edes harkitsisi. Työnantajan takia ei kannata myydä sieluaan, sen oppii sitten kun tulee pari kertaa turpaan. Nykymaailmassa voit huomata sen kommenuksesi jälkeen että olet työnantajallesi ihan ilmaa. Nyt elät harhassa että olet niin vapaa tärkeä jne.
Olen itse onnellinen, että olen selvinnyt ohi tuosta kehitysvaiheesta, jossa ap on.
Ap kirjottaa provosoivasti, mutta surku myös avioliittoasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä teillä on kolme lasta?
Täysin tuubaa että pystyisit olemaan läsnäoleva äiti tuolla ohjelmalla. Lapset kasvattaa hoitaja, et sinä. Toivottavasti hän on hyvä ja lämmin ihminen
Lapsesta voi olla erossa ikävuosien verran öitä lapsen kärsimättä. Eli 1-vuotiaasta yhden yön, 5-vuotiaasta viisi yötä.
Itse olen uravanhempien lapsi, annettu hoitajalle jo kolmen viikon ikäisenä. Myös teini-iän illat vietin yksin kun työ vei vanhempaa. Koskaan en tekisi sitä omalle lapselle koska hylkäämiskokemus on niin syvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsesi ja miehesi huomaavat, että oikeastaan sinua ei olla koskaan tarvittukaan mihinkään. Sinulla on jännää ja saat kokemuksia, kun tulet takaisin, kotona odottaa sama nuhjuinen perhe.
Mulle kävi noin jo kahdessa kuukaudessa, ja taistelin itseni kanssa paljon.
En riskeeraisi kasvamista erilleen.
Tekisin itse aivan sama, osaltaan teenkin. Joudun työn puolesta olemaan poissa 1-2 viikon jaksoja silloin tällöin komennuksilla, jolloin mummo astuu kehiin. Nyt kun lapset ovat jo isompia, niin kysyn ensin heiltä onko ok jos äiti lähtee jonnekin. Toisaalta he ovat tähän tottuneet ja se on normaalia ja myös heidän kaveripiireissään on samanlaista työtä tekeviä vanhempia. Kauhistelijoille tiedoksi, että muutoin kun olen kotipaikkakunnalla olen töissä normaalisti ja saan melko paljon vapaa aikaa komennusten vuoksi. Mielestämme tämä järjestely toimii oikein hyvin. Olen mennyt myös töihin heti äitiysloman päätyttyä, mutta lapset ovat olleet kotihoidossa esikouluikään saakka, kiitos ihanien isovanhempien. Lapseni ovat tärkein asia, mutta uskallan sanoa nauttivani työstäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä olen aina ajatellut, että mulle on ura about yhtä tärkeä kuin lapset, ja jopa siksi "hankkinut" vain 2 lasta vaikka vähän olisi tehnyt mieli kolmatta. Mies myös myöntää, että hänelle ura ja menestyminen on tärkeää. Mutta että tuollaista...me ollaan kuitenkin hoidettu molemmat lapset kotona 3-vuotiaiksi, pk-päivät olleet 6h luokkaa (limitetty työajat), aamut ja illat oltu tiiviisti lasten kanssa, hoidossa vieraalla ovat olleet erittäin harvoin ja kumpikaan ei ole ollut lapsista erossa muutamaa yötä kauempaa (vanhempi nyt 6 ja nuorempi 2). Olemme kyllä yliopistotutkijoita eli uralla menestyminen on vähän erilaista kuin esim. liike-elämässä, mutta olemme kyllä pärjänneet hyvin työssämme. Kivasti tässä saa perspektiiviä :) ehkäpä olemmekin aika lapsikeskeisiä.
olen 19-vuotias (ei lapsia) mutta edes minä en jättäisi lapsiani noin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja avioliittoni vetelee viimeisiään, joten ehdotan sinulle tätä. Mene sinä, minä alan teidän perheen äidiksi. Rikas mies, mahdollisuus lastenhoitajaan ja 3 lasta. Mä voisin omistautua niille vaikka heti. Olen itse todella uraputkessa lakimiehenä, mutta perheesi saatuani, unohtaisin koko jutun ja alkaisin leipomaan lapsille pullaa ja leikkimään lumileikkejä. Tulisimme ulkoa sisään ja lapset saisivat tuoretta pullaa ja kuuma kaakaota ja isot halit jokaikinen. Iltaisin käpertyisimme sohvalle ison peiton alle ja kertoisimme satuja vuorotellen.
Sulla on kaikki mitä mä haluaisin, etkä edes vaikuta siitä kovin kiinnostuneelta. Kertaakaan et ole sanonut, että ikävä tulee tai että olet vähän huolissasi tai että luovut paljosta.
Minä en pystyisi samaan, mutta se ei johdu siitä, että paheksuisin valintaasi millään tavalla - minä vain vihaan jo työmatkojakin niin paljon (matkustellut kyllä olen muuten paljonkin jne.) ja haluan päästä työelämässä siitä mistä aita on matalin. :) Mulla on kyllä korkeakoulututkinto mutta ei oikein kunnianhimoa ja jaksamista huippu-uraan. Meillä mies on se, joka loistaa urallaan, ja se sopii mulle.
Mutta en myöskään ymmärrä, miksi äidin poissaolo on aina niin paljon hirveämpää kuin isän. (Ja te kiintymysuhdeuskovaiset, älkää nyt tunkeko niitä linkkejänne enempää tänne, kiitos!) Sehän riippuu täysin perheestä. Tiedän useita perheitä, joissa isä on ollut jopa vuosia ulkomaankomennuksella tai asunut viikot työn vuoksi toisella paikkakunnalla ja tullut viikonloppuisin kotiin, eikä tätä ole kukaan paheksunut. Omakin isäni oli joitakin kuukausia poissa kun olin aika pieni, eikä siihen aikaan todellakaan niin vain soiteltu maailman toiselle puolelle, ei ollut Skype-puheluita, nettikameroita eikä mitään muitakaan halpoja ja käteviä yhteydenpitovälineitä. Tajusin kyllä silti, että hän tulee takaisin ja laskin veljeni kanssa päiviä siihen. Okei, en ollut tuolloin yksivuotias, mutta silti.
Teette just niin kuin teidän perheelle parhaiten sopii. Ja on hienoa, jos työnantajakin tajuaa sen, että lasten mahdollisesti oirellessa koko komennus saattaa olla syytä keskeyttää. Sekin varmasti helpottaa tilannetta ja mahdollista stressiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeasti voisi lapsiani jättää noin kauaksi aikaa. Ja kotona aion olla siihen asti kunnes nuorinkin on kolme.
Uraa olen ennen lapsia tenhyt ja jatkan sitten aikanaan, mutta lapset on mulle tärkeintä nyt ja aina. Mies luo uraa ja mielestäni molemmat vanhemmat eivät sitä voi samaan aikaan tehdä, jos lapset on pieniä.
Hauskaa iltaa vaan kaikille!
ap
hoitajaan, joka on aina läsnä perheessä. Ihan pakostihan heille muodostuu kiinteä suhde tuon puolen vuooden aikana.
muu tuossa kuviossa on ok paitsi tuo nuorimman lapsen ikä. Jos hän olisi edes 3-4 v niin ymmärtäisin tuon ratkaisun jotenkin, mutta 1 v on vielä niin hirveän pieni, että taatusti kaipaa äitiä hirveästi. Eikä niin pienellä ole vielä kunnolla ajantajua vaan jo muutaman päivän ero tuntuu ikuisuudelta.:( Ihmettelen samaa kuin muut, että miksi ihmeessä teitte kolme lasta jos teille ura on noin tärkeä? Eikö nytkin olisi paljon helpompi lähteä jos tuota kuopusta ei olisi?
Ja kun joku kysyi, että mikä olisi reaktio jos lähtijä olisi mies niin minä en kyllä ymmärtäisi sitäkään. Esim. meillä mies on vähentänyt työmatkansakin ihan minimiin vaikka ne ei ole kuin hyvin lyhyitä matkoja Pohjois-Eurooppaan. Ei halua olla poissa kotoa, kun lapset pieniä, eikä halua että minä kuormitun liikaa. Lapset ollaan yhdessä tehty ja niistä yhdessä vastataan. Silti meille ura on tärkeä ja siihenkin panostetaan, mutta niin, että mahdollisimman paljon aikaa jää myös lapsille.
Olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa työ on ollut aina kaikki kaikessa, eikä se tuntunut lapsesta kivalta jäädä aina kakkoseksi. Vieläkin vanhempani työelämässä puurtavat pitkää päivää ja näkevät lapsenlapsia silloin harvoin kun ehtivät. Eli eivät ole tähänkään päivään mennessä oppineet arvostamaan perhettään.:(
1-vuotias tuntuu hurjan pieneltä tuohon muutokseen :( Itsekin olen palannut töihin vanhempainvapaan jälkeen että saatiin kirjaimellisesti leipää pöytään, mutta kaiken työajan ulkopuolisen ajan vietin vuosikkaani kanssa. Miten noin pieni lapsi voi ymmärtää äidin liian pitkiä poissaoloja? Valitettavasti uskon että jonkinlainen jälki tuosta lapsen psyykeeseen jää... mutta itse teette ratkaisunne. Perushuolto varmasti lapsilla kunnossa kun hoitaja kotona.
Jos ei, niin kuulostaa kyllä omituiselta arvovalinnalta. Mikä työ edellyttää ehdottomasti juuri sinun panostasi ulkomaankomennuksella? Perhesyihin vedoten voisit varmasti vetäytyä kommenuksesta ilman että sinua voitaisiin sen takia esim. irtisanoa. Mikä sinut sinne komennukselle ajaa? Ulkomaanpäivärahat? Jos "vain" kunnianhimo ja rakkaus omaan alaan, niin voisit varmasti odottaa vähän aikaa. Pari vuotta pitkän uran aikana on lyhyt aika odottaa, 1-vuotiaalle puoli vuotta ikuisuus, puolet ihmiselämästä. Itslläni on kiire jo klo 17 kotiin oman ihanan lapsen luo ja työluuri menee äänettömälle saman tien.
tuomitseminen on aina niin helppoa, kun ei ole itse samassa tilanteessa. Ap on varmasti miettinyt asian niin hyvin kuin tuossa tilanteessa voi. Itse en samaan pystyisi, mutta en kyllä katso asiakseni arvostella muiden ratkaisuja omista lähtökohdistani.
Tsemppiä, ap! Puoli vuotta on loppujen lopuksi aika lyhyt aika ja menee nopeasti :)
Äidit ovat ennenkin joutuneet tekemään kovia ratkaisuja ja jättäneet lapset käytännössä hoitajien kasvatettaviksi. Mutta ei sillä kai ylpeilty sentään, oli vain pakko saada leipää. Nykyisin oletetaan, että kun kaikki on järjesteltävissä, ei järjestelyistä voi olla haittaa. Lapsen psyyke vain on on mitä on. Toisaalta kun eivät kaikki aikuiset ole saaneet lapsina rakkautta, ei heillä ole mahdollisuuksia sitä jakaakaan, joten silloin kai on parempi, että lapset ovat hoitajalla? Aina sanotaan, että laatuaika on persikasta, niin silti on näitä mammoja, jotka hehkuttaa, että "me tehdään koko vapaa-aika kaikkea kivaa yhdessä", vaikka lapsi varmaan viettäisi mieluummin ihan tavallista aikaa vanhempiensa kanssa, enemmän vaan. Vaihtoehtoja on monia, mutta ei kaikista kehuja saa. No ehkä työnantajalta.