Kauhistelkaa! Mut kyllä mulle urakin tärkeä lasten lisäksi.

ja perusteluja

mammat oikeen rypee ja kiemurtelee omassa erinomaisessa uhrautuvaisuudessaan ja äitiydessään.

kun ei muutakaan elämässä ole.

t. kiinnostunut observoija, uralla minäkin

Se, että on käytännössä poissa lasten elämästä. Puoli vuotta voi tuntua lyhyeltä ajalta, mutta on mielestäni pitkä aika lapsuudesta.

Aikuisena ehtii olla vuosikymmeniä, mutta lapsuus kestää kovin lyhyen aikaa ja puolessa vuodessakin voi tapahtua paljon, monta iltaa ehtii kaivata äitiä- siis jos välit on läheiset.

keskittyä hetkeksi perheeseen! Ainutlaatuinen tilaisuus. Se puoli vuottahan kuluu nopeasti...



Ei 1-vuotias mitään kavereita kaipaa.

kun ei edes ole paikalla...

ei lapsella ole. On olemassa toisia aikuisia he eivät tule olemaan äitejä juuri näille lapsille. Adoptiossakin ollaan vain äidin korvikkeita.

Kyllä Ap on hyvä äiti ja hänen lapsetkin sen tietävät :) Syystä että heidät kasvatetaan näkemään asiat toisessa valossa. Äiti voi olla monella tavalla läsnä vaikka ei sitä fyysisesti olekkaan. Paikalla oleminen ei takaa hyvää äitiyttä. Jokaisella meillä on äiti, siis se paras mahdollinen minkä on voinut saada.

Minä myös ns. uraäitinä myönnän katuvani sitä, että tietyssä vaiheessa olin liikaa pois lasteni luota. Tämän yhden asian haluaisin muuttaa elämässäni, ja raha ja urakehitys ei sitä muuksi muuta.

Jokainen tekee tietysti omat ratkaisunsa omien arvojensa perusteella, mutta on naiivia kuvitella, että aikaa on loputtomiin tai että vanhempien _arjen_ läsnäololla ei olisi lapsille merkitystä. Ap:n tapauksessa lapsilla toki on tavallaan toinenkin äiti, hoitaja, johon he varmasti kovasti kiintyvät.

vaatimassa.

minäkin olen tehnyt uraa ja lapsia sulassa sovussa, jopa ulkomailla.

kaiken voi saada, oikeesti ja enemmänkin.

6 kk menee nopeasti.

isät kunniaan!

Ylensä kannustetaan ottamaan perhe mukaan. Tutut tekivät niin, että hoitaja + lapset matkasivat äidin kanssa ja isä kävi heitä tapaamassa 2-3 vko välein.

vain puoli vuotta ja kommennusmaassa joudun myös reissaamaan paljon paikasta toiseen, ei ole järkevää viedä lapsia sinne. Toki jos olisi joitakin vuosia kestävä komennus, lähtisimme koko perhe, mutta nyt emme koe järkeväksi viedä lapsia puoleksi vuodeksi eri ympyröihin, kun vanhin on koulunkin jo aloittanut. Parempi siis, että heillä arki säilyy muuttumattomana muilta osin, paitsi minä en ole niin paljoa läsnä. Järjestely on tehty niin hyvin kuin mahdollista, jotta lasten elämää ei liikaa muutettaisi. ap

ja miehen työnantaja nimenomaan kannusti koko perhettä lähtemään siksi, että miehellä kohdemaassa paljon matkapäiviä. Kodista siellä tuli hänelle tärkeä tukikohta, minä ja lapset puolestamme olimme kuin pitkällä lomalla. Esikoinen oli silloin toisella luokalla, läksyt hoituivat pitkälti sähköpostilla. Me ajattelimme niin, että lasten arjen ei tarvitse säilyä muuttumattomana, jos koko perhe lähtee matkaan. Ja miehen työnantaja tiesi, että kun perhe on mukana, sujuu työkin paremmin.

työnantajan kanssa ja perheen kesken keskusteltiin, mutta koska mieheni ei olisi voinut omasta työstään olla poissa puolta vuotta, päädyimme em. ratkaisuun. Jos mies olisi voinut lähteä, olisimme ehkä päätyneet toiseen ratkaisuun. Mutta hyvä teille, että pystyitte lähtemään yhdessä koko perhe.

Meillä mies pyrkii olemaan enemmän kotona kuin normaalisti tuon puolen vuoden aikana ja tekemään työssään vain kaikkein välttämättömimmän.

ap

Syntymästä alkaen lapsi kykenee biologisten, kognitiivisten, kommunikatiivisten, emotionaalisten ja sosiaalisten, toiminnallisesti jäsentyneiden taitojensa avulla etsimään aktiivisesti vuorovaikutusta ja säätelemään omaa käyttäytymistään vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa (Zeanah ym. 1997a). Varhaisessa vuorovaikutuksessa vanhempi vaikuttaa vauvaansa ja vauva vanhempaansa. Toistuva ja jatkuva vuorovaikutus vauvan ja vanhemman välillä merkitsee ihmissuhteen kehittymistä. Tämä vuorovaikutus muuttuu kehityksen kuluessa, mutta vanhemman ja lapsen suhde jatkuu koko eliniän ja myös vanhemman kuoleman jälkeen aikuisen lapsen elämässä (Emde 1989). Tämä suhde on pohjana kaikille myöhemmille ihmissuhteille (Stern 1985).

www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_W…

Pistä rahaa talteen terapiarahastoon ja kas, sille on vielä käyttöä ;-)

Kaikki nämä vuodet ateistina,enpä ois uskonut kuulevani neitseellisestä sikiämisestä! Mutta teidän perheessä kun ei isästä ole kuultu,niin....

Ap,se puoli vuotta on varmasti sulle vaikeampaa kun lapsiille,mutta nopeasti se menee.

ja perusteluja mammat oikeen rypee ja kiemurtelee omassa erinomaisessa uhrautuvaisuudessaan ja äitiydessään. kun ei muutakaan elämässä ole.

ja silti koen, että lapsille riittää liian vähän aikaa.

Minusta olis tosi hankalaa ulkoistaa jollekin hoitajallle vaate-, luistin-, kaverilahja- ym hankinnat, läksyissa auttamiset ja kokeisiin kuulustelut, kouluongelmien ym kuuntelut, uhma- ja murrosiän kiukuttelut, sairaan lapset hoitaminen ja lohduttelu, neuvolassa ja lääkärissäkäynnit jne.

ei toimi niinkuin just se teidän paras ja ihanin perhe? ei kaikki käy hampaat irvessä huonostipalkatussa paskahommassa 8-16.00.

ja vieraantuu lapsistaan.

Jos näin todellakin on, ja isäkin on ns. uraisä, on aivan selvää, että läheisin kiintymyssuhde yksivuotiaalla on äitiin, ei isään. Totta kai suhde isäänkin on läheisempi kuin vieraaseen, mutta se ei voi _pienellä lapsella_ korvata täysin ns. primäärivanhemman läsnäolon katoamista.



Lisää kiintymyssuhdeasiaa "kansantajuisesti":



http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/vanhemmuus_ja_kasvatus/lap…

Kysehän on valinnoista. On täysin p**apuhetta, että hyvää palkkaa saadakseen olisi pakko hylätä pienet lapsensa kuukausiksi. Toki jos oma arvomaailma sitä vaatii, niin siitä vaan.

ei toimi niinkuin just se teidän paras ja ihanin perhe? ei kaikki käy hampaat irvessä huonostipalkatussa paskahommassa 8-16.00.

Ap kuulostaa suomalaisittain kovaltakin "uraäidiltä", ehkä jossain jenkeissä ei ollenkaan. Sitten toinen ääripää ovat fanaattiset kotiäidit, jotka tuntuvat tällä palstalla aina meuhaavan. Itse pidän itseäni myös uraäitini: minulla on pitkä koulutus ja mielenkiintoinen, vaativa työ. Mies kantaa 50 % vastuun meidän perheestä, minä sen toisen 50 %. Pidin puolen vuoden hoitovapaan, jonkin osin käytin jatko-opintoihin (isovanhemmat hoitivat lasta minun opiskellessa), nyt teen 50 % työaikaa, samoin mieheni (yksi 1,5-v lapsi) ja lapsi on kotihoidossa. Ensimmäiselle työmatkalle (3 pv, 2 yötä) olen lähdössä parin vko kuluttua ja kyllä ensimmäinen ero lapsesta kaihertaa. Haluan kyllä olla lapselleni se Äiti, silti tasaveroinen vanhempi Isän kanssa. Keväämmällä on hieman alle viikon työmatka, mutta pidempään en vielä erossa lapsesta halua olla.



Ap:nä jotenkin yrittäisin järjestää lapset mukaan työkomennukselle ainakin suurimmaksi osaksi aikaa (isä hoitovapaalle ja tarv. lastenhoitaja mukaan), ellei sitten ole minnekään todella kehitysmaan persieeseen menossa. Minusta noin pienistä siis liian pitkä ero, ainakin suhteeseen nuorimpaan voi jättää pysyvän jäljen.

MÄ tunnen juuri tuollaisia uraäitejä ja jos se olisikin kiinni vain yhdestä pitkästä työmatkasta, mutta kun se ei koskaan ole. Vaan se on useita iltoja viikossa ja kun lapset kasvaa, ne pärjää kyllä itsekin kotona ja ei aikaakaan kun ne on emotionaalisesti hyljätty.



Ei ole aikuista, jolle puhua kaveriongelmista tai koulukavereista tai onnistuneesta purkkapallosta tai kivasta pojasta, joka istuu luokassa mun takana. Kaikki tavallinen jakaminen kääntyy yksinäisyydeksi ja suruksi, kun ei oikein ole ketään jota kiinnostaisi.



Ei viitsi mennä kotiinkaan, kun ei siellä ketään ole kun äiti ja isä on töissä. Sitten luuhataan kavereilla.



Mullakin on ura, mutta siitä huolimatta lapset menee aina ensin purkkapalloineen ja arkineen.



Laatuaika ei koskaan korvaa sitä, että ollaan todella läsnä ja jaetaan elämää ja lapsi kokee perusturvallisuutta.

"Hyvinvointiperhe" voi olla lapselle julma. Kun kaikki on kvartaalitaloudessa tehostettu, pätkätyöt ja pyhä sähköposti syövät miestä ja naista. Kotiin tultuaan kiltit suorittajavanhemmat avaavat läppärin ja kommunikaattorin i-podin viereen ennen facebookiin uppoutumista.



– Moni nykyvanhemmista on kasvatettu avainkaulalapsina, joilla omat hyväksytyksi tulemisen tarpeet jäivät tyydyttämättä. Lapsi ei tyydytä näitä tarpeita. Siksi on niin paljon palkitsevampaa uhrata elämänsä työnteon alttarille. Työssä voi rakentaa saavutuksia ja todistaa olevansa jonkun arvoinen.



– Jos kaikki ovat kotona tyytymättömiä, voi alkaa vetäytyminen perheestä: vanhempi viihtyy yhä enemmän työssä tai hankkii sivusuhteen.



Raisa Cacciatore puhuu normaalin arjen ja perheeseen sitoutumisen puolesta. Vanhemman on vain otettava pieniä askelia päivästä toiseen ja kasvatettava lapsensa niin hyvin kuin osaa.



– Kaikista ei ole vanhemmiksi, mutta heiveröinenkin vanhemmuus voi täydentyä, jos vanhempi saa tukea ja lasten lähettyvillä on hyviä isovanhempia, kummeja, naapureita, tarhatätejä ja opettajia. Monia katastrofeja saadaan korjattua tukivanhemmuudella.



– Lapsi on onneksi käsittämättömän sitkeä ja elinvoimainen otus, joka voi selvitä hyvinkin hankalista oloista, Raisa Cacciatore tietää.



Kipupisteidensä kanssa kärvistelyyn ei tarvitse välttämättä käyttää koko ikäänsä. Tärkeintä on, että haavojaan lähtee hoitamaan.



http://www.sana.fi/haastattelut/raisa_cacciatore_ole_lasna_lapselle_/

Olen vaativassa työssä ja mennyt aina heti äitiysloman päätyttyä takaisin töihin. Meillä kolme lasta. Myös mies vaativassa johtotason työssä. Ollaan siis molemmat uravanhempia. Meillä on ollut tosin aina hoitaja kotona.

Vanhin lapsi on nyt ekalla, keskimmäinen vajaa 4-vuotias ja nuorin reilun vuoden. Lastenhoitaja hoitaa koululaisen kuljetukset ja käyttää pienempiä kerhoissa yms. aktiviteeteissa sekä kaikkia lapsia harrastuksissa yms.

Nyt mulla edessä reilun kuukauden päästä puolen vuoden ulkomaan komennus, jonne en lapsia voi mukaan ottaa. Teemme niin, että lastenhoitaja muuttaa meille asumaan täksi ajaksi ja itse tulen kotiin 1-2 kertaa kuussa noin 3-5 päiväksi kerrallaan. Noin puolessa välissä komennusta mies pitää parin viikon loman ja tulee lasten kanssa tuolloin luokseni.

Voi siis olla erilaisia perheitä ja silti homma toimii. Meillä lapset ovat onnellisia ja tasapainoisia ja kaiken vapaa-ajan vietämme yhdessä perheenä tehden kaikkea kivaa yhdessä.

Kaikissa Pohjoismaissa yksi lasten ongelmien riskitekijä on liian vähäinen vanhempien kanssa vietetty aika. Tämä käy ilmi vertailevasta pohjoismaisesta tutkimuksesta.



Jo vastasyntyneillä voi olla univaikeuksia ja erilaisia syömishäiriöitä. Uhmaikä saattaa olla vaikea, ja jatkua pitkään, jopa muutaman vuoden. Päiväkoti-ikäisillä huomion puute näkyy usein kiukkuamisena ja ylivilkkautena. Riehuminen ja huutaminen kun saattaa olla ainoa keino saada aikuinen pysähtymään ja oikeasti keskittymään lapseen ja hänen tarpeisiinsa. Yksi lapsen perustarpeista on tulla huomatuksi ja hyväksytyksi, ja erityisesi omien vanhempien huomio on tarpeen tasapainoisen kehityksen kannalta.



Monet vanhemmat kertovat, että lapsi aloittaa kiukuttelun, kun hänet haetaan päiväkodista ja kiukuttelee sitten koko illan.



– Joskus riittää, että lapsi saa 15 minuutin ajan vanhemman jakamattoman huomion. Jos äiti tai isä voi olla tuon ajan sataprosenttisesti läsnä, lapselle tulee tunne, että häntä on kuunneltu ja hän on tullut huomatuksi. Tällöin koko ilta saattaa sujua rauhallisemmin, Siltanen vinkkaa.



Lapselle annettu aika ei siis mene hukkaan, ja se helpottaa myös vanhempien arkea. Kun lapsi saa huomiota, hänen käytöksensä on tasapainoisempaa ja taisteluita käydään vähemmän. Arki sujuu mutkattomammin.



http://plaza.fi/ellit/perhe/lapset-kasvatus/lapsi-elaa-lasnaolosta

olen pari kuukautta lomalla, jolloin olen täysin kotona lasten kanssa. Myös mies pitää tuona aikana 2-6 viikkoa lomaa työtilanteensa mukaan.



Ja ei meillä lastenhoitaja arjessa kaikkea lapsiin liittyvää hoida. Lähinnä päivällä olevat menot hoitaa ja tarvittaessa illalla on apuna, jos meillä miehen kanssa on päällekkäisyyksiä menoissa. Toki pyrin itse olemaan läsnä esim. lasten tärkeät lääkärikäynnit, vanhempainillat, joulu- ja kevätjuhlat yms.



Vaikka työni on vaativaa ja joudun olemaan poissa kotoa ja tekemään välillä pitkiä päiviä, on se vastaavasti hyvin joustavaa ja voin pitää pitkiäkin vapaita lomien lisäksi. Mulla ei ole työaikaa ja usein pystyn ottamaan vapaapäiviä keskelle viikkoakin, jos on tarve. Juostamme puolin ja toisin työnantajani mukaan, eikä minu tarvitse tanssia työnanatan pillin mukaan.



ap

Jos homma toimii niin hieno juttu. Muillehan tää ei kuulu. Puoli vuotta ei oo liian pitkä aika olla erossa mutta tehän näette kumminkin kohtalaisen usein. Toivotan onnea.