Tunnetko ihmisiä jotka eivät ole koskaan asuneet yksin?

Äiti jäi leskeksi 2v sitten ja asuu nyt ensimmäisen kerran yksin melkein 80vuotiaana. Todella vaikeaa hälle ollut.

Mulla on sairaus ja on edelleen ja alan käymään laitoshoidoissa. Asuin kotona 30 vuotiaaksi, mutta nyt asunut 10 vuotta yksin.

Mun täti on semmonen joka on muuttanut suoraan kotoota aina jonkin miehen luo. Myös mun yksi serkku on aina muuttanut jonkun vanhemman naisen luo. Näitä on.

Minä en ole ikinä asunut yksin. Kohta 30 vuotta ihan onnellisesti naimisissa, en kadu mitään, enkä toivo,että olisin tehnyt mitään toisin.

Tiedän keski-ikäisen, joka ei ole koskaan asunut miehen kanssa.

Tuttavani asuu edelleen lapsensa kanssa koska lapsi ei suostu muuttamaan pois kotoa. On jo 25-vuotias ja käyttää kotia hotellina. Kuppaa äitinsä rahat ja äiti heikkona ihmisenä ei voi tilanteelle mitään.

Tiedän yli 60v naisen joka ikänsä asunut äitinsä kanssa. Kohta jää yksin kun äidistä aika jättää,miten mahtaa pärjätä kun ei kavereitakaan oikein ole. Sukulaisia kyllä.

Asun nyt ekan kerran elämässäni yksin, olen 53v.

Kotoa soluasuntoon, sitten miehen kanssa yhteen, ero mutta lapset kotona, sitten kun lapset muutti kotoa muuten uuden miehen luo ja nyt erosimme.

Niin mitä siitä sitten?

Minä en ollut asunut ikinä täysin yksin ennen viime syksyä. Ensin lapsuudenkodissa, sieltä poikaystävän kanssa yhteen. Opiskeluaikana asuin vuoden kimppakämpässä kunnes muutin takaisin poikaystävän kanssa yhteen (vaihdoin koulua ja paiklakuntaa). Tosin tässä meni vuosi viikonloppusuhteena kun poikaystävä opiskeli eri paikkakunnalla. Saman pojan / miehen kanssa aikanaan naimisiin ja eron jälkeen asuin tyttären kanssa pari vuotta. Syksyllä hän muutti pois ja minä jäin ekaa kertaa yksin 47-vuotiaana.

Mä en ole asunut käytännössä koskaan yksin. Kotoa kämppiksen luo, ekassa yksiössä majaili käytännössä koko ajan poikaystävä josta tuli ensimmäinen aviomies, erotessa oli lapsi, myöhemmin mukaan kuvioon tuli toinen aviomies, jonka kanssa asutaan nyt kaksin kun se lapsi on aikuinen.

Minä itse. Muutin lapsuudenkodista miehen kämppään 18-vuotiaana ja edelleen 49-vuotiaana asun saman miehen ja perheeni kanssa.

Asuin opiskeluaikana soluasunnossa, tosin osan ajasta minulla oli oma huone.

Ko. asuntolassa huoneet oli tarkoitettu 2:lle opiskelijalle.

Muutin sitten takaisin vanhempien luokse, sitten tyttöystävän kanssa yhteiseen asuntoon.

Vaimoni ei ole koskaan asunut yksin.

Molemmat vanhempani. Nyt asuvat kaksin yli 80v iässä.

Veljeni ja tämän vaimo. Toinenkin veljeni.

Aikanaan huomasi kyllä, että monilapsisesta perheestä tullut anoppini ei ollut ikinä asunut yksin (kuten ei myöskään appeni). Muutto äidin helmoista oman anoppinsa huusholliin. Tämä lienee ollut hyvin tavanomaista ainakin maaseudulla aika pitkään.

Ei ollut yhtään käytännön käsitystä siitä, mitä tarkoittaa perustaa perhe kotiin, jossa ei ennestään asu appivanhempia ja lisäksi miehen nuorempia sisaruksia. - Hyviä neuvoja kyllä olisi riittänyt, miten pitää kotia hoitaa ja esim. millaisia kalusteita hankkia... Vanhoilla päivillään appeni kuoltua, tutustui sitten paremmin tähän puoleen elämää yksinasujan näkökulmasta.

Ei monessakaan maassa asut tälleen yksin niinkuin meillä. Aina jonkun sukulaisen luona vähintään.

Minä en ole koskaan asunut yksin. 

Kotoa muutin yhteen poikaystävän/tulevan aviomieheni kanssa, eron jälkeen asuin 3 lapseni kanssa, sitten uusperheessä 25v kunnes kuopuskin muutti kotoa pois ja jäimme mieheni kanssa kaksin 2v sitten. 

Nyt ensimmäistä kertaa tarkoitus asua yksin kun muutan osa-aikaisesti ulkomaille 2. kotiimme ja miehellä on vielä töitä Suomessa. Ikää 63v.

Ei tule olemaan mikään ongelma koska olen hyvin omatoiminen ja viihdyn myös omissa oloissani, tekemistä riittää!