Tunnetko ihmisiä, jotka ovat heikkolahjaisia, mutta eivät kuitenkaan kehitysvammaisia?

Olen tuntenut useampia. Jostain syystä meidän kulmilla oli paljon sellaisia tampioita, liekö sitten sisäsiittoisuutta. Ei niille mitään diagnooseja edes pyydelty silloin, vammaisia olivat ne jotka kuolasivat ja honottivat tai istuivat pyörätuolissa, muut erilaiset olivat tyhmiä, kuspäitä tai molempia.

Tietääkseni yhdelläkään ei ole mennyt kovin hyvin. Suurin osa on kuollut, lähinnä alkoholin ja autoilun yhteisvaikutuksesta tai sitten huumesekoiluissa ja puukkotappeluissa. Loput ovat vankilassa ja parin kohtalosta en tiedä.

Tiedän yhden miehen. On nyt jo aikuinen, mutta sen verran nuoti, että olisi varmasti saanut jonkun diagnoosin, jos olisi kehitysvammainen. Miehen vanhemmat ja sisarukset ovat fiksuja, korkeastikoulutettuja ja aloilla, joissa tarvitsee sosiaalisia taitoja. Koulussa tämä mies on kai pärjänyt ihan hyvin. Peruskoulun keski-arvo varmaan 8, ei mikään superfiksu mutta ei tyhmäkään.Lukionkin on suorittanut, en tiedä millä arvosanoin. Sen jälkeen opiskellut jossain ammattikoulussa, ns. tuppukylässä minkä kouluihin on helppo päästä. Kirjaviisautta ja kykyä oppia on varmaan saman verran kuin ns normaaleilla, suurin ongelma on siis sosiaalinen älykkyys. Joskus tuntuu, että sitä miestä on kasvatettu tynnyrissä. Ei vaan tunnu ymmärtävän maailman menosta mitään. Sosiaaliset taidot on todella huonot, ei pärjäisi asiakaspalvelutyössä. Tuttujen kanssa osaa kommunikoida, mutta ei aina vieraiden. Ajatusmaailmaltaan on myös aika lapsellinen. Tykkää kyllä lapsista, mutta on tavallaan yksi lapdi muiden joukossa. Myös sukulaiset kohtelevat tätä miestä niinkuin tämä olisi samalla tasolla sisarusten lasten kanssa. Ja tämä mies usein ihmettelee, kun ei itselle löydy tyttöystävää. Ei vaan oo sydäntä sanoa sille, ettei kukaan noin tyhmää miestä huoli. Toivottavasti löytää joskus jonkun toisen heikkolahjaisen.

Minua kiusattiin koulussa,koska olin erilainen ,kun muut.Pojat haukkuivat Sanna on tyhmä.Pojat näkivät,että olin heikkolahjainen.Itkin aina koulussa.Itkin aina,kun menin kotia.Pojat potkivat minua mahaan ja takapuoleen,löivät minua nyrkeillään.Aikuisena miehet ovat haukkuneet minua tyhmäksi ja tehneet väkivaltaa minulle.Oma poikakaveri raiskasi minut 1 vuosi 11 kuukautta sitten.Näki,että olin heikkolahjainen.Arvosteli minua kavereidensa kuullen.Olen parempi kirjoittamaan ja olen parempi kielissä ,kun tuo.Nauroi kavereidensa kanssa pilkallisesti.Kaiken huippu oli,kun mies raiskasi minut ja kertoi raiskauksen jälkeen minulla on Hiv.Kävin sukupuolitesteissä 2012 keväällä.Kaikki sukupuolitaudit tutkittiin minulta.Hiv testin tulos oli negatiivinen.100 prosentin varma asia.Kävin nimittäin Keskus-Sairaalassa Hiv testissä.Minulla ei ole mitään sukupuolitauteja.100  prosentin varma asia.2011 marraskuun 12 päivä mies raiskasi minut.Hän käytti minua hyväkseen joka asiassa.Jätin hänet raiskauksen jälkeen.Hän sanoi,kun et antanut minulle niin otin väkisin sinulta.Marraskuun 12 tulee nyt 2 vuotta raiskauksesta.

Onko kaikki apukoulua käyneet heikkolahjaisia?

Hän sai jotenkuten peruskoulun käytyä, kerran jäi luokalleen. Koulusta meni suoraa töihin, siihen aikaan heikkolahjainen ja kouluttamatonkin vielä sai jotain työtä, hän oli ensin juoksupoikana, sitten varastolla apulaisena ja sitten raksalla aputöissä. Armeijan jälkeen meni ammattikouluun johonkin aikuislinjalle ja sai sen suoritettua. Sen jälkeen on ollut aina töissä omalla alallaan, ahkeraksi kehuttu. Nyt hän on jo noin 50 v. Naimisissa ihan fiksun naisen kanssa, lapsia joista yksi on myös heikkolahjainen. Oman talon on itse rakentanut. Kaikenkaikkiaan mun mielestä ihan hyvää elämää elänyt.

Sitä olen miettinytkin, että mikä on sellainen ihminen joka ei ole kehitysvammainen, mutta ei käy kuitenkaan käy ihan täysillä?



Mun entinen naapuri oli tällainen. Hän en tajunnut yksinkertaisimpiakaan asioita.

Yritti keittää munia muovikulhossa, hellalla.

Osti valmissimapakkauksen, siinä oli lukenut että pakkaiksesta tulee 3 litraa simaa.

Oli kuitenkin lukenut valmistusohjeet väärin ja laittoi sinne vaan kaikenkaikkiaan 3 dl vettä.

Tuli sitten muutaman päivän päästä mulle ihmettelemään, miten sitä simaa voi tulla noin vähän kun 3 litraa piti tulla.



Kun se sai lapsen, ei mitenkään ymmärtänyt imetyssysteemiä. Että maitoa tulee vasta, kun herumisrefleksi alkaa.

Soitteli mulle ja muillekin naapureille kaikenaikaa. Että mulla loppui maidontulo nyt! Vaikka sitä tuli ihan hyvin kun olin äsken suihkussa, pitääkö mun mennä nyt ostamaan Tuttelia?

Ei mitenkään ymmärtänyt, ettei kenenkään rinnoista pidäkään valua maitoa kokoajan, sitten vasta kun vauva imee.

Loppujenlopuksi, kun se jatkoi tota aina vaan, kukaan ei enää jaksanut selittää sille mitään. Sanottiin sitten että osta Tuttelia ja se osti.

Onneksi sillä oli mies joka pääasiassa hoisi sen lapsen, sekin nimittäin oli yhdenlaista touhua.

niin ei ole. Multa puuttuvat TÄYSIN molemmat, ja tiedän monia muitakin, jotka nauravat, että loppui kolmanteen luokkaan lapsen matikanopetus kotona, mutta olemme kaikilla muilla aloilla fiksuja, yleissivistyneitä, kokonaisuuksia erinomaisisesti hahmottavia ja keskustelukykyisiä ihmisiä. Ei se matikka ja kielet todellakaan ole mikään mittari, niitä vaan joko on tai ei ole. Itselläni ollut esim. äidinkieli ja taide-aineet aina 10, vaikka mikään kieli ei jääkään päähän, ja täysin matikkataidoton kaverini tekee epäpätevänä opettajan sijaisuuksia ala-asteella.

Vaan tämäntyyppinen ihan todellinen kyvyttömyys ajatella järkevästi ja selvitä ihan arjen asioistakin. Eikä hänellä ollut mitään diagnoosia. Hänen pikkuveljensä oli lähes samanlainen.

nro 19

Kävin ylä-asteen pari viimeistä vuotta "apukoulun" puolella. Syynä oli lintsaus, minulla oli hylättyjä kursseja niin paljon, että olisi ollut mahdotonta suorittaa hylättyjä ja samaan aikaan edetä normiluokan mukana uusia. Ylä-asteen jälkeen menin lukioon, jonka menin lähes kokonaan lukematta läpi. Kirjoituksiin vasta panostin ja kirjoitin L:n, E:n ja kolme M:aa. Lukion jälkeen luin itseni kandiksi ja sen jälkeen olen työskennellyt myymäläpäälliköksi. (Pidän enemmän fyysisestä työstä.) Minua on monessa yhteydessä sanottu kielellisesti, matemaattisesti ja liikunnallisesti lahjakkaaksi.

Olenko siis heikkolahjainen, kun olen ollut erityisluokalla?

anoppini. Selviytyy miten kuten - koulu jäi kansakouluun, eikä koskaan ole opiskellut itselleen ammattia. Tehnyt sitten sijaisuuksia päiväkodeissa (silloin, kun niitä vielä ilman koulutusta sai) ja ollut sitten pitkään työttömänä. Ainoa lapsi huomasi jotakuinkin 9-vuotiaana olevansa äitiään skarpimpi ja huolehti siitä lähtien monista käytännön asioista perheessä. Anoppi ei tänäkään päivänä osaa itse esim. hoitaa pankkiasioitaan.

Tiesitkö kun otit tosta suvusta miehen, että tällaiset tyhmyysgeenit ovat periytyviä?

myymäläpäälliköksi* myymäläpäällikkönä

eikä lapsilla ole heikkolahjaisuutta, vaan erilaisia oppimisvaikeuksia ym. Myös toki kehitysvammaisuutta, adhd:tä ym. Millä ihmeen aikakaudella te elätte? Kyllä tiedän muutamia ihan "normiälyisiäkin", jotka vain työskentelevät tehtaissa, lähihoitajina, kaupankassoina. ja nykyään jopa vammaiset pyritään saamaan työelämään...

Kävin ylä-asteen pari viimeistä vuotta "apukoulun" puolella. Syynä oli lintsaus, minulla oli hylättyjä kursseja niin paljon, että olisi ollut mahdotonta suorittaa hylättyjä ja samaan aikaan edetä normiluokan mukana uusia. Ylä-asteen jälkeen menin lukioon, jonka menin lähes kokonaan lukematta läpi. Kirjoituksiin vasta panostin ja kirjoitin L:n, E:n ja kolme M:aa. Lukion jälkeen luin itseni kandiksi ja sen jälkeen olen työskennellyt myymäläpäälliköksi. (Pidän enemmän fyysisestä työstä.) Minua on monessa yhteydessä sanottu kielellisesti, matemaattisesti ja liikunnallisesti lahjakkaaksi.

Olenko siis heikkolahjainen, kun olen ollut erityisluokalla?

Jos sua on sanottu lahjakkaaksi ja olet pärjännyt erittäin hyvin, miksi edes kysyt tällaista?

Siksikö, että sua kehuttaisiin lahjakkaaksi?

Ehkäpä sä tiedät itsekin, mikä olisi oikeasti heikkolahjainen.

Ns. apukouluun tosiaan laitettiin muitakin kuin idiootteja, imbesillejä ja debiileitä. Jos käytettäisiiin todella vanhentunutta diagnosointia.

Synnyin ns. "vahinkolapsena", koska eihän hän kyennyt ehkäisystä huolehtimaan, ja uskon, että kylän pojat häntä hyväksi käyttivät. Isä minulle kyllä löytyi, mutta häneen hyvin kaukaiset välit. Isoäiti oli onneksi kuvioissa, ja hän minut käytännössä kasvatti. Sinänsä jännää, että vaikka äitini on heikkolahjainen, siis oikein todella, niin minä olen sitävastoin pärjännyt koulussa, opiskeluissa ja elämässä muutenkin erinomaisesti. Äitini ei ole koskaan ollut työelämässä, vaan sairauseläkkeellä koko ikänsä. Diagnoosia en hänelle tiedä, ehkä ns. infantiili. Ei osaa huolehtia raha-asioistaan, käyttää kännykkää, tehdä ruokaa, siivota tmv. Mutta mikä pahinta, ei ole kyennyt huolehtimaan lapsestaan tai sittenmmin lapsenlapsistaan. Toisaalta ymmärrän, että infantiiliuteen liittyy tämä tunnevammaisuus, mutta silti se on ollut kamalaa. Joskus 9 vuotiaana minäkin jo ymmärsin, että älyni menee jo kirkkaasti äitini ohi... Mutta näillä korteilla sitä on pelattava, mitkä on jaettu, sekä äidin, että minun =)

apukoulun käynyt, kun on nyt yli 50 vuotias mies. ei sillon -70 luvulla ollu näitä nykyajan hienoja termejä olemassa.



Ja on oikeesti yksinkertainen.. Koulunsa käyny sillä periaatteella, että lukemaan ja kirjottamaan oppinut. Just ja just kahlannu silloisen kansakoulun läpi ja ei jatko opintoja. Lapiomiehen hommia tehny koko elämänsä.

Hän on mukava ja kohtelias, sosiaalinen.



Töissä tukityöllistettynä.



Melko monta lasta kahdelle eri naiselle, eronnut molemmista.

Eikä myöskään kirjoittaa. Siis oman nimensä kyllä ja joitain sanoja mutta viisivuotias tyttäreni kirjoittaa enemmän kun pappansa. Laskea ei myöskään osaa ja muutenkin touhut ovat välillä vähintäänkin hassuja. Kiltti ja iloinen mies kuitenkin, ovat olleet äitini kanssa naimisissa kolmekymmentä vuotta..äitini on ihan tavallinen nainen enkä tiedä miten ovat isän kanssa yhteen osuneet. Isä tekee töitä kuitenkin, hoitaa perimäänsä maatilaa.

Yksi perhe samalta kylältä. Perheessä 6 lasta, kaikki tosin jo aikuisia. Lapsista 5 on käynyt apukoulun, osa on jäänyt jopa 2 kertaa luokalle. Vain 1 kutakuinkin normaali. Lapset ovat joko siivoojia, keittiöapulaisia tai kotona työttömänä.



Isänsä on todella heikkolahjainen. Oli kevätriehassa myymässä grillimakkaroita ja pillimehuja lapsille. Olin ostamassa 1 makkaraa ja maksoin 20e setelillä. Tämä ei osannut laskea paljonko hänen pitää antaa takaisin. Juuri ja juuri osasi laskea paljonko kympistä pitää antaa vaihtorahaa.

[quote author="Vierailija" time="15.09.2013 klo 23:57"]

[quote author="Vierailija" time="15.09.2013 klo 23:26"]

[quote author="Vierailija" time="15.09.2013 klo 21:09"]

Et vaikuta heikkolahjaiselta. Heikkolahjaiset eivät pysty noin monimutkaiseen ajatteluun eivätkä tuottamaan kirjoittamaasi tekstiä.

[/quote]

Hm, kiitos vastauksesta. Syyn täytyy siis olla jossakin toisaalla. Epäilin siis tuota Aspergerin syndroomaa, koska sosiaaliset taitoni ovat jossakin määrin vajavaiset, ja ovat johtaneet siihen että olen kokenut sosiaalista torjuntaa ja koen vieläkin. Saatan sanoa asioita jotka eivät mitenkään sovi tilanteeseen, valita täysin epäkiinnostavia puheenaiheita tai paljastaa itsestäni liikaa. Muut sitten pitävät "hölmönä". Olen joskus myös liian suorapuheinen. Nuorena ongelmana oli se, etten koskaan tajunnut, kuinka tärkeää olisi puhua ja käyttäytyä "muodikkaasti", eli siis sen ajan nuorten tapaan. Enkä osaa tätä kyllä vieläkään, tällaiset muodit tarttuvat minuun kovin heikosti. Ja tämäkin on tärkeää, seurata muotia tässä asiassa, koska jokaisella ajalla on omat tapansa puhua ja käyttäytyä, oman laisensa kehonkieli, sanavarastot sekä jopa tapa lausua sanoja. Kuullostaa ehkä oudolta mutta olen tämänkin havainnut pohtiessani millä tavoin olen erilainen kuin muut. Mutta varmaan sitten menee kuitenkin tuonne autismin suuntaan, suvussamme on lievästi autistisia henkilöitä ja tästä on sanottu että näissä tapauksissa myös suvun muilla jäsenillä voi olla lievään autismiin liittyviä piirteitä vaikka ne eivät diagnoosin tekoon riitäkään.

Vanhemmilleni minun on tätä kuitenkaan turha selittää. Setäni sekä isäni serkku ovat lievästi autistisia, mutta vanhempani eivät halua ajatellakaan tällaista että heidän oma lapsensa olisi autistinen (edes lievästi). Eivätkä he voi edes uskoa tällaista että yliopistossa opiskelevassa henkilössä voisi olla jotakin vialla, ovat sen verran iäkkäitä ja täysin kouluttamattomia. Paras siis karttaa koko aihetta ja käydä vain pistäytymässä. :)

[/quote]

Minusta kuulostat vaan ihan tavalliselta introverttiluonteelta, jonka kannattaisi vaan hyväksyä ominaispiirteensä eikä etsiä diagnooseja ja sairauksia itselleen... 

Olen itse hyvin pitkälle samanlainen kuin mitä kuvaat, mutta en ajattele olevani mitenkään ongelmainen tai sairas vaan vain introvertti. Lapsena ja nuorena se oli toki kurjaa kun kiusattiin eikä päässyt porukoihin, mutta aikuisena en enää kaipaa ihmisten seuraa juurikaan ja on ihanan vapauttavaa kun saa olla mikä on, ilman yhtään välittämättä mitä muut siitä ajattelee.

[/quote]

Olen kyllä tätäkin miettinyt, että jos ongelmani johtuvatkin vain siitä, että minuakin kiusattiin lapsena ja nuorena, enkä pystynyt kehittymään sosiaalisesti samoin kuin muut. Toisaalta, en ole enää nuori, ja minun olisi pitänyt pystyä jo oppimaan nuo ennen oppimatta jääneet asiat, esim. kuinka käyttäydytään uusien ihmisten seurassa, ilman että heidän täytyy alkaa pitää minua "hölmönä". Tuosta en osaa sanoa, että olenko introvertti vaiko en. Lapsena viihdyin hyvin yksin, leikin mieluummin yksin kuin toisten seurassa, koska koin että muiden "väliintulo" rikkoo oman fantasiani. Toisaalta saatoin hyvin estottomasti mennä juttelemaan täysin vieraille ihmisille ja olin myös "kova puhumaan", erityisesti aikuisten kanssa. Mutta sitten minusta tuli koulukiusattu ja hyvin arka. Nykyisin viihdyn paremmin yksin kuin seurassa, sillä sosiaaliset tilanteet aiheuttavat liikaa stressiä. Syyt tähän ovat psyykkiset ja juontuvat kiusaamiskokemuksista tai sitten jostakin muusta. Sen olen ainakin huomannut, että kun keskustelen, ajatteluni häiriintyy jos katson toista silmiin. Mutta toisaalta tämäkin voi olla ns. posttraumaattinen stressireaktio kiusaamisesta. Mutta ehkä tosiaan kannattaisi mennä terapeutille, ihan noista kiusaamisasioitakin käsittelemään.

Minullepa tuottaa vaikeuksia omaksua töissä esim. työvuoro-, palkanmaksu- ja joskus jopa tiskaus- ja maitovuorolistoja. Opetustilanteessa kuumottaa ja päässä sykkii vain "mitä jos en nyt opi?", eikä siten oppimisesta tule mitään.

Varsinaiset työtehtävät opin hitaanlaisesti, etenkin jos opetus tapahtuu toisen opastamana, eikä omassa rauhassa ohjeita lukemalla (monessa työpaikassa on harmillista, ettei ohjeita saa viedä kotiin, ja jos luet niitä työpaikalla "hieman pidempään", saat omituisia katseita).

Uskon, että kaltaisiani jännittäjiä on useita?

Olen hokannut, että sosiaalisella jännityksellä on kyllä suuri merkitys oppimistilanteessa, ja jatkuva epäonnistuminen/ahdistuminen/ympäristön negatiivinen palaute saattaa johtaa siihen, että pidät itseäsi tyhmempänä kuin oikeasti olet. Toinen on liiallinen täydellisyyden tavoittelu ja tunne siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä työntekijä. Nämä tunteet saavat meidät kuluttamaan voimavaroja turhaan stressaamiseen, mikä on pois omaksumiskyvystä.

No, ekana tulee mieleen Chicago-Iida