Ensi treffeistä jo 6,5kk, eikä vieläkään seksiä. :(
Tapasin 6,5kk sitten kivan miehen, siitä lähtien on vietetty aikaa yhdessä aika paljon. Käydään mm. elokuvissa, teattereissa, syömässä ja ollaan vain. Mutta me ei olla vieläkään harrastettu seksiä. :(
Aina kun ollaan yhdessä esim. minun luonani, niin mies lähtee viimeistään klo. 01.00, ei siis halua jäädä yöksi vaikka olen pyytänyt jäämään. Pussaillaan ja halitaan kyllä, mutta ikinä se ei mene pidemmälle.
Onko tämä ihan normaalia, siis oikeastiko miehet haluavat pitkittää yhteistä yötä näin? Välillä minusta tuntuu, että minussa on jotain vikaa, kun mies ei halua kanssani seksiä, mutta kuitenkin hän haluaa viettää aikaa yhdessä. Outoa...
Kommentit (116)
koska oli kristitty. ei tullut mieleen että sillä oli katkarapu tms. ajattelin että jos jumala on rukouksiini vastannut niin ei tuota pettymystä tuossakaan asiassa. Lisäksi pääsin sitten vähän koskettelemaankin ja oli aivan normaali joten se siitä.
Onkin sitten vaikea asia. Omalla kohdallani jätin tytöt sen takia että olisi tullut seksi mukaan. Kristityille tuo pidättäytyminen on joku ehdoton hyve, jolla nuoria sidotaan yhteisöön. Olen uskovainen edelleen, mutta näin jälkikäteen ajatellen oli virhe jättää kaikki panot nuorena väliin. Menin sitten neitsyenä naimisiin sellaisen naisen kanssa josta tykkäsin, mutta joka osoittautui seksuaalisesti aivan vääräksi minulle. Nyt kun lapset alkavat olla aikuisuuden kynnyksellä en ole tätä periaatettani heille siirtänyt. Muuten kristillisyyttä ja moraalia kyllä. Kuukausien pihtaaminen vei minut salasuhteeseen, jossa olen saanut elämäni parasta seksiä. Vaimollenikin tuon kerroin. Elämä jatkuu kuin ennenk9n, eikä mua edes kaduta yhtään.
Ap:lle senverran että varmaan uskollisen miehen tuosta kundista saat, mutta kun arjen harmaus koittaa, niin seksinkin tulisi sujua ja olla tasapainossa muun elämän suhteen.
Mieheltä voisi kysyä esim runkkaako monta kertaa päivässä paineet pois vai ei koskaan. Voi se tietysti olla ettei seksi ole miehelle ollenkaan tärkeää ja sinulle aktiivisempana on tulossa tältä osin epätyydyttävä suhde.
Kukaan täällä ei osaa antaa sulle oikeaa vastausta! Kuitenkin vertaistukea ja keskustelua on ja sekin auttaa.
Yksi kaveri ihastui uskovaistyttöön, jolla oli juuri tällainen vakaumus. Tutustuivat ja rakastuivat ja menivät lopulta naimisiin. Ovat nyt eläneet naimisissa kohta 10 vuotta ja tosi onnellisia ovat, ihania ihmisiä molemmat.
Itse ajattelen, että oikeasti parisuhteessa on tärkeintä ystävyys ja halu olla yhdessä. Ihan läpikotaisin ei tule koskaan tuntemaan.
AP:lle sanoisin, että älä missään tapauksessa viettele "väkisin". Mielestäni rakkauuteen kuuluu toisen kunnioittaminen, ja näin et kunnioittaisi poikaystäväsi arvoja.
pentele, missä se ap viipyy!!
Kyllähän se ehtisi käydä päivittämässä, kun poppareiden kanssa täällä odotellaan.
Vaikka miehen käydessä suihkussa/askarrellessa kortsua päälle..
Siis yli puolvuotta ja ollut yhteenkin asti sinun luona?
No, siis, kun olette suudelleet ja halailleet niin oletko itse tehnyt eleitä jotka viittaisivat että seuraavaksi olis sänkypuuhat vuorossa (tyyliin hieronut etumusta, avannut housuja?)
Onkohan miehellä pieni penis ja häpeää sitä? Ekana tuli tuo mieleen. Jos te nyt suutelette ja muutenkin osotatte hellyyttä fyysisesti, niin tuskinpa hän sinua mitenkään epäviehättävänäkään pitää..
Mene ja tiedä. Kysy! Sillähän se selvii. Outoo että noin kauan jo tunteneet ja ei ole monen asia puheeksi tullut. Puhukaa ihmiset!
alusta niin ei tarviis kysellä jo selvittyjä asioista uudelleen.
ap:ta tässä kaipaillaan kertomaan viimeisiä kuulumisia.. ;-)
pitää myös tulla päivittämään tilannetta meille tiedonjanoisille :)
Huhuu, ap! Oletteko vielä yhdessä?
Haluaa selvästi katsoa loppuun asti, onko ketjun aloittaja mukana suhteessa oikeista syistä. Hyvä meininki kaverilla!
Ja olen siis mies itsekin. Kaikki meistä eivät jahtaa kieli pihalla mahdollisimman montaa seksikumppania.
Tästä huolimatta toivon, että jos pari tosiaan päättää jatkaa yhdessäoloa päätyisivät he lopulta sänkyyn ja aloittaisivat upean, toista osapuolta kunnioittavan seksielämän. :)
Kuulostaa niin tutulle, että olen melkein varma että seukkaat mun entisen kanssa ;)
Siis ihan samanlailla meni meilläkin. Mies oli aivan ihana ja kiva. Olin kovasti ihastunut häneen ja hän myös minuun. Ihmettelin kun hän vältteli seksi tilanteita, tai jos pyysin saunaan niin aina oli jotain miksi ei voinut tulla.
Syykin selvisi. Mies oli neitsyt ja hänellä oli melko pikkuinen kalu.
Kun asiat selvisi niin jatkoimme seurustelua ja meillä oli oikein mukavaa ja seksikin sujui vallan mainiosti.
Mies oli hellä ja todella lämmin ihminen. Olemme edelleen kavereita ja tiedän että hän on tavannut naisen josta välittää oikeasti paljon. Itsekkin olen jo uudessa suhteessa.
Niin, ja me emme eronneet sen takia ettei seksi olisi sujunut :) Oli ihan muut syyt eroon, emme vain olleet oikeat ihmiset toisillemme.
Neuvoisin sinua nostamaan "kissan pöydälle"!
Oikeasti puhumalla ne asiat selviää!
Ja tule kertomaan miten kävi!
Jos jätkä ei kerran ole uskis ja kalukin toimii normaalisti, niin veikkaisin kyllä että kyseessä on neitsyt, joka häpeilee kokemattomuuttaan. Epäilyjä vahvistaa se, ettet tiedä mitään konkreettista hänen aiemmasta historiastaan eli sitä ei todennäköisesti ole. Yleensähän tohon ikään poikuutensa säilyttäneet väistää kyselyt jollain epämääräisillä jutuilla aiemmista virityksistä.
tai no pakkohan tän on trolli olla.
voi jatkua vaikka kuinka kauan ellet ota asiaa puheeksi. Tod näk se on miehellekin vaikeampaa mitä pitempään aikaa kuluu ja suorituspaineita tulee lisää. Tai sitten sillä on joku tauti josta ei kehtaa kertoa.
eikä seksi kiinnosta. Jos haluat parisuhteessa seksiä, vihda miestä. Ei varmasti tuosta miehestä kuoriudu unelmien rakastajaa,
(hänenhän piti tulla jossain vaiheessa iltaa), ei kai ap ole kesken kaiken päivittämässä tilannetta av:lle!
Odotellaan rauhassa :)
(hänenhän piti tulla jossain vaiheessa iltaa), ei kai ap ole kesken kaiken päivittämässä tilannetta av:lle!
Odotellaan rauhassa :)
Ei se tunnu usein mammoja estävän.
Minunkin mies jännitti ekalla kerralla niin, ettei seisonut vaikka ei todellakaan mikään neitsyt ollut. Olin vähän että hö, mutta sen jälkeen on ollut taivaallista. Ja 5 vuotta yhdessä :)
aikuisten ihmisten suhteessa etta pitaisi jo pystya puhumaan vahan vakavammastakin asioista. Kysy suoraan etta olet huomannut etta mies valttelee seksia, voitaisiinko jutella asiasta ja haluaisit tietaa mika on syyna.
Jos mies ei halua asiasta edes puhua niin sitten kannattaa miettia uudelleen koko suhdetta.