Ensi treffeistä jo 6,5kk, eikä vieläkään seksiä. :(
Tapasin 6,5kk sitten kivan miehen, siitä lähtien on vietetty aikaa yhdessä aika paljon. Käydään mm. elokuvissa, teattereissa, syömässä ja ollaan vain. Mutta me ei olla vieläkään harrastettu seksiä. :(
Aina kun ollaan yhdessä esim. minun luonani, niin mies lähtee viimeistään klo. 01.00, ei siis halua jäädä yöksi vaikka olen pyytänyt jäämään. Pussaillaan ja halitaan kyllä, mutta ikinä se ei mene pidemmälle.
Onko tämä ihan normaalia, siis oikeastiko miehet haluavat pitkittää yhteistä yötä näin? Välillä minusta tuntuu, että minussa on jotain vikaa, kun mies ei halua kanssani seksiä, mutta kuitenkin hän haluaa viettää aikaa yhdessä. Outoa...
Kommentit (116)
Siinäpä se. Kunnollisiakin miehiä näköjään vielä on olemassa.
Oletko edes päässyt kokeilemaan seisooko sillä???
kysy mitä mieltä olet seksistä ennen avioliittoa?
keittiön pöydän ääreen tai sohvalle. Sanoisin, että pidän miehestä paljon (jos tämä siis on totta) ja haluaisin jatkaa tutustumista, mutta mielestäni siihen tutustumiseen kuuluu myös seksi. Sanoisin, että olen vähän ihmetellyt kun mies ei ole innostunut seksipuuhiin, vaikka olemme olleet jo niin kauan yhdessä ja haluaisin tietää onko siihen joku erityinen syy. Yrittäisin olla oikein empaattisen ja ymmärtävän kuuloinen, mutta sanoa silti asiat selkeästi ja käyttää ihan selkeästi "oikeaa sanastoa".
Muista tosiaan tulla kertomaan mitä mies vastaa!
miehen kans niin kyll mulla ainakin oma käsi eksyy miehen haaroihin nopeesti kun sivelen selkää yms. Kyllä sen seisokin pystyy aika nopeesti toteamaan housujen läpi...
Asiassa pitää tosiaan olla hienotunteinen, mutta parasta kuitenkin esittää kysymys suoraan.
Vaikka että: "Olen kovasti miettinyt, että miksi et halua mitään halauksia ja pussauksia vakavampaa. Nautin kovasti seurastasi mutta olen miettinyt syytä miksi et halua seksiä? Olen miettinyt, että onko minussa joku sellainen piirre, mikä siihen vaikuttaa."
ja siitä voisi vaikka jatkaa että: "Sekin on käynyt mielessä, että jännitätkö sä sitä niin paljon ettet siksi halua? Oletko koskaan harrastanut seksiä?"
Ja olipa vastaus mikä hyvänsä niin siihen voi sitten sanoa, että seksihän on uuden kumppanin kanssa aina yhdessä opettelua ja toisen mieltymysten opettelua. Sano ettet odota mitään teknistä huippusuoritusta vaan mukavaa yhdessäoloa ja yhteistä nautintoa.
Olkaa tänäänkin yhdessä ja lähekkäin ja jossain vaiheessa kun teillä on mukava tunnelma tartu häntä reidestä ja sano, että sinusta olisi ihanaa tutustua mieheen jo intiimimmin eli seksuaalisesti. Kysy, mitä mies asiasta ajattelee. Voit kertoa pitäväsi miestä seksikkäänä ja tuntevasi häneen vetoa. Voit sanoa miehelle, että sinua hieman arastuttaa puhua asiasta, mutta ajattelet, että on hyvä olla avoin.
Tee kaikki positiivisessa ja lämpimässä hengessä ja korosta pitäväsi miehestä niin paljon, että haluaisit jo siirtyä seuraavalle tasolle.
Mies on vielä suhteellisen nuori. Tiedätkö hänen aiemmista naissuhteistaan? Voi olla, että hän on todella kokematon ja siksi arastelee.
Tsemppiä ja lämpöä!
niinkuin mies mieheltä, että "miksei me panna".
Ei mitään turhaa lässynläätä ja diipadaapaa, jotka saa vaan toisen vaivaantuneeksi.
johtui hänen epätavallisen pienestä peniksestään. Halusi ensin tutustua, jotta ei tulisi ensikädeltä tyrmätyksi, kun pikkuruinen salaisuus paljastuu. Olisin ollut valmis sänkyyn jo aiemmin ja odottelu kyllä lisäsi kiimaa. Ikävä kyllä ylitsevuotava kosteuteni sai miehen kalun suorastaan hukkumaan sisääni. Emme ole enää yhdessä, mutta ero ei johtunut sänkyyn menemisen aikataulusta.
Jutelkaa vähän aikaa jotain ja tilanne alkaa olla pehminnyt. Jutelkaa tunteistanne(esim. molemmat sanoo 3-5 tunnetta mitä tunteita toinen herättää), toiveistanne (mitä toivoo suhteelta, millainen haluaisi itse olla suhteessa), kolme mielipidettä seksistä, kauan pitää tuntea toinen ennen seksiä. Sitten sanot, että olisi kiva tutustua jo paremmin miehen vartaloon.
Jos mies on kokematon tai ujo, älä ole päällekäyvä. Edetkää tarvittaessa niin, että ensin ylävartalo alasti ja seuraavalla kerralla vasta housut pois. Etsikää toistenne herkät kohdat.
Miehellä voi olla kulunut vasta vähän aikaa kipeästä erosta tai pelkää että lemppaat hänet seksin jälkeen. Voi olla epävarma myös siitä, miellyttääkö sinua fyysisesti tai taidoillaan. Sun on varauduttava näihin kaikkiin.
Mietipä nyt mitä sinä itse haluat teidän suhteelta. Haluatko pelkkää seksiä vai oletko tositarkoituksella liikkeellä(=etsimässä elinikäistä kumppania).
Itse en jaksaisi odottaa, en todellakaan haluaisi mennä naimisiin vain siksi että saisin seksiä.
?? Öö, kuka on puhunut, että naimisiin mentäisiin vain seksin takia?
Asia selvisi, homohan se oli. Ratkaisimme asian niin, että hän yhtyy ainostaan peräaukkooni, pimppa ei häntä kiinnosta :(
Luulen että miehellä on jotain muuta ongelmaa kuin esiaviollinen seksi... sitten kun olette naimisissa, niin hän keksii jonkin muun tekosyyn.
Ellei muuta, niin miehellä ei vain ole haluja juuri nimeksikään. Sellaisen kanssa en voisi elää, käytännössä siis ilman seksiä tai ihan liian harvoin seksiä. Tai jos on haluja ja tämä on joku henkinen blokki, niin en usko, että se mihinkään katoaa, jos noin paha on.
Miettisin tosi tarkkaan, pystynkö suhteeseen ilman seksiä tai ilman tyydyttävää tai riittävää seksiä. Jotkut varmaan pystyvät ja pitävätkin sellaisesta elämästä, mutta itse en pystyisi.
onnettoman pieni vehje tai sitten se on homo. Kysy suoraan, että kumpi.
Ei ole normaalia tuon ikäiseltä mieheltä pidättäytyä noin kauan seksistä. Varsinkaan jos ei oo mikään uskovainen.
No niin, mies häpeili pientä penistään. Ja pieni se todella oli, ei tuottanut mitään tyydytystä. En voi jatkaa suhdetta miehen kanssa, jonka penis on kuin katkarapu.
Kirjoittaa eri tavalla.
Missä oikea ap?
Kiertelemällä ja kaartelemalla et saa mitään vastauksia mieheltä. Kysy suoraan miksei halua seksiä.
koska silloin kun oltiin sägyllä pussailemassa niin tunsin, farkkujen läpi, kun sen kalu kovettui. En tietenkään osaa mitään cm pituutta sanoa, mutta se kuitenkin tuntui selkeästi ja vaikutti kivan kokoiselta. Ei kai ihan mini edes tuntuisi farkkujen läpi...
Mutta joo, vietetään rauhaisaa iltaa ja koetan sitten tunnelman ollessa hyvä, ottaa seksin puheeksi varovasti. Voihan se olla, että mies on kokematon sänkypuuhissa. Hänen entisistä naisista en juuri tiedä mitään, käsittääkseni yksi pidempi suhde on ollut (noin vuosi).
Ja en minä miehestä pelkkää seksiä halua vaan olen tosissani hänen suhteen. Kait minä sitä seksiä saisin muualta nopeammin kuin odottelemalla puoli vuotta. ;)
koska oli kristitty. ei tullut mieleen että sillä oli katkarapu tms. ajattelin että jos jumala on rukouksiini vastannut niin ei tuota pettymystä tuossakaan asiassa. Lisäksi pääsin sitten vähän koskettelemaankin ja oli aivan normaali joten se siitä.
ja kunnioittaa tätä ennen kuin aloittaa seksielämän tämän kanssa.
Ei mitään kysymyksiä, vaan viettäkää romanntista iltaa ja kerro hänelle, että tahdot rakastella hänen kanssaan.
sitä kysyin jo aikaisemmin. Mutta kai se on sitten kysyttävä asiaa. Miten minä esitän kysymyksen, ettei loukaannu? Mies tulee luokseni puoli kahdeksan jälkeen, että siihen asti on aikaa miettiä "taktiikka".
ap