Ensi treffeistä jo 6,5kk, eikä vieläkään seksiä. :(
Tapasin 6,5kk sitten kivan miehen, siitä lähtien on vietetty aikaa yhdessä aika paljon. Käydään mm. elokuvissa, teattereissa, syömässä ja ollaan vain. Mutta me ei olla vieläkään harrastettu seksiä. :(
Aina kun ollaan yhdessä esim. minun luonani, niin mies lähtee viimeistään klo. 01.00, ei siis halua jäädä yöksi vaikka olen pyytänyt jäämään. Pussaillaan ja halitaan kyllä, mutta ikinä se ei mene pidemmälle.
Onko tämä ihan normaalia, siis oikeastiko miehet haluavat pitkittää yhteistä yötä näin? Välillä minusta tuntuu, että minussa on jotain vikaa, kun mies ei halua kanssani seksiä, mutta kuitenkin hän haluaa viettää aikaa yhdessä. Outoa...
Kommentit (116)
Ei onnistuis multa ei, oli kuin ihana mies tahansa. En ikinä ostais autoakaan koeajamatta. Onko mies uskonnollinen vai mistä moinen hullu päätös?
puuuh, onneksi kuitenkin selvisi.
Streittari meininki sopii hyvin alaikäisille, mun mielestä. Täysi-ikäisenä jo tajuaa mitä on tekemässä ja osaa käyttäytyä sen mukaan.
Kertoiko mies miksi hän on päätynyt tällaiseen vakaumukseen? Uskonnollisista syistä ei Iilm. ole kyse (aiemmat vastaukset). Tämä on ehkä liian monimutkaista, mutta voisiko olla niin, että poikuudesta on tullut miehelle niin iso peikko, että hän käyttää avioliittokorttia tekosyynä ja kilpenä?
Mulla ei ole vastaavia kokemuksia, mutta mietin että tilannettanne voisi ehkä verrata siihen kun sekasyöjä rakastuu vegaaniin. Ajatusmaailma ja elämäntapa, arkikin poikkeavat toisistaan aikalailla. Olisikohan sellainen suhde mahdollinen?
Tsemppiä pohdintoisi, ap! :)
Aika outoa, että on tuollainen vakaumus mutta ei ole siitä aiemmin maininnut vaan on pikemminkin vältellyt. Tuo ei seksiä ennen avioliittoa -meininki on sen verran harvinaista nykyään, että varmaan olisi miehellekin kannattavaa hakea ihan avoimin kortein sellaista naista, jolla on sama periaate. Eli lähinnä uskovaisten piiristä.
Jos taas ei ole uskonnollista syytä tuossa, niin heräisi jopa kysymys, mitä mies "piilottelee" jos ihan muuten vaan ei suostu seksiin ennen avioliittoa. Tulee mieleen, että haluaa koukuttaa toisen ensin ja sitten vasta laittaa omat korttinsa pöytään. On esim. niin epävarma vain, että haluaa toisen olevan nalkissa ensin. Kyllähän tuo aika oudolta näin nykypäivänä tuntuu.
Erityisen outoa on tuo kiertely ja kaartelu -miksi ei sitten sano vakaumustaan rehellisesti ääneen? :O Luuleeko pääsevänsä vahingossa avioliittoon ennen seksin harrastamista? Kun tuleehan se asia nyt puheeksi joka tapauksessa.
Jos sinusta miehessä on potentiaalia ja sydämesi sykkii sinne päin, niin älä vielä luovuta. Kerro kuitenkin miehelle avoimesti tunteistasi ja mietteistäsi, niin hän ei tunne oloaan petetyksi, jos suhde ei kestäkään. Minulle tulee mieleen tästä se yksi elokuva missä joku mies päätti alkaa selibaattiin. Hän kuitenkin löysi elämänsä naisen ja halusi tuottaa tyydytystä hällekin muttei voinut vedon takia lopettaa selibaattiaan. Heillä oli käytössä kukkien terälehdet ja puhallukset :)
Mielestäni mies voisi kyllä tulla vähän vastaan ja nukkua vieressäsi. Myös kaikenlainen perhosten aiheuttaminen vatsanpohjaasi voisi helpottaa (tai pahentaa jos olet todella puutteessa ;) ) fiiliksiäsi.
Mieti kuitenkin tarkkaan, koska onhan tuo iso pommi. Tuskin kumminkaan vuosia joudut kärvistelemään ilman seksiä tuon takia. Luulisi, että rakastuneella miehellä voisi olla sanoista tekoihin siirtyminen joutuisampaa kuin miehellä, joka saa kaikki avioliiton edut jo tavallisessa parisuhteessa.
Tsemppiä!
Teet näin. Juotat sen pikuisen humalaan, sanot ettei mennä seksiin asti, leikitään vaan, ja sit koetat ihan täysillä vietellä toivoen, ettei se ole sitä lajia, jolla ei kännissä seiso :-D
Kannattaisi ehkä haastatella tarkemmin, että mihin tämä vakaumus perustuu. Olen aika varma että perustuu nimenomaan epävarmuuteen eikä mihinkään muuhun. Vähän niin kuin defenssi, kun on tullut säilytettyä poikuus "liian pitkään". Jos kyseessä olisi todellinen vakaumus, niin luulisi miehen seisovan sen takana ja olevan ylpeä siitä (vrt kiertely ja kaartelu). Samaten voisi kuvitella, että mies toivoisi naiselta samaa vakaumusta.
yleensa jos ihmisella on joku vakaumus niin han on itse asian kanssa sinut eika hapeile puhua siita. Teillahan on kuitenkin jo aika laheinen suhde, ja on ollut seksiin viittaavaa toimintaa aikaisemminkin. Hanen olisi pitanyt ottaa asia puheeksi jo aikoja sitten.
Epailen etta kyseessa ei ole mikaan vakaumus vaan hanella on joku kompleksi/impotenssi/fyysinen poikkeavuus/kinkkinen piirre jonka haluaa salata viimeiseen asti.
Meillä miehen kanssa oli samat aatokset molemmilla ja seurusteltiin sitten reilu vuosi ja mentiin sitten naimisiin. (oltiin tosin tunnettu/tiedetty toisemme useampi vuosi ennen sitä) Elämä on ihanaa! ..näinhän ennenvanhaankin on toimittu ja suhteetkin kestänyt kun tunnettu ihmisestä muutakin kun vain seksiin liittyvät asiat..
Epailen etta kyseessa ei ole mikaan vakaumus vaan hanella on joku kompleksi/impotenssi/fyysinen poikkeavuus/kinkkinen piirre jonka haluaa salata viimeiseen asti.
Samaa epäilen, en pelkästään tuon vakaumuksen vuoksi vaan siksi, että on salaillut sitä. Parhaimmillaan kyse on vain suuresta epävarmuudesta, josta voi päästä eroonkin. Mutta minusta on vähän naivia keneltäkään ajatella, että se avioliitto jotenkin muuttaisi kaiken ja yhtäkkiä niitä komplekseja ja epävarmuuksia ei olisikaan. Ehkä se on vain sille kompleksiselle turvallisempaa ajatella, että ei tule hylätyksi (ainakaan heti :P) jos on jo aviossa.
Mutta tosiaan, suurella epäilyksellä suhtautuisin minäkin.
ei varmaan ole ainoa asia, missä on ehdoton! Testaa, onko mies yhtään joustava luonteenlaadultaan.
Ei olisi mun juttuni.
t 68
..näinhän ennenvanhaankin on toimittu ja suhteetkin kestänyt kun tunnettu ihmisestä muutakin kun vain seksiin liittyvät asiat..
Tätä logiikkaa en ihan ymmärrä, siis että jos harrastaa seksiä ennen avioliittoa niin ei tunne toisesta muuta kuin seksiasiat? :D Ikään kuin seksin harrastaminen estäisi tutustumasta muuten, outoa... Lakkasitteko te miehesi kanssa tutustumasta toisiinne sen jälkeen, kun aloitte harrastaa seksiä? Minusta se toiseen tutustuminen jatkuu pitkin suhdetta, ihan riippumatta siitä koska seksin harrastaminen on aloitettu.
Tietysti jos tuntee itsensä ja tietää, että suhteesta tulee pelkkä seksisuhde jos harrastaa seksiä ennen aviota niin onhan se sitten ihan hyvä valinta, mutta esim. minua taas seksin harrastaminen ei ole estänyt tutustumasta toiseen myös muilla tavoin. Itse asiassa se kaikki muu on jopa oleellisempaa.
Hassua että olette tapaillut jo puolivuotta ja mies ei ole aiemmin tällaisesta päätöksestään kertonut. Varsinkin kun sinä olet selvästi vihjaillut että olisit halukas seksiin.
Tavallaan hän on huijannut sinut suhteeseen kanssasi. Silti voisin epäillä että miehesi päätös on tekosyy jolla peittelee todellista ongelmaa :/
Itse en voisi koskaan mennä naimisiin miehen kanssa ennenkuin olen harrastanut seksiä hänen kanssaan. Entäpä jos papin ammenen jälkeen seksi ei olekkaan odottelun arvoista? Huh..
Mutta tsemppiä sinulle Ap, mitä ikinä päätätkään, niin tee se sydäntäsi kuunnellen!
näinhän ennenvanhaankin on toimittu ja suhteetkin kestänyt kun tunnettu ihmisestä muutakin kun vain seksiin liittyvät asiat..
Epäilen että suhteet kestivät ennen vanhaan enemmän muista syistä johtuen. Mm siksi, että avioero ei ollut erityisen hyväksyttävää (vaikka olisi miten kauhea suhde niin siinähän pysyttiin kun ero oli häpeä). Toinen syy voi olla sekin, että liitot solmittiin käytännöllisemmältä kannalta eikä niistä haettukaan suuria tunteita. Siispä eroonkaan ei syntynyt samalla tavalla tarvetta, kun "toimeen tuleminen" riitti.
Me asuttiin tuossa vaiheessa jo yhdessä ja oltiin kihloissa.
Ei onnistuis multa ei, oli kuin ihana mies tahansa. En ikinä ostais autoakaan koeajamatta. Onko mies uskonnollinen vai mistä moinen hullu päätös?