Lasten harrastus vs vanhemman oma elämä

Laitan perheen etusijalle. Se on itsestään selvää minulle.



Korkeintaan voisin yhden harrastuksen ottaa kerrallaan. Viime vuonna olin yhdellä työväenopiston kurssilla ja sitten sen jälkeen kävin vielä avoimessa yliopistossa yhden kurssin.



Lasta kuskaan tietysti harrastuksiin. Pieni lapsi ei osaa täysin turvallisesti yksin mennä ja isommalla taas menisi liikaa aikaa matkoihin. Läksyt kun täytyy myös ehtiä kunnolla tehdä.

Lapsillamme ei ole (vielä) kovin paljon harrastuksia iltaisin. Onneksi. Nämä parikin kuskausiltaa viikossa tuntuvat välillä hitusen raskailta. Onneksi voidaan sentään vuorotella miehen kanssa.



Emme siis ainakaan tee aloitetta harrastukseen jossa menisi kaikki illat ja viikonloput. Saa nyt nähdä lisääntyvätkö pojan harrastuskerrat lähivuosina, eli siirtyykö kilpasarjaan. Voisin sanoa että toivottavasti ei siirry.



Urheiluharrastukseen on pakko kuskata (8 km). Autollakin menee aika myöhäiseksi (kotona klo 20), mutta bussilla ja kävellen tuohon tulisi ainakin tunti lisää.



Soittotunnit ja liikuntakerho ovat onneksi iltapäivällä koululla.



Itselläni ei ole harrastuksia.

tai harrastuksissa ei sitä sen kummemmin kotonakaan ole "vapaa".



Jos jotakuta kammottaa lapsen harrastukset niin kannattaa todella pysyä kotona.

meni lasten harrastusten mukana. Ei paljon vapaa-aikaa iltaisin ja kuskaaminen oli ihan arkea, joskus jopa kahdella autolla eri suuntiin. 1-2 iltaa viikossa oli niin että ei harkkoja kellään. Mulla 4 lasta, ja 2 harrastivat jalkapalloa oikein tosissaan 8-9vuotta. Pelireissuja ja treenejä ja osallistumista matseissa (esim myymistä) koko ajan. Olin niin loppu asian kanssa ja kirosin sitä elämää monta kertaa. Silti oli se hauskaakin. Tyttö sit lopetti vamman takia muutama vuosi sitten ja pojalla nyt mopo. Kuopus alkanut pelaamaan nyt toista vuotta ja kuskaamiset jatkuu, vaikka ei yhtä intensiivinä (vielä). Meillä ei julkista liikennettä pelaa ollenkaan joten oli aina meidän tehtävä ajaa. Tokihan täytyy tämän tehdä, lähes kaikki lapset harrastaa jotain (on se hyvä asia) ja onhan se vanhempien velvollisuus olla kiinnostunut ja käydä katsomassa pelejä ym. Sen lisäksi monta kesälomaohjelmaakin suunniteltu harkkojen mukaan ja esim Göteborgissa, Tampereella, Helsingissä ym käyty koska silloin turnaus siellä ja yhdistetty tähän.

Itselleni myös omat harrastukset ovat tärkeitä. Harrastan itse jonkin verran liikuntaa, tykkään tavata ystäviä, kirjoitan (toivon saavani joskus julkaistuksi, eli on minulle erityisen tärkeä asia).



Kyllä lasten myötä olen toki joutunut sovittamaan omat tekemiseni niin, että sopivat perhe-elämän kanssa, mutta ajatus siitä, että joutuisin luopumaan KAIKESTA omasta tuntuu aika surulliselta. Varsinkin, jos joutuisin luopumaan kirjoittamisesta, joka on ollut lapsesta asti minun rakas harrastus, kunnianhimo ja päämäärä.



Eikö tosiaan ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin uhrautua, jos lapsi kuitenkin saa harrastaa? Mietin myös, eikö vanhemmilla sitten ole mitään väliä, heidän elämällään ja unelmillaan - vai eikö kenelläkään sitten tosiaan ole mitään omaa enää?



t. ap, enää ei kauhuissaan, mutta surullinen

milloin nyt muka kirjoitat? En itse ainakaan pysty lasten ollessa hereillä vaikka jo koululaisia ovatkin. Useampia tietokirjoja on tullut lasten synnytyä tehtyä ja yötöinä ne on menneet.



Omat harrastukset on sellaisia että lapset voi olla mukana, vapaaehtoistyötä yms joissa kuljetaan yhdessä.

helpottaa kummasti.

hankkia lapsia, niin on opeteltava laittamaan lapset etusijalle, jollei se tule automaattisesti.



Muuan yrittäjähenkinen ystäväni joutui sen todella opettelemaan, mutta oppi.

kanssa ollessa lähes kokonaan, Mitä se sitten haittaa, vaikka harrastuksiin kuljettaisikin.

jos vain lasten ehdoilla mennään eteenpäin. Ja vielä enemmän vikaa, jos isoja lapsia kuskataan ja pienet istuu tuntikausia autoilla. Ihan köpöjä nykypäivän av-mammat kyllä on, ei voi muuta sanoa.

ja ihan mielelläni kuskaan häntä harkkoihin ja takaisin. Pelireissuilla olen ollut muutaman kerran mukana (pitemmillä bussireissuilla) ja lähiympäristössä seuraan paikanpäällä pelit myös. Harrastan itsekin, en voisi kuvitella elämää ilman omia menoja. Ja kumma kyllä, meillä ei ole mitään ongelmia sovittaa näitä yhteen. Mun elämäni ei kärsi pojan harrastuksesta yhtään.

Eiköhän sen yhden ainoan lapsen kanssa ehdi omaakin napaa tuijotella ihan riittämiin.

joten minun lapseni saavat. Kolme iltaa onkin harrastuksia, mutta kun kestävät vain tunnin, niin jäähän vielä aikaa muuhunkin.



Ei minulla ole omaa elämää irrallaan lapsista enkä koe, että jotain itsestäni häviäisi, vaikka en tällä hetkellä ehdikään harrastamaan.



Ennen kuopuksen syntymää kävin jumpassa kerran viikossa, ja sekin riitti. Minä myös kirjoitan, mutta teen sen aina, kun lapset nukkuvat, ja toki kirjoitan paljon vähemmän kuin ennen lapsia. Oletan, että vapaa-aikani lisääntyy, kun lapset kasvavat. Tulen kyllä kuskaamaan harrastuksiin, mutta en jää sinne kukkumaan vaan yhdistän kauppareissun tms. siihen mukaan. Olen ajatellut, että kun lapset ovat isompia (nyt molemmat vielä alle kouluikäisiä), voi aloitella taas jumppaa, mutta en halua olla poissa kotoa yhtään ylimääräistä, kun lapsilla on jo pitkät hoitopäivät.



En kannata mitään kaiken uhraavaa äitiyttä, mutta minua ärsyttää suunnattomasti ne vanhemmat, jotka kyllä malttavat uhrata kaiken, kun lapsi on alle 3-vuotias, mutta sen jälkeen lapsen pitääkin opetella näkymättömäksi, kun on äidin vuoro harrastaa. Kyllä sen lapsen vuoro on harrastaa ensisijaisesti ja vanhemmat sitten, jos ehtivät. Vanhemmat ovat sen lapsen halunneet, joten vastuu ja velvollisuus ovat heidän.

milloin nyt muka kirjoitat? En itse ainakaan pysty lasten ollessa hereillä vaikka jo koululaisia ovatkin. Useampia tietokirjoja on tullut lasten synnytyä tehtyä ja yötöinä ne on menneet.

Omat harrastukset on sellaisia että lapset voi olla mukana, vapaaehtoistyötä yms joissa kuljetaan yhdessä.

tällä hetkellä hoidan lasta kotihoidontuella, eli pystyn kirjoittamaan päiväunien aikana, joskus myös iltaisin ja viikonloppuisin, kun mies on lapsen kanssa.

Lapsen ollessa isompi olen tietenkin taas päivätyössä. Jos sen jälkeen pitää laittaa ruokaa, hoitaa koti ja osallistua lapsen harrastuksiin, tiedän kyllä, että en pysty enää luovaan työhön niin raskaan päivän jälkeen.

Ja jotekin olettaisi, että kouluikäisen kanssa voisi kirjoittaa lapsen ollessa hereilläkin - ainakin itse puuhailin paljon asioita itsekseni siinä iässä. Ja ei kai sitä nuoremmilla tuollaista harrastusrumbaa vielä olekaan, vai onko niinkin pienillä?

lapsia suuntaan ja toiseen ja samaan aikaan itse hoitelet asioita. Mielummin viettäisitte kotona sitä aikaa perheen kesken, jos kerran päivät jo ollaan hoidossa. En kutsuisi sinuakaan Vuoden äidiksi. Vanhemmilla on vastuu ja velvollisuus, mutta ei se tarkoita sitä, että kuskis, kuskis illasta toiseen ja jos ei lapsella ole harrastuksia, on huono vanhempi...

hankkia lapsia, niin on opeteltava laittamaan lapset etusijalle, jollei se tule automaattisesti.

Muuan yrittäjähenkinen ystäväni joutui sen todella opettelemaan, mutta oppi.

pitääkö sen etusijalle asettamisen todella tarkoittaa sitä, että unohtaa itsensä kokonaan?

Minulle se tarkoittaa nyt esim. sitä, että sovitan omat tekemiseni niin, etteivät ne haittaa lapsenhoitoa ja perhe-elämää. Mutta tuntuu ihan kummalliselta, että äidillä ei enää olisi mitään merkitystä, vaan kaikki aika ja energia pitäisi laittaa johonkin lasten harrastusrumbaan.

t.ap

Ennenkaikkea tietysti kyse siitä, haluaako lapsi harrastaa ja kuinka paljon. Lapseni halsui pelta erästä joukkuepeliä, mutta jo 8 v olisi pitänyt käydä harjoituksissa kolme kertaa viikossa, lisäksi viikonlopun pelit ja useat turnaukset. Lapsi itse suri, ettei ole aikaa leikkiä, tavata kavereita. Loppu vapaa-aika meni läksyjen teossa. Ainakin mun lapsen koulussa tulee paljon kotiläksyjä (englanninkieline) ja pitää lukea paljon suomenkielistä kirjallisuutta yms viikonloppuisin, jopa lomilla.

Lapsi itse halusi lopettaa, ja viettää enemmän aikaa myös perheen kanssa, ihan rauhassa, vaikka korttia pelaten.

lapsi käy nyt toisessa harrastuksessa kerran viikossa, ja on tyytyväinen. Samoin koko perhe on. Vanhemmatkin kerkeää silloin tällöin harrastaa tai osallistua vapaaehtois työhön.

Mä kuskaan kahta lasta kumpaakin kolme iltaa viikossa. Eikä satu samoille päiville. Iltaisin 17.30 - 20.00 välisenä aikana. Viikonloppuisin aikaisemmin.

Ei lapsia minusta aina ja kaikessa kuulu laittaa etusijalle. Lastenkin pitää oppia, että jokainen joustaa.

Kultainen keskitie... ei siis niin, että oma elämä häviää ja eletään vain suorittaen vanhemmuutta. Ja toisaalta, kuitenkin niiden lastenkin eteen on tehtävä paljon.

Mutta kylla mina ajattelen etta jos lapseni _rakastaa_ jotain harrastusta (kuten meilla yksi lapsista tennista) ja on liian pieni sinne yksin tai itsenaisesti menemaan, niin kyllahan se mun tehtavani on hoitaa se niin, etta lapsi paasee sinne harrastukseensa. Toki taytyy olla omaakin aikaa kaikilla perheenjasenilla, mutta ainakin meilla kylla lasten tarpeet menee aikuisten tarpeiden edelle jos tulee sellainen tilanne etta molempia ei voida tyydyttaa samaan aikaan. Ja tama koskee myos niita vahan vahemman tarkeita tarpeita kuten harrastuksia. Toisaalta se aika, kun lapset tarvitsevat vanhempien tukea tassa(kin) asiassa on lopulta todella lyhyt, ja aika pian sita saa olla ihmettelemassa etta mita silla vapaa-ajallaan tekisikaan. ;-)