Lasten harrastus vs vanhemman oma elämä

Miksi tällainen pieni ja vaatimaton elämä ei sinusta ole elämää laisinkaan? Itse ainakin nautin siitä. Juokseminen tuottaa minulle suurta iloa, samoin työni ja ihana perheeni. Lapset ovat terveitä ja puuhakkaita. Onnellisia, on kavereita ja pärjäävät koulussa. Ei minusta tämä niin huonoa ole, etteikö tätä voisi elämäksi sanoa. Mitään erityisen "omaa" en ole tämän lisäksi kyllä koskaan kaivannut. Mitä sen mielestäsi pitäisi olla? Mökki?

ennen lasten syntymääkään, ettenkö nyt voisi sitä elää vaikka minulla on lapsia ja heillä jopa - oih, miten kamalaa! - harrastuksia! Käyn töissä. En kovin usein tapaa ystäviäni, mutta aika harva tuntemani pienten lasten työssäkäyvä äiti sitä tekee muutenkaan. En katso lainkaan televisiota koska en halua. En roiku netissä kuin päivisin, ja silloinkin rajoitetun ajan. Käyn lenkillä, juokseminen on aina ollut minun harrastukseni. Samoin käyn uimahallissa. Nämä harrastukset on todella helppoa yhdistää lasten harrastusten aikatauluihin. Oma ja naapureiden muksut harjoituksiin, auto parkkiin ja pururadalle. Ei se sen kummempaa ole. Tai oma tai naapurin mies vie lapset treeneihin, ja minä pistän saunan päälle ja lenkkarit jalkaan ja suuntaan metsään juoksemaan. Ihan riittävää, pientä ja tällaista tavallista elämää. Minulle ihan tarpeeksi hyvää. Ne, jotka eivät (vielä) elä tätä lasten harastusvaihetta, kuvittelevat varmaan homman jotenkin kohtuuttoman rankaksi. Minusta se ei ainakaan ole. Joten älä turhaan murehdi etukäteen, ap. Jos lapsesi löytää kivan harrastuksen, huomaat kyllä että monenlaiseen löytyy aikaa jos vain itse haluaa. Ja usein järjestelyt onnistuvat, kun käyttää mielikuvitusta ja neuvottelee muiden aikuisten kanssa yhteiskuljetuksista yms.

Ihmeellistä uhrautumista täällä harrastetaan, kyllä lasten lisäksi pitää olaa muutakin elämää!

meillä on sosiaalista elämää, eikä eletä lasten kautta. En halua myöskään lapsen olevan joka päivä jossakin harrastuksessa, vaan meillä pitää olla aikaa vaikka mökkeilyyn tms. En usko että lapselle tulee traumoja, jos se ei saa harrastaa seitsemänä päivänä viikossa.

Vöitinkö jossakin että elämäsi on pientä ja arvotonta? Kerroin vain, että meillä halutaan, että on muutakin elämää. Ja sitä myös on, myös lapsilla.

vaan kommentoit tälle vastaajalle että "No, jos sulla ei ole elämää niin omapa on asiasi." Et siis väittänyt että hänen elämänsä olisi pientä ja arvotonta vaan väitit että hänen miellyttäväksi kokemansa elämä ei ole elämää ollenkaan. Näin.

Minkä helvetin takia pitää ihan pienillä jo olla kaiken maailman joukkueita, joissa pitää yrittää sinnitellä mukana? Miksei liikuntaa voi harrastaa vain liikkumisen ilosta?

Ennenvanhaan ei ollut niin väliä, miten sitä palloa potkittiin tai taitovoimistelua länkytettiin. Nykyään vaaditaan hiukan enemmän, että ei tiputeta joukkueesta pois.

jos heille on edes ajatustasolla mahdollista olla klo 14 kuskaamassa lasta johonkin treeneihin? Vai onko näissä perheissä aina jompikumpi vanhemmista kotona/töissä kotona/töissä kodin vieressä?

Toi vaan kuulostaa niin todella kaukaiselta maailmalta. Mä pääsen töistä klo 16.30. Piste. Kotona olen aikaisintaan 17.25. Eipä ois työpaikkaa kovin kauaa, jos pitäisi heti lounaan jälkeen alkaa tehdä lähtöä, jotta saa muksun vietyä jäälle...

Jos esim. 45 min jäävuoro alkaa klo 14.30 ja koulu loppuu klo 14 vajaan 10 kilometrin päässä, on autolla vieminen melkein ainoa vaihtoehto.

Olisi mielenkiintoista tietää. Ainakaan minun ystävättärilläni ei nykyään ole koskaan aikaa tavata ketään, vaikka tietääkseni kenenkään heistä lapset eivät erityisemmin harrasta mitään. Samoin työkavereita on ihan turha pyytää päivän päätteeksi (tai muutenkaan) mihinkään.



Mutta kiva tietysti, jos joillakuilla on toisin. Itse en valitettavasti tällaisia työssäkäyviä pikkukoululaisten tai taaperoiden/eskareiden vanhempia juurikaan tunne.



Mutta joka tapauksessa: ei lasten harrastukset aina vanhemman elämää raunioita, vaikka monista onkin kiva vähän huokailla, kuinka rasittuneita he ovat. Tosiasiassa useimmille ainakin minun tuntemilleni lätkä-, taitoluistelu- ja voimistelijaperheille juuri harrastukset ovat se koko perheen juttu - juuri sitä mitä vanhemmat itsekin haluavat.

Minkä helvetin takia pitää ihan pienillä jo olla kaiken maailman joukkueita, joissa pitää yrittää sinnitellä mukana? Miksei liikuntaa voi harrastaa vain liikkumisen ilosta?

Homma ei ole yhtään syvältä jos vähän perehtyy. On lukematon määrä lajeja, joissa on ns. harrastajaryhmiä erillään kilparyhmistä. Kannattaa ottaa selvää oman paikkakuntasi tarjonnasta. Ja kukaanhan ei estä sinua lähtemästä pururadalle kaksin lapsesi kanssa.

Miksi tällainen pieni ja vaatimaton elämä ei sinusta ole elämää laisinkaan? Itse ainakin nautin siitä. Juokseminen tuottaa minulle suurta iloa, samoin työni ja ihana perheeni. Lapset ovat terveitä ja puuhakkaita. Onnellisia, on kavereita ja pärjäävät koulussa. Ei minusta tämä niin huonoa ole, etteikö tätä voisi elämäksi sanoa. Mitään erityisen "omaa" en ole tämän lisäksi kyllä koskaan kaivannut. Mitä sen mielestäsi pitäisi olla? Mökki?

ennen lasten syntymääkään, ettenkö nyt voisi sitä elää vaikka minulla on lapsia ja heillä jopa - oih, miten kamalaa! - harrastuksia! Käyn töissä. En kovin usein tapaa ystäviäni, mutta aika harva tuntemani pienten lasten työssäkäyvä äiti sitä tekee muutenkaan. En katso lainkaan televisiota koska en halua. En roiku netissä kuin päivisin, ja silloinkin rajoitetun ajan. Käyn lenkillä, juokseminen on aina ollut minun harrastukseni. Samoin käyn uimahallissa. Nämä harrastukset on todella helppoa yhdistää lasten harrastusten aikatauluihin. Oma ja naapureiden muksut harjoituksiin, auto parkkiin ja pururadalle. Ei se sen kummempaa ole. Tai oma tai naapurin mies vie lapset treeneihin, ja minä pistän saunan päälle ja lenkkarit jalkaan ja suuntaan metsään juoksemaan. Ihan riittävää, pientä ja tällaista tavallista elämää. Minulle ihan tarpeeksi hyvää. Ne, jotka eivät (vielä) elä tätä lasten harastusvaihetta, kuvittelevat varmaan homman jotenkin kohtuuttoman rankaksi. Minusta se ei ainakaan ole. Joten älä turhaan murehdi etukäteen, ap. Jos lapsesi löytää kivan harrastuksen, huomaat kyllä että monenlaiseen löytyy aikaa jos vain itse haluaa. Ja usein järjestelyt onnistuvat, kun käyttää mielikuvitusta ja neuvottelee muiden aikuisten kanssa yhteiskuljetuksista yms.

Ihmeellistä uhrautumista täällä harrastetaan, kyllä lasten lisäksi pitää olaa muutakin elämää!

meillä on sosiaalista elämää, eikä eletä lasten kautta. En halua myöskään lapsen olevan joka päivä jossakin harrastuksessa, vaan meillä pitää olla aikaa vaikka mökkeilyyn tms. En usko että lapselle tulee traumoja, jos se ei saa harrastaa seitsemänä päivänä viikossa.

Vöitinkö jossakin että elämäsi on pientä ja arvotonta? Kerroin vain, että meillä halutaan, että on muutakin elämää. Ja sitä myös on, myös lapsilla.

vaan kommentoit tälle vastaajalle että "No, jos sulla ei ole elämää niin omapa on asiasi." Et siis väittänyt että hänen elämänsä olisi pientä ja arvotonta vaan väitit että hänen miellyttäväksi kokemansa elämä ei ole elämää ollenkaan. Näin.

jos heille on edes ajatustasolla mahdollista olla klo 14 kuskaamassa lasta johonkin treeneihin? Vai onko näissä perheissä aina jompikumpi vanhemmista kotona/töissä kotona/töissä kodin vieressä?

Toi vaan kuulostaa niin todella kaukaiselta maailmalta. Mä pääsen töistä klo 16.30. Piste. Kotona olen aikaisintaan 17.25. Eipä ois työpaikkaa kovin kauaa, jos pitäisi heti lounaan jälkeen alkaa tehdä lähtöä, jotta saa muksun vietyä jäälle...

Jos esim. 45 min jäävuoro alkaa klo 14.30 ja koulu loppuu klo 14 vajaan 10 kilometrin päässä, on autolla vieminen melkein ainoa vaihtoehto.

Olen osittaisella hoitovapaalla, eli teen 9-15 päivää. Olen tehnyt siitä saakka kun esikoinen meni kouluun ja "oikeus" siihen on vielä kolmisen vuotta kunnes eskari menee joskus kolmannelle luokalle. Syy tähän ei ole lasten harrastukset vaan se, että näin koko perhe voi paremmin. klo 17.25 meidän lapsi on jo käynyt harrastamassa ja olemme olleet kotona jo vartin.

Koska mulla on myös suht vaativa työ, joudun välillä joustamaan ja menemään palaverin takia esim. klo 8 tai olemaan välillä jopa kuuteen ja siten ylituntejakin kertyy ja niitä pitelen pois vaikka viedäkseni lapsen harkkoihin TAI pitämällä kokonaisen perjantain vapaata kun lähdemme sinne jonkun peräänkuuluttamalle MÖKILLE yhdessä perheen kanssa.

Lisäksi emme asu pääkaupunkiseudulla (kuvittele! kaikki eivät asu) ja kun pyörähdän työpaikaltani hakemassa lapsen koululta, vien harjoituksiin ja ajelen takaisin töihin se vie aika tarkkaan 30 min yhteensä, ei tarvitse heti lounaan jälkeen alkaa tekemään lähtöä, riittää kun lähtee 5 min ennen lapsen koulun päättymistä. Itsenäisen "päällikkötyön" etuja.

Niin, ja sitten on ne toiset vanhemmat joiden kanssa asiat pystyy sopimaan kun vähän tutustuu. esim. sinä viet ja minä haen ja huomenna toisin päin. Helpottaa elämää kummasti ja säästyneen ajan voi vaikka käyttää kavereiden kanssa kahvitteluun - harmi vaan kun tuntuu ettei monellakaan äidillä ole aikaa arkisin juuri kahvitella vaikka lapset ei harrastaisi mitään, mulla olis!

Kun olet pitänyt itselläsi tuon kirjoittamisen tallella, itse kirjoittelen kirjeitä koska se on miun ainoa harrastukseni.Vaikka lapsia onkin tullut 3 kappaletta, niin mie en harrastuksestani luovu kuitenkaan. Miusta se on että kyllä lapsi saa harrastaa tietenkin, mutta ei pakko pullaa koskaan. Ja iltaisin kun lapset nukkumassa niin on aikaa joko olla mieheni kanssa tai sitten kirjoittelen kirjeitä kavereilleni. Se on yksinkertaista ja niin se pitääkin olla.

t. Ceciliarose

että hups! mäkään en asu pääkaupunkiseudulla :O Satun kuitenkin käymään töissä Helsingissä, kun ihan kaikille ei aina riitä oman alan töitä sieltä asuinpaikkakunnalta.

Lisäksi mun perheessä on minä ja lapset. Ei ole ketään toista vanhempaa, jonka kanssa voisi vuorotella harrastuksiin kuskaamisia.

Mun työssä ei voi pitää osittaista hoitovapaata (joo, on lakisääteinen oikeus, mutta meillä järjestetty niin että käytännössä mahdoton) ja vaikka olisikin, mulla ei olisi varaa pitää sitä.

Tosi kiva, että sulla on järjestynyt asiat noin näppärästi, mutta voisitko pikkuhetkeksi laskeutua sieltä jalustaltasi ja tajuta, että kaikilla ei ole asiat samoin?

Olen osittaisella hoitovapaalla, eli teen 9-15 päivää. Olen tehnyt siitä saakka kun esikoinen meni kouluun ja "oikeus" siihen on vielä kolmisen vuotta kunnes eskari menee joskus kolmannelle luokalle. Syy tähän ei ole lasten harrastukset vaan se, että näin koko perhe voi paremmin. klo 17.25 meidän lapsi on jo käynyt harrastamassa ja olemme olleet kotona jo vartin. Koska mulla on myös suht vaativa työ, joudun välillä joustamaan ja menemään palaverin takia esim. klo 8 tai olemaan välillä jopa kuuteen ja siten ylituntejakin kertyy ja niitä pitelen pois vaikka viedäkseni lapsen harkkoihin TAI pitämällä kokonaisen perjantain vapaata kun lähdemme sinne jonkun peräänkuuluttamalle MÖKILLE yhdessä perheen kanssa. Lisäksi emme asu pääkaupunkiseudulla (kuvittele! kaikki eivät asu) ja kun pyörähdän työpaikaltani hakemassa lapsen koululta, vien harjoituksiin ja ajelen takaisin töihin se vie aika tarkkaan 30 min yhteensä, ei tarvitse heti lounaan jälkeen alkaa tekemään lähtöä, riittää kun lähtee 5 min ennen lapsen koulun päättymistä. Itsenäisen "päällikkötyön" etuja. Niin, ja sitten on ne toiset vanhemmat joiden kanssa asiat pystyy sopimaan kun vähän tutustuu. esim. sinä viet ja minä haen ja huomenna toisin päin. Helpottaa elämää kummasti ja säästyneen ajan voi vaikka käyttää kavereiden kanssa kahvitteluun - harmi vaan kun tuntuu ettei monellakaan äidillä ole aikaa arkisin juuri kahvitella vaikka lapset ei harrastaisi mitään, mulla olis!

Kuskasin häntä vuosikaudet uimatreeneihin. En kokenut sitä millään tavalla rasitteeksi. Päinvastoin pojan ollessa ohjatussa harrastuksessa, voin oikeasti ottaa omaa aikaa.

Välillä kävin itse uimassa tai lenkillä, välillä vain luin ja rentouduin. Opiskelin itselleni uuden ammatin työn ohessa, uimahallin kahvilassa tuli tehtyä useampikin harjoitustustyö valmiiksi. Sielä ei tekemättömät kotityöt häiritse keskittymistä.

Nyt syksyllä poika ilmoitti lopettavansa uimisen. Melkein on ikävä niitä hetkiä, kun sain rauhassa viettää omaa aikaa ilman, että täytyy miettiä, missä poika liikkuu ja kenen kanssa. Omakin uiminen on jäänyt tosi vähälle nyt kun ei ole pakko ajaa hallille.

Meillä on juuri tällainen hektinen vaihe menossa. Opiskele yliopistossa työn ohessa, lapsi ui kilpaa ja toinenkin pian. En ollenkaan pane pahakseni joka päivälle osuvia kuljetuksia, nautin siitä, että saan istuskella vaikka kahviossa, jutella muiden vanhempien kanssa tai lukea. Itse voin myös käydä lenkillä tai jumapssa treenien aikana. Mukavaa :)

Joten miten se siis on elämääni vastaan:D

että lapsi menisi välillä kaveriensa porukoiden kyydillä, siis niin että vuorottelisitte kumman porukat kuskaa. Ja jos on ajokortti-ikäisiä sisaruksia, niin sekin olisi tietysti varmaan mahdollista.

että lapsi menisi välillä kaveriensa porukoiden kyydillä, siis niin että vuorottelisitte kumman porukat kuskaa. Ja jos on ajokortti-ikäisiä sisaruksia, niin sekin olisi tietysti varmaan mahdollista.

tekevätkin. Mutta me asumme niin eri suunnalla ettei onnistu. Joten minä siis kuskaan kiltisti n. neljä kertaa viikossa lapsen harkkoihin.

up

Valmennan koripalloilijoita espoossa. Ala-asteikäisillä on treenit neljä kertaa viikossa. Toivoisin, että vanhemmat eivät olisi niin tiiviisti mukana. Jokaiselle turnausreissulle pusketaan mukaan, vaikka lapset menisivät bussilla keskenään edes takaisin. Vanhemmat ajavat autolla perässä, koska haluavat tulla seuraamaan matseja ja tarkistamaan, että lapsi syö,juo ja nukkuu hyvin.



Itse pelasin pienenä ja mielestäni on mahtavaa, että lapset saavat harrastaa. Se opettaa paljon taitoja niin elämästä kuin urheiluharrastuksissa myös liikkumaan ja elämään terveelisesti. Poikaystäväni on vanhemmilleen katkera siitä, etteivät nämä ole auttaneet häntä löytämään urheiluharrastusta. Erityisesti poikana on kuulemma ollut vaikeaa olla ja selittää, miksei harrasta mitään. Toisekseen hän on hyvin liikunnallinen ja olisi halunnut tietää, kuinka pitkälle taidot olisivat voineet viedä...



Oma mielipiteeni siis: lapselle hyvä harrastus hyvässä seurassa. Kulkeminen pyörällä, kävellen, bussilla tai kimppakyydillä ja vanhemmat voivat samaan aikaan urheilla muualla.



Terveemmät elämäntavat ja terveydelle tarpeeksi likuntaa. Lasten pitäisi liikkua kaksi tuntia päivässä...

jääkiekkojunnujen bussiin mukaan ja en kyllä omalla autolla lähde perässä ajamaan:)



Mutta sen olen huomannut, että eniten tämä kuskaaminen ja lapsen harrastus rasittaa niitä ja kammottaa, ja he keksivät siitä huonot puolet, jotka sitä eivät olisi valmiita tekemään.

Up

eikö täällä kukaan muu tee kolmivuorotyötä? me tehdään molemmat miehen kanssa. Siinä ei ole varaa sitoutua mihinkään joka arki-ilta klo 18 harkkoihin. ei mitään saumaa että harrastukseenpääsystä tulisi säännöllistä. Tällä hetkellä meillä on vain yksi lapsi (6v) ja ei niin harkkoja kaipaakaan. jalkapalloa fysioterapeutti ehdotti mutta se kaatui juuri noihin työvuoroihin. ja alaa en sentäs ala vaihtamaan lapsen harrastuksen takia (iik olen itsekäs ;) ).



yhdessä me kyllä harrastetaan, minä en omasta saliharrastuksestani luovu vaikka mikä tulisi. 3 kertaa viikossa mennään ja lapsi tulee mukaan ellei ole esim. eskarissa.Samoten uidaan, lenkkeillään,luistellaan ja hiihdetään yhdessä. nyt ajattelin ilmoittaa lapsen kuntosalilla alkavaan 6v-musiikkijumppaan,jonne voi ilmoittautua viikko kerrallaan. ei ole meinaan takuita että olisin joka lauantai klo 10 vapaalla/iltavuorossa.



en missään nimessä suostuisi normivuoroillakaan lapsen kuskiksi useana iltana viikossa, arvostan aivan liikaa myös elämän muita osa-alueita.

jos vain lasten ehdoilla mennään eteenpäin. Ja vielä enemmän vikaa, jos isoja lapsia kuskataan ja pienet istuu tuntikausia autoilla. Ihan köpöjä nykypäivän av-mammat kyllä on, ei voi muuta sanoa.

Mun mielestä mennään perheen ehdoilla, eikä niiden isoimpien harrastavien lapsien edhoilla.

Karseeeta ajatella että joku istuttaa 2-3 vuotiaita illat autossa jotta isommat saavat harrastaa.

Tän päivän äidit vai pitäisikö sanoa tän palstan äidit on ihme kanaaivoisia emoja.Missä maalaisjärki on?

kippaa kaljaa harjoitusleireillä tosi kovasti ja nuuska kuuluu siihen harrastukseen. Luepa niiden foorumia joskus niin ettanilla eletään. Kiva kun parikymppisenä on ikenet kuoppia täynnä. Ja se 0n ihan muutama, joka pelaa täysikäisenä missään. Mutta kaljaa on opittu juomaan.

Mutta aika turpeita näkyy parin kaverin pojat olevan, jotka ovat pelanneet jääkiekkoa pennusta asti. Kalja maistuu ja ikenet on jo syöpyneet älyttömän nuuskankäytön takia.

j meillä pelaavat tutut junnusta asti harrastaneet tällä hetkellä SM-liigassa, Ruotsissa ja Mestiksessä:)