Lasten harrastus vs vanhemman oma elämä

On hienoa, että vanhemmat vievät lapsia liikkumaan, mutta harmillisen vähän enää näkee lapsia liikkumassa omaehtoisesti. Itse kannustaisin jokaista viemään lapsensa harrastukseen. 80-luvulla syntyneenä espoolaisena taidan kuulua ryhmään, joka on saanut harrastaa mitä haluaa kuten ala-asteen ystävänikin. Kaikilla on lämpimiä muistoja omasta urheiluharrastuksesta.



Säännöllisen liikkumisen lisäksi joukkueurheilussa oppii toimimaan ryhmässä, huolehtimaan aikatauluista ja varustautumisesta, kestämään pettymyksiä ja olemaan tavoitteellinen. Koulussa pärjäämättömälle lapselle urheilu saattaa olla vielä tärkeämpi henkireikä.



Itse yläasteella ihmettelin, mitä ne luokkakaverini tekivät,.joilla ei harrastuksia ollutkaan. Koulun jälkeen on yleensä seitsemän tuntia (tai enemmän) aikaa tapettavaksi. Se,miten nuorten aika ostareilla kuluu, ei ainakaan omasta mielestäni ole fiksua. Nykyisin ostarilla käydessäni nään kyllä, jos siellä hengailee meidän oman seuran junnuja. Tähän mennessä ei ole tullut vastaan.



Urheiluun liittyy lieveilmiöitä, kuten se nuuska ja joillain porukoilla alkoholi.kuitenkin urheilullisen lapsuuden hyöty on suuri ja anakin omilla valmennettavillani halu pelata lajiamme on valtava. He treenaavat omalla ajalla ja kulkevat bussilla treeneihin. Jotkut vanhemmista junnuista alkavatvalmentaa pienempiä, kun omat harrastuskulut kasvavat ja saavat sitten pelata ilmaiseksi tai halvemmalla. Tällöin vanhempien kulut pysyvät kohtuullisina.

mutta olen kyllä ajatellut, että harrastukset saa sitten aikanaan olla sellaisia, joihin pääsee bussilla. Alle kouluikäistä en nyt tietenkään laittaisi itse kulkemaan, mutta sen ikäisellä ei tarvitse ollakaan kuin yksi/max. 2 harrastusta per viikko.



Minulla ei ole ajokorttia, koska asumme Helsingissä alueella jossa on paljon liikuntamahdollisuuksia ja hyvöt kulkuyhteydet. Ymmärrän, että asia on eri, jos molemmilla vanhemmilla on auto tai jos asutaan ns."korvessa".



Toivoisin, että lapseni alkaisivat harrastaa liikuntaa, mutta esim. juuri lätkä on täysin nou nou, koska en ensinnäkään halua että mies joutuiai kuskaamaan useana iltana ja viikonloppuisin lasta treeneihin ja toiseksi, koska lätkä on kallista ja kolmanneksi, koska lätkä (ja toki monet muutkin lajit) ovat aika raadollisia, hirveätä kilpailua ja huonoimpien karsimista pienestä pitäen.



Toivoisin, että lapseni valitsisivat jonkun liikuntaharrastuksen ja lisäksi jonkun taidejutun (teatteri, kuvis tms.) tai jälkimmäisen tilalle vaikka partion. Omien mieltymysten mukaan, mutta tietyissä rajoissa (ei sikakallista eikä sellaista mihin pitäisi vielä isompia kouluikäisiäkin kuskata). Olen muutenkin sellainen (av-kriteereillä) hirviöäiti, joka ei ole valmis uhraamaan koko elämää lasten takia vaan aikoo pitää kiinni myös omista harrastuksista ja omasta ajasta.

Ja voin sanoa, että kuljetamme lastamme mielellään harrastuksiin, koska hän tykkää pelata lätkää. Viehän se aikaa ja rahaa, mutta mitäs siitä? Tämä nyt vain on tätä aikaa elämästä.



Ja sille, joka ilmoitti, että ei ennen kuljetettu lapsia niin kyllä näitä lätkäpelaajia on ainakin aina kuljeteltu, eivät vain pysty kulkemaan kamojensa kanssa julkisilla. Mutta meillä ainakin toimii myös yhteiskuljetukset muiden vanhempien kanssa.



Ja kyllä me harrastetaan molemmat miehen kanssa omia juttujamme. Kyse on aika pitkälti vain suunnitelmallisuudesta. Se, että meillä on lähes joka illalla / päivälle jokin lasten harrastus, ei estä meitä vanhempia harrastamasta. En todellakaan koe, että olisin lasten harrastamisen myötä joutunut luopumaan omista harrastuksistani, enemmänkin koen saavani paljon, kun näen lapseni innon. Ja ehdimme me kotonakin olla ja töitäkin tehdä. Osa ihmisistä vaan näkee kaiken aina niin hankalana. Mä en ainakaan halua sanoa lapsillemme, että te ette katsos voi harrastaa, kun me ei teitä jakseta kuljetella.



Miksi muuten jääkiekkoa pidetään aina niin kauhean pahana lajina?

Minulle ja veljelleni on aina mahdollistettu harrastaminen, joten aijon antaa samat mahdollisuudet lapsillenikin. Hyvä kiertämään, ei saa olla itsekäs.

Monta kertaa viikossa harrastuksiin kuskaamista. Kotiseudullani aika tuntematon ilmiö, koska kaikki nuoret/lapset menevät normaalisti harrastuksiinsa itse ja monesti kuluttavat aikaa virallisen urheilutoiminnan/Valmennuksen ulkopuolella vain pelaamalla vapailla kentillä.



En laittaisi lastani harrastukseen joka olisi 4 kertaa viikossa 2-3 tuntia kerrallaan, koska haluan nähdä hänet kotonakin. Toisekseen on rasittavaa vanhemmille olla ensin koko päivä työpaikalla. Sitten ajaa pitkä matka kotiin ja viettää koko ilta kuskaten lapsia eri paikkoihin. Kivittäkää ihan vapaasti, mutta tuollaiseen en suostu. En tee enää toista työpäivää normaalin työpäivän jälkeen. Lapsille hankitaan kyllä harrastukset läheltä kotoa tai mahdollisesti kauempaa sellainen aktiviteetti, joka heitä kiinnostaa. En kuitenkaan ala "kilpailuttamaan" lapsiani minkään alan harrastuksessa.



Lapsia kyllä kannustan opiskelemaan itselleen hyvän koulutuksen, mutta en näe mitään järkeä valmentaa lastani vaikka jääkiekkopelaajaksi. Saavat minusta pelata vaikka kavereidensa kanssa koulun kentällä. Kuitenkin nykyiset ohjatut harrastukset vaikuttavat keskittyvän tulevaisuuden lahjakkuuksien seulomiseen ja valmentamiseen. Nuorille ja lapsille on ihan hyvä pelata joskus vain omaksi ilokseen ilman mitään kisapaineita.

Meillä kyse on siitä, että jääkiekko yksinkertaisesti on lapsen intohimo ja lahjakkuus. Hän lähtee aina innosta puhkuen harjoituksiin ja peleihin, hän haaveilee jääkiekkoilijan urasta (vaikka me vanhemmat tiedämmekin, että se on epätodennäköistä), hän vain elää, hengittää jääkiekosta. Harjoituksia on 4-5 krt viikossa, peli kerran viikossa. Vapaa-aikaa jää, koska ala-asteella koulupäivät ovat vielä lyhyitä. Lähes kaikki vapaa-aikansa poika pelailee kavereiden kanssa pihapelejä eli lätkä on läsnä silloinkin.



Kuljettaminen on välillä raskasta, samoin turnausjärjestelyt. Suosimme kimppakyytejä ja suosittelen sitä muillekin. Siltikään en osaa edes kuvitella, että sanoisin pojalleni, että lätkä pitää lopettaa koska me emme jaksa enää kuskata. Niin kauan kuin hän haluaa jatkaa, hän saa sen tehdä. Meitä on kaksi vanhempaa kuskaamassa ja kimppakyydit tosiaan helpottavat niin, ettei kaikki illat ole kuskaamisessa kiinni. Ehdimme myös paljon muuta ja muiden lasten harrastuksia.



Rakastan lastani ja haluan mahdollistaa sen, että hän saa tehdä sitä, mistä on innostunut ja missä on hyvä.

Ne lapset, joita ei kuskata joka ilta ohjatussa harrastuksessa, ei heilu sen kummemmin ostarilla.

Meillä ainakin muina iltoina porukalla lanittavat meillä tai sitten ovat potkineet palloa itse ja leikkineet illat nyt talvella pihalla lumivuorissa. Kesällä on omat leikit ja harrastukset. Ja lojuvat kavereillaan, kuten meillä.

Minä en ole omia nuoriani ja heidän kavereitaan nähnyt ostareilla, vaikka heitä ei ole raahattu jääkiekkoa pelaamaan. Ja nuuskaa eivät käytä, eivätkä kaljaa. Ovat hyvin alkoholivastaista nuorta porukkaa.

Harrastuksia on ollut ja mennyt ja ovat kulkeneet niissä satunnaisesti pari kertaa viikossa. Nyt kulkevat nostamassa puntteja ja nyrkkeilemässä ihan vapaalla salilla. Ei ole mamma sinnekään kuskaamassa ja selän takana huohottamassa. Harrastavat siis paljon omaa liikuntaa ilman ohjausta. Nyrkkeily ja kuntosali ja hiihto on olleet tänä talvena kova sana.

On hienoa, että vanhemmat vievät lapsia liikkumaan, mutta harmillisen vähän enää näkee lapsia liikkumassa omaehtoisesti. Itse kannustaisin jokaista viemään lapsensa harrastukseen. 80-luvulla syntyneenä espoolaisena taidan kuulua ryhmään, joka on saanut harrastaa mitä haluaa kuten ala-asteen ystävänikin. Kaikilla on lämpimiä muistoja omasta urheiluharrastuksesta.

Säännöllisen liikkumisen lisäksi joukkueurheilussa oppii toimimaan ryhmässä, huolehtimaan aikatauluista ja varustautumisesta, kestämään pettymyksiä ja olemaan tavoitteellinen. Koulussa pärjäämättömälle lapselle urheilu saattaa olla vielä tärkeämpi henkireikä.

Itse yläasteella ihmettelin, mitä ne luokkakaverini tekivät,.joilla ei harrastuksia ollutkaan. Koulun jälkeen on yleensä seitsemän tuntia (tai enemmän) aikaa tapettavaksi. Se,miten nuorten aika ostareilla kuluu, ei ainakaan omasta mielestäni ole fiksua. Nykyisin ostarilla käydessäni nään kyllä, jos siellä hengailee meidän oman seuran junnuja. Tähän mennessä ei ole tullut vastaan.

Urheiluun liittyy lieveilmiöitä, kuten se nuuska ja joillain porukoilla alkoholi.kuitenkin urheilullisen lapsuuden hyöty on suuri ja anakin omilla valmennettavillani halu pelata lajiamme on valtava. He treenaavat omalla ajalla ja kulkevat bussilla treeneihin. Jotkut vanhemmista junnuista alkavatvalmentaa pienempiä, kun omat harrastuskulut kasvavat ja saavat sitten pelata ilmaiseksi tai halvemmalla. Tällöin vanhempien kulut pysyvät kohtuullisina.

"kippaa kaljaa harjoitusleireillä tosi kovasti ja nuuska kuuluu siihen harrastukseen. Luepa niiden foorumia joskus niin ettanilla eletään. Kiva kun parikymppisenä on ikenet kuoppia täynnä. Ja se 0n ihan muutama, joka pelaa täysikäisenä missään. Mutta kaljaa on opittu juomaan.

"

mitä vain, kunhan sinne pääsee itse bussilla. Meillä ei ole autoa, eikä harrastusten takia sitä hankitakaan. Meidän kaupunginosassa voi harrastaa tanssia, palloilulajeja ja seurakunnan pyörittämiä kerhoja. Itse olen myös kulkenut itse harrastusmatkat ja osasin itse jo aika pienenä suhteuttaa harrastustoiveeni niin että pääsen pyörällä tai bussilla niihin. Tämä meillä, mulle on turha mammojen valittaa ajankulua lasten harrastuksiin. Lasten ne harrastukset on, ei mammojen.

Mikä oma elämä?

Kyllä se vaan pitää priorisoida se lapsi etusijalle tai jättää lapset tekemättä!

Tämä ihmetyttää nykyvanhemmissa. Lapsi pyörittää vauvaperheen arkea, mutta isompana ja tarhaikäisenä ei enää lapsi päätä kaikesta.

Vaikka lapsi haluaisi harrastaa vaikka mitä, niin ei se tarkoita sitä, että siihen on aina suostuttava. Onhan vanhemmillakin omaa elämää ja harrastuksia. Ei lasten hankkiminen pidä tarkoitaa sitä, että sen jälkeen kaikki menee lasten ehdoilla.

Vanhempien pitää tukea, kasvattaa, rakastaa ja ohjata. Ei se tee kenestäkään huonoa vanhempaa jos ei kuskaa lapsia harrastuksiin. Jos vanhemmat voivat huonosti kiireisen työelämän ja arjen pyörittämisen ja vielä harrastuksiin kuskaamisen vuoksi niin ei kyllä lapsikaan voi hyvin siinä.

3-4 kertaa viikossa harkat ja viikonloppuisin pelit. Itse ajattelen että jos lapsi tykkää, niin teen kaikkeni että olemme tukemessa ja toivomme että mukava harrastus pitää pois "pöljäilyistä". Itse lenkkeilen usein harjoitusten aikaan. Lisäksi tykkään pojan lajivalinnasta tosi paljon. Poika on 11v.

huippu-urheilijat sanovat, että heidän perheensäkin elämä piti pyöriä harrastuksen ympärillä ja ovat siitä kovin kiitollisia että perhe suostui tähän. Olisihan se sääli, jos jonkun lapsi olisi tuleva maailmanmestari, mutta vanhemmat eivät jaksaneet tukea tarpeeksi.

tajua miten lapsen harrastaminen estäisi vanhempien harrastukset. Koko ketjua en jaksa lukea, mutta tähän mennessä on ainakin ollut vastaavaa peetä siitä, että lapsi etusijalle, itselle ei mitään.

Mulla on vaativia ja kehittäviä liikuntaharrastuksia ja teen freetöitä päivätyön lisäksi. Todellakin otan näihin aikaa, koska HALUAN. Ei ole mitään järkeä luopua kaikesta omasta siksi, että on lapsia :O

Tästä huolimatta lapseni harrastavat. En ymmärrä miten ne sulkisivat toisensa pois. Vanhempi kilpailutasolla, nuorempi ei vielä.

Mikä oma elämä?



Kyllä se vaan pitää priorisoida se lapsi etusijalle tai jättää lapset tekemättä!

nuorimmat 2 ja 3 vuotiaat joutuu istumaan illat autossa miehen iltavuoroviikoilla kun kuskaan isompia poikia treeneihin ja odotan niitä siellä.



Onneksi ovat niin pieniä vielä, että nukkuvat autossa illat kun odotan kentän ulkopuolella poikia. En sitten tiedä, miten järjestän tämän kun ovat isompia. Liekö suostuvat istumaan viikossa autossa 5 iltaa viikossa.



Muuten kyllä en omia harrastuksia kaipaa.

odotteluajan? Itse vien isoimman harrastukseen ja menen pienten kanssa kauppaan, leikkikentälle tmv harkkojen ajaksi..

Sääliksi käy pieniä.

Siis voithan ottaa ne lapset ulos sieltä autosta ja tehdä heidän kanssaan jotain sillä aikaa kun odotatte. Mennä johonkin lähellä, leikkikentälle. Jo hiekkakasakin antaa tekemistä noin pienille.

Ainoa hankaluus, mikä meillä on, on se, että nuorimmat 2 ja 3 vuotiaat joutuu istumaan illat autossa miehen iltavuoroviikoilla kun kuskaan isompia poikia treeneihin ja odotan niitä siellä.

Onneksi ovat niin pieniä vielä, että nukkuvat autossa illat kun odotan kentän ulkopuolella poikia. En sitten tiedä, miten järjestän tämän kun ovat isompia. Liekö suostuvat istumaan viikossa autossa 5 iltaa viikossa.

Muuten kyllä en omia harrastuksia kaipaa.

Mutta niinhän ne tuppaavat muutenkin kun saa lapsia kun niiden kanssa pitää olla. Toisaalta voihan lasten kanssa olon ja harrastuksiin kuskaamisenkin ulkoistaa joko tukiverkostolle tai kun lapsi kasvaa niin lapselle itselleen. Näin vanhempi saa näppärästi elettyä omaa elämäänsä:)



No juu vakavasti. Ei ole paljoa omaa aikaa harrastaa, kyllä se aika menee lasten kanssa joko kotona tai lasten harrastuksissa tai koko perheen jutuissa.

juttujen edelle. Olen saanut aikanani harrastaa ja tehdä sitä mikä on mielekästä. Samaa mahdollisuutta tarjoan omille lapsilleni ja niin kauan kun he nauttivat. Mitään pakkopullaa ei harrastaminen ole tai vanhempien toive.

Bussilla tai polkupyörällä on vanhin kulkenut silloin tällöin harrastukseensa, myös kimppakyytejä muilta vanhemmilta.

tämä kuskaus siis. Ei kultaisilla 70- ja 80-luvuilla ketään lasta kuskattu minnekään. Harrastaminen alkoi kouluikäisenä ja harrastuksiin kuljettiin itse, joko kävellen, pyöräillen tai julkisilla.