Miksi äänestätte aina samoja puolueita ja samoja poliitikkoja vuodesta toiseen?
Suomen hallitukset muodostetaan aina joko, SDP:n, Kokoomuksen tai Keskustan ympärille. Jos aina äänestään samalla tavalla, miten lopputulos voisi olla eri?
Kommentit (21)
Vaihtoehdot alkavat olla vähissä, miksi muuten luulet että äänestysprosentti putoaa joka vaaleissa?
Kansalaiset haluavat ettei mikään muutu.
Itse vaihdan Kokoomuksesta Liike-NYT
Miksi edes äänestää? Seuraavissa vaaleissa on taas uusi puolue aisoissa ja sitten lähdetään maata viemään taas eri suuntaan. Yhtä soutamista ja huopaamista koko ajan. Ihan hölynpölyä koko politiikka.
Boomerit äänestävät sitä samaa puoluetta mitä ovat aina äänestäneet.
Funda Demiriä ja Li Anderssonia olen viime vaaleissa äänestänyt.
En äänestä Kokoomusta enää. Kaikki valta oli tehdä yrittäjämyönteistä politiikka, mutta ei. Verojen kanssa ihan pientä näpertelyä ja alvia jopa nostettiin. Julkista ei saneerata. Työmarkkinauudistukset jätettiin kesken. Pääministeri osoittautui punikiksi ja meni ratikkaa kannattamaan. Perusuomalaisten silmien venyttely painettiin villasella. Hei, kokoomuksen apinat, näytän teille keskisormea.
Vierailija kirjoitti:

Kokoomus ei vaan edusta yrittäjiä vaan EK pörssiyrityksiä. Olet aina äänestänyt väärää puoluetta.

Venezuela pelastui sosialismilta ja Kuubassa kommunistit rukoilevat nyt että Trump hyökkää ja lopettaa kommunistien vallan ja pelastaa maan kurjuudesta. Pohjois-Korea on sen jälkeen maailman ainoa kommunistivaltio. Yritätkö että Suomi olisi se toinen? Ha-Hah!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En äänestä Kokoomusta enää. Kaikki valta oli tehdä yrittäjämyönteistä politiikka, mutta ei. Verojen kanssa ihan pientä näpertelyä ja alvia jopa nostettiin. Julkista ei saneerata. Työmarkkinauudistukset jätettiin kesken. Pääministeri osoittautui punikiksi ja meni ratikkaa kannattamaan. Perusuomalaisten silmien venyttely painettiin villasella. Hei, kokoomuksen apinat, näytän teille keskisormea.
Kokoomus ei vaan edusta yrittäjiä vaan EK pörssiyrityksiä. Olet aina äänestänyt väärää puoluetta.
Vielä enemmän vääriä ovat muut puolueet.
Vierailija kirjoitti:
Näethän sinä millaisia taitamattomia tolloja perussuomalaisista löytyy.
Niinkö?
Se on turvallista. Ei tarvitse ottaa vastuuta omasta elämästä. Aina uudestaan yllättyä että poliitikot valehtelevat meille.ja ajattelevat vain itseään.
Suomalaiset eivät ole kovin älykkäitä.
Tätä voi vain ihmetellä. Koko nykyinen eduskunta joutaa vaihtopenkille. Tosin sitten puoluehallinnot valitsee samanlaiset edustajat taas tilalle. Pieni piiri pyörii.
Olin ennen aktiivinen äänestäjä, mutta politiikka on muuttunut lähinnä riehumiseksi ja räikeäsksi oman edun tavoitteluksi... puolueesta riippumatta. Huolestuttaa millaisella äo:lla asioista päätetään, koskee ihan koko eduskuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Boomerit äänestävät sitä samaa puoluetta mitä ovat aina äänestäneet.
Eivät äänestä, kepun ja vasemmistoliiton kannatus on pitkällä tähtäimellä laskenut ja persujen noussut.

Ja mitä tästä onkaan seurannut.
Suurin osa suomalaisia on sitä mieltä että nykypuolueet ovat heidän mielestä hyviä ja edustaa heitä politiikan rahanjaossa. Maanviljelijöillä, junteilla, osakkeenomistajilla, ruotsinkielisillä, homoilla, köyhillä, kommareilla, liberaaleilla on kaikilla omat puolueet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Boomerit äänestävät sitä samaa puoluetta mitä ovat aina äänestäneet.
Eivät äänestä, kepun ja vasemmistoliiton kannatus on pitkällä tähtäimellä laskenut ja persujen noussut.
Johtuisiko väheneminen siitä että äänestäjät kuolevat vanhimmasta päästä. Persut taas vetää nuorisolaisia.