Lasten harrastus vs vanhemman oma elämä

Kuskata lasta usein harrastuksiin, sillä autoa ei ole. Ja opiskelijaperheellä nyt ei rahaakaan ihan mihinkään lätkiin tms. Tosin en halua lastani jääkiekkoa pelaamaan mutenkaan, koko laji kasvattaa varsin kusipäisiä kakaroita, jos yhtään on vuosien varrella jäkisten elämää seurannut. Enemmän sääntö kuin poikkeus ja jatkunut vuosikymmeniä.



Me asumme keskustassa ja lapselle tarjotaan (kun on ajankohtaista) sellaisia harrastuksia, jotka ovat kävelymatkanpäässä ja kehittäviä. Olen vähän katsellut noita ja ainakin partio, kuvataidekoulu, tanhut ja parkour ovat sellaisia, joita tarjotaan. Niin ja tietenkin koiraurheilu, jos lasta kiinnostaa. Mutta tosiaan, vauvan kohdalla ei liene vielä ajankohtaista.



Inhottaa tuo ainainen kilpailu siitä, kuka on paras. Kuka pääsee mihinkin joukkueeseen ja kuka tippuu omastaan. Haluaisin, että lapseni oppisi kunnioittamaan luontoa ja olisi luova. Tämän asian juuri partio ajaa varsin hyvin. Usein niillä, joilla vanhemmat ovat partiossa, lapsen on luonnollista itsekin partioon tulla mukaan. Meillä vauva on ollut jo yhdellä meidän retkellä mukana, tosin vain vaunuissa nukkuen kun muut paistaa tikkupullaa.

Eivätkö lapsenne koskaan väsy? Meidän poika sanoi kolmatta harrastusta ehdottaessani stopin, sillä haluaa olla myös kavereidensa kanssa ilman mitään suorituspaineita.



Milloin lapsenne tekevät läksyt, syövät, leikkivät vapaasti (kehittää lasta enemmän kuin ohjattu leikki) ja nukkuvat?

koetko väsyväsi? Tuskin, sillä sehän juuri antaa sinulle energiaa. Ne, jotka paljon tekevät, myös jaksavat paljon. Ja päinvastoin.

Eivätkö lapsenne koskaan väsy? Meidän poika sanoi kolmatta harrastusta ehdottaessani stopin, sillä haluaa olla myös kavereidensa kanssa ilman mitään suorituspaineita. Milloin lapsenne tekevät läksyt, syövät, leikkivät vapaasti (kehittää lasta enemmän kuin ohjattu leikki) ja nukkuvat?

koetko väsyväsi? Tuskin, sillä sehän juuri antaa sinulle energiaa. Ne, jotka paljon tekevät, myös jaksavat paljon. Ja päinvastoin.

Eivätkö lapsenne koskaan väsy? Meidän poika sanoi kolmatta harrastusta ehdottaessani stopin, sillä haluaa olla myös kavereidensa kanssa ilman mitään suorituspaineita. Milloin lapsenne tekevät läksyt, syövät, leikkivät vapaasti (kehittää lasta enemmän kuin ohjattu leikki) ja nukkuvat?

Ilmeisesti tää harrastaminen kodin ulkopuolella on lapsenhoidon ulkoistamista, itse ei tarvitse niiden lasten kanssa sitten etdä mitään, kun jollekin maksetaan siitä että ne hoitavat lapsen liikkumisen jne.

Vastaan ihan suoraan, kyllä väsyn. Vaikka jokin asia olisi kuinka ihanaa tahansa, tarvisen välillä vain rauhallista olemista. Ja niin tarvitsee lapsenikin. Ei harrastus korvaa antamalla energiallaan perustarpeita, kuten uni. Ja koulu nyt vain on lapselle ykkönen ja se hoidetaan ennen harrastuksia. Koulunkäynti ei saa kärsiä harrastusten takia.



Miksei kotona voi keksiä jotain kivaa tekemistä? Aina pitää olla menossa ja menojen ja "uhrausten" määrillä lasketaan hyvä vanhemmuus. Ei sen niin kuulu mennä, sairasta kilpailua lasten kustannuksella.

koetko väsyväsi? Tuskin, sillä sehän juuri antaa sinulle energiaa. Ne, jotka paljon tekevät, myös jaksavat paljon. Ja päinvastoin.

Eivätkö lapsenne koskaan väsy? Meidän poika sanoi kolmatta harrastusta ehdottaessani stopin, sillä haluaa olla myös kavereidensa kanssa ilman mitään suorituspaineita. Milloin lapsenne tekevät läksyt, syövät, leikkivät vapaasti (kehittää lasta enemmän kuin ohjattu leikki) ja nukkuvat?

Hassua, että tekemiseksi lasketaan vain ohjattu toiminta.Ilmeisesti tää harrastaminen kodin ulkopuolella on lapsenhoidon ulkoistamista, itse ei tarvitse niiden lasten kanssa sitten etdä mitään, kun jollekin maksetaan siitä että ne hoitavat lapsen liikkumisen jne.

Vaan siihen, että jos jostain pidät niin sitä jaksat tehdä vaikka kuinka - oli se sitten virkkaamista tai pesäpalloa.

Moni lasta ohjattuun harrastukseen vievä pääsis kyllä paljon helpommalla ihan vaan menemällä siihen lähiluisteluradalle, usko pois. Ja usko tai älä, monessa sellaisessa perheessä jossa harrastetaan paljon ohjatusti, liikutaan paljon myös muuna aikana.

ja tottakai se tarkoittaa välillä sitä että ns. oma elämä kärsii.



Mutta kuten joku voimistelijoiden äiti täällä kommentoi, muistan minäkin sen ajan kun näitä harrastuksia ei vielä ollut. Yhtään sen ihmeellisempää arkea ei meillä vietetty. Töihin, kotiin ruokaa pöytään, lastenohjelmia, iltapuuhia ja nukkumaan. Jotain leikkiä siinä välissä varmaan, mutta ei me aikuiset niihin osallistuttu (ainakaan muistaakseni) mitenkään erityisesti.



Nyt on monet harjoitukset viikossa, mutta on myös ihania onnistumisen hetkiä, innosta punottavia poskia kivojen treenien jälkeen, onnen hetkiä hyvin menneen esityksen tai kisojen jälkeen, joskus vakavia keskusteluja pettymysten myötä... Ihan täyttä elämää siis tämäkin.



Kenenkään elämä ei yhtäkkiä mene siihen että treenejä on kuudet viikossa. Yleensähän se piltti kokeilee ensin vähän sitä sun tätä kerran viikossa. On temppujumppaa, satubalettiatai luistelukoulua. Ja sitten se temppujumppa muuttuu seuraavana syksynä pari kertaa viikossa käytäväksi telinevoimisteluksi, sitten ehkä seuraavana vuonna kehitysryhmään, jossa treenataankin 3-4 kertaa jne...



Ja siihen se lapsen vanhempikin sitten kasvaa mukana. Samalla tutustuu muihin vanhempiin, joiden kanssa voi sopia kimppakyytejä.



Että ei kannata etukäteen murehtia, vaan tarjota rohkeasti pienellekin mahdollisuus kokeilla eri lajeja. Voihan olla, ettei mikään nappaa, ja voi olla että siitä omasta lajista löytyy niitä eri tasolla harjoittelevia ryhmiä monenlaisiin tarpeisiin. Ne, jotka haluavat treenata enemmän, menevät omiin ryhmiinsä ja loput voivat ottaa kevyemmin.

Olen samaa mieltä kuin joku edellä kirjoittanut, että lapsetkin voi ja pitää opettaa huomioimaan muita -ei koko perheen elämä voi pyöriä yhden ihmisen harrastuksen ympärillä. Meillä on viisi lasta 16,12,10 5,ja 4v. Kahdella nuorimmalla ei ole harrastuksia, päiväkodissa on riittävästi toimintaa. Isommat kulkee itse harrastuksiinsa (kuvataidekoulu,tanssi,tennis, soittotunnit). Läksyt on hoituneet, kun koulu asetetaan etusijalle ja harrastuksia saa olla vain sen verran kuin jaksaa läksyjen jälkeen. Harrastukset on aloitettu kouluiässä ja aika pian itse ruvettu niihin kulkemaan. Molemmat vanhemmat käy kaksi kertaa viikossa omassa harrastuksessaan. Silloin toinen vanhemmista on pienempien kanssa tai joskus viedään mummolaan.Asiassa ei ole mitään ongelmaa. Ihmeellistä uhrautumista täällä harrastetaan, kyllä lasten lisäksi pitää olaa muutakin elämää!

huippu-urheilijat sanovat, että heidän perheensäkin elämä piti pyöriä harrastuksen ympärillä ja ovat siitä kovin kiitollisia että perhe suostui tähän. Olisihan se sääli, jos jonkun lapsi olisi tuleva maailmanmestari, mutta vanhemmat eivät jaksaneet tukea tarpeeksi.

jos esim. 5-henkisen perheen 4 jäsentä joutuvat uhraaman omat harrastuksensa ja vapaa-aikansa vaan yhden perheenjäsenen takia. Tietty jos se ei näitä 4 muuta haittaa niin sitten on ok, mutta kyllä niitäkin tapauksia kuulee kun koko perheen elämä pyörii yhden lapsen harrastuksen ympärillä ja muut kokevat sen epäoikeudenmukaisena.

Ja mitä jos siitä lupauksesta ei tulekaan muuta kuin tavis, ja jonkun toisen lapsen lahjakkuus on jäänyt kehittämättä koska kaikki aika ja energia meni sen yhden harrastukseen?

huippu-urheilijat sanovat, että heidän perheensäkin elämä piti pyöriä harrastuksen ympärillä ja ovat siitä kovin kiitollisia että perhe suostui tähän. Olisihan se sääli, jos jonkun lapsi olisi tuleva maailmanmestari, mutta vanhemmat eivät jaksaneet tukea tarpeeksi.

ennen lasten syntymääkään, ettenkö nyt voisi sitä elää vaikka minulla on lapsia ja heillä jopa - oih, miten kamalaa! - harrastuksia!

Käyn töissä. En kovin usein tapaa ystäviäni, mutta aika harva tuntemani pienten lasten työssäkäyvä äiti sitä tekee muutenkaan. En katso lainkaan televisiota koska en halua. En roiku netissä kuin päivisin, ja silloinkin rajoitetun ajan. Käyn lenkillä, juokseminen on aina ollut minun harrastukseni. Samoin käyn uimahallissa. Nämä harrastukset on todella helppoa yhdistää lasten harrastusten aikatauluihin. Oma ja naapureiden muksut harjoituksiin, auto parkkiin ja pururadalle. Ei se sen kummempaa ole. Tai oma tai naapurin mies vie lapset treeneihin, ja minä pistän saunan päälle ja lenkkarit jalkaan ja suuntaan metsään juoksemaan. Ihan riittävää, pientä ja tällaista tavallista elämää. Minulle ihan tarpeeksi hyvää.

Ne, jotka eivät (vielä) elä tätä lasten harastusvaihetta, kuvittelevat varmaan homman jotenkin kohtuuttoman rankaksi. Minusta se ei ainakaan ole. Joten älä turhaan murehdi etukäteen, ap. Jos lapsesi löytää kivan harrastuksen, huomaat kyllä että monenlaiseen löytyy aikaa jos vain itse haluaa. Ja usein järjestelyt onnistuvat, kun käyttää mielikuvitusta ja neuvottelee muiden aikuisten kanssa yhteiskuljetuksista yms.

Ihmeellistä uhrautumista täällä harrastetaan, kyllä lasten lisäksi pitää olaa muutakin elämää!

ennen lasten syntymääkään, ettenkö nyt voisi sitä elää vaikka minulla on lapsia ja heillä jopa - oih, miten kamalaa! - harrastuksia!

Käyn töissä. En kovin usein tapaa ystäviäni, mutta aika harva tuntemani pienten lasten työssäkäyvä äiti sitä tekee muutenkaan. En katso lainkaan televisiota koska en halua. En roiku netissä kuin päivisin, ja silloinkin rajoitetun ajan. Käyn lenkillä, juokseminen on aina ollut minun harrastukseni. Samoin käyn uimahallissa. Nämä harrastukset on todella helppoa yhdistää lasten harrastusten aikatauluihin. Oma ja naapureiden muksut harjoituksiin, auto parkkiin ja pururadalle. Ei se sen kummempaa ole. Tai oma tai naapurin mies vie lapset treeneihin, ja minä pistän saunan päälle ja lenkkarit jalkaan ja suuntaan metsään juoksemaan. Ihan riittävää, pientä ja tällaista tavallista elämää. Minulle ihan tarpeeksi hyvää.

Ne, jotka eivät (vielä) elä tätä lasten harastusvaihetta, kuvittelevat varmaan homman jotenkin kohtuuttoman rankaksi. Minusta se ei ainakaan ole. Joten älä turhaan murehdi etukäteen, ap. Jos lapsesi löytää kivan harrastuksen, huomaat kyllä että monenlaiseen löytyy aikaa jos vain itse haluaa. Ja usein järjestelyt onnistuvat, kun käyttää mielikuvitusta ja neuvottelee muiden aikuisten kanssa yhteiskuljetuksista yms.

Ihmeellistä uhrautumista täällä harrastetaan, kyllä lasten lisäksi pitää olaa muutakin elämää!

meillä on sosiaalista elämää, eikä eletä lasten kautta. En halua myöskään lapsen olevan joka päivä jossakin harrastuksessa, vaan meillä pitää olla aikaa vaikka mökkeilyyn tms. En usko että lapselle tulee traumoja, jos se ei saa harrastaa seitsemänä päivänä viikossa.

ennen lasten syntymääkään, ettenkö nyt voisi sitä elää vaikka minulla on lapsia ja heillä jopa - oih, miten kamalaa! - harrastuksia!

Käyn töissä. En kovin usein tapaa ystäviäni, mutta aika harva tuntemani pienten lasten työssäkäyvä äiti sitä tekee muutenkaan. En katso lainkaan televisiota koska en halua. En roiku netissä kuin päivisin, ja silloinkin rajoitetun ajan. Käyn lenkillä, juokseminen on aina ollut minun harrastukseni. Samoin käyn uimahallissa. Nämä harrastukset on todella helppoa yhdistää lasten harrastusten aikatauluihin. Oma ja naapureiden muksut harjoituksiin, auto parkkiin ja pururadalle. Ei se sen kummempaa ole. Tai oma tai naapurin mies vie lapset treeneihin, ja minä pistän saunan päälle ja lenkkarit jalkaan ja suuntaan metsään juoksemaan. Ihan riittävää, pientä ja tällaista tavallista elämää. Minulle ihan tarpeeksi hyvää.

Ne, jotka eivät (vielä) elä tätä lasten harastusvaihetta, kuvittelevat varmaan homman jotenkin kohtuuttoman rankaksi. Minusta se ei ainakaan ole. Joten älä turhaan murehdi etukäteen, ap. Jos lapsesi löytää kivan harrastuksen, huomaat kyllä että monenlaiseen löytyy aikaa jos vain itse haluaa. Ja usein järjestelyt onnistuvat, kun käyttää mielikuvitusta ja neuvottelee muiden aikuisten kanssa yhteiskuljetuksista yms.

Ihmeellistä uhrautumista täällä harrastetaan, kyllä lasten lisäksi pitää olaa muutakin elämää!

meillä on sosiaalista elämää, eikä eletä lasten kautta. En halua myöskään lapsen olevan joka päivä jossakin harrastuksessa, vaan meillä pitää olla aikaa vaikka mökkeilyyn tms. En usko että lapselle tulee traumoja, jos se ei saa harrastaa seitsemänä päivänä viikossa.

jos lapsi on harrastuksessaan poikkeuksellisen lahjakas ja nimenomaan haluaisi harrastaa niin usein että pääsee mahdollisimman pitkälle?

Miksi tällainen pieni ja vaatimaton elämä ei sinusta ole elämää laisinkaan? Itse ainakin nautin siitä. Juokseminen tuottaa minulle suurta iloa, samoin työni ja ihana perheeni. Lapset ovat terveitä ja puuhakkaita. Onnellisia, on kavereita ja pärjäävät koulussa. Ei minusta tämä niin huonoa ole, etteikö tätä voisi elämäksi sanoa. Mitään erityisen "omaa" en ole tämän lisäksi kyllä koskaan kaivannut. Mitä sen mielestäsi pitäisi olla? Mökki?

ennen lasten syntymääkään, ettenkö nyt voisi sitä elää vaikka minulla on lapsia ja heillä jopa - oih, miten kamalaa! - harrastuksia! Käyn töissä. En kovin usein tapaa ystäviäni, mutta aika harva tuntemani pienten lasten työssäkäyvä äiti sitä tekee muutenkaan. En katso lainkaan televisiota koska en halua. En roiku netissä kuin päivisin, ja silloinkin rajoitetun ajan. Käyn lenkillä, juokseminen on aina ollut minun harrastukseni. Samoin käyn uimahallissa. Nämä harrastukset on todella helppoa yhdistää lasten harrastusten aikatauluihin. Oma ja naapureiden muksut harjoituksiin, auto parkkiin ja pururadalle. Ei se sen kummempaa ole. Tai oma tai naapurin mies vie lapset treeneihin, ja minä pistän saunan päälle ja lenkkarit jalkaan ja suuntaan metsään juoksemaan. Ihan riittävää, pientä ja tällaista tavallista elämää. Minulle ihan tarpeeksi hyvää. Ne, jotka eivät (vielä) elä tätä lasten harastusvaihetta, kuvittelevat varmaan homman jotenkin kohtuuttoman rankaksi. Minusta se ei ainakaan ole. Joten älä turhaan murehdi etukäteen, ap. Jos lapsesi löytää kivan harrastuksen, huomaat kyllä että monenlaiseen löytyy aikaa jos vain itse haluaa. Ja usein järjestelyt onnistuvat, kun käyttää mielikuvitusta ja neuvottelee muiden aikuisten kanssa yhteiskuljetuksista yms.

Ihmeellistä uhrautumista täällä harrastetaan, kyllä lasten lisäksi pitää olaa muutakin elämää!

meillä on sosiaalista elämää, eikä eletä lasten kautta. En halua myöskään lapsen olevan joka päivä jossakin harrastuksessa, vaan meillä pitää olla aikaa vaikka mökkeilyyn tms. En usko että lapselle tulee traumoja, jos se ei saa harrastaa seitsemänä päivänä viikossa.

Miksi tällainen pieni ja vaatimaton elämä ei sinusta ole elämää laisinkaan? Itse ainakin nautin siitä. Juokseminen tuottaa minulle suurta iloa, samoin työni ja ihana perheeni. Lapset ovat terveitä ja puuhakkaita. Onnellisia, on kavereita ja pärjäävät koulussa. Ei minusta tämä niin huonoa ole, etteikö tätä voisi elämäksi sanoa. Mitään erityisen "omaa" en ole tämän lisäksi kyllä koskaan kaivannut. Mitä sen mielestäsi pitäisi olla? Mökki?

ennen lasten syntymääkään, ettenkö nyt voisi sitä elää vaikka minulla on lapsia ja heillä jopa - oih, miten kamalaa! - harrastuksia! Käyn töissä. En kovin usein tapaa ystäviäni, mutta aika harva tuntemani pienten lasten työssäkäyvä äiti sitä tekee muutenkaan. En katso lainkaan televisiota koska en halua. En roiku netissä kuin päivisin, ja silloinkin rajoitetun ajan. Käyn lenkillä, juokseminen on aina ollut minun harrastukseni. Samoin käyn uimahallissa. Nämä harrastukset on todella helppoa yhdistää lasten harrastusten aikatauluihin. Oma ja naapureiden muksut harjoituksiin, auto parkkiin ja pururadalle. Ei se sen kummempaa ole. Tai oma tai naapurin mies vie lapset treeneihin, ja minä pistän saunan päälle ja lenkkarit jalkaan ja suuntaan metsään juoksemaan. Ihan riittävää, pientä ja tällaista tavallista elämää. Minulle ihan tarpeeksi hyvää. Ne, jotka eivät (vielä) elä tätä lasten harastusvaihetta, kuvittelevat varmaan homman jotenkin kohtuuttoman rankaksi. Minusta se ei ainakaan ole. Joten älä turhaan murehdi etukäteen, ap. Jos lapsesi löytää kivan harrastuksen, huomaat kyllä että monenlaiseen löytyy aikaa jos vain itse haluaa. Ja usein järjestelyt onnistuvat, kun käyttää mielikuvitusta ja neuvottelee muiden aikuisten kanssa yhteiskuljetuksista yms.

Ihmeellistä uhrautumista täällä harrastetaan, kyllä lasten lisäksi pitää olaa muutakin elämää!

meillä on sosiaalista elämää, eikä eletä lasten kautta. En halua myöskään lapsen olevan joka päivä jossakin harrastuksessa, vaan meillä pitää olla aikaa vaikka mökkeilyyn tms. En usko että lapselle tulee traumoja, jos se ei saa harrastaa seitsemänä päivänä viikossa.

Kerroin vain, että meillä halutaan, että on muutakin elämää. Ja sitä myös on, myös lapsilla.

Vöitinkö jossakin että elämäsi on pientä ja arvotonta?

sanoit "Jos sulla ei ole elämää... meillä muilla ehkä on" tms.

Mitähän se niin kovin tavoiteltu "muu elämä" sitten on, mihin meidän harrastavien lasten vanhempien pitäisi mielestäsi pyrkiä? Oletko aivan varma siitä, ettei esim. minun elämäni ole riittävän hyvää tällaisenaan? Oletko ottanut huomioon sen, että lapset kasvavat koko ajan ja tarvitsevat yhä vähemmän tukea harrastuksiin kulkemisessa yms. harrastuksiin liittyvissä asioissa. Se "oma aika" lisääntyy minullakin koko ajan, ja tämän lisäksi lapsillamme on mielekkäitä harrastuksia, joista he nauttivat ja joissa he pärjäävät.

Toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, ettei mun lapset koskaan hurahda mihinkään lätkään tai taitoluisteluun. Toistaiseksi ei onneksi ole ollut siitä merkkejä. En kestäisi ajatusta, että viikolla menisi suurin osa illoista treenikuskauksiin ja viikonloput kaiken maailman turnauksissa.

Ei perhe voi toimia niin, että vanhemmat taipuvat kaksinkerroin ja unohtavat kokonaan itsensä ja että kaikki pyörii vain jonkun harrastuksen ympärillä.

pitääkö sen etusijalle asettamisen todella tarkoittaa sitä, että unohtaa itsensä kokonaan? Minulle se tarkoittaa nyt esim. sitä, että sovitan omat tekemiseni niin, etteivät ne haittaa lapsenhoitoa ja perhe-elämää. Mutta tuntuu ihan kummalliselta, että äidillä ei enää olisi mitään merkitystä, vaan kaikki aika ja energia pitäisi laittaa johonkin lasten harrastusrumbaan. t.ap

Meillä on sen verran pienet lapset, että harrastuksia on vielä vähän.



Mä olen itse saanut harrastaa pienenä, oli partiota, uintia, teatteria, pianonsoittoa,lentopalloa jne. Mikään niistä ei ollut sellaista kilpailuhenkistä tai vakavaa, siis uintia kerran viikossa tms. vaikka ihan joukkueessa uin.



Me asuttiin maalla, joten meitä kyllä kuskattiin. Tosin tiedän, että läheskään kaikkia ei kuskattu.



Olen ajatellut, niin että lapset saavat harrastaa. Jos joku harrastus muotoutuu erittäin vakavaksi, niin sitten niin on. En kyllä erityisesti aio kannustaa taitoluisteluun, lätkään tms. jota ei voi harrastaa muuten kuin erittäin vakavasti.

harrastaa saa, mutta se harrastus ei saa viedä kohtuuttomasti aikaa ja energiaa muulta perheeltä. Eli vanhemmilla jää aikaa omiinkin harrastuksiin, ja yhden lapsen harrastus ei estä muita lapsia harrastamasta. Harrastuksia on myös rajoitettu niin että lapset jaksavat käydä koulussa ja jää myös perheen yhteistä aikaa riittävästi (ja meille riittävästi on useampana arki-iltana ja vähintään yhtenä kokonaisena päivänä viikonloppuna, poikkeustapauksissa kyllä joustetaan). Sama periaate oli lapsuudenperheessä, toki se lapsena kismitti etten saanut esim. haluamaani omaa hevosta "kun kaikilla muillakin oli" (HAH!) mutta ei se kaivelemaan ole jäänyt. Kyllä silti löytyi jokaiselle lapselle mieluisa harrastus, kuten on omassakin perheessä löytynyt.

Vöitinkö jossakin että elämäsi on pientä ja arvotonta?

sanoit "Jos sulla ei ole elämää... meillä muilla ehkä on" tms.

Mitähän se niin kovin tavoiteltu "muu elämä" sitten on, mihin meidän harrastavien lasten vanhempien pitäisi mielestäsi pyrkiä? Oletko aivan varma siitä, ettei esim. minun elämäni ole riittävän hyvää tällaisenaan? Oletko ottanut huomioon sen, että lapset kasvavat koko ajan ja tarvitsevat yhä vähemmän tukea harrastuksiin kulkemisessa yms. harrastuksiin liittyvissä asioissa. Se "oma aika" lisääntyy minullakin koko ajan, ja tämän lisäksi lapsillamme on mielekkäitä harrastuksia, joista he nauttivat ja joissa he pärjäävät.

ettei sitä muillakaan lasten vanhemmilla ole tms. Ja itse en henkilökohtaisesti ymmärrä sitä, että lasten harrastuksiin menee koko perheen kaikki aika.