Lasten harrastus vs vanhemman oma elämä

tämä kuskaus siis. Ei kultaisilla 70- ja 80-luvuilla ketään lasta kuskattu minnekään. Harrastaminen alkoi kouluikäisenä ja harrastuksiin kuljettiin itse, joko kävellen, pyöräillen tai julkisilla.

Samoin, mutta katkera olen edelleen...

Kuskasin häntä vuosikaudet uimatreeneihin. En kokenut sitä millään tavalla rasitteeksi. Päinvastoin pojan ollessa ohjatussa harrastuksessa, voin oikeasti ottaa omaa aikaa.



Välillä kävin itse uimassa tai lenkillä, välillä vain luin ja rentouduin. Opiskelin itselleni uuden ammatin työn ohessa, uimahallin kahvilassa tuli tehtyä useampikin harjoitustustyö valmiiksi. Sielä ei tekemättömät kotityöt häiritse keskittymistä.



Nyt syksyllä poika ilmoitti lopettavansa uimisen. Melkein on ikävä niitä hetkiä, kun sain rauhassa viettää omaa aikaa ilman, että täytyy miettiä, missä poika liikkuu ja kenen kanssa. Omakin uiminen on jäänyt tosi vähälle nyt kun ei ole pakko ajaa hallille.

huomaamatta hiljaa hivuttaen. Sinulla on nyt pieni lapsi. 10 v kuluttua et enää muistakkaan mitä tarkoittaa oma ika ja omat harrastukset =)

ja olen itse ajatellut asia niin, että vanhempien harrastus on nykyään lapset. Perhe elää lasten ehdoilla, kun ennen taas lapset elivät perheen mukana. Ja sama harrastushomma alkaa olla pienimmilläkin, on värikylpyä ja muskaria yms. Ja jollain piltillä saattaa olla MOLEMMAT isovanhemmat mukana muskarissa. Söpöä sinänsä, mutta tukee teoriaani siitä, että lapset itsessään on vanhemmille/isovanhemmille HARRASTUS.

Jalkapallo on mennyt ihan älyttömäksi kun pienillä lapsillakin on jo jotain edustusjoukkueita, johon pyrkiä, ja kaikenmaailman matsia koko ajan harkkojen ohella. Eikä Suomi siltikään pärjää missään arvokisoissa. Olisiko vika siinä, että spontaani ilo ja innostus tapetaan jo nuorena?



Meillä kyllä priorisoidaan mökkiviikonloppua jonkun matsin ylitse, ainakin vielä kun lapsi on alle 10v.

Siis todellako jotkut harkat kestää 3 h kerrallaan? Ja tätä sitten 3-4 kertaa viikossa. Olen äimistynyt. Milloin oikein vietätte sitä ns. normiarkea lasten kanssa kotöitä puuhaillen tms. Pitääkö lastenkin elämän olla tiukasti aikataulutettua jo pikkulapsesta alkaen. Meilläkin lapsilla on jokaisella harrastus, mutta haluan harrastaa itsekin. Oma harrastukseni on minulle henkireikä ja pitää yllä kuntoa ja terveyttä. Niitä en haluaisi uhrata edes lasten harrastuksille.

arki-iltoina ei kauheasti lasten kanssa puuhailla kotitöitä, kyllä se menee enemmän niin, että koululaiset tekevät ne hommat joita heillä on koulusta tultuaan, samoin läksyt ja sitten on harkat. Mutta täytyy rehellisesti myöntää, ettei meidän arki-illat ennen aikaa vieviä harrastuksiakaan mitään Kaunis Pieni Elämä idylliä olleet: kotiin, ruoka, lapsille lastenohjelmat käyntiin, syöminen, keittiön siivous, pyykkäys, yleistä touhuilua lasten leikkiessä ja iltapuuhat sekä nukkumaan. Harvemmin me arkena kauheasti pullaa leivottiin tai edes lautapelejä urakalla pelattiin.

Mutta jos "normaaliksi arjeksi" lasketaan vaikka sellainen, että huomenna perjantaina meillä on perjantaiseen tapaan ensin jotain nopea mutta hyvää ruokaa, vaikka itse tehtyä pizzaa ja sitten käperrytään kaikki 5 sohville peittojen alle ja jutellaan ja sitten katsotaan joku hömppäleffa jos jaksetaan tai pelataan jotain tai saunotaan ja lauantaina laitetaan pihaa talvikuntoon tai jos on kökkö sää, niin suunniteltiin menevämme keilaamaan.

Ja kolmen tunnin harkkojen aikana ehtii muuten harrastaa vaikka mitä omia henkireikiä, sinä ehtii heittää vaikka kunnon kuntosalitreenin ja pulahtaa vielä uimaankin.

Meillä siis jo 1. luokkalainen, 3. luokkalainen ja 4. luokkalainen, joissa 2 voimistelijaa ja yksi uimari.

Ja tätä sitten 3-4 kertaa viikossa. Olen äimistynyt. Milloin oikein vietätte sitä ns. normiarkea lasten kanssa kotöitä puuhaillen tms. Pitääkö lastenkin elämän olla tiukasti aikataulutettua jo pikkulapsesta alkaen. Meilläkin lapsilla on jokaisella harrastus, mutta haluan harrastaa itsekin. Oma harrastukseni on minulle henkireikä ja pitää yllä kuntoa ja terveyttä. Niitä en haluaisi uhrata edes lasten harrastuksille.

lapset ei ehi roikkuu kartsalla ja luuhata kylillä. Missäs välis ne dataa. Siis järkkyy. Jos viel vanhempien pitäis päästä baarin tai jättää pari drinksuu ottamatta ku seuraavana aamuna pitäs kuskata.

Ja tätä sitten 3-4 kertaa viikossa. Olen äimistynyt. Milloin oikein vietätte sitä ns. normiarkea lasten kanssa kotöitä puuhaillen tms. Pitääkö lastenkin elämän olla tiukasti aikataulutettua jo pikkulapsesta alkaen. Meilläkin lapsilla on jokaisella harrastus, mutta haluan harrastaa itsekin. Oma harrastukseni on minulle henkireikä ja pitää yllä kuntoa ja terveyttä. Niitä en haluaisi uhrata edes lasten harrastuksille.

lapset ei ehi roikkuu kartsalla ja luuhata kylillä. Missäs välis ne dataa. Siis järkkyy. Jos viel vanhempien pitäis päästä baarin tai jättää pari drinksuu ottamatta ku seuraavana aamuna pitäs kuskata.

Meidän alle 10-vuotiaat ei kyllä todellakaan roiku missään kartsalla vaikka emme eläkään harrastusten ehdoilla. Ehkä tuo mainitsemasi olisi sitten teillä se ainoa vaihtoehto.

lätkää (harkkoja välillä jopa 5krt/vko). Ja kyllä harrastetaan itsekin, siitä en anna periksi. Ei sitä koko perheen yhteistä aikaa niin kamalasti ole, mutta ei meidän vanhemmat mukset kyllä meidän kanssa tässä kotona pitkään viihdykään, vaan lentäisivät kaverien luona. Pidetään meilläkin leffailtoja ja pyritään syömään yhdessä (vaikkei aina ole kaikki paikalla), mutta en osaa enää oikein toisenlaista arkea kuvitella. Harrastukset ovat osa elämää ja kuskaaminen kuuluu siihen. Kimppakyydit kyllä helpottavat kummasti.

3-vuotias käy kerran viikossa tanssitunnilla ja jos tanssia teini-ikään asti jatkaa, niin saa kyllä kulkea sinne pyörällä tai julkisilla, kun tarpeeksi isoksi kasvaa. Niin itsekin olen kulkenut pyörällä harrastukseeni ja samoin jääkiekkoa pelannut veljeni kulki pyörällä. Meillä oli halleille matkaa 4km. En tiedä kuinka korvessa asutte, jos joka paikkaan pitää lapsia kuskata. Sen ymmärrän, että pääkaupunkiseudulla matkat voivat olla pitkät. Harrastukset voi myös valita kodin lähettyviltä... Tuntuu vaan, että nykyään lapset kuskataan puolen kilometrinkin päähän.

Esim. Saarijärveltä, Karstulasta jne. pelaavat Jypissä. Hankasalmelle ja Lievestuoreellekin alkaa olla matkaa, eikä linja-autoja kulje ilta-aikaan:)



Ja tosiaan, ihan tässä kaupunkialueellakin 15 km:n linja-automatkaan menee 40 min, kun taas autolla n. 15 min.

Vaikka sitten sen kuskaamisen muodossa? Harva "kuskaaja" täällä on osaansa valittanut, muut kauhistelleet sitäkin enemmän. Varmaan valtaosalla tässäkin ketjussa kirjoittaneella ei puhuta jostain teini-ikäisen viikottaisesta tanssitunnista parin kilsan päässä, jolloin pyörällä, kävellen tai sellaisessa paikassa jossa julkinen likenne toimii hyvin bussilla kulkeminen on ihan okoo ja tervettä. Veikkaan että valtaosalla on kyse esim. 8-10 vuotiaan urheilijanalun täysin satunnaisesti eri puolilla kaupunkia eri aikoihin - välillä todella hankaliinkin aikoihin tapahtuvista harjoituksia (jääurheilu varmaan tässä tyypillisin nykyisin kun jääaika on niin kortilla että junnutkin saattavat harjoitella iltayhdeksältä).



Meilläkin on kolmekin koulua tässä ihan kävelyetäisyydellä - valitettavasti se ainoa seura jossa lapseni lajia voi harrastaa tässä 100.000 asukkaan kaupungissa (ja yhtään millään tasolla) ei saa salivuoroja noista kouluista, vaan harjoituskoulut ovat toisella puolella kaupunkia. Isommat, 14-15 vuotiaat pyöräilevät tästä meidänkin kulmilta sinne - tämä opiskelijakaupunki on oikein pyöräilyn tyyssija surkeudestaan ja epäselvyydestään johtuvan joukkoliikenteen ansiosta, mutta en anna oman 10-vuotiaani pyöräillä kaupungin keskustan läpi kahdeksan jälkeen illalla tai neljän ruuhkassa vaan vien ja haen hänet - kimppakyytejä hyödyntäen ja harjoitusajan omana aikanani käyttäen. Ja teen sen oikein mielelläni.

jotka eivät anna lastensa harrastaa ja eivätkä välitä lastensa harrastuksista! Jos on noin itsekäs, niin oliko pakko tehdä lapsia tähän maailmaan.



Kyllä se on jokaiselle lapselle mieletön etu jos on saanut harrastaa haluamaansa lajia, oli kyse urheilusta, musiikista tai mistä tahansa.



Laiskoja on ne vanhemmat jotka eivät jaksa lapsia kuskata. Se kuskaaminen kestää kuitenkin vain vähän aikaa noin koko elämää ajatellen.



Lapsi ainakin muistaa loppuelämän jos vanhemmat kielsivät harrastamisen koska oli mukavampaa löhötä sohvalla tai roikkua netissä!

jotka eivät anna lastensa harrastaa ja eivätkä välitä lastensa harrastuksista! Jos on noin itsekäs, niin oliko pakko tehdä lapsia tähän maailmaan. Kyllä se on jokaiselle lapselle mieletön etu jos on saanut harrastaa haluamaansa lajia, oli kyse urheilusta, musiikista tai mistä tahansa. Laiskoja on ne vanhemmat jotka eivät jaksa lapsia kuskata. Se kuskaaminen kestää kuitenkin vain vähän aikaa noin koko elämää ajatellen. Lapsi ainakin muistaa loppuelämän jos vanhemmat kielsivät harrastamisen koska oli mukavampaa löhötä sohvalla tai roikkua netissä!

8 ja 5 v.



VAnhempi pelaa lätkää, fudista salibandyä ja harrastaa myös judoa. Nuorempi taas fudista, lätkää (mene kiekkokouluun toisen kerran peräkkäin kun tuon ikäiselle ei löydy joukkuetta) ja judoa. Lisäksi vanhempi käy rumpotunneilla ja nuorempi muskarissa.



Itse (minä isä) kuskaan lapset pääsääntöisesti jokaiseen harjoitukseen ja toimin fudiksessa ja judossa aktiivisesti mukana.



En koe että aika olisi mistään pois.



voi miettiä mitä lapset tekee jos eivät ole ohjatussa toiminnassa (meidän tapauksessa urheilussa). Pojat ovat ulkona ja pelaavat/nahistelevat keskenään joten ainakin meidän tapauksessa on järkevämpää viedä ne ohjattuun liikuntaan.



Minulle ja meille liikunta on antanut paljon sekä fyysisellä että henkisellä puolella. Meidän 5 vuotias on suht hyvin tunnettu tapaus jo isomman pojan koulussa kuten myös ispompi ekaluokkalainen tunneettiin koulussa hyvin jo ennen koulun alkua(ja otettiin vastaan kuin vanha koululainen). Molempien poikien itseluottamus on urheiluharrastusten myötä kasvanut valtavasti. Samaa voi sanoa poikemme harrastuskavereista.

breakdancea ym. harkkoja kahdesti viikossa, kimppakyydit toimii ja minä menen salille treenien ajaksi.KOko perhe pelaa myös golfia, siihen saa menemään myös aikaa, mutta onneksi on kaikkien mieleistä tekemistä. Mihinkään jokapäiväiseen kuskaamiseen en lähtisi, muutakin elämää pitää perheellä olla.

että ison perheen kanssa ei vaan voi valita sellaista harrastusta joka a) maksaa liikaa tai b) vie liian paljon aikaa.

Tällä hetkellä ei olekaan kuin kolmella isommalla harrastukset siten että vanhin käy kahtena iltana viikossa ja siitä kaksi nuorempaa kerran viikossa. Yhteensä kuitenkin lasten harrastuksia on vain kahtena iltana viikossa tällä hetkellä. Yhden illan lisää voisin vielä käyttää harrastuksiin kuskaamiseen mutta en sen enempää.



Ei lapsi siihen kuole vaikka ei voisikaan harrastaa jotain tiettyä mikä kiinnostaisi, tosin onneksi meillä eivät ole edes ehdotelleet mitään lätkää tai kaunoluistelua mitkä veisivät paljon aikaa ja rahaa. Jossain vaiheessa vanhin harkitsi että olisi halunnut alkaa jumppaa harrastamaan mutta kun selvisi että sitten olisi pitänyt olla koko ajan ompelemassa esiintymisasuja ja kuskaamassa ylimääräisiin esityksiin ja kilpailuihin niin ei sitten päästetty tyttöä sinne. Myöskin aikataulut olisivat hyvin nopealla tahdilla edenneet niin että joka vuosi olisi ollut koko ajan enemmän harkkoja/viikko siten että lopulta niitä olisi ollut 4-5 kertaa viikossa.

että ison perheen kanssa ei vaan voi valita sellaista harrastusta joka a) maksaa liikaa tai b) vie liian paljon aikaa.

Tällä hetkellä ei olekaan kuin kolmella isommalla harrastukset siten että vanhin käy kahtena iltana viikossa ja siitä kaksi nuorempaa kerran viikossa. Yhteensä kuitenkin lasten harrastuksia on vain kahtena iltana viikossa tällä hetkellä. Yhden illan lisää voisin vielä käyttää harrastuksiin kuskaamiseen mutta en sen enempää.

Ei lapsi siihen kuole vaikka ei voisikaan harrastaa jotain tiettyä mikä kiinnostaisi, tosin onneksi meillä eivät ole edes ehdotelleet mitään lätkää tai kaunoluistelua mitkä veisivät paljon aikaa ja rahaa. Jossain vaiheessa vanhin harkitsi että olisi halunnut alkaa jumppaa harrastamaan mutta kun selvisi että sitten olisi pitänyt olla koko ajan ompelemassa esiintymisasuja ja kuskaamassa ylimääräisiin esityksiin ja kilpailuihin niin ei sitten päästetty tyttöä sinne. Myöskin aikataulut olisivat hyvin nopealla tahdilla edenneet niin että joka vuosi olisi ollut koko ajan enemmän harkkoja/viikko siten että lopulta niitä olisi ollut 4-5 kertaa viikossa.

noin ison perheen kanssa - siis rahallisesti.

Mutta kuulostaapa kauhean masentavalta noin lapsen näkökulmasta. Liikunnallisuus on sellainen ominaisuus, että sen omaksuminen osaksi elämää vaatii sen, että voi tehdä sellaista mistä nauttii. Jotenkin surullista, että lapsi joka haluaisi voimistella ei saa edes kokeilla vaan tyyliin sanotaan että mene metsään lenkille. Tuollainen on omiaan tappamaan kaiken halun liikkumiseen.

Meillä on "vain" kolme lasta ja rahaa ja aikaa menee hirmuisesti heidän harrastuksiinsa, mutta en heti keksi parempaa sijoituskohdetta.

jälkikäteen surreen. Tykkää näistä muista harrastuksista mitä hänellä nyt on ja liikuntaa kyllä harrastaa muuten oikein mielellään, esim. talvisin hiihtää kavereidensa kanssa lähimetsässä ja kesäisin muuten vaan leikkii ulkona päivät pitkät ja lenkittää meidän koiraa myös kavereidensa kanssa. Ratsastamaan pääsee aina säännöllisen epäsäännöllisesti kun sattuu tilaisuus eteen, sitäkään ei tällä hetkellä voi rahan takia enempää harrastaa kun opiskelen ja miehen tulot ei päätä huimaa.



Uskon että meidän lapset on ihan onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä ilman huimia harrastuksiakin, aivan kuten itsekin lapsena olin. Kävin kyllä esim. partiossa mutta se oli vain kerran viikossa + satunnaiset leirit ja se riitti minulle aivan hyvin.

Jalkapallo on mennyt ihan älyttömäksi kun pienillä lapsillakin on jo jotain edustusjoukkueita, johon pyrkiä, ja kaikenmaailman matsia koko ajan harkkojen ohella. Eikä Suomi siltikään pärjää missään arvokisoissa. Olisiko vika siinä, että spontaani ilo ja innostus tapetaan jo nuorena? Meillä kyllä priorisoidaan mökkiviikonloppua jonkun matsin ylitse, ainakin vielä kun lapsi on alle 10v.

niitä on yleensä vain yksi per seura/ikäluokka. Muut pelaavat ihan tavallisissa ikäkausijoukkueissa. Jos itse asetat mökkiviikonloput lastesi harrastusten edelle niin kateuttasiko haluaisit kieltää motivoituneilta ja innokkailta pojilta vähän tavottellisemman futaamisen.

Itselleni myös omat harrastukset ovat tärkeitä. Harrastan itse jonkin verran liikuntaa, tykkään tavata ystäviä, kirjoitan (toivon saavani joskus julkaistuksi, eli on minulle erityisen tärkeä asia). Kyllä lasten myötä olen toki joutunut sovittamaan omat tekemiseni niin, että sopivat perhe-elämän kanssa, mutta ajatus siitä, että joutuisin luopumaan KAIKESTA omasta tuntuu aika surulliselta. Varsinkin, jos joutuisin luopumaan kirjoittamisesta, joka on ollut lapsesta asti minun rakas harrastus, kunnianhimo ja päämäärä. Eikö tosiaan ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin uhrautua, jos lapsi kuitenkin saa harrastaa? Mietin myös, eikö vanhemmilla sitten ole mitään väliä, heidän elämällään ja unelmillaan - vai eikö kenelläkään sitten tosiaan ole mitään omaa enää? t. ap, enää ei kauhuissaan, mutta surullinen

Itse aloitin kirjoitusharrastuksen uudestaan juuri sen takia, että sitä voi tehdä, vaikka olisikin lapset ja niillä harrastukset. Kirjoittamista voi harrastaa kun lapset nukkuu, kun odottaa lapsen harrastusvuoron päättymistä pukukopissa, kun toimistolla on muuten vain hiljasta jne. Kirjoittaminen on loistava tapa toteuttaa itseään perheen aikataulun puitteissa.