Lue keskustelun säännöt.
Leena Lehtolainen: kuka äiti ei olisi halunnut joskus heittää lastansa seinään.
28.09.2011 |
Viime viikon Hesarissa dekkaristi oli sitä mieltä, että jokainen äiti on joskus halunnut heittä lapsensa seinään.
Oletko samaa mieltä?
Kommentit (207)
Enkä tietenkään oikeasti ole ketään heittänyt.
Koko ajan tauotta huutavan koliikkivauvan kanssa joskus yön pimeinä tunteina olen mm huutanut vauvalle tosi älykkäästi "mä en halua olla sun äiti, mä en enää jaksa tätä, tajuuksä?". No ei onneksi tajunnut, ei tosin lopettanut huutamistakaan.
Oikeasti en satuta ihmisiä, en lapsiakaan. Mutta joo, mielessä on kyllä käynyt - ehkei varsinaisesti seinään heittäminen. Mutta jotain sen suuntaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kyllä monesti käynyt mielessä kun lapset olivat vauvoja. En kuitenkaan pelkää että koskaan sitä toteuttaisin. Kaksi ihan eri asiaa.
Eli ihan sama ollut. En kuitenkaan tosiaan kuvittele, että koskaan toteuttaisin. Enkä toteuttanutkaan.
t. 84
Se on niin kamalan tiukassa se rakastava ja hellivä äiti -myytti vieläkin. Että äidit jaksavat ja jaksavat ja jaksavat. Että äidit eivät väsy lapsiinsa, eivät jatkuvaan saatavilla olemiseen, univelkaan jne. Ihanaa, että näistä muistakin tunteista puhutaan ääneen. Vielä enemmänkin sitä raadollista realismia kehiin vaan, niin monien aivan turhaan syyllisyyttä tuntevien äitien olo helpottuu. Äitikin kun on ihminen, ei kone. Äitikin saa väsyä, suuttua ja ärsyyntyä niihin kaikkein rakkaimpiinkin ihmisiin eli omiin lapsiin. Tärkeintähän on, että ei tee mitään. Ajatuksista on vielä miljoona kilometriä tekoihin. On varmasti niitäkin naisia, jotka eivät ikinä ole ajatelleet moista kauheutta. Mutta heillä varmasti on ollut aika helpot lapset, todella kärsivällinen luonne, ja varmasti joidenkin kohdalla pitää paikkansa sekin, että he eivät vain uskalla edes itselle myöntää, että tällainen on käynyt mielessä. Ehkä juuri nämä naiset ovatkin sitten niitä, jotka hanakammin tuomitsevat meitä "pahoja" äitejä.
äitiydestä eikä väsy, suutu tai ärsyynny. Heitäkin on, paljon. Heidän lapsensa tunnistaa siitä, että lapsilla on hyvä olla, he ovat tyytyväisiä ja iloisia. Äidin asenne ja ajatukset heijastuvat lapsiin ja syntyy hyvän kierre.
Ei ole olemassa helppoja tai vaikeita lapsia. ON vain äitejä, jotka joko haluavat olla lastensa äitejä tai sitten ei. Ihan oma valinta, miten suhtautuu lapsiinsa ja mitä vastakaikua lapsiltaan saa!
Se on niin kamalan tiukassa se rakastava ja hellivä äiti -myytti vieläkin. Että äidit jaksavat ja jaksavat ja jaksavat. Että äidit eivät väsy lapsiinsa, eivät jatkuvaan saatavilla olemiseen, univelkaan jne. Ihanaa, että näistä muistakin tunteista puhutaan ääneen. Vielä enemmänkin sitä raadollista realismia kehiin vaan, niin monien aivan turhaan syyllisyyttä tuntevien äitien olo helpottuu. Äitikin kun on ihminen, ei kone. Äitikin saa väsyä, suuttua ja ärsyyntyä niihin kaikkein rakkaimpiinkin ihmisiin eli omiin lapsiin. Tärkeintähän on, että ei tee mitään. Ajatuksista on vielä miljoona kilometriä tekoihin. On varmasti niitäkin naisia, jotka eivät ikinä ole ajatelleet moista kauheutta. Mutta heillä varmasti on ollut aika helpot lapset, todella kärsivällinen luonne, ja varmasti joidenkin kohdalla pitää paikkansa sekin, että he eivät vain uskalla edes itselle myöntää, että tällainen on käynyt mielessä. Ehkä juuri nämä naiset ovatkin sitten niitä, jotka hanakammin tuomitsevat meitä "pahoja" äitejä.
äitiydestä eikä väsy, suutu tai ärsyynny. Heitäkin on, paljon. Heidän lapsensa tunnistaa siitä, että lapsilla on hyvä olla, he ovat tyytyväisiä ja iloisia. Äidin asenne ja ajatukset heijastuvat lapsiin ja syntyy hyvän kierre.Ei ole olemassa helppoja tai vaikeita lapsia. ON vain äitejä, jotka joko haluavat olla lastensa äitejä tai sitten ei. Ihan oma valinta, miten suhtautuu lapsiinsa ja mitä vastakaikua lapsiltaan saa!
Toiset jaksaa ja kestää eikä tunne pimeitä tunteita. Se on myös ihan normaalia.
Mulla ei ole pitkää kokemusta terkkarina, mutta kaikilta kysyn miten heillä menee ja miten äiti jaksaa. Yleensähän kaikki sanoo, että "ihan hyvin". Sitten kun siihen sanoo, että onpas mukava kuulla, mutta onhan niitä päiviä varmasti sinullakin, että tekis mieli heittää mukula hankeen parvekkeelta. Tässä vaiheessa osa purskahtaa suoraan itkuun ja osa vetää henkeä ja antaa tulla täydeltä laidalta. Kaikilla on tunteita, että lapsi ärsyttää. Jos ei ole, niin jotain on vialla.
Se sanoi just noin ja vastasin, että "onneksi olen jo paljon aikuisempi kuin sinä ja tiedän, että kaikilla ei ole tuollaisia tunteita. Jos ne painavat kovasti, niin varmaan parempi hakeutua terapiaan kuin etsiä asiakkaista rikoskumppaneita". Ihmeesti terkkari punastui.
äidit tässä ketjussa, joiden on pakko todistella, kuinka heillä ei ikimaailmassa ole ollut yhtään pahaa ajatusta lapsestaan.
Uskomatonta, kuinka tiukassa istuu hyvän äidin myytti, ja että se ulotetaan ajatuksiin saakka. Oman pään sisällä saa tapahtua ihan mitä tahansa, siitä ei ole haittaa kellekään. Ei äidille, eikä lapselle.
Äitiys on eri tilanteissa eri tavalla kuormittavaa, ja ihmiset reagoivat siihen hyvin eri tavoin. Negatiiviset ajatukset lapsesta ja äitydestä ovat hyvin tavallisia ja normaaleja. Niitä ajatuksia ei tarvitse pelätä eikä kieltää.
Jos pelkää sitä tuhovoimaa mikä itsessä on ja ylivaltaa lapseensa nähden, voi olla että ei kestä myöntää negatiivisia ajatuksia itselleenkään. Siitä huolimatta ne ovat täysin normaaleja ja sallittuja.
Nimenomaan äitimyytistä ja äidin tärkeydestä lapselle johtuu se, että voidaan kyllä myöntää negatiiviset tunteet puolisoa, omia vanhempia, sisaruksia, ystäviä tai jopa ventovieraita kohtaan, mutta ei lasta. Tällainen kieltäminen on kuitenkin turhaa ja kuormittavaa: ajatusten voi antaa tulla, ja mennä pois, tulla ja mennä pois, ilman että ne vahingoittavat yhtään ketään.
LAstaan kohtaan saa tuntea pettymystä ja raivoa ja vihaa, se ei tarkoita sitä että olisi huono äiti saati jotenkin sairas.
Eikä tuo kommentti lapsen heittämisestä seinään tarkoita sitä, että haluaisi vahingoittaa lastaan, vaan sitä, että kaikille äideille tulee turhautumisen ja kiukun tunteita, jotka kohdistuvat lapseen. Se ei ole "samaan muottiin tunkemista" vaan inhimillistä. Jopa asiaankuuluvaa: uhma- ja murrosiän tarkoituksena ei ole ainostaan lapsen itsenäistyminen vaan myös vanhempien irtaantuminen lapsesta ikäkauteen sopivassa määrin. Näissä heräävät negatiiviset tunteet ovat osa luonnon suunnitelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äitiydestä eikä väsy, suutu tai ärsyynny. Heitäkin on, paljon. Heidän lapsensa tunnistaa siitä, että lapsilla on hyvä olla, he ovat tyytyväisiä ja iloisia. Äidin asenne ja ajatukset heijastuvat lapsiin ja syntyy hyvän kierre.Ei ole olemassa helppoja tai vaikeita lapsia. ON vain äitejä, jotka joko haluavat olla lastensa äitejä tai sitten ei. Ihan oma valinta, miten suhtautuu lapsiinsa ja mitä vastakaikua lapsiltaan saa!
ovat tyytyväisiä ja iloisia, ja heillä on hyvä olla. He tietävät, että rakastan heitä, kannustan heitä, tuen ja autan heitä, vastaan heidän tarpeisiinsa. Tästä huolimatta olen "halunnut heittää lapseni seinään" joskus. Olen myös joskus kiukkuinen, väsynyt jne. Mutta eipä nämä asenteeni heijastu lapsiin, sillä he tietävät, että kaikkia kiukuttaa tai väsyttää joskus. Mistään suutuspäissä mielessäni vilahtavista asioista he eivät tiedä, eivät lapset sentään ajatuksia lue. Ilmapiiriin kotonamme se ei vaikuta muuten kuin positiivisesti, sillä meillä ovat kaikenlaiset tunteet sallituja. Meillä ei tarvitse esittää mitään eikä tuntea häpeää ajatuksistaan. Rakkaus ei niistä vähäne!
äitiydestä eikä väsy, suutu tai ärsyynny. Heitäkin on, paljon. Heidän lapsensa tunnistaa siitä, että lapsilla on hyvä olla, he ovat tyytyväisiä ja iloisia. Äidin asenne ja ajatukset heijastuvat lapsiin ja syntyy hyvän kierre. Ei ole olemassa helppoja tai vaikeita lapsia. ON vain äitejä, jotka joko haluavat olla lastensa äitejä tai sitten ei. Ihan oma valinta, miten suhtautuu lapsiinsa ja mitä vastakaikua lapsiltaan saa!
ovat tyytyväisiä ja iloisia, ja heillä on hyvä olla. He tietävät, että rakastan heitä, kannustan heitä, tuen ja autan heitä, vastaan heidän tarpeisiinsa. Tästä huolimatta olen "halunnut heittää lapseni seinään" joskus. Olen myös joskus kiukkuinen, väsynyt jne. Mutta eipä nämä asenteeni heijastu lapsiin, sillä he tietävät, että kaikkia kiukuttaa tai väsyttää joskus. Mistään suutuspäissä mielessäni vilahtavista asioista he eivät tiedä, eivät lapset sentään ajatuksia lue. Ilmapiiriin kotonamme se ei vaikuta muuten kuin positiivisesti, sillä meillä ovat kaikenlaiset tunteet sallituja. Meillä ei tarvitse esittää mitään eikä tuntea häpeää ajatuksistaan. Rakkaus ei niistä vähäne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole pitkää kokemusta terkkarina, mutta kaikilta kysyn miten heillä menee ja miten äiti jaksaa. Yleensähän kaikki sanoo, että "ihan hyvin". Sitten kun siihen sanoo, että onpas mukava kuulla, mutta onhan niitä päiviä varmasti sinullakin, että tekis mieli heittää mukula hankeen parvekkeelta. Tässä vaiheessa osa purskahtaa suoraan itkuun ja osa vetää henkeä ja antaa tulla täydeltä laidalta. Kaikilla on tunteita, että lapsi ärsyttää. Jos ei ole, niin jotain on vialla.
Se sanoi just noin ja vastasin, että "onneksi olen jo paljon aikuisempi kuin sinä ja tiedän, että kaikilla ei ole tuollaisia tunteita. Jos ne painavat kovasti, niin varmaan parempi hakeutua terapiaan kuin etsiä asiakkaista rikoskumppaneita". Ihmeesti terkkari punastui.
äidit tässä ketjussa, joiden on pakko todistella, kuinka heillä ei ikimaailmassa ole ollut yhtään pahaa ajatusta lapsestaan. Uskomatonta, kuinka tiukassa istuu hyvän äidin myytti, ja että se ulotetaan ajatuksiin saakka. Oman pään sisällä saa tapahtua ihan mitä tahansa, siitä ei ole haittaa kellekään. Ei äidille, eikä lapselle. Äitiys on eri tilanteissa eri tavalla kuormittavaa, ja ihmiset reagoivat siihen hyvin eri tavoin. Negatiiviset ajatukset lapsesta ja äitydestä ovat hyvin tavallisia ja normaaleja. Niitä ajatuksia ei tarvitse pelätä eikä kieltää. Jos pelkää sitä tuhovoimaa mikä itsessä on ja ylivaltaa lapseensa nähden, voi olla että ei kestä myöntää negatiivisia ajatuksia itselleenkään. Siitä huolimatta ne ovat täysin normaaleja ja sallittuja. Nimenomaan äitimyytistä ja äidin tärkeydestä lapselle johtuu se, että voidaan kyllä myöntää negatiiviset tunteet puolisoa, omia vanhempia, sisaruksia, ystäviä tai jopa ventovieraita kohtaan, mutta ei lasta. Tällainen kieltäminen on kuitenkin turhaa ja kuormittavaa: ajatusten voi antaa tulla, ja mennä pois, tulla ja mennä pois, ilman että ne vahingoittavat yhtään ketään. LAstaan kohtaan saa tuntea pettymystä ja raivoa ja vihaa, se ei tarkoita sitä että olisi huono äiti saati jotenkin sairas. Eikä tuo kommentti lapsen heittämisestä seinään tarkoita sitä, että haluaisi vahingoittaa lastaan, vaan sitä, että kaikille äideille tulee turhautumisen ja kiukun tunteita, jotka kohdistuvat lapseen. Se ei ole "samaan muottiin tunkemista" vaan inhimillistä. Jopa asiaankuuluvaa: uhma- ja murrosiän tarkoituksena ei ole ainostaan lapsen itsenäistyminen vaan myös vanhempien irtaantuminen lapsesta ikäkauteen sopivassa määrin. Näissä heräävät negatiiviset tunteet ovat osa luonnon suunnitelmaa.
että eivät ole koskaan hetkeäkään vihanneet lastaan tai toivoneet tälle pahaa. Nyky-yhteiskunnassa nainen (äiti) ei saa olla lapselleen hyvä eikä nähdä hyvää lapsessaan, vaan pitää sinun laillasi väittää, että jokaisessa asuu pahuus ja jos sitä ei päästä valloilleen, on surkea reppana.
Lasta kohtaan ei todellakaan tarvitse tuntea pettymystä, raivoa tai vihaa, se ei tarkoita, että olisi huono äiti tai jotenkin sairas, jos ei hekumoi ajatuksella polttaa lastaan tupakantumpeilla. Kaikilla äideillä ei ole turhautumisen ja kiukun tunteita, vaikka ne leikkipuistojen ja kauppakeskusten raivopäät niin yrittävät väittää.
Ja kai olet kuullut sanonnan, että kotoaan ei voi lähteä, jos ei ole koskaan kotia ollut eli kyllä ne "kiltit ja lamaannutetut" lapset kotoaan pystyvät lähtemään, koska heillä on hyvä koti ollut. Sen sijaan äidin vihan ja kaunan täyttämä lapsuus ei koskaan luo lapselle kotia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on niin kamalan tiukassa se rakastava ja hellivä äiti -myytti vieläkin. Että äidit jaksavat ja jaksavat ja jaksavat. Että äidit eivät väsy lapsiinsa, eivät jatkuvaan saatavilla olemiseen, univelkaan jne. Ihanaa, että näistä muistakin tunteista puhutaan ääneen. Vielä enemmänkin sitä raadollista realismia kehiin vaan, niin monien aivan turhaan syyllisyyttä tuntevien äitien olo helpottuu. Äitikin kun on ihminen, ei kone. Äitikin saa väsyä, suuttua ja ärsyyntyä niihin kaikkein rakkaimpiinkin ihmisiin eli omiin lapsiin. Tärkeintähän on, että ei tee mitään. Ajatuksista on vielä miljoona kilometriä tekoihin. On varmasti niitäkin naisia, jotka eivät ikinä ole ajatelleet moista kauheutta. Mutta heillä varmasti on ollut aika helpot lapset, todella kärsivällinen luonne, ja varmasti joidenkin kohdalla pitää paikkansa sekin, että he eivät vain uskalla edes itselle myöntää, että tällainen on käynyt mielessä. Ehkä juuri nämä naiset ovatkin sitten niitä, jotka hanakammin tuomitsevat meitä "pahoja" äitejä.
äitiydestä eikä väsy, suutu tai ärsyynny. Heitäkin on, paljon. Heidän lapsensa tunnistaa siitä, että lapsilla on hyvä olla, he ovat tyytyväisiä ja iloisia. Äidin asenne ja ajatukset heijastuvat lapsiin ja syntyy hyvän kierre. Ei ole olemassa helppoja tai vaikeita lapsia. ON vain äitejä, jotka joko haluavat olla lastensa äitejä tai sitten ei. Ihan oma valinta, miten suhtautuu lapsiinsa ja mitä vastakaikua lapsiltaan saa!
Onneksi äitinäkään oleminen ei ole musta-valkoista, joko tai. Äitikin voi olla välillä väsynyt, raivona, myrtsi. Ja silti suhtautua lapsiinsa myönteisesti. Hyvän kierre on olemassa siinäkin kohtaa, ei se mihinkään katoa.
Jotain on mennyt hyvin siinäkin kohtaa, kun murkku käy halaamassa äitiä, jolla alkaa mennä hermot :-). Tai että esiteini ehdottaa tyhjäävänsä tiskikoneen, kun äitiä väsyttää.
Lapsilla on ihan oikeus tajuta, että äitikin on ihminen. Ei äidinkäään tarvitse olla täydellinen, vaikka rakastaakin lapsiaan. Luojan kiitos. Jotenkin olettaisin, että ihan täydellisen äidin lapsilla mahtaa olla melkoisia paineita, kun pitää olla yhtä täydellisiä.
Se on niin kamalan tiukassa se rakastava ja hellivä äiti -myytti vieläkin. Että äidit jaksavat ja jaksavat ja jaksavat. Että äidit eivät väsy lapsiinsa, eivät jatkuvaan saatavilla olemiseen, univelkaan jne. Ihanaa, että näistä muistakin tunteista puhutaan ääneen. Vielä enemmänkin sitä raadollista realismia kehiin vaan, niin monien aivan turhaan syyllisyyttä tuntevien äitien olo helpottuu. Äitikin kun on ihminen, ei kone. Äitikin saa väsyä, suuttua ja ärsyyntyä niihin kaikkein rakkaimpiinkin ihmisiin eli omiin lapsiin. Tärkeintähän on, että ei tee mitään. Ajatuksista on vielä miljoona kilometriä tekoihin. On varmasti niitäkin naisia, jotka eivät ikinä ole ajatelleet moista kauheutta. Mutta heillä varmasti on ollut aika helpot lapset, todella kärsivällinen luonne, ja varmasti joidenkin kohdalla pitää paikkansa sekin, että he eivät vain uskalla edes itselle myöntää, että tällainen on käynyt mielessä. Ehkä juuri nämä naiset ovatkin sitten niitä, jotka hanakammin tuomitsevat meitä "pahoja" äitejä.
äitiydestä eikä väsy, suutu tai ärsyynny. Heitäkin on, paljon. Heidän lapsensa tunnistaa siitä, että lapsilla on hyvä olla, he ovat tyytyväisiä ja iloisia. Äidin asenne ja ajatukset heijastuvat lapsiin ja syntyy hyvän kierre. Ei ole olemassa helppoja tai vaikeita lapsia. ON vain äitejä, jotka joko haluavat olla lastensa äitejä tai sitten ei. Ihan oma valinta, miten suhtautuu lapsiinsa ja mitä vastakaikua lapsiltaan saa!
Onneksi äitinäkään oleminen ei ole musta-valkoista, joko tai. Äitikin voi olla välillä väsynyt, raivona, myrtsi. Ja silti suhtautua lapsiinsa myönteisesti. Hyvän kierre on olemassa siinäkin kohtaa, ei se mihinkään katoa. Jotain on mennyt hyvin siinäkin kohtaa, kun murkku käy halaamassa äitiä, jolla alkaa mennä hermot :-). Tai että esiteini ehdottaa tyhjäävänsä tiskikoneen, kun äitiä väsyttää. Lapsilla on ihan oikeus tajuta, että äitikin on ihminen. Ei äidinkäään tarvitse olla täydellinen, vaikka rakastaakin lapsiaan. Luojan kiitos. Jotenkin olettaisin, että ihan täydellisen äidin lapsilla mahtaa olla melkoisia paineita, kun pitää olla yhtä täydellisiä.
Kyllä ne teinit osaavat sen tiskikoneen tyhjentää, vaikka äidiltä ei mene hermot (ja aika surullista, jos teinin täytyy yrittää hyvitellä sitä, että äitinsä ei tule yhteiskunnan kanssa toimeen vaan purkaa kaunojaan lapsiinsa).
Ei äidistä tule täydellistä sillä, että ei vihaa ja raivoa ja toivo lapsilleen pahaa. Noin ajattelee vain sellainen äiti, joka ei ole koskaan edes yrittänyt olla lapsilleen ihminen kaikkien henkilökohtaisten raivonpurkaustensa keskellä. Raivoavan ja myrtsin äidin lapsilla on yleensä aika paha olla, koska he eivät ymmärrä, miksi äiti on tuollainen, vaikka he miten yrittävät olla hiljaa ja kulkea seinänvieriä pitkin, että äiti ei löisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Michael Jackson mutta se ei tarkoita että sitä toteuttaisi IKINÄ tai edes vakavissaan harkitsisi.
LL puhuu tässä vertauskuvainnollisesti liioitellen ja joku heti ottaa sen kirjaimellisesti.
Michael Jackson mutta se ei tarkoita että sitä toteuttaisi IKINÄ tai edes vakavissaan harkitsisi.
LL puhuu tässä vertauskuvainnollisesti liioitellen ja joku heti ottaa sen kirjaimellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*yhtyy ja nylkyttää*
Michael Jackson mutta se ei tarkoita että sitä toteuttaisi IKINÄ tai edes vakavissaan harkitsisi.
LL puhuu tässä vertauskuvainnollisesti liioitellen ja joku heti ottaa sen kirjaimellisesti.
-sama
Ikävä kyllä useat näistä en-ikinä-voisi-ajatella-pahaa ovat ihan toista IRL. Lisäksi heidän lapsensa ovat niitä, joita haetaan hoidosta aina viimeisenä ja joilla illat on buukattu täyteen harrastuksia.
Miten ehtisi ajatella mitään kun ei lastaan ikinä näekään?
Ja joo, tarkoituksella kärjistetty mutta näitä on nähty tarpeeksi...
Kyllä ne teinit osaavat sen tiskikoneen tyhjentää, vaikka äidiltä ei mene hermot (ja aika surullista, jos teinin täytyy yrittää hyvitellä sitä, että äitinsä ei tule yhteiskunnan kanssa toimeen vaan purkaa kaunojaan lapsiinsa). Ei äidistä tule täydellistä sillä, että ei vihaa ja raivoa ja toivo lapsilleen pahaa. Noin ajattelee vain sellainen äiti, joka ei ole koskaan edes yrittänyt olla lapsilleen ihminen kaikkien henkilökohtaisten raivonpurkaustensa keskellä. Raivoavan ja myrtsin äidin lapsilla on yleensä aika paha olla, koska he eivät ymmärrä, miksi äiti on tuollainen, vaikka he miten yrittävät olla hiljaa ja kulkea seinänvieriä pitkin, että äiti ei löisi.
"että äiti ei löisi". Jep jep.
Esimerkissäni esiteini halusi auttaa äitiä, jota väsytti. Ei siis mennyt hermot, vaan väsytti. Se murkku puolestaan halasi äitiä, jolla oli menossa hermot. Molemmat osoittivat mielestäni empatian kykyä + kykyä asettua toisen ihmisen asemaan.
"Raivoavan ja myrtsin äidin" antaa ymmärtää, ettei äiti ole muuta kuin raivoava ja myrtsi. Olenko oikeassa kun tulkitsen, että sinusta äiti on joko vain "raivoava ja myrtsi" (taustalla nyt se "lyö") tai sitten hän on aina täydellisen iloinen ja ihana. Vai tulkitsinko nyt liikaa?
Minä en oleta lapsieni olevan koko ajan aurinkoisia ja ihania. Enkä oleta itsekään sitä olevani. Ihminen SAA suuttua. Merkitystä on sillä, kuinka suuttumustaan toteuttaa. Alkuperäisessä Leena Lehtolaisen lainauksessa ei puhuttu siitä, että äiti heittäisi lapsen seinään. Vaan siitä, että äiti _ajattelee_ heittävänsä lapsen seinään. Puuttumatta nyt siihen, ajattelevatko _kaikki_ äidit joskus elämässään niin, ajattelu ja toteuttaminen ovat täysin eri asioita.
Juuri sitä pienet lapset opettelevat esim. suuttumuksen/aggression osalta: kuinka oppia olemaan ilmaisematta aggressiota esim. tinttaamalla kaveria. Tai saamalla itkupotkuraivarin.
Väsynytkin muuten saa olla, äitikin. Väsymyksessäkään ei ole mitään pahaa. Voi tulla kotiin vaikkapa töistä ja sanoa, että mulla oli tänään kyllä niin hurja päivä, että huh huh. Missä muualla noita asioita sanoisi? Enkä tällä tarkoita, että purkaa väsymystä 8-vuotiaaseen. Vaan että esim. 16-vuotias voi jo kyllä tajuta, että äitiäkin väsyttää joskus, eikä vain häntä.
Ja sanonutkin joskus lapselle että nyt äidistä tuntuu siltä että tekis mieli nakata sut ikkunasta ulos. Mutta tehnyt samalla selväksi, etten varmasti niin tule tekemään. Silloin kumminkin lapsi tietää että nyt oikeasti äiti on vihainen, on syytä parantaa käytöstä.
kuinka ihmeessä sitä ryhtyy hetkeksi täydellisesti puolustuskannalle, kun täysin tuntematon ihminen syyttää siitä, että a) vihaa lapsiaan b) lapsiparat kulkevat seinänvieriä pitkin peloissaan, että äiti lyö. Kun tietää itse, että asia ei näin ole :-)
Mielenkiintoisia nämä nettikeskustelut ja niiden itsessä herättämät reaktiot.
Se on niin kamalan tiukassa se rakastava ja hellivä äiti -myytti vieläkin. Että äidit jaksavat ja jaksavat ja jaksavat. Että äidit eivät väsy lapsiinsa, eivät jatkuvaan saatavilla olemiseen, univelkaan jne. Ihanaa, että näistä muistakin tunteista puhutaan ääneen. Vielä enemmänkin sitä raadollista realismia kehiin vaan, niin monien aivan turhaan syyllisyyttä tuntevien äitien olo helpottuu. Äitikin kun on ihminen, ei kone. Äitikin saa väsyä, suuttua ja ärsyyntyä niihin kaikkein rakkaimpiinkin ihmisiin eli omiin lapsiin. Tärkeintähän on, että ei tee mitään. Ajatuksista on vielä miljoona kilometriä tekoihin. On varmasti niitäkin naisia, jotka eivät ikinä ole ajatelleet moista kauheutta. Mutta heillä varmasti on ollut aika helpot lapset, todella kärsivällinen luonne, ja varmasti joidenkin kohdalla pitää paikkansa sekin, että he eivät vain uskalla edes itselle myöntää, että tällainen on käynyt mielessä. Ehkä juuri nämä naiset ovatkin sitten niitä, jotka hanakammin tuomitsevat meitä "pahoja" äitejä.
äitiydestä eikä väsy, suutu tai ärsyynny. Heitäkin on, paljon. Heidän lapsensa tunnistaa siitä, että lapsilla on hyvä olla, he ovat tyytyväisiä ja iloisia. Äidin asenne ja ajatukset heijastuvat lapsiin ja syntyy hyvän kierre. Ei ole olemassa helppoja tai vaikeita lapsia. ON vain äitejä, jotka joko haluavat olla lastensa äitejä tai sitten ei. Ihan oma valinta, miten suhtautuu lapsiinsa ja mitä vastakaikua lapsiltaan saa!
Onneksi äitinäkään oleminen ei ole musta-valkoista, joko tai. Äitikin voi olla välillä väsynyt, raivona, myrtsi. Ja silti suhtautua lapsiinsa myönteisesti. Hyvän kierre on olemassa siinäkin kohtaa, ei se mihinkään katoa. Jotain on mennyt hyvin siinäkin kohtaa, kun murkku käy halaamassa äitiä, jolla alkaa mennä hermot :-). Tai että esiteini ehdottaa tyhjäävänsä tiskikoneen, kun äitiä väsyttää. Lapsilla on ihan oikeus tajuta, että äitikin on ihminen. Ei äidinkäään tarvitse olla täydellinen, vaikka rakastaakin lapsiaan. Luojan kiitos. Jotenkin olettaisin, että ihan täydellisen äidin lapsilla mahtaa olla melkoisia paineita, kun pitää olla yhtä täydellisiä.
Kyllä ne teinit osaavat sen tiskikoneen tyhjentää, vaikka äidiltä ei mene hermot (ja aika surullista, jos teinin täytyy yrittää hyvitellä sitä, että äitinsä ei tule yhteiskunnan kanssa toimeen vaan purkaa kaunojaan lapsiinsa). Ei äidistä tule täydellistä sillä, että ei vihaa ja raivoa ja toivo lapsilleen pahaa. Noin ajattelee vain sellainen äiti, joka ei ole koskaan edes yrittänyt olla lapsilleen ihminen kaikkien henkilökohtaisten raivonpurkaustensa keskellä. Raivoavan ja myrtsin äidin lapsilla on yleensä aika paha olla, koska he eivät ymmärrä, miksi äiti on tuollainen, vaikka he miten yrittävät olla hiljaa ja kulkea seinänvieriä pitkin, että äiti ei löisi.
että voisi heittää lapsensa seinään on äiti pahoinpitelevä kauhea äiti jota lapset pelkäävät? Se ajatusko sen lapsen pahoinpiteli? Jos se äiti ei siihen lapseen oikeasti sormellaankaan koskenut? En ihmettele miksi Suomessa on mielenterveysongelmia, kun ajatuksistakin jo joutuu vankilaan ja on tuomittu pahoinpitelijä. Tajuatko sinä että nyt keskustellaan AJATUKSESTA ei teosta, kukaan ei sitä lasta ole oikeasti pahoinpidellyt eikä heittänyt seinään. Se lapsi on ihan iloinen ja hyvin hoidettu, ei pelkää äitiään sillä lapsella ei ole aavistustakaan siitä että äidin mielessä oli joskus vuosia sitten kerran pienen hetken että "heitän tuon lapsen kohta seinään". Älkää nyt herranjumala sentään liioitelko tätä asiaa, ajatukset on ajatuksia. Ei niillä ketään vahingoiteta.
Lapsi (tai kuka tahansa läheinen) vaistoaa ajatuksesi. Ei ehkä sitä selkeää sisältöä vaan sen, että tekosi, sanasi ja eleesi eivät ole ristiriidatomat. Voit hymyillä lapselle, mutta silmäsi eivät hymyile ja leukaperät ovat kiristyneet.Lapsen on pakko olla aina iloinen, koska hän tietää, että äiti voi minä hetkenä hyvänsä raivostua. Eleesi osoittavat, että kohta tulee tukkapölly (koska ajattelet, että ihan pian kyllä nostat kätesi ja kiskaiset hiuksista).
Eivät lapset ole tyhmiä. Aika pian sen esim. päiväkodissa näkee, kenen perheessä lapset on "opetettu" pelkäämään vanhempia ja missä vanhemman sanat ja eleet eivät ole samassa linjassa. Ei ihme, että meillä on mielenterveysongelmia, koska sinäkään et tajua, mitä kaikkea kerrot ilman sanoja.
Miksi sun on nyt niin kovin vaikea tajuta, että tässä puhutaan ajatuksista? En mä toteuta kaikkia ajatuksiani, toteutatko sinä? Onko sulla jotain ongelmia itsehillinnässä kun pitää niitä ajatuksiakin noin vahtia ja kieltää? Pelkäätkö että jos sallit itsesi ajatella myös niitä pahoja asioita niin sun on ne pakko heti toteuttaa? Eli että jos päästät yhdenkin pahan ajatuksen lapsestasi niin et kykene hillitsemään itseäsi vaan heität sen lapsen seinään tai tukistat sitä?
Luojan kiitos, mä osaan pitää ajatukset pääni sisällä, ei mun ole niitä pakko toteuttaa. Lapsiani en pahoinpitele, en vaikka joskus on tehnyt mieli heittää kirkuva tenava seinään. Jos mun olis pakko koko ajan kontrolloida itseäni noin etten saa edes ajatuksiini päästää mitään negatiivista niin huh huh. Kuulostaa aika pakkomielteiseltä, jos koko ajan pitää olla iloinen, positiivinen, pitää ajatellakin vain iloisia asioita. Relaa vähän, ei maailma kaadu pahaan ajatukseen.
Se sanoi just noin ja vastasin, että "onneksi olen jo paljon aikuisempi kuin sinä ja tiedän, että kaikilla ei ole tuollaisia tunteita. Jos ne painavat kovasti, niin varmaan parempi hakeutua terapiaan kuin etsiä asiakkaista rikoskumppaneita". Ihmeesti terkkari punastui.