Leena Lehtolainen: kuka äiti ei olisi halunnut joskus heittää lastansa seinään.

ollut mitään syytä purskahdella itkuun neuvolassa.

Ihmiset on niin erilaisia. Kuten tässäkin huomaa. Toiset väsyneenä haluavat heittää lapsen parvekkeelta, toiset taas yrittävät miettiä, miten voisivat lisätä omaa jaksamistaan.

Kumpaakaan en tuomitse. Mutta olen aina ihmetellyt tätä joidenkin mammojen tyyliä, että jos joku on jaksava äiti ja ei vie esikoistaan hoitoon ja tykkää puuhastella lasten kanssa ja ei halua tappaa niitä, on jeesustelija tai joku marttyyrimamma yms.

Nykyään on niin muodikasta olla tällainen Lehtolaisen tyylinen äiti.

Mulla ei ole pitkää kokemusta terkkarina, mutta kaikilta kysyn miten heillä menee ja miten äiti jaksaa. Yleensähän kaikki sanoo, että "ihan hyvin". Sitten kun siihen sanoo, että onpas mukava kuulla, mutta onhan niitä päiviä varmasti sinullakin, että tekis mieli heittää mukula hankeen parvekkeelta. Tässä vaiheessa osa purskahtaa suoraan itkuun ja osa vetää henkeä ja antaa tulla täydeltä laidalta. Kaikilla on tunteita, että lapsi ärsyttää. Jos ei ole, niin jotain on vialla.

niin ei voi kuin ihmetellä. Mä en ole ajatellut sellaisia koskaan. Rakastan lapsiani niin paljon, että jos jotakuta olisin tahtonut vahingoittaa se olisi ollut minä itse.

Muita ihmisiä kyllä olisin voinut mätkiä monet kerrat mutta en ikinä lapsiani.



Toi on taas sellaista muodikasta köökkipsykologiaa. En suostu uskomaan, että normaali terve nainen haluaa vahingoittaa lapsiaan. Minusta sitä paitsi vauvan seinään viskely on ajatuksena paljon paljon pahempi kuin vauvan myyminen mustalaisille. Ajatuksillakin ON eroa.

sanomaan, että nauttii äitiydestä. Kaikkien pitää valittaa, kuinka kamalaa se on ja kuinka kamalia lapset ovat ja kuinka uupunut ja masentunut ja ahdistunut on ja koko elämä on niin hirveää.



Olen hyvin hiljaa yleensä juuri tämän vuoksi kaikissa mammakerhoissa, koska olen tyytyväinen elämääni ja tykkään lapsistani ja en ole ollut masentunut ja ahdistunut

sanomaan, että nauttii äitiydestä. Kaikkien pitää valittaa, kuinka kamalaa se on ja kuinka kamalia lapset ovat ja kuinka uupunut ja masentunut ja ahdistunut on ja koko elämä on niin hirveää.

Olen hyvin hiljaa yleensä juuri tämän vuoksi kaikissa mammakerhoissa, koska olen tyytyväinen elämääni ja tykkään lapsistani ja en ole ollut masentunut ja ahdistunut

lapsiperhe-elämän raskautta kokoajan, vaikka raskaita hetkiä on enkä edes tavoittele täydellisen äidin harhaa. Mielestäni on ihan hyvä tuulettaa välillä tunteitaan, olen tempperamenttinen ja kiihdyn nopeasti, samoin lapseni. Silloin kun sen tiedostaa voi ikäviäkin tunteita kokea hankalina hetkinä (esim. kun uhmaikäinen kiukkuaa ja kokeilee) ilman että toteuttaa niitä.

Ehdottomasti samaa mieltä. Ja kuten moni muukin edellä, korostan etteivät ajatukset ole sama kuin teot.

Se oli VERTAUSKUVA. Kaikki ei nyt oikeasti ole ajatellut että heittää seinään, mutta suurin osa varmasti vaikeina aikoina jotain "voi helvetti pitäspä tuo kakara turpansa kiinni" tai jotain vastaavaa. Tuo oli vertauskuva, mikä tarkoittaa, että hyvälläkin äidillä voi tulla joskus kamalia ajatuksia omasta lapsestaan, ja se on normaalia.

Se on niin kamalan tiukassa se rakastava ja hellivä äiti -myytti vieläkin. Että äidit jaksavat ja jaksavat ja jaksavat. Että äidit eivät väsy lapsiinsa, eivät jatkuvaan saatavilla olemiseen, univelkaan jne.



Ihanaa, että näistä muistakin tunteista puhutaan ääneen. Vielä enemmänkin sitä raadollista realismia kehiin vaan, niin monien aivan turhaan syyllisyyttä tuntevien äitien olo helpottuu.



Äitikin kun on ihminen, ei kone. Äitikin saa väsyä, suuttua ja ärsyyntyä niihin kaikkein rakkaimpiinkin ihmisiin eli omiin lapsiin. Tärkeintähän on, että ei tee mitään. Ajatuksista on vielä miljoona kilometriä tekoihin.



On varmasti niitäkin naisia, jotka eivät ikinä ole ajatelleet moista kauheutta. Mutta heillä varmasti on ollut aika helpot lapset, todella kärsivällinen luonne, ja varmasti joidenkin kohdalla pitää paikkansa sekin, että he eivät vain uskalla edes itselle myöntää, että tällainen on käynyt mielessä. Ehkä juuri nämä naiset ovatkin sitten niitä, jotka hanakammin tuomitsevat meitä "pahoja" äitejä.

Se oli VERTAUSKUVA. Kaikki ei nyt oikeasti ole ajatellut että heittää seinään, mutta suurin osa varmasti vaikeina aikoina jotain "voi helvetti pitäspä tuo kakara turpansa kiinni" tai jotain vastaavaa. Tuo oli vertauskuva, mikä tarkoittaa, että hyvälläkin äidillä voi tulla joskus kamalia ajatuksia omasta lapsestaan, ja se on normaalia.

jolla on kamalia ajatuksia lapsistaan. Ei normaalilla terveellä äidillä ole.

Se on niin kamalan tiukassa se rakastava ja hellivä äiti -myytti vieläkin. Että äidit jaksavat ja jaksavat ja jaksavat. Että äidit eivät väsy lapsiinsa, eivät jatkuvaan saatavilla olemiseen, univelkaan jne.

Ihanaa, että näistä muistakin tunteista puhutaan ääneen. Vielä enemmänkin sitä raadollista realismia kehiin vaan, niin monien aivan turhaan syyllisyyttä tuntevien äitien olo helpottuu.

Äitikin kun on ihminen, ei kone. Äitikin saa väsyä, suuttua ja ärsyyntyä niihin kaikkein rakkaimpiinkin ihmisiin eli omiin lapsiin. Tärkeintähän on, että ei tee mitään. Ajatuksista on vielä miljoona kilometriä tekoihin.

On varmasti niitäkin naisia, jotka eivät ikinä ole ajatelleet moista kauheutta. Mutta heillä varmasti on ollut aika helpot lapset, todella kärsivällinen luonne, ja varmasti joidenkin kohdalla pitää paikkansa sekin, että he eivät vain uskalla edes itselle myöntää, että tällainen on käynyt mielessä. Ehkä juuri nämä naiset ovatkin sitten niitä, jotka hanakammin tuomitsevat meitä "pahoja" äitejä.

No tietenkin, jos itse on paha ei pysty näköjään ymmärtämään, että joku toinen ei ole.

joskus olisi tehnyt mieli ravistella tai paiskata sänkyyn. Olen hillinnyt itseni.

Mutta muiden kakarat kyllä vois heittää seinää.

että kaikki äidit tekee ja ajattelee näin.

Kun minä uskon edelleen siihen, että ihmisiä on erilaisia. Jos joku Lehtolainen ja palstamamma on halunnut heittää lapsensa seinään niin se ei mielestäni meinaa, että joku peräseinäjokelainen mamma olisi halunnut myös.

Eli yleistys aiheesta kun aiheesta on lapsellista ja kypsymätöntä. Tai se, että puolustaa omaa käytöstään yleistämällä, että kyllä varmaan kaikki muutkin.

Jokainen ottakoot vastuun itse omista tunteistaan. Se on ok jos tuulettaa mielessään tuolla tavalla asioita. Mutta sitä en ymmärrä, että hoetaan, kuinka kaikki muutkin, koska minäkin näin teen.

Se on niin kamalan tiukassa se rakastava ja hellivä äiti -myytti vieläkin. Että äidit jaksavat ja jaksavat ja jaksavat. Että äidit eivät väsy lapsiinsa, eivät jatkuvaan saatavilla olemiseen, univelkaan jne.

Ihanaa, että näistä muistakin tunteista puhutaan ääneen. Vielä enemmänkin sitä raadollista realismia kehiin vaan, niin monien aivan turhaan syyllisyyttä tuntevien äitien olo helpottuu.

Äitikin kun on ihminen, ei kone. Äitikin saa väsyä, suuttua ja ärsyyntyä niihin kaikkein rakkaimpiinkin ihmisiin eli omiin lapsiin. Tärkeintähän on, että ei tee mitään. Ajatuksista on vielä miljoona kilometriä tekoihin.

On varmasti niitäkin naisia, jotka eivät ikinä ole ajatelleet moista kauheutta. Mutta heillä varmasti on ollut aika helpot lapset, todella kärsivällinen luonne, ja varmasti joidenkin kohdalla pitää paikkansa sekin, että he eivät vain uskalla edes itselle myöntää, että tällainen on käynyt mielessä. Ehkä juuri nämä naiset ovatkin sitten niitä, jotka hanakammin tuomitsevat meitä "pahoja" äitejä.

Mutta muiden kakarat kyllä vois heittää seinää.

mutta muiden lapsista olen ajatellut monesti todella rumia ajatuksia. Esim. kerran herkuttelin mielessäni, että jos en jarruttaisikaan tuon naapurin kakaran kohdalla vaan antaisin mennä päälle. En ole näin tehnyt. Mutta ajatellut olen ja se ei lie paha.

Se on niin kamalan tiukassa se rakastava ja hellivä äiti -myytti vieläkin. Että äidit jaksavat ja jaksavat ja jaksavat. Että äidit eivät väsy lapsiinsa, eivät jatkuvaan saatavilla olemiseen, univelkaan jne.

Ihanaa, että näistä muistakin tunteista puhutaan ääneen. Vielä enemmänkin sitä raadollista realismia kehiin vaan, niin monien aivan turhaan syyllisyyttä tuntevien äitien olo helpottuu.

Äitikin kun on ihminen, ei kone. Äitikin saa väsyä, suuttua ja ärsyyntyä niihin kaikkein rakkaimpiinkin ihmisiin eli omiin lapsiin. Tärkeintähän on, että ei tee mitään. Ajatuksista on vielä miljoona kilometriä tekoihin.

On varmasti niitäkin naisia, jotka eivät ikinä ole ajatelleet moista kauheutta. Mutta heillä varmasti on ollut aika helpot lapset, todella kärsivällinen luonne, ja varmasti joidenkin kohdalla pitää paikkansa sekin, että he eivät vain uskalla edes itselle myöntää, että tällainen on käynyt mielessä. Ehkä juuri nämä naiset ovatkin sitten niitä, jotka hanakammin tuomitsevat meitä "pahoja" äitejä.

Kylläpä s eon vaikeaa uskoa, ettei kaikki ajattele pahoja lapsistaan!

No tietenkin, jos itse on paha ei pysty näköjään ymmärtämään, että joku toinen ei ole.

Juurihan kirjoitin, että varmasti tällaisia äitejäkin on, jotka eivät ajattele, että tekevät pahaa lapselleen. Mutta väitänpä, että aika isolla osalla äideistä käy ainakin joskus mielessä vastaavanlaisia ajatuksia.

sanomaan, että nauttii äitiydestä. Kaikkien pitää valittaa, kuinka kamalaa se on ja kuinka kamalia lapset ovat ja kuinka uupunut ja masentunut ja ahdistunut on ja koko elämä on niin hirveää.

Olen hyvin hiljaa yleensä juuri tämän vuoksi kaikissa mammakerhoissa, koska olen tyytyväinen elämääni ja tykkään lapsistani ja en ole ollut masentunut ja ahdistunut

Esikoinen oli oikein pitkään toivottu ja odotettu lapsi ja raskaus oli vaikea. Olin todella onnellinen että sain elävän lapsen, lapsi oli ja on rakastettu. Silti yhden kerran ajattelin niin, kun lapsi huusi yötolkulla koliikkia. Kerroin asiasta miehelleni ja hän sanoi minulle, että lopetat samantien pillerit (cerasette tms. minipillerit). Pillereiden lopettamisen jälkeen ei ole moista tunnetta tullut.

ViimeyönäKIN valvoin toisen lapsen kanssa, mutta ajattelin vain, että ei tämä vaihe enää kauaa kestä, koululaisena se nukkuu jo... tämä toinen on nyt kolme ja valvottaa edelleen joka yö 1-3 kertaa.

Mutta onneksi se viha jää korkeintaan kiroilun asteelle.

En kuitenkaan pelkää että koskaan sitä toteuttaisin.

Kaksi ihan eri asiaa.

alkoholismia sun muuta, niin en ihmettele! Sairas maa tämä on, jossa kustaan jalkakäytäville, hylätään lapset ja vanhukset kylmästi laitoksiin.