G: Kirja, jonka lukeminen on järkyttänyt sinua? Miksi vaikutti niin voimakkaasti?

Tosipohjainen juutalaispojan tarina natsisaksan ajoilta. Järkytti ja vaikutti. Myös positiivisesti

Uhattu. Se tositarina ruotsalaisnaisesta joka menee naimisiin irakilaisen(?) miehen kanssa ja yrittää koko loppuelämänsä päästä eroon tästä.

mutta ei ole totta,tarinan taustat ovat todella erilaiset kuin kirjassa annetaan ymmärtää.Miehestä tehtiin syyllinen,vaikka todellisuus onkin jotain muuta.

Nyt kun olen sen uudelleen lukenut,kun olen ollut tietoinen että on "satua" niin olen huomannut ne epäloogisuudet joita kirjassa on paljon.

Harva kirja on järkyttänyt yhtä pahasti. Syynä se, että tarina on täydellisen uskottava ja Amerikassa lienee ollut tuhansia perheitä, joille se olisi voinut tapahtua juuri sellaisena kuin se on kerrottu.

Torka aldrig tårar utan handskar.

Kertoo AIDS:in saapumisesta Tukholmaan ja homopiireihin. Liikuttava ja hauska, mielenkiintoinen ajankuvaus tragediasta, joka meille heteroille saattaa olla tuntematon.

Kirja kertoo erityisesti kahdesta nuoresta pojasta jotka rakastuvat toisiinsa.

luin sen tosi nuorena, varsinkin se pikkusiskon raiskaus oli hirveä kohta. Toinen järkyttävä oli Steinbeckin vihan hedelmät, siinä mieleen jäänyt se kohta, jossa tuore äiti kuolleen vauvan synnytettyään alkaa imettää nälkiintynyttä vierasta miestä. Se oli jotenkin ihan käsittämätön juttu teinille.



Muitakin varmaan olisi, mutta nämä tulivat ensin mieleen.

Liza Marklund, Uhattu

Kertoo jotenkin niin todenmukaisesti kauheita asioita. Voin välillä todella pahoin, lukiessani kirjaa.



Stieg Larsson, Miehet jotka vihaavat naisia

Raaka kirja, tuli painajaisina uniini.

Leijapoika sekä Tuhat loistavaa aurinkoa. Hirveän hyviä. Muuta en ole kirjailijalta lukenut enkä tiedä onko muuta tuotantoa. Molemmista tulee paha mieli mutta jotain pikkiriikkistä toivoakin niissä on.



Toisella tavalla järkyttäviä eli siis liian pelottavia minun muutenkin hyvälle mielikuvitukselleni ovat Scarpetta-kirjat. Voi että ne sarjamurhaajat jaksaakin pyöriä mielessä iltaisin varmaan kuukausia kirjan lukemisesta. Silti pitää joka kesä lukea uusi, tyhmä minä.

Luin sen parisen kuukautta sitten ja oli tosi ahdistava :/ (ikää 24 mulla). Nuorempana yläasteikäisenä järkytti kirja nimeltä Hepo. Kirjailijaa en muista kyllä.

koskettava ja järkyttävä kertomus naisesta, joka jää kahden vastasyntyneen poikansa kanssa miehen lähdettyä. Sairastuu masennukseen, joka johtaa epätoivoisiin tekoihin.



Tarina piti todella tiiviisti otteessaan ja oli vaikea päästä tunnelmasta eroon luettuaan kirjan.

Tunteet heitteli laidasta laitaan, kun eläytyi päähenkilön elämään.

Jostain kumman syystä usealla tuntemallani henkilöllä on ollut sellainen käsitys, että kirja olisi totta. Ei siis ole, ei. Ja valitettavasti tälläisten mässäilykirjojen teho perustuu juuri siihen, että lukija kuvittelee lukevansa tositapahtumista. Ilmeisesti kirjan markkinoijat ovat vaan onnistuneet hommassaan.

Koska tarina on totta ja karmea.

On muitakin, koska luen aika paljon ja suosin just sellasta hmm... hätkähdyttävää materiaalia yleensä.



mut joo, just nyt ei tuu muuta mieleen. tossa ehkä yks tärkee tekijä on se et se on totta.

Torey Hayden Auringonkukkametsä. Siinä äiti tappoi vauvansa :'(

on fiktiivinen kirja.

0,

sinulla? Olisi kiva ensin laittaa oma kokemus.. :)

Täytynee itse sanoa.... Humiseva harju. Oli niin yllättävä! Että vähän säikäytti.

Olin jotenkin kuvitellut Humisevan harjun sellaiseksi hyvin romanttiseksi, kauniiksi ja herkäksi tyttöromaaniksi, mutta lukiessa moni asia tulikin sitten vähän yllätyksenä.. Ehkä en juuri näiden ennakko-odotusteni ja totuuden ristiriidan vuoksi pitänytkään kirjasta niin paljon kuin olin ennen lukemista kuvitellut.

Barbara Davisin Sano,että rakastat minua oli niin tukahduttavan surullinen tarina,että itku kurkussa ja sydän pamppaillen piti lukea,kuinka tyttö selviytyy julman äitipuolen kasvattamana. Järkytti,kuinka isä oli voimaton yrityksissään auttaa lastaan ja myös kirjan loppupuoli, kuinka lojaali tämä lapsi vielä aikuisena äitipuolelleen oli hänen tarvitessa apua,vaikka koskaan ei kiitosta saanut. Tarina on tosi ja todellinen selviytymistarina. En voi kuin ihailla.

"Puolikas keltaista aurinkoa"

Lapsettomana en niinkään ajatellut sen lapsen kohtaloa vaan sitä, miten naista kohdellaan ihan nykypäivän Iranissa. On siis tosikertomus.



Silloinen poikaystäväni luki myöskin kirjan ja kävimme yhdessä katsomassa elokuvan. Emme koskaan hankkineet lapsia mutta tuo kirja ja elokuva pysäyttivät.

joanne harris

appelsiinin tuoksu



todempaa kuin tosielämä tämäkin

Pystyin niin hyvin samaistumaan päähenkilöön...