Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten saisi kouluaamut vähän sujuvammaksi tästä? :(
06.09.2011 |
Ekaluokkalaisen alku meni ihan hyvin, nyt ehkä 1,5 viikkoa ollut joka aamu ihan kamalaa... Herätän lapsen 6.15 valmiille aamupalalle ja lähden itse töihin 6.50 ja lapsi jää katsomaan lastenohjelmia. Ollaan sovittu, että soitan 7.30, jolloin sammuttaa telkkarin ja valot, pukee kengät ja takin ja lähtee kävelemään koulua kohti. Näin toimi alku oikein hyvin.
Nyt aamut menee niin, että kun soitan, niin vääntää puhelimessa itkua, kun kengät ei mene jalkaan, reppu ei mahdu takin kanssa, ei saa ovea auki... ihan mitä vaan, ja lähtö venyy. Siis aivan keksittyjä juttuja, mutta kun on vaan paha mieli ja jonkun syyksi se pitää laittaa. Koulussa viihtyy hyvin, sen tiedän, on kavereita ja on etevä lapsi. Liekö sitten ikävä ja se reilu puoli tuntia kotona yksin alkaa tuntua liian hurjalta? Toisaalta, kinuaa nykyään myös sitä, että eikö voisi klo 9 aamuihin mennä suoraan kouluun sen sijaan, että menisi klo 8:ksi kerhoon (viihtyy kyllä sielläkin sitten oikein hyvin).
Kun yritän reippaasti lopettaa puhelun, niin jatkaa jankuttamista "mutta äiti, mutta äiti", jolloin mun on pakko löydä kylmästi luuri korvaan, koska se nitinä ei lopu muuten koskaan. Sitten soittaa perään, kun ei saanut sanoa heippa. Sanon, että sano nyt sitten, ja sieltä tulee, "heippa, MUTTA ÄITI..." Eli ne puhelut ei yksinkertaisesti lopu ennen kuin lopetan, ja sitten on molemmilla paha mieli miten se päättyi. En voi kuitenkaan joka aamu roikkua pariakymmentä minuuttia puhelimessa työajalla (joo, tän kirjoitan kans työajalla, mut ei mennä siihen) kuuntelemassa tyhjänpäiväisyyksiä, kun mikään ei auta. Ei auta, kun yritän lähestyä hellyydellä "voi kun ikävää, katsotaan sitä sitten iltapäivällä", ei auta järkevä lähestyminen "ei äiti voi sille mitään täältä töistä, ymmärräthän", ei auta hermostuminen "mun on nyt PAKKO lopettaa, tässä menee mun työaikaa"... Lopulta on itselläkin pinna niin kireällä kun joka puhelun jälkeen soittaa takaisin, tekis mieli jo huutaa että ÄLÄ SOITTELE MULLE!
Ilmeisesti tämä soittosysteemi ei ainakaan toimi? Miten teidän aamunne, jos asutte lapsen kanssa ilman toista vanhempaa tai ketään tukihenkilöä tai lähinaapuria, kenen luo voisi aamulla mennä tai kenen kanssa kulkea kouluun?
Olisiko toimiva ratkaisu joku herätyskellosysteemi, tai hälytykset omaan puhelimeen, "pue takki ja lähde"? Ihan pelkän kellon varaan en uskalla luottaa, koska lastenohjelmat vievät kyllä tehokkaasti mukanaan...
Kommentit (122)
Taitaa olla enemmänkin kyse siitä, että henkilöstö on ulkoistettu "yrittäjiksi". Lue "orjiksi".
Sitä ei onneksi sentään voi yleistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Enhän sanonut, että tilanne ois kamala tällä hetkellä. Tulevalla ekaluokkalaisella (vuoden päästä) on isompi sisarus turvanaan. Meillä päin kaikki pääsevät ip-kerhoon, samoin aamupäiväkerhoon tarvittaessa. Lapseni ei tarvitse olla kypsä liian aikaisin. Minulla on myös 300km päässä asuva isä, joka tulee hoitamaan lasta tarvittaessa vaikka viikoksi kerrallaan.
Mutta työelämstä en olisi voinut jättäytyä pois, edes lyhennetylle, tuossa suhteessani. Ja mitä tulee mieheen ja heppoiseen sitoutumiseen. Puheet voivat olla eriä kuin toteutus. Jos ensin ollaan kymmenen vuotta yhdessä ennen lapsia, voi käydä niin, että lapsiarki yllättää. Miehen, naisen tai molemmat. Meillä yllätti miehen. Ja minä en siis ollut ap, en sinnepäinkään. Kerroin vain, ettei meillä valitettavasti ollut mahdollista minun jäädä kotiin tai tehdä edes lyhennettyä koululaisen hyväksi. Ja jos jollain olisi ollut se mahdollisuus, en olisi sitä saanut käyttää, sillä mies piti oikeutettuna oikeutenaan saada käyttää se. Minähän olin äitiyslomat kotona.
Lisäksi kerron, että isommat koululaiset ovat saaneet olla hyvinkni kotona aikuisen kanssa, ovat saaneet viettää aikaa aikuisen seurassa. Ei ole tarvinnut lähteä yksin tai tulla yksin. Se aikuinen en vain ole ollut minä, minä olen ollut töissä tienaamassa niitä rahoja, joita toiset ovat tuhlanneet. EN VAIN VOINUT itse päättää elämästäni.
Ja mtiä exääni isänä tulee, hän on hyvä isä. Ei mitään moittimista. Raha-asioissa on vain ihan onneton, puolisona myös. Onneksi tajuaa sen itsekin, nyt kolme vuotta eron jälkeen ollaan hyviä ystäviä. Ja yhdessä teemme työtä sen eteen, ettei kuopuksen aikanaan tarvitse olla yksin siinä tyhjässä kodissa. Capice?